Upea kesäpäivä ja saunaremonttikin edistyy

Pihamaalle ilmaantui hieno leikkuri, tai saha, jolla remppamiehet sahaavat lautoja. Alhaalta kuuluu pauke. Sanoin, että olisipa siinä sopiva kone, sillä mielessäni on puinen portti, sellainen hieman kiinalaisvaikutteinen, tuohon vihannesmaan sivulle. Siihen voisi kierrättää kärhöjä. Siitä vaan suunnittelemaan, sanoi laudansahaaja.

Nyt jos olisi laudat ja olisi piirustukset, laudat saisi sahattua saman tien! Osaisinkohan koota sen. Nyt pitää tehdä piirustukset porttia varten. Näen pienen mahdollisuuden, että suunnitelma saattaisi toteutuakin.

Olin ajatellut porttia jo ennenkuin Saku sai hyväksynnän  opiskeluille Kiinassa. Jotain viime vuoden kiinanmatkani vaikutteita, luultavasti. Täytyypä tutkia matkakuvia, jospa sieltä putkahtaisi SE portti. Portti tulisi tuohon alla olevassa kuvassa näkyvän metallikehikon paikalle kukkaruukkujen viereen. Kukkaruukkujen aidosti ruosteiset suojusruukut ovat muuten joitakin uudistetun viemärisysteemin osia.

Päämummo uhoaa ja karkaa kesän kuumimpana päivänä

Päämummo vastasi vihaisesti, kun kysyin, oletko menossa jonnekin, haluatko että vien autolla.
- Mie lähen tästä enkä ikinä kerro kellekkään, minne meen, uhittelee ja toteuttaa sen tuo meidän päämummo. Nakkasi kepit kainaloon ja meni. Äiti ei ole koko talven aikana lähtenyt minnekkään pihalta kävellen.
Äiti on tarkka ruokailustaan ja keskipäivän lääkkeestään. Nyt ei kuulunut kotiin. Äiti ei ollut koskaan tehnyt näin.

Päivä oli kesän kuumin ja aloin huolestua. Juttelin veljen ja poikani kanssa ja päätimme odottaa iltapäivään. Juuri ennen kello kahta äiti käveli pihaan. "Enpäs kerrokaan teille missä kävin syömässä!"

Eräretken syy. Heräsin säikähtäen olohuoneen sohvalta. Olin siihen nukahtanut avattuani ovet remppamiehille. En ollut koskaan tehnyt niin, vaan keitellyt aamupuuron, lukenut lehteä kunnes päämummo heräsi. Päämummo ei ollut minua kuitenkaan huomannut, ja oli huolestunut, missä olen, Kun huomasi, oli kiukkuinen herättäessään "no nyt elämäsi tempun teit" ja päätti tehdä elämänsä tempun itsekin. Tottakai äiti oli huolestunut kun ei huomannut minua sohvalla, reaktio kuitenkin  oli aikamoinen.

Tämä tapahtui muutama päivä sitten. Sen jälkeen onkin talossamme ollut melko mukava yhteiselo. En mainitse eräretkeä, eikä mainitse äitikään. Istuimme juuri äsken kiikussa, maanantaina juhannuksen jälkeen, ja katselimme yhdessä kukkia ja äiti kertoi monen kukan tarinan; saatu Gunnarilta, Ainolta, naapurilta. Äiti ei ole pitänyt kaikista pihalle tuomistani uusista jutuista, kuten ruukkuihin istutetuista kasveista"kaikenmaailman törppöjö piha täys" ja "kato nyt Terhi Seijan kasvimaata..mut miuta ei kiinnosta". Kivetkään eivät ole olleet äidin mieleen.  Keksin, että äitiä taitaa harmittaa kun ei itse jaksa pihaa laitella.

Joistakin kukista äiti ei pidä, kuten kuunliljoista ja päivänliljoista. Yritän kertoa, miten minusta ne ovat kauniita. Oikeastaan kaikki kukat. Olemme aivan erimieltä "rikkaruohoista", jotka minusta ovat luonnonkukkia. Vanha autotallin luiska on kivasti heinittynyt ja siinä kasvaa kissankelloja, päivänkakkaroita ja muita tunnistamattomia keltaisia kukkia ja uskomattoman kaunista korkeaa heinää, johon aurinko heijastuu eri tavoin ja se heiluu pienessäkin tuulessa ees taas. Ihailen sitä kiikussa ja ä.ihmettelin itsekseni, miksi en ollut tuota aikaisemmin nähnyt, aikaisempina kesinä. Äiti sanoikin, että leikkaa sen heinät pois käsin. Koetin hellävaraisesti kertoa, miten minusta tuo kohta on tavattoman kaunis, ettei sitä tarvitse leikata. Ruohoakaan ei haluaisi leikata. Parturoitu piha on aika ruma.

Niin, äiti oli tehnyt retken noin kilomatrin päässä olevaan vanhustentaloon, jossa on joitakin hänen vanhoja tuttujaan. Koko talvena äiti ei ole siellä käynyt.

Miun suussa se tuprettaa

Miun suussa se tuprettaa, sanoi äiti.
- Ai mikä tuprettaa?
- No se persilja.
Olin napsinut siemenestä kasvattamaani persiljaa  ja kysyin laitetaanko salaattiin.

Lauantaipäivä meni mukavasti. Katselimme puutarhaohjelmia. Katsoimme pihalle marjapensaan alle kaivautuneen kasvin, joka pitäisi sieltä pelastaa. Voimistelimme yhdessä. Huomasin, että kun äidillä on hyvä olla eikä päänsärkyä, mielikin on rauhallisempi.

Kunnes tulin iltakävelyltä ja löysin lapun pöydältä. Asettelin ihanasti tuoksuvat kielot keittiön pöydälle ja mietin. Ei, en sittenkään lopeta ostamasta sellaisia ruokatarvikkeita, joista itse pidän. Ei "minun" ruokatarvikkeitani juuri olekaan enää, kun en jaksa jähistä jokaisesta purkista jääkaapissa. Jauhokaapissakin kun oli äidin mielestä niitä ulkomaan jauhoja, ettei löydä enää mitään. Ei edes ollut. Eihän äiti ole tällainen ennen ollut. Lapussa luki "heitä tämä kompostiin, kuka pitää huolta ruokatarvikkeista". Siinä purkissa oli ihan tuoretta jugurttia. Äiti kun ei syö jugurttia, josta itse todella pidän. No, äiti taas pitää piimästä, jota en itse koskaan juo.
Tein raparperikiisselin, mutta tällä kertaa se ei ollut tarpeeksi makea ja hain uudet varret, joista äiti keitti oman kiisselinsä. Ehdotin sokerin lisäämistä keitokseeni, mutta se idea ei saanut kannatusta. Niinpä meillä on omat raparperikiisselit nyt.

Remontin 3. viikko ja arkisen olon ongelmista

Kaikki remontin osalta sujuu aika mallikkaasti. Aikataulussa ei kuitenkaan pysytä, sillä vielä menee nelisen viikkoa. Mutta äidin vastustus suihkuihuoneen tekemiseen asuinkerrokseen on ollut niin betonisen kovaa, että olen luovuttanut. Keskustelu siitä on tasolla, jota en tähän edes osaa kirjoittaa. Poikani yritti jutella mummilleen, mutta mummi melkein muurasi pojan betoniin, eikä mikään näy palauttavan Sakun mainetta. Isoa vessaa ei siis näillä näkymin muuteta suihkulliseksi kylppäriksi. Se oli se tärkein pointti koko remontissa.

Eilen katselimme erikseen Victorian ja Danielin häitä. Erikseen, koska päämummo oli ja on äreä ja saan silloin oman osani kaikista tekemistäni virheistä kuten siitä, etten aikoinaan opettanut pakistanilaista apulaistani oikeisiin siivoustapoihin. Siitä  päämummo kiertää juttunsa uhrautumiseensa "teidän eteen" ja kuinka vähän hänelle arvoa annamme ja "miksi Jumala minut jätti tänne näin kärsimään pitkäksi aikaa".

Vastaan ei haluaisi sanoa, ja jos yritän sanoa mitä tahansa päämummon olon piristämiseksi tai itseni puolustamiseksi miksi käytän puutarhakenkiä enkä saappaita multapellolla...päämummo vain saa lisää kierroksia ja minun on vaikeista vaikeinta pitää homma kasassa itse ärähtämättä.

Ymmärrän, että äidillä on tuska siitä, ettei ole entisensä, tehokas Martta, joka jaksaa kaiken ja jonka kunnia-asia on putipuhdas koti.  Mutta juuri nyt minusta tuntuu, etten jaksaisikaan. Yritän parhaani, mutta olemme kovin erilaisia, aina olleet.

Äiti voi nyt paremmin , ja silloin tämä virheiden etsintä,  ja uhrautuvaisuusteema nostaa hurjasti päätään. Saimme Sakun kanssa äidin jättämään migreenilääkityksen pois ja aika nopeasti myös töhnäisyys, töpöttelevä kävely ja jatkuva väsymyskin hellitti. Puhuimme tästä monta kertaa ennenkuin äiti lääkityksen suostui lopettamaan, mutta äiti jokapäiväisen lopettamisenkin jälkeen vielä saattoi napsia pitkävaikutteista migreenilääkettä aamuiseen päänsärkyynsä ymmärtämättä lääkkeen käyttöä ja vaikutusta. Saku sanookin, että jos lääkäriksi tulee, laittaa takuuvarmasti vanhoille ja kenelle vain sellaiset reseptit, että niihin on tarkemmin kirjattu miten lääkettä otetaan. Äidin tapauksessa oli reseptissä vain 2 tablettia iltaisin.

Soitinkin neurologille ja selitettyäni äidin oireita, sanoi, lääkkeen voi jättää pois ja mieluummin koettaa mahdollisia migreenikohtauksia hoitaa muulla tavoin, levolla. Iäkkään ihmisen elämänlaatu on tärkeämpi kriteeri verrattuna tokkuraisuuteen. Niinpä äidillä oli omasta mielestään eräänä aamuna migreeni. Sain äidin uskomaan, että lepo olisi paras apu, ja niin kävikin, että muutaman tunnin unet ja lepo veivät sen migreenin, oli se sitten tai ei varsinainen migreeni.

Vähän aikaa sitten hommasimme dosetin. Alkuun tuntui dosetin täytäminen todella vaikealta, mutta nyt se sujuu äidiltä tosi hyvin. Aluksi tarkistin, mutta nyt laittelee omia aikojaan tabletit, vilkaisen vain äidin näkemättä, ettei siitä suutu.

Nyt virkistynyt äiti käy päivittäin vetämässä heiniä puutarhassa...mitä oudoimmissa paikoissa kaiken lisäksi; kiikun alta ja pensasaidan ulkopuolelta.... Pyydämme, ettei olisi pää alaspäin. Kahden tontin reilun kävelykierroksen tekeminen ei näytä onnistuvan...siinä on jotain sellaista, että se on raihnaisempien hommaa, päämummo haluaa näyttää naapureille, että vielä on mummossa voimaa käydä rikkaruohojenkin kimppuun, eikä halua näyttäytyä kävelemässä keppien kanssa.

Punkin kanssa saunomassa ja juttelua merten yli ja vielä saunaremontistakin.

Perjantain saunassa huomasin pukeutuessa, kas kuinkas tuossa sätkii jotain, rinnan alla.
Punkkihan siinä. Taisi olla ensimmäinen kerta kun sain punkin iholleni ja vielä saunotin sen!

Olin menossa urkukonserttiin, mutta kiepaisin päivystykseen. Hoitaja nappasi sen pois ja sanoi, että seuraa ruskeahkoa rinkulaa punkin löytöpaikan ympärillä. Katsoin juuri nyt, ei ole ainakaan vielä. Ökö tunne ajatella, että mokoma mönniäinen syö vertasi.

Vesi Saimaassa on +16 ja juuri sopiva saunomisen välillä. Muilla väleillä juodaan mukaan tuodut kahvit, tällä kertaa sen kanssa pizzapalat, joskus grillataan makkaraa. Tavalliseen mökkeilyyn verrattuna Myllysaaren saunalla on plussaa tuo seurustelupuoli. Niinkuin Australian Elvira sanoo, saunaleideillä on vastaus melkeinpä kaikkeen mahdolliseen, kun kerroin miten lauteilla sain tietää skypettelystä, niin että monta henkilöä voi olla samaan aikaan juttelemassa. Heti kohta onnistuimme kolmestaan, minä ja lapsukaiseni, avaamaan konferenssipuhelun Melboourne-Helsinki-Tirilä. Ehdottoman hellyyttävä keksintö, sanoi tyttärenikin.

Kotisauna on tekeillä, ulkona viemärityöt on tehty, lattialämmitys asennettu, lattioille valettu betoni, hiottu ne ja nyt aloitetaan valmistelu sisustustamisen viimeistelyksi. Vanhojen seinien takaa paljastuu kaikenlaisia ihmetyksiä; veli tiesi kertoa, että kattoa oli kohotettu ja se oli tehty nassakoin puupalikoin. Hm...rakennusmies ihmetteli millä hän ne raot seinän ja katon välillä täyttää. Valitettavasti en osannut vastata. Satuin menemään alas katsomaan tilannetta....ainoa asia, jonka olen osannut tehdä itse, on valita kaakelit. Onneksi jäi aikaa harkita; sain oivan idean tehdä lasitiiliseinä pesuhuoneen ja löylyhuoneen välille. Siihen tulee jippo, jota en ole todellisuudessa nähnyt, sen keksin. Ehkä ihan pieni jippo, mutta minusta koko homman piste ja puumerkki. Saa nähdä! Yksi haastattelemistani urakoitsijoista ei halunnut lasitiiliseinää tehdä. Tämä urakan saanut oli valmis siihen.

Piha tai sisääntulo-alue on nyt vielä tämän kesän kesken, ehkä ensi vuonna saadaan siihen jotain laattoja järjestymään. Nyt siinä on sellainen jyntätty ja täristetty...voi mitää se onkaan, sellaista murskattua ruskeaa kiveä. On se pintana napakka, mutta osa nurmikkoalueesta on tuhoutunut ja pitää saada kasvamaan uudelleen.

Saunalla ennen lattian valua:

Palsta ja puutarha

Sanni Seppo: Palsta, Kustantaja Maahenki, 2010
Hurmaava palstapuutarhureista kertova kirja. Helsingissä pidin muutaman vuoden palstaa itsekin.
Niinkuin kirjassa mainitaankin, palstanpitäjät sanovat, että palstaa ei niinkään pidetä hyötytarkoituksessa. Syyt ovat enemmän henkisiä. Sielun hoitoa, lepoa, mahdollisuus luovuuden toteuttamiseen, virkistystä, elämäntapa; henkireikä keskellä kaupunkia.

Samahan se on täällä kotitalon pihalla, sielunhoitoa. Kivikasan asettelemista voisi sanoa luovuuden toteuttamiseksi, kyllä. Kaunein kukkanen tällä hetkellä on akileija. En muistanut edes nimeä, kun sain sen lapsuuden ystävältäni Kirstiltä.

Akileija, englanniksi ja latinaksi Aquilegia . Suvun nimi tulee kreikankielisestä sanasta aquila, joka merkitsee kotkaa. Kukalla on kotkan terävät kannukset. Ja väri! Pidän juuri tästä herkästä vanhan roosan väristä. Perennallani on myös tavattoman kauniit lehdet, mutta niitä on hankala saada samaan kuvaan, koska kukkavarret ovat ohuita ja pitkiä. Löytäisinpä akileija-lajeja lisää. Pihalla on muitakin vanhoja perennoja, joita aion harrastaa kunhan opin tuntemaan. Näitä on ainakin:väriminttu, hirvenjuuri, särkynyt sydän, alpi, joku kukaltaan ohdakkeen ja ruiskukan välimuoto, päivänliljoja, malvaa, pioneja...äidin vanhassa pionipuskassa on paljon nuppuja, juhannusruusu ja muita perinneruusuja.

Poliisin suunnitelmissa on ollut siirtää isoäiti rajalle ambulanssilla.

Iltasanomista lainattu juttu alla kokonaisuudessaan. Miten paha olo tästä tuleekaan. Aisha eilen kertoi miten pahalta oli tuntunut kun oli lukenut lukijoiden kommentteja. En edes mene lukemaan.

Käännyttämispäätöksen saanut venäläisisoäiti joutui sairaalaan15.06.2010 13:04, päivitetty 15.06. 13:47


Käännyttämispäätöksen takia julkisuudessa ollut venäläisisoäiti on joutunut sairaalahoitoon. Asiasta kertoo Irina Antonovan vävy Ari Laitanen.

Antonova toimitettiin ambulanssilla sairaalaan tänään aamupäivällä. Hänet oli tarkoitus poistaa maasta huomenna, mutta Laitanen ei usko, että se on nyt mahdollista.

IS tavoitti Irina Antonovan vävyn Ari Laitasen.

- Irinan tytär Natalia soitti minulle töihin, että hänen äitinsä on aivan sekaisin, kertoo Laitanen.

Tytär oli antamassa Irinalle ruokaa, mutta ''äiti ei tuntunut ymmärtävän, mitä syöminen tai ruoka on''.

Laitanen kiirehti töistä kotiin ja tapasi ovella huolestuneen tyttären.

- Irinan silmät olivat tummuneet, ja hän sanoi oikean puolen päästä olevan kipeä. Ambulanssimiesten tullessa Irinan puhekin alkoi jo sammaltaa.

Laitasen mukaan Irinalla on ollut jo kolme aivoinfarktia. Hän kertoo oireiden olleen joka kerta samanlaiset.

- Irina ei parane tästä. En ymmärrä miksei sitä ole jo aiemmin ymmärretty, vävy huokaa.

Antonova on edelleen hoidettavana Meilahden Haartmanin sairaalassa.

Poliisin suunnitelmissa on ollut siirtää isoäiti rajalle ambulanssilla.

Karkoitetaanko kaksi mummoa?

Pitkään jatkunut kahden mummon käännytysruljanssi on  käsittämätöntä julmuutta.
Venäläinen Irina Antonova ja egyptiläinen Eveline Fadayel ovat olleet melkein päivittäin eipäs juupas, en hyväksy, hyväksyn käännytyspelin surullisina kohteina.
-Mummot saisivat mennä takaisin sinne mistä ovat tulleet, ei heitä tarvitse täällä elättää valtion kustannuksella, uhoaa äitinikin. Selitin, ajattelehan, miltä sinusta tuntuisi, jos minä asuisinkin vielä Australiassa ja haluausin sinut sinne perheeni luo, ja Australian valtio heittäisi sinut ulos. Tai jos tyttäreni, Australian ja Suomen kaksoiskansalainen, ei saisi minua luokseen Melbourneen, jos joskus niin haluaisimme. Eveline on kanssani samaa ikäluokkaa reilusti kuuskymppinen, kaiken lisäksi, huomautan.
- No en muutenkaan tykkää venäläisistä, sanoo siihen hämmentynyt äiti. Sen jälkeen ei äiti ole käännytysasiaa ottanut puheeksi.
Äidiltä tuntuu muutenkin unohtuvat, että hänen tyttärenlapsensa ovat suomalaisia vain puoliksi.
- Mutta nehän ovat ihan suomalaisia, hämmästyi äiti kun hänelle esittää muuta.
Niin, mummin luona ollaan suomalaisia, koetetaan olla ja toimia  mummin ehdoilla täällä Tirilässä, eletään pääosin mummin ohjelman mukaan. Paistetaan muikkuja, puhutaan mie ja sie, istutaan kiikussa mummin kanssa ja parasta maailmassa on mummin mustikkapiirakka ja mummin mehut. Kun mummi koettaa vastustaa "en minä niitä mehuja enää ole aikoihin tehnyt", Saku vastaa, että silti ne on mummin mehuja, vaikka tekemisen hoitaa mummin opeilla nyt äiti.

Saku poikaseni on nyt täällä muutaman päivän samalla kun odottelee tietoa pääsystä lääketieteelliseen Kiinassa, Dalianin kaupungissa olevaan yliopistoon. Dalian on niemessä, joka pistää Keltaiseen mereen jossain Korean niemimaan tuntumassa, itäisessä Kiinassa.

Tänään uutisissa kerrotaan, että Eveline on yhtä edelleen piilossa Turun seurakunnan auttamana, eivätkä suomalainen miniä ja poika  aio suostua karkotukseen. Pari päivää sitten Irinan perhe ilmoitti, että hän menee inkeriläisten vanhainkotiin Viipurin ulkopuolalle. Perhe sanoi saaneensa tarpeeksi ikävästä pyörityksestä ja hyväksyi tällaisen vaihtoehdon. Irina lienee jo matkannut rajan yli. Putin otti vieraillessaan Lappeenrannassa toissa viikolla kantaa käännytykseen ja sanoi, että Irinalle järjestetään hyvät olot Venäjällä. Niin järjestyikin. Onneksi Viipuri on lähellä, Egyptiin olisi omaisilla pitempi matka perheen mummoa tapaamaan.

Kuvassa meidän mummi ja jälkipolvea Elliin 6-vuotissynttäreillä kesäkuun alussa .

Remontin 5. päivä ja päämummon surumielisyyttä

Kaksi kertaa on äiti antanut suostumuksensa suihkun rakentamiseen asuinkerrokseen. Talon suihku on ollut saunan yhteydessä kellarissa. Kymmenen kertaa kymmenen kertaa äiti on kieltänyt sen rakentamisen milloin milläkin painolla: siitä ei puhuta, menen vaikka kontallani alas, ei tarvii, siitä ei puhuta, juonitte selän takana.

Keskustelin rakennusmestarin kanssa, että olen ihan pattitilanteessa äidin kanssa ja yllätyksekseni äiti suostuikin kun pyysin äitiä puhumaan rakennusmestaria . Perui tunnin päästä. En ole mitään rakentajille maininnut.

Kolmantena remppapäivänä ilmeni, että puuvarastona käytetyssä tilassa, josta pitäisi tulla pukuhuone/kodinhoitohuone, on sokkeliin levinnyt kosteutta. Tarkemmin katsottuna koko talon sivu pitää aukaista ja asentaa suojalevy kosteutta vastaan. Vanhan talon yllätyksiä.

Remonttiurakka on aloitettu saunalla. Kaikki pinnat on purettu, lattia jyrsitty viemäriputkien asennuksia varten. Toistaiseksi elämä sujuu, meillä ei vain ole suihkua.

Nyt on remontin viides päivä. Kolmantena päivänä äiti poissaollessani oli pessyt rakentajien jäljiltä kellarin raput. Uskomattomia suorituksia, kun äiti niin haluaa.

Tänään kanaa paistellessani tuli äiti aika venttinä sisään. Oli tällä kertaa keksinyt voikukat tien puolella pensasaidan kupeessa. Kerrankin äiti oli sitä mieltä, että kumma kun ei itse ymmärrä ettei enää jaksa.

Kanasta puheenollen, uuniperunat ja bataatti saivat  tuomion.
- Enää en tämmösiä, pitää olla veessä  keitettyjä. Eikä tämmösiä makeita perunoita, bataattia, ei nää ole perunoita, mitään makeita ne ei saa olla. Seurasi murmutus mausteista ja hyvistä lihapullista, joita sai 10 vuotta sitten jossain kesäreissullaan. Tottahan vanhemmilla ihmisillä monilla mausteet eivät ole mieleen. Olenkin yrittänyt tehdä mahdollisimman yksinkertaista perinneruokaa. Usein se on erittäin hyvää, niinkuin eilinen kaalilaatikkoni, joka ei saanut yhtään miinusta päämummolta. Se on paljon se.

Vertaistuki on tärkeä ja yleensä asioista jutteleminen jonkun toisen kanssa. Äidin lapsenlapsista yksi mainitsi, että mummi on puhunut "pääsis jo pois täältä" juttuja aikuisille lapsenlapsilleenkin. Silloin huomasin, että olen ottanut äidin surumielisyyspuheet ehkä liikaa itseeni. Ajattelen, etten osaa olla äidille mieliksi ja siksi äiti masentuu. Ei kai niin ole. Koetan vain sanoa, että miten olet ikäiseksesi kovin hyväkuntoinen ollut ja vielä olet. On vain vaikea löytää sopivia sanoja, ettei mene mukaan surkutteluun ja etenkin, ettei sano jotain, joka kirvoittaa lisää kuolemanajatuksia.

Ihana naapurini myös on kokenut oman äitinsä vanhenemisen samassa talossa asuessaan ja on jaksanut kuunnella minua ihanilla saunareissuillamme Saimaan rannalla. Ja puutarhassa möyhyäminen, se auttaa jaksamaan. Myös tämä kirjoittaminen.

Pyysin äitiä mukaan saunalle. Ei sitten halunnut. Huomasin, että on parasta kysyä, sillä viime viikolla äiti suutahti kun en häntä pyytänyt. Tosin olin saanut jo aikaa sitten sellaisen käsityksen, ettei halua sinne yleiseen saunaan tullakaan. Pojaltakaan ei kysele armoa. Jos pyytävät saunaan niin menee. Sanoi päämummo.

Tehdään niin sitten.

Mutta nyt kylvämään lisää vihanneksia. Äiti halusi raparperikiisseliä.

Raparperiprinsessan piirakka

Suloinen prinsessahuntu on päässään. Olemus niin kevyt ja raikas.
Kuvaa en innostuksestani muistanut ottaa! Uskoisin, että saan uuden tilaisuuden.

Sillä aikaa jaan sanallisen osuuden.

Raparperiprinsessan piirakka

100 g voita (en pidä margariinista)
1,5 dl sokeria
1 muna
2 keltuaista
1 dl maitoa tai kermaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

päälle
reilu puoli litraa raparperinpaloja

kuorrutus
2 valkuaista
5 rk sokeria
1-2 dl kookoshiutaleita

1. vatkaa vaahdoksi voi ja sokeri
2. lisää vatkaten muna ja keltuaiset (ei haittaa jos "juoksettuu" tässä vaiheessa
3. lisää vatkaten maito/kerma
4. lisää jauhot ja leivinjauhe, hyvin keskenään humpsautettuna
5. laita vuokaan ja kaada raparperipalat päälle
6. paista pyöreässä piirakkavuoassa (voitele tarvittaessa) tai irtopohjavuoassa 175 C noin 20-25 min. kunnes alkaa olla kypsä ja ruskettuu jo sievästi laidoiltaan.
7. paistellessa vatkaa valkuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi (muista, että marengin onnistumiseen astian ja vatkaimen täytyy olla putisen puhdas ja kuiva)
8. kookoshiutaleet voi laittaa raparperien päälle ensin tai sekoittaa marenkiin - marengista tulee kevyempi huntu, jos kookoshiutaleet laitetaan marengin alle
8. Nostele marenki melkein kypsän kakun päälle- älä levitä ihan vuoan reunoille asti - marengin voi kuvioida vaikka haarukalla
9. takaisin uuniin, niin että marenkihuntu saa kauniin ruskean sävyn

Aika nam. Kuorrutuksen voi tehdä tuplana jos rakastaa marenkia niinkuin minä.
Aion pakastaa puolen litran raparperipussukoita tulevia prinsessoja varten. Niin kovasti ihastuin tähän herkkkuun, jonka Ritulta sain, joka sen on lehdestä bongannut.