tiistai 31. toukokuuta 2011

Kotimaista super-ruokaa ja vihreitä ajatuksia omalta pihalta


En oikein usko, että pitää ostaa goji-marjoja tai muita meidän luonnossamme vieraita ruoka-aineita, jotta super-ruokaa saisi. Mustikka, ruisleipä ja rasvainen kala (lohi, muikut). Siinä minun yhdistelmäni. Muitakin on, mutta nämä kolme tulevat ensiksi mieleen.

Tottahan toki ostan ulkomaisia ruoka-aineksia, sillä teen ja syön muiden maiden ruokia. Tämä juttu koskee vain super-ruokaa; en osta goji-marjoja ja muita super-ruokia vain sen takia, että ne olisivat jotenkin superimpia. En ole kasvisyöjäkään, vaikka nuorison ollessa kasvissyöjä, olosuhteiden pakosta olin melkein itsekin. Herkkuni silloin tällöin oli kyllä neljä kokolihanakkia.

Ja mikä parhainta; mustikoita kasvaa tuossa tontin takana, kauppahallista saa edullisia muikkuja, ruisleipää on aina pöydässä. Usein se on serkkuni omista viljoistaan paistamaa. Serkku Asta myy torilla leipää. Ohut siivu rukiista leipää,  voita ja runsaasti pilkottuna tuoretta valkosipulia päälle, siihen voi vielä laittaa muutaman voikukan lehden. Entäs ruispuuro, ihanasti haudutettuna!

Mustikan poimimisen kylkiäiseksi saa vielä liikuntaa. Mustikan kukintoja olen jo tutkinut lähimetsässä. Metsästä tulee vielä mieleen sienet. Luonnosta voikukan, poimulehden ja vuohenputken lehdet salaattiin. Nokkosia kerään talven varalle keittoaineksiksi.

Tällä hetkellä sadevesipöntön vieressä on toinen pönttö, johon eilen keräsin nokkosia ja liottelen niitä super-ruoaksi kasveilleni.

Saku sanoi tänään kun juttelimme, että joku vuosi sitten Aisha ja hän vasta ymmärsivät, miten vihreästi mummi on opettanut meitä elämään, kertaakaan mainitsematta olevansa vihreä. Vihreitä ei tarvittaisi, jos kaikki toimisivat kuten mummi, meidän, päämummomme. Kaikkea mahdollista kierrätetään, kompostoidaan, kerätään.

Tällä viikolla olemme minä ja päämummo keittäneet kymmenen litran kattilan kaalikeittoa, pihan maa-artisokista ja perunoista sosekeittoa, syöneet veljen kalastamia ihania kuhia. Kerään salaattinia noita vihreitä pihalta. Ruohosipuli on syötävissä, tilli, persilja, korianteri ja muut yritit ovat jo kohta napsittavissa Sakun tekemästä ihanassa kasvilavassa, johon käytettiin jostain rakennuksilta puut, päälle purkutalon ikkunat.

Nyt on vuorossa avokompostin purku, toisen olen jo kaivanut maan tasalle ja kantanut  suuren määrän upeaa kompostimultaa kasvimaalle ja perennoille.

Lava muutama päivä sitten; nyt vihertää jo runsaammin. Itse lava on tuolla kiikun takana. Toiseen löytämääni puulaatikkoon laitoin korianteria, löytöfleksipala päälle. Fleksipalan jätän hieman vain raolleen, että ilmaa riittää. Veli laittoi lavan molempiin reinoihin pylväät, jotta lasiset ikkunat saavat olla välillä auki kitkiessä ja poimiessa satoa...syksyllä rikoin heti toisen kun tukea ei vielä ollut. Multana vanhan kasvimaan pohjaa, johon sekoitin kompostoitunutta hevosenlantaa ja nyt tänä keväänä kompostimultaa. Kaupan multaa en ole ostanut.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Vankeinhoitolaitokset ja vanhainkodit

Alla oleva teksti tuli kiertokirjeenä söhköpostiini. Viesti pyydettiin lähettämään eteenpäin, alkuperäistä lähettäjää en tiedä, allekirjoitus oli vain Tellervo H. . Ilman muuta olen samaa mieltä.

Vankeinhoitolaitokset ja vanhainkodit




Tällä tavalla asiat pitäisi hoitaa: Pannaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkotiin.

Vanhuksilla olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan. Heidän terveydestään, heidän hampaistaan ja heidän apuvälineistään huolehdittaisiin. He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan. He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista. Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille. Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein. Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin. He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten varatuissa tiloissa. Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja, ja heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit. Yksinkertainen vaatetus - kengät, aamutossut, yöpuku - ja lakipalvelut olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä. Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa. Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta. Heille voisi soittaa päivittäin. Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta. Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

Rikollisten tilanne olisi seuraava: He saisivat kylmää ruokaa. Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan He pääsisivät kerran viikossa suihkuun. He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa pari kolme tuhatta euroa kuukaudessa. Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.



Eikö tunnukin oikeudenmukaiselta? Mikäli tunnet, että tässä on järjen hiven, niin välitä asiaa eteenpäin ja huolehdi että olet talkoissa mukana hoitamassa vanhustemme asiat kuntoon!

Tellervo H.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Leijonahumussa

Istuttiin äidin kanssa kaksituntinen telkkarin ääressä nautiskelleen kaikkien suomalaisten iloisesta juhlinnasta ja siniristilipuista Senaatintorilla. Leijona lipuivat avokattoisessa linja-autossa jääkiekon maailmanmestareina ja supersankareina Tarjankin onniteltavaksi. Uusi sankarini Mikael Granlund no 64 oli kansan suosikki ja poikamainen virne putipuhtoisilla poskillaan sai paljon näkyvyyttä Se kaikkien aikojen ilmaveivi! Ilmaveivi-ilmiö on siirtynyt jo politiikkaankin.

Silmät alkaa jo olla sikkurassa, sillä eilinen peli meni kovin myöhään, jälkijuhlinnat telkkarissakin kestivät pitkään yli puolenyön. Äitikin oli alhaalla herännyt pariin otteeseen tarkistamaan pelin kulun ja oli sitten nähtyään Suomen reilusti voitolla Ruotsista, nukkunut syvemmin. Mitäs tähän enää voi sanoa, sillä kaikki mahdolliset ylisanat ja komentit on jo moneen kertaan sanottu. Mertarannan sanoin: Luoja varjele, mikä sieltä tulee!

Minulla on puutarhapaitana ollut vuoden 1995 mestaruuspaita. Toimii myös Ellin pelipaitana, sekä saviaskartelupaitana.

Maa-artisokkia ja palsternakkoja myyrille (ja keittoonkin jäi, ohje mukana)

Miten innostavaa on työntää lapio maa-artisokan kasvupaikkaan. Siellä ne ovat talven yli säilyneet lumikellarissaan. Niitä voi syödä jo syksyllä, mutta miten kiva on jättää ne nostettavaksi aikaisin keväällä tuoreena omasta puutarhasta.

Viime kesänä, sanovat kokeneet puutarhurit,maa-artisokat kukkivat poikkeuksellisesti, yleensä eivät ehdi kukkia Suomen kesässä. Ja meillälin varret olivat kaksimetrisiä hujakoita, kukkaset kuin pieniä auringonkukkia. Kyllä ne tosin kukkivat Helsingin palstallakin aikoinaan. Kukat kestävät hyvin maljakossakin.

Joku muu oli ehtinyt käymään  maa-artisokkia napsimassa. Myyrät mokomat. Olin jättänyt muutaman palsternakan maahan ja löytöretkeni palsternakkamaahan paljasti myyrien laajan verkoston juuresteni lomassa. Napsittu oli niitäkin. Ei auttanut muu kuin soittaa biologiystävälleni Kirstille, uskaltaako juureksia syödä. Kyllä, sanoi hän, viskaa vain osaksi syödyt pois tai laita ne uudelleen maahan ensi vuodeksi. Maa-artisokka kasvaa kuin peruna, mutta mukuloita on varressa paljon enemmän. Se on hanakka leviämään, joten se kannattaa sijoittaa sellaiseen paikkaan, että pystyt  kasvua hallitsemaan. Minulla ne kasvoivat vanhan suuuren kompostorin seinien sisällä, jonka pojat kaivoivat maahan, pohja oli auki.





Mukulat ovat muhkuraisia, ja niitä käytetään perunan tapaan. Maku on miedon juureksinen, samettimainen, ja rakastaa kermaa keitossa. Tässä ihana maa-artisokkakeitto. Ainekset suuntaa-antavia. Määrät ei niin tarkkoja.

Maa-artisokkakeitto
1 kg maa-artisokkia
500 g tai reilummin perunoita
1-2 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
maitoa, tarpeen mukaan sopivanpaksuiseksi keitoksi
kermaa (halutessasi, mutta kerma on siinä se jotain)
suolaa
valkopippuria, mieluiten suoraan myllystä (mustaakin käy)
vähän chilipippuria
persiljaa silputtuna

Kuori ja keitä juurekset ja sipulit. Muussa ne keitinvedessään (ota keitinvettä syrjään, jos tuntuu että sitä on liika, sen voi myöhemmin lisätä) ja lisää kuumaa maitoa.
Lisää kermaa reilusti, keitto saa jäädä melko paksuksi. Kuumenna kiehumapisteeksi. Sen voi vielä sauvasekoittimella oikein kuohkeuttaa. .Samettia!
Lisäsin juureksiin yhden ehjänä löytyneet ylivuotisen palsternakankin.
Mitään värillistä keittoon ei kannata lisätä, muuten ihana valkea sametti värjääntyy joksikin muuksi.
Oikein hienosteluksi voi lisätä lurauksen konjakkia tai kuivaa valkoviiniä keittoon.

Lisää päälle silputtua persiljaa tai jotain suosikkiyrttiäsi. Jotkut ovat fiilistelleet savuporomurusilla , en ole sitä kokeillut.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Nyt puutarhan vuoro!

Aikaa tutkia hiirenkorvia ja mullasta ilmaantuvia ...jaah, englanniksi sanoisin heti shoots enkä saakaan kielelleni suomenkielistä sanaa. Näin vähän tiedän puutarhahommista! Verso, itu, mietinnän tulos.
Pelkään myös, että nykäisen jonkin arvokkaan verson mullasta.

Orava tuli nenän alle istuttaessani perunoita tänään.  Viime vuonna pihalla viiletti iso harmaampi ja sitten pienempikin. ehkä tämä oli se viime vuoden poikanen. Saako orava poikasia muulloin kuin aikaisin kevättalvella? Onkohan tämä nyt äiti etsimässä ruokaa poikaselleen. Jossain tuossa takapihan puustossa orava asustaa.  Orava raapaisi kättäni: annas jotain! Eetu ja Aapo ovat jo tänä keväänä syöttäneet pähkinöitä. Nopeasti pikkukaveri on kesyyntynyt. Säntäili vieressäni joka paikkaan. Sitten luovutti, kun ei minulla syömistä ollut tarjoilla.

Istutin Timo-lajiketta, aikaista perunaa. Valkosipulin taimet ovat jo kymmensenttisiä, istutin ne jo viime syksynä. Katselen ja ihmettelen kasvimaatani, se on nyt siinä kun viime keväänä se oli täynnä vuohenputkea, heinää ja äkämäpunkkiset vanhat mustaviinimarjat piti kaivaa juurineen pois. Nyt senkun istuttelen!

Nyt voin nauttia joka päiväisistä muutoksista luonnossa ja pihamaalla. Miten paljon jäikään väliin töissä ollessa. Pihan ulkopuolella valtavat koivut ovat nyt juuri ihanimmillaan, pitsimäisen vihreat lehdet ovat niin herttaisia - ehkä vain päivän tai kaksi ja lehdet eivät erotu enää pitsinä.

Tänään on yli 20 C, ja tekisi mieli kylvää monenlaista, mutta pitäisi malttaa. Kompostit voi kääntää; tutkin jo vanhemman avokompostin ja siellä alla on ihanaa muhevaa kompostimultaa. Sen saa syysleimupenkki. Kompostikirjan olen lukenut jo ehkä kymmenennen kerran, vielä tutkin sitä tarvittavista kohdista. Illalla kävin vielä kymmenen aikaan kääntämässä ruokakompsotin, sillä lueskelin netistäkin mitä tehdä kun sinne oli pesiytynyt kärpäsiä. Kompostista nousi höyryä ja näkyi se toimivan siis hyvin, käteen tuntui sisusta kuumalta. Jännää touhua tämä kolmen kompostin huushollin hoito.

Uutta istutettu;
Lamopaju ja
Lamokirsikka
Lila talvio, nämä kolme remonttitöiden jättämään aukkoon pihanurmelle, toiveena että nuo kolme täyttävät sen pian.

Kaksi rhodoa, valkoinen ja vaaleanpunainen isän kartiokuusen viereen.
Uutuus alba-kuusi rhodojen viereen
Sininen pikkutalvio, hyvin leviävä reunakasvi samaan ryhmään.

Orvokkeja astioihin.
Nyt koetan selvitä enempää taimia ostamatta. Saan vielä Paulalta Iitistä hyvin leviäviä maanpeitekasveja.
Kesäkukan siemeniäkin jäi viime vuodelta. Voisikohan niitä jo kylvää lavaan, että saisi sitten nopeammin istuttaa paikoilleen? Kylvääkö siemenet kompostimultaan vai lisätäänkö kompostimulta vasta taimille?

Mitä haluaisin pihaan:
Kultapallo,
Akileijoja
pikarikeisarinliljoja
lisää pioneja
lisää tulppaaneja
lisää vadelmia
kaikenlaisia perinneperennoja

maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivän jälkeen


Äiti kertoi luokkakaverilleni tänään - suunnittelimme luokkakokousta keittiönpöydän ääressä - kyynelsilmin, miten onnellinen on tyttärentyttärestään, jonka kanssa jutteli pitkään skypessä. Onnellinen mummi on erityisesti vävystä, jossta tavattomasti pitää. Ei mummia haittaa, että tyttärentytär odottaa tyttärentyttärentytärtä Melbournessa, monien mielestä kauhean kaukana. Mummi on jo niin tottunut, että perhe on milloin missäkin. Sain kuin sainkin ihanan suomenkielen sanan tähän juttuun, tyttärentyttärentyttären. Pikkuiselle masussa, nyt 23 viikkoinen, on työnimenä Zoe Peppi Martta. Ensimmäiseksi nimeksi Aisha suunnitteli Marttaa isomummin mukaan, mutta Aisha ei pidä sen englanninkielisestä ääntämisestä, "maatha", en minäkään. Aisha halusi tyttärelleen vahvan nimen, Peppi on sellainen, on Marttakin. Zoe pirteä ja vahva nimi sekin.

Mummin tyttärenpojatkin kävivät kakkua, dominoita ja oman pihan omenamehua maistamassa aikuisten kera. Mummi oli iloinen ja onnellinen koko päivän ja liikuttunut näistä nuoremman polven vierailuista.

Mummi jutteli sitten Sakun kanssa Kiinan linjallakin melkein tunnin ja sanoi, että olisi ollut vieläkin juttelemista. Olisi pitänyt vielä jutella Sakun Pakistanin kokemuksista. Sakulla on tiukka opiskelurytmi, anatomia on tarkkaa puuhaa. Siellä Kiinassa saakin tutkia monipuolisesti ihmisruumista, sillä yliopiston sairaala maksaa halukkaille kansalaisille juaneita, että testamenttaavat ruumiinsa tutkimustarkoituksiin. Saku kertoi, että kuitenkin oli hänelle aika lailla liikaa, kun opiskelutoverit alkoivat ottamaan valokuvia tutkimuskohteidensa edessä. Jossakin on raja. Yliopistolla opiskelijoilla on mahdollisuus itsekseen mennä tutkimaan ruumishuoneelle milloin vain ja Saku sanookin, että opiskelijoista tulee erinomaisia kirurgeja, jos siihen haluaa erikoistua.

Oltiin siis kiinalaisella ruumishuoneella...mennään takaisin äitienpäivään. Saku kertoo, että Kiinassa äitienpäivää vietetään jossain määrin, epävirallisemmin. Äideille viedään liljoja. Entisaikoihin Kiinassa maalla on ollut äideillä tapana istuttaa liljoja, kun lapsi on lähtenyt pois kotoa. Nyt ei tietenkään Kiinassa virallisteta amerikkalaista äitienpäivää, mutta se on joka tapauksessa napattu hieman muunneltuna Kiinaankin siten, että äidit saavat liljoja. Ehkä näin vähän naamioidaan tapa, jota ei sitten tarvitse mieltää amerikkalaiseksi.

Lapsena kävimme Pappilanniemessä tietyssä salaisessa rinteessä keräämässä äitienpäiväksi sinivuokkoja.
Ne kasvavat kuulemma vielä samassa paikassa runsaasti. Viime vuonna yllättäen löysin sinivuokkoja ihan pihamme kulmilta kapeassa rinnemetsässä. Kävin eilen tarkistamassa, kuinka ne olivat ehkä hieman runsastuneet, mutta en halunnut niitä sieltä poimia.

Facebookiin laitoin tämän kuvan herkän kauniista lähimetsän sinivuokosta ja Australian ystäväni kyseli sen nimeä englanniksi; se on Hepatica, ja pienen etsimisen kautta löysin sen toisen nimen, liverwort. Hepatica nobilis on sen latinalainen nimi.  Sinivuokko kasvaa Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa.

Aurinkoinen ja lämmin äitienpäivänä oli. Jäi lämmin mieli. Äiti lukee sanomalehteä keittiönpöydän ääressä. Lehden äiti lukee tarkkaan. Ensimmäiseksi kyllä kuolinilmoitukset; olisiko siellä tuttavia.


lauantai 7. toukokuuta 2011

Äitienpäivän aattona

tai oikeastaan kaksi minuuttia äitienpäivään. Suomi voitti Slovakian jännässä jääkiekkomatsissa 2-1. Jääkiekkokaukalo oli kouluaikojeni sosiaalinen tapahtuma. Silloin 60-luvun taitteessa Saipa nousi mestaruussarjaan ja pojat olivat meidän koulun poikia. Kentän laudalla oli ehka pari penkkiä ja joskus myytiin kuumaa mehua ja lihapiirakoitakin jossain vaiheessa.

Nyt voin myöntää, että olin ihastunut Joppeen, joka kerran vei minut tarakalla kouluun. Sitten Jopen tarakalle ilmaantui poninhäntäinen tummatukka jostain Imatralta, Brigitte Bardot hame keikkui vaan. Voi että näen sen uskomattoman pettymykseni vielä kuin elokuvan kohtausta katselisin. Vastahan se päivä oli, niinkö kaikki kuuskymppiset sanovat kun muistelevat nuoruuttaan.  Harmi, että Joppe oli vähän ylemmällä luokalla, eikä siis osallistu luokkakokoukseemme toukokuussa. Lauritsalan yhteiskoulun 5 A ja 5 B eli keskikoulun päättymisluokka kokoontuu koululla ja sitten ajellaan kaupungilla ja illastetaan Lappeenrannan kasinolla. Olisipa jännä nähdä tuo Joppe, Saipan pelaaja, nyt melkein seitsemänkymppisenä pappana. Makustelen näitä ikäsanoja, olen kuusikymppinen, kohta jo puolessa välissä seitsemääkymppiä ja vielä tuntuu melkein vatsanpohjassa se saavuttamaton todellinen ihastus 12-vuotiaana.

Vielä makustelen sitä ajatusta, että luokkatoverini ovat melkein kaikki eläkeläisiä. Kinastelimme siitä, missä meidän luokkamme oli koulurakennuksessa ja meillä oli melkein 5 eri mielipidettä siitä! Muistamme kuitenkin ihastuksiamme ja ihania ja ärsyttäviä opettajiamme hyvin, mitä luokkien sijainnista.

Muistan miten sain pomppia voikkatunnilla ekana sinisessä voimistelupuvussa ja vanhemmat tytöt "istuivat" penkeillä joskus. Sain minäkin "istua" ja joskus ehkä käytin sitä hyväksenikin. Mikä vääryys se oli, että sain aina olla luokan pienimpänä ensimmäsienä jonossa tekemässä opettajan näyttämiä liikkeitä, niinkuin se ikuin liihotus vaihtoaskelin salin kulmasta kulmaan. Ainahan viimeiset saivat katsella liikkeen oppiakseen muita! Ja keskellä loikkivat saivat melkein kadota jonon suojassa. Mutta minä aina ekana! Ja silloin oltiin usein jonossa, Seija ekana. Menen kyllä vieläkin etupenkkeihin mielelläni istumaan, kun koulussa aina siihen totuin.

No nyt on jo äitienpäivä. Meitä on täällä kaksi vanhaa äitiä. Toisella jo neljäs polvi tulossa katsomaan mummia. Minulla on ensimmäinen lapsenlapseni masu-asukkina. Työnimenä Zoe Peppi Martta. Kumpaakaan lastani en näe äitienpäivänä, mutta eiköhän Kiinasta ja Australiasta skypetellä.

Äiti sanoi kaupassa, etteivät äidit tee itselleen äitienpäiväkakkua, niinpä ostimme kaupasta, mikä on aika epätavallista tässä huushollissa. Harmi, ettei huomenna saa (tai miksei saisi, mutta päämummo ei taitaisi tykätä siitä) istuttaa perunoita, niin tekisi mieli.