Vapunaattona kompostin kääntöä

Kevät vihdoin tuli!
Teki mieli mennä avannolle, tosin avanto oli toissayönä huljatanut Saimaaseen ja koko kaupunginlahti lainehtii avoimena kevään innossaan! Mutta vesi on vielä avantokylmää, on jonkin aikaa näillä pohjoistuulilla. En mennyt, sillä vapunaattona avannon ympärillä on varmasti nuoria liikaa. Pulahdan mieluummin nakuna. Aurinkoinen tämän vuoden vapunaatto on ja tuulen viilentäessä jaksoin lopettaa hiekankärräyksen, levitin  kottikärryllisen muevanmustaa kompostimultaa kukkapenkeille ja aloin kääntämään viime vuoden täyttä isoa pihakompostia toiseen kehikkoon. Eetu ja Elli olivat jo kärrännneet monta kottikärryllistä hiekkaa kasvimaan polulle, johon laitoin vanhoja pihalaattoja.

Elli ja Eetu hommissa.

Yksin kasvaa tämä varreltaan 10cm pitkä kaunis iiris..tai mikä se on?

Mistä se on pihalle tullut? Sattuikin eteen jossain puutarajutussa..tämä pieni iloinen kaveri on

kevätkurjenmiekka, iiris kyllä. Sipuleita pitää hankkia, kauniimpi minusta kuin muut kevätkukat.

honkkelit pyöreän kesäkurpitsan taimet, joista yksi saa kokeilukodin maitopurkista..onko kellään kokemuksia?

Elli keräsi matofarmia sitä mukaan kun tein perunavakoa. Siihen ne jäi ämpäriin kun farmari viiletti takaisin Valkealaan ja kouluun. Pitäisiköän laskea ne takaisin kotipeltoonsa. Matoja on muuten paljon, se tietää hyvää multamaata!

Minulla on kolme kompostia! Siis ympäristöpolitiikkaa niinkuin sen pitää ollakin. Pieniä suuria tekoja meidän pihalla. Koetan kovasti miettiä tarvitsenko ostaa mustaa multaa. Oman maan multa tietysti rikkaruohottuu ja säkkimullan levitys olisi jotenkin herkullista, mutta onko se tarpeellista, siinäpä pulmaa kerrakseen. Pitääpä kysellä kokeneimmilta.

Tänä vuonna olen ostanut toistaiseksi vain 10 L säkin taimimultaa, tällä kertaa se on nimeltään Kekkilän taimimulta ja lähipuutarhamme sitä suositteli. Laitoin pari viikkoa sitten tiikeritomaatteja, ne voivat hyvin eilen koulittuina. Ai että olen eittäytynyt professionaaliseksi, tiedän tasan tarkkaan miten koulia taimia! Vaan kun tietäis enemmän taimien kasvatuksesta koulimisvaieeseen. Korianteri kasvaa honkeloa ohutta vartta ja sekoittuu vyyhdeksi kun kääntelen niitä aurinkoon. Kesäkurpitsan taimet ovat kasvaneet maitopurkkia pitemmiksi hongankolistelijoiksi. Istutin yhden maitopurkkiin syvälle syvälle kokeeksi. Taidan laittaa uudet siemenet likoon. Muuten voisin ne pari tainta nyt ostaakin torilta, vaan kun toin Saksasta asti pyöreitä, luulin niitä erikoisuuksiksi, mutta olihan niitä Plantagenissakin ja oli tiikeritomaattejakin. Nyt on nättejä tiikeritomaatin taimia jakaa haluaville. Millään ei raaskisi heittää napakoita taimia pois!

Pihalla tuntuu, että pitäisi ehtiä joka nurkkaan samalla kertaa, samana päivänä, nyt juuri! Niinpä sitten nipsaan sieltä, vähän kupsuttelen tuolta ja kävelen tonttia ristiin rastiin. Ainakin perunat sain kaivettua maahan. Otin oikein opit torin lemiläiseltä perunakauppiaalta. Maahan vaan ja harso Timojen päälle. Saadaankos makeita perunoita Zoelle sitten kesällä? Perunoita laitan vain uusien perunoiden takia - ja nyt Zoen, ei niitä muuten pihalla kannata julmetusti kasvatella. Vielä on laittamatta Saksan tuomiset, puoli kiloa tryffeliperunoita.

Lunta on vielä etupihalla muutama läntti, muuten ne lähtivät pihalta vajaa viikko sitten, siis noin 23.4. eli aika myöhässä kevät tuli tänä vuonna, eikä ole kunnolla lämmennytkään. Täysi kompostikin oli sula vain parikymmentä senttiä.

Aamun oli äiti aloittanut ruokakomeron siivouksella, jonka sain lopettaa. Vappunakit söimme lounaaksi. Loppupäivä sitten ulkosalla. Äitikin istui toista tuntia kuistilla yvillä mielin.
Nyt on tyytyväinen olo.

Munchenissa weisswurstia, juustokakkua, tiramisua ja muuta hyvää kuten lumipallloja

(reseptit italialaiseen tiramisuun ja baijerilaiseen juustokakkuun alla)

Munchenissa vierailimme suomalaisen ystävämme kodissa. Hänen siteensä ovat lähellä olevassa Italiassa ja saimme kotona tehtyä ihanaa italialaista ruokaa, syödä sekä opetella saltimboccaa, tomaattipastaa ja tiramisua. Opin valmistamaan ihan aidon tiramisun. Ohje seuraa. Ja opin mitä on aito ja alkuperäinen balsamiviinietikka ja balsamietikka (näillä kahdella on ero, teen siitä oman postauksen). Kävimme italialaisessa tukussa, joka on auki myös tavallisille asiakkaille. Monta metriä balsamicoja, vielä enemmän erilaisia pastoja, mortadellaa, pestoa, mascarponea ja kaikkea italialaista pyörryksiin asti! Ja viinejä, kolmella eurolla passelia luomupunaviiniä. Sinne haluaisin, vaikka Muncheniin ei sinänsä ole enää hinkua. Muuten matkasta enemmän matkablogini puolella.

Saksalaisia´erikoisuuksia oli erityisesti tutustuminen weisswurstiin aidossa ympäristössään, oluttuopin kera 1600-luvun Hofbrauhausissa. Weisswurst nyt oli hieman maustetumpi siskonmakkaran veli. Se syötiin kuumana, tarjoiltiin soppakulhossa kuumassa vedessä, erikoisen Dijon-tyyppisen, mutta makeamman sinapin kera. Toisessa kuvassa leipäpullia sienikastikkeessa.
Ei nyt ihan makuuni, raskas rakenne ja maku vähän löpsy. Sekin tyypillinen baijerilainen ruokalaji.

Pretzelit olivat jo minulle tuttuja, mutta erityisen suussa sulavia ja vähemmän suolaisia Helsingin pretzeleihin verrattuna (niitä saa ainakin stokkan herkuista Hesassa). Fussenissä, Baijerin alppien hiihtokaupungissa satuimme puotiin, missä myytiin ainoastaan lumipalloja. Ne olivat tippaleivän tapaista taikinaa, leveämpiä kaitaleita pyöritetty lumipalloiksi. Sisälle oli pursotettu marsipaanimassaa erilaisin mausten, kuten pistaasio, amaretto, suklaa jne. Sitten lumipallot oli kieritetty kevyesti erilaisin sokerikuottutuksin, vielä taputeltu strösseleitä ja muita herkkuja siihen.  Niitä ei muualta saa, kuin pieneltä alueelta Alpeilta, ei tarviikaan, riitti pari mojovaa palloa neljään pekkaan, eikä niitä maunkaan puolesta koskaan kaipaa.

Oma tarina on juustot. Hinnat puolet Suomen hinnoista. Ihania, kovia vahvanmakuisia juustoja, joita useita maistelimme. Nimet? En muista, tuttujen appenzellerin ja goudan lisäksi mitä ne olivat.

Ja leivät haimme luomuleipäkaupasta. Kahden kilon leipiä sai puolikkaan tai neljäsosan mukaan. Perusleipä oli hapatettua ruista, melko vaaleaa, siihen oli lisätty erilaisia siemeniä, kuminaa, porkkanaa ja varioita oli monta. Toin Suomeenkin leivän. Joku voisi ihmetellä moista. Parasta eri paikoissa on tutustua paikkakunnan erikoisuuksiin. Saltimbocca (laukka suuhun) ja etelä-iltalialainen tomaattipasta eri postauksessa myöhemmin.

Näitä toin mukana: juustoja, leivän, pretzeleitä, savoyardi-keksejä tiramisuun, pestoa, italialaista tomaattikastiketta, balsamietikkaa, luomupunaviiniä, amarettoa, suklaata, bruschetta-mausteita, ja ranskalaisia tryffeliperunoita siemenperunoiksi. Vielä siemeniä: roomansalaattia, tiikeritomaattia, pyöreitä kesäkurpitsoja sekä alppiruusunkin siemeniä.

Munchenin tulli oli aika tarkka, käsikassissani olleet ruokatavarat tarkastettiin, mascarpone-juustopurkki ei päässyt matkaan. Olikohan se liian nestemäistä? Aika tarkka tarkastus siellä olikin. Monet näkyivät jäävän tarkastukseen. Muuten lähtöselvitys oli nopea ja näppärä, boarding kortinkin tulostuksessa oli virkailija, toisin kuin Helsingissä, missä se oli hässeli monelle ja meille, koska tietokone keskeytti meidän kohdallamme ja saimme oikein todistella asiaa ennenkuin meitä uskottiin.

Ystäväni Marketta paistoi aidon Baijerilaisen juustokakun pyynnöstäni. Tässä se on:

Pohja:
noin 200 g voita
jauhoja
2 kananmunaa

Täyte:
500 g mascarpone-juusto (maustamaton tuorejuustokin varmaan käy)
2 dl vispikermaa
2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
sokeria
vaniljasokeria
hitunen suolaa
4 munaa, riko ja sekoita

Pohjataikina: Hiero voi jauhoihin, lisää rikottu kananmuna ja sekoita, niin että muodostuu pehmeä taikina.

Täyte:
Sekoita kaikki keskenään. Sokeria ja vaniljaa maun mukaan.

Tee taikinasta läpyskä, jonka voi levitellä lisää irtopohjavuokaan. Vuoraa pohja leivinpaperilla  siten, että leikkaat ensin pohjaa vähän isomman pyörylän ja asettelet sen. Sitten leikkaa kaistaleita, jotka ovat melkein kaksi kertaa sivun levyisiä. Vuoraa kaistaleilla päällekkäon reilusti saumakodista niin, että pohjalle tulee osa, ja reunat voi kääntää vaikka pyykkipoikien avulla ulospäin. Näin ei kakku tartu vuokaan ja säästyt keljulta tiskiltä.  Pohjaa ei tarvitse levittää niin paljoa, että koko täyte mahtuu, kakku voi mennä ylikin pohjataikinan reunojen. Näyttääkin kivalta silleen.

Kaada täyte vuokaan. Paista +180 C uunissa noin 40 minuuttia. Kakku kohoaa komeasti, ja uunin aukaiseminen ja varsinkin kakun liikutteleminen puoleen tuntiin ainakin lässäyttää sen takuuvarmasti.

TIRAMISU

1 Paketti savoyardi-keksejä
(joissakin ohjeissa neuvotaan paistamaan kakunpohja tähän tarkoitukseen, tutkin mitkä Suomen kaupan keksit voisivat tähän sopia. Niiden tulee kuitenkin olla kevyitä ja ilmavia, vähän S-piparien kaltaisia, mutta kevyempiä ja ilman kanelikuorrutusta)

250 g mascarpone juustoa (tuorejuustolla voinee voi korvata)'
 2 dl vispikermaa
Amarettoa, maun mukaan puolesta desistä aloittamalla
sokeria
1. Sekoita vispattuun kermaan juusto ja sokeri, mausta noin puolella desillä amarettoa

2. lado kerros keksejä laakean astian pohjalle. Kostuta nopeasti keksit amarettoon sitä mukaa kun ladot niitä.

3. Väliin mascarpone-kermaa

4. Lado uusi kerros keksejä

5. Taas mascarpone-kermakerros.

6. Lado keksikerros

7. Mascarponekermaa päälle, voit kauhoa kermaa reilusti, loput siis päälle.

8. Sihtaa reilusti kaakaojauhetta päälle, kerma näkymättömiin.

Tähän tuli siis kolme kerrosta keksejä. Riippuu astiastasi, miten monta kerrosta tarvitset.

Melbournessa söin toiseksi parhaan tiramisun italialaisessa ravintolassa Lygon Streetillä tehtynä reilunkokoiseen juomalasiin. Tämä ystäväni aito versio on paras. Juju on aito Amaretto-likööri. Toin matkalta mukana. Vain koska se maksoi alle kympin siellä.

Saku teki usein koulun köksäntunnilla opitun tiramisun dominokekseistä. Eisekään hullumpi ollut ja sitä tehtiinkin usein. Siihen ei toki laitettu amarettoa! Muistatkos Saku? Kun tulet Suomeen seuraavan kerran, tehdään tällä reseptillä.

Motoksi sopiva

...pitäkää pikkusiskosta huolta

- Otetaan valmiiksi siivutettua juustoa, on helpompi sitä syödä (lue: osaakos se pikkusisko juustoa leikata eikä katkaise peukaloaan).

- Otetaan niitä kurkkuja, ei sieltä Nurmeksesta saa niin montaa lajia. Eikä enää grillattua kananpoikaakaan. (lue: Eihän se Meeri näe lukea pientä siprua purkin kyljestä. Ja aina se vaan laituu. Ei se ihme. Vaikka se apteekissa teki tarkkaa työtä ja oli pidetty).

- Näitä omenoita, ne on hyviä, kirjota se nimi Meerille lapulle, että osaa ostaa samanlaisia ja muutama mandariini. (lue: syökö Meeri yhtään tuoreita hedelmiä. Ei siinä lähikaupassa ole mitään, eikä itse jaksa kantaa kauempaa.)

- Isä jo sanoi, että pitäkäää sitten isommat huolta pikkusiskostanne. (lue: isä Jooseppi sanoin näin noin vuonna 1930 kahdelle vanemmalle lapselleen)

Isosisko, siis Äitini, on juuri toipunut hurjasta verenpaineen vaihtelusta, ilmeisestä migreenistä. Edelliseen postaukseen verrattuna en olisi uskonut, että tänään isosisko Martta, melkein 90 v. paistaa pullaa pikkusiskolleen Meerille 85 v. Pikkusiskosta pitää pitää huolta, viimeiseen asti.

Veljeni menee 350 km päähän sukuloimaan ja vie viemiset, siis omenat, mandariinit, pullat, juustot...paistan vielä tädilleni kananrintapaloja korvaamaan sen Nurmeksesta puuttuvan grillikanan. Vaan se kanakastike. Tein maukkaasta kanaliemestä ja juureksista soseutettuna maukkaan kastikkeen.

- Ei vanhat ihmiset voi oppia tällaista syömään. Pitää olla voikastiketta. Ei laiteta tätä turhaan sinne.

Pariin vuoteen eivät siskokset ole enää vierailleet toistensa luona, remppaa on molemmilla.  Kumpikin vielä jaksaisi, jos niin päättäisivät. Autolla vietäisiin ja tuotaisiin.

Niin, pullaa äiti ei ole tainnut paistaa pariin vuoteen, nyt ne piti leipoa itse. Pikkusiskolle viemisiksi. Sain vain auttaa nostamaan yleiskoneen ja nostaa pelliin uuniin.

Ja sitten neuvoteltiin pakkaamisesta.

- Laita ne kananrinnat erikseen folioon. Ja laita maalarinteippi ja siihen kirjota, että lämmittää mikrossa. Ja sitten muovipussiin. Laita vielä pari banaania. Meeri tykkääkin niistä.

Ja sitten kävi isosisko lepäämään, nukahti raskaasti sekunnissa pullanpaiston uuvuttamana.

Mummo palasi Munchenin räntäsateesta Tirilään.

Lomasen piti olla aikamatka eteenpäin, Baijerin kevääseen, mutta tuli takatalvi sinnekin. Lähtöpäivänä satoi suuria lautasia räntää! Viikon aikana oli aurinkoisiakin päiviä, mutta talvitakki oli tarpeellinen. Ihmiset kulkivat siellä toppatakeissaan.

Loma oli kevään vilpoisuudesta huolimatta täynnä menoa ja ohjelmaa, niin että viimeisenä iltana tuntui jaloissa tiukka väsymys. Merisuolakylpy, hevosrasvaa ja hierontaa, niin mummo oli valmis kotimatkaan.

Huomasinpa kuitenkin, että matkanteko vaihtolennoilla onkin aika rankkaa, varsinkin kun joutuu heräämään neljältä aamulla, että ehdittiin kentälle 40 km päähän Muncenin laitamilta Furstenfeldbruckista. Ja se rankassa räntäsateessa Munchenin ympäristön kiivailla autobaanoilla. Tunnin lento Amsterdamiin, nopea koneenvaihto melkein juosten, reilu kahden tunnin lento Amsterdam-Helsinki, sitten bussin odottelua rautatieasemalle, reilun kahden tunnin matka jälleen, nyt reilummalla jalkatilalla pendolinossa. Aika monta vaihtoa ja odottelua siis. Tällainen lento maksoi 215 e kun suora lento olisi ollut puolet kalliimpi. Aikaa meni Muncen-Lappeenraanta välille yteensä reilu 12 tuntia.

Sitä mietin ja huomaan, että mummon olemus muuttuu kun ikää karttuu, mukavuutta ja jaksamista on jo harkittava. Ei olisi ennen tullut mieleen. Ja jalat tuntuvat heti väsyvän ja kaipaavat etikkasuolakylpyä, mehevää rasvaa ja jalat ylös! Luupiikkikö se on mikä kantapäässä tikkaa?
Jalkoja piti muistaa eilutella, nilkkaa kieritellä ja ojennella joka välissä.

Tällä viikolla

Istuimme aamiaisella, kun isomummi kysyy:
- no kirjota nyt ne kirjaimet, mikä se tyttö nyt on. Kun ei siinä ole kirjaimiakaan.
Kirjoitan muistilapun ZOE isomummille ja asetan sen verenpainemittarin eteen näkyville. Isomummi tarkastelee:
- no kolme kirjainta, onkos tuo ensimmäinen X.

Olen kurkistellut koko viikon skypeen ja odottanut jotain viestiä, missä ovat kaikki minun perilliseni, kadonneet maan ääriin. Ovat. Ei saa hermostua vielä! Koetan kestää.

Isomummi, päämummomme, on kärsinyt päänsärystä pitkään, kuukausia, ja siihen on lääkäri määrännyt aiemmin Panadolia, ei mitään tutkimuksia tehty. Tosin vakituisessa neljännesvuosittaisessa seurannassa paksun veren takia ei ole ilmennyt mitään; kaikki veriarvot ovat olleet lääkärin mukaan erinomaisia, viimeksi maaliskuussa). Nyt kuitenkin on ollut huimauksen tunnetta ja olo näkyvästi hutera. Pääsimme pari päivää sitten lääkärinlle joka olikin erikoisen oivaava ja myötätuntoinen.

Lääkkeeksi sai päämummo Ketorinia ja diagnoosiksi migreenin. Päänsärky tuntuu huomattavasti helpottavan, mutta voimakas lääke aiheuttaa nyt tokkuraisuutta. Huimat verenpainelukemat ovat kyllä laskeneet, 189/129 oli lääkärissäkäynnillä mitattu, mutta nyt 160/100, siinä main keikkuen. Päämummo vain ei malta olla mittaamatta verenpainettaan monta kertaa päivässä, usein sillä säestyksellä, että miten tällaista, ei tätä jaksa, ei ole yvä olla, ei se silmälääkäri osannut leikata kaihia,  se se hoitaja pesi ronskisti niin silmät ovat niin huonot nyt. Eikös siinä huolista jo verenpainekin kohoa!

Jos yritän selittää, että silmien arkuus voi nyt hyvin johtua migreenin oireista, ja jos nyt vain lepäisit. Sitten seuraavassa hetkessä päämummo näkee roskan matolla ja alkaa kerätä mattoa kasaan pää alaspäin, tai päättää siivota kenkäkomeroa, sillä löydän hänet kaksinkerroin komerossa romuamassa "eiku ne oli siinä ihan rivissä, otin vaan, pitää heittää nää jo pois". Ja minä perässä kieltämässä, että ei tämä ole hyväksi. Olisit vaan ja lepäisit nyt niin jos ei muutamaan päivään ala olo kohentua, soitetaan lääkärille. Voi ne vuosikymmeniä vanhat saappaat heittää jonakin toisena päivänä pois.

Eilen tulin sisään aamupäivällä ja seurasin kotvan aikaa, hengittääkö päämummo, oli niin tiiviissä unessa peiton alla. Sitten huomasin peiton kohoavan juuri ja juuri hengityksen merkiksi. Helpotus.

Näyttelijä Vappu Jurkan kuolemasta kirjoitti Ilta-Sanomat pari päivää sitten: "Vappu jo toivoi kuolemaa". Tuollaiset otsikot sykähdyttävät, satuttavat läheltä. Toivooko äiti kuolemaa? Ainakin kiukustuessaan sanoo "joutais jo pois" ja vastaavia, joita en osaa ottaa toiveena, vaan suuttumuksena elämää kotaan, kun ei pysty samaan kuin nuorempana. Olisi armollista, niin armollista, itselleni ja läheisilleni, jos pitkän elämän loppupuolella osaisin itse ajatella "toivon jo kuolemaa" kiukustumatta. Pitäisiköän kirjoittaa jonkinlainen hoitotestamentti.

Tämän päivän lehdessä joku viiskymppisiään viettävä kutsui vieraitaan: ei lahjoja, mutta avustus "raihnaudenestorahastoon" ja pankkitili perään. Itse en viiskymppisena vähääkään ajatellut raihnaisuuden mahdollisuuttakaan! Kaksoset olivat silloin kymmenvuotiaita. Ei siinä ehtinyt vanhuutta ajatellakaan. Eihän viiskymmpinen edes ole vanha. Paremminkin, jos terve, se on parasta elämänvaihetta.
En tosin laittaisi kahdeksankymppisenäkään pankkitiliä lehteen, on vähän kuin käsky, että kaatakaa ne rahat sinne, älkääkä tuoko tyhmiä lahjoja. Kaikki lahjat pitää vastaanottaa, kiittäen, eikös meitä niin opeteta? Elämänlahjakin. Vaikka joskus elämä tuo mukanaan vähemmän miellyttäviä asioita.

Juuri nyt en keksi juurikaan mitään vähemmän miellyttävää. Kaikesta on selvitty.

Jälkikirjoituksena: sieltä ne perilliset omien kiireidensä keskeltä ilmaantuivat nettiin . Mitä nyt äiti pariin kolmeen päivään ei nähnyt nimiä facebookissa tai skypessa tai muussa nettijutussa. Voi tämä maailma, nettiyhteydet ovat opettaneet pikayhteyksiin! Voisin kyllä, rehellisesti ajatellen, pitää muutaman päivän väliä huolestumatta missä kaikki ovat.