Omenainen tiramisu  eli 

Tiramisu aux pommes confites façon crumble

Piilomajan ihanasta blogista:

Neljälle:

50 g mascarponea
3 munaa
2 omenaa
kymmenkunta piparkakkua
20 g voita
3 ruokalusikallista sokeria
pari hyppyselllistä kanelia

Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Karamelisoi ne voissa pannulla. Anna pehmentyä ihan kunnolla. Laita jo aika alkuvaiheessa kanelia omenoiden päälle.

Tee piparkakuista jauhoa vaikka morttelin avulla. Laita tarjoiluastiaan pohjalle. Minusta on hauska laittaa annos vaikka juomalasiin. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa kunnes seos vaalenee, laita sitten sekaan mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto muuhun.

Kaada seos piparkakkumurusten päälle, laita päällimmäiseksi omenanpalat. Laita annokset pariksi tunniksi jääkaappiin. Odota jos pystyt, se kannattaa.

Tanssien hautaan ja muita saunakeskusteluja

Myllysaaren saunassa perjantaina, lämpimän kostea marraskuun ilta, lämmintä +7, vesi jo ehti pakkasten aikana kylmetä avantovedeksi +2C. Kovin lämmintä marraskuuksi. Ensiumi suli pois aikoja sitten eikä luvassa ole uutta lunta aikoihin.

"Tämän upeampaa tunnetta ei voi olla". No niin, katselen ympärilleni, suuri osa meistä on reippaasti keski-iän toisella puolen, ja olen samaa mieltä, kyllä, meille, tälle saunaporukalle parempaa tunnetta tuskin muualta löytää. Ehkä nuoremmilla on paljon muuta, mistä tällaiset supertunteet saa (melkein kirjoitin kicksit, mutta paasaan usein englannin turhasta käyttämisestä, en keksi juuri nyt siihen kunnolla sopivaa käännöstä = supertunteet?)

Seisomme napasillaan kaupungin parhaalla terassilla. Joku paistaa makkaraa, joku makoilee penkillä "ottamassa aurinkoa" eli ilmakylpyjä,  tarjolla täydellä teholla. Avannosta noustessa veri kiertää lämpimästi ja terassilla voi istua, jutella, loikoilla. Anu Saagin kertoi jossain lehdessä nuoruus- ja kauneusvinkkinsä: pese kasvot jääkylmällä vedellä. Miten kauniita me olemmekaan täällä Saimaan viileyden äärellä, dippaamme useamman kerran saunomisen välissä ja jopa uimme muutaman vedon avantokylmässä vedessä, siis jotkut. Mutta muutama kerta saunaan ja välillä dippi on illan ohjelmaa.

Pohdimme siinä napasillamme, miten lähestymme vanhuutta, sen tiedämme hiippaavan aika nopeasti, emmekä osaa vastaankaan sanoa. Nyt yksi saunaystävä käy Virossa hoidoissa. Hm..huomaan ajatuksen, ettei täällä saunassa taida olla ketään kauneusleikattua. Oikeastaan on aika lohduttavaa katsella saunojien pulllukoita muotoja, toisilla jo kuivakkaa hoikuutta, toisilla riippuvia rintoja. Joukossa saattaa olla jokunen sileäihoinen, nuoria, nuoria. Mutta puhe on pelkästään positiivista vanhenemisen hyväksymistä.

En usko, että meistä kukaan kahdehtii takaisin nuoruden kimmoisaa ihoa. Kaikki saunojat ovat tervejärkisiä, sillä eihän yleiseen saunaan ulkonäköpaineiset tule!

Mutta niin, siinä  jutellessamme lupasimme auttaa toinen toisiamme, että ainakin sovitaan kyyti saunaan sitten kun itse kukin ei itse pääsisi.

Näinhän nytkin teemme. Saunan kunniahelmi Helmi täyttää juuri 85 vuotta ja on käynyt saunomassa joka viikko yli 50 vuoden ajan kesät talvet. Helmi on esimerkki, miten energiseksi varsinkin talviuinti tekee. Helmi haetaan saunaan. Ja haetaan niin kauan kuin jaksaa mukana olla.

Kaikki meistä haluaisivat tanssien hautaan. Kukaan ei haluaisi tilanteeseen, jossa tarvitaan toisten apua, emmekä enää voisi nauttia yhteisistä asioista. Mutta totesimme, että niin ei tosielämässä usein tapahdu. Kremppoja ja vaivoja on edessä useimmilla.

Siinä seisoimme, yksi saunahattuinen, kaksi nuorta eläkeläistä, kaksi työikäistä juttelemassa kaupunginlahden yli kaupunkimme valot, Saimaan ranta tummana. Millaisia vanhuksia meistä tulee jo muutaman vuoden päästä? Voimme aika varmasti helpottaa niitä viimeisiä vuosiamme, jos kauneuskäsittelemme ihomme ja mielemme avannossa niin kauan kuin jaksamme!

Sitäpaitsi, ihan varmasti, tällaista yleistä saunaa ei taida Suomessakaan kovin montaa olla, kaikilla näillä lisäihanuuksilla: kaupungin valot heijastelevat veden pintaan illan hämärtyessä, sisävesilaivat  puhaltavat lähtöpillinsa ja lipuvat ohi. Harakkapariskunta residenssissään lähipuussa odottelee makupaloja. Sauna lämmitetään puilla. Grilli kuumenee. Lauteilla käy joskus mieletön sorina ja porina. Vastankin saa tuoda. Lapset saa tulla. Ja Saimaan vesi on raikasta läpi vuoden. Olemme kaupungin parhaalla terassilla.

Elämäni ensimmäinen verenpainetabletti

Eilen olisin sanonut olevani elämäni kunnossa.
Tänään Adalat 20 g korkeaan verenpaineeseen 186/111.
Elämäni ensimmäinen verenpainetabletti. Mitään vakituista lääkitystä ei ole ollut, astmalääkettä olen tarvinnut yli kaksi vuotta sitten.

Aamulla heräsin huimaukseen. Hiljalleen yritin tasapainottaa oloni ja söin aamupuuron. En halunnut huolestuttaa äitiäni, sanoin että voin vähän huonosti ja tulin yläkertaan. Huimaus välillä kiihdytti olemustaan, piti pysyä tiukasti paikallaan,  kun käänsin silmiänikin, huimasi.

Nuori tavattoman miellyttävä lääkäri tarkisti aivoperäiset oireet, ei ollut. Ei mitään muita oireita kuin huimaus ja oksennus. Hapetus 99% (hapetuksen puute näkyisi jos keuhkot ei puhalla tarpeeksi happea verenkiertoon, tai sydän ei pumppaa tarpeeksi verta hapettumaan ja esim. raudan puute, se mahdollisesti näkyisi tässä arvossa, kertoo Saku. Hapetus on moninainen kertoja vihjeenä moninaisiin asioihin mm. krooniseen astmaan.

Verikokeen tulokset hyvät (tulehdusarvot, elektrolyytit, munuaiset, "sydämeen vaikuttava"(mikähän tämä viralliselta nimeltään).

Illallan mittaan verenpainelääke toimii, olo palautuu normaaliksi tuntuu vain pientä väsymystä.

Lääkärin neuvo on tarkkailla muutama päivä ja ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Oliko tämä ns. harmiton korkea verenpaine, miettii Saku, kun kerron tästä skypessä.

ps. seuraavana päivänä olo erinomainen , kuten toissapäivänä. Tunnen olevani elämäni kunnossa.
Eilinen jäi kuitenkin mietityttämään ja tarkastalen varmasti terveyttäni tarkemmin tulevaisuudessa.

Juovatko eläkeläiset lattea? Kahvia Suomessa ja Australiassa.

Kahvilakulttuuria ensin "down under" alapuolen alla, Australiassa. Kuvat pamahtivat tähän eteen ja niiden siirtämisessä saan koko blogisivun sekaisin, taatusti. Mutta ovathan nämä kaukaiset kuvat kiinnostavampia kuin eläkeläisten latteet, vai mitä? Siihen alempana palataan. Juttelin juuri skypessä Melbourneen, siitä juohtui mieleeni tämä kahvikeskustelu. Ettei se olisi vain minun yksipuolinen puheenvuoroni, kirjoitathan lukijani kommentteihin omia kokemuksiasi! Kaikki kuvat ovat siis Australian matkaltani vuosi sitten.

Pavlova on nimetty mainekkaan balettitanssijan Anna Pavlovan mukaan, alunperin hänelle tehty kakku: marenkipohjan päällä kermavaahtoa ja hedelmiä, yleensä aina mansikoita mukana. Tästä on tullut aussien kansalliskakku  kuin meidän mansikkakermakakkumme.

Kahvilakulttuuri on muuttunut Suomessa. Useimmissa kahviloissa saa erikoiskahveja.
Jossakin lehdessä ihmeteltiin, että jopa eläkeläisen saattaa nähdä kahvilassa kuppi latteta edessään. Minulle capuccino, joskus tuplaexpresso.

Kahviloiden erikoiskahvit ovat makuuni pikkuisen liian mietoja. Jospa tarjolla olisi vahvempikin vaihtoehto. Ostin mutteripannun ja keitän välillä espresson itselleni. Äiti suorastaan kielsi espresson valmistamisen alakerrassa, aromit ovat liian vahvoja, että "oikein pahaa tekee". Keittelen sitten silloin tällöin yläkerrassa.

Muutenkin keitämme tavalliset kahvit kahden hengen huushollissa erikseen, minä puolta vahvemman. Kotona teen useimmiten itselleni latten, kiehautan maidon erikseen ja sekoitan vahvan kahvin siihen.

Australiassa piipahdin usein kävelyretkellä läheisessä Umberto´s kahvila-ravintolassa. Kahvi oli viimeisen päälle ihanaa. Australiassa kahvitellaan ulkona paljon..vähän ihmettelen kahviloiden paljoutta. Kauempana Lygon Streetillä valitsin kauan kahvilaani. Lygon Street on supertunnettu "Italiakatu". Kahvi oli taivaallista ja sen seuraksi tilasin tiramisun. Niin hyvää yhdistelmää en ole koskaan saanut. Sittemmin sain italialaisen aidon tiramisun kotona tehtynä, mutta se ei ihan vetänyt vertoja kahvilan tarjoamalle. Kahvilassa tarjoilijoilla oli pitkät tummanruskeat esiliinat. Pöytiin tarjoilu. Viehättävä tunnelma. Harmi, etten saanut tilaisuutta poiketa uudelleen, sillä kotimatka oli jo lähellä silloin. (kuvat alla)  Asuessani Australiassa 70-80 luvuilla juotiin siellä vain pikakahvia. Mitä nyt italialaisissa lähiöissä oli omat kahvikanavat. Suomalaista kahvia sai suomalaiselta maahantuojalta pakettiautosta ostaa! Olikohan kaupoissa edes kahvinkeittimiä. Silloin juotiin teetä perienglantilaiseen tapaan maidon kanssa.

Se oli silloin 50 vuotta sitten, kun kaupungin lukiolaisnuoriso kokoontui Opelan kahvilaan. Emme me kahvia juoneet. Limssaa. Ehkä joskus kaakaon, muistaakseni. Pääosassa oli toisten tapaaminen, ja jotakin piti ostaa, halusi tai ei, että sai istua kahvilassa. Muistin mukaan vähissä varoissa saattoi vähän salamyhkäisesti istua ostamatta mitään, isommassa porukassa.

Nyt kahviloissa istutaan seurustelemassa ja haetaan elämyksiä siitä kahvista itsestään. Aleksandra vei meidät Helsingissä Aleksanterinkadun Torroon, viihtyisään roastery-paahtimokahvilaan. Kun en enää Helsingissä asu, uutta oli minullekin tällainen kahvilaerikoisuus. Sitten huomasinkin, että tällaisia talon pikkpaahtimoita on useita jo Helsingissä.

Sain ystävältäni pari pakettia Columbiasta erikoiskahvia papuina. Pitää jauhaa kahvi ja laittaa espressopannu liedelle.

Tässä vielä muita kahvilakuvia Melbournesta:

Umberto´s, High Street, Preston, Melbourne

Katujuhlien tarjous

Jos päivä oli aurinkoinen, muutama tuoli ja pöytä kannettiin ulos kadunreunaan. Tällaisia kahviloita on sitten paljon!

Miss Marples...englantilaistyylinen kahvila sulkemisaikaan...tänne saa muuten jonottaa jos sittenkään mahtuu. Dandenongs, Melbournen ulkopuolella

Kesäisen "kypsä" kahvila , Dandenongs

Pitkän iän salaisuus

Pitkän iän salaisuus löytyi tämän päivän Iltasanomista.

Kävele pieni matka päivässä. 35 minuuttia yhteensä päivässä riittää lisäämään muutaman elinvuoden. 35 minuuttia voi koostua pienistä palasista, vaikka pihatöissä.
Eikä eroa ole,  olipa kävelijä  laiha tai pullerompi. Ok, olen oikealla tiellä! Puolitoista tuntia tänään pihatöissä.

Äiti 90 v. on ollut koko ajan liikkeessä, vielä muutama vuosi sitten kävi kolmesssa jumpassa viikottain, hoiteli isoa pihaa. Nyt kun fyysinen olemus hidastuu, on äiti - päämummomme - vielä suoraryhtinen ja tarvittaessa jaksaa.Voi olla, että aamulla käymme INR-verikokeessa, sitten pankissa, kaupassa ja vielä vierailulla. Kuinka moni ysikymppinen jaksaa.

Jostain syystä emme saa päämummoa kävelemään laajan pihapiirimme tienoilla ollenkaan, mitä nyt joskus katselee mitä höpötystä olen keksinyt, niinkuin ripustellut tekemiäni keramiikkakelloja omenapuun oksille.

Päämummo haluaa itse käydä kaupassa. Tänä vuonna keppi on tiukasti kaverina ja ostoskärry tukena. Parkkipaikalla en parkkeeraa ihan lähelle, tulee siinäkin kävelyä. Kaupassakäynti muuten kestää...melko suuren supermarketin hyllyjärjestys ei muistu mieleen ja saamme seilata edestaas. Välilllä koetan kysyä minne mummo on menossa, ei kai kaljahyllyille? No, aikaa ja askelia siihen kuluu, kuin myös keksipakettihyllyn tarkkaan tutkimiseen (eikä mieleistä löydy "ku ei mittään vanhanajan keksiä enää ole").

Niinpä parkkeeraan vielä vähän kauemmas reissuillamme niin tulee kävelyä enemmän. Tosin aika usein äiti istuu keittiön pöydän ääressä ja jostakin harmistuneena tokaisee "enkä mie montaa askelta tässä enää ota". Yritän sanoa, ja moni muukin kehuu, miten hyvässä kunnossa äiti on ikäisekseen. Ei se silloin auta, kun mieli on maassa.

Toisessa artikkelissa vastikään neuvottiin, miten saa tietää henkilön iän. Katso käsiin. Käsien iho on ohuempaa kuin muualla kehossa. Iho näyttää ohuemmalta ja verisuonet alkavat näkyä selkeämmin. Artikkelissa näytettiin kuvia  julkkiksista, jotka näyttivät nuoremmilta kauneusleikkausten jäljiltä. Käsiä en ole kuullut kauneusleikattavan!

Pitää myöntääkin, että tuo oli uutta itselleni. Olen aika usein katsellut käsiäni ja ihmetellyt miten eri paria käsieni iho on verrattuna muuhun ihooni. No hyvä, ei kannata huolehtia siitä nyt kun tiedän.

Meillä on ikäeroa äidin kanssa reilut 20 vuotta. Hiukkasen rinnan alla riipasee, sillä en vanha koe olevani, mutta aika on rajallinen, kuitenin. Olenkohan elossa äidin ikäisenä? Pohdin jotain siihen liittyvää, jota on vaikea pukea sanoiksi. En pelkää sitä rajallisutta, en pelkää kuolemaa, mutta tuo ajatus välillä mietityttää, että raja on enemmän edessä ja mielessä kuin koskaan.

Mutta pitkän iän salaisuus. Ei minusta ole tärkeää pitkä ikä, vaan millaisia ne pitkän iän vuodet olisivat. Olen tainnut ennenkin sanoa, että saisinpa lähteä saappaat jalassa.

Joskus sitä vaan miettii, pitäisikö istuttaa uusi talviomenapuu  omenien painosta revenneelle puulle, kannattaako tehdä niin pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kuinka kauan kestää kasvaa, kunnes puu kasvattaa reilusti omenoita? Höh sanon itselleni. Kaikkea sitä tuleekin miettineeksi. No sitten äiti tänään kuoriessaan ulkolaisia omenoita, pohti, ottaisiko siemeniä talteen ja istuttaisi ne. Kun niin hyviä omenoita harvoin saa (Gala). Kasvaisivatko omenat meillä?

Äiti 90 v-päivänään ja minä kohta 67.

Skypessä Zoe

Zoe söi aamupuuroa kun meillä oli iltayksitoista. Ihan itse lusikoi ison annoksen. Leikittiin pöydän alla legoilla.
Tervehdittiin maailmaa parvekkeen ikkunan takaa. Laitettiin kynät omaan penaaliin. Välillä piti saada sormin tökätä  mummoa skypen näytöllä. Ja vahingossa sulkea skype.

Zoe luki mummolle monta kirjaa. Mieluisin on eläinkirja, jossä bää kannessa. Bää lammas on Zoen lemppari. Niitä käy Zoe äidin ja isän kanssa katsomassa ja syöttämässä eläinfarmilla.

Leikittiin vähän aikaa pallolla, soitettiin soittoleluilla ja rakas Sohvi-kirahvi piti sitten kaivaa esiin ja vinguttaa sitä. Sitten tuli pieni nälkä, jano tai äidin läheisyyden kaipuu ja piti saada tissimaitoa.

Se tarkoitti, että aamun leikit olivat väsyttäneet ja oli aika mennä pienille unille. Laitettiin skype kiinni ja vilkuteltiin heihei. Tunti leikittiin yhdessä, äiti kiersi vaan mukana asettelemassa läppäriä Zoen perässä niin että mummo oli mukana leikeissä.