perjantai 20. tammikuuta 2012

Vasara ja mortteli

Mummi pitää vasaraa pikkujakkaran päällä eteisessä. Nyt mummi ottaa jakkaran ja asettaa sen keittiöntuolin eteen. Jakkaralle asetetaan käytetty paperinen leipäpussi. Sisään sujahtaa jotakin. Ja alkaa vasaranpauke.

- Mitä sie mummi teet, kysyy Saku ihmetyksissään?

- Pittää särkee tää tapletti.

- Ai mitä?

- Emmie ossaa nielasta tämmösiä moukkuja (Panadolia).

- Eiks siulla oo morttelia?

- No onhan meillä, tuolla kaapissa on isovaarisi itse tekemä mortteli. Se on niin hieno, melkeen kuin uusi.

- Mikset sie sitä käytä, mummi?

Morttelin on tehnyt Jakob Sarell, joskus 1900-luvun alussa tai kenties jo edellisen vuosituhannen puolella. Vaarini oli seppä. Tämä on tietysti toinen tarina, ja toinen aihe. Ajattelen tässä, että se mortteli on ainoa esine, joka hänestä käsinkosketeltavasti muistuttaa. Ja voisi kestää vuosituhansiakin eteenpäin. Niin, kaunis rautaristi haudalla on myös hänen itsensä tekemä.

Sain aina pikkutyttönä kuoria kardemummat ja hienontaa ne tässä morttelissa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Zouzou





Aishan huomasin käyttävän Pikkukarhusta nimeä Zouzou. Isomummi sanoo, ettei osaa sanoa kuin vauvaksi, kun nimi on suomalaiseen suuhun niin vaikea. Ehdotin, että voisi sanoa Pepiksi, toisen nimen mukaan, mutta ei se tunnu isomummille istuvan.
- Sitten kun on liian iso vauvaksi, opettelen sanomaan.

Tässä Pikkukarhu on, nappasin kuvat kun juttelimme Skypessä. Kovasti hän kuuntelee mummoa ja yrittää päästä lähemmäs, ihmettelee. Kovasti Pikkukarhu yrittää päästä liikkeelle. Konttaaminen ei ole kaukana. Omat varpaatkin ovat löytyneet. Ja Pikkukarhu putosi isin ja äidin sängyltä, hups vaan, ei äiti semmoista vielä osannut odottaa! Ei käynyt kuinkaan.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Miten sen voisi sanoa?

Äiti soitti kelloa yläkertaan yhdeksältä illalla. Rappujen alla seisoi ylisuurissa pinkissä verkkareissaan hauraan näköinen äitini, säikähtäneen ja epävarman näköisenä.
- Et sie jo oo nukkumassa. Mie olin jo ihan huolissaan, kun et ollut alhaalla.
Olin sopinut, että nukkuisin alakerrassa, koska olimme varaöljyn ja raksalämpötuulettimen varassa (oli unohdettu tilata talven öljyt). Ihan lämmintä meillä oli kyllä. Äiti menee aikaisin nukkumaan ja oli herännyt vähän säikähtäen eikä oikein kellon aikaa tajunnut.

Siinä äidin seistessä todella huomasin, miten äiti tosiaan on haurastunut, pienentynyt, laihtunut vanhoihin verkkareihin hukkuneena. Ei ollut enää se napakka, hieman tukevakin Martta, joka hoitaa kotinsa  viimeisen päälle ja huolehtii vielä pikkusiskostaan, lapsistaan, lapsenlapsistaan oikeanlaista puurokattilaa ja villasukkia myöten.

- Ku ei ne lääkärit kuuntele kun yhen asian kerrallaan. Eivät miun tähän kippuun ota mittään kantaa, ku ei kuuliskaa. Äiti vetää kätensä pakaroiden yli lonkkaan ja sanoo:
-  ku tää mennee jalkapohjaan asti, on sellaset töpökkäät, niinkuin ei tunnetta olis. Hermovika se on.

- Siitä kaatumisesta (reilu kaksi vuotta sitten). Kun ei kukkaan laita siihen mikä se on, konneeseen, jos aivoissa jottain. Asia on kyllä kaatumisen suhteen tutkittu, mutta mitään suurempaa ei silloin havaittu.

- Kuule äiti, olet käynyt myös neurologilla ja aivoissasi ei ole mitään vikaa.

- No ei ne kuitenkaan kuuntele. Eikä magneettikuvvaukseen laita.

Miten äidille sanoisi, etttä 89-vuotiaalla  vanhuus jo tuntuu, eikä taida lääkärit enää leikkausta hermoratojen korjaamiseksi tehdä. Liikkumisen heikentymistä ei äiti tunnu hyväksyvän iän mukana tuomaksi haurastumiseksi. Lonkan alueen kivut saattavat kylläkin johtua suuresta selkäleikkauksesta jo yli 10 vuotta sitten, jossa pinteessä ollut hermo saatiin pinteestään.

- Tilataan äiti siulle terveyskeskuslääkäri, niin saat kertoa nyt sen  tärkeimmän asian, pakara-lonkkakivun. Soitan Armilan sairaalaan ja saan vain kuulla, että tammikuussa ei ole enää ollenkaan tilausaikoja. Helmikuun varauslistoja ei ole. Sairaanhoitaja kyselee tarkoin oireita. Kysyn miten geriatrille pääsee. Sain vasta tietää, että sairaalaan on saatu alueen ainoa geriatri. Vain lähetteellä. Ehtisikö geriatri auttamaan periaatteessa ikäisekseen hyväkuntoista vanhusta, niin että tarvittava apu löytyisi, että loppuvuodet olisivat äidille iloisempia.

- Jos kipu on niin paha, ettei voi liikkua, voi tulla päivystyksen kautta, hän sanoo.

- Aina antavat vaan kaikki lääkärit noita isoja pulloja, ne ei auta. Katson, Panadolia on kaksi isoa purkkia.

- Mutta nämä auttavat, näyttää äiti Klotriptyl-tabletteja, Niitä on joskus kymmenen vuotta sitten annettu äidille (mahdollisen) migreenin hoitoon. Sitä äiti ei ole kuitenkaan koskaan itse oikein ymmärtänyt, eikä varsinkaan lääkkeen luonnetta, vaan napsinut niitä päänsärkyyn. Siksi nytkin olo on aika hömelö, ja aina nukuttaa.

- Eikös sinne mene vaan sellaset puolihullut, sille geriatrille, huomauttaa äiti. Ja sitten kävimme keskustelun siitä, mitä geriatri tarkoittaa.

Juttelimme Sakun kanssa noista lääkkeistä. Klotriptyl on tosi vahva opiaatti, jota ei saisi päänsärkyyn napsia. Pari vuotta sitten sainkin lääkärikäynnillä aikaan, että sen resepti laitettiin roskikseen. En ollut ajatellut, että purkki oli jäänyt vielä jäljelle. Saku onkin tulossa lääkärinopintojensa parista tällä viikolla kuukauden lomalle ja saa tutustua tarkemmin mumminsa tilanteeseen.

Miten sen voisin sanoa? En voi sanoa, äiti, olet jo niin vanha, että se tuo mukanaan kremppoja,eikä kaikkea voi enää korjata leikkauksin. Sinulla on ollut pitkä ja terve elämä. Voisit vielä nauttia olostasi täällä kotona vaikka et voikaan toimia kuten ennen.  Kuitenkin on vaikea itsekin hyväksyä se, ettei jotain apua voisi saada. Mitä?

- Nuo lumet pitää pyykiä mattotelineestä, ennenkuin viet ne matot ulos, ohjaa äiti vielä tytärtään 66 v.
- Ja lattian nurkkiin sitä vasta nöyhtää kerääntyykin. Mie kyllä....

Ulkona on aurinkoisen valkeankuulas pakkaspäivä. Talven tulo pääsi vasta käyntiin Tirilässä ja oikean talven tuntuiset pakkaspäivät, olisiko nyt kahdeksan miinusta. Pikkuisen sain lumitöitäkin tehdä. Ja matot on ulkona.

- Ja uutisista tuli tänään miten Pekingissä on myrkkypilviä, että siellä on lentokenttä kiinni. Miten se Saku sieltä pääsee, sanoo äiti. Saku on tulossa perjantai-iltana Dalian-Peking-Moskova-Helsinki reitillä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Oletko leikkinyt tätä?

Onko koira kotona?

Mummo laittaa sormet vastatusten vähän harottaen.
Zoe laittaa sormensa mummon sormien väliin ja kysyy: Onko koira kotona?
Mummo vastaa: Ei ole, se on pappilassa luita syömässä.
Zoe laittaa sormensa toiseen kohtaan ja kysyy: Onko koira kotona?
Mummo vastaa: Ei ole, se on miesten kanssa metsässä.
Zoe laittaa taas sormensa seuraavaan sormirakoon ja kysyy: No, onko koira nyt kotona?
Mummo vastaa: Ei ole, se on naisten kanssa niityllä.
Zoe laittaa sormensa pikkurillin rakoon ja kysyy: Onko koira kotona?
Mummo puristaa silloin Zoen sormea ja haukkuu ihan kuin koira.

Löysin tämän vanhan version kirjasta "ONKO KOIRA KOTONA? Miten ennen leikittiin", kirjoittaneet Kirsti Manninen ja Pirkko Kanerva(kirpparilta 50 centtiä), 1997

Minun lapsuudessani tätä leikkiä leikittiin paljon lasten kanssa ja itse leikitin sillä lapsia, mutta en olekaan kuullut sitä vuosiin. En ollenkaan muista leikinkö tätä omien lasteni kanssa. Siis ilmeisesti en.
Vastukset olivat vähän erilaiset ja aikuinen leikkijä voi keksiä niihin omat vastaukset vaikkapa sukupuolineutraalisti, jos annetut miesten ja naisten työt eivät sovi.

Pikkuisten  lapset rakastavat aina uudelleen ja uudelleen toistaa leikin ja koiran haukku on niin hurjan hauskaa, muistan! Kirja lähtee pian matkalle Melbourneen. Mutta seuraavan kerran mummo ja Zoe leikkivät Onko koira kotona leikkiä!

Onko sinulla lukijani muita yksinkertaisia leikkejä, jotka muistat. Kerrothan niistä ja niihin liittyvistä tarinoista!

Teetkö uudenvuodenlupauksia? Minä en koskaan ole tehnyt.

Uusi uudenvuodenajatus lupausten sijaan. Ajatuksen antoi Sinikka J.  Facebookissa. Laita ylös kolme positiivista asiaa päivässä. Niin jokainen uusi päivä muotoutuu positiiviseen suuntaan. Aloitankin: 1) Sakuliini tulee kohta lomalle 2) maa on valkoinen 3) ihana olla mummo ja dado.

Siihen tuli monta positiivista tykkäystä.

Jo nyt tuntuu hyvältä. Minua muuan harmittava asia on nyt solahtanut takavasemmalle, ja saa nähdä pysyykö siellä. Tämä ajatus saa minut tyrkkäämään sen asian sinne, vaikka sieltä yrittää kurkistella vielä.

Toivottavasti ystäväni eivät pahastu jos lainaan heidän ajatuksiaan tähän.

 Liisa E. kirjoitti Facebookissa näin: Olen oppinut tuon asian jo monta vuotta sitten eräältä ihanalta erikoiselta ihmiseltä. En ole sitä noudattanut ja se harmittaa..mutta nyt Seija yhdessä joka päivä tästä eteenpäin..saa nuhdella jos toinen ei ole sitä tehnyt..!! 1)lopetin aamulla työt ja vietettiin kiva hetki duunikavereiden kanssa 2) sain suukottaa Sampoa 3) naurettiin Sissin kanssa tyhmiä juttujamme...

Raija H. kirjoitti:
Mulla ei oo kalenteria ja viime vuoden kalenterissa on niin pienet tilat tän vuoden iloille. Mutta pistänpä tähän muistiin tämän päivän ilot: - meillä on ollut sähköä melkein koko päivän; - kävelin kepillä n. 20 m (selkä kyllä huusi hoosiannaa sen jälkeen); - kahden täkin alla lämpöiset päikkärit olivat nam :)

Onhan minulla joka päivälle maailman ihanin ajatus, Zoe pikkukarhunen.