Joulutarina Tirilästä
AApuuua! APUA! sain huutaa kainaloita myöten lumeen uppoutuneena omenapuun alla. Ai miten sinne jouduin? No, onkos kukaan teistä nähnyt joulutonttua ihan lähietäisyydeltä? Onkos? Aina ne vilahtelee, mutta kun olin kuvaamassa ihanasti lumipalleroista vanhaa talviomenapuuta, näin jotain punaista ja säntäsin päin metristä lumikinosta.
Ja siinä vajosin yhä syvemmälle pehmoiseen pakkaslumeen, kun toista kättä piti pitää ylhäällä ja varoa kameraa, enkä saanut pehmeässä lumessa mitään tukea kammetakseni ylös omin voimin, kun näin vilahduksen. Mitä se oli? Jänis? Kettu? Ei ne oo punasia kerkesin hoksaamaan. Just, sain kamerakäden ylös ja sihtasin sinne päin; siellä se oli! Ihan oikea tonttu! Olikohan se kuullut avunhuutoni...
Yhtäkkiä pärähti kone käymään. Okei, se oli veljeni. Miten veli kuulisi avunhuutoni lumilingon melussa! Olin jo aika epätoivoinen -15 C pakkasessa ja umpisukkelossa lumessa...kun pieni lapaskäsi tarttui käteeeni ja yritti vetää minua ylös lumipenkasta....ei, ei ihan onnistunut ja silloin alkoi tupruttaa lunta ympäriinsä. Alkoiko satamaan lunta? Lumilingon ääni koveni...eieeieieie! lunta alkoi suhisemaan päällemme, lumilingon suhauttelemana, ei taivaasta, ja katsoin lapaskättä: tonttu, tonttu se oli tullut auttamaan minua, mutta lumilinko alkoi lähestyä...
"Muori uppooo, muori uppooo" tonttu huitoi kovasti käsillään ja koetti päästä lumilinkomiehen näkökenttään. Se ei ollut helppoa, sillä lumilinko metelöi ja tuprutti lunta. No viimein, se hurja kone pysähtyi lumipenkan taa. "Mitä sie huijot, tonttutyttö, ei täällä mitään muoria oo, eiks se muorisi ole vielä Korvatuntur...illa."
"Eikun ei se muori, tuolla lumessa uppoo yks mummeliini, tuu auttamaan." Tonttu huitoi lumipenkkaan päin ja jopas veliseni minut huomasi. Annoin ensin kameran toisesta kädestä ja sitten lopulta pääsin jaloilleni. Veli kyllä naureskeli "mitä sie siellä omenapuun alla möyrit, eikös kauempaa valokuvaa saa".
Tonttukin putsaili pehmeää lunta punaiselta nutultaan, vähän jo kylmissään sekin. Tonttu sanoi, että kun joulu on jo niin lähellä, on kaikki kiltit ja tuhmatkin katsastettu, joulupukille tiedotettu, niin voitais yhdessä mennä lämmittelemään ja askartelemaan viimeiset joulukortit. Niin tehtiin. Ensin pyysin, poseeraisiko Elli-tonttu kameralle, että saisin todistuskappaleen kaikille teille, jotka eivät meinaa uskoa, että tonttu minua todella auttoi. Ehdittiin vielä paistaa karjalanpiirakatkin kun veli oli leivinuunin laittanut lämpenemään ja laitettiin sinne kokonaisia nauriita hautumaan. Sellaisen vanhan tavan kertoi meille Martta-mummi. Nauriinpuolikkaat sitten koverrettiin voin kanssa suuhun. Mummi kertoi, että sellainen oli tapana hänen lapsuudessaan 80 vuotta sitten. Ei sen parempaa! Ai niin, syötiin vielä pihan omenapuiden punakylkisiä talviomenoita jälkiruuaksi. Ne olivat pahvilaatikossa kellarin rapussa lämpimästi pakattuna säilyneet jouluun asti.
Sen pituinen se.
ps. kuviakin on tulossa (todisteeksi)
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Joulutarina, mikä on ihan tosi
Ja siinä vajosin yhä syvemmälle pehmoiseen pakkaslumeen, kun toista kättä piti pitää ylhäällä ja varoa kameraa, enkä saanut pehmeässä lumessa mitään tukea kammetakseni ylös omin voimin, kun näin vilahduksen. Mitä se oli? Jänis? Kettu? Ei ne oo punasia kerkesin hoksaamaan. Just, sain kamerakäden ylös ja sihtasin sinne päin; siellä se oli! Ihan oikea tonttu! Olikohan se kuullut avunhuutoni...
perjantai 24. joulukuuta 2010
Upeita naisia ja perunalaatikkoa jouluaaton iltana
Parasta perunalaatikkoa talvi-illan pimetessä-kirjoitus toisessa blogissani on ollut hakutilastojen mukaan huiman suosittu (siellä onkin äitini perunalaatikon ohje). Juuri jouluaattona, tänään, hakuja sivulle tuli 83! Perinneruokia kai arvostetaan uudelleen. Alunperin kirjoittelin matkablogina aloittamaani http://www.siperiankautta.blogspot.com/ blogia. Koska mukaan hiipi kaikenlaista äidin ja tyttären vanhenemiseen liittyvää ja myös perinneruokajuttuja, aloitin rinnalle tämän "mummoblogin" lähinnä kahdelle kaukana asuvalle rakkaimmalle lapselleni, joita kiinnostavat meidän, äidin ja mummin päivittäiset, ihan tavallisetkin touhut.
Ja voi, kirjoittaessani hengen ja ruumiin innoituksessa upeista naisista saunassa
juuri tuolla otsikolla tähän blogiin, yksi suosituimmista hakusanoista tänne on ollut juuri upeat naiset!
Saattaa sivuille eksynyt ihmetellä eli pettyä, sillä uskon että aivan toisenlaiset ihanat naiset ovat hakijalla mielessä, eivät ihanat vanhenevat nakunaiset avantosaunalla. Avantosauna niin talvella kuin pitkin vuotta on terveyslähteeni ja parasta rentoutumista. Ja jaksan siitä aina keksiä jotain sanottavaa.
Tänään on ollut perinneruoan päivä, jouluaatto. Aattoillan vietimme veljen perheessä naapurissa perinteisen jouluruuan parissa. Tänä vuonna pienellä joukolla, sillä viime joulun läheiset ja vieraat ovat kaukana. Äiti ei jaksanut lähteä -27C pakkasessa hautuumaalle. Itsekin just ja just sain käden lapasesta sytyttääkseni hautakynttilät. Haudalla käynti luo joulun tunnelman.
Jouluterveiset saimme ensin Uudesta Seelannista Dunedinin kaupungista hostellin baarista, jossa Aisha naputteli internetissä sikäläistä aikaa iltayhdeltätoista noi +15 C lämpimissä grillijuhlissa. Sitten tuli Saku linjoille, oli lukemassa tenttiin ghanalaisen Kwamen kanssa Dalianissa Kiinassa, missä olikin yllättäen valkoinen joulu. Pakkanen oli siellä ehkä talven korkeimmillaan, noin -10C. Tuli mieleen pyytää Sakulta parin kaverin yhteystiedot, jos vaikkapa jotain sattuisi enkä saa poikaani yhteyttä. Esimerkiksi Korean raja on aika lähellä ja jos siellä Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, voi jotain tapahtuakin. Toivottavasti ei.
Illalla juttelin chatissa Pakistanissa tapaamani, sittemmin perheystävämme hollantilaisen Marjanin kanssa, joka asuu Torontossa. Ja sitten tuli linjalle Meksu-Nigel Melbournessa, Austraiassa pitäisi olla kesä kuumimmillaan, mutta shortsit sai unohtaa tänä vuonna, kylmää ja sateista sielläkin. Juteltiin Maxista ja Maxin jouluruuista; katkarapuja ja kolmea sorttia meetvurstia oli Max-koiralla kupissaan. Samat herkut Meksun lautasella. Aishalla brietä, avokaadoja ja päärynöitä. En muistanutkaan kysyä Sakun päivän menyytä.
Stingin joulukonsertin perinteiset englantilaiset ja irlantilaiset joululaulut soivat taustalla. Hyvää joulunaikaa kaikille!
Ja voi, kirjoittaessani hengen ja ruumiin innoituksessa upeista naisista saunassa
juuri tuolla otsikolla tähän blogiin, yksi suosituimmista hakusanoista tänne on ollut juuri upeat naiset!
Saattaa sivuille eksynyt ihmetellä eli pettyä, sillä uskon että aivan toisenlaiset ihanat naiset ovat hakijalla mielessä, eivät ihanat vanhenevat nakunaiset avantosaunalla. Avantosauna niin talvella kuin pitkin vuotta on terveyslähteeni ja parasta rentoutumista. Ja jaksan siitä aina keksiä jotain sanottavaa.
Tänään on ollut perinneruoan päivä, jouluaatto. Aattoillan vietimme veljen perheessä naapurissa perinteisen jouluruuan parissa. Tänä vuonna pienellä joukolla, sillä viime joulun läheiset ja vieraat ovat kaukana. Äiti ei jaksanut lähteä -27C pakkasessa hautuumaalle. Itsekin just ja just sain käden lapasesta sytyttääkseni hautakynttilät. Haudalla käynti luo joulun tunnelman.
Jouluterveiset saimme ensin Uudesta Seelannista Dunedinin kaupungista hostellin baarista, jossa Aisha naputteli internetissä sikäläistä aikaa iltayhdeltätoista noi +15 C lämpimissä grillijuhlissa. Sitten tuli Saku linjoille, oli lukemassa tenttiin ghanalaisen Kwamen kanssa Dalianissa Kiinassa, missä olikin yllättäen valkoinen joulu. Pakkanen oli siellä ehkä talven korkeimmillaan, noin -10C. Tuli mieleen pyytää Sakulta parin kaverin yhteystiedot, jos vaikkapa jotain sattuisi enkä saa poikaani yhteyttä. Esimerkiksi Korean raja on aika lähellä ja jos siellä Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, voi jotain tapahtuakin. Toivottavasti ei.
Illalla juttelin chatissa Pakistanissa tapaamani, sittemmin perheystävämme hollantilaisen Marjanin kanssa, joka asuu Torontossa. Ja sitten tuli linjalle Meksu-Nigel Melbournessa, Austraiassa pitäisi olla kesä kuumimmillaan, mutta shortsit sai unohtaa tänä vuonna, kylmää ja sateista sielläkin. Juteltiin Maxista ja Maxin jouluruuista; katkarapuja ja kolmea sorttia meetvurstia oli Max-koiralla kupissaan. Samat herkut Meksun lautasella. Aishalla brietä, avokaadoja ja päärynöitä. En muistanutkaan kysyä Sakun päivän menyytä.
Stingin joulukonsertin perinteiset englantilaiset ja irlantilaiset joululaulut soivat taustalla. Hyvää joulunaikaa kaikille!
torstai 23. joulukuuta 2010
Lanttulaatikko a la Australia ja Hauskaa Joulua!
Hyvää joulua kaikille tänne osuneille lukijoille!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Rutiterve
Olen rutiterve, sanoo Aira Samulin, 82. Ohjaan omaa elämääni, sanoo hän myös. En neuvo, en käske.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Etanavoide , muita rasvoja ja suloisia salaisia ostoksia
Kuka uskoo etanaseerumivoiteeseen? Vakuutuin, sillä olen jo yhden purkin käyttänyt, ainakin se on riittoisaa ja pehmoista . Etanavoide on jokin uusi ihmevoide, aika kallis, ja samaan kauppaan sai vielä ruusunmarjasiemenöljyä sisältävän voidegeelin.
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
tiistai 14. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
katri-helenainen paatos ja lumimyräkkien myräkkä ja lumenluojat kadonneet ties minne!
Lunta on satanut noin 19 tuntia yhtämittaa, ja lumitöitä piisaa. Onhan se hyvää liikuntaa! Avantosaunan pikkujoulutkin meni mynkään. Liikkeelle emme uskaltaneet lähteä. Pihalla joissain kohdin aamulla oli polviin asti lunta, toisessa kohtaa eri juuri mitään. Tuuli pyöritti välillä viuhasti takaisin sen mitä sain kasattua. No nyt on pihalla autotietä lukuunottamatta kapeat korkeat lumikäytävät. Ihmeen kaunista, lumivaippa pihan yllä. Pikkulinnuille pitää viedä lisää syötävää.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pelkään, itken, unelmoin , olen onnellinen
Mikä on varhaisin muistoni?
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
lauantai 4. joulukuuta 2010
Kastellaanko pää ?
Tällä viikolla
Sibelius-viulukilpailu, seurasin loppukilpailut kokonaan Teemalta. Finlandia-viulukonsertto on vain niin ihana ja sitä voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Voittaja Nikita Boriso-Glebsky. Petteri Iivonen oli toiseksi tullut suosikkini, kolmas Esther Yoo suloinen taitava 16-vuotias. Nancy Zhou oli temperamentikkain, konsertto räiskyi, mutta olen kai tottunut partituurin mukaiseen soittoon. No olen hieman lainannut kommentaattorien puheista, tekniikasta en oikeasti tiedä mitään, en osaa soittaa enkä laulaa. Musiikista osaan nauttia täysillä omalla tavallani, tunteella. Olo on niin auvoinen musiikin kuuntelemisen mukana.
Päätin ostaa herkkuani Manchego-juustoa ja jotain soppaan ripoteltavaksi, että saisin lisää proteiinia siihen. Ostin sinihomejuustoa, niin kauniissa rasiassa Brietä, tässä välissä ajattelin, että kympillä riittää, nappasin vielä salaatin substanssiksi fetaa mausteisessa oliiviöljyssä....melkein synnillinen olo ja vatsa täysi valitsemisesta...vielä paketti vuohenjuustoa. Mietin samalla miten paljon sitä rasvaa oikein saa syödä? Paino vaan ei näytä putoavan. On VHH dieettini 5. päivä. Pitää tutkia lisää, jos jokin ei ei ole tasapainossa. Manchegon söin viulukilpailun aikana omenan kera. Siinä illalliseni.
Aamiaiseksi A-jugurttia ja omenahilloa sokeritta, oman pihan omenoista. Ei siis lisäaineita. Onkohan tuossa VHH dieettiin liikaa hedelmäsokeria. Päivälliseksi linssi-vihanneskeitto juustoraasteen ja mausteisen öljylorauksen kera. Puoli paprikaa. Kuppi maitokahvia. Illalliseksi 200 g Manchegoa ja omena, 2 lasia omaa sokeritonta omenamehua. Jälleen, onko omenamehu ongelma hiilihydraatteineen? Olo aika täysi.
Aiemmin viikolla kävimme äidin kanssa lääkärissä. Aikaisempi verenpainelääke (niitä on nyt kolme erilaista) Amlodipin 2,5 g aloitettiin uudelleen, nyt sen nimi oli muuttunut: Amlo... Päänsärky alkaa jo hieman hellittää. Lääkäri oli nuori ja äidin mieleen, koska tuttavallisesti kyseli asioita. Vaikka äiti kotona valittaa yleistä kehnoa oloa, ei lääkärille maininnut muuta kuin päänsäryn ja ummetuksen. Ummetuskin on hoidossa, sillä sain maaniteltua äidin syömään aamiaisella pellavansiemenrouhetta. Ostin myös Glauber-suolaa, kun lääkäri kehoitti ottamaan Duphalacia. Luonnonkonstit ensin, jos vain mahdollista!
Joulukortit on jo kirjoitettu ja kaksi kaukaisempaa lähetettykin. Korttien valintaan en puuttunut, äiti vietti pitkän tovin valitessaan kortteja, Ellille leikillinen, mieluiten runolla, ulkomaille Suomi-luminen, vanhemmille sukulaisille rauhallinen, enkeli kultakoristein sopikin monelle. Sitten vietimme tovin kirjoitellen, useimmille äiti mietti henkilökohtaisen viestin. Siis Saku siel Kiinassa
Vesijuoksemassa tiistaina. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina avannossa, torstaina reippaalla potkurilenkillä.
Ulkona on aivan postikorttitunnelma. Alkuviikon ennätyspakkaset lähes - 20 ovat lauhtuneet ja torstaina oli -6, naseva potkurikeli. Lunta satelee vähän väliä ja nyt lauantaina on taas -10 pakkasta. Lumitöihin ja sitten saunaan.
Skypettelyä Melbourneen. Kesäloma on Australiassa alkanut ja ihanat opiskelijani saavat rentoutua helmikuun lopulle asti. Aishalla on tosin tehtävänä tutkielman aiheen ja lähteiden miettiminen; Aisha suunnittelee maahanmuuttajanuorten ongelmista tutkielmaa, joka kattaisi sekä historian että antropologian. Nyt on kandivaihe suoritettu. Ensi vuosi on ns. ylimääräinen honours-vuosi, johon otetaan parhaimmat opiskelijat. Sitten jatkuvat maisteriopinnot - Aisha voisi proffan mukaan aloittaa suoraan tohtoriopinnot. Opiskelun kulku on vähän erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Onnea rakkailleni siellä kaukana, hienosti olette opinnoissanne suoriutuneet. Ylpeä äiti.
Perjantain saunakeskustelu sujahti jälleen ei mitenkään yllätyksenä se, dieetteihin. VHH dieetti sai etupäässä hyväksyviä kommentteja, alku-raju-Atkins varoituksia kyllä. Timmi ikäiseni urheilija saunan lauteilla esitti järkevän muodon asiasta; VHH laiduttaa kyllä nopeasti, eikä hän suositellut rajua alakarppausta, mutta järkevää vaihtoehtoa, jossa proteenit ja rasvat ovat tärkeitä. Ilman rasvoja ei selviä kukaan, sanoi hän ja voita sen olla pitää. Keskustelu siirtyi margariinijuttuihin. Ehkä avantoihmiset ovat keskimäärin valveutuneempaa terveytensä suhteen, sillä margariinia en kuullut kenenkään puolustavan. Lähiruoka, mahdollisimman prosessoimaton ruoka olivat avainsanoja, kuinkas muuten! Ja sitten avantoon.
Kastellaanko pää? Minusta kerran tai kaksi pitää pää kastella, jotta olo olisi mahdollisimman raikas, siis avannossa käynnin yhteydessä. Useakin avantouimari on kastellut päänsä vuosia. Lääkärit eivät hyväksy pään kastelua. Joka tapauksessa, ilman kylmetessä avanto tuntuu aina vaan lämpimämmöltä, ihan linnunmaitoa; tosin eihän se vesi tuosta enää kylmene, vesi on juuri siinä ja siinä ennen jäätymispistettä asteen tai kaksi plussan puolella. Kun -10C asteessa kävelee saunasta rappuset alas ja tarttuu jäisiin kaiteisiin avantoon laskeutuessa, -2C vesi ei enää niin jäistä olekaan. Vau!
Lumitöissä vierähti tunnin verran. Piha risteili jäniksen jälkiä. Hops, minne olivat menneet muutamat lehtikaalin lehdet, joita koeluonteisesti jätin kasvimaalle. Terhakat varrenpätkät vielä törröttivät lumesta. Taidan ensi vuonna kasvattaa reilumman rivin lehtikaalia ja jättää pupuille. Takapihan takana metsän puolella on harpponut joku isompikin eläin. Veljen kanssa tutkimme mikä se mahtaa olla.
Tassun jäljet eivät jää pehmeään lumeen tarpeeksi selvinä tunnistamiseen. Viime kesänä näimme supikoiran ihan rappusten vierellä useaan kertaan, ja tiuhat jäljet johtivat lautakasan alle, myöhemmin sille tarkoitettuun häkkiin tulikin hilleri. Se laskettiin kauemmas metsään. Supi oli ovelampi. Sekin olisi viety metsästäjien ohjeen mukaan kauemmas vapauteen. "Mummo, pihalla on pesusieni", ilmoitti Aapo innoissaan ja aikuiset eivät oikein 6-vuotiaan juttuja ottaneet todesta, kunnes pesusieni-supi näyttäytyi muillekin.
Mietin jo maitokahvin ääressä lounasta. Ensin aloitan lainaamani Antti Heikkilän Hyvän olon Keittokirjan tutkimisen. Ennen saunaa skypettelin vielä Kiinaan ja tapasin kasvokkain Sakun kurssikaverin ghanalaisen Portian, joka tuli Sakun huoneeseen kiinankielen kirja kainalossa kysymään jotain.
Huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden tekoa naapurin Anittan kanssa, tehdään joulupiirakat. Enhän minä niitä nyt maistelekaan, VHH-kiellettyjä! Annan luvan yhteen.
Sibelius-viulukilpailu, seurasin loppukilpailut kokonaan Teemalta. Finlandia-viulukonsertto on vain niin ihana ja sitä voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Voittaja Nikita Boriso-Glebsky. Petteri Iivonen oli toiseksi tullut suosikkini, kolmas Esther Yoo suloinen taitava 16-vuotias. Nancy Zhou oli temperamentikkain, konsertto räiskyi, mutta olen kai tottunut partituurin mukaiseen soittoon. No olen hieman lainannut kommentaattorien puheista, tekniikasta en oikeasti tiedä mitään, en osaa soittaa enkä laulaa. Musiikista osaan nauttia täysillä omalla tavallani, tunteella. Olo on niin auvoinen musiikin kuuntelemisen mukana.
Päätin ostaa herkkuani Manchego-juustoa ja jotain soppaan ripoteltavaksi, että saisin lisää proteiinia siihen. Ostin sinihomejuustoa, niin kauniissa rasiassa Brietä, tässä välissä ajattelin, että kympillä riittää, nappasin vielä salaatin substanssiksi fetaa mausteisessa oliiviöljyssä....melkein synnillinen olo ja vatsa täysi valitsemisesta...vielä paketti vuohenjuustoa. Mietin samalla miten paljon sitä rasvaa oikein saa syödä? Paino vaan ei näytä putoavan. On VHH dieettini 5. päivä. Pitää tutkia lisää, jos jokin ei ei ole tasapainossa. Manchegon söin viulukilpailun aikana omenan kera. Siinä illalliseni.
Aamiaiseksi A-jugurttia ja omenahilloa sokeritta, oman pihan omenoista. Ei siis lisäaineita. Onkohan tuossa VHH dieettiin liikaa hedelmäsokeria. Päivälliseksi linssi-vihanneskeitto juustoraasteen ja mausteisen öljylorauksen kera. Puoli paprikaa. Kuppi maitokahvia. Illalliseksi 200 g Manchegoa ja omena, 2 lasia omaa sokeritonta omenamehua. Jälleen, onko omenamehu ongelma hiilihydraatteineen? Olo aika täysi.
Aiemmin viikolla kävimme äidin kanssa lääkärissä. Aikaisempi verenpainelääke (niitä on nyt kolme erilaista) Amlodipin 2,5 g aloitettiin uudelleen, nyt sen nimi oli muuttunut: Amlo... Päänsärky alkaa jo hieman hellittää. Lääkäri oli nuori ja äidin mieleen, koska tuttavallisesti kyseli asioita. Vaikka äiti kotona valittaa yleistä kehnoa oloa, ei lääkärille maininnut muuta kuin päänsäryn ja ummetuksen. Ummetuskin on hoidossa, sillä sain maaniteltua äidin syömään aamiaisella pellavansiemenrouhetta. Ostin myös Glauber-suolaa, kun lääkäri kehoitti ottamaan Duphalacia. Luonnonkonstit ensin, jos vain mahdollista!
Joulukortit on jo kirjoitettu ja kaksi kaukaisempaa lähetettykin. Korttien valintaan en puuttunut, äiti vietti pitkän tovin valitessaan kortteja, Ellille leikillinen, mieluiten runolla, ulkomaille Suomi-luminen, vanhemmille sukulaisille rauhallinen, enkeli kultakoristein sopikin monelle. Sitten vietimme tovin kirjoitellen, useimmille äiti mietti henkilökohtaisen viestin. Siis Saku siel Kiinassa
Vesijuoksemassa tiistaina. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina avannossa, torstaina reippaalla potkurilenkillä.
Ulkona on aivan postikorttitunnelma. Alkuviikon ennätyspakkaset lähes - 20 ovat lauhtuneet ja torstaina oli -6, naseva potkurikeli. Lunta satelee vähän väliä ja nyt lauantaina on taas -10 pakkasta. Lumitöihin ja sitten saunaan.
Skypettelyä Melbourneen. Kesäloma on Australiassa alkanut ja ihanat opiskelijani saavat rentoutua helmikuun lopulle asti. Aishalla on tosin tehtävänä tutkielman aiheen ja lähteiden miettiminen; Aisha suunnittelee maahanmuuttajanuorten ongelmista tutkielmaa, joka kattaisi sekä historian että antropologian. Nyt on kandivaihe suoritettu. Ensi vuosi on ns. ylimääräinen honours-vuosi, johon otetaan parhaimmat opiskelijat. Sitten jatkuvat maisteriopinnot - Aisha voisi proffan mukaan aloittaa suoraan tohtoriopinnot. Opiskelun kulku on vähän erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Onnea rakkailleni siellä kaukana, hienosti olette opinnoissanne suoriutuneet. Ylpeä äiti.
Perjantain saunakeskustelu sujahti jälleen ei mitenkään yllätyksenä se, dieetteihin. VHH dieetti sai etupäässä hyväksyviä kommentteja, alku-raju-Atkins varoituksia kyllä. Timmi ikäiseni urheilija saunan lauteilla esitti järkevän muodon asiasta; VHH laiduttaa kyllä nopeasti, eikä hän suositellut rajua alakarppausta, mutta järkevää vaihtoehtoa, jossa proteenit ja rasvat ovat tärkeitä. Ilman rasvoja ei selviä kukaan, sanoi hän ja voita sen olla pitää. Keskustelu siirtyi margariinijuttuihin. Ehkä avantoihmiset ovat keskimäärin valveutuneempaa terveytensä suhteen, sillä margariinia en kuullut kenenkään puolustavan. Lähiruoka, mahdollisimman prosessoimaton ruoka olivat avainsanoja, kuinkas muuten! Ja sitten avantoon.
Kastellaanko pää? Minusta kerran tai kaksi pitää pää kastella, jotta olo olisi mahdollisimman raikas, siis avannossa käynnin yhteydessä. Useakin avantouimari on kastellut päänsä vuosia. Lääkärit eivät hyväksy pään kastelua. Joka tapauksessa, ilman kylmetessä avanto tuntuu aina vaan lämpimämmöltä, ihan linnunmaitoa; tosin eihän se vesi tuosta enää kylmene, vesi on juuri siinä ja siinä ennen jäätymispistettä asteen tai kaksi plussan puolella. Kun -10C asteessa kävelee saunasta rappuset alas ja tarttuu jäisiin kaiteisiin avantoon laskeutuessa, -2C vesi ei enää niin jäistä olekaan. Vau!
Lumitöissä vierähti tunnin verran. Piha risteili jäniksen jälkiä. Hops, minne olivat menneet muutamat lehtikaalin lehdet, joita koeluonteisesti jätin kasvimaalle. Terhakat varrenpätkät vielä törröttivät lumesta. Taidan ensi vuonna kasvattaa reilumman rivin lehtikaalia ja jättää pupuille. Takapihan takana metsän puolella on harpponut joku isompikin eläin. Veljen kanssa tutkimme mikä se mahtaa olla.
Tassun jäljet eivät jää pehmeään lumeen tarpeeksi selvinä tunnistamiseen. Viime kesänä näimme supikoiran ihan rappusten vierellä useaan kertaan, ja tiuhat jäljet johtivat lautakasan alle, myöhemmin sille tarkoitettuun häkkiin tulikin hilleri. Se laskettiin kauemmas metsään. Supi oli ovelampi. Sekin olisi viety metsästäjien ohjeen mukaan kauemmas vapauteen. "Mummo, pihalla on pesusieni", ilmoitti Aapo innoissaan ja aikuiset eivät oikein 6-vuotiaan juttuja ottaneet todesta, kunnes pesusieni-supi näyttäytyi muillekin.
Mietin jo maitokahvin ääressä lounasta. Ensin aloitan lainaamani Antti Heikkilän Hyvän olon Keittokirjan tutkimisen. Ennen saunaa skypettelin vielä Kiinaan ja tapasin kasvokkain Sakun kurssikaverin ghanalaisen Portian, joka tuli Sakun huoneeseen kiinankielen kirja kainalossa kysymään jotain.
Huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden tekoa naapurin Anittan kanssa, tehdään joulupiirakat. Enhän minä niitä nyt maistelekaan, VHH-kiellettyjä! Annan luvan yhteen.
Saanko syödä vielä tomaatin? Karppausta.
Opettelen karppaajien kieltä
Hyväkarppi noin 100g hh / päivä
Alakarppi alle 40g hh / päivä
Tiukka ketokarppi noin 20 g hh / päivä
Esimerkkinä hiihihydraateista (hh)
100 g ruisleipää 41 g
1 peruna 13 g
porkkana 6 g
1 omena 21 g
1 appelsiini 15 g
VHH on käsittääkseni niin pitkälle kuin mahdollista aitojen, ravinnerikkaiden ja vähän käsiteltyjen raaka-aineiden käyttöä. Olin jättänyt muna-pekonidieetin oman onnensa nojaan aikaisemmin, sillä sen aikaiset Atkins-dieetin harrastajat ahmivat juuri noita ison pihvikuorman ohella, eikä se minua kiinnostanut millään muotoa. Olen keksinyt paljon muuta VHH herkkua; juustot, jugurtti (ei tietenkään maustetut), linssit ja pavut, kerma, ´voi, kala, kana, siemenet ja pähkinät. Näistähän saa vaikka mitä herkkuruokaa.
Puhutaan "kakusta" eli hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin suhteesta. Sitä tässä koetan opiskella. Luulen, että omenamehu ja ehkä liiaksi puolukoita aamiaisella saattoi nostaa hh saannin liiaksi.
Hiilihydraattien rajoittamisesta on monenlaisia versiota. Useimpiin niistä käsittääkseni tomaatti mahtuu. “Kiellettyjen” ruokien lista on ihan erilainen riippuen siitä, minkä suuntauksen edustaja on VHH:n määritellyt tai mistä VHH-versiosta on kyse. Käsittääkseni tieteellisissä tutkimuksissa tomaatti ei ole kuulunut kiellettyjen listalle. Kielletyt ovat siis: sokeri, viljatuotteet (kokonaan tiukemmassa versiossa) ja niiden mukana jää pois kaikenmoinen ihanuus, no, mistä nyt ei niin väliä.
Kaikissa ravitsemusta käsittelevissä kirjoituksissa painotetaan sitä, että keho ja aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. MITÄÄN yhtä samaa ei voi suositella kaikille – paitsi tietenkin kehotus välttää teollisesti keinotekoisesti aikaansaatuja halpamuonia.
Hyväkarppi noin 100g hh / päivä
Alakarppi alle 40g hh / päivä
Tiukka ketokarppi noin 20 g hh / päivä
Esimerkkinä hiihihydraateista (hh)
100 g ruisleipää 41 g
1 peruna 13 g
porkkana 6 g
1 omena 21 g
1 appelsiini 15 g
VHH on käsittääkseni niin pitkälle kuin mahdollista aitojen, ravinnerikkaiden ja vähän käsiteltyjen raaka-aineiden käyttöä. Olin jättänyt muna-pekonidieetin oman onnensa nojaan aikaisemmin, sillä sen aikaiset Atkins-dieetin harrastajat ahmivat juuri noita ison pihvikuorman ohella, eikä se minua kiinnostanut millään muotoa. Olen keksinyt paljon muuta VHH herkkua; juustot, jugurtti (ei tietenkään maustetut), linssit ja pavut, kerma, ´voi, kala, kana, siemenet ja pähkinät. Näistähän saa vaikka mitä herkkuruokaa.
Puhutaan "kakusta" eli hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin suhteesta. Sitä tässä koetan opiskella. Luulen, että omenamehu ja ehkä liiaksi puolukoita aamiaisella saattoi nostaa hh saannin liiaksi.
Hiilihydraattien rajoittamisesta on monenlaisia versiota. Useimpiin niistä käsittääkseni tomaatti mahtuu. “Kiellettyjen” ruokien lista on ihan erilainen riippuen siitä, minkä suuntauksen edustaja on VHH:n määritellyt tai mistä VHH-versiosta on kyse. Käsittääkseni tieteellisissä tutkimuksissa tomaatti ei ole kuulunut kiellettyjen listalle. Kielletyt ovat siis: sokeri, viljatuotteet (kokonaan tiukemmassa versiossa) ja niiden mukana jää pois kaikenmoinen ihanuus, no, mistä nyt ei niin väliä.
Kaikissa ravitsemusta käsittelevissä kirjoituksissa painotetaan sitä, että keho ja aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. MITÄÄN yhtä samaa ei voi suositella kaikille – paitsi tietenkin kehotus välttää teollisesti keinotekoisesti aikaansaatuja halpamuonia.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Saanko syödä vielä tomaatin?
Ensimmäinen päivä VHH- eli vähähiilihydraattisella dieetillä. Valitsinkohan oikein?
Onko aurinkokuivattu tomaatti öljyineen oikeaoppista tai sinne päin?
Paljonkohan hiilareita on lasillisessa oman pihan omenamehua?
Vihanneksia, marjoja, hedelmiä pitäisi syödä puolisen kiloa. Aika lähelle taisin päästä. Hedelmiä ei kai pitäisi syödä liikaa, koska niissähän on sokeria. Pitää vielä tutkailla listoja mitä voi syödä. Kiva juttu, että juurekset ovat hyviä, niistä pidänkin.
Valmisruokia ei suositella, niitä en syökään. Lisäaineita välttelen, ja tämän päivän ruuassa ei juuri ollutkaan. En ainakaan syönyt viljatuotteita tai sokeria. Ainoa purkista otettu juttu olivat aurinkokuivatut tomaatit.
En halua mennä nipottamisiin, vaan toivoisin, että pienellä lukemisella saatu tieto riittäisi, Jos paino alkaa pudota niin sitten se toimii.
Näin eka päivä meni:
Aamiainen:
pappajugurttia 2 dl, ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta, 1 dl puolukkasurvosta
Päivällinen:
50 g salaattijuustoa (kuin feta)
1 iso tuore tomaatti
1 grillattu kananrinta
3 palasta aurinkokuivattua tomaattia ja sen öljyä pari rkl
Välipala:
100 g uunissa paistettua palsternakkaa (suosikkijuurekseni)
raaka iso porkkana
Illallinen:
kaalilaatikkoa, siinä jauhelihaa, ei riisiä
Iltapala
reilu siivu juustoa
50 g salaattijuustoa
2 aurinkokuivattua tomaattia
Onko aurinkokuivattu tomaatti öljyineen oikeaoppista tai sinne päin?
Paljonkohan hiilareita on lasillisessa oman pihan omenamehua?
Vihanneksia, marjoja, hedelmiä pitäisi syödä puolisen kiloa. Aika lähelle taisin päästä. Hedelmiä ei kai pitäisi syödä liikaa, koska niissähän on sokeria. Pitää vielä tutkailla listoja mitä voi syödä. Kiva juttu, että juurekset ovat hyviä, niistä pidänkin.
Valmisruokia ei suositella, niitä en syökään. Lisäaineita välttelen, ja tämän päivän ruuassa ei juuri ollutkaan. En ainakaan syönyt viljatuotteita tai sokeria. Ainoa purkista otettu juttu olivat aurinkokuivatut tomaatit.
En halua mennä nipottamisiin, vaan toivoisin, että pienellä lukemisella saatu tieto riittäisi, Jos paino alkaa pudota niin sitten se toimii.
Näin eka päivä meni:
Aamiainen:
pappajugurttia 2 dl, ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta, 1 dl puolukkasurvosta
Päivällinen:
50 g salaattijuustoa (kuin feta)
1 iso tuore tomaatti
1 grillattu kananrinta
3 palasta aurinkokuivattua tomaattia ja sen öljyä pari rkl
Välipala:
100 g uunissa paistettua palsternakkaa (suosikkijuurekseni)
raaka iso porkkana
Illallinen:
kaalilaatikkoa, siinä jauhelihaa, ei riisiä
Iltapala
reilu siivu juustoa
50 g salaattijuustoa
2 aurinkokuivattua tomaattia
lauantai 27. marraskuuta 2010
Ihanat naiset saunalla ja ihanat lukijani!
Avantosaunalla eilen käytiin keskustelua laihduttamisesta, kuinka ollakaan 30 naista saa siitä aikaan aika monipuolisen jutun. Jokin siitä jäi jumittamaan mieltä. Mitä ne hiilihydraatit oikein tekevät? Miten voi rasvan syönti laihduttaa?
Olin aina sivuuttanut vähähiilihydraattiset ja rasvaa suosivat dieetit tuntematta mitään kiinnostusta niihin. Mutta siinähän taitaakin olla jotain järkevää. Aloitin heti kotiin päästyäni umpimähkään selailemalla netistä lisää tietoa.
Tänään kerroinkin äidille, että nyt en syö enää aamupuuroa. Ei muitakana viljatuotteita, ne ovat hiilihydraattipitoisia. Hommasin aamiaiseksi pappajugurttia purkillisen ja aion laittaa siihen survottua puolukkaa ja pellavansiemeniä.
Söin illalliseksi hyvillä mielin voissa paistettuja muikkuja. Saan syödä juureksia, joista pidän, paitsi perunaa. Saan syödä ihania juustoja, joita syödessä aina tunsin pienen piston. Nyt niitä saa syödä! Espanjalainen Manchego mahdollisimman vanhana on herkuinta. Enkä enää katsokaan vähärasvaisiin kumijuustoihin!
Saan syödä papuja, joita rakastan. Voin keittää niistä ihania keittoja juuresten ja vihannesten kanssa ja lisätä reippaasti kermaa kenenkään osoittelematta. Siemenet, marjat, pähkinät, sienet, kala, kana,liha, vihannekset ovat sallitulla listalla. Pois jätän perunan, riisin, makaroonin, leivät, pullat, ja yleensä viljatuotteet. Katsotaanpa miten käy! Jos auttaisi tämä julkinen ilmoitus, etten sorru ihan heti.
Tosin äidille kermapurkin ilmestyminen jääkaappiin saattaa olla laihduttamisen kannalta omituista, sillä vähähiilihydraattisen dieetin selvittäminen äidille ei kokonaan ehkä onnistu. Sokerin ja viljatuotteiden poisjättämisen äiti ymmärtää. Ja laihduttamisen tarpeellisuuden. Minähän olen vuosia saanut kuulla, että minun pitäisi pudottaa painoani, ja oikeassa äiti onkin. Nyt se on noin 81 kg, pituus 154 cm.
Huvittaa vieläkin, kun satuin vilkaisemaan blogini tilastoja. Hakusanoilla "Upeita naisia saunassa" oli tullut runsaasti kävijöitä. Niinpä otsikoin tulevaisuudessa blogitekstini entistä raflaavammin ;).
Uskon kuitenkin, että "upeat naiset saunassa" hakusanalla tuleva klikkaa sivuilta pois aika vikkelästi. Olin aika yllättynyt suuresta kävijämääristä täällä. Blogi on oikeastaan vain päiväkirjani, joka on tarkoitettu maailman äärissä oleville lapsilleni, muutamille ystävilleni ja itsellenikin; tulee pohdittua joitakin asioita ihan toiselta kantilta kun niitä yrittää laittaa kirjoitettuun asuun.
Myös se mahdollisuus, että joku vieraskin tätä lukee, auttaa kirjoittamaan ehkä vähän paremmin ja jäsennellymmin. Onhan se kiva, jos joku löytää tänne löytäessään ehkä juuri vanhenemiseen liittyvissä asioissa tukea. Saunalla olen myös saanut keskustella - purkaa ajatuksiani - joskus ongelmallisesta äiti-tytär suhteesta ja monista täälläkin käsittelemistäni asioista. Avantosauna on meille kävijöille monipuolista terapiaa ja oikea terveyslähde.
Tuntuu niin hurjan hyvältä, kun ystävä lauteilla sanoo, että tuohan kuulostaa tutulta, juuri tuollainen minunkin iäkäs äitini voi olla. Niinkuin vuoden mittaan saunalle lähtiessä evästyksiä avannon vaaroista, liukkaasta kelistä, sinne hukkumisesta, terveydelle vaarallisesta keikkumisesta sillä ja tällä kelillä. Voi meitä äitejä, emme osaa olla huolestumatta lapsistamme, olivat lapset 6- tai 60-vuotiaita !
Niin, olisi todella mukava kuulla ihanien lukijoitteni kommentteja! Esimerkiksi muiden kokemuksia kirjoittamistani asioista. Tai lisävalaistusta minullekin uusista asioista. Tai ihan vain mitä vain.
Olin aina sivuuttanut vähähiilihydraattiset ja rasvaa suosivat dieetit tuntematta mitään kiinnostusta niihin. Mutta siinähän taitaakin olla jotain järkevää. Aloitin heti kotiin päästyäni umpimähkään selailemalla netistä lisää tietoa.
Tänään kerroinkin äidille, että nyt en syö enää aamupuuroa. Ei muitakana viljatuotteita, ne ovat hiilihydraattipitoisia. Hommasin aamiaiseksi pappajugurttia purkillisen ja aion laittaa siihen survottua puolukkaa ja pellavansiemeniä.
Söin illalliseksi hyvillä mielin voissa paistettuja muikkuja. Saan syödä juureksia, joista pidän, paitsi perunaa. Saan syödä ihania juustoja, joita syödessä aina tunsin pienen piston. Nyt niitä saa syödä! Espanjalainen Manchego mahdollisimman vanhana on herkuinta. Enkä enää katsokaan vähärasvaisiin kumijuustoihin!
Saan syödä papuja, joita rakastan. Voin keittää niistä ihania keittoja juuresten ja vihannesten kanssa ja lisätä reippaasti kermaa kenenkään osoittelematta. Siemenet, marjat, pähkinät, sienet, kala, kana,liha, vihannekset ovat sallitulla listalla. Pois jätän perunan, riisin, makaroonin, leivät, pullat, ja yleensä viljatuotteet. Katsotaanpa miten käy! Jos auttaisi tämä julkinen ilmoitus, etten sorru ihan heti.
Tosin äidille kermapurkin ilmestyminen jääkaappiin saattaa olla laihduttamisen kannalta omituista, sillä vähähiilihydraattisen dieetin selvittäminen äidille ei kokonaan ehkä onnistu. Sokerin ja viljatuotteiden poisjättämisen äiti ymmärtää. Ja laihduttamisen tarpeellisuuden. Minähän olen vuosia saanut kuulla, että minun pitäisi pudottaa painoani, ja oikeassa äiti onkin. Nyt se on noin 81 kg, pituus 154 cm.
Huvittaa vieläkin, kun satuin vilkaisemaan blogini tilastoja. Hakusanoilla "Upeita naisia saunassa" oli tullut runsaasti kävijöitä. Niinpä otsikoin tulevaisuudessa blogitekstini entistä raflaavammin ;).
Uskon kuitenkin, että "upeat naiset saunassa" hakusanalla tuleva klikkaa sivuilta pois aika vikkelästi. Olin aika yllättynyt suuresta kävijämääristä täällä. Blogi on oikeastaan vain päiväkirjani, joka on tarkoitettu maailman äärissä oleville lapsilleni, muutamille ystävilleni ja itsellenikin; tulee pohdittua joitakin asioita ihan toiselta kantilta kun niitä yrittää laittaa kirjoitettuun asuun.
Myös se mahdollisuus, että joku vieraskin tätä lukee, auttaa kirjoittamaan ehkä vähän paremmin ja jäsennellymmin. Onhan se kiva, jos joku löytää tänne löytäessään ehkä juuri vanhenemiseen liittyvissä asioissa tukea. Saunalla olen myös saanut keskustella - purkaa ajatuksiani - joskus ongelmallisesta äiti-tytär suhteesta ja monista täälläkin käsittelemistäni asioista. Avantosauna on meille kävijöille monipuolista terapiaa ja oikea terveyslähde.
Tuntuu niin hurjan hyvältä, kun ystävä lauteilla sanoo, että tuohan kuulostaa tutulta, juuri tuollainen minunkin iäkäs äitini voi olla. Niinkuin vuoden mittaan saunalle lähtiessä evästyksiä avannon vaaroista, liukkaasta kelistä, sinne hukkumisesta, terveydelle vaarallisesta keikkumisesta sillä ja tällä kelillä. Voi meitä äitejä, emme osaa olla huolestumatta lapsistamme, olivat lapset 6- tai 60-vuotiaita !
Niin, olisi todella mukava kuulla ihanien lukijoitteni kommentteja! Esimerkiksi muiden kokemuksia kirjoittamistani asioista. Tai lisävalaistusta minullekin uusista asioista. Tai ihan vain mitä vain.
torstai 25. marraskuuta 2010
Piirakat potkurikyydissä ja äidin huolia
Katselen ulos ikkunasta. Kevyt lumi pyörii häkkärää korkealle ilmassa kaikkiin suuntiin. Vaikka kello on yksi iltapäivällä, on hämärää. Äiti menee kotitiellä potkurillaan naapurin pihaa kohden. Potkurin kädensijassa roikkuu sininen kassi, johon pakkasin lämpimiä lihapiirakoita, juuri paistamiemme. "Mie vien ite". Oletin ettei äiti jaksaisi paistohommien jälkeen lähteä viemään tuonne myrskytuuleen yhtään mitään. "Mie ite" sanoi hän kaulitessaan , että jaksaa loppuun asti, kun on päättänyt, että naapurille pitää paistaa piirakoita. "Miuta ihan harmittaa, ihan kyyneleet tulee silmiin, kun viimeksi kaikki meni sörpiin".
Olimme pyytäneet naapurin uuteen saunaan saunomaan ja äiti oli unohtanut hänen allergiaongelmansa. Sen takia tarjoukset olivat vääränlaiset ja se oli jäänyt äitiä harmittamaan ihan mahdottomasti ja sitä pohti melkein joka päivä. Tänään äiti on ollut vauhdissa, aamulla laittoi lammaskeiton alulle, sitten piirakoiden paistoon. Olisi hyvä, jos äidillä olisi mielekästä tekemistä, niin päivä menisi mukavasti miettimättä tuonpuoleisia ja kolotuksia, kuten tänään.
Eilen oli toisenlainen päivä. Äiti oli turhautunut ja minä neuvoton. Kesken kauppalistan miettimisen äiti kyynelehti "olisin joutanut lähtemään silloin isän kanssa". Kysyin mikä äidin on, "tietäsit millainen olo miulla on", vastaa hän erittelemättä ja lisää "ei miulla ole mitään arvoa, ei kukaan tarvitse, joutaisin pois".
Tuossa tilanteessa, kun se on tapahtunut useinkin, en oikein tiedä mitä sanoa. Sanon nyt, että ei noin tarvitse ajatella, sillä olet elänyt terveenä pitkän elämän ja olet saanut seurata neljännen polven pikkuisia, jotka kipaisevat mumminkin luona usein, ethän olisi sellaista halunnut olla näkemättä. Sanon, että kyllä me kaikki mummia tarvitsemme. Sanon, että jumpparikin sanoi viimeksi, ettei äidillä ole toista noin hyväkuntoista ikätoveria hänen jumpattavanaan.
En voi sanoa, että katso kuinka kaikki ystäväsi ovat jo nukkuneet pois, on vain Aino, joka on paljon sinua nuorempi ja Elvi, joka on jo kovin sairas. En voi sanoa, että kaikkihan me aikanaan nukumme pois, jotkut liiankin aikaisin. En halua synkistellä yhtään enempää äidin synkistelyjen lomaan.
Haluaisin sanoa, että äiti olet meille arvokas, rakas. Mutta siinä vaiheessa tuntuu, että äidin mieli on niin lukossa, ettei mikään puheleminen tunnu hänelle mieluisalta. Se on varmasti pelkoakin kuoleman kohtaamisesta, uskoisin.
Kauppalista tuli kutienkin tehtyä, ja ehkä jotain yrityksestäni saada äiti tuntemaan olonsa tarpeelliselta, onnistuikin. Kohta keitettiin kahvit ja syötiin rinkelit.
Sitten illansuussa valmistauduin avantosaunalle. Äiti muistuttaa tapansa mukaan olemaan varovainen. Jo tässä myrskyssä kuoli joku liikenteessä. Ja tiet ovat niin liukkaat, näkeekö siellä mitään. Pitääkö sinne mennä. Ennakoin nämä varoitukset ja helpottaakseni äidin huolta, sanoin, että naapurin mies vie meidät. Hassua, se auttoi. Ilmeisesti mies ajaa autoa taitavammin huonolla kelillä. Koko viime vuoden sain vakuutella, että avantosauna on turvallinen, terveellinen, sosiaalinen ja ennenkaikkea rentouttava. Nyt äiti on avantosaunalla käynnin hyväksynyt.
Olimme pyytäneet naapurin uuteen saunaan saunomaan ja äiti oli unohtanut hänen allergiaongelmansa. Sen takia tarjoukset olivat vääränlaiset ja se oli jäänyt äitiä harmittamaan ihan mahdottomasti ja sitä pohti melkein joka päivä. Tänään äiti on ollut vauhdissa, aamulla laittoi lammaskeiton alulle, sitten piirakoiden paistoon. Olisi hyvä, jos äidillä olisi mielekästä tekemistä, niin päivä menisi mukavasti miettimättä tuonpuoleisia ja kolotuksia, kuten tänään.
Eilen oli toisenlainen päivä. Äiti oli turhautunut ja minä neuvoton. Kesken kauppalistan miettimisen äiti kyynelehti "olisin joutanut lähtemään silloin isän kanssa". Kysyin mikä äidin on, "tietäsit millainen olo miulla on", vastaa hän erittelemättä ja lisää "ei miulla ole mitään arvoa, ei kukaan tarvitse, joutaisin pois".
Tuossa tilanteessa, kun se on tapahtunut useinkin, en oikein tiedä mitä sanoa. Sanon nyt, että ei noin tarvitse ajatella, sillä olet elänyt terveenä pitkän elämän ja olet saanut seurata neljännen polven pikkuisia, jotka kipaisevat mumminkin luona usein, ethän olisi sellaista halunnut olla näkemättä. Sanon, että kyllä me kaikki mummia tarvitsemme. Sanon, että jumpparikin sanoi viimeksi, ettei äidillä ole toista noin hyväkuntoista ikätoveria hänen jumpattavanaan.
En voi sanoa, että katso kuinka kaikki ystäväsi ovat jo nukkuneet pois, on vain Aino, joka on paljon sinua nuorempi ja Elvi, joka on jo kovin sairas. En voi sanoa, että kaikkihan me aikanaan nukumme pois, jotkut liiankin aikaisin. En halua synkistellä yhtään enempää äidin synkistelyjen lomaan.
Haluaisin sanoa, että äiti olet meille arvokas, rakas. Mutta siinä vaiheessa tuntuu, että äidin mieli on niin lukossa, ettei mikään puheleminen tunnu hänelle mieluisalta. Se on varmasti pelkoakin kuoleman kohtaamisesta, uskoisin.
Kauppalista tuli kutienkin tehtyä, ja ehkä jotain yrityksestäni saada äiti tuntemaan olonsa tarpeelliselta, onnistuikin. Kohta keitettiin kahvit ja syötiin rinkelit.
Sitten illansuussa valmistauduin avantosaunalle. Äiti muistuttaa tapansa mukaan olemaan varovainen. Jo tässä myrskyssä kuoli joku liikenteessä. Ja tiet ovat niin liukkaat, näkeekö siellä mitään. Pitääkö sinne mennä. Ennakoin nämä varoitukset ja helpottaakseni äidin huolta, sanoin, että naapurin mies vie meidät. Hassua, se auttoi. Ilmeisesti mies ajaa autoa taitavammin huonolla kelillä. Koko viime vuoden sain vakuutella, että avantosauna on turvallinen, terveellinen, sosiaalinen ja ennenkaikkea rentouttava. Nyt äiti on avantosaunalla käynnin hyväksynyt.
Äiti ja tytär eivät ole kaapissa
Lastenlasten silmät yllättyivät, kun mummi kertoi ohimennen tietävänsä, että kyllä äiti tietää lapsestaan, että on pienestä jo erilainen seksuallisesti. Lastenlapset olisivat ennemmin uskoneet, ettei mummi tiedä mikä lesbo on. Myöhemmin keskustellessani äidin kanssa kohutun television homoillan jälkeen, hän totesi, että kummallista hälyä asiasta pidetään.
Koululaisena 60-luvun alkupuolella en ollut kuullut homoseksuaalisuudesta sanallakaan. Vasta Helsinkiin muutettuani opin aika hassulla tavalla. Olin tavannut pojan, seurustellut muutaman viikon, kun menimme silloin suosittuun Vanhan Kellariin. Istuimme baaritiskille. Pian kaverini toiselle puolelle istui toinen nuori mies, ja ennen pitkää huomasin viereen istuneen kaverin varteenotettavaksi kilpakosijaksi. Vaikka en asiaa oikein kunnolla edes tiedostanut, homous, tai tässä tapauksessa biseksuaalisuus, oli minulle aivan uutta kaikin puolin - huomasin että nyt oli paras jättäytyä tästä kolmioasetelmasta pois.
Myöhemmin sain tietää, että kyseinen pyöreä baaritiski oli homojen kohtauspaikka, olikohan ainoa 60-luvun Helsingissä. Kaverini oli vienyt minut sinne tarkoituksella, luulisin. Hakeakseen pientä jännitystä iltaan tai tehdäkseen kaverin mustasukkaiseksi. Se oli noin 1965.
Toinen syy kirjoittamiseen tässä nyt on kirkolliskokouksen päätös rukoilla homoparien puolesta. Mikä kummallinen puolitie se on? Jos homopari on pari ja elää yhdessä, eikö se saisi olla yhdenvertainen inhimillinen perhe kuin heteroparitkin? Kun käytännössä on ollut kauan mukavasti toimivia sateenkaariperheitä lapsineen. Miksi asettaa ne vähempiarvoiseen asemaan?
Ei minulta kysytä koskaan olenko hetero. Miksi joiltakin pitäisi kysyä oletko homo tai transvestiitti tai mitä tahansa?
Koululaisena 60-luvun alkupuolella en ollut kuullut homoseksuaalisuudesta sanallakaan. Vasta Helsinkiin muutettuani opin aika hassulla tavalla. Olin tavannut pojan, seurustellut muutaman viikon, kun menimme silloin suosittuun Vanhan Kellariin. Istuimme baaritiskille. Pian kaverini toiselle puolelle istui toinen nuori mies, ja ennen pitkää huomasin viereen istuneen kaverin varteenotettavaksi kilpakosijaksi. Vaikka en asiaa oikein kunnolla edes tiedostanut, homous, tai tässä tapauksessa biseksuaalisuus, oli minulle aivan uutta kaikin puolin - huomasin että nyt oli paras jättäytyä tästä kolmioasetelmasta pois.
Myöhemmin sain tietää, että kyseinen pyöreä baaritiski oli homojen kohtauspaikka, olikohan ainoa 60-luvun Helsingissä. Kaverini oli vienyt minut sinne tarkoituksella, luulisin. Hakeakseen pientä jännitystä iltaan tai tehdäkseen kaverin mustasukkaiseksi. Se oli noin 1965.
Toinen syy kirjoittamiseen tässä nyt on kirkolliskokouksen päätös rukoilla homoparien puolesta. Mikä kummallinen puolitie se on? Jos homopari on pari ja elää yhdessä, eikö se saisi olla yhdenvertainen inhimillinen perhe kuin heteroparitkin? Kun käytännössä on ollut kauan mukavasti toimivia sateenkaariperheitä lapsineen. Miksi asettaa ne vähempiarvoiseen asemaan?
Ei minulta kysytä koskaan olenko hetero. Miksi joiltakin pitäisi kysyä oletko homo tai transvestiitti tai mitä tahansa?
vaari ja mummo, perjantaikävely osa 2
Kuljen vielä hetken matkaa Tykin kapeilla kaduilla.Vaaleanoranssin talon kuisti pysäyttää minut mykistyneenä; kuisti on kuin intialaisesta palatsista. Koko piha on puutörkyä täynnä. Talossa asuu varmasti taiteilijasielu, jolla oli rahaa kunnostaa talo, mutta ei pihaa. Piharakennuskin oli kuin koru. Taidan mennä joku päivä rohkeasti ja pyydän saada kuvata pihan puolelta. Kuvailen pihaa joka puolelta aidan takaa. Päivä on syksyisen sumuinen, välillä sataa kevyesti ja soratiet ovat kauniin ruskeansävyiset sateesta. Japanilaiset kastelevat putarhansa juuri ennen vieraitten tuloa; silloin värit ja kiilto tulevat esiin.
Vanhan hautausmaan matala sammaleinen kiviaita pujahtaa näkyviin. Tämä takaportti on pieni, kädensija kulunut ainakin reilun sadan vuoden kättelyistä. Löysin vaarin haudan, koska sen merkitsi omatekoinen rautaristi. Vaarini seppä Jaakko Sarell kuoli kun isäni oli pieni poika. Parisssa säilyneesssä valokuvassa näen hänen tummat hiuksensa, ulkomaalaisen tuntuisen vahvan olemuksensa.
Isoisä on tullut Vaasan seudulta Itä-Suomeen. Perheen mukana säilynyt tarina kertoo englantilaisesta fregatista, joka oli tullut Suomeen auttamaan Oolannin sodan aikoihin. Tuli talvi ja laiva jäätyi Vaasan satamaan. Sinä talvena merimies Sarell perusti perheen, Vaasan lähettyvillä kerrotaan olleen Sarellin kylän joidenkin vuosien päästä.
Joskus vuonna 1952 tätini oli leikannut lehdestä kuvan Britannian laivastovierailusta ja siinä seisoi vaarini oloinen tumma mies, laivastoamiraali Sarell. Minäkin näin tuon kuvan koulutyttönä. Netistä olen selvitellyt nimen Sarell alkuperää, ja selvisi, että se on hugenottinimi. Hugenotit olivat ranskalaisia protestantteja, jotka uskonvainottuina pakenivat pois Ranskasta. Sarell-nimi esiintyy siksi Cornwallin maakunnassa Englannissa, koska se on heti kanaalin yli Ranskasta. Sittemmin nimen tapaa esimerkiksi USA:ssa. Jännittäviä kiemuroita.
Sieltä Vaasasta (tästä on dokumentit olemassa, sitä ennen tarina on perimätietoa, miten oikeaa, en tiedä)ruotsinkielinen Jaakko eli Jacob lähti Impilahdelle perustettavaan paperitehtaaseeen töihin. Jossain kohden noin 1892 hän tapasi mummoni, kotoaan Kuhmon Vepsänjärveltä karanneen nuoren pellavalettisen tytön Eeva Maria Kärnän, tuskin yhdeksäntoistavuotiaan. Emme tiedä, miksi mummo karkasi tiettömän taipaleen takaa niin kauas. Mummo ei koskaan ottanut yhteyttä kotiinsa, eikä kukaan hänen omista lapsistaankaan saanut koskaan tietää äitinsä tarinaa tai mistä hän oli kotoisin. Itse päättelin, että Eeva Maria oli kenties karannut tilannetta, joka oli syntynyt perheen isän kuollessa 1891. Perheessä oli tusinan verran lapsia ja isoimmat veljet ehkä määräsivät siskonsakin tulevaisuudesta. Jossain sieluni, aivojeni sopukoissa on kuva naimakauppaa pakenevasta nuoresta tytöstä. Onkohan mummo joskus minulle kertonut menneisyydestään ja se on jäänyt soimaan mieleeni. Niin. Totuutta emme enää koskaan tiedä.
Ensimmäiset lapset syntyivät Impilahdella 1893 alkaen, nuorimmaiset kaikkiaan kahdestatoista Kaukaalla, Kaukaan tehtaan kupeessa, minne Jaakko perheineen muutti. Isäni Frans Albert on nuorimmainen, syntyi 1916. Aikuiseksi eli 8 lasta.
Jaakko, tai kirkonkirjoissa Jacob, teki oman ristinsa jo paljon ennen kuolemaansa 1922. Suunnistan aina hautausmaalla tuon ristin mukaan. Se löytyy heti. Vieressä on mummoni Eeva Maria, kuolinvuosi 1955 ja yksi heidän lapsistaan, kummitätiti Hilma Ester Sipiuläinen os. Sarell ja hänen perheensä.
Mummostani pitäisi kirjoittaa tarina ja keksiä tarinaan hänen puuttuva pakotarinansa. Olen miettinyt sitä monella tapaa. Olikohan niin, että Jaakko kulki jalan Impilahdelle Laatokan pohjoisrannalle Vaasasta ja nuoret tapasivat jossain matkan varrella? Aluksi heillä ei ollut yhteistä kieltä, vaarini oli ruotsinkielinen, mummo taas syvältä Kuhmon korvesta. Tutkittuani kirkonkirjoja heidän tapaamisensa oli reissumatkan alettua tapahtunut nopeasti, kirjausten välillä oli noin vuosi. Tuon aikaisilla maanteillä, joita ei aina ollutkaan, karkaaminen, tapaaminen, matkanteko ja perheen muotoutuminen tapahtui kaikki noin vuodessa. Tai ehkä nuoret tapasivatkin vasta Impilahdella, jonne Eeva Maria oli jo ehtinyt piiaksi. Oliko hän tullut piikomaan, sitäkään emme tiedä.
Isovanhempieni papintodistuksessa mummon syntymäpaikka oli kirjoitettu , mutta käsialasta ei saanut selvää. Vasta kesäällä 2005 käsittämättömien yhteensattumien vuoksi (toinen tarina) sain selville mummon kotipaikan ja löysin sukulaiset Kuhmosta. Kuhmossa on ollut innokkaita sukututkijoita ja sukukirjakin on painettu; Kärnän suku on tullut Kuhmoon jo 1600-luvulta Pohjanmaalta. Tämän päivän kuhmolaisille sukulaisilleni Eeva Marian kohtalo oli aina ollut täydellinen musta aukko. Löysin koko joukon sukulaisia Kuhmosta, mutta karanneen mummoni tarinaa ei kukaan enää tiennyt sielläkään.
Näitä ajatuksia mielessäni kävelin kotiin läpi Tirilän kaupunginosan, satoikin, tuskin huomasin. Äiti jo huolestui, missä se tytär viipyy ja soitti kahteen kertaan matkan varrella.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Leipä on komija ku emäntäkin.
Luomuleipä on kuulemas statussymbooli. Jaahas. Voi olla, että joissakin piireissä niin voi ollakin. Itsekin kyllä mieluusti ostan paikkakunnan pienleipomoiden leipää, sitä ei luomuna mainosteta ja ehkä ei tiukasti olekaan. Ostan mieluusti torilta luomutilan jauhoja. En statuksen vuoksi, vaan kannaattaakseni lähiruokaa, saadakseni terveellisempää puuroa tai lepuskoita. Niitä paistoin viimeksi, oman maan perunoista ja luomuohrajauhoista Liperistä. Samalla joskus tulee mieleen myös pienentynyt hiilijalanjälkeni. Syömmehän paljon lähiruokaa. Omastakin pihasta. Hernekeitto porisi tänään suomalaisista herneistä ja tilateurastamon luista.
Lienee ihan totta, että itäisessä Suomessa on eniten pieniä leipomoita, ja näin valikoima kaupoissa on suuri. Meillä on aina Korpelan ruisleipää ja useimmiten Pullin tai Korpelan rieskaa. Rieska täälläpäin on pyöreä hiivalla kohotettu leipä, jossa on joko ohra- tai kaurajauhoja. Ei kaupan höttöjä viipaleita, ei päämummo niitä huoli. En kaipaa itsekään.
Äitipäämummo vähän sotkee ajatustani hiilijalanjäljen pienentämisestä, sillä aamupuuroksi kelpaavat vain Nallen neljän viljan hiutaleet, minä hauduttaisin hartaasti, keittäisin ohraryynistä tai tattarista uunipuuron. Joskus keitänkin. Mutta joissain asioissa on päämummolle annettava periksi. Puuron päälle laitamme molemmat pellavasiemenrouhetta ja puolukoita. Siis puuroa aamulla. Se on hyvä!
Tulin katsoneeksi keittokirjakirjastostani lepuskan/leposkan/liepuskan ohjeen Karjalaisesta keittokirjasta. Ihan oikein se meni, vaikka lapsesta saakka olen tiennyt mitä ainekset ovat; perunamuussia ja ohrajauhoja, kananmunaa ja suolaa. Niistä leivotaan pehmeitä kakkaroita, näyttävät pitaleiviltä. mutta perunan ansiosta ne sulavat suuussa. Yhtymäkohtia Lähi-idän pitaleipään ja Intian niemimaan naan-leipiin siinä mielessä, että malli on sama ja ne tulee syödä tuoreeltaan.
Kun joku aihe putkahtaa esiin, tuntuu, että aiheesta ilmaantuu samaan aikaan jotakin muuta toiselta taholta. Sattumalta osui eteen artikkeli leivänteosta jo mahdollisesti kivikaudella; tehtiinkö jo silloin samantapaisia kakkaroita, josta maailman pitaleivät ja leposkat ja rieskat ovat periytyneet? Siteeraan tässä Hesarin artikkelia 19.10.2010:
....Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.
Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.
Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita "leipiä".
Leposka/lepuska/liepuska, potatrieska Karjalaisen keittokirjan mukaan (Tammi)
(pikku leipänen, venäjän sanasta hlieb, leipä)
*perunoita
*suolaa
*laskumaitoa (tai rasvatonta tai kokomaitoa, perunan keitinvettä) nesteeksi
*ohralestyjauhoja
Perunat kuoritaan ja keitetään. Keitinvesi kaadetaan toiseen astiaan ja perunat survotaan hienoksi.
Lisätään suolaa ja maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysän puuron vahvuista.
Jauhoja sekoitetaan minkä kapustalla saa sekoittumaan. Jätetään vähäksi aikaa imeytymään peitettynä. (Voit käyttää myös ylimääräisen perunamuussin tähän)
Pyöritetään jauhotetulla pöydällä palloiksi, jotka taputellaan teevadin kokoisiksi ohuiksi kakkaroiksi (1/2-1 cm paksuja) . Pistellään ja koristellaan haarukalla uuniin laitettaessa. Paistetaan uunin arinalla kuumassa lämmössä kauniin ruskeaksi. Syödään voin kanssa sellaisenaan tai muun ruoan kanssa leivän asemesta. (Ruokolahti)
Itse olen laittanut joskus kananmunaa taikinaan, ja paistelen ne leivinpaperin päällä +300 C kuumassa uunissa. Meilläpäin Etelä-Karjalassa käytetään ohraa, mutta vehnää ja ruistakin käytetään varsinkin Kannaksen alueella.
laskumaito: kurri, kuorittu maito
kapusta: puukauha
Leipä on komija ku emäntäkin. (Viipuri)
Sillo nuor syöp ko leivä näkköö. (Jääski)
Lienee ihan totta, että itäisessä Suomessa on eniten pieniä leipomoita, ja näin valikoima kaupoissa on suuri. Meillä on aina Korpelan ruisleipää ja useimmiten Pullin tai Korpelan rieskaa. Rieska täälläpäin on pyöreä hiivalla kohotettu leipä, jossa on joko ohra- tai kaurajauhoja. Ei kaupan höttöjä viipaleita, ei päämummo niitä huoli. En kaipaa itsekään.
Äitipäämummo vähän sotkee ajatustani hiilijalanjäljen pienentämisestä, sillä aamupuuroksi kelpaavat vain Nallen neljän viljan hiutaleet, minä hauduttaisin hartaasti, keittäisin ohraryynistä tai tattarista uunipuuron. Joskus keitänkin. Mutta joissain asioissa on päämummolle annettava periksi. Puuron päälle laitamme molemmat pellavasiemenrouhetta ja puolukoita. Siis puuroa aamulla. Se on hyvä!
Tulin katsoneeksi keittokirjakirjastostani lepuskan/leposkan/liepuskan ohjeen Karjalaisesta keittokirjasta. Ihan oikein se meni, vaikka lapsesta saakka olen tiennyt mitä ainekset ovat; perunamuussia ja ohrajauhoja, kananmunaa ja suolaa. Niistä leivotaan pehmeitä kakkaroita, näyttävät pitaleiviltä. mutta perunan ansiosta ne sulavat suuussa. Yhtymäkohtia Lähi-idän pitaleipään ja Intian niemimaan naan-leipiin siinä mielessä, että malli on sama ja ne tulee syödä tuoreeltaan.
Kun joku aihe putkahtaa esiin, tuntuu, että aiheesta ilmaantuu samaan aikaan jotakin muuta toiselta taholta. Sattumalta osui eteen artikkeli leivänteosta jo mahdollisesti kivikaudella; tehtiinkö jo silloin samantapaisia kakkaroita, josta maailman pitaleivät ja leposkat ja rieskat ovat periytyneet? Siteeraan tässä Hesarin artikkelia 19.10.2010:
....Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.
Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.
Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita "leipiä".
Leposka/lepuska/liepuska, potatrieska Karjalaisen keittokirjan mukaan (Tammi)
(pikku leipänen, venäjän sanasta hlieb, leipä)
*perunoita
*suolaa
*laskumaitoa (tai rasvatonta tai kokomaitoa, perunan keitinvettä) nesteeksi
*ohralestyjauhoja
Perunat kuoritaan ja keitetään. Keitinvesi kaadetaan toiseen astiaan ja perunat survotaan hienoksi.
Lisätään suolaa ja maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysän puuron vahvuista.
Jauhoja sekoitetaan minkä kapustalla saa sekoittumaan. Jätetään vähäksi aikaa imeytymään peitettynä. (Voit käyttää myös ylimääräisen perunamuussin tähän)
Pyöritetään jauhotetulla pöydällä palloiksi, jotka taputellaan teevadin kokoisiksi ohuiksi kakkaroiksi (1/2-1 cm paksuja) . Pistellään ja koristellaan haarukalla uuniin laitettaessa. Paistetaan uunin arinalla kuumassa lämmössä kauniin ruskeaksi. Syödään voin kanssa sellaisenaan tai muun ruoan kanssa leivän asemesta. (Ruokolahti)
Itse olen laittanut joskus kananmunaa taikinaan, ja paistelen ne leivinpaperin päällä +300 C kuumassa uunissa. Meilläpäin Etelä-Karjalassa käytetään ohraa, mutta vehnää ja ruistakin käytetään varsinkin Kannaksen alueella.
laskumaito: kurri, kuorittu maito
kapusta: puukauha
Leipä on komija ku emäntäkin. (Viipuri)
Sillo nuor syöp ko leivä näkköö. (Jääski)
perjantai 5. marraskuuta 2010
Kumpujen alla. Matkakertomus perjantaina osa 1 1
Jouduin, tai paremminkin sain onnekseni kävellä muutaman kilometrin syvänsävyisessä syysiltapäivässä. Matkaan ja sen sattumiin kului 3,5 tuntia.
Matka alkaa ihmetellessä 20 bussilastin purkautuessa paikallisen marketin parkkipaikkalla. Olen kotikaupunkiini muuttettuani jo keksinyt, että valtavat marketit täällä ovat valtavia, koska rajan takaa Venäjältä käy paljon ostosmatkailijoita. Muuten valikoimat eivät olisi niin suuret.
Mutta siitä suunnistin pikaisesti kotimatkalle pujotellen täyden suuren parkkipaikan autojen välitse. Matkalle osuisi vanha hautuumaa, jonka läpi suunnittelin kulkevani, siellä on isoisäni, seppä Jaakko Alfred Sarellin itsetekemä hautaristi. Matkan varrella olisi Tykin vanha kaupunginosa. Tykki on vanha puutaloalue, kadut hiekkaisia, talot mansardikattoisia, tai vaatimattomia mökkejä, jotka melkein tukehtuvat tien viereen, sillä tientekijät ovat aikojen kuluessa leventäneet ne autoille sopivimmiksi ja tunkeneet tienreunan talon lautaseiniin kiinni. Toisella kadulla huomaan uskomattoman kauniita vuosisadan alun puutaloja, osa kauniisti korjattuna, pihat täynnään omenapuita ja marjapensaita ja polttopuita. Nyt en huristakaan läpi kadun matkalla jonnekin, vaan kurkkailin pihoihin, ja mitä löysinkään! Ihania kumpuja! Kumpujen alla salaisen hämärät maakellarit! Olisikohan niissä kriikunahillopurkkeja ja lanttuja? Olisipa minullakin sellainen pihalla. Kamera sattui olemaan taskussa ja aloitin kuvaamaan. En voinut päättää mitä katua kulkisin hautausmaan portille; kuljeskelin lopulta siksakkia ettei yksikään menninkäiskumpu jäisi huomaamatta ja kuvaamatta.
Enhän minä kaikkia varmaankaan saanut näköpiiriini, sinne täytyy mennä uudestaan!
Miten iloiseksi tulinkaan niitä kuvatessani! Surullisia ajatuksia on ollut viime päivien aikana, ja nyt ihan oikeasti tuntuu, että ne surujen aiheet ovat väistymässä ajan mittaan, luontevasti ja niinkuin tarkoitettu on. Samalla tavoin tunsin, kun kaksosteni syntyessa keskosena 3 kuukautta ennen aikojaan. Olin ihan varma, että selviämme silloin. Niinkuin selvisimme! Niin olen nytkin varma.
Perjantaikävelyn osa 2. jatkuu huomenissa.
Google ilmoittaa, että valokuvakiintiöni loppui nyt!
Pitääköhän aloittaa uusi blogi tai ostaa lisätilaa. Mitenkähän tämä nyt oikein toimii!
Näin sanottiin:
Hups! Tallennustilasi loppui. Käytät 100 % valokuville varatusta 1 Gt:n kiintiöstä. Osta lisää tilaa
Kuvat tallennetaan Picasa-verkkoalbumien tiliisi ja ne sisältyvät kuville varattuun 1 gigatavun ilmaiseen tilakiintiöön. Hankkimasi lisäsäilytystila jaetaan Gmailin, Picasa-verkkoalbumien ja Google-dokumenttien kesken. Lisätila lasketaan ilmaisen kiintiön päälle. Lisätietoja....
tiistai 2. marraskuuta 2010
Suruinen päivä
Aisha kävelee Max-koira seuranaan pimeässä Melbournen yössä ja soittaa sieltä äidille. Suruissaan. Minäkin olen suruissani. Niin kaukana, en pääse rutistamaan lähelle.
Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.
Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.
Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?
Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.
Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.
Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?
Lumikiireitä ja uuden terveyden huoltolain muutoksista!
Luminen pihamaa aamulla. Iltapäivän mittaan kaikki lumi oli hävinnyt ja kylmä pohjoistuuli huusi huuhuu, nyt jäädytääään. Vuosisadan kuumin kesä on mennyt, näin on uskottava. että sellaista tuskin eteeni tulee. Korjailin viimeiset purjosipulit maasta, jätin vielä palsternakat, nekin pysyvät hyvinä talven yli. Maa-artisokat saavat vielä olla piilossa, ehkä osa kevääseen asti. Lehtikaalit nauttivat pakkastujauksesta ja makeutuvat.
Aamusella söimme haudutettua ruispuuroa voisilmällä. Se on suosikkini, mutta äiti vain keittää ja keittää neljänviljanpuroaan. Oli kiva poikkeus tänään. En nyt viitsi keittää itselleni erilaista, syön samaa kuin äiti.
Päänsärkyä äidillä. Mietin, miksi noustessani ylös ja kauemmin istuttaessa on jäykkä olo. Äiti ei vaikuta jäykältä, nousee napakasti liikkeelle. Onko tämä oire jostain, iän vaikutuksesta liikkumiseen? No voi. En ole siihen oikein kiinnittänyt huomiota, kun olen jotenkin luullut, että iän tullessa sellaisia jäykkyyksiä tulee pikkuhiljaa.
Lounaaksi hain pakkasesta ihanaa kaalilaatikkoa ja mansikkakiisseliä.
Sitten naistensaunaan ja Saimaaseen uimaan. Vesi on jo +7 C ja se tuntuu jo melkein avannolta.
Saunakeskustelu kiertyy terveyspalveluihin. Ihmettelimme Eksoten (terveyspiirimme eksoottinen nimi) toimia, miten vaikea on saada hoitoa, lääkäriä ei helpolla saa edes tavata.
Iltasella televisiossakin keskusteltiin terveyspalveluista, vanhusten ja nuorten tarvitsemat palvelut laitettiin vastakkain. Kumpi on tärkeä? Miksi vastakkainasettelu!
Vanhusten huolto vie kasvavan osan rahoista, sanottiinn televisiokeskustelussa. Tämä suhteessa esimerkiksi paniikkihäiriöisten tai anoreksiasta kärsivien nuorten tarvitsemaan hoitoon. Sallamari, nuori, hoitokokemuksistaan kertova haastateltava, kertoi, ettei systeemi toimi ollenkaan. Jatkuvuutta ei ole, koska hoitohenkilökunta vaihtuu. Onko edes ammattitaitoa, hän kysyi?
- Tahti joilla mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa, on huima, sanoi poliitikko Maria Guzenina. Uusi terveydenhoitolaki ei auta. Asetukset jaa, mutta noudatetaanko niitä edes. Määärärahoja ei ole. Koko perhe tarvitsee hoitoa, nuori sairastunut sairastuttaa myös perheensä, ellei alkupäässä satsata.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri (Kuopio) kertoo: Rahatilanne on vaikea. Yksittäiselle avuntarvitsejalle avun saaminen on sattumanvaraista joskus. Poliittista päättäjää vain kiinnostaa raha.
Nuorisopsykiatrian palveluissa on iso aukko. Mistä tarvittavat palvelut otetaan?
Terveydenhuoltolain muutokset alkavat keväällä 2010. Maria Guzenina sanoo, ettei laki tule toteutumaan suunnitellussa muodossa.
Nuorten hoidosta kiistellään. Vanhusten hoidosta valitetaan. Käytännössä törmäämme äidin kanssa nähin asioihin melkein päivittäin. Nytkin äiti sai terveyskeskuslääkärin vasta 3 viikon päähän, kun halusi vastaanotolle jatkuvan päänsärkynsä ja kohonneen verenpaineen vuoksi.
Aamusella söimme haudutettua ruispuuroa voisilmällä. Se on suosikkini, mutta äiti vain keittää ja keittää neljänviljanpuroaan. Oli kiva poikkeus tänään. En nyt viitsi keittää itselleni erilaista, syön samaa kuin äiti.
Päänsärkyä äidillä. Mietin, miksi noustessani ylös ja kauemmin istuttaessa on jäykkä olo. Äiti ei vaikuta jäykältä, nousee napakasti liikkeelle. Onko tämä oire jostain, iän vaikutuksesta liikkumiseen? No voi. En ole siihen oikein kiinnittänyt huomiota, kun olen jotenkin luullut, että iän tullessa sellaisia jäykkyyksiä tulee pikkuhiljaa.
Lounaaksi hain pakkasesta ihanaa kaalilaatikkoa ja mansikkakiisseliä.
Sitten naistensaunaan ja Saimaaseen uimaan. Vesi on jo +7 C ja se tuntuu jo melkein avannolta.
Saunakeskustelu kiertyy terveyspalveluihin. Ihmettelimme Eksoten (terveyspiirimme eksoottinen nimi) toimia, miten vaikea on saada hoitoa, lääkäriä ei helpolla saa edes tavata.
Iltasella televisiossakin keskusteltiin terveyspalveluista, vanhusten ja nuorten tarvitsemat palvelut laitettiin vastakkain. Kumpi on tärkeä? Miksi vastakkainasettelu!
Vanhusten huolto vie kasvavan osan rahoista, sanottiinn televisiokeskustelussa. Tämä suhteessa esimerkiksi paniikkihäiriöisten tai anoreksiasta kärsivien nuorten tarvitsemaan hoitoon. Sallamari, nuori, hoitokokemuksistaan kertova haastateltava, kertoi, ettei systeemi toimi ollenkaan. Jatkuvuutta ei ole, koska hoitohenkilökunta vaihtuu. Onko edes ammattitaitoa, hän kysyi?
- Tahti joilla mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa, on huima, sanoi poliitikko Maria Guzenina. Uusi terveydenhoitolaki ei auta. Asetukset jaa, mutta noudatetaanko niitä edes. Määärärahoja ei ole. Koko perhe tarvitsee hoitoa, nuori sairastunut sairastuttaa myös perheensä, ellei alkupäässä satsata.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri (Kuopio) kertoo: Rahatilanne on vaikea. Yksittäiselle avuntarvitsejalle avun saaminen on sattumanvaraista joskus. Poliittista päättäjää vain kiinnostaa raha.
Nuorisopsykiatrian palveluissa on iso aukko. Mistä tarvittavat palvelut otetaan?
Terveydenhuoltolain muutokset alkavat keväällä 2010. Maria Guzenina sanoo, ettei laki tule toteutumaan suunnitellussa muodossa.
Nuorten hoidosta kiistellään. Vanhusten hoidosta valitetaan. Käytännössä törmäämme äidin kanssa nähin asioihin melkein päivittäin. Nytkin äiti sai terveyskeskuslääkärin vasta 3 viikon päähän, kun halusi vastaanotolle jatkuvan päänsärkynsä ja kohonneen verenpaineen vuoksi.
tiistai 12. lokakuuta 2010
En osaa tätä otsikoida. Lue niin tiedät miksi.
- Nyt se tuli. Mihin se parkkeeraa, onks sun auton takana tilaa (katsoo ulos)
- Ai tuonne aidan taakse. No tuossa tulee, sehän on nuori. Vahva musta tukka. (nuoruus on hieman negatiivinen piirre tässä hommassa)
- Onkohan sillä omat välineet?
- No päivää, minä olen niitä sotaveteraaneja. Olin rintamalla, ihan siinä etulinjassa. Kyllä siellä meinasi kova paikka tulla, mutta olin nuori, enkä muusta tiennyt. Se on niin musta ja nokinen. Että pitää olla varovainen. (tämä kätellessä, tarina rintamalta)
Tulija menee töihinsä.
- Annoitko harjan. (ponnahtaa pystyyn ja menee katsomaan)
- Aukasitko sivuoven, että voi kaataa likavedet ulos. (ponnahtaa pystyyn ja menee sanomaan)
- Sanoitko, että ei kaada likavesiä uuden saunan lattialle, siinä voi olla vaikka mitä mönjää, eikä sitä saa pois. Että ottaa sen läkkiämpärin likavesille (ponnahtaa ylös ja menee kertomaan)
- Sanoitko, että katto pitää pyyhkiä. (melkein ponnahtaa pystyyn mennäkseen kertomaan)
- Kuule äiti, antaa siivoojan tehdä työnsä. On hänellä varmasti kokemusta, että osaa pannuhuoneen siivota.
- No ei niin likaista kenelläkään ole. Ei tämmöstä työtä. Kyllä minä sanoin kun tilasin, että jos sellaisen työn voisi tehdä, niin muuta ei tarvitse. Että on kokenut siivooja, sanoin.Pitää sitten pestä sauna sen jälkeen kunnolla, kyllä sinne menee pölyä, onko edes osannut laittaa saunan oven kiinni....
- Kuule äiti, en nyt menisi enää neuvomaan siivoojaa.
- No mie olisin ensin pyyhkinyt...
Rintamanaisjärjestö kustantaa jäsenilleen milloin ikkunanpesun milloin siivosapua, kerran, pari vuodessa parin tunnin ajan. Muutamat liki ja yli yhdeksänkymmpiset naiset kokoontuvat sinnikkäästi ja pitävät viralliset kokouksensa kerran kuussa. Kun vielä pari vuotta jaksettaisiin, sanovat iäkkäät rouvat, molemmin puolin yhdeksänkymmenen ikää.
Vielä nämä muutamat hyväkuntoiset rintamanaiset järjestävät teatteri-iltoja ja jonkun tutustumismatkan lähialueelle. Viime keskiviikkona 10 rintamanaista kävi katsomassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa Kekkonen esityksen.
- Oli laitettu Kekkonen aika rivoon valoon.
- Näytettiin liikaa juominkia ja niin paljon kiroiltiin.
- Oli siinä Kekkosessa enemmän hyviä puolia, ei se nyt koko aikaa.
- Tämmöiseks nyt teatterissa menty, kiroilllaan vaan. Joka esityksessä kiroillaan. Semmoseks mennyt.
- Kyllä se oli kova mies, Kekkonen, Suomi sai olla rauhassa, ei sitä pöllytetty.
- Olihan sillä naisia, mutta kun Sylvi oli niin sairas.
Rivien välistä ymmärsin, että naisjutut hyväksyttiin. Minulle oli yllätys näin myönteinen suhtautuminen Kekkosen naisjuttuihin. Olin äidin ystävän mukana esityksessä ja keskustelimme siitä jälkikäteen matkalla kotiin.
Esitys oli yllättävän kattava historiakuvaus Kekkosen ajasta ja varsinkin siitä, miten Kekkosen aika vaikuttaa vielä nykypäivän politiikkaan. Lavalle oli saatu presidentiksi tavoittelevat Sauli, Paavo ja Nallekin, Kekkonen "takapiruna määrämässä". Pikkuisen itseäni häiritsi koominen käsittely, mutta ajattelin, että pikkukaupungin teatteria ei voi tehdä liian vakavaksi, ja satiiriksi näytelmä oli tehtykin.
Tavallaan katsojien kosiskelua ryyppäämisten, saunareissujen ja naisjuttujen rempsakka korostaminen. Suurin osa näytelmistä oli takautumia peilautuen nykypolitiikkaan, siksipä sain selittää miksi morsiuspukuinen Sylvi ilmestyi lavalle "hortoilemaan". Selitin, että Sylvi oli aina Kekkosen mielessä, vaikka maailma tarjosi naisia ja ryyppyjä. Vanhoille rouville tällaiset lomittaiset takautumat olivat vähän hankalia, ei aina ehditty mukaan kun seilattiin Kekkosen ajan ja nykyajan vaihtuessa ja sekoittuessa tiuhaan. Näytelmään oli yritetty mahduttaa kaikki.
Naistulkit oli asetettu rooliin, joss stereotypiat saivat iskeä vasten kasvoja. Onko venäläinen tulkki keimaileva, ultramikrohameinen, valtiovieraiden kanssa pelehtivä tragikoominen pelle? Ei kai.
Mutta niin, populistinen musiikkisatiiri irroittelee häikäilemättömästi. Kaj Cydeniuksen tekemät laulut olivat parasta näytelmässä.
- Ai tuonne aidan taakse. No tuossa tulee, sehän on nuori. Vahva musta tukka. (nuoruus on hieman negatiivinen piirre tässä hommassa)
- Onkohan sillä omat välineet?
- No päivää, minä olen niitä sotaveteraaneja. Olin rintamalla, ihan siinä etulinjassa. Kyllä siellä meinasi kova paikka tulla, mutta olin nuori, enkä muusta tiennyt. Se on niin musta ja nokinen. Että pitää olla varovainen. (tämä kätellessä, tarina rintamalta)
Tulija menee töihinsä.
- Annoitko harjan. (ponnahtaa pystyyn ja menee katsomaan)
- Aukasitko sivuoven, että voi kaataa likavedet ulos. (ponnahtaa pystyyn ja menee sanomaan)
- Sanoitko, että ei kaada likavesiä uuden saunan lattialle, siinä voi olla vaikka mitä mönjää, eikä sitä saa pois. Että ottaa sen läkkiämpärin likavesille (ponnahtaa ylös ja menee kertomaan)
- Sanoitko, että katto pitää pyyhkiä. (melkein ponnahtaa pystyyn mennäkseen kertomaan)
- Kuule äiti, antaa siivoojan tehdä työnsä. On hänellä varmasti kokemusta, että osaa pannuhuoneen siivota.
- No ei niin likaista kenelläkään ole. Ei tämmöstä työtä. Kyllä minä sanoin kun tilasin, että jos sellaisen työn voisi tehdä, niin muuta ei tarvitse. Että on kokenut siivooja, sanoin.Pitää sitten pestä sauna sen jälkeen kunnolla, kyllä sinne menee pölyä, onko edes osannut laittaa saunan oven kiinni....
- Kuule äiti, en nyt menisi enää neuvomaan siivoojaa.
- No mie olisin ensin pyyhkinyt...
Rintamanaisjärjestö kustantaa jäsenilleen milloin ikkunanpesun milloin siivosapua, kerran, pari vuodessa parin tunnin ajan. Muutamat liki ja yli yhdeksänkymmpiset naiset kokoontuvat sinnikkäästi ja pitävät viralliset kokouksensa kerran kuussa. Kun vielä pari vuotta jaksettaisiin, sanovat iäkkäät rouvat, molemmin puolin yhdeksänkymmenen ikää.
Vielä nämä muutamat hyväkuntoiset rintamanaiset järjestävät teatteri-iltoja ja jonkun tutustumismatkan lähialueelle. Viime keskiviikkona 10 rintamanaista kävi katsomassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa Kekkonen esityksen.
- Oli laitettu Kekkonen aika rivoon valoon.
- Näytettiin liikaa juominkia ja niin paljon kiroiltiin.
- Oli siinä Kekkosessa enemmän hyviä puolia, ei se nyt koko aikaa.
- Tämmöiseks nyt teatterissa menty, kiroilllaan vaan. Joka esityksessä kiroillaan. Semmoseks mennyt.
- Kyllä se oli kova mies, Kekkonen, Suomi sai olla rauhassa, ei sitä pöllytetty.
- Olihan sillä naisia, mutta kun Sylvi oli niin sairas.
Rivien välistä ymmärsin, että naisjutut hyväksyttiin. Minulle oli yllätys näin myönteinen suhtautuminen Kekkosen naisjuttuihin. Olin äidin ystävän mukana esityksessä ja keskustelimme siitä jälkikäteen matkalla kotiin.
Esitys oli yllättävän kattava historiakuvaus Kekkosen ajasta ja varsinkin siitä, miten Kekkosen aika vaikuttaa vielä nykypäivän politiikkaan. Lavalle oli saatu presidentiksi tavoittelevat Sauli, Paavo ja Nallekin, Kekkonen "takapiruna määrämässä". Pikkuisen itseäni häiritsi koominen käsittely, mutta ajattelin, että pikkukaupungin teatteria ei voi tehdä liian vakavaksi, ja satiiriksi näytelmä oli tehtykin.
Tavallaan katsojien kosiskelua ryyppäämisten, saunareissujen ja naisjuttujen rempsakka korostaminen. Suurin osa näytelmistä oli takautumia peilautuen nykypolitiikkaan, siksipä sain selittää miksi morsiuspukuinen Sylvi ilmestyi lavalle "hortoilemaan". Selitin, että Sylvi oli aina Kekkosen mielessä, vaikka maailma tarjosi naisia ja ryyppyjä. Vanhoille rouville tällaiset lomittaiset takautumat olivat vähän hankalia, ei aina ehditty mukaan kun seilattiin Kekkosen ajan ja nykyajan vaihtuessa ja sekoittuessa tiuhaan. Näytelmään oli yritetty mahduttaa kaikki.
Naistulkit oli asetettu rooliin, joss stereotypiat saivat iskeä vasten kasvoja. Onko venäläinen tulkki keimaileva, ultramikrohameinen, valtiovieraiden kanssa pelehtivä tragikoominen pelle? Ei kai.
Mutta niin, populistinen musiikkisatiiri irroittelee häikäilemättömästi. Kaj Cydeniuksen tekemät laulut olivat parasta näytelmässä.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Lokakuussa kesä on loppu ja myyrät myllää
Tuli kiire pihahommiin, kylmä yllätti ja paljon olisi tekemättä. Aurinko paistaa, mutta parina aamuna on ollut hallaa. Koko päivän olen istutellut ja kaivellut, kantanut kompostiin, laajentanut ja valmistellut kukkapenkkiä, mihin aioin jakaa syysleimuja. Onkohan jo liian myöhä jos näin kylmä jatkuu. Pitää kysyä huomenna asiaa tuntevilta.
Myyrät mellastavat perunapellossa, löysin aika kasan kun halla oli kaatanut perunanvarret. Myyrät eivät nyt niin pahoja ole, oikeastaan. Mietin mitä ne niillä perunoilla tekevät. Tulevatkohan hakemaan ne alas varastoihinsa? Jätän kasan paikalleen ja seuraan mitä tapahtuu.
Istutin joku päivä sitten valkosipuleita rivin keskelle vihannesmaata, ja sitten luinkin, että myyrät eivät tykkää sipulikasveista (vai tietyistä sipulikasveista?). Olin tilannut ihania sipulikukkia viidelläkympillä ja ripottelin ne perennapenkkiin. Kalliita myyräkarkottimia, mutta toivottavasti kukat ovat ensi kesänä hintansa arvoisia. Tämän kesän sipulikukat, gladiolukset ja sen sukulaiset eivät myyriä karkottaneet, mutta eivät myöskään menestyneet, varret kasvoivat kauniisti, mutta kukkavarren kasvaessa koko kasvi alkoi ruskettumaan eikä kukista tullut mitään. Mikähän niille tuli? Ehkä liian kuivaa, tosin kastelin ahkerasti.
No niin myyrät, tässä tulee karkotussipulit, nimetkin ovat latinalaiset, ettäs katoatte aidan toiselle puolen heti:
Allium forelock, lila pitkävartinen iso pallolaukka, joss töyhtö, 2 sipulia
Allium Karataviense "Ivory Queen" pallolaukka, 5 sipulia
Allium Ampkectens, matalampi monikukkainen valkoinen pallolaukka, 1 sipuli
Myyristä tulee mieleen aina Aishan suosikki MYYRÄ, kirjoja ja taisi olla lasten piirrettykin. Ovathan ne kuitenkin söpöjä ja aika toimeliaita.
Korjasin viimeiset tomaatit. Pieniä raakoja tomaatteja olisi vielä ollut kasvamassa, kesä loppui kesken. Pitää etsiä vihreistä tomaatista tehdyn pikkelsin tai hillokkeen ohje. Paistetut vihreät tomaatit kummittelee myös mielessä, joku amerikkalaisten juttu se on.
Maassa on vielä palsternakat, lehtikaali ja maa-artisokat, nehän saavatkin olla, koska ne paranevat pienessä pakkasessa. Peittelin jalokärhön havuilla. Siirtelin väriminttua, se tuntuu olevan kestävä ja napakka kukkimaan, kestääköhän näin myöhäisen siirtelynkin.
Äitikin lähti sauvakävelylle korttelin ympäri ja palatessaan sanoi, että enempää ei olisi jaksanutkaan.
Keitettiin iltapäiväkahvit ja syötiin omenapiirakkaa.
Hain ystävältä joriinin juuria ja sain jonkun japanilaisen sireenin ison taimen (nimi on epämääräinen). Siitä saa hyvän näkösuojapensaan takapihalle.
Illan maagisesta ohjelmasta toisessa blogissani.
Myyrät mellastavat perunapellossa, löysin aika kasan kun halla oli kaatanut perunanvarret. Myyrät eivät nyt niin pahoja ole, oikeastaan. Mietin mitä ne niillä perunoilla tekevät. Tulevatkohan hakemaan ne alas varastoihinsa? Jätän kasan paikalleen ja seuraan mitä tapahtuu.
Istutin joku päivä sitten valkosipuleita rivin keskelle vihannesmaata, ja sitten luinkin, että myyrät eivät tykkää sipulikasveista (vai tietyistä sipulikasveista?). Olin tilannut ihania sipulikukkia viidelläkympillä ja ripottelin ne perennapenkkiin. Kalliita myyräkarkottimia, mutta toivottavasti kukat ovat ensi kesänä hintansa arvoisia. Tämän kesän sipulikukat, gladiolukset ja sen sukulaiset eivät myyriä karkottaneet, mutta eivät myöskään menestyneet, varret kasvoivat kauniisti, mutta kukkavarren kasvaessa koko kasvi alkoi ruskettumaan eikä kukista tullut mitään. Mikähän niille tuli? Ehkä liian kuivaa, tosin kastelin ahkerasti.
No niin myyrät, tässä tulee karkotussipulit, nimetkin ovat latinalaiset, ettäs katoatte aidan toiselle puolen heti:
Allium forelock, lila pitkävartinen iso pallolaukka, joss töyhtö, 2 sipulia
Allium Karataviense "Ivory Queen" pallolaukka, 5 sipulia
Allium Ampkectens, matalampi monikukkainen valkoinen pallolaukka, 1 sipuli
Myyristä tulee mieleen aina Aishan suosikki MYYRÄ, kirjoja ja taisi olla lasten piirrettykin. Ovathan ne kuitenkin söpöjä ja aika toimeliaita.
Korjasin viimeiset tomaatit. Pieniä raakoja tomaatteja olisi vielä ollut kasvamassa, kesä loppui kesken. Pitää etsiä vihreistä tomaatista tehdyn pikkelsin tai hillokkeen ohje. Paistetut vihreät tomaatit kummittelee myös mielessä, joku amerikkalaisten juttu se on.
Maassa on vielä palsternakat, lehtikaali ja maa-artisokat, nehän saavatkin olla, koska ne paranevat pienessä pakkasessa. Peittelin jalokärhön havuilla. Siirtelin väriminttua, se tuntuu olevan kestävä ja napakka kukkimaan, kestääköhän näin myöhäisen siirtelynkin.
Äitikin lähti sauvakävelylle korttelin ympäri ja palatessaan sanoi, että enempää ei olisi jaksanutkaan.
Keitettiin iltapäiväkahvit ja syötiin omenapiirakkaa.
Hain ystävältä joriinin juuria ja sain jonkun japanilaisen sireenin ison taimen (nimi on epämääräinen). Siitä saa hyvän näkösuojapensaan takapihalle.
Illan maagisesta ohjelmasta toisessa blogissani.
Myyrän keräämä perunavarasto
Pihan syysleimupenkki remontissa
Purjot ovat pieniä, rapsakoita peukalonpaksuisia.
Viimeiset tomaatit 8.10.2010
perjantai 1. lokakuuta 2010
talviverhot
Kesäverhot vaihdettiin talviverhoihin. Sitä ennen pestiin ikkunat. Niinkuin taas tehdään keväällä.
Oi, millaisessa mörköpesässä oltiinkin, sanoi päämummo ja ihaili syysauringossa putipuhtaita ikkunoitaan.
Minä taas, en ole aivan yhtä säännöllisesti ikkunoita pessyt....
Oi, millaisessa mörköpesässä oltiinkin, sanoi päämummo ja ihaili syysauringossa putipuhtaita ikkunoitaan.
Minä taas, en ole aivan yhtä säännöllisesti ikkunoita pessyt....
maanantai 27. syyskuuta 2010
hunajakukkia syyskuun 27 päivänä aurinkoisessa puutarhassa
Haluan laittaa muutaman kuvan tänne siksi, että voin sitten ensi vuonna vertailla, mitä samaan aikaan tapahtuu. Tänään keräsin viimeiset kypsyvät tomaatit sisälle (eikös ole aika myöhäinen syyspäivä kun tomaatit ovat vielä ulkona kypsyneet) koska luvassa on hallaa.
Keräsin lounaan aineksia; palsternakkaa, ruusupapuja, kesäkurpitsaa (niitä muuten kukkii ja kasvaa vielä hurjalla vauhdilla), punajuurta, persiljaa, lehtikaalia, purjoa.
Entäs kukat; ihanat pehmeästi sojottavat hunajakukat perunapellolla, yli kahden metrin korkeudessa maa-artisokkien pienet aurinkoiset kukat, ruusupapujen punapalleroiset, hennot unikot , muutama leijonankitakin, sininen ruiskaunokkia muistuttava kukka, minkä nimeä en tiedä, syysleimut, jokunen ruusu, paljon orvokkeja, samettiruusu, unohtuiko joku!
Perkasin mummin narsissipenkin, lannoitin, uudelleenistutin parisataa sipulia. "Isän hautajaisten aikaan narsissit kukkivat niin valtavasti, että saimme hautajaistilaisuuden kukat siitä", muistaa äiti mainita usein. En tiennyt narsissien vaatimuksista yhtään mitään, niinpä ryhdyin heti toimeen, kun äiti uudelleenistutuksesta mainitsi. Siihen meni muutama tunti. Ulkona viileä +10 C, raikas syysaurinkoinen päivä. Kaikki kuvat tämänpäiväisiä.
kuvat.
1. hunajakukka (sopii maanparannukseen ja kerää mehiläisiä), kasvaa nopeasti
2. mikä kukka?
3. syysleimu tai loksi (englanniksi phlox)
4. maa-artisokan kukka (varret yli kaksimetrisiä)
5. viimeinen ruusu
6. 5-9. satoa (kuvassa 7. ruusupapuja kukkastensa kanssa)
Keräsin lounaan aineksia; palsternakkaa, ruusupapuja, kesäkurpitsaa (niitä muuten kukkii ja kasvaa vielä hurjalla vauhdilla), punajuurta, persiljaa, lehtikaalia, purjoa.
Entäs kukat; ihanat pehmeästi sojottavat hunajakukat perunapellolla, yli kahden metrin korkeudessa maa-artisokkien pienet aurinkoiset kukat, ruusupapujen punapalleroiset, hennot unikot , muutama leijonankitakin, sininen ruiskaunokkia muistuttava kukka, minkä nimeä en tiedä, syysleimut, jokunen ruusu, paljon orvokkeja, samettiruusu, unohtuiko joku!
Perkasin mummin narsissipenkin, lannoitin, uudelleenistutin parisataa sipulia. "Isän hautajaisten aikaan narsissit kukkivat niin valtavasti, että saimme hautajaistilaisuuden kukat siitä", muistaa äiti mainita usein. En tiennyt narsissien vaatimuksista yhtään mitään, niinpä ryhdyin heti toimeen, kun äiti uudelleenistutuksesta mainitsi. Siihen meni muutama tunti. Ulkona viileä +10 C, raikas syysaurinkoinen päivä. Kaikki kuvat tämänpäiväisiä.
kuvat.
1. hunajakukka (sopii maanparannukseen ja kerää mehiläisiä), kasvaa nopeasti
2. mikä kukka?
3. syysleimu tai loksi (englanniksi phlox)
4. maa-artisokan kukka (varret yli kaksimetrisiä)
5. viimeinen ruusu
6. 5-9. satoa (kuvassa 7. ruusupapuja kukkastensa kanssa)
lauantai 25. syyskuuta 2010
Hyvä päivä tänään
Kello on kuusi illansuussa, istahdin hetkeksi koneelle, kohta menen tekemään banaanikakun, jonka lupasin äidille toissapäivänä. Samalla laitan riisipuuron uuniin.
Aamusella yhdeksän maissa söimme neljän viljan puuron, minä sokerittoman puolukkasorvoksen kanssa, lisänä pellavansiemenrouhetta. Äiti syö puuronsa maidon, sokerin ja pellavarouheen kera. Äiti lukee aamuisin Etelä-Saimaan aika tarkkaan ja huomauttelee minulle, olenko huomannut sen tai tämän jutun. Ja tietenkin kuolinilmoitukset on katsottava. Siellä on joskus joku äidin tuttava.
Keitin kahvin kymmeneltä ja samalla lopettelin Etelä-Saimaan lukemisen. Sitten töihin. Sen takia varmaankin haluan kirjoittaa tästä päivästä, koska koska tein aika paljon...
Äiti perkasi muikkuja ja valitti hieman sydänalaansa, ehkä istuttuaan liian pitkään kumarassa asennossa puhdistamassa kaloja. Ei hätää, kohta äiti tuli pihalle ja istui uudella terassillaan korituolissa, kävi naapurissa juttelemassa ja nyhtäisi muutaman kuihtuneen kukankin. Ja neuvoi minulle, että narsissin sipulit voi kaivaa ylös, parantaa maan ja istuttaa ne takaisin.
Öljysin eilen ostamamme saunan penkit ja jakkaran.
Lounaaksi söimme paistettuja muikkuja ja oman maan perunoita. Oli jo niin nälkä, etten hakenut pihalta mitään vihreitä.
Perkasin ja puhdistin muutaman litran luumuja, ne alkavat olla viimeisiä tänä vuonna. Suuri puu täynnä luumuja. Ajattelin tehdä chutneytä. Pitää etsiä ohje.
Keräsin pudonneita omenoita, lajittelin hyvät, vähän huonommat ja muumioiset. Keskiviikkona menen Marttojen mehuasemalle, ehkä 150+ kg?
Kaivoin vielä narsissin mukuloita uudelleenistuttamista varten. Koetan tehdä äidin haluamat hommat heti. Äiti muisteli kevättä, jolloin isäni kuoli, silloin narsissit olivat kauneimmillaan ja runsaat. Siitä on jo yli kymmenen vuotta; äiti ei ole jaksanut narsisseja hoitaa enää.
Olin hanslankarina veljelle, joka kiinnitti isän tekemän peltikatoksen yläkerran parvekkeen yläpuolelle. Katos otettiin uuden terassin tieltä pois. Äiti kävi katselemassa työtämme ja oli mielissään, että isän tekemä katos sai uuden paikan.
Tässä välissä kurkkasin nettiin, siellä oli käynytkin Saku. Ja sanoi juhuu Dalianista. Kaikki siis hyvin. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka Sakun kanssa eilen juteltiinkin pitkä tovi puhelimessa.
Maa-artisokan kaksimetriset varret kukkivat keltaisin kukin, ne ovatkin sukua auringonkukille, pienemmät vain. Joka vuosi eivät maa-artisokat ehdikään kukkimaan. Hunajakukat, jotka istutin heinäkuussa uusien perunoiden tilalle, kukkivat nyt. Ne ovat löytö; tyhjä maa kukkii nyt kauniin sinisenlilavärisin kukkasin. Niissä on pehmeitä piikkejä, tai höytyviä.
Lämmin päivä yllätti, syyskuun lopulla 20 C. En olisi malttanut tulla sisään, mutta vähän väsytti nyt kuuden maissa. Tämä kirjoittaminen rentoutti ja nyt kakunpaistoon.
Illalla söimme juustoleipiä ja riisipuuroa.
Äiti käy nukkumaan yhdeksän maissa, yleensä puoliyhdeksän uutisten jälkeen ja nukkuu kellon ympäri. En tiedä ketään iäkästä ihmistä, tai ketään muutakaan, joka nukkuu niin hyvin. Siihen vielä iltapäiväunet.
Minulle riittää 5-6 tunnin unet. Joskus haluaisin torkahdella vielä tai lukea aamusella, mutta jos en mene alas puurolle viimeistään ennen kymmentä, äiti huolestuu.
Hyvällä omallatunnolla avaan television. Ville Haapasalon juontama Venäjän halki 30 päivässä on kotoisan tuntuinen; tuttuja junia, jokilauttureita ja Leninin patsaita, hyvinvoivia Siperiankaupunkeja.
BB on auki tuossa rinnalla. Pitäähän sitä vilkaista, vain vilkaista välillä. Pitäisi osata jättää telkkari kiinni ja ottaa kirja. Viime aikojen Kaikki kompostista -kirjan voisi jo laitta talviunille. Odottamassa on Hanif Qureshin Novelleja, Bo Carpelanin Kesän varjot (luin sen aikoinaan jossain epämääräisessä mielentilassa, ja halunnut aina lukea sen uudelleen). Hemingwayn Vanhus ja Meri, joka oli suosikkikirjani lukioaikana, se pitää ehdottomasti lukea uudelleen nyt 50 vuoden päästä. Ja monta muuta kirjaa odottaa. Kirpparilta ostamiani, tai Aishan suuresta kirjastosta, tai Sakun Kiinasta kertovia kirjoja. Ehkä sadepäivänä ehdin.
Näihin ajatuksiin, kello on jo yli puolenyön. Hyvä päivä tänään. Syksyinen ruusu, on oikeastaan kauniinmpi kuin kesäinen täydellinen kukka.
Aamusella yhdeksän maissa söimme neljän viljan puuron, minä sokerittoman puolukkasorvoksen kanssa, lisänä pellavansiemenrouhetta. Äiti syö puuronsa maidon, sokerin ja pellavarouheen kera. Äiti lukee aamuisin Etelä-Saimaan aika tarkkaan ja huomauttelee minulle, olenko huomannut sen tai tämän jutun. Ja tietenkin kuolinilmoitukset on katsottava. Siellä on joskus joku äidin tuttava.
Keitin kahvin kymmeneltä ja samalla lopettelin Etelä-Saimaan lukemisen. Sitten töihin. Sen takia varmaankin haluan kirjoittaa tästä päivästä, koska koska tein aika paljon...
Äiti perkasi muikkuja ja valitti hieman sydänalaansa, ehkä istuttuaan liian pitkään kumarassa asennossa puhdistamassa kaloja. Ei hätää, kohta äiti tuli pihalle ja istui uudella terassillaan korituolissa, kävi naapurissa juttelemassa ja nyhtäisi muutaman kuihtuneen kukankin. Ja neuvoi minulle, että narsissin sipulit voi kaivaa ylös, parantaa maan ja istuttaa ne takaisin.
Öljysin eilen ostamamme saunan penkit ja jakkaran.
Lounaaksi söimme paistettuja muikkuja ja oman maan perunoita. Oli jo niin nälkä, etten hakenut pihalta mitään vihreitä.
Perkasin ja puhdistin muutaman litran luumuja, ne alkavat olla viimeisiä tänä vuonna. Suuri puu täynnä luumuja. Ajattelin tehdä chutneytä. Pitää etsiä ohje.
Keräsin pudonneita omenoita, lajittelin hyvät, vähän huonommat ja muumioiset. Keskiviikkona menen Marttojen mehuasemalle, ehkä 150+ kg?
Kaivoin vielä narsissin mukuloita uudelleenistuttamista varten. Koetan tehdä äidin haluamat hommat heti. Äiti muisteli kevättä, jolloin isäni kuoli, silloin narsissit olivat kauneimmillaan ja runsaat. Siitä on jo yli kymmenen vuotta; äiti ei ole jaksanut narsisseja hoitaa enää.
Olin hanslankarina veljelle, joka kiinnitti isän tekemän peltikatoksen yläkerran parvekkeen yläpuolelle. Katos otettiin uuden terassin tieltä pois. Äiti kävi katselemassa työtämme ja oli mielissään, että isän tekemä katos sai uuden paikan.
Tässä välissä kurkkasin nettiin, siellä oli käynytkin Saku. Ja sanoi juhuu Dalianista. Kaikki siis hyvin. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka Sakun kanssa eilen juteltiinkin pitkä tovi puhelimessa.
Maa-artisokan kaksimetriset varret kukkivat keltaisin kukin, ne ovatkin sukua auringonkukille, pienemmät vain. Joka vuosi eivät maa-artisokat ehdikään kukkimaan. Hunajakukat, jotka istutin heinäkuussa uusien perunoiden tilalle, kukkivat nyt. Ne ovat löytö; tyhjä maa kukkii nyt kauniin sinisenlilavärisin kukkasin. Niissä on pehmeitä piikkejä, tai höytyviä.
Lämmin päivä yllätti, syyskuun lopulla 20 C. En olisi malttanut tulla sisään, mutta vähän väsytti nyt kuuden maissa. Tämä kirjoittaminen rentoutti ja nyt kakunpaistoon.
Illalla söimme juustoleipiä ja riisipuuroa.
Äiti käy nukkumaan yhdeksän maissa, yleensä puoliyhdeksän uutisten jälkeen ja nukkuu kellon ympäri. En tiedä ketään iäkästä ihmistä, tai ketään muutakaan, joka nukkuu niin hyvin. Siihen vielä iltapäiväunet.
Minulle riittää 5-6 tunnin unet. Joskus haluaisin torkahdella vielä tai lukea aamusella, mutta jos en mene alas puurolle viimeistään ennen kymmentä, äiti huolestuu.
Hyvällä omallatunnolla avaan television. Ville Haapasalon juontama Venäjän halki 30 päivässä on kotoisan tuntuinen; tuttuja junia, jokilauttureita ja Leninin patsaita, hyvinvoivia Siperiankaupunkeja.
BB on auki tuossa rinnalla. Pitäähän sitä vilkaista, vain vilkaista välillä. Pitäisi osata jättää telkkari kiinni ja ottaa kirja. Viime aikojen Kaikki kompostista -kirjan voisi jo laitta talviunille. Odottamassa on Hanif Qureshin Novelleja, Bo Carpelanin Kesän varjot (luin sen aikoinaan jossain epämääräisessä mielentilassa, ja halunnut aina lukea sen uudelleen). Hemingwayn Vanhus ja Meri, joka oli suosikkikirjani lukioaikana, se pitää ehdottomasti lukea uudelleen nyt 50 vuoden päästä. Ja monta muuta kirjaa odottaa. Kirpparilta ostamiani, tai Aishan suuresta kirjastosta, tai Sakun Kiinasta kertovia kirjoja. Ehkä sadepäivänä ehdin.
Näihin ajatuksiin, kello on jo yli puolenyön. Hyvä päivä tänään. Syksyinen ruusu, on oikeastaan kauniinmpi kuin kesäinen täydellinen kukka.
torstai 23. syyskuuta 2010
Vanhuuden unelma
Azuureille perheeni kanssa, vastasi näyttelijä Ilmari Saarelainen ET-lehdessä kysymykseen mikä olisi hänen vanhuuden unelmansa. Ilmari Saarelainen on ikäiseni, 66-vuotias.
Minun ei tarvinnut miettiä, mikä minun unelmani olisi. Toivoisin, että lapseni olisivat onnellisia.
Olen ajatellut asiaa ennenkin. Olen mielestäni terve, astmakin on ollut oireeton, mutta joskus tulee mieleen, että pitäisi järjestellä paperit niin, ettei niitä ole joka laatikossa. Välillä ne katoavat itseltänikin. Jos vaikka en eläisi jonain päivänä. En pelkää kuolemaa.
Mitä muuta siinä välillä tapahtuukin, on ekstraa, bonusta tässä elämässä. En tosin usko toiseen, kuoleman jälkeiseen elämään tai minkäänlaiseen jälleensyntymisajatukseen. Vain tämä yksi elämä on jostain syystä meille annettu. Pohtisin kuolemanjälkeistä elämää. jos siitä jotain merkkiä olisi. Vuosituhansien aikana viisaat miehet ja naiset eivät ole kuoleman salaisuutta ratkaisseet. Minäkään tuskin tulen ratkaisemaan.
En uskaltaisi kysyä äidiltä mikä hänen vanhuuden unelmansa on. En haluaisi kuulla vastausta, ajattelen.
Äidin puheet kääntyvät usein "en minä enää montaa askelta tässä ota" - juttuihin.
Äiti on esittänyt aikoja sitten toiveensa hautajaisista. Samanlainen arkku kuin isällä, helmenharmaa. Musiikiksi "Mun kanteleeni kauneimmin". Äidinäiti soitti kannelta, mutta äiti ei ole koskaan soittanut eikä vaikuta mitenkään musikaaliselta. Äidin suosikkikukat ovat punaiset ruusut. En laita tähän omia toivomuksia, se tuntuu vähintäänkin kornilta.
Eivät minusta ne ole tärkeitäkään. Olen poissa ja lapset voivat toimia miten parhaaksi näkevät olosuhteiden mukaan. .
Ohhoh. Kirjoitan tämän; en tiedä miksi vanhuuden unelma kääntyi kuolemasta puhumiseksi. Ehkä tuo on, onkin, ollut jonkun kerran mielessäni.
Minun ei tarvinnut miettiä, mikä minun unelmani olisi. Toivoisin, että lapseni olisivat onnellisia.
Olen ajatellut asiaa ennenkin. Olen mielestäni terve, astmakin on ollut oireeton, mutta joskus tulee mieleen, että pitäisi järjestellä paperit niin, ettei niitä ole joka laatikossa. Välillä ne katoavat itseltänikin. Jos vaikka en eläisi jonain päivänä. En pelkää kuolemaa.
Mitä muuta siinä välillä tapahtuukin, on ekstraa, bonusta tässä elämässä. En tosin usko toiseen, kuoleman jälkeiseen elämään tai minkäänlaiseen jälleensyntymisajatukseen. Vain tämä yksi elämä on jostain syystä meille annettu. Pohtisin kuolemanjälkeistä elämää. jos siitä jotain merkkiä olisi. Vuosituhansien aikana viisaat miehet ja naiset eivät ole kuoleman salaisuutta ratkaisseet. Minäkään tuskin tulen ratkaisemaan.
En uskaltaisi kysyä äidiltä mikä hänen vanhuuden unelmansa on. En haluaisi kuulla vastausta, ajattelen.
Äidin puheet kääntyvät usein "en minä enää montaa askelta tässä ota" - juttuihin.
Äiti on esittänyt aikoja sitten toiveensa hautajaisista. Samanlainen arkku kuin isällä, helmenharmaa. Musiikiksi "Mun kanteleeni kauneimmin". Äidinäiti soitti kannelta, mutta äiti ei ole koskaan soittanut eikä vaikuta mitenkään musikaaliselta. Äidin suosikkikukat ovat punaiset ruusut. En laita tähän omia toivomuksia, se tuntuu vähintäänkin kornilta.
Ohhoh. Kirjoitan tämän; en tiedä miksi vanhuuden unelma kääntyi kuolemasta puhumiseksi. Ehkä tuo on, onkin, ollut jonkun kerran mielessäni.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Onni on 2 kompostia
Iltalukemisenani on ollut "Kaikki kompostista".
Saku kompostinrakentajani myhäili minulle, että otan asian niin juurtajaksain. Pois heitettävistä tavaralavoista saa helposti kompostikehikon.
torstai 16. syyskuuta 2010
Päämummo pähkäilee
- No onkos se aamuruoka vai mitä se tarkoittaa. Mie syön aina vain puuron, ei se mikään ruoka ole.
- Onhan se puuro ruoka. Vaikka söisit sen lounaaksi, ruokaa se on.
- En mie ota tyhjään vatsaan, vaikka mitä voi tapahtua, ei lääkkeitä saa ottaa tyhjään vatsaan.
- Mutta, kun farmaseutti kertoi minulle tarkkaan, että lääke tulee ottaa noin 15 minuuttia ennen ateriaa, oli se sitten aamuruoka, aamiainen, aamupala, tai lounas. Ennen aamupalaa tosin suositellaan. Silloin lääke imeytyy parhaiten elimistöön.
- No jos mie oon ihan väärin ottanut nyt sitten, ihan hermostuttaa, tästä tulee jo päänsärky.
- Kysy sitten apteekista, kun et minua usko.
- Uskon mie, ei se sitä ole, mutta ei sitä tyhjään mahaan kuitenkaan ja jos se aamuruoka tarkoittaa muuta kuin puuroo, leipää ja vahvempaa, en mie syö muuta kun puuron aamulla. Ja niin edelleen, sama huoli kymmenellä eri tavalla ilmaistuna.
Istumme autossa matkalla apteekkiin.
Apteekissa ostokset tehtyään äiti ei puhu sanaakaan huolistaan. Tätä tarkoitusta varten seison äidin takana ja muistutan huolenaiheesta.
- No, tuo tytär, no ei tää nyt, mut kun mie en oikein tiiä ja tää uus lääke ja miten se oikein on. Ku miuta huippaa, ja on sellanen omituinen tökkyrä olokin ja se edellinen tapletti meni ihan mujuks ku piti puolikas ottaa, mie sanoin Revolle, että jos on parempi konsti, ei siitä mittään tullu kun aina niitä mujuja sai jakaa, ottiko siinä sitten oikean määrän, ja millonkaan ei ole tullut tällainen olo toisista lääkkeistä, ihan verenpainekin nousi, kun jännitin että miten se oikein on, päätäkin särkee.
- Kuinka kauan nyt olette ottaneet Zanidip-tabletteja?
- Neljä päivää.
- Katsotaan viikon verran jos oireet lieventyvät. Verenpainelääkkeissä joutuu usein etsimään kauankin, että sopiva lääke ja annostus löytyy. On todella parempi jos sen ottaa ennen aamupalaa, mutta jos se ei onnistu, päivälläkin ennen ateriaa voi ottaa. Verenpainelääkkeitä voi ottaa tyhjään vatsaan huoletta.
Autossa päämummon olo oli jo huojentuneempi.
- Sillä tytöllä oli sellainen sormus, siitä näki että se on kauan joutunut opiskelemaan. Vaikka on niin nuori, ja kyllä se tiesi.
- Onhan se puuro ruoka. Vaikka söisit sen lounaaksi, ruokaa se on.
- En mie ota tyhjään vatsaan, vaikka mitä voi tapahtua, ei lääkkeitä saa ottaa tyhjään vatsaan.
- Mutta, kun farmaseutti kertoi minulle tarkkaan, että lääke tulee ottaa noin 15 minuuttia ennen ateriaa, oli se sitten aamuruoka, aamiainen, aamupala, tai lounas. Ennen aamupalaa tosin suositellaan. Silloin lääke imeytyy parhaiten elimistöön.
- No jos mie oon ihan väärin ottanut nyt sitten, ihan hermostuttaa, tästä tulee jo päänsärky.
- Kysy sitten apteekista, kun et minua usko.
- Uskon mie, ei se sitä ole, mutta ei sitä tyhjään mahaan kuitenkaan ja jos se aamuruoka tarkoittaa muuta kuin puuroo, leipää ja vahvempaa, en mie syö muuta kun puuron aamulla. Ja niin edelleen, sama huoli kymmenellä eri tavalla ilmaistuna.
Istumme autossa matkalla apteekkiin.
Apteekissa ostokset tehtyään äiti ei puhu sanaakaan huolistaan. Tätä tarkoitusta varten seison äidin takana ja muistutan huolenaiheesta.
- No, tuo tytär, no ei tää nyt, mut kun mie en oikein tiiä ja tää uus lääke ja miten se oikein on. Ku miuta huippaa, ja on sellanen omituinen tökkyrä olokin ja se edellinen tapletti meni ihan mujuks ku piti puolikas ottaa, mie sanoin Revolle, että jos on parempi konsti, ei siitä mittään tullu kun aina niitä mujuja sai jakaa, ottiko siinä sitten oikean määrän, ja millonkaan ei ole tullut tällainen olo toisista lääkkeistä, ihan verenpainekin nousi, kun jännitin että miten se oikein on, päätäkin särkee.
- Kuinka kauan nyt olette ottaneet Zanidip-tabletteja?
- Neljä päivää.
- Katsotaan viikon verran jos oireet lieventyvät. Verenpainelääkkeissä joutuu usein etsimään kauankin, että sopiva lääke ja annostus löytyy. On todella parempi jos sen ottaa ennen aamupalaa, mutta jos se ei onnistu, päivälläkin ennen ateriaa voi ottaa. Verenpainelääkkeitä voi ottaa tyhjään vatsaan huoletta.
Autossa päämummon olo oli jo huojentuneempi.
- Sillä tytöllä oli sellainen sormus, siitä näki että se on kauan joutunut opiskelemaan. Vaikka on niin nuori, ja kyllä se tiesi.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Pääämummo vetää saappaat jalkaan
Päämummo vetää saappaat jalkaan ja hakee kuokan. Suosikkikukkapenkki saa kyytiä, syyshuollon. Tätä en olisi talvella uskonut. Viime kesänä ei äiti jaksanut juurikaan puutarhaan puuttua, niin paljon on vointi kohentunut.
Puolivuosittainen sisätautilääkärinkäynti eilen: kaikki veriarvot olivat erinomaiset. Yksi kolmesta verenpainelääkkeistä muutettiin lähinnä sen takia, että se piti yrittää puolittaa, mutta lääke mureni hankalasti syötäväksi. (Uusi verenpainelääke on Zanidip, verenpainelääkkeitä on nyt käytössä kolme erilaista) Puolivuosittaiskäynnillä lähinnä seurataan paksun veren tilannetta (Hydrea lääkitys) ja nyt tilanne on vakaa. Samalla muukin terveydentilanne tulee tarkistetuksi.
Äidille pieni muutos rutiineissa aiheuttaa totuttautumista; lääkkeenottoaika ei miellyttänyt tällä kertaa. Mahdolliset sivuvaikutuksetkin pelottivat. Niitä ovat päänsärky ja huimaus.
Mitä paremmin äiti voi, sitä enemmän hän tarkkailee ympäristöään terävin aistein ja minä ressu tytär, olen liemessä jos toisessa. Äiti korjasi joka ainoan pyykkivaatteen ripustuksen. Väärä kattilankansi. Ulkovalot turhaan päällä. Pyyheliinaa ei saa pitää olkapäällä. (Olen oppinut tämän kokkihommissa).
Ulkona penkille asettamani tyhjät kauniit ruukut ovat romutavaraa ja joutavia. Joka paikka puutarhassa on tura. Äiti pitää suorista kukkariveistä, minä taas reippaista sekoituksista. Kuokkaa ei pitäisi jättää lojumaan perunapellolle.
- Oon mie kasvattanut leijonankitoja ja ne on kauniita rivissä ja kasvoivat paljon korkeimmiksi, sun on tuolla kaiken tursun keskellä miten sattuu. Eihän ne siellä pääse kasvamaankaan.
Jossain välissä puhdistin ja pilkoin kolme ämpärillistä omenoita, toisen luumuja, keitin ne hilloksi, purkitin. Pesin pari koneellista pyykkiä, ripustin kuivamaan, mankeloin. Kävin kaupassa. Tiskasin. Ja sitten olikin ilta ja hetki itselleni.
Leijonankita ja verbena kukkapenkissäni.Siinä tursussa.
Puolivuosittainen sisätautilääkärinkäynti eilen: kaikki veriarvot olivat erinomaiset. Yksi kolmesta verenpainelääkkeistä muutettiin lähinnä sen takia, että se piti yrittää puolittaa, mutta lääke mureni hankalasti syötäväksi. (Uusi verenpainelääke on Zanidip, verenpainelääkkeitä on nyt käytössä kolme erilaista) Puolivuosittaiskäynnillä lähinnä seurataan paksun veren tilannetta (Hydrea lääkitys) ja nyt tilanne on vakaa. Samalla muukin terveydentilanne tulee tarkistetuksi.
Äidille pieni muutos rutiineissa aiheuttaa totuttautumista; lääkkeenottoaika ei miellyttänyt tällä kertaa. Mahdolliset sivuvaikutuksetkin pelottivat. Niitä ovat päänsärky ja huimaus.
Mitä paremmin äiti voi, sitä enemmän hän tarkkailee ympäristöään terävin aistein ja minä ressu tytär, olen liemessä jos toisessa. Äiti korjasi joka ainoan pyykkivaatteen ripustuksen. Väärä kattilankansi. Ulkovalot turhaan päällä. Pyyheliinaa ei saa pitää olkapäällä. (Olen oppinut tämän kokkihommissa).
Ulkona penkille asettamani tyhjät kauniit ruukut ovat romutavaraa ja joutavia. Joka paikka puutarhassa on tura. Äiti pitää suorista kukkariveistä, minä taas reippaista sekoituksista. Kuokkaa ei pitäisi jättää lojumaan perunapellolle.
- Oon mie kasvattanut leijonankitoja ja ne on kauniita rivissä ja kasvoivat paljon korkeimmiksi, sun on tuolla kaiken tursun keskellä miten sattuu. Eihän ne siellä pääse kasvamaankaan.
Jossain välissä puhdistin ja pilkoin kolme ämpärillistä omenoita, toisen luumuja, keitin ne hilloksi, purkitin. Pesin pari koneellista pyykkiä, ripustin kuivamaan, mankeloin. Kävin kaupassa. Tiskasin. Ja sitten olikin ilta ja hetki itselleni.
Leijonankita ja verbena kukkapenkissäni.Siinä tursussa.
torstai 9. syyskuuta 2010
Tervetuloa ompunsyöntitalkoisiin....syyskuun 7. puutarhassa
Tänään aurinko paistaa kuin parhaana kesäpäivänä. Muutaman sateisen ja kylmän päivän jäljiltä puutarha on syksyinen, kasvit ja kukat rempsottavat sinne ja tänne. Tomaatinvarret ränsistyvät, mutta tomaatit kiiltävät kypsyessään kuin harvinaiset jalokivet. Tomaattijalokivet. Luumut alkavat kypsyä. Niistä tulee mieleen Kiina ja pionit. Omenahilloja keittelen, tänään kokeilin vain kaneliomenoista.
Tervetuloa omenatalkoisiin, syömään ja keräämään mukaan.
Remppa puuttuu: jotkut päällysteet putkiin. Kellarikäytävän lattian maalaus. Ulkovalot ja autolämmitykselle pistoke seinään.
Saunan lattialämmitys on kokeellisesti päällä. Katselemme vain uutta ja vesihenkistä saunaamme, onko tämä jo valmis? Eikö enää tarvitse elää vessasta luikertelevan roikan kanssa? Eikä enää tarvitse herätä ennen seitsemää avaamaan ovia remppamiehille? Eikö pihalla olekaan sirkkeliä, laudanpätkiä, letkuja, roskalavaa, maalipurkkeja, ämpäreitä, multakasoja ja muuta rakennusroinaa?
Taidamme päästä lauantaisaunaan, melkein kolme ja puoli kuukautta rempan aloittamisesta. Pesukone pyörii jo!
Tervetuloa omenatalkoisiin, syömään ja keräämään mukaan.
Remppa puuttuu: jotkut päällysteet putkiin. Kellarikäytävän lattian maalaus. Ulkovalot ja autolämmitykselle pistoke seinään.
Saunan lattialämmitys on kokeellisesti päällä. Katselemme vain uutta ja vesihenkistä saunaamme, onko tämä jo valmis? Eikö enää tarvitse elää vessasta luikertelevan roikan kanssa? Eikä enää tarvitse herätä ennen seitsemää avaamaan ovia remppamiehille? Eikö pihalla olekaan sirkkeliä, laudanpätkiä, letkuja, roskalavaa, maalipurkkeja, ämpäreitä, multakasoja ja muuta rakennusroinaa?
Taidamme päästä lauantaisaunaan, melkein kolme ja puoli kuukautta rempan aloittamisesta. Pesukone pyörii jo!
tiistai 7. syyskuuta 2010
Hurumummo lähti permanenttiin
- Mie oon jo ihan ku joku hurumummo, sanoi päämummomme, kun lähti permanenttiin.
Mikä se hurumummo sitten oikein on, jäin miettimään. Korjaako permanentti asian?
Googletin hurumummoja.
- Sarjakuvassa "Mummo" tykkää univormupukuisista miehistä. Joku kommentoi näin:
Ukko-parka ihan ihmeissään “mikähän hurumummo tuokin lie”
- Ministeri Hyssälää arvosteltiin www.uusisuomi.fi keskustelussa näin:
Vanhainkotiin noin hyvin pöhöttynyt ja hyvinsyöneen näköinen hurumummo kuuluu, ei noin tärkeään tehtäävään mummoja pidä valita. (Kysymys oli Kelan johtajuudesta).
- Keskustelupalstalla puhuttiin lastensuojelusta ja hurumummoista näin:
Sitä paitsi edelleen, lastensuojelun on todella vaikea yrittää auttaa niitä jotka apua todella tarvitsevat kun kiihkoilevat hurumummot ja mammat kuormittavat turhilla ilmoituksilla jatkuvasti. Voisi miettiä kahteen kertaan ennenkuin johonkin soittaa, tai edes jollekin uhkailee kun ei tilanteesta mitään tiedä.
Hurumummot tuntuvat siis olevan aikamoisia; tykkäävät unovormuista, ovat hyvinsyöneitä ja jonkun mielestä pohöttyneitäkin, kiihkoileviakin, eikä heitä kovin tärkeisiin tehtäviin saisi valita. Nettiviittaukset vähenivät ja huru-ukotkin tulivat esiin, tässä lainaus linkitetystä kirjoituksesta, jonka löysin kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilta. Hurumummot ja huru-ukot ovat sitten sopiva pari, huruuttelevat pitkin tannerta..joskus vähän hurahtaneina (ja ilman permanenttiä).
Nykyisin huru-ukko-sanaa näkee lehdissäkin. Nimitystä on käytetty 60-luvun rokkitähdistä, jotka ovat taas innostuneet konsertoimaan, taikka seitsemänkymmentävuotiaista urheilupomoista, jotka eivät älyä väistyä nuorempiensa tieltä. Huru-ukko on ajat sitten kehityksen kelkasta pudonnut menneen ajan edustaja.
Sanojen huru-ukko ja hurukyyti alkuosa kuuluu samaan liikettä ja ääntä kuvailevien sanojen joukkoon kuin verbit huruuttaa, huristella ja hurahtaa. Viimeisestä on muodostettu höpsähtänyttä tai johonkin aatteeseen tai uskoon ylenpalttisesti intoutunutta tarkoittava sana hurahtanut.
Nakuille saunarouville pitäisi keksiä nimi, ja ehdotuksia pyydettiin.
Tästä sain nimi-idean: hurueevat.
Hurahtaneitakin aatteeseemme ollaan, ja eevan asussa saunotaan ja uidaan. Jätän ehdotuksen eteenpäin.
Sanoudumme irti yhdestä huru-sanan vivahduksesta, että olisimme ajan kelkasta pudonneita. Sitähän me emme ole. Ai niin, en ole vielä esittänyt nimi-ideaa muille, odotellaan vielä hyväksymistä.
Mikä se hurumummo sitten oikein on, jäin miettimään. Korjaako permanentti asian?
Googletin hurumummoja.
- Sarjakuvassa "Mummo" tykkää univormupukuisista miehistä. Joku kommentoi näin:
Ukko-parka ihan ihmeissään “mikähän hurumummo tuokin lie”
- Ministeri Hyssälää arvosteltiin www.uusisuomi.fi keskustelussa näin:
Vanhainkotiin noin hyvin pöhöttynyt ja hyvinsyöneen näköinen hurumummo kuuluu, ei noin tärkeään tehtäävään mummoja pidä valita. (Kysymys oli Kelan johtajuudesta).
- Keskustelupalstalla puhuttiin lastensuojelusta ja hurumummoista näin:
Sitä paitsi edelleen, lastensuojelun on todella vaikea yrittää auttaa niitä jotka apua todella tarvitsevat kun kiihkoilevat hurumummot ja mammat kuormittavat turhilla ilmoituksilla jatkuvasti. Voisi miettiä kahteen kertaan ennenkuin johonkin soittaa, tai edes jollekin uhkailee kun ei tilanteesta mitään tiedä.
Hurumummot tuntuvat siis olevan aikamoisia; tykkäävät unovormuista, ovat hyvinsyöneitä ja jonkun mielestä pohöttyneitäkin, kiihkoileviakin, eikä heitä kovin tärkeisiin tehtäviin saisi valita. Nettiviittaukset vähenivät ja huru-ukotkin tulivat esiin, tässä lainaus linkitetystä kirjoituksesta, jonka löysin kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilta. Hurumummot ja huru-ukot ovat sitten sopiva pari, huruuttelevat pitkin tannerta..joskus vähän hurahtaneina (ja ilman permanenttiä).
Nykyisin huru-ukko-sanaa näkee lehdissäkin. Nimitystä on käytetty 60-luvun rokkitähdistä, jotka ovat taas innostuneet konsertoimaan, taikka seitsemänkymmentävuotiaista urheilupomoista, jotka eivät älyä väistyä nuorempiensa tieltä. Huru-ukko on ajat sitten kehityksen kelkasta pudonnut menneen ajan edustaja.
Sanojen huru-ukko ja hurukyyti alkuosa kuuluu samaan liikettä ja ääntä kuvailevien sanojen joukkoon kuin verbit huruuttaa, huristella ja hurahtaa. Viimeisestä on muodostettu höpsähtänyttä tai johonkin aatteeseen tai uskoon ylenpalttisesti intoutunutta tarkoittava sana hurahtanut.
Nakuille saunarouville pitäisi keksiä nimi, ja ehdotuksia pyydettiin.
Tästä sain nimi-idean: hurueevat.
Hurahtaneitakin aatteeseemme ollaan, ja eevan asussa saunotaan ja uidaan. Jätän ehdotuksen eteenpäin.
Sanoudumme irti yhdestä huru-sanan vivahduksesta, että olisimme ajan kelkasta pudonneita. Sitähän me emme ole. Ai niin, en ole vielä esittänyt nimi-ideaa muille, odotellaan vielä hyväksymistä.
maanantai 6. syyskuuta 2010
haudutettua ruispuuroa
Kopioin tähän eilen aloittamani facebook-keskustelun. Kimmokkeen alkukommenttiini antoi maaseutumarkkinoilla ilmaiseksi tarjottu haudutettu ruispuuro. Puuron sponsoroi lähiruokaa edistävä taho.
Puurojono kiemurteli kojujen lomassa kymmeniä metrejä. Kenttäkeittiössä oli 140 litraa valmiina, mutta sitä tuskin riitti koko markkinapäiväksi.
Monessa kojussa myytiin pienten myllyjen luomujauhoja ja ryynejä. En ole ennen nähnyt näin reipasta muutosta; en tällä kertaa nähnyt yhtään keksihelppoheikkiäkään kassejaan kauppaamassa. (Ehkä helppoheikkejä ei tulekaan maalaismarkkinoille, vaan tavallisille markkinoille. Tuokin ammattikunta edustaa sentään ennenvanhaa). Maalaisserkkuni kojulla luomurieskat olivat jo loppuneet vajaassa parissa tunnissa. Serkku nakkasi kakkupöydältään suuren kurpitsan kainalooni; vie tuo. Mie vein.
Kauppatori kuhisi kansaa, kanojen ja possujen edessä oli muuri lapsia katselemassa. Kojujen välillä piti kulkea käskynkkää äidin kanssa, ettei kaveri kadonnut vilskeeseen.
Seija: Jotenkin nurinkurista, kun nyt palataan haudutettuihin ruispuuroihin lähiruaan ja ekologisen jalanjäljen nimissä. Höh, haudutettu ruispuuro on ollut parasta herkkuani ikinä, lapsesta asti. Murutetut-vitamisoidut-viljaan-etäisesti-viittaavat-pahvipakatut sokerihipperot eivät koskaan ole kuuluneet kaappiini. Syön melkein joka aamu puuroo!
Heidi: hyvä hyvä!:) Ennenvanhaan jo tiedettiin mikä on hyvää, ollaan välillä eksytty polulta....Me syötiin tänään luomupossun lihasta tehtyä lihakastiketta, haudutin luomukermassa ja tiätty luomupottujen kanssa....ja luomumaitoo...leipää....sikahyvää!:)
Seija: hyvä hyvä meille, meilläkin tänään oman maan pottuja, papuja, tomaattia ja Pernajan kalastajien silliä; nam!
Aisha: ja muutenkin nykyisin painotetaan perheen, muiden ihmissuhteiden ja elämysten merkitystä. luen just mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: But will it make you happy.
Seija : huomasin juuri, miten saan selittää äidille mitä luomu oikein tarkoittaa ja miksi se maksaa enemmän...huomaan myös senkin miten äidille tietty status ja tavaroiden uusiminen ja remontoiminen on tärkeää, vaikka entinen olisi ihan toimiva. Toisaalta perhearvot ovat 88 vuoden aikana pysyneet hyvinä entisenlaisina, merkityksellisinä.
Puurojono kiemurteli kojujen lomassa kymmeniä metrejä. Kenttäkeittiössä oli 140 litraa valmiina, mutta sitä tuskin riitti koko markkinapäiväksi.
Monessa kojussa myytiin pienten myllyjen luomujauhoja ja ryynejä. En ole ennen nähnyt näin reipasta muutosta; en tällä kertaa nähnyt yhtään keksihelppoheikkiäkään kassejaan kauppaamassa. (Ehkä helppoheikkejä ei tulekaan maalaismarkkinoille, vaan tavallisille markkinoille. Tuokin ammattikunta edustaa sentään ennenvanhaa). Maalaisserkkuni kojulla luomurieskat olivat jo loppuneet vajaassa parissa tunnissa. Serkku nakkasi kakkupöydältään suuren kurpitsan kainalooni; vie tuo. Mie vein.
Kauppatori kuhisi kansaa, kanojen ja possujen edessä oli muuri lapsia katselemassa. Kojujen välillä piti kulkea käskynkkää äidin kanssa, ettei kaveri kadonnut vilskeeseen.
Seija: Jotenkin nurinkurista, kun nyt palataan haudutettuihin ruispuuroihin lähiruaan ja ekologisen jalanjäljen nimissä. Höh, haudutettu ruispuuro on ollut parasta herkkuani ikinä, lapsesta asti. Murutetut-vitamisoidut-viljaan-etäisesti-viittaavat-pahvipakatut sokerihipperot eivät koskaan ole kuuluneet kaappiini. Syön melkein joka aamu puuroo!
Heidi: hyvä hyvä!:) Ennenvanhaan jo tiedettiin mikä on hyvää, ollaan välillä eksytty polulta....Me syötiin tänään luomupossun lihasta tehtyä lihakastiketta, haudutin luomukermassa ja tiätty luomupottujen kanssa....ja luomumaitoo...leipää....sikahyvää!:)
Seija: hyvä hyvä meille, meilläkin tänään oman maan pottuja, papuja, tomaattia ja Pernajan kalastajien silliä; nam!
Aisha: ja muutenkin nykyisin painotetaan perheen, muiden ihmissuhteiden ja elämysten merkitystä. luen just mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: But will it make you happy.
Seija : huomasin juuri, miten saan selittää äidille mitä luomu oikein tarkoittaa ja miksi se maksaa enemmän...huomaan myös senkin miten äidille tietty status ja tavaroiden uusiminen ja remontoiminen on tärkeää, vaikka entinen olisi ihan toimiva. Toisaalta perhearvot ovat 88 vuoden aikana pysyneet hyvinä entisenlaisina, merkityksellisinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
