iPad-tyttö

Olisinko uskonut muutama vuosi sitten, että Aisha opettaisi Melbournen Suomi-koulussa!
Joka toinen lauantai eri-ikäiset ryhmät kokoontuvat Melbournen Suomi-kirkolla, jossa kävimme tutustumassa  leikkiryhmään Zoen ollessa pienenpieni parikuukatinen mummon rintahuivirepun suojissa

Siellä leikittiin ja laulettiin, sitten pidettiin takapihalla nyyttäripiknik. Samalla nuoret äidit tutustuvat toisiinsa. Taaperoita oli lähemmäs parikymmentä.

Zoen sanavarasto kasvoi aluksi melko tasan suomen ja englannin sanoilla. mutta nyt alkaa ympäristön kieli voittaa. Viimeisin uusi sana, oli mummolle ainakin yllätys - iPad! Muita bowl, park. sanojen oppimisessa taitaa myös tarhalla olla suuri merkitys. Zoe käy pari kertaa viikossa tarhalla, ja pitää siitä kovin. Zoe on niin touhukas ja määrätietoinen pikkuinen, eikä ikävöi yhtään tarhalla. Toisin kuin Saku-eno, joka itki ensimmäisen kuukauden. Aisha-äiti sensijaan vilkutti reippaana äidille heiheit ja paineli leikkeihin, silloin Karachissa.

Mutta niin, eihän se ihme, jos iPadin avulla Zoe saa jutella Adelaideen grannyn ja grandpan kanssa, Lappeenrantaan isomummin ja mummon kanssa, Kiinaan Saku-enon kanssa vain tärkeimmät mainitakseni. Ja osaa näyttää omia juttujaan, moiskauttaa pusuja ja yleensäkin kommunikoida luontevasti iPadin kera kaikkien meidän kanssa. Äiti vain siirtää iPadin kätevästi eri paikkoihin,

Edit 8.7. Tämä olikin jäänyt julkaisematta! Mutta nythän tähän sopii uusin kuva, jonka nappasin jutellessani Zoen kanssa skypessä. Zoe oli saanut uden Pepa-possu yöpaidan. Iltarituaaliin kuuluu kaikkien pehmoeläimien ja mollamaijan peitteleminen ja taputtaminen nukkumaan väliin lattialle, väliin leikkipöydälle; nai nai (night night).

Zoe on kahden viikon vierotuksessa, mikä tarkoittaa sitä, että äiti maitoineen on kaksi viikkoa Adelaidessa 1000 kilometrin päässä. Daddy kertoi, että kaksi ensimmäistä yötä olivat olleet itkuisia. Jännityksellä odotellaan, miten sujuu kun äiti palaa, eikä halaisi enää imettää.

Keävt katosi, mustikat kysyvät....pionit kukkineet

Huomaan, etten kesäkuussa ehtinyt yhtään päivitystä kirjoittamaan. pihamaa ja muut kesän riennot, savusaunat, uinnit, ystävät ja kesävieraat ovat vieneet valoisat kesän tunnit ja vähän enemmänkin.

Kaikki on etuajassa tänä vuonna. Mustikoita ja metsämansikoita maistoin jo juhannuksena. Kanttarellin napiskoita näin pari päivää sitten, en raaskinut vielä kerätä. Punaiset viinimarjat aurinkoisessa paikassa ovat jo syötäviä.

Pionit ovat ajat sitten kukkansa karistaneet, paitsi yksi koralllinvärinen erikoisus, jonka yksi kukkaksista viipyilee väriminttujen tukemana vielä. Kukka on kuin lautanen avauduttaan.

Omenapuut kukivat heikosti, eilen katselin yhden puun alla ja bongasin kaksi omenaa. Luumuja tulee paljon.
Kesäkrpitsoita olen jo ottanut kolme kymmenne sentin mittaista.

Odotan apulaistani Kiinasta, iso lista töitä odottaa...kuopan kaivuuta, kasvimaan ympäröiminen kivi- ja/tai tiiliaidanteella, miten nyt saamme käytettyä materiaalia. Mutamaksi viikoksi odotan rohonleikkaajaa. Se käy ihanasti kuntoilusta eikä sinänsä pahitteeksi, mutta miten miusta tntu, että kun saan toisen puolen pihaa leikattua, on toinen puoli valmis uuteen urakkaan.

Joka päivä katselen ympärilleni kiikussa huilatessani ja saan ideoita tehdä sitä ja tätä, siirtää nämä ja no kasvit, sitten en muista mitä olen suunnitellut! Pitäisi oikeastaan lvata, etten hanki enää uusia kasveja. Mut...

Tänään oli ensimmäinen päivä akvarellikurssilla. Olen haaveillut siitä vuosia. Viimeksi maalasin vesiväreillä kai lukiossa. Uuvuttavan ihana päivä...kaksi yritelmää eivät kelvollisia kenellekään näytettäväksi. Huomenna ehkä edistystä, tai toivon että perjantaina kurssin loputtua on joku työ, jota kehtaa näyttää.

Alla samassa paikassa 60-luvulta kasvaneet äidin pionit (yli 20 kukkaa). Viime vuonna siirretty pioni kukki pari kukkaa, tänä vuonna ei yhtään. Lehtivarret kyllä kasvoivat kaniisti. Ylimmissa kuvissa nelisen vuotta kasvanut erikoisen korralinoranssi pioni, joka vaalenee kermanvaaleaksi vanhetessaan (kuusi kukkaa, viime vonna neljä).