iPad-tyttö

Olisinko uskonut muutama vuosi sitten, että Aisha opettaisi Melbournen Suomi-koulussa!
Joka toinen lauantai eri-ikäiset ryhmät kokoontuvat Melbournen Suomi-kirkolla, jossa kävimme tutustumassa  leikkiryhmään Zoen ollessa pienenpieni parikuukatinen mummon rintahuivirepun suojissa

Siellä leikittiin ja laulettiin, sitten pidettiin takapihalla nyyttäripiknik. Samalla nuoret äidit tutustuvat toisiinsa. Taaperoita oli lähemmäs parikymmentä.

Zoen sanavarasto kasvoi aluksi melko tasan suomen ja englannin sanoilla. mutta nyt alkaa ympäristön kieli voittaa. Viimeisin uusi sana, oli mummolle ainakin yllätys - iPad! Muita bowl, park. sanojen oppimisessa taitaa myös tarhalla olla suuri merkitys. Zoe käy pari kertaa viikossa tarhalla, ja pitää siitä kovin. Zoe on niin touhukas ja määrätietoinen pikkuinen, eikä ikävöi yhtään tarhalla. Toisin kuin Saku-eno, joka itki ensimmäisen kuukauden. Aisha-äiti sensijaan vilkutti reippaana äidille heiheit ja paineli leikkeihin, silloin Karachissa.

Mutta niin, eihän se ihme, jos iPadin avulla Zoe saa jutella Adelaideen grannyn ja grandpan kanssa, Lappeenrantaan isomummin ja mummon kanssa, Kiinaan Saku-enon kanssa vain tärkeimmät mainitakseni. Ja osaa näyttää omia juttujaan, moiskauttaa pusuja ja yleensäkin kommunikoida luontevasti iPadin kera kaikkien meidän kanssa. Äiti vain siirtää iPadin kätevästi eri paikkoihin,

Edit 8.7. Tämä olikin jäänyt julkaisematta! Mutta nythän tähän sopii uusin kuva, jonka nappasin jutellessani Zoen kanssa skypessä. Zoe oli saanut uden Pepa-possu yöpaidan. Iltarituaaliin kuuluu kaikkien pehmoeläimien ja mollamaijan peitteleminen ja taputtaminen nukkumaan väliin lattialle, väliin leikkipöydälle; nai nai (night night).

Zoe on kahden viikon vierotuksessa, mikä tarkoittaa sitä, että äiti maitoineen on kaksi viikkoa Adelaidessa 1000 kilometrin päässä. Daddy kertoi, että kaksi ensimmäistä yötä olivat olleet itkuisia. Jännityksellä odotellaan, miten sujuu kun äiti palaa, eikä halaisi enää imettää.

Keävt katosi, mustikat kysyvät....pionit kukkineet

Huomaan, etten kesäkuussa ehtinyt yhtään päivitystä kirjoittamaan. pihamaa ja muut kesän riennot, savusaunat, uinnit, ystävät ja kesävieraat ovat vieneet valoisat kesän tunnit ja vähän enemmänkin.

Kaikki on etuajassa tänä vuonna. Mustikoita ja metsämansikoita maistoin jo juhannuksena. Kanttarellin napiskoita näin pari päivää sitten, en raaskinut vielä kerätä. Punaiset viinimarjat aurinkoisessa paikassa ovat jo syötäviä.

Pionit ovat ajat sitten kukkansa karistaneet, paitsi yksi koralllinvärinen erikoisus, jonka yksi kukkaksista viipyilee väriminttujen tukemana vielä. Kukka on kuin lautanen avauduttaan.

Omenapuut kukivat heikosti, eilen katselin yhden puun alla ja bongasin kaksi omenaa. Luumuja tulee paljon.
Kesäkrpitsoita olen jo ottanut kolme kymmenne sentin mittaista.

Odotan apulaistani Kiinasta, iso lista töitä odottaa...kuopan kaivuuta, kasvimaan ympäröiminen kivi- ja/tai tiiliaidanteella, miten nyt saamme käytettyä materiaalia. Mutamaksi viikoksi odotan rohonleikkaajaa. Se käy ihanasti kuntoilusta eikä sinänsä pahitteeksi, mutta miten miusta tntu, että kun saan toisen puolen pihaa leikattua, on toinen puoli valmis uuteen urakkaan.

Joka päivä katselen ympärilleni kiikussa huilatessani ja saan ideoita tehdä sitä ja tätä, siirtää nämä ja no kasvit, sitten en muista mitä olen suunnitellut! Pitäisi oikeastaan lvata, etten hanki enää uusia kasveja. Mut...

Tänään oli ensimmäinen päivä akvarellikurssilla. Olen haaveillut siitä vuosia. Viimeksi maalasin vesiväreillä kai lukiossa. Uuvuttavan ihana päivä...kaksi yritelmää eivät kelvollisia kenellekään näytettäväksi. Huomenna ehkä edistystä, tai toivon että perjantaina kurssin loputtua on joku työ, jota kehtaa näyttää.

Alla samassa paikassa 60-luvulta kasvaneet äidin pionit (yli 20 kukkaa). Viime vuonna siirretty pioni kukki pari kukkaa, tänä vuonna ei yhtään. Lehtivarret kyllä kasvoivat kaniisti. Ylimmissa kuvissa nelisen vuotta kasvanut erikoisen korralinoranssi pioni, joka vaalenee kermanvaaleaksi vanhetessaan (kuusi kukkaa, viime vonna neljä).

Kotisaunassa vanhetaan

Istuin löylyn jälkeen reporankana, salaa päämummolta Saku-tölkki tuolin sivussa. En reporankana saunan löylyistä, vaan koko päivän pihatöistä. Huomio, Sakut on ostettu reilu vuosi sitten Tallinnasta, 24 tölkistä on vielä monta jäljellä saunajuomaksi, siis sellainen salailu, sillä päämummo saattaisi keksiä jotain ihan muuta jos sakuni näkisi.

Siinä melkein kataatonisena istuessani päämummo tuli kuivattelemaan. Katsoin päämummon vanhenevaa olemusta. Juuri tänään tuntuu siltä, että päämummon askel on hutarampi kuin koskaan ja turhautuminen omaan heiveröitymiseen huipussaan. "Mitä siinä kylmässä istut."

Katson päämummon, äitini, 90-vuotiasta kehoa. Meidän välillämme on reilu kaksikymmentä vuotta. Niin vähän, havahdun väsymyksestäni, joka sekin on tänään huipussaan. Onko tämä iän tuomaa väsymistä, enkö jaksakaan enää kuin ennen?  No, enhän yleensä mittaile väsymyksiäni mittatikulla, mutta tänä vuonna pihatyöt tuntuvat väsyttävän nopeammin, enemmän.

Mutta kun katson äitiä, humahtaa tietoisuus vanhenemisestani, ei sentään, olenhan melko lähellä seitsemääkymppiä! Lasken, ehkä kymmenen vuotta ja olen melkein kahdesankymmentä. Sain itseni kiinni ajattelemasta, että tuskin näen tänään istuttamaani kirsikkapuuta täysikasvuisena kukkaloistossaan. Vuosia ei ehkä ole jäljellä niin paljoa. Tai jos eläisin yhtä kauan kuin äitini, kahdessakymemnessä vuodessa kirsikkapuu olisikin aika iso, ja kaunis kukkiessaan.

 Kolme vuotta sitten istuttamani kirsikkapuu on vielä hento ja vähän minua korkeampi. Viime kesänä siinä oli kymmenisen kirsikkaa, joista sain kaksi. Linnut olivat ehtineet ensin. Paitsi, että parasta muistaa päämmmon kommentti tänään "omenapuut on ainakin miun niinkauan kun elän, revin vielä tuon oksan alas".

Mistä moinen kommentti! No, olen ripustanut sille oksalle kaksi sievää nättiä, omasta mielestäni, tekemääni keraamista kelloa. "Ne on lasten leluja tai lehmille sopis, ota ne pois."

Siinä oli siis äitini saunasta kuivattelemassa, ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta keho on jo rutistunut, löysä, kuin ylimääräinen vaate hentojen jäsenien peittona. Kysyin aamulla, miltä hieman turvonnut jalka tuntuu."En tiiä", sain vastaukseksi vihaisesti. Päämummo on vihainen vanhenemiselleen. Ja kiukkuinen minulle. Nakkasi raparperikiisselin jääkaappiin. "Ei sitäkään kukaan syö, vaikka tein." Kukaan on sitä syönyt kyllä, mutta päämummo tekee aina yhtä suuren annoksen, kun talossa oli enemmän syöjiä,

"Ei tuo mittää lämmintä anna, jos pelti rotkottaa puoliks auki", ilmoitti päämummo lauteilla. En osaa vieläkään lämmittää saunaa kunnolla. Jätin sanomatta ettei sauna ollut vielä valmis. Päämummolle saunan lämmitys on matemaattisen tarkkaa ajoitusta. Pitää nähdä kuuden, seitsemän ja puoliyhdeksän uutiset. Viime saunakerralla päämummo piti kiirettä uutisia katsomaan, ettei käynyt ollenkaan löylyissä.

Huomenna on Myllysaaren naistensauna, terapiani, rentoutumisiltani. Vertaistukea. Saimaan vesi ehkä vielä virkistävän viileää.

Tuli mieleen, järjestäisikö omenankukkapiknikin pihalla kun omenankukat puhkeavat. Pihakukkia tänään:

Myyrien palsternakkapöytä!

Palsternakkojen kannat pilkottivat ja innoissani aloin varoen nostaa hangolla pullean näköisiä palsternakkojani, jotka olin jättänyt talven yli maahan. Saataisiin heti lumien sulettua tuoretta omasta maasta.

Kaikki kymmenkunta palsternakkaa oli syöty, hienoin pöytätavoin oli nakerrettu nakat niin, että juuri yläosa naatteineen oli jätetty paikalleen kuppeina. Ohuen ohuet kupit olivat  kuin kananmunankuoret.

Pöydän viimeiseen tuoliin ei ollutkaan ruokailijaa ilmaantunut, sen palsternaakan korjasin kokonaisena.

Vappu Parikkalan patsaspuistossa

Upea paikka! Vapunaatoksi keväinen viileä ilta Parikkalan patsaspuistossa. Netistä löydät paljon tietoa puistosta täältä. Suosittelen! Paitsi noin 500 patsasta, kukkasia monta sataa, ihania perennoja, kukkaketoja, salainen puutarha....on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen elämäntyö. Käsittämätön paikka, joka on ...sanoin kuvaamaton, se pitää nähdä!

Kannatusyhdistys järjesti pienen herttaisen vappukarnevaalin siellä. Itämaista tanssia myös lämmikkeeksi yleisö mukana. Muotinäytös "Veijon mallisto" johon ideat oli saatu puiston patsaiden asuista. Ohjelmassa vielä klassista musiikkia, kivoja runoja, sekä puiston kahden vanhimman patsaan lakitus. Buffetissa oli kaikkea hyvää siman ja munkkien lisäksi.  Seuraava tapahtuma on taimien vaihtopäivä, siementen myyntiä...25.5. Sinne tekisi mieli mennä.

Kevät vuonna 2013

Tulikukan siemenkukat ovat talventörröttäjiä. Keräsin siemeniä ensimmäistä kertaa  talteen, siis ensimmäistä kertaa tajusin tehdä niin  ja kylvän ne soraan maahan vähän myöhemmin. 

Ensimmäiset krookukset ilmaantivat pihalle eilen. Ensimmäiset leskenlehdet näin mattona tienvarressa. Pihalla on vain etupihan katon lumista kertynyt kasa ja muutama pälvi siellä täällä. Talven saunantuhkat on levitetty kasvimaalle viimeisten lumien päälle. Hyvinvoiville rhodoille annoin lämmintä vetta juurille. Tulppaanien versot, siellä täällä vihreää jotain, mistä ei vielä tiedä, pilkistää jo. Kevät tempaisi vauhtiin.

Myllylän koululla savipajalla tein isoja munia, kaksi elefanttia, virtaheposen ja pienen koiran rakupolttoa varten toukokuussa.  Kokeilumielessä tein prototyypin  auringonkukkajutusta, joka on kuin yhden auringonkukan vaasi, mutta sillä ei ole pohjaa. Sitä pitää vielä kehitellä. Autotallin savipaja pitää laittaa kuntoon.

Paulalta sain lisää talviota, jotain hirssiä ja keltaisia ....hm nimi pitää tarkistaa.

Avantosaunan palovahinkoremontin ajan olen käynyt avannossa ilman saunaa melkein joka päivä ja siihen olen melkein koukussa. Jääpeite on vielä Saimaassa, mutta avautuu rannalta käsin jo.

Päämummon viimeinen kuntosalikeikka oli tänään.  Saa nähdä lähteekö nyt kävelemään edes pihalle.

Nyt vain pihatöihin kunhan sade lakkaa.

Zoen kivet

Kirjoitin pari päivää sitten kivien keräämisestä. En tiennytkään, että Zoe on kerännyt kiviä. Niitä säilytetään mummon tekemällä koppakuoriaislautasella. Niillä leikitään.

Äsken skypessä Zoe laittoi kivensä läppärin näppäimistölle, näyttääkseen minulle. En niitä sillä tavalla tietenkään nähnyt, mutta kivet senkun kopsahtelivat.

Avanto ja muikut

Avannosta juuri tulin ja paistoin aiemmin äidin kanssa puhdistetut muikut. Avannossa olen käynyt nyt viikon joka päivä. Nyt olen siirtynyt avantoon ilman saunaa kun avantosaunaamme palon jäljiltä korjataan. Kohta on vaikea valita kummasta pitää enemmän. Saunaton avanto on ihmeen virkistävä!

Avantosaunalla on tunnelmaa, ystäviä, kenties mukana kahvia. Lauteilla saa vinkkejä vaivaan jos vaivaan, puutarhapulmiin, pahojen anoppien (ja hyvienkin) käsittelyyn. Puhumattakaan lastenkasvatuksesta....voipi olla, että useampi isompi lapsi istuisi posket punaisena, jos kuulisi miten äiti kehuu omiaan. Saahan sitä, eikö, lapset ja lapsenlapset!

Pelkkä avanto on enemmän vakavaa touhua. Avantoon pulahda, pue, kevyt ja hyvä olo seuraa välittömästi. Ehtiihän siinä samalla tarkastella Saimaan jäätilanteen, nyt se näyttää vaaralliselta pienen iltahämärän jo alkaessa, vesilätäköitä vieri vieressä, siinä vasta pari päivää sitten kävelin kaupunginlahden poikki. Tänään tihuutti sadetta hiljalleen. Vesi avannossa tuntui jo lämmenneen! Ei sentään. Vain koleahko ilma sai veden tuntumaan lämpimältä.

Muutama päivä sitten luin artikkelin, jossa kerrottiin tieteellisestä tutkimuksesta, nimittäin sellaista, että meditoinnin on todistettu antavan lämmön tunteen. Artikkelissa kerrottiin nunnista, jotka pärjäävät Nepalin vuoristoluostareissaan hyvin todella kylmissä olosuhteissa. Heti tuli mieleen avannon kestokyky. Takuulla sellainen ihminen, joka sanoo hui kauheeta, en vois koskaan astua hyiseen veteen, ei kestäkään sitä sellaisessaa mielentilassa, vaan hengitys salpaantuu ja kauhu kouraisee! Mutta jos haluat oikeasti kokea avannon, asetat mielesi sellaiseen tilaan, että selkärangassasi alkaa lämmetä ja astut reippaasti veteen. Ei sitä tarvitse meditoinniksi kutsua, mutta varmasti ihan samasta asiasta on kyse.

Siihen sitten sattuikin pukukoppiin pari konkaria, jotka ovat uineet kilpailussakin. Päätin vähän kysellä heiltä tästä kylmyyden tuntemisesta ja miltä tuntuu uida noita matkoja.
- Kun menet veteen, odottamaan lähtölaukausta, laitat olkapäät veden alle ja ajattelet vain, että kohta kuuluu lähtölakaus ja sitten kauhot vaan eteenpäin, et enää tunen kylmää, kun et ajattelekaan sitä. Kaikkien olkapäiden tulee olla veden alla, ennenkuin lähtölaukaus tulee, siksi kaikki tekevät sen mahdollisimman nopeasti. Ei siinä muuta.
- Juuri äskettäin 88-vuotias voitti 25 metrin avantouintikilpailun ikäikämiesten sarjassa.


Ensimmäiset vihreät kukkien versot putkahtelevat omenapuuna lla, vesipöntöt hain takapihan kymmensenttisen lumen alta ja asettelin räystäiden alle. Talon ja pensasaidan välissä on vielä ainakin metrin verran tiukkaan katolta pudonnutta lunta, joku kaveri sanoi jo...ehkä...kuulleensa satakielen.

Pihalla on siis muuten vielä 10-15 cm lunta mihin ei ole kasattu. Aamulla menen taas avannolle sillä aikaa kun päämummo käy kuntosalilla. Kun miniä kysyi, mitä nyt aiot tehdä kun kuntosali loppuu ensi viikolla. "Koivet on jo taivasta kohti."

Vaikka noin sanoikin, käytiin vielä yhdessä kevätmarkkinoila viipurinrinkelit  hakemassa.

Hautapaikkaa etsimässä?

Merete Mazzarella, ikätoverini, pohtii minne haluaisi tulla haudatuksi; ainakin nykyisen aviopuolisonsa viereen, mutta minne? Sukuhaudassa ei ole enää tilaa, kotitalon läheisellä hautausmaalla joutuisi Jannen kaupan vastapäätä. Ei sinnekään.

 "Illalla pelataan Afrikan tähteä" kirjassaan Merete Mazzarellan teemat ovat minulle tuttuja. Ikääntyminen, perhe, perheen hajaannus maailmalle, avioeroperheet, anopit, ikävä...muutamia tässä.  Vähäsen hämmästyinkin, kuinka ajatuksemme asioista tässä iässä ovat samantapaisia ja monet kokemuksemme toistensa kaltaisia. Kirja on julkaistu 2008, jolloin olimme sekä minä että kirjailija aika paljon nuorempia. En oikeastaan muista paljoakaan pohtineeni vanhuutta vielä silloin.

Hautapaikkaa en kuitenkaan etsi. Olen tainnut sanoa lapsillenikin, että missä tahansa kuolenkin, minut saa haudata sinne. Ei minulla ole mitään kuvitelmia haudasta, ajattelen, että sinne maatuu maallinen rumiini, en muuta. Jos nyt minut haudattaisiin Suomessa tai sellaisessa maassa, jossa se on sopivaa, voi haudalleni laittaa luonnonkiven, joka sammaloituu.

Merete Mazzarellan ainoa poika ja kaksi lapsenlasta asuvat ulkomailla. Niin minunkin lähiperheeni, enkä minäkään tiedä, tuleeko kukaan heistä koskaan asumaan Suomessa. Mutta olen tavattoman, hurjan onnellinen siitä, että ensimmäinen lapsenlapseni oppii suomea. Ehkä Mazzarellan suurin suru on, että hänen lapsenlapsensa eivät puhu ruotsia, heidän yhteinen kielensä  englanti ei ole Mazzarellan tunnekieli. Kielen vuoksi juurien, kielen ja kulttuurin  välittäminen ei Mazzarellan mielestä onnistu kuin osittain ja usein pintapuolisesti. Sen täytyy olla vaikea asia nimenomaan kirjailijamummolle, kielellinen vajaus.

Isomummikin istuu skypen ääressä Zoen kanssa kommunikoiden Tirilän ja Melbournen Prestonin välillä, onnellisena siitä, että nuorinkin lapsenlapsenlapsi ymmärtää suomea.

Tässä muistan kiittää Meksua, joka ei mitenkään vastusta tyttärentyttäreni oppivan suomea, vaikkei sitä itse osaakaan. Aishalle suomen kieli on myös tärkeää, sen tiedän. Muistan monia perheitä Australiassa, joissa juuri isä (jonka omakin äidinkieli oli muu kuin englanti) kielsi lapsilta suomen puhumisen perheessään. Monissa kokonaan suomalaistaustaisissa perheissäkään ei lasten suomen kielen oppimista pidetty tärkeänä. Ja, pitää sanoa, ettei meillä aikoinaan lasteni isän kanssa ollut erimielisyyksiä suomen kielen puhumisesta. Se on aina ollut minun ja lasteni välinen kieli, tunnekielemme. Isän puolen kieltä urdua ei kylläkään opittu isältä, vaan Pakistanin mummolta ja asuessamme Pakistanissa.

Olen huomannut, että lapsi oppii ennemminkin äidin kielen, kuin isän. Miksi? Minusta siihen on selvä syy, isät eivät vain näytä pitävän oman kielen oppimista niin tärkeänä kuin äidit. Onko niin? Lisäksi yleisimmin isät ovat tiiviimmin työssä, eivätkä jaksa pitää yllä lastensa kielitaitoa.

Mazzarellan kirjasta jäi tunne, että kirjailija oli tyytymätön moniin asioihin elämässään, ja sitä lisäsi ajatus siitä, että melkein kaikki oli jo tehty tähän lähes kuusi-seitsemänkymppisen ikäämme mennessä; jäi vain mietittäväksi, miten jää itse historiassa elämään. Miten lapsenlapset kertovat minusta omille lapsilleen? Mitä lapsenlapset välittävät perintökodistani? Ovatko lasten äidin puolen juuret voittaneet   Mazzarellan perheen juuret?

Siitä, miniöihin. Mazzarella ei ollut tyytyväinen omaan miniäänsä. Miniä ei välittänyt Suomesta. Mazzarella oli mustasukkainen siitä, että miniän vanhemmat saivat usein pitää lapsia luonaan. Oli katkera siitä, että miniän kautta lapset identifioivat juutalaisina. Oli katkera siitä, että miniän ja pojan eron takia lapset jäivät entistä kauemmas isänsä suomenruotsalaisista juurista. Pahoitteli  sitä, ettei voinut keskustella lasten kanssa suomenruotsiksi, omalla tunnekielellään.

Aika yhteensattuma, että tämän kirjoitettuani olen juuri katsonut japanilaisen elokuvan Lähtemisiä. 
Lähtemiset elokuvassa ovat vainajien lähtemisiä tästä maailmasta. Eikö olenkin kauniisti sanottu vainajien arkkuun laittajalta: pyyhimme pois maallisen väsymyksen. Aiheesta huolimatta filmi oli tavattoman herkkä  ja lämmin.

Japanilaisen legendan mukaan ihmiset kommunikoivat ennen puheen kehittymistä kivien avulla. Jos annoit toiselle karkean epämuodostuneen kiven, oli sinulla vaikeuksia. Jos taas ojensit pyöreän sileän kiven, olit onnellinen.

Kas, niin usein keräämme rannalta pyöreitä, sileitä kiviä. Minullakin niitä on kotiinkin tuotuna. Myös ihana anoppini keräsi maailman merien rannoilta kauniita sileitä kiviä. Joita me nuoremmat ihmettelimme, kantaa nyt kiviä lentorahtina ympäri maailmaa. Nyt en ihmettele sitä, vanhennuttuani vähäsen.

Zoe raportti Melbournesta

Zoe tuli ihan lähelle läppärin ruutua ja lähetti muiskahtavia lentosukkoja meille yli puolen tunnin skypettelyn päätteeksi. Väliin vilkutuksia ja naama aurinkona.

Sitä ennen Zoe laitteli pehmolelujansa, ketun, kirahvin ja muumimamman reippaasti taputelleen nukkumaan. Nukuttamiseen tarvittiin äidin nenäliinapaketti. Ensin Zoe levitti vakavana nenäliinapeiton alle lattialle, suoraan, joka kulmasta. Sitten pehmovauva päälle ja toinen peitoksi, sekin siististi. Vielä kääräisy, että varmasti on lämmin. Jos ei vauva heti nukkunut, otti Zoe syliin ja heijasi. Kun kaikki vauvat oli näin huolella nukutettu, Zoe-äiti kellahti vauvojensa väliin. Jos joku ei näyttänyt vielä nukkuvan, pääsi hän masun päälle taputettvaksi.

Kun tämä ruljanssi oli suoritettu, nousi pikkuäiti ja aloitti nukuttamisrumban uudelleen. Suosikkileikki tällä hetkellä.

Skypettelyn aikana Zoe haki Myyrä-laukkunsa, siellä oli muistiinpanovälineet, ja hetken aikaa piirrettiin. Sitten dädän jännittävät avaimet sattuivat kuin sattuivatkin käteen ja ovea aukaisemaan.

Aisha kertoi, että Zoe oli yrittänyt hänen avaimillaan availla eri lapsilukkoja, tiesipäs mitä varten ne on!

Jossain välissä vanha Max-koira sai takaisin lelunsa. Sitä ennen Max kierteli Zoen kintereillä, jos leipäpalasta tipahtaisi murunen. Useimmiten tipahtaakin, ei niinkään sattumalta. Kyllä Zoe osaa pitää omasta leivästään kiinni, jos ei halua sitä Maxille antaa.

Uusia sanoja pitää kirjata. Kiitti, nanana (banaani), moi. Aishan suomen kielen Zoe ymmärtää melko lailla kaikki. Aisha ja Zoe puhuvat keskenään aina suomea, vaikka Meksukin on paikalla. Toki yhteinen kieli on englanti. Suuri kiitos Meksulle ymmärtäväisestä asenteesta! Tiedän monia surullisiakin tarinoita kun isä on kieltänyt suomen puhumisen. Ja tiedän monia äitiäkin, jotka liian myöhään harmittelevat, etteivät jaksaneet pitää suomen kieltä yllä lasten ollessa pieniä.  En olisi voinut kuvitellakaan, että Aisha olisi jättänyt suomen kielen.

Yleensä äidin on helpompi pitää yllä omaa kieltään, isän ei niinkään olen huomannut, tai ehkä isille ei ole niin luontevaa pitäää yllä harvinaisempaa kieltä, jota ei ympäristössä puhuta tai on vähän muita tilaisuuksia sen puhumiseen. Näin kävi meilläkin, tuskin Aisha ja Saku osaisivat urdua, ellemme olisi muuttaneet Pakistaniin muutamaksi vuodeksi ja vielä Pakistanin mummo kävi Suomessa ja saimme kielikylpyjä minä mukaan lukien.

Isomummikin on todella mielissään kun näkee, miten Zoe ymmärtää suomea, vaikkea vielä puhukaan kuin yksittäisiä sanoja. Zoe osoittaa reippaasti masuunsa, päähänsä, nenään jne kun kysytään.

Mutta nyt tämä mummo jatkaa uudelleen löytynyttä innostusta savihommiin. No innostusta on ollut, mutta kädet ei ole totelleeet, 10 kilon savimöykky on odottanut eteisen nurkassa vissiin jo ennen Kiinan reissua. Eilen aivan kuin olisi pitänyt ottaa kiinni kadotettu aika, tein kaksi norsua ja yhden munan, 2 tunnissa. Huomenna menen Iittiin rakutöitä valmistelemaan. Sitten poltto toukokuussa. Raku-uunin jos saisi hommattua omaksi.

Mikäs rohvessööri se Arhinmäki on?

Kysyy päämummo saunassa selkää saippuoidessani. Siinä en muistanut Paavon opillisia saavutuksia, jossain muistissa on, että taitavat venyneet opinnot olla vielä vaiheessa.

- Ei se nyt professori ole, nuorikin vielä.

- No kun se nyt hoitaa meijän kaikkien asioitakii nii hyvi ja tietää kaikki.

Paavo on melko selväsanainen, kyllä. En tosin ole kuullut äidin aikaisemmin näin vasemmalle katselevan. Paavo on napakasti ottanut kunniaa osinkoverotukseen joutuneen lipsahduksen korjaamisesta "rikkaimpien jättipotti peruttiin". Sehän kuulostaa, että Paavo on kaikkien asialla. 

Saunassa äiti peseytyy itse, kunhan selän pesen ja autan vesien säätelemisessä, mutta remontin mukana tullut uusi suihku tuottaa välillä vaikeuksia, veden lämpötilan säätely ei meinaa onnistua. 

Aikaisemmin jäin itse saunaan, nyt menin samaan aikaan yläkertaan. Raput ylös olivat jo melkein liikaa äidille. Meno oli hidasta, kaksin käsin kiinni kädensijoissa ja melkein niistä vetämällä rappuset ylös, saunassa väsyttää. Saa nähdä milloin ei jaksa käydä alakerrassa saunassa, se suihku olisi pitänyt remontin yhteydessä saada keskikerrokseen, mutta päämummo kieltäytyi niin rankasti "sitte tehkää mitä halluutte ku mie on hauvas". 

Vieläkin puhutaan mitä olisi pitänyt kahden vuoden takaisessa remontissa tehdä, tänä iltana tuli mieleen, että lauteille olisi pitänyt tehdä käännettävä kaide, lasitiili-ikkuna olisi saanut olla pienempi

Nyt vielä äiti katsoo päivän kolmannet, jos ei radiouutisia lasketa, uutiset. Useimmiten koetan olla korjaamatta äidin saamia väärinkäsityksiä uutisista. Annetaan Paavonkin olla meidän kaikkien asialla.

Avantosauna ei onneksi savunnut kokonaan.

Saammekin Myllysaaren avantosaunan korjattua ja ensimmäinen sauna saattaisi olla 2.5. lämpiämässä. Pitkäperjantain yönä alkaneen palon oli havainnut aikainen avantouimari ja siksi tuli ehti onneksi vain saunan paneeleihin. Kaupungin korjausmiehet saavat yleisen saunamme Suomen kauneimmalla maisemapaikalla korjattua, luvattiin tämän aamun lehdessä. Saunan terassilta näkymä maaliskuun iltana.

Ahvenlammen sauna ei saunana ollut kummoinen, siellä ei ollut tilaa eikä tunnelmaa sosiaaliselle seurustelulle, se oli vähän sellainen kuin pistos, pitää ottaa sauna ulkoympäristöineen ja laavuineen. Kesällä varmasti on  toista kun saa istuskella ulkosalla. Siellä voisi sitten käydäkin. Seudun väki kertoi, ettei lammella sallita pyykinpesua, että se säilyy puhtaana.

Radiosta juuri kuulin, että Saimaan jään paksuus on vielä 51 cm. Päivien pitäisi nopeasti lämmetä. Ehkä huomenna vielä käyn kävelemässä jäällä päämummon kuntosalikeikan aikana.

Tänään on viimeinen elävänmallinpiirustus. Tykkään tehdä nopeita töitä, ja tällainen sopii minulle. Voisikohan niiden pohjalta koettaa tehdä joskus seinälle ripustettavaakin.

Pihalla räystään alla pöntössä on muodostunut joka yö jääkiekko, jonka kaadan pois ja kuvasin jään läpi "taidekuvia".

Hariprasad Chaurasia-Kishori Amonkar Jugalbandi, huikaisevaa musiikkia!

Hariprasad Chaurasia-Kishori Amonkar Jugalbandi

Huikaisevan meditatiivinen duetto eli jugalbandi Intiasta. Laulu ja huilu tasavertaisina "toisiinsa

kietoutuneina kaksosina".

Oli jotenkin yksinäinen olo, tekemistä olisi, mutta en saanut mitään aloitettua.

Nata oli postittanut tämän kappaleen nettiin ja heti mielialani virkistyi ja pyyhin lattiat.

Nyt kappale soi tastalla toiseen kertaan (25 min), tällaisesta musiikista tykkään!

Opettelen liittämään uTubea tähän. Katsotaan mitä tulee.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=1WdH5u0cWEg

Saunamme paloi, mutta hanki kantaa ja päivät vaan kimaltelevat!

Se oli hormipalo, sanoo palokunta. Kävimme pääsiäissunnuntaina tarkistamassa saunakaverin kanssa Myllysaaren saunalla, mutta ulkoapäin sauna oli pystyssä kiirastorstain yön palon jäliltä. Ympärillä leijui tervainen ja savuinen tuoksu.

Emme tiedä, onko saunan sisustus tuhoutunut, emmekä siis tiedä milloin sauna saadaan remontoitua. Voi meitä avantosaunailijoita! Onhan siinä vieressä pelkkä avanto lämpimän pukukopin kera, mutta saunamme onkin enemmän sosiaalinen tapahtuma, mummoköörin some. Käyntinköhän tätä vasta oppimaani uudissanaa oikein tässä yhteydessä ;)

Katselin netistä Ahvenlammen avantosaunan tietoja. Ei sekään ole kaukana. Täytyy mennä joku ilta tarkkailemaan mitä siellä tapahtuu. Ukkareilla pitää mennä avantoon, se vähän laskee tasoa. Onneksi miehillä ja naisilla on oma sauna, ettei saunan lauteilla tarvita uikkaria.

Kävelin jälleen tänään avantosaunan editse kaupunginlahdella haikailemassa saunan löylystä jäiseen pulahdukseen. Jatkoin Karhusaaren laavun editse venesataman kautta takaisin Halkosaareen hankikelin kannattamana. Paikoin jää-lumipetettettä olisi voinut moukarilla takoa, eikä olisi läpi päässyt. Missä tahansa olisi voinut kävellä, hanki kannatteli! Ja kimmellys! Avoin  valkea järvenselkä ja sininen taivas!

Päätin hyvällä ilmalla kävellä aina sen 1,5 tunnin ajan, joka äidillä menee kuntosalilla. Viimeisten viikkojen 2 viikottaista kuntosalipäivää ovat olleet aurinkoisia, aamun pikkupakkanen kääntyy kävellessä plussaksi. Yöllä taisi nytkin olla kymmenen miinusta, eli se vain kovettaa jääkantta lisää.

Masterchef vie ajatukseni Sakun luo Keltaisen meren rannoille, valitsemaan mustekaloja. Masterchef tekee mustekalasta moussea ja mustekalaohrattoa! Aika jänniä annosvalintoja, katsotaan. Mustekala on itse asiassa aika helppo ruoka-aine kun siihen tutustuu. Tulossa mustekalan puhdistamisesta ja sen kokkaukssesta jotain tänne blogiin.

Päivien kimallus

Eilen aamulla kuulin radiosta tutun sävelen...se muistui kaukaa. Sitten muistin Nat King Colen.
Maailman ihanin samettiääni löytyi uTubesta ja sitten soittelinkin "Love is a many splendored thing" kappaletta moneen kertaan.  Suomeksi 1950-luvulla tehty elokuva ja sen nimkappale on nimeltään "Päivien kimallus".

Päivä olikin yhtä kimallusta. Istuin ulkorappusella kahvikupposen kanssa. Aurinko kimalteli. Vesinoro ripsitteli kuistin katolta, lumet sulivat, aurinko oli lämmin.

Iltapäivällä sitten avantosaunaan. Miten sattuikaan Etelä-Saimaassa joku tutkijamies kirjoittamaan, kuinka kokemus avantoon pulahtamisesta on verrattavissa musiikin kuunteluun. Avantoon astuessa keho luulee olevansa hengenvaarassa, sitten endorfinit ja adrenalinit purskahtavat ja olo on kuin maailman omistaisi, tai ainakin hyvin suloinen.

Tarkistin artikkelin. Musiikkitieteen professori Tuomas Eerolan sanoin "Requiem huijaa kehoa ja mieltä luulemaan, että käsiteltävänä on oikea suru. Seurauksena on lohdullinen olo".

Illalla oli liput varattu kaupunginorkesterin manittuun pääsiäiskonserttiin. Mozartin Requiem ja Arvi Pärtin Cantus Benjamn Brittenin muistolle kauneista kauneimmassa vanhassa puukirkossa, Lappeenrannan Marian kirkossa.

Penkeiltä edestä, mutta sivuprofiilista seurasimme kapellimestari Kari Tikan intensivistä ja sielukasta johtamista. Kapellimestarin  yleensä näkee vain selästä. Jotenkin lisäsi musiikin nautintoa nähdä kaikki musiikn tunneilmaisut kapellimestarin eleissä ja kasvonilmeissä.

Helene oli erityisesti koettanut valita  täyteläisen chileläisen viinin illanistujaisiin konsertin jälkeen. Kolmen Tirilän mummon illanistujaisiin, jaa, puheenaiheet: mitä kirjoja juuri nyt luemme, mitä haluaisimme kasvattaa pihamaillamme, mitä lapsemme touhuavat, miten selviämme ikääntyvien vanhempiemme kanssa.  Vertaistuki on joskus juuri mitä tarvitsen selvtäkseni äidin kanssa. Kiitos Tupu ja Helene.

Jäät rapisivat kotiin kävellessäni. Pakkasöitä vielä tämän pääsiäisen aikaan, mutta päivällä tien yli leviävät lätäköt.

Kaupantekoa Kiinassa

Kiina on muuttumassa valtavaa vauhtia. Kalasatamassa Keltaisen meren rannalla käydään kauppaa suoraan rannalta. Kenties täällä on kalastettu vuosisatoja ellei tuhansia. Tai huivipäinen mummo on lastannut polkupyöränsä tarakalle mansikoita ja myy niitä kadunkulmassa.  Aja Lushunin rannoilta bussilla tunti rannikon myötäisesti, niin saavut viiden miljoonan Dalianiin. Siellä on marmoria, kiiltäv seinäisiäpilvenpiirtäjiä, joiden sisällä kaiken maailman luksus esittäytyy. Koillis-Kiina helmikuussa 2013.
Kiinankuvia ja matkakertomuksia www.siperiankautta.blogspot.com myös aikaisemmalta matkaltani 2009.

Viimeisenä "teekakku", kompressoitu tee, perinteinen tapa säilyttää ja paketoida. Teelaatuja arvotetaan kuin vuosikertaviinejä. Yunnanin maakunta on ehkä kuuluisin teenkasvatusalue. Tämä kakku on sieltä.