Parasta perunalaatikkoa talvi-illan pimetessä-kirjoitus toisessa blogissani on ollut hakutilastojen mukaan huiman suosittu (siellä onkin äitini perunalaatikon ohje). Juuri jouluaattona, tänään, hakuja sivulle tuli 83! Perinneruokia kai arvostetaan uudelleen. Alunperin kirjoittelin matkablogina aloittamaani http://www.siperiankautta.blogspot.com/ blogia. Koska mukaan hiipi kaikenlaista äidin ja tyttären vanhenemiseen liittyvää ja myös perinneruokajuttuja, aloitin rinnalle tämän "mummoblogin" lähinnä kahdelle kaukana asuvalle rakkaimmalle lapselleni, joita kiinnostavat meidän, äidin ja mummin päivittäiset, ihan tavallisetkin touhut.
Ja voi, kirjoittaessani hengen ja ruumiin innoituksessa upeista naisista saunassa
juuri tuolla otsikolla tähän blogiin, yksi suosituimmista hakusanoista tänne on ollut juuri upeat naiset!
Saattaa sivuille eksynyt ihmetellä eli pettyä, sillä uskon että aivan toisenlaiset ihanat naiset ovat hakijalla mielessä, eivät ihanat vanhenevat nakunaiset avantosaunalla. Avantosauna niin talvella kuin pitkin vuotta on terveyslähteeni ja parasta rentoutumista. Ja jaksan siitä aina keksiä jotain sanottavaa.
Tänään on ollut perinneruoan päivä, jouluaatto. Aattoillan vietimme veljen perheessä naapurissa perinteisen jouluruuan parissa. Tänä vuonna pienellä joukolla, sillä viime joulun läheiset ja vieraat ovat kaukana. Äiti ei jaksanut lähteä -27C pakkasessa hautuumaalle. Itsekin just ja just sain käden lapasesta sytyttääkseni hautakynttilät. Haudalla käynti luo joulun tunnelman.
Jouluterveiset saimme ensin Uudesta Seelannista Dunedinin kaupungista hostellin baarista, jossa Aisha naputteli internetissä sikäläistä aikaa iltayhdeltätoista noi +15 C lämpimissä grillijuhlissa. Sitten tuli Saku linjoille, oli lukemassa tenttiin ghanalaisen Kwamen kanssa Dalianissa Kiinassa, missä olikin yllättäen valkoinen joulu. Pakkanen oli siellä ehkä talven korkeimmillaan, noin -10C. Tuli mieleen pyytää Sakulta parin kaverin yhteystiedot, jos vaikkapa jotain sattuisi enkä saa poikaani yhteyttä. Esimerkiksi Korean raja on aika lähellä ja jos siellä Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, voi jotain tapahtuakin. Toivottavasti ei.
Illalla juttelin chatissa Pakistanissa tapaamani, sittemmin perheystävämme hollantilaisen Marjanin kanssa, joka asuu Torontossa. Ja sitten tuli linjalle Meksu-Nigel Melbournessa, Austraiassa pitäisi olla kesä kuumimmillaan, mutta shortsit sai unohtaa tänä vuonna, kylmää ja sateista sielläkin. Juteltiin Maxista ja Maxin jouluruuista; katkarapuja ja kolmea sorttia meetvurstia oli Max-koiralla kupissaan. Samat herkut Meksun lautasella. Aishalla brietä, avokaadoja ja päärynöitä. En muistanutkaan kysyä Sakun päivän menyytä.
Stingin joulukonsertin perinteiset englantilaiset ja irlantilaiset joululaulut soivat taustalla. Hyvää joulunaikaa kaikille!
perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Lanttulaatikko a la Australia ja Hauskaa Joulua!
Hyvää joulua kaikille tänne osuneille lukijoille!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Rutiterve
Olen rutiterve, sanoo Aira Samulin, 82. Ohjaan omaa elämääni, sanoo hän myös. En neuvo, en käske.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Etanavoide , muita rasvoja ja suloisia salaisia ostoksia
Kuka uskoo etanaseerumivoiteeseen? Vakuutuin, sillä olen jo yhden purkin käyttänyt, ainakin se on riittoisaa ja pehmoista . Etanavoide on jokin uusi ihmevoide, aika kallis, ja samaan kauppaan sai vielä ruusunmarjasiemenöljyä sisältävän voidegeelin.
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
tiistai 14. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
katri-helenainen paatos ja lumimyräkkien myräkkä ja lumenluojat kadonneet ties minne!
Lunta on satanut noin 19 tuntia yhtämittaa, ja lumitöitä piisaa. Onhan se hyvää liikuntaa! Avantosaunan pikkujoulutkin meni mynkään. Liikkeelle emme uskaltaneet lähteä. Pihalla joissain kohdin aamulla oli polviin asti lunta, toisessa kohtaa eri juuri mitään. Tuuli pyöritti välillä viuhasti takaisin sen mitä sain kasattua. No nyt on pihalla autotietä lukuunottamatta kapeat korkeat lumikäytävät. Ihmeen kaunista, lumivaippa pihan yllä. Pikkulinnuille pitää viedä lisää syötävää.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pelkään, itken, unelmoin , olen onnellinen
Mikä on varhaisin muistoni?
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
