kirjoitin tämän sitä mukaan kun alkoi tapahtua mustikkametsässä
Torstaiaamuna 21.7.2011Puhelimeen tuli viesti. Sopiva hetki istua kannon nokkaan viestiä lukemaan. Mustikoita oli Muukon kankaalla ihan mustanaan, ämpäri jo puolillaan.
Kyyneleet valuivat mustikan varsille, sekoittuivat kuuman päivän suolaisiin hikipisaroihin. En voinut heti soittaakaan takaisin Aishalle siinä mielentilassa, enkä saanut oikein viestistäkään selvää kun yritin sitä toiseen kertaan lukea käsittääkseni sen todella. Mitä siinä oikein luki?
Hei äiti mulla on se raskausmyrkytys. Saattaa olla et heti huomenna keisarinleikkaus. Mut yrittävät pidätellä viikon verran. Ootte rakkaita!
Huiskin mustikanvarpuja sinne tänne ja harpoin metsässä, kun en muutakaan keksinyt. En minä yhtään mustikkaa sinä erottanut .Mitä nyt? Mustikkakaverini tuntui olevan kuuloetäisyyttä kauempana metsässä. Laitoin ensin viestin Aishalle, että tietää viestin tulleen perille. Yritin viestissä tukea Aishaa siinä mielentilassa ja lähettää voimia rakkaimmalleni sinne Melbourneen asti. Ihan heti en voinut soittaa ja kysyinkin vietissä voinko soittaa, voihan olla että sairaalassa olisi tutkimuksissa tai muuten vaikea jutella.
Tiedän että ootte aina mun tukena ja lähellä vaikka ois seitsemän merta välissä.
Pian sain kertoa marjakaverilleni mitä oli tapahtunut ja ajelimme kotiin. Ne mustikat ämpärissä ovat nyt pikkuisen mustikkatyttöni mustikoita. Ajomatka selvitti mieltä niin, että kotiin tultua saatoin soittaa Aishalle. Päätin lähteä Lemille veljen perheen luo, siellä tutussa seurassa olisi hyvä olla ja puhua ja ja odotella viestiä.
Aisha oli puhelimessa ihmeellisen reipas ja luottavainen. Raskausmyrkytys ei ollut minulle ollenkaan tuttu asia, ja jo tuo sana on pelottava. Juttelimme Sakun kanssa siitä. Meidän tuleva pikku lääkärimme saa siskon kautta oppia asioista konkreettista kautta. Varmasti jää mieleen.
Raija-kummitäti mainitsi myöhemmin, kuinka itse jo sairaalassa keskosten meinatessa kiirehtiä maailmaan - kiirehtivätkin -olin samoin varman luottavainen, että selviämme. Kai tosi vaikeassa tilanteessa tsemppaa itseään niin, etttä jaksaa ja tietää, ettei tässä nyt omat hätäilyt mihinkään auta. Saako siinä ekstra annoksen endorfiiniä?
Soitin Pihla-serkulle, jonka poikavauvan laskettu aika on kaksi viikkoa ennen mustikkatyttöä, ja Aisha halusi Pihlalle heti tiedon tapahtumista. Pyysin Pihlaa kertomaan äidilleen Raijalle, sillä siinä vaiheessa olin jo uupunut yllättävistä tapahtumista ja puhumaan asiasta. Sakun kansa juttelin Kiinaan pitkään skypessä. Näin kaikki tärkeät ihmiset ovat mukana tapahtumissa. Pitää vielä kysyä haluaako Aisha minun tiedottavan tilanteesta Pakistanin sukulaisille tätinsä kautta. Entä miten kertoisin tulevalle isomummille, etten liiaksi huolestuttaisi, mutta kertoakin pitää.
Torstai-iltapäivä
Ajelin Lemille mökille, ajattelin, että siellä muiden kanssa järvessä pulskatessa ja kiviä rannalta kerätessäni saan ajatuksia kasatuksi. Tärkeänä ajatuksena juuri nyt se, etten halunnut vielä koko kuvaa kertoa äidilleni, ettei hän turhaan huolestuisi. Jos olisin siinä kotona äärellä, huomaisi äiti, että olen huolestunut. Kerroin vain sen verran lähtiessäni, että Aisha on tarkemmissa tutkimuksissa.
Nyt on Saimaan seuduillakin trooppisia kesäpäiviä; uimaan pulskahdin heti Ellin 7v. seurassa. Otin päiväunet, olo tuntui pohjattoman väsyneeltä. Yleensä en päivätorkkuja ota.
Heräsin, taas uimaan ja sitten voimat tuntuivat jotenkin palaavan. Saappaat jalkaan ja läheiselle suolle katsomaan aikaisempaa mustikkapaikkaa. Eipä ollut. Seuraava homma on kerätä pyöreitä kiviä rannalta pihalle koristeeksi. Ja vielä pehmeä mökkisauna ja uintia ja taas syötiin. Mustikoitakin keräsin Vuolteenkankaalta suon reunalta.
Perjantai-aamuna kello 4.00, 22.7.2011
Puhelin herättää. Siellä Meksu äänessä kiireinen tuntu, ilmoittaa olevansa matkalla sairaalaan. Keisarinleikkaus tehtäisiin viiden tunnin sisällä. Laitoin parikin viestiä silmät sikkurallaan Sakulle Kiinaan. Tai soitinko, taisin tehdä niin. Nämä monet puhelut, viestit ja soitot menevät pian sekaisin kun siihen aikaan unenpöpperössä yrittää tajuta nopeasti kehittyvän tilanteen.
Aamulla klo 8.30
Aisha viestitti, että leikkaus oli siirretty. Aishan vointi oli parantunut sen verran, että harkittiin toimenpiteitä nyt päivä kerrallaan.
Soitin Sakulle, Pihlalle ja yritin Karachiin. Jätin sitten sen Sakun tehtäväksi, Pakistanin sukulaisille kertomisen.
Aamulla kello 9
soitin Aishalle ja siellä oli edelleen reippaan oloinen pieni äiti.
Olo oli sen verran kohentunut, että koettavat siirtää leikkausta ja vauvalle annettiin steroideja keuhkojen vahvistamiseksi. Iso tyttö siellä jo pyrkii maailmaan, siinä 2,5 kiloinen, 34 raskausviikolla. Meillähän ei ole huolta siitä, miten vauva pärjää. Kun äiti Aisha oli itse 972 gramman painoinen syntyessään, osaamme suhtautua 2,5 kiloiseen vauveliin aika luottavaisesti. Vauvalla ei siis ole mitään hätää, raskausmyrkytyksessähän on juuri äidille vaaratilanne, ei niinkään vauvalle ja molempien tilanteen kannalta keisarinleikkaus on se, millä äiti saadaan takaisin terveiden kirjoihin.
Raskausmyrkytyksestä käytetäänkin nykyisin nimeä pre-enklampsia, eikä se yhtään niin pahalta jutulta kuukolosta!! hyvä juttu että Aisha on sairaalassa hyvässä hoidossa. on hienoa että raskaus on jo näin pitkällä, että keisarinleikkaus onnistuu tarvittaessa.
Raskausmyrkytys on sana, josta jo kouluaikanani (sairaanhoitajakoulun) puhuttiin. Se on pelottava sana, nykyään puhutaan pre-eklampiasta. Sen kriteeri on kohonnut/korkea verenpaine, ja virtsaan erittyvä proteiini, jota on yli 0,5/vrk..
Tila tulee yleensä viimeisellä kolmanneksella ja tämä tapahtuu yleensä 10%:ssa raskauksista. Synnytyksen jälkeen verenpaine normalisoituu.
Sairaalaseuranta on usein välttämätön, sillä oireettomankin potilaan tila voi muuttua nopeasti. Usein jo vuodelevolla saadaan aikaan verenpaineen lasku, mutta myös verenpainelääkitystä voidaan antaa.
Toivon Aishalle, Nigelille ja tietysti myös sulle tsemppiä viimeisiin hetkiin ennen vauvan syntymää, kohta hetki on käsillä! Ihanaa!
Luotetaan että kaikki menee hyvin. Tämä on raskauskomplikaatioista yleisimpiä ja tilaa osataan hoitaa.ostakaan.
Sairaanhoitaja-serkku Sonja summasi minulle ylläolevassa viestissään näin, tämä oli lohdullinen viesti kaikkien ajatusten keskellä perjantai-aamuna.
Perjantai-iltapäivä
Kuumaa tropiikkia Tirilässä! Aamulla koetin tehdä jotain pihalla, hiki valui vaan. Mutta välillä join vettä ja jatkoin taas. En kai normaalimielellä ja näin kuumalla olisi ulkotöihin mennyt, mutta nyt piti saada ruumiillista liikuntaa ajatusten kaveriksi.
Mummi loikoili ja valitti heikkoa oloa ja kuumuutta, kuinka ukkonen aina vaikuttaa häneen. Ukkosta olikin luvassa ja menin välillä kuistille huilaamaan mustien pilvien kerääntyessä ja toivorikkaana odottamaan sadetta. Jyrisi kauempana ja pilvet kiertelivät ihan lähellä, ei sadetta. Mummi koetti hetken istua kiikussa, kysyin, mitä mietit,
- No Aisha vaan on aina mielessä nyt.
Selitin uudelleen Aishan tilanteen, mummikin on nyt ihan ajan tasalla.
Saku oli saanut yhteyden Karachiin sedälleen ja sieltä sitten isöisän, dadan puolen suku saa tietää tilanteesta.
Illalla kello 20.
Pieni keskustelu Face Bookissa Anu-Riinan kanssa, pientä viestittelyä ja kun kerroin miten sain ensimmäisen viestin mustikkametsässä, kirjoitti Anu-Riina, että sopiva toinen nimi olisikin Mustikka. Niin! Nimi taitaa olla jo mietittynä äidillä ja isällä ja mummonkin toiveet kerrottu siihen. Anu-Riinasta tulee hyvä täti siellä Australiassa.
Nata kanssa viestittelin myös. Olemme molemmat kaksosten äitejä ja olemme paljon puhelleet vuosien mittaa siihen liittyvästä, myös opiskelleet urdu/hindiä yhdessä.
Raijan kanssa juteltiin ainakin tunti skypessä. Raijasta on tulossa pian jo kolmannen kerran mumma ja meidän kahden tyttäret, serkukset, ovat pitäneet yhteyttä maailman merien yli. Pihla lähti kierittelemään pelaajaansa neuvolaan aamulla ihan kävellen sen puoli kilometriä. Reipasta!
klo 22.30
Jo väsyttää, soitin vielä Sakulle, jos olisi vielä kuullut mitään. Saku sanoi, että ajattelee koko ajan Aishaa. Ja välissä, että onkohan unohtaneet ilmoittaa, että minusta on tullut eno! Mutta nyt on parasta koettaa nukkua tässä tropiikin yössä. Puhelin korvan vieressä.
klo 23.00
Nyt tuli sellainen olo, että pitää soittaa Aishalle. On Australian aamu. Laitoin viestin ja kysyin onko Aisha jo hereillä. Sitten Aisha hipsi kahden hengen huoneesta käytävään niin saatiin jutella. Tulin kysyneeksi sairaalan nimeä. Mercy Hospital for Women . Se on toiseksi suurin Melbournen naistenklinikoista, siellä syntyy 5000 vauvaa vuosittain. Lisäksi sairaala on erikoistunut hoitamaan riskisynnyttäjiä ja siellä on yliopistollinen keskoshoitola.
Aisha odotteli verikokeiden ottamista ja sen jälkeen päätöstä, leikataanko Australian lauantaina, siis siellä jo on lauantai. Nyt puhutaan päivien sisällä tehtävistä päätöksistä, kun alussa puhuttiin, että yritetään pidätellä viikkokin. Hyvillä mielin Aisha jutteli, ei tuntunut olevaan ollenkaan huolissaan tai peloissaan.
Aishan anoppi lentää Adelaidesta parasta aikaa. Aishan isä tulee myös Adelaidesta Melbourneen maanantaina. Hienoa.
Soitin vielä Raijalle, kun niin paljon on jaettavaa! Samalla sain tietää , että Pihlan neuvolakäynti meni hyvin ja kaikki kunnossa siellä.
On vauvalla tukijoukkoja joka puolella. Hienoa saada jutella läpi ja tarkkaan ja ajan kanssa läheisten ihmisten kanssa, Helpottaa tätä jännitystä!
Launtaiaamuna kello 8.04 23.7.2011
Viesti piipatti. Unisilla silmillä siristelin mitä viestissä lukee. Siristelen:
Maailman kaunein tyttö on saapunut. Kaikki hyvin! Onnea mummolle!
23.7.2011 12.30 Australian aikaa
Tekstit
