Äiti täytti eilen 88 vuotta.
Kaksi viikkoa aikaisemmin:
- Niitä juhlia ei sitten ole.
Viikoa aikaisemmin:
- Jos jaksaisi vielä tehdä vanhanaikaisen tiikerikakun. Ei meille kuitenkaan ketään tule. Ketään ei käsketä.
- Aina ennen tein pieniä karjalanpiirakoita. Olisihan vielä kerran mukava tehdä.
Kaupassa:
- Lapsille otetaan karkkia. Millaisia ne on parhaat. Ai, tämmöisiäkö ne syö (tutkittiin irtokarkkeja).
Päivää ennen :
Hain torilta mansikoita, mutta enää ei saanut. Mietin kelpaisiko pensasmustikat. Niitä ei äiti ollllutkaan en maistanut, ja piti niistä. Kakun piti olla kostutettu, mutta ei sellainen vesilötky. Päälle vispattua kermaa, sisälle banaania ja mansikkahilloa. Pensasmustikoilla ja mantelilastuilla koristettiin kakku. Saku, tyttärenpoika, leipoi pullat.
Karjalanpiirakat teimme yhdessä, äiti ja minä. Äiti kaulitsi. Saku laski, että koossa oli jo sen seitsemän sorttia, ja keskustelimme siitä, miten ennen juhlapöydässä piti aina olla sen seitsemän sorttia. Siis perinteiseen tapaan: pullaa, tiikerikakkua, täytekakkua, omenlajiaapiirakkaa, karjalanpiirakoita ja kahta lajia pipareita.
- Ei nämä ole juhlat, iltapäiväkahvit vaan.
Ei-juhlapäivänä:
- Soita niille nyt, että eivät syö ennen tuloa,muuten menee piirakat hukkaan kun eivät ole nälkäisiä.
Soitin veljen perheelle, ja pian lähiperhe oli koossa, kaikkea maisteltiin ja lapsenlapsista oli parasta kun isomummi oli varannut irtokarkkeja.
- Mie en pitänyt näitä kun jotain höttöä ne on, Seikka sitten näytti mistä ne lapset tykkää. (ainoastaan äiti käyttää minusta lempinimeä Seikka, aikoinaan isäkin).
Kaikista ei-juhlijoista ei-juhlissa oli mukavaa.
perjantai 27. elokuuta 2010
maanantai 23. elokuuta 2010
elokuu puutarhassa 1.
1. Siberia-tomaattilajike, vieressä amppelitomaatti
2. Eikös olekin upea terttu amppelitomaatteja? Kiitos Paulalle taimista!
3. Yhdestä taimesta kasvoi 3 reipasta kurpitsaa. Kesäkurpitsan ensimmäiset 5 alkoivat mätänemään, sen jälkeen on tullut vain 5-6...tämä ehti vähän liian isoksi. Taimet ostin torilta, laji ei tiedossa. Mittatikkuna pieni valkea kuulas. Omenat jäivät pieneksi kuumana ja sateettomana kesänä.
4. Ruusupapu
5. Ruusupapu ei mahtunut tukikepeille ja kieputteli tukia itse.
6. Ruusupavun taimia oli 5, ne kasvoivat valtavaksi keoksi.
7. Mistähän tämä yksi pavuntaimenen tuli? Se kiipoeää ruukussa pitkin omenapuun oksistoa. Mikä papu se lie?
8. Omenoita tulee kuuteen puuhun tosi paljon, mutta pieneksi jäävät.
9. Honey kurkistelee kannon päällä alppikärhön takaa.
9. omasta maasta
10. Luulin väinönputkeksi, taitaa olla jättiputki. Se on aika kaunis, mutta mutta, lie aika rohmu kasvamaan. Katsotaan pidänkö sen! Verbena lilansininen, on onnistunein kesäkukkaostos (taimena hankittu). Kukkii kaiken aikaa ja pysyy napakkana. Toinen onnistunut kesäkukkanne on siemenestä kasvattamani leijonankidat, tumma punainen näkyy kuvassa...ne istutin hieman liian tiiviiseen perennapenkkiin, eri väriset leijonankidaet meinaavat kadota sekaan. 
11. Leijonankita. Ihana väri.
Ootsä mun kaa
Aapo 7 v. soittaa minulle: Voiks Saku olla miun kaa?
Minä: Tottakai voi, tule vaan.
Annoin siis luvan, että poikani Saku 25 v voi olla Aapon kaa.
Sitten pojat leikkivät legoilla ja valloittivat yhden huoneen.
Minä: Tottakai voi, tule vaan.
Sitten pojat leikkivät legoilla ja valloittivat yhden huoneen.
Ikääntyvät nelikymppiset naiset
Ikääntyvistä nelikymppisistä naisista puhuttiin jossain naisten ohjelmassa. Sävy oli ohi on elämä.
Juuri alle nelikymppisenä sain kaksoseni. Silloin tunsin olevani nuori. Tietysti, rakastin ajatusta, että saan lapsia, tai lapsen, se tuntui luomisen ihmeeltä, maailman suurimmalta tapahtumalta. Silloin ei ehtinyt edes ikää ajattelemaan. Kuusikymppisen näkökulmasta nyt käsitän, että silloin alkoi uusi elämä. Keskoskaksosten selviäminen oli tärkein asia maailmassa.
Lasten kanssa sain leikkiä, istua keinussa, tehdä hiekkakakkuja, nauttia rattaiden työntelystä rannalla kun Arabian meren tuuli vilvoitti. Se kaikki oli minulle vapaa-aikaa. Kasvavien kaksosten kanssa oli jännittävää oppia heidän rinnallaan kasvamisen ihanat ja vaikeat asiat; tutustua heidän kavereihinsa, musiikkiin, filosofisiin poohdiskeluihin ja fyysisiin muutoksiin. Harvoin, jos koskaan, huomasin olevani äideistä iäkkäimpiä. Olen ihan varma, että lapset nuorensivatkin minua ja ainakin ajatteluni aiheita. Pysyin kuin huomaamatta mukana asioissa ja tapahtumissa, joihin ei muita ikäisiäni mukaan saanutkaan.
Eläkeiän ajatteleminen ei tullut mieleenkään ja se yllättikin´minut täysin. Voisin jäädä eläkkeelle. Onneksi sain miettiä sitä rauhassa ja olinkin melkein vuoden yliaikaa. Päätös kypsyi itsestään ja jäin eläkkeelle lokakuusta 2009 melkein 64-vuotiaana.
Sattuipa eteeni kirjoitus ikäihmisten palveluista paikkakunnalla. Siitä opin, että ikääntyvät ihmiset ovat 65+, seniorit 60+, vanhukset jotain yli 70. Olenkin ohimennen ihmetellyt, mitkä raja asetetaan eri ikä-nimityksille. Sakukin joskus leikillään kutsuu minua mummoksi, mummeliksi. Olen siis joulukuussa 65. Oikeastaan on yllätys, että sisälläni en tunne olevani vanha. Ruumis pikkuisen raihnaantuu, se antaa merkkejä kuten ukkovarpaiden kulumat, liikavarpaan tapainen luukasvauma, korkokenkiä ei juuri voi pitää, tai ei ollenkaan. En ole niitä vuosikymmeniin harrastanutkaan, mutta nyt sellaiset matalakorkoisetkin paremmat avokkaat ovat kärsimystä. Ryppyjä ei juurikaan ole, kaulan ja käsien iho kurttuuntuu kivasti. Pientähän tuo on. Rypyt eivät muuten haittaisikaan.
Avantotalven jälkeen tunnen fyysisten voimieni paremminkin huimasti kohentuneen. Nostettiin Sakun kanssa täyspuinen piironki yläkerran hankalista rapuista. Lihasvoimaa vielä on. Ensi talvena käyn vielä useammin vesijuoksussa ja kävelen enemmän, kun polven leikkaus on täysin parantunut. Viime talvena se vielä ärtyi välillä.
Nyt esillä oleva eläkekeskustelu tuli mieleen. Ihan mieli piristyy, kun ajattelen, ettei minun tarvitse olla töissä 70-vuotiaaksi. Työnsä saa nyt valita, työajan saa valita. Paitsi mitä tuo päämummo aina keksii, siivoamista, haravoimista, omenien keruuta, minkä pitäisi tapahtua "just saman tien".
Juuri alle nelikymppisenä sain kaksoseni. Silloin tunsin olevani nuori. Tietysti, rakastin ajatusta, että saan lapsia, tai lapsen, se tuntui luomisen ihmeeltä, maailman suurimmalta tapahtumalta. Silloin ei ehtinyt edes ikää ajattelemaan. Kuusikymppisen näkökulmasta nyt käsitän, että silloin alkoi uusi elämä. Keskoskaksosten selviäminen oli tärkein asia maailmassa.
Lasten kanssa sain leikkiä, istua keinussa, tehdä hiekkakakkuja, nauttia rattaiden työntelystä rannalla kun Arabian meren tuuli vilvoitti. Se kaikki oli minulle vapaa-aikaa. Kasvavien kaksosten kanssa oli jännittävää oppia heidän rinnallaan kasvamisen ihanat ja vaikeat asiat; tutustua heidän kavereihinsa, musiikkiin, filosofisiin poohdiskeluihin ja fyysisiin muutoksiin. Harvoin, jos koskaan, huomasin olevani äideistä iäkkäimpiä. Olen ihan varma, että lapset nuorensivatkin minua ja ainakin ajatteluni aiheita. Pysyin kuin huomaamatta mukana asioissa ja tapahtumissa, joihin ei muita ikäisiäni mukaan saanutkaan.
Eläkeiän ajatteleminen ei tullut mieleenkään ja se yllättikin´minut täysin. Voisin jäädä eläkkeelle. Onneksi sain miettiä sitä rauhassa ja olinkin melkein vuoden yliaikaa. Päätös kypsyi itsestään ja jäin eläkkeelle lokakuusta 2009 melkein 64-vuotiaana.
Sattuipa eteeni kirjoitus ikäihmisten palveluista paikkakunnalla. Siitä opin, että ikääntyvät ihmiset ovat 65+, seniorit 60+, vanhukset jotain yli 70. Olenkin ohimennen ihmetellyt, mitkä raja asetetaan eri ikä-nimityksille. Sakukin joskus leikillään kutsuu minua mummoksi, mummeliksi. Olen siis joulukuussa 65. Oikeastaan on yllätys, että sisälläni en tunne olevani vanha. Ruumis pikkuisen raihnaantuu, se antaa merkkejä kuten ukkovarpaiden kulumat, liikavarpaan tapainen luukasvauma, korkokenkiä ei juuri voi pitää, tai ei ollenkaan. En ole niitä vuosikymmeniin harrastanutkaan, mutta nyt sellaiset matalakorkoisetkin paremmat avokkaat ovat kärsimystä. Ryppyjä ei juurikaan ole, kaulan ja käsien iho kurttuuntuu kivasti. Pientähän tuo on. Rypyt eivät muuten haittaisikaan.
Avantotalven jälkeen tunnen fyysisten voimieni paremminkin huimasti kohentuneen. Nostettiin Sakun kanssa täyspuinen piironki yläkerran hankalista rapuista. Lihasvoimaa vielä on. Ensi talvena käyn vielä useammin vesijuoksussa ja kävelen enemmän, kun polven leikkaus on täysin parantunut. Viime talvena se vielä ärtyi välillä.
Nyt esillä oleva eläkekeskustelu tuli mieleen. Ihan mieli piristyy, kun ajattelen, ettei minun tarvitse olla töissä 70-vuotiaaksi. Työnsä saa nyt valita, työajan saa valita. Paitsi mitä tuo päämummo aina keksii, siivoamista, haravoimista, omenien keruuta, minkä pitäisi tapahtua "just saman tien".
torstai 19. elokuuta 2010
Kepeästi uusilla rappusilla vähän remppaväsyneenä
Remppa 2,5 kk alkamisesta.
Saunaan odotellaan mittatilaustyönä tehtyjä ikkunoita. Joku taisi tilata ne liian myöhään, että olisivat ehtineet muun rempan lomassa paikoilleen, muuten olisi jo ollut valmista. Voimme käydä suihkussa. Mutta äiti ei käy vielä kotisuihkussa vaan naapurissa veljelläni. Kaiken pitää olla uudistetussa aunassaa putipuhdasta ja valmista ennenkuin äiti ottaa sen käyttöön.
Ikkunoiden takia loppusiivoustakaan ei ole tehty. Pesutilan tunnelmavalaisutkin tulevat ikkunanpokiin, ja odottavat nekin asennusta ikkunoiden keralla. Olemme kyllä keskustelleet loppusiivouksesta, äiti ei ollenkaan usko, että urakkasopimukseen kuuluu kunnon loppusiivous; katotaan sitten, ei ne varmasti kunnolla siivoo, siinä on vielä tekemistä.
Pihalla viheltelee sirkkeli. Ulkorappuset ja pieni terassi ovat katon peltejä vaille valmiit.
Oikein sievä ja istuu hienosti vanhan talon kuistin jatkeeksi. Nyt on äidin hyvä astella alas matalia askelmia.
Terassille mahtuu tuoli ja pikku pöytä. Äidille ei voi sanoa, että sitten kun et jaksa ulos ollenkaan tulla, voit istua tässä ylempänä pihaa ja katsella ulos. Äiti sanoisi, että vaikka ryömin sitten. Ja olisi äkäinen.
Näillä näkymin kaikki olisi valmista elo-syyskuun vaihteessa.
Vähän omaakin remppaa, Saku hioi ja maalasi autotallin oven punamaalilla. Huomenna aloitamme leikkimökin maalauksen.
Kuvissa tämän hetkinen tilanne.
Saunaan odotellaan mittatilaustyönä tehtyjä ikkunoita. Joku taisi tilata ne liian myöhään, että olisivat ehtineet muun rempan lomassa paikoilleen, muuten olisi jo ollut valmista. Voimme käydä suihkussa. Mutta äiti ei käy vielä kotisuihkussa vaan naapurissa veljelläni. Kaiken pitää olla uudistetussa aunassaa putipuhdasta ja valmista ennenkuin äiti ottaa sen käyttöön.
Ikkunoiden takia loppusiivoustakaan ei ole tehty. Pesutilan tunnelmavalaisutkin tulevat ikkunanpokiin, ja odottavat nekin asennusta ikkunoiden keralla. Olemme kyllä keskustelleet loppusiivouksesta, äiti ei ollenkaan usko, että urakkasopimukseen kuuluu kunnon loppusiivous; katotaan sitten, ei ne varmasti kunnolla siivoo, siinä on vielä tekemistä.
Pihalla viheltelee sirkkeli. Ulkorappuset ja pieni terassi ovat katon peltejä vaille valmiit.
Oikein sievä ja istuu hienosti vanhan talon kuistin jatkeeksi. Nyt on äidin hyvä astella alas matalia askelmia.
Terassille mahtuu tuoli ja pikku pöytä. Äidille ei voi sanoa, että sitten kun et jaksa ulos ollenkaan tulla, voit istua tässä ylempänä pihaa ja katsella ulos. Äiti sanoisi, että vaikka ryömin sitten. Ja olisi äkäinen.
Näillä näkymin kaikki olisi valmista elo-syyskuun vaihteessa.
Vähän omaakin remppaa, Saku hioi ja maalasi autotallin oven punamaalilla. Huomenna aloitamme leikkimökin maalauksen.
Kuvissa tämän hetkinen tilanne.
tiistai 10. elokuuta 2010
Piha on täynnä putkia, mihin ne tulee!
- Älä huolehdi, ne ovat varmastikin tukiputkia tai telineputkia. Kyllä, puurappusia olemme suunnitelleet, ei putkirappuja.
- No mutta ne miehet on jo lähteneet jos illalla vasta tulet niin et näe niitä. Tulisit heti.
Ajoin sitten heti Helsingistä putkia katsastamaan. Olin tosin sopinut miesten kanssa, ettei mitään muuta kuin tavaroiden roudaamista tapahdu maanantaina, eikä ole mitään kyselemisiä tms. Ajoin pihaan ja putket oli jo koottu telineiksi verannan katon tekemistä varten. Ja äiti päämummokin oli jo rauhallisemmalla mielellä.
Olimme saaneet Sakun muuttoasiat onneksi siihen malliin, että pikalähtö putkia katsastamaan ei haitannut. Saku tulee tänne sitten loppukuusta ennen lähtöään Kiinaan 30.8. Se jo pikkuisen hiplaisee. Raijan kanssa juteltiin, miten me elämme lasten myötä heidän elämäänsä ja koska Aisha on jo vakiintunut opiskeluunsa ja löytänyt ihanan Meksunsa Melbournessa, ei Aisha tuota enää niin suuria uusia muutoksia meille ihmeteltäväksi. Siis Sakun vuoro. Ja olen tavattoman hyvillä mielin, että Saku pääsee aloittamaan haaveilemaansa opiskelua. Ei minua ollenkaan huoleta etteikö Saku maailmalla pärjäisi. Mutta kun...halauksia tulee ikävä ja tummien silmien lämmintä katsetta: "äiti, mitä sanot tästä ja miten tekisist tämän ja, sä oot ihana äiti. No, etänä sitten vaikka skypetetään.
Sauna on vielä ikkunoita vailla. Se tietysti viivästyttää saunan käyttöönottoa ja loppusiivousta. Nyt on noin 4-5 viikon sijasta mennyt melkein kymmenen viikkoa.
Etupihalla kuuluu pauke ja naputtelu, en ole edes kysynyt arviota milloin pikkuinen terassi olisi valmis.
- No mutta ne miehet on jo lähteneet jos illalla vasta tulet niin et näe niitä. Tulisit heti.
Ajoin sitten heti Helsingistä putkia katsastamaan. Olin tosin sopinut miesten kanssa, ettei mitään muuta kuin tavaroiden roudaamista tapahdu maanantaina, eikä ole mitään kyselemisiä tms. Ajoin pihaan ja putket oli jo koottu telineiksi verannan katon tekemistä varten. Ja äiti päämummokin oli jo rauhallisemmalla mielellä.
Olimme saaneet Sakun muuttoasiat onneksi siihen malliin, että pikalähtö putkia katsastamaan ei haitannut. Saku tulee tänne sitten loppukuusta ennen lähtöään Kiinaan 30.8. Se jo pikkuisen hiplaisee. Raijan kanssa juteltiin, miten me elämme lasten myötä heidän elämäänsä ja koska Aisha on jo vakiintunut opiskeluunsa ja löytänyt ihanan Meksunsa Melbournessa, ei Aisha tuota enää niin suuria uusia muutoksia meille ihmeteltäväksi. Siis Sakun vuoro. Ja olen tavattoman hyvillä mielin, että Saku pääsee aloittamaan haaveilemaansa opiskelua. Ei minua ollenkaan huoleta etteikö Saku maailmalla pärjäisi. Mutta kun...halauksia tulee ikävä ja tummien silmien lämmintä katsetta: "äiti, mitä sanot tästä ja miten tekisist tämän ja, sä oot ihana äiti. No, etänä sitten vaikka skypetetään.
Sauna on vielä ikkunoita vailla. Se tietysti viivästyttää saunan käyttöönottoa ja loppusiivousta. Nyt on noin 4-5 viikon sijasta mennyt melkein kymmenen viikkoa.
Etupihalla kuuluu pauke ja naputtelu, en ole edes kysynyt arviota milloin pikkuinen terassi olisi valmis.
Aamulla ennen seitsemää
Aamulla ennen seitsemää nousin avaamaan timpurille oven. Keitin neljänviljan puuron ja luin aamun Etelä-Saimaan. Maahanmuuttopolitiikkaa selvitettiin puolue puolueelta torstaiaamun lehdessä. Laitoin reilusti selvää voita puuroon. Unenpöpperössä en jaksanut mennä puurooni pihalta marjoja keräämään.
Parasta aikaisissa aamuissa on raikas viileys ja tunne, että ikäänkuin saa lisäaikaa, sillä nukkuisin pitempään, ellei herästyskello soi. Remppamiehet täytyy päästää sisään aamuseitsemältä.
Kastelin tomaatit ja tutkin ihmekurpitsani yöllisen kasvun. Nyt versot kiertelevät metrikaupalla pensasaidan päällä. Ihastelin eilen keksimiäni kurpitsan köllötyskierukoita. Nyt jalkapallon kokoiset kurpitsani ( niitä on 5) eivät mätäne maata vasten. Sadetta ei tullutkaan eilen suurista odotuksista huolimatta.
Työväentalolla äidin kenkäostoksilla heti aamupuolella, samalla lähikaupassa. Se on sen verran kaukana, ettei äiti jaksaisi paria maitopurkkia enempää sieltä kotiin kantaa. Talvella ei olisi pystynyt ollenkaan. Kunto on talvesta huimasti parantunut. Eipä äidin ole vuosiin tarvinnutkaan yksin kauppaan yrittää, veljeni on hoitanut kauppareissut.
- Harmittaa kun ei ole päässyt hautuumaalle.
- No mennään vaikka heti, jos jaksat. Sanot vaan, kun haluat. No nyt olisi hyvä, tänään on viileämpi.
Kuumalla ilmalla ei juuri erityisiä reissuja jaksanutkaan. Tapa, jolla äiti sanoo haluavansa jotain, on epäsuora yleensä. Olen oppinut tulkitsemaan sen. Siis kotiin, pihalta syysleimuja, leijonankitoja ja harsokukkaa, mukaan ruohosakset ja Lepolaan. Istuimme veteraanien hautausmaan penkillä. Veteraanien hautanurmi on levollinen. Pienet laatat suorassa rivissä kuin joskus nuoret sotapojat valmiina sotimaan, kaikilla samanlainen uniformu, laattakivi tällä viimeisellä reissulla. vuosien aikana veteraanialueen koko on kasvanut vauhdilla. Isäni kuoli 1997.
Äidin lepimurmutus: kun te nuoret ette enää käy haudoilla.
Äidille ostimme maksalaatikkoa, ainoa kaupan eines, jota äiti syö. "Kun ei sellaista määrää maksaa osaa ostaa, että laatikon tekisi ja tämä kaupan on hyvää." Itse söin makaroonilaatikon lopun, sillä sitä äiti ei halunnut, koska ei tykkää spagettimakaroonilaatikosta, vaikka teimme sen kuluttaaksemme kaappiin kerääntyneitä spagetteja. Kaupasta ostimmekin niitä perinteisiä makaroonilaatikkomakarooneja.
Välipalaksi keräsin pihalta kypsyviä karviaisia ja tein pirtelön; rahkaa, maitoa, jugurttia, hunajaa, ei sokeria. Voisin elää sillä vaikka koko päivän. Äidille sen sijaan pitää olla kunnon ruokaa puoleenpäivään mennessä. Illalla riittää voileipä tai joku kevyt keitto.
Neuvottelin iltapäivällä timpurin kanssa terassin teosta ja mestarin kanssa katon pelleistä ja mahdollisuudesta korjata koko katto. Pyysin tarjouksen katon uusimisesta. Äiti tuli keskusteluun mukaan ja kuinka ollakaan olimme pian äidin lempitarinoissa, kertomuksessa Pakistanin ja Australian visiiteistä ja lapsenlapsien töistä ja opiskeluista.
Juttelin Sakun kanssa muutosta, tai paremminkin mihin annamme, tai myymmekö mitäkin huonekaluja ja mitä kannattaa pitää. Lähdenkin Helsinkiin, pitää hoitaa omiakin asioita siellä.
Järjestelin kammarini siihen kuntoon, että äiti voi sinne kurkistaa kun aamulla lähden Helsinkiin. Onneksi äiti ei usein sinne kiipeä ja kauhistele. Meidän tapamme ovat aika erilaiset. Aamulla petaan sängyn ja koetan jättää jälkeni siistiksi.
Sikitikon eli kehitysmaakauppayhdistyksen kaupan hallituksen kokous oli illalla pihaterassilla kivassa vanhassa Tykin kaupunginosassa, missä talot ja tiet ovat melkein limittäin; etupihoja ei ole, koska entiset kapeat tiet on tehty tiukkaan julkisivuun kiinni. Jotenkin hellyyttävää, miten vanhat rakennukset on pidetty asuinkuntoisena vanhojen pihapuiden katveessa, lisätty siipi ja katos sinne ja tänne. Useimmiten vanhat kuurit (ulkorakennukset) ja ulkosaunat ovat onneksi säilyneet.
Vein kokoukseemme viemisiksi pihan ensimmäiset pensaspavut, vihreiksi makeisiksi. Useimmat eivät tunne papuja saati osaavat syödä nuoria raikkaita papuja raakana. Istuimme katetulla pihaterassilla, jollaisen haluaisin itsellenikin. Suuri pöytä, jonka ääressä voisi kokoontua isokin porukka tai askarrella. kokkailla, sillä grilli oli vieressä. Sateen ropina oli raikas ja ihana yllätys, se kesti vain hetken. Yksi viileä ilta moneen viikkoon!
Illan hämärtyessä laittelin vielä pihalla tomaattien kasteluvesiä äidille valmiiksi ja siirtelin tomaatit vähän auringolta suojaan, koska viikonlopuksi on taas yli +30 astetta luvattu. Näyttää, etteivät ne millään ala punertumaan. Luin jostain, etteivät tomaatit punerru yli +25 asteen lämmössä. No eihän sellaisia päiviä juuri ole ollutkaan moneen viikkoon. Keräsin puista tippuneet omenat, osa niistä kelpaa jo piirakkaan tai syötäväksikin. Kymmenen aikaan oli jo aika pimeä. Lempeä ilta.
Juttelin vielä ystäväni kanssa, jonka pakistanilainen ortopediaviomies haluaisi saada nopeasti muutamia kumiveneitä Pakistanin katastrofaaliselle tulva-alueelle. Lupaan välittää pyynnön tuen saamiseksi Suomen pakistanilaisyhteisölle. Yksi kumivene maksaa Islamabadissa 350 euroa. Asia on kiireinen. Tulvien uhreiksi on joutunut jo yli miljoona ihmistä. Pakistanissa on ainakin 120 miljoonaa, ellei 150 miljoonaa ihmistä. Waqar Shah lensi Suomesta Pakistaniin vuoden 2005 maanjäristyksen aikana ja leikkasi siellä järistyksen uhreja. Nyt hän oli lentänyt heti Pakistaniin auttamaan.
Viime päivien myrskyistä ja sen tuhoista huolimatta me olemme onnellisessa asemassa täällä Suomessa. Pakistanissa, miljoonat ovat menettäneet kotinsa ja perheenjäseniään tulvissa. Me olemme menettäneet paljon puita, kattoja ja muuta yltäkylläisyyttä. Pakistanissa ei monilla alueilla ole ollutkaan polttopuita, siellä kerätään lehmänlanta polttoaineeksi.
Parasta aikaisissa aamuissa on raikas viileys ja tunne, että ikäänkuin saa lisäaikaa, sillä nukkuisin pitempään, ellei herästyskello soi. Remppamiehet täytyy päästää sisään aamuseitsemältä.
Kastelin tomaatit ja tutkin ihmekurpitsani yöllisen kasvun. Nyt versot kiertelevät metrikaupalla pensasaidan päällä. Ihastelin eilen keksimiäni kurpitsan köllötyskierukoita. Nyt jalkapallon kokoiset kurpitsani ( niitä on 5) eivät mätäne maata vasten. Sadetta ei tullutkaan eilen suurista odotuksista huolimatta.
Työväentalolla äidin kenkäostoksilla heti aamupuolella, samalla lähikaupassa. Se on sen verran kaukana, ettei äiti jaksaisi paria maitopurkkia enempää sieltä kotiin kantaa. Talvella ei olisi pystynyt ollenkaan. Kunto on talvesta huimasti parantunut. Eipä äidin ole vuosiin tarvinnutkaan yksin kauppaan yrittää, veljeni on hoitanut kauppareissut.
- Harmittaa kun ei ole päässyt hautuumaalle.
- No mennään vaikka heti, jos jaksat. Sanot vaan, kun haluat. No nyt olisi hyvä, tänään on viileämpi.
Kuumalla ilmalla ei juuri erityisiä reissuja jaksanutkaan. Tapa, jolla äiti sanoo haluavansa jotain, on epäsuora yleensä. Olen oppinut tulkitsemaan sen. Siis kotiin, pihalta syysleimuja, leijonankitoja ja harsokukkaa, mukaan ruohosakset ja Lepolaan. Istuimme veteraanien hautausmaan penkillä. Veteraanien hautanurmi on levollinen. Pienet laatat suorassa rivissä kuin joskus nuoret sotapojat valmiina sotimaan, kaikilla samanlainen uniformu, laattakivi tällä viimeisellä reissulla. vuosien aikana veteraanialueen koko on kasvanut vauhdilla. Isäni kuoli 1997.
Äidin lepimurmutus: kun te nuoret ette enää käy haudoilla.
Äidille ostimme maksalaatikkoa, ainoa kaupan eines, jota äiti syö. "Kun ei sellaista määrää maksaa osaa ostaa, että laatikon tekisi ja tämä kaupan on hyvää." Itse söin makaroonilaatikon lopun, sillä sitä äiti ei halunnut, koska ei tykkää spagettimakaroonilaatikosta, vaikka teimme sen kuluttaaksemme kaappiin kerääntyneitä spagetteja. Kaupasta ostimmekin niitä perinteisiä makaroonilaatikkomakarooneja.
Välipalaksi keräsin pihalta kypsyviä karviaisia ja tein pirtelön; rahkaa, maitoa, jugurttia, hunajaa, ei sokeria. Voisin elää sillä vaikka koko päivän. Äidille sen sijaan pitää olla kunnon ruokaa puoleenpäivään mennessä. Illalla riittää voileipä tai joku kevyt keitto.
Neuvottelin iltapäivällä timpurin kanssa terassin teosta ja mestarin kanssa katon pelleistä ja mahdollisuudesta korjata koko katto. Pyysin tarjouksen katon uusimisesta. Äiti tuli keskusteluun mukaan ja kuinka ollakaan olimme pian äidin lempitarinoissa, kertomuksessa Pakistanin ja Australian visiiteistä ja lapsenlapsien töistä ja opiskeluista.
Juttelin Sakun kanssa muutosta, tai paremminkin mihin annamme, tai myymmekö mitäkin huonekaluja ja mitä kannattaa pitää. Lähdenkin Helsinkiin, pitää hoitaa omiakin asioita siellä.
Järjestelin kammarini siihen kuntoon, että äiti voi sinne kurkistaa kun aamulla lähden Helsinkiin. Onneksi äiti ei usein sinne kiipeä ja kauhistele. Meidän tapamme ovat aika erilaiset. Aamulla petaan sängyn ja koetan jättää jälkeni siistiksi.
Sikitikon eli kehitysmaakauppayhdistyksen kaupan hallituksen kokous oli illalla pihaterassilla kivassa vanhassa Tykin kaupunginosassa, missä talot ja tiet ovat melkein limittäin; etupihoja ei ole, koska entiset kapeat tiet on tehty tiukkaan julkisivuun kiinni. Jotenkin hellyyttävää, miten vanhat rakennukset on pidetty asuinkuntoisena vanhojen pihapuiden katveessa, lisätty siipi ja katos sinne ja tänne. Useimmiten vanhat kuurit (ulkorakennukset) ja ulkosaunat ovat onneksi säilyneet.
Vein kokoukseemme viemisiksi pihan ensimmäiset pensaspavut, vihreiksi makeisiksi. Useimmat eivät tunne papuja saati osaavat syödä nuoria raikkaita papuja raakana. Istuimme katetulla pihaterassilla, jollaisen haluaisin itsellenikin. Suuri pöytä, jonka ääressä voisi kokoontua isokin porukka tai askarrella. kokkailla, sillä grilli oli vieressä. Sateen ropina oli raikas ja ihana yllätys, se kesti vain hetken. Yksi viileä ilta moneen viikkoon!
Illan hämärtyessä laittelin vielä pihalla tomaattien kasteluvesiä äidille valmiiksi ja siirtelin tomaatit vähän auringolta suojaan, koska viikonlopuksi on taas yli +30 astetta luvattu. Näyttää, etteivät ne millään ala punertumaan. Luin jostain, etteivät tomaatit punerru yli +25 asteen lämmössä. No eihän sellaisia päiviä juuri ole ollutkaan moneen viikkoon. Keräsin puista tippuneet omenat, osa niistä kelpaa jo piirakkaan tai syötäväksikin. Kymmenen aikaan oli jo aika pimeä. Lempeä ilta.
Juttelin vielä ystäväni kanssa, jonka pakistanilainen ortopediaviomies haluaisi saada nopeasti muutamia kumiveneitä Pakistanin katastrofaaliselle tulva-alueelle. Lupaan välittää pyynnön tuen saamiseksi Suomen pakistanilaisyhteisölle. Yksi kumivene maksaa Islamabadissa 350 euroa. Asia on kiireinen. Tulvien uhreiksi on joutunut jo yli miljoona ihmistä. Pakistanissa on ainakin 120 miljoonaa, ellei 150 miljoonaa ihmistä. Waqar Shah lensi Suomesta Pakistaniin vuoden 2005 maanjäristyksen aikana ja leikkasi siellä järistyksen uhreja. Nyt hän oli lentänyt heti Pakistaniin auttamaan.
Viime päivien myrskyistä ja sen tuhoista huolimatta me olemme onnellisessa asemassa täällä Suomessa. Pakistanissa, miljoonat ovat menettäneet kotinsa ja perheenjäseniään tulvissa. Me olemme menettäneet paljon puita, kattoja ja muuta yltäkylläisyyttä. Pakistanissa ei monilla alueilla ole ollutkaan polttopuita, siellä kerätään lehmänlanta polttoaineeksi.
maanantai 2. elokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
