Syntynyt matkustamaan mummon luo

Melbourne-Hong Kong-Helsinki 29.7.2012

Qantas-Finnair 22 tuntia koneessa, pari tuntia koneenvaihdossa.

Perillä Helsingissä  30.7.2012 klo 6.05

Zoe on tänään 1-vuotias

Pitelen sylissäni vajaa 4 kk vanhaa, nukkuvaa Zoea Melbournen lentokentällä. Tuntuu ikuisuudelta ajatella, milloin olisi seuraava kerta kun näemme. Nyt se on muutaman päivän päästä.

Elämän pieniä sattumia. Viime vuonna ennen Zoen syntymää sain tilaisuuden tehda veistoksen savesta. Olin tehnyt jotain pienempiä juttuja mutta en oikein tiennyt tekniikkaa isompaa tehdäkseni. Lappeenrannan taideyhdistys järjesti saviveistoskurssin ja luin siitä sattumalta pienén ilmoituksen.

Mietin mitä tekisin.

Ajatus pikkuisesta vielä masussa,  nimikin oli jo kaavailtu , pyöri mielessäni. kunnes yhtäkkiä tuli ajatuksiini tuli kuva pikkutytöstä lukemassa kirjaa rappusilla. Sellaisen teen! Se on Zoe.

Aisha oli sanonut, että tulevan lapsen suhteen muusta ei väliä, kunhan pelastaa maailman. Aisha, Zoen Pakistanin isommmo Jehangir ja minä pidämme kirjoista. Sellainen sopii maailmanparantajallekin. Maailmasta pitää ottaa selvää. Ja...alle yksivuotiaana Zoe vetää suosikkikirjansa omasta kirjahyllystään. Toinen on antamani muumikirja, toinen Australian eläimistä.

Toteutus olikin monimutkaisempi kuin osasin ajatella. Keraamikko Arja Martikaisen neuvoilla sain tekniikasta kiinni ja työ syntyi niin helposti ja kuin itsestään.

Nyt sitten se sattuma. Taideydistys ilmoitti näyttelystä. Laitoin töiden jättöajan jonnekin muistin lokeroihin. Kunnes mustikkametsässä Ulla-Maija ystäväni soitti ja sanoi, että missäs oot, ne työt pitäisi jättää kahden tunnin sisään. ups. Olin mustikkametsässä. Niinkuin saadessani tiedon Zoen ennenaikaisesta kiireestä syntyä.

Ulla-Maija kysyi jo lupaa minulle tulla myöhässä töineni ja odotti gallerian ovella. Sain työni sisään ajoissa.

Nyt olen menossa näyttelyn avajaisiin, Tänään on Zoen syntymäpäivä ja päätyöni on Zoelle omistettu veistos. Tällaisia elämän pieniä yhteensattumia olisi vaikea sovittaa ennalta tapahtuvaksi, näyttely avataan juuri Zoen syntymäpäivänä! Kun vielä melkein unohdin tuon töidenjättöajankin.

Aivan kuin käsikirjoitus olisi ollut kirjoitettuna, kaikki tapahtui vaan. Tekeminen, näyttely,avajaisten ajankohta, mustikkametsä.

Siis tänään, 23.7.2012 avataan Lappeenrannan taideyhdistyksen näyttely Galleria Kaakaopavussa Linnoituksessa. Zoekin näkee sen! Ja Zoe saa veistoksensa viedä mihin tahansa, tai se saa olla mummon luona. On se sen verran painavakin, juuri ja juuri jaksan itse sen kantaa.

Onnea pikkukarhunen, mustikkatyttö, mummontyttö Zoe!

Finnairin lento lasketuu Seutulaan 30.7.2012 kello 6.05.

Leikkimään Kiinassa ja Tirilässä, lisänä furoshiki

Etsin Sakulle ideoita pikkulasten leikittämiseen. Eteen tuli niin ihana japanilainen lahjakääre-juttu,
furoshiki. Ei tämä nyt suorastaan Sakun leikittämisiin käy, mutta Aisha voisi ihastua tähän. Ellei jo tiedä, japanilaisen Akiko-ystävänsä myötä.

Saku on saanut työpaikan pariksi viikoksi nyt lomallaan tuurata lastentarhanopettajaa...siis Kiinassa englanninkielellä. Etupäässä Saku ottaa sen saadakseen  sitä kautta lisäoppia kiinankieleen.  Kiinankielessä intonaatio on tärkeä, ja lapsilta aina oppii yksinkertaistettuna asioita, oli se sitten oman nimen ääntäminen tai muuta yksinkertaista juttua. Kielikylpytarhan lapset eivät sinänsä englantia osaa vielä. Mitä nyt muutaman hello, my name is Chu-lauseen.

Mummon ajatukset ovat kyllä täysin leikittämisessä, kun se oma pieni Zoe tulee viikon päästä.
Zoelle on tuossa korissa muumimamma laukkuineen, oma paikka kirjahyllyssä ja siinä Zoelle kirjoja, valkoinen nalle ja pari kangasnukkea, brio-vaunut ja enon korispallo ja sellainen soikea pallo, hiekkaleluja, oma kiikkutuoli, joka onkin todellinen perintölelu. Kiikkutuoli on 40-luvulla minulle tehty vanerinen kiikku. Voin kuvitella Zoe siinä jo istumassa, ja se tuntuu tuolla rinnan alla...onkos mummot näin höpöjä kaikki!

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Bn6zdyCAwJs

Pionien aikaan

Pionit eivät kaipaa kuvailua. Ne ovat parasta pihalla, mutta vain niin lyhýen aikaa.
Tänä vuonna istutin uuden tummanpunaisen.

Oranssin pionin toin kolmisen vuotta sitten, nyt siinä oli 6 kukkaa. Isoja, korkeita, yli metrin. Kukinta kesti kauemmin kuin vanha pinkki lajike. Kuvassa sama ensimmäinen kukka nupusta viimeisiin hetkiin vaalenneena. Ensimmäinen kukka avautui 26.6. ja viimeinen kukka on melkein varissut tänään 16.7.

Ja alla pihalla vuodesta 1955 kasvanut pioni, jossa oli 23 kukkaa. Siirsin osan siitä toiseen kukkapenkkiin, jossa se viihtyy ja teki pari kukkaa heti ensimmäisenä kesänä. Vastoin kaikkia neuvoja, joissa sanotaan, ettei pioni tykkää siirtamisestä. Siirsin palasen juurta suoraan uuteen penkkiin, lannoitin hyvin hevosenlannalla.

Päämummo toipuu juhlaväsymyksestä

Eilen illalla olin tosi huolissani; kuulin alakerrasta kolistelua päämummon normaalin nukkuma-ajan jälkeen ja menin katsomaan. Päämummo istui pallilla pimeässä vessassa. Yritin kysyä, oliko olo huono. Tarjosin apua. Ei sopinut. Mutta kuka nyt istuu pimeässä vessassa. Mietin, että jos joku kohtaus olisikäynyt, ei hän olisi jaksanut kantaa pallia vessaan.
- Mie vaan istun tässä. Mee vaan.

Jotain oli kuitenkin. Jäin keittiöön lukemaan lehteä ja näyttämään siltä, etten odotellut, vaikka sen takia jäinkin. Päämummo oli selvästi sillä mielellä, ettei kannattanut tuppaantua liikaa kyselemään.  Sitten viimein, hitaasti ja harkiten, puki hän yöpukunsa ja kävi nukkumaan.

Olimme illansuussa ajelleet Valkealasta.  Perheen nyt nuorin aikuinen, isomummin pojantyttärenpoika Atte juhli rippillepääsyä. Isomummille se oli tärkeä päivä , se verotti niin henkisesti kuin fyysisestikin voimia. Isomummi oli kyllä iloinen ja jaksoi todella hyvin koko päivän ja matkat.

Kävin vielä myöhemmin illalla tarkistamassa. Siellä päämummomme nukkui ja hengitti tasaisesti. Aamulla puuro oli jo keitetty kun menin alakertaan. Väsymys näkyi vielä koko päivän, oli kuin päämmmo olisi hidastanut puolella olemustaan eikä oikein jaksanut jutellakaan ja nukkui tavallista pidemmät päiväunet. Kävin välillä tarkistamassa.

- Ei tää nyt ihan tavallinen olo ole.

Ilta sujui kuitenkin uutisten äärellä tavalliseen tapaan. Kyllä yksi juhlapäivä vie voimat muutamaa päivää alle yhdeksänkymppiseltä.

ja vielä reteitä poikia; meidän puolelta vasemmalta  Eetu. Atte, Janus ja Tuukka ja Atte.

Yllätys vihannesmaalla

Aamupäivällä sateen jälkeen ajattelin vain katsella pihamaalla. Sokeriherneessä oli palkoja, monta! Kesäkuun kylminä päivinä oikein mikään ei kunnolla kasvanut, mutta nyt, hups ja ennenkuin ehdin pihan toiseen laitaan, on toisella laidalla kasvaa kohissut.

Tomaatintaimet olivat hätää kärsimässä, tukikepit olivat liian lyhyet tai heiveroiset ja tomaatteja piti ryhtyä pelastamaan. Vanha omenapuu oli alkanut taipua liikaa omenoiden painosta ja sille piti etsiä tukilautoja. Viinimarjapensas oli suruissaan painavien oksiensa kanssa, niin marjoista täysiä oksia en ole ennen nähnyt ja marjatkin ovat isoja pulleita kiiltäviä jalokiviä. Niidenkin pelastusoperaatio piti suorittaa.

Linnut ovat suloisia kavereita pihamaalla, mutta sadonkorjuun aikaan ne nappaavat noita marjoja. Siis kahvipaketeista leikkelemään nauhoja, joita asettelin strategisiin paikkoihin. En laittaisi mielellään verkkoa, viime vuonna oli jäänyt räkättirastas verkkoon, ne näkyvät menevän verkon alikin pensaaseen. Kirsikkapuussa on muutama raakile, niiden lähelle laitoin kiiltäviä nauhoja, että saataisiin maistaa ensimmäista kertaa uudesta puusta.

Roomansalaatin taimet olivat hujahtaneet ja ihan ahtaalla. Niitä piti istutella väljemmäksi ja kerätä harvennustaimia syötäväksi.

korianteri kasvaa mukavasti

Nyt oli selvää ettei tästä päivästä katselulla selvinnytkään. Veli korjasi ruohonleikkurin ja loppuosa melkein niittypitkästä nurmesta piti leikata, ruoho haravoida ja laittaa katteeksi vihanneksille.

No ei se mitään, tekemistä riitti, kun kerran aloitin. Sisään tulin juuri, kello on yli kymmennen illalla.