Morsian Kashmirissa

Lasteni pikkuserkku Sadaf vihittiin Kashmirissa. Sadaf kuuluu heidän isoisänsä Khurshid dadan (isoisä isän puolelta) sisarussarjan vanhimman siskon perheeseen, joka ainoana jäi Intian ja Pakistanin itsenäistyttyä Kashmiriin Srinagariin.

Morsiamen pääjuhlan rukshatin puku on perinteisesti punainen. Juhlapäiviä on kolme, morsiamen jäähyväisjuhla mehndi, sulhasen jäähyväisjuhla mehndi, jotka ovat polttareiden kaltaiset isossa mittakaavassa, sitten rukshati eli silloinluovutetaan morsian uuden miehensä perheen hoiviin. Walima seuraa ehkä seuraavana päivänä tai muutama päivä sen jälkeen, sen tarjoavaa sulhasen perhe osoittaakseen, että uusi miniä on otettu perheeseen ja kohdeltu hyvin. Oikeastaan tapahtumia on vielä yksi, tärkein lisää, mutta se sijoitetaan usein rukhsatin yhteyteen, eikä se ole suuri juhla, vaan vaatimaton virallinen tilaisuus. Nikah on islamin mukainen yksinkertainen tilaisuus, jossa allekirjoitetaan avioliittosopimus. Voikin olla, että nikah allekirjoitetaan vuosiakin ennen varsinaista yhteiselämän aloitusta. Tällaisessa tapauksessa nikhain allekirjoittanut saattaa vielä opiskella kotoa käsin tai ulkomailla vaikkapa vuosien ajan, mutta koska avioliitto halutaan  perheiden taholta varmistaa, voidaan nikah allekirjoittaa valmiiksi.

Usein avioliitot ovat järjestettyjä, mutta voivat nuoret tavata ja ihastua esimerkiksi opiskellessaan, ja pyytävät sitten perhettä tekemäään perinteiset järjestelyt. Useimmiten sulhanen ja morsian tuntevat toisensa tai heidän annetaan tutustua ennen päätöstä. Aina on ollut avioliittoja, joissa puolisot ovat itse löytäneet toisensa, mutta sellainen taitaa olla yleistymässä. Näin on tehnyt anoppini jo aikoja sitten ja myös hänen tyttärensäkin. Pakistanissa ja Intiassa muslimien keskuudessa ensimmäisten serkkujen avioliitot ovat melko yleisiä.

Ahvenanmaan mannapannari

Ahvenanmaan mannapannari

ohjeesta tulee yksi pellillinen

Mannapuuro

5dl täysmaitoa, itse käytin Valion uutta punaista laktoositonta maitoa

3/4dl mannasuurimoita

Kuumenna maito paksupohjaisessa kattilassa, lisää suurimot koko ajan sekoittaen. Anna hautua keskilämmöllä ja sekoittele välillä. Kypysymisaika viitisen minuuttia. Jäähdytä puuro.

Pannukakku
4munaa

1½ dl sokeria

5dl täysmaitoa

2dl vehnäjauhoja

2tl vaniljasokeria

½ tl kardemummaa

½ tl suolaa

Sekoita munat ja sokeri. Lisää joukkoon kylmä mannapuuro ja muut ainekset. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia, asteita 225.

Zoen isovanhemmat Adelaidesta

On meidän mustikkakarhumme saanut pitkät geenit tuolta isoisältään Andrewlta ja isältään Meksulta!
Aamulla varhain Zoe pakattiin kengurupussiin ja suunnattiin aamiaiselle Birdman Eateryyn Gertrude Streetillä. Sitten isovanhemmat, suomalainen mummo mukaanlukien suuntasivat Melbournen Victoria Marketille herkkujen ostoon. Siitä enemmän www.siperiankautta.blogspot.com.

Isoäiti Verityltä saattaa sitten periytyä hoikkuden salaisuudet, niitä kun ei meillä Suomenpuolen pullukoilla ihan selkeästi juurikaan ole. Zoen varpaat ovat jo pitemmät kuin meidän, ihan totta.

Zoe mustikkakarhu 2 kuukautta vanha eilen

Zoe, keisarinna, mustikkakarhu, mörinäkarhu, karhunpentu, höpötassu...siinä muutama kertynyt lempinimi kahden kuukauden aikana.

Posket ovat pyöreät, ensimmäiset vaatteet 50 cm ja alle, ovat jo poistokasassa. Paino on nyt melko tarkkaan 4 kg, pituus 53,5 cm.

Katse kiinnittyy mummoon, äitiin, isään, valoihin ja Zoe katselee tarkkaavaisena ympäristöään.

Zoe kuuntelee mummon laulua, äidinkin ja kuuntelee tarkkaavaisena "tuu tuu mustikkarulla, mistäs tiesit tänne tulla..."

Joskus Zoe nukkuu neljäkin tuntia, mutta välillä, niinkuin juuri nyt, ilmavaivat herättävät pikkuisen, vaikka silmissä vipsottaa uni.

Äiti Aisha onkin joutunut maidottomalle ruokavaliolle. Se tuntuikin auttavan ilmavaivoihin , kunnes toissapäivänä innoissamme ruotsalaisella kirkolla tartuimme korvapuusteihin...ja perunamuussiin  Maitoa niissä tietysti oli. Suodaan se anteeksi Aishalle, alussa on vaikea ajatella joka suupalaa, mitä siinä on.

Mummo leipoikin tänään maidottomia karjalanpiirakoita. Niihin laitettiin riisimaitoa. Aika hyviä tulikin. Eilen kokeilin piirakoita veteen keitetyllä ohrahiutalepuurolla , mutta niistä ei tullut yhtä maukkaita.

Maitobaarin tarjonta onkin ollut monimutkaista näiden kahden kuukauden aikana. Koko ajan on palvelu baarissa parantunut sitä mukaa kun keisarinnamme hyväksyy äidin läheisyyden ja maitoa alkaa tulla reippaammin. Keskolassa pulloon ja mahaletkuun tottunut Zoe ei oikein aluksi pitänyt koko imetyshommasta. Liian vaikeeta!

Aisha sinnikäs yrittäminen on palkinnut. Nyt Zoe aloittaa reippaasti, mutta jossain puolessavälissä alkaa taistelu, kieputtelu ja vastaanhangoittelu, kun imetystä aloitellessa kaikki  oli yhtä taistelua.

Mummo sai välillä, ja isä, tiputella keisarinnalle maitoa taivaasta! En ole tällaisesta keinosta kuullutkaan. Niin sai Zoe maidon makua ennenkuin älysi itse tarrautua siihen maitobaariin.

Aishalla kun vielä on rintasuoja sisäänpäinkääntyneiden nännien takia, Zoe sai sen huitaistua hetkessä irti ja taas uusi yritys asettaa maitobaari asemiinsa. Huitomista ja nipistelyä se aluksi olikin. Nyt ei aina tarvita lisäystä pullosta. Ruokailuvälit ovat lyhentyneet, sillä itkuiselle keisarinnalle on paras antaa maitobaarista lisäjuomaa, jos itku tulee.

Imetykseen erikoistunut kätilö on tullut muutaman kerran seuraamaan syöttötoimia ja antanut arvokkaita vinkkejä. Asentokin oli tietysti uudelle äidille aika mysteeri. Eikä mummo osaa neuvoa, kun ei koskaan imetys kaksosille onnistunut.

Mutta nyt kahden kuukauden kohdalla on oikeastaan vain tuo imetyksen keskivaiheilla alkava kieputtelu ongelmana; toiselle baarikierrokselle keisarinna ei tahdo haluta. Sitten ei tiedä, onko saanut tarpeeksi, pitääkö odottaa ja vaikka odotettaisiinkin, ei tahdo enää kelvata.

Kerron vielä Isä-Meksun mainion keksinnön. Tuntui, ettei äidille jäänyt aikaa nukkua tarpeeksi, sillä syötön jälkeen pumppaamiseen meni melkeinpä toinen tunti, no, isä laittoi toiseen rintaan pumpun, ja piti sitä paikoillaan, kun Zoe naposteli toisella puolella. Oli se näky.

Ei kyllä tämä mummo ole näin monimutkaista syöttöoperaatiota kuvitellut olevankaan. Eikä Aisha osannut sen olevan näin monen mutkan takana; hienosti Aisha-äiti on jaksanut! Moni äiti olisi jo viskannut pumput, suojukset ja muut oheisvempeleet tien poskeen ja siirtynyt pullotteluun. Mutta ei Aisha antanut missään vaiheessa periksi.

Iltapäivällä tulivat Adelaiden isovanhemmat kylään. Tuomisinaan tiikeri Lontoosta ja ihania mekkosia Ranskasta. Australian isovanhemmat ovat urheilullisia ja olivat patikoimassa ja pyöräilemässä Euroopassa, ja tulivat heti saman tien Zoea katsomaan.

Zoe, keisarinna

Aisha ja Nigel halusivat tyttärelleen vahvan nimen, ja niin valittiin Zoe. Kumpikaan ei kuitenkaan tiennyt vahvasta keisarinna Zoesta ja siitä, että keisarinna olisi ollut Kalevalan Pohjan akan esikuva. Siitä kertoi meille viestissään tänään Aleksi ja Heli. Zoen muutkin nimet on valittu juuri tuo ajatus vahvasta tytöstä, vahvasta naisesta, selvästi esikuviensa kaltainen Zoe Peppi Aleksandra jo on. Meidän Zoe tietää mitä tahtoo ja osoittaa sen!

Aleksi kirjoitti viestissään: " Zoe on hienosti valittu nimi, keisarinnan mukaan. Haavikon Rauta-ajassa (kirjaversio) Zoesta annetaan aika hurja kuva."   Nyt pitää tutkia hieman nimen taustaa. Suomeen palattua täytyykin lukea kirja.


Wikipediasta lainattua:

Zoe (kreikaksi Ζωή, n. 978 - 1050) oli Bysantin keisarinna 15. marraskuuta 1028 - 1050.
Zoen isän Konstantinos VIII:n kuoleman jälkeen Zoe hallitsi miehensä Romanos III:n kanssa. Romanoksen kuoltua vuonna 1034 Zoe meni naimisiin Mikael IV:n kanssa. Mikael kuoli vuonna 1041. Seuraava kanssahallitsija oli Zoen ottopoika Mikael V, mutta hän kuoli jo seuraavana vuonna.
Kahden kuukauden ajan vuonna 1042 Zoe hallitsi siskonsa Theodoran kanssa. Zoen kolmas ja viimeinen mies Konstantinos IX hallitsi vielä Zoen kuoleman jälkeen vuonna 1050.
Paavo Haavikko on esseessään "Sampo, Bysantin rahamylly" Mitä-Missä-Milloin 1975 -kirjassa esittänyt, että keisarinna Zoe olisi ollut Kalevalan Pohjan akan esikuva

Keisarinna Zoe Porfyrogenitaa ja hänen miehensä Konstantinos IX:a esittävä mosaiikki

Zoe, jonka käsi ohjaa meidän valtakuntaamme.

Ruisleivän teko juuresta alkaen.

Ruisleivän ja juuren valmistusohje seuraa...

Kyllähän minä maailmalla ilman ruisleipääkin pärjään, mutta pitäähän mummon hoitaa mummon tehtäviä ja leipoa rakkaillensa leipää. Täällä ei sitä kaupasta saa, etsimällä jostain terveyskaupoista saattaa onnistua jonkinlaista ruisleipääkin saamaan. Aikoinaan Sydneyssä oli meillä Sylvin suomalainen leipomo. Seuraavaksi paras oli latvialainen herkkukauppa, josta sai venäläistyyppistä kosteaa ruisleipää. Sydneyssä leivoimme itse usein karjalanpiirakoita. Niitä Aishakin on täällä tehnyt.


Pari-kolme päivää koetin saada juurta happanemaan, mutta ei, on liian viileää. Tänään keksin kakun paistamisen jälkeen laittaa juurikulhon sinne lämpimään uuniin uuninluukku kiinni. Juuren aloitin liottamalla pari palaa tuomaani jälkiuunileipää ja lisäämällä siihen vettä ja jauhoja. Kokeilen ihan ilman hiivaa.

Ja muutamassa tunnissa uunin vielä antaessa ihan vähän lämpöä alkoi juuriliemi pulppuilemaan, lisäsin jauhoja ja liinan alla keittiön pöydällä se jatkoi iloisesti pulputtelemaan lisää. Leivoin äsken juuren leipätaikinaksi, annnan aamuun asti asettua ja sitten kokeillaan, millaista leipää saadaan aikaan. Vain luomuruisjauhoja, suolaa ja vettä.

jatkoa 17.9.2011

Reilussa viikossa on tehty 12 reikäleipää, joista on syöty 9  kolmistaan. Hyvää tuli. Tässä tarkemmat ohjeet. Opetan leivän tekoa Aishallekin samalla. Aloitetaan juuritaikinasta. Jos saat juuritaikinaa jostain, katso vain sitten ohje no. 2.

1. Juuritaikina, jos et leivänjuurta saa:

1 litra vettä
pari palaa ruisleipää, mieluiten kokoruista, hapankorppukin käy.
1 litra ruisjauhoja

1. Kädenlämpöiseen veteen liotetaan ruispalat ja  lisätään noin puolet ruisjauhoista siihen.
Laita vedottomaan mieluiten lämpimään paikkaan ja peitä leivinliinalla.

2. Lisää loput jauhoista, kun seos alkaa kuplimaan. Peitä ja seisota kuten yllä.

3. Melbournen viileässä kevätsäässä en oikein saanut aikaan mitään elämää kolmessa päivässä, ennenkuin laitoin sen juuri ja juuri lämpimään uuniin (vedotonkin uuni on). Vihdoin alkoi juuritaikina kuplimaan.  Voi olla, että nopeamminkin olisi juuren saanut aikaan.

4. En oikein tiedä onko leipäpalalla merkitystä, juuren pitäisi onnistua pelkillä jauhoillakin.

5. Leivänteko. Lisää juureen suola siis vasta tässä vaiheessa. Juuren hapattaminen käy paremmin alussa, jos suolaa ei ole. Nyt lisätään loput jauhoista ja suola. Sekoita vain hyvin, ei vaivaamista sen enempää tarvita.


1 litra ruisjauhoja, lisää1-2 dl tarvittaessa
1 rkl suolaa

6. Nyt taikinan pitäisi olla sementin kaltaista, siitä saat muotoiltua lastan avulla keon kulhoon.

7. Anna taikinan tekeytyä vielä pari tuntia ainakin, enempi ei haittaa, liinan alla. Sementistä on noussut pehmeä taikina:

MUISTA OTTAA ENNEN LEIPOMISTA TAIKINAA KAHVIKUPILLISEN VERRAN TALTEEN SEURAAVAA KERTAA VARTEN KUN taikina on valmis leivottavaksi!

Juuri säilyy pari-kolme viikkoa jääkaapissa tai voit sen pakastaa. Otin kaksi annosta talteen, sillä halusin pitkän juurentekorupeaman takia varajuuren. Ja meinasinkin hukata ensimmäisen, sillä ruisjauhoja ei noin vain lisää löytynytkään. Onneksi ratikkamatkan päästä löysin ja sain jatkaa taikinan tekoa. Ruisleivän pitäisi happamuudeltaan parantua tekokertojen myötä, mutta oli jo ensimmäinen satsi nam.

8. Reikäleiviksi saat taikinakeon helposti jaettua neljään leipään jakamalla sen vaikka nuolijalla. Ripottele kulhossa jo taikinan päälle vähän jauhoja niin ei tartu niin helposti käsiin. Pyöritä palloksi ja taputa pallo litteäksi, käytä vain vähän ruisjauhoja taputellessasi.

9. Viimeistele suoraan pellille leivinpaperin päällä noin 1-1.5 sentin paksuisiksi leiviksi, leikkaa reikä vaikkapa juomalasilla. Pellille mahtuu kaksi leipää ja reikäkakkarat.
Vinkkinä, ripottele jauhoja keskelle leipää, niin lasi ei tartu reikää tehdessäsi, vaan irtoaa nätisti. Samoin laita vähän jauhoja leivinpaperille suunnilleen leivä reiän kohdille, syy sama kuin edellä.

10. Nostata leipiä taas liinan alla tunti-pari. Sitten painele taikinapyörällä tai veitsen kamanalla taittoviivat ja tee haarukalla reiät.

11. Paista noin +220 C lämmössä vajaa tunti.  Leivät ovat valmiit kun pohjaan koputellessa kumisee.
Mitä kauemmin paistat, saat rapsakampaa leipää. Uunistakin riippuu paljon, miten paistuu, siis koputtele.

12. Kääri paistetut leivät leivinliinaan.

Ei siis kovin vaikeaa, pitää vain muistaa, että leivän nostatukseen kuluu aikaa. Siksi voi olla apua, jos kerron, että laitan uutta satsia varten leipätaikinan muhimaan yöksi. Seuraavana aamuna/päivänä voi sen sopivassa välissä laittaa nousemaan pellille ja paistaa. Nostatusajat eivät ole niin minuutin tarkkoja.


Ruisleipä, jos on valmista juuritaikinaa

1 litra kädenlämmintä vettä
juurimöykky
2 litraa ruisjauhoja


1. Liota juuritaikina litraan kädenlämpöistä vettä. Lisää siihen  litra ruisjauhoja anna seisoa yön yli. pitäisi kuplia mukavasti aamulla. Eli jos on liian kylmä paikka, laita vaikka pesualtaaseen lämmintä vettä ja siihen taikinakulho. Nyt vaan toimitaan kuten edellä juuren valmistumisesta lähtien...kopioin ohjeen vielä tähän niin ei tule väärinkäsityksiä!

2. Yön seisseeseen taikinaan lisätään 1 litra ruisjauhoja. Sekoitus riitttää. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Nyt taikinan pitäisi olla sementin kaltaista, siitä saat muotoiltua lastan avulla keon kulhoon.

3. Anna taikinan tekeytyä vielä pari tuntia ainakin, enempi ei haittaa, liinan alla.

MUISTA OTTAA ENNEN LEIPOMISTA TAIKINAA KAHVIKUPILLISEN VERRAN TALTEEN SEURAAVAA KERTAA VARTEN KUN taikina on valmis leivottavaksi!

Juuri säilyy pari-kolme viikkoa jääkaapissa tai voit sen pakastaa. Otin kaksi annosta talteen, sillä halusin pitkän juurentekorupeaman takia varajuuren. Ja meinasinkin hukata ensimmäisen, sillä ruisjauhoja ei noin vain lisää löytynytkään. Onneksi ratikkamatkan päästä löysin ja sain jatkaa taikinan tekoa. Ruisleivän pitäisi happamuudeltaan parantua tekokertojen myötä, mutta oli jo ensimmäinen satsi nam.

4. Reikäleiviksi saat taikinakeon helposti jaettua neljään leipään jakamalla sen vaikka nuolijalla. Ripottele kulhossa jo taikinan päälle vähän jauhoja niin ei tartu niin helposti käsiin. Pyöritä palloksi ja taputa pallo litteäksi, käytä vain vähän ruisjauhoja taputellessasi.

5. Viimeistele suoraan pellille leivinpaperin päällä noin 1-1.5 sentin paksuisiksi leiviksi, leikkaa reikä vaikkapa juomalasilla. Pellille mahtuu kaksi leipää ja reikäkakkarat.
Vinkkinä, ripottele jauhoja keskelle leipää, niin lasi ei tartu reikää tehdessäsi, vaan irtoaa nätisti. Samoin laita vähän jauhoja leivinpaperille suunnilleen leivä reiän kohdille, syy sama kuin edellä.

6. Nostata leipiä taas liinan alla tunti-pari. Sitten painele taikinapyörällä tai veitsen kamanalla taittoviivat ja tee haarukalla reiät.

7. Paista noin +220 C lämmössä vajaa tunti. Leivät ovat valmiit kun pohjaan koputellessa kumisee.
Mitä kauemmin paistat, saat rapsakampaa leipää. Uunistakin riippuu paljon, miten paistuu, siis koputtele.

8. Kääri paistetut leivät leivinliinaan.

Ei siis kovin vaikeaa, pitää vain muistaa, että leivän nostatukseen kuluu aikaa. Siksi voi olla apua, jos kerron, että laitan uutta satsia varten leipätaikinan muhimaan yöksi. Seuraavana aamuna/päivänä voi sen sopivassa välissä laittaa nousemaan pellille ja paistaa. Nostatusajat eivät ole niin minuutin tarkkoja.

Tästä taikinasta tulee siis neljä reikäleipää tai kaksi vuokaleipää. Tee kaksi pötköä ja laita nousemaan  leipävuokaan. Silikonivuoka on mainio. Tai sitten voit pyörittää taikinasta kaksi kunnon limppua.

Muunnelma 31.10.

Olen leiponut jo monen monta satsia reikäleipiä ja aina vain taikina paranee. Eilen innostuinkin vähän kokeilemaan.

1. Jatketaan siitä vaiheesta, kun vettä on litra, ruisjauhoja samoin litra ja tämä taikina on käynyt ja kauniisti kuplii. Sen sijaan, että lisäisin toisen litran verran ruisjauhoja, teinnäinÄ

2. Liota noin 2 rkl tuoretta hiivaa kädenlämpimään veteen (noin desi) ja sekoita se taikinaan.

3. Lisää noin tai näin, sinne päin, eli desin verran auringonkukansiemeniä, pari desia sekapähkinöitä (ihan kokonaisena vaan), vajaa desi chia-siemeniä, vajaa desi psyllium-kuoria (psyllium husk), sekoita. Tällä kertaa siis kaatelin kaikkea mitä AIshan kaapistä löysin, ja siellähän on aina terveellisiä aineksia!

4. Lisää speltjauhoja sellainen litran verran (siis ruisjauhojen tilalle) taikinaan, sen verran, että seos on taas sellainen märän sementin kaltainen, ei juokseva, muttei kovakaan. Jauhojen suhteen voit päättä itse, jos haluat enemmän ruista speltin sijaan.

5. Jaa seos kahteen leipävuokaan (silikonivuoat ovat ihania). Anna nousta tunnin verran tai miten ne nyt nousevat, riippuu lämpötilasta.

6. Laita vielä päälle runsaasti auringonkukansiemeniä, sekapähkinöitä tai mikä tahansa sekoitusta, mitä kotona on...paina kevyesti, etteivät irtoa leivän paistuttua liian  helposti.

7. Paista tunnin verran +180 C (kiertoilmauuni), tavallisessa uunissa ehkä aluksi kovemmalla. Varmista, että pohja kumisee kun otat leivät pois uunista. Jos eivät, voi ne laittaa "jälkilämpöön" vielä 10-20 minuutiksi tekeytymään.





Mistä vauvat tulevat

Kuka uskoo haikaraan?
Kuka uskoo taksikuskiin? Tietenkin se on taksikuski tämän päivän maailmassa, haikarat ovat vissiin jo vanhanaikaisia ja aika kiikkerä on kyytikin.

Yläkerran Ylösille toi taksikuski
pikkuruisen vauvan.
Minä  kuulin kun ne harjoitteli,
sanoi "isä" ja "äiti" vaikka kuinka kauan.
Ne kotona nyhjää ja kauheasti
rakastaa,
ne hössöttää ja maitoa pakastaa.

-Eppu Nuotio

Runon lähetti Mari, Aishan koulukaveri ala-asteella.

Mummon vapaa iltapäivä Melbournessa

Ensimmäinen erä ruisreikäleipiä oli valmiina aamupuolella.
Lämmin uuni vähän lämmitti oloa, eikä automatka lounaalle kiinalaiseen Noodle Kingdomiin vielä laittanut sukkia pyörimään. Ravintolan reilut soppa-annokset ja  lämmittivät.

Päätin lähteä tutkimaan vielä tutkimatonta osaa High Streetiltä, tämä varmaankin parikymmentä kilometriä pitkä katu moninaisuudessaan kiehtoo minua jostain syystä! Nuori perhe meni kotiin vauvelin syöttöpuuhiin. Olin jo valmiiksi kartasta katsonut mihin High Street loppuu, tästä toiseen suuntaan ainakin 10 kilometriä. Löysin bussin 552, joka vei loppupisteeseeni ja vielä kierteli Reservoirin lähiöalueen monen mutkan kautta takaisin High Streetille. Melbourne on kasvanut kuin puun vuosirenkaat, nämä lähiöt ovat muutaman kymmenen vuotta vanhoja.

Alkuperäinen aikomukseni oli kävellä kotiinpäin niin kauan kunnes jaksan, mutta ihanan CocoLocon valkosuklaakaakao pistaasiopähkinöillä ja kardemummalla alkoi leikkiä mielessä ja silmissä kun kääriydyin ainoaan täällä sopivaksi osoittautuneeseen asukokonaisuuteen tiukemmin; tuuli viuhui ja löysi pienenkin kolon josta vilahtaa kylmettämään luihin asti. Tämä on jotain suhteellista kylmyyttä, jota en käsitä. Kaipaan sellaista rehellistä kylmää, niinkuin syksyn kylmenevää Saimaata..ja avantoa. Ei, missään ei tunne tällaista kylmyyyttä. Aishakin sanoo, ettei tällaista Melbournen kylmyyttä ole missään kokenut.

Niinpäs ajelin bussilla ja sitten ratikalla noin 15 km High Streetiä taas takaisinpäin ja pysähdyin paksulle höyryävälle valkosuklaakaakaolle. En millään kehdannut pyytää toista. Viime kerralla olimme siellä isolla joukolla ja jokainen tilasi toiset! Se olisi jo ollut liikaa mässäilyä yksin sivupöydässä istuvalta mummolta, ajattelin, vaikka niin ihanaa olisi ollutkin. Samalla huomasin vieressä kaupungintalossa konsertin, sinne menin seuraavaksi. Ei minulla ollut aavistustakaan mikä konsertti oli alkamassa.

Yllätyin ihanasti; jotain balkanilaiseen viittaavaa, mutta täysin modernia, raikasta, taitavaa, omaperäistä musiikkia! Välillä joku  kappale kuulosti intialaiselta, toinen modernilta jazzilta, sitten klassisen kitaran vuoro, siihen lisättiin djembe, monenlaisia folk-lyömäsoittimia. Kahden soittajan nimet olivat Balkanilta ja mukana kaksi banjo-soitinta, joilla välillä saatiin ne Balkanin soinnnit. Vau. Bändin nimi on Yadragill.

Mutta se kylmä! Niin kylmä. Ja mitä nämä aussit tekevät!    Konserttisalin aulassa oli ovi selkosen auki, ja siellä yhtä kylmä, hyytävä, kuin ulkona . Ihmiset kärvistelivät, lipunmyyjä ja baarimies nutuissaan ja huiveissaan, ovi aina vaan auki. Onneksi sali sitten huoahti lämmintä ja sain konsertin aikana itseni lämmitettyä, laitoin kivikylmät kädet puseron sisään vuorotellen ja heiluttelin jalkojani musiikin tahdissa.

Suunnittelin miten pääsisin kotiin  pahemmin uudestaan paleltumatta, ratikat kulkisivat varmaankin harvoin iltamyöhällä, ja matka kestäisi ainakin 40 min kävellä. Ratikan tulo olisi kestänytkin, aloin kävelemään rivakasti, mutta vastaan tuli katuosuus, jossa ei ravintoloita tai kahviloita, joitain pimeitä autonpesupaikkoja tai suljettuja pikkukauppoja. Pimeetä. Kylmää. Ei kulkijoita.  Miten täällä onkin niin mustan pimeetä iltaisin. Kuulostelin askelia perässä, kiltin näköinen nuori reppu selässä paineli ohi!  Vauhditin askeleitani. Onneksi napakka kävely lämmitti eikä tuuli enää viuhunut yhtä terävänä kuin iltapäivällä. Silloin tällöin pieni baari oli vielä avoinna, ihmiset lämpimän näköisinä himmeissä valoissa.

Pimeän kohdan mentyä uskalsin pysähtyä muutamaksi minuutiksi ratikkapysäkille, sillä seuraava ratikka saavuttaisi sen kohta, pääsisin kaksi pysäkinväliä kotiinpäin.

High Street, Preston, Melbourne

Tämä kylmä maa! Ostin sänkysukat. Sänkysukat, kuka sellaisesta on kuullutkaan Suomessa. Olen pitänyt Aishan polvipituisia villasukkia ja kaksia yöhousuja, pitkää yöpaitaa...niillä pärjää yön hyvin, mutta vaan kylmenee eikä välillä viikon keväisestä lämmöstä ja auringosta ole tietoakaan. Katuvierien kahvilapöydät on nostettu kaikki pois. Täällä ihmiset ovat vetäneet päälleen talvitakkeja ja käsineitä, joita minulla ei ole mukana. Täytyy katsella Aishan varastoja. Muutaman päivän oli jo lämmintä, ettei collegeakaan tarvinnut. Jostain syystä täällä kuvitellaan, että Melbournen talvi on lyhyt, eikä taloja tarvitse talvea varten rakentaa. Tuntuu, että se kesä vasta täällä lyhyt onkin. Olisikohan 3 kuukautta joulu-tammi-helmikuu sitä kesää. Myytit aurinkoisesta Australiasta paljastuvat huijaukseksi. (Muistan kuitenkin, että pohjoisempana on tropiikki).

Niin, ei täällä kukaan illalla kävele. Kaduilla on todella huono valaistus. Kaikilla pitää olla auto, sanovat. Juuri kukaan ei asu kerrostalossa. Matkat ovat pitkiä. Tämä aamuinen reilu 25 km High Streetin matka on vain pieni tussin vetäisy Melbournen kartalla, jos sen tekisi. Yli 3 miljoonaa melbournelaista on levittäytynyt laajalle alueelle piha-aitojensa taa piiloon. Tässä taas High Streetin kulmilta keskustan liepeiltä vanhaa vuosirengasta.

1. 
2. 
   
   
   
   
   

huumaava jasmiinin tuoksu ohi kävellessä

Hymy isälle ja hevimetallille

Ensin mummo sai hymym pari päivää sitten, nyt isä hyrisi onnesta! Ja sanoi onnellinen virne kasvoillaan, että Zoe katseli silmät suurena isä-Meksun laulua, katse ei vaellellut niin minnekään. Ja se leveä hymy ihan odottamatta.

Mutta että hevimetallia, ei mummo eikä äiti tykkää. Zoelle on laulettu etupäässä tuutuu mustikkarulla, ilman tupakkaa siis, tai karhunpentu sairastaa...mutta meille tulee kiire opetella kunnon vanhanaikaisia lauluja Zoelle, ettei isä pääse liiaksi, mieluiten ei ollenkaan, antamaan hevivaikutteita.

Äiti kokee olevansa vaan maitotehdas, kun hymy ei ole vielä äidille häivähtanyt. Eiköhän äitikin kohta onnistu nappaamaan maailman ihanimman hymy ja miljoona sellaista.

(K)oodi valkosipulille

Valkosipulit kuivumassa Taigan kaupungissa Siperiassa.

Mitenköhän valkosipulini voivat siellä Tirilässä. Parempaa valkosipulin kasvattamisen ohjetta en voi keksiä, kuin tämä (K)oodi valkosipulille.
Ensi keväänä osaan sitten laittaa kunnon viljelykset.

Taisi juuri muutama päivä sitten mennä tuonne toiseen blogiini www.siperiankautta.blogspot.com ohje, miten vihreistä vihanneksista saa vikkelästi kiinalaistyyppisen aterian vain lisäämällä reippaasti valkospulia...ja ehkä jotain kiinalaista kastiketta kuten osterikastiketta ja/tai soijakastiketta, seesamiöljyä. Näitä kiinalaistyylisiä on kiva täällä Melbournessa kokeilla, kun on syöjiä. Tässä ohje Kiinalainen broccoli valkosipulin kera ja muuta vihreää asiaa.

Tätä Outi Pakkasen reseptiä parsakaalia komisario Montalbanin tapaan aion kohta kokeilla. Komisario onkin aika ihana.

Mummo ja Zoe kaksistaan

Zoe ja Zoen äiti, parhaiten Zoe nukkuu tässä kantoliinassa.

Tämä kuva on Saku-enon suosikki.

Tänään olemme kaksistaan, mummo ja Zoe. Tai kolmistaan, sillä Max-koira on kotona. Äiti-Aisha meni terveystarkastukseensa. Isä-Meksu töissä. Mummo antoi äidin mentyä rintaruokinnan jälkeen 30 ml pullosta, mutta sepä ei riittänytkään. Pienen unitauon jälkeen Zoe hamusi rintaa innolla, mummon poski sai pusuja kun Zoe etsi tissiä. Lämmitin 30 ml lisää äidin pumppausmaitovarastosta. Nyt Zoe nukkuu kestovaipan vaihdon jälkeen.Yleensä Zoe pitää pienen taistelunäytöksen nukahtaakseen, nukahtaa ehkä ihan hetkeksi ja taas pieni unitaistelulaulu. Joskus kyllä nukahtaa suoraan heti syötön jälkeen.

Hymy! Ensimmäistä kertää yhdessä kaksistaan ja mummo sai kaikkein ensimmäisen hymyn! Se oli kuin Zoen kasvot olisivat kertaheitolla muuttuneet lapsen kasvoiksi, niin merkityksellisen suloinen lapsen hymy on. Zoe saa päivä päivältä kehittyvän lapsen ilmeitä, katsekontakti voi olla jo vakaa, pysähtyy kuuntelemaan mummon laulua, kädet tarttuvat tarkoituksenmukaisemmin ja Zoe saa kätensä heti auki kapalostaan, kun vähän aikaa sitten nukkui siinä samassa asennossa kuin tötterö. Nyt kädet huitoo unissakin. Ja murinoita, ääntelyita jos minkälaisia Zoe unissaankin tekee. Hereillään on aina äänessä ja koettamassa liikkua.

Mummo keittää luomuohrahiutaleista puuroa. Sitten vähän ompelutöitä. Pieniä pesulappuja flanellista. Illalliseksi voinkin valmistella kofta lihapullia.

Joanin historia käsillä. Jossain välissä voi ehtiä lukemaan australialaisen Kate Grenvillen kirjoittamaa kirjaa Joan makes history (Joanin historia), joka kertoo eri aikausina eri naisten, Joanin "jokanaisen", arkielämästä. Mielenkiintoiseksi sen aavistan, sillä Kate Grenville on kirjallisuuspiireissä mielipiteitä jakava kirjoittaja-historioitsija; sanookin suoraan kirjoittavansa fiktiota, ja joutuu keksimään tapahtumat historian ympärille, sillä sellaista historiaa josta Grenville on kiinnostunut, ei ole kirjoitettu kirjoihin. Kuka sitten kirjoitetaan historiankirjoihin ja kuka siitä päättää?. Mielenkiintoinen aihe. Joan "jokanainen" kuuluu tärkeänä jokaiseen aikakauteen, mutta eipä ole hänestä juuri kirjoitettu.

Onhan Australian julkaistu historia mantereen "löytämisen", hyväksikäytön, kultaryntäyksen, kaupallisen kehityksen ´ja varakkaiden tai lainsuojattomien miesten historia, eurooppalaisten historiaa.  Australissa legendaksi on kohonnut lainsuojaton  Ned Kelly, joka kuoli Melbournen Pendridgen vankilassa sinne jouduttuaan syytettynä taposta. Ned Kellystä on historia tehnyt sankarimiehen, kun itse asiassa mies on mantereen kuuluisin bushranger, puskarosvo, jotka väijyivät takamailla kultavankkureita.

Mutta niin, tiettömien taivalten takana puursivat uutisraivaajien ja  karjankasvattajien vaimot, kasvattivat lapsensa,  kurpitsansa, lampaansa,  jotta miehet pääsivät tekemään historiallisia tekojaan.

Yksi Joan on aboriginaali. Odotan kiinnostuneena kovasti, miten Kate käsittelee aboriginaali Joanin; onko hän mukana vain omantunnon vuoksi, ettei kymmenien tuhansien vuosien Australian oikean historian tekijät, aboriginaalit, jää pois kuvasta. Yleensä jäävät.

Mutta näitä mietin Zoen nukkuessa, pieni mustikkakarhu punavalkoraidalliseen vauvahuopaan "bunny rugiin" kapaloituna. Kun Australian äideille annetaan lista vauvatarvikkeista, siitä ei Aisha osannut arvata mikä se bunny rug oikein on. Yleensä se on flanellineliö.

Pikku-Zoen  isän puolen esi-isä on yksi Australian eurooppalaisen historian henkilöistä , Saksasta noin 1870 siirtolaisena tullut, viininviljelijäksi ryhtynyt Johan. Siihen sukuun on sitten liittynyt avioliiton kauttamummo, vastaparini, jonka perhe on tullut Britanniasta aikaa sitten. Zoella onkin aikamoisen mittava perimä, noin lyhyesti lähimmät tässä:
suomalais-australialais-pakistanilais-brittiläis-kashmirilainen tyttö. Oijoi, alan ihan kietoutumaan tähän ajatukseen siitä, miten Zoe on tähän maailmaan tullut, ja minä olen sen aikaansaanut tulemalla tänne nuorena seikkailemaan 1971! Enkös jo kuulu aussien historiaan minäkin?

Porkkanapesto

Tässä suoraan facebookiin laittamani porkkanapeston ohje. Raija oli laittanut sen johonkin reseptikaruselliin, niin pitä se laittaa tännekin muistiin.

Paula-keraamikko ja puutarhuri Iitistä neuvoi tekemään tämän ihanan porkkanapeston. Nyt se leviää täällä Melbournessakin :)
 Näin tein: Sisältö: 5 porkkanaa, 1 sipuli, 3 valkosipulin kynttä, 1/2 chili, oliiviöljy, suola, noin 2 rkl sokeria, 3rkl  sitruunamehua. (Tiiät meidät, chiliä ja valkosipulia enemmän!) Ohje: Porkkanakuutiot, sipulikuutiot, valkosipuli ja chili kuullotetaan oliiviöljyssä melkein kypsiksi ja jäähdytetään ja soseutetaan. Basilikaa 1 ruukullinen, sitruunamehu, suolaa noin 2 tl ja sokeri (ja parmesaani - jos haluaa superherkkua) lisätään ja soseutetaan = NAMUU!!! Leivän/pastan/ruuan kaveriksi. Laitoin noin 50 g parmesaania.

 Kokeilijan vinkki: ainekset voivat olla aika noin.

Zoen neuvolapäivä

Zoen posket pulskistuvat ihan niitä katsellessa, ja niitähän mummo jaksaa katsella ja suukotella.
Terveyspäivä oli  tänään Darebin Maternal and Child Health Centerissä, eli niinkuin neuvolassa. Aisha äiti ja isä Meksu olivat molemmat mukana tarkastuksessa.

Paino 3578 kg tänään kuuden viikon vanhana, kahden viikon aikana oli tullut 388 g lisää
Pituus 50,5 cm
Pään ympärys 36,5 cm

Neuvoiksi lauleluja ja juttelua. Sitähän me teemme, mummokin jopa laulaa, omiaan ja nuotin vierestä tai oikeastaan ilman nuottia ja omin sanoin. Äidin pitää pitää huolta ruokailustaan, välipaloja ahkerammin.

Refleksit toimivat kaikki niinkuin pienelle kuusviikkoiselle keskostytölle kuuluukin.
Imetyksessä on vielä opettelemista, mutta sekin sujuu paremmin. Yleensä Zoe murisee ja taistelee vastaan, pullo olisi Zoesta kätevämpi. ´Imetykseen erikoistunut kätilö kävi neuvomassa oikeaa asentoa ja kertoi, että äidin työntäminen ja nipistäminen kuuluvat asiaan. Neuvoi myös ottamaan vauvalta vaatteet pois, että ihokontakti lisäisi läheisyyttä ja auttaisi maidontuottamistakin.  Neuvot auttoivatkin, nyt jonkun kerran Zoe on asettunut hangoittelematta vastaan.

Aisha kävi uusien perheiden tutustumistapaamisessa. Senkin on neuvola järjestänyt. Paikalla oli 6 vauvelia ja äidit, taisi olla yhden isä. Täällä isyyslomakaan ei ole kuin Suomessa, pari viikkoa.
Aisha vähän kateellisena katseli, kun vauvat vain napattiin rinnalle ja syöminen kävi niin helposti. Zoe taitaa olla aikamoinen taistelija. Sellaisia piirteitä osoittaa muutenkin, tyytymättömyyden Zoe ilmaisee heti. Mutta ei itke sitten sen pitempään kun asia on hoidettu.

Porkkanapeston resepti Iitistä Melbourneen

Maistelimme pestoa suomalais-pakistanilais-australialais-italiaisella kokoonpanolla ja oivalliseksi todettiin. Arvuuttelin sen keskeistä ainesta, ei, pestossa ei ole ollenkaan pinjansiemeniä. Kukaan ei arvannut, että porkkana korvaa pinjansiemenet.

Paula-keraamikko ja puutarhuri Iitistä neuvoi tekemään tämän ihanan porkkanapeston. Nyt se leviää täällä Melbournessakin :)

Näin tein: Sisältö: 5 porkkanaa, 1 sipuli, 3 valkosipulin kynttä, 1/2 chili, oliiviöljy, suola, noin 2 rkl sokeria, 3rkl  sitruunamehua. (Tiiät meidät, chiliä ja valkosipulia enemmän!) Ohje: Porkkanakuutiot, sipulikuutiot, valkosipuli ja chili kuullotetaan oliiviöljyssä melkein kypsiksi ja jäähdytetään ja soseutetaan. Basilika 1 ruukullinen, sitruunamehu, suolaa noin 2 tl ja sokeri (ja parmesaani - jos haluaa superherkkua) lisätään ja soseutetaan = NAMUU!!! Leivän/pastan/ruuan kaveriksi. Laitoin noin 50 g parmesaania.

Kokeilijan vinkki: ainekset voivat olla aika noin.

Torstaipäivä Melbournessa

Aamulla naisväki heräili myöhään...tai mikä nyt on myöhään, kun pienin meistä herättää koko porukan noin neljän tunnin välein. Väleissä ehtii äiti-Aisha nukkumaan tunnin tai pari: ensin Zoen rintasyöttö, sitten pullosta lisää, sitten maidon pumppaus. Mummo heräilee samoihin aikoihin, mutta onnistuu saamaan vähän pitemmät väliunet. Meksulla oli työpäivä ja oli jo aamutuimaan vienyt Max-koiran ulos ja lähtenyt töihin.

Zoen laskettu aika oli eilen, mutta meidän pikkukarhu on jo reilun kuukauden vanha! Pikkukarhu, mustikkakarhu on sellainen pieni murisija. Unissaankin murisee. Jos maitoa ei tule tarpeeksi nopeasti tarjolle, murina muuttuu ärinäksi ja jos sekään ei riitä, voi mustikkakarhu ottaa kaikki äänivarat käyttöön. Zoe ääntelee mitä kummallisempia pikku murinoita ja taitaa Zoesta tulla puhelias tyttö.Tai on jo!

Päätimme lähteä Prestonin (kotilähiö)  Sprout Community Gardeniin, eli pienen  tuetun yhteisön pitämään kasvitarha-puuhapaikkaan, jossa kerran kuussa on toripäivä. Muina torstaina paikka on auki ja sieltä saa ostaa taimia ja puutarhan tuotteita. Puutarha on täysin luomu. Sellainen herttaisen ei-niin-viimeisen-päälle paikka, jossa on monta oleskelupaikkaa ja kivoja suojaisia puita, kasveja erilaisissa penkeissä välillä sekaisin ja välillä enemmän rivissä.

Puutarhalla kuuluu Sprout Community projektiin, joka ylläpitää osaltaan asukkaiden mielenterveyttä. antaa mielekästä tekemistä, yhdistää lähiön asukkaita, tulee luovuutta. Hyvin  leppoisaan tapaan, siltä ensi vierailullani tuntui. Aisha käy siellä usein. Se on vain pienen kävelymatkan päässä.

No ennen kuin päästiin lähtemään, piti tehdä keskipäivän syöttörutiini, siinä pullo-osuudessa mummokin saa osan. Näin äiti-Aishan osuus on nopeampi. Syöttöruljanssiin kun saatta mennä kaksikin tuntia.

Äiti-Aishalle tein pinaattimunakkaan ja itse söin borsh-keittoa, jonka olin aikaisemmin tehnyt.
Viime hetken vaipanvaihto ja Zoe pujotettiin kantoliinaan. Siitä Zoe tykkää. Paitsi jos pysähdytään vaikkapa valoissa, tai katselemaan näyteikkunaa, murisee pikkukarhu: hei liikkeelle!

Pöydälle jäivät leikatut liivinsuojat, joita mummon pitäisi ommella pian. Ehkä illalla, jos ehtii.

Ensin käytiin kirpparilla kodin vastapäätä ja sieltä mummo sai itselleen flanelliyöhousut , jollaisia ihmetteli jo aikoinaan Sydneyssä asuessa. Silloin nuorena ei ollut kylmä ja kai joskus joku vieressä lämmittämässä; muka vanhanaikainen flanellinen yöpuku oli ihan out. Nyt se on suloisen lämmin. Melbournessa on nimittäin hiukan kylmä. Aurinkoista kyllä. Satanut on vain pari kertaa kahden viikon aikana.

Tänään on kevään ensimmäinen päivä. Aurinko paistaa ja tuntuu, että lämminhän ulkona on. Kaikki sanovat, että Melbournessa voi olla neljä vuodenaikaa samana päivänä. Kadun aurinkosella puolella onkin lämmin, mutta toisella puolen vedin villahuivia tiukemmalle. Niin sitten oli siinä ja siinä, että suuri villahuivi niskassa just ja just selvisin ulkoilun. Zoella oli lämmin äidin kengurupussissa.

Katselimme taimia Aishan parvekkeelle. Aishan isolle parvekkeelle mahtuu hyvä valikoima vihanneksiakin isoihin ruukkuihin. Laitetaanko mangoldia, tomaatteja, papuja, lehtikaalia ja yrttejä ainakin.

Tarjolla oli maustettua maitoteeta, chaita ja sen kanssa sitruuna-tamarillopiirasta. Suuressa pizzauunissa tehtiin kurpitsa-mangoldi-ricottapizzoja. Grillillä japanilaisia vihannesmunakkaita, joiden villiä nimeä en muista. Ja muuta hyvää syötävää, hunajaa ja hilloja, kortteja ja muita käsitöitä ja koruja, kitaristikin soitteli. Seuraavalla kerralla tullaan lounaalle tänne. Söin muuten suositussa pizzapaikassa myös pizzan, jossa oli kurpitsaa. Selvä aussijuttu tuo kurpitsan käyttö. Hyvää se oli, muina lisukkeina jotain pinaatintapaista ja vuohenjuustoa.

Yhdessä nurkassa oli sievä grillauspaikka ja haaveilin jo, että ilmoittaudun vapaaehtoiseksi puutarhalle ja sitten istun iltapäiväteellä siellä puiden varjossa. Paikalla oli paljon lapsia, ja porukka näytti hieman hipahtavalle, tämä Aishan sanoin. Siis sellaista perusluomuporukkaa, jotka pukeutuivat aivan kuin Suomenkin viljelevät vaihtoehtoporukat, ja jotka harrastivat luomua ja muita maailmanparannusaatteita.

Woolies-kaupan kautta kotiin ja tekemään Rajma-dalia, Sitä tarjoili aikoinaan Usha, intialainen ystävämme, ja siitä tuli hetkessä silloisen kasvissyöjän Aishan lempiruoka. Rajma tehdään punaisista pavuista (kidney beans), sipulista ja tomaatista ja siihen kasa intialaisia mausteita. Toissapäivänä äiti katseli, kuinka äidin  kaksi kasvissyöjäentistänuorta leikkasi porterhouse-pihvejä. Äiti-Aisha proteiinin kaipuuseen, Saku ennen Kiinaan lentoaan , koska siellä ei juuri pihvejä harrasteta.

Christa, saksalainen ystäväni, joka asui pakistanimiehensä ja lasteni kanssa samanikäisten Hannan ja Salmanin kanssa Karachissa samaan aikaan kuin me, 80-luvulla, soitti skypellä ja juttelimme pitkän tovin.  En voi moittia naamakirjaa, siellä on paljon ihania ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito on ihan eri tasolla, kun saamme jutella kasvotusten. Zoekin pääsi esittäytymään.

Meksu oli hakenut viikottaisen vihanneslaatikon toiselta luomufarmilta. Otti vielä Maxin mukaansa ja kävi koirakoulussa. Max totuttelee lapsiperheen koiraksi ja siksi koirakoulussa. Max ei tietääksemme ole ollut lapsiperheessä vaan vanhan isännän koira ja kun on jo noin kuusivuotias, tällainen vauvan tulo voi olla stressaavaa ja Max onkin kovin valpas ja huolissaan koko ajan jos Zoe vinkaseekin. Maxin isäntä oli kuollut ja Max joutunut löytökoirakotiin. Sieltä Max löytyi.

Välipalaksi saimme vastapäisestä libanonilaisesta leipomosta lämpöiset oregano-seesaminsiemenpizzat...tai sellaiset ohuet piirakat, jotka paljon pizzaa muistuttavatkin. Paitsi täyte.

Illan tullen oli sitten vuorossa mummon ompelu-urakan aloittaminen; liivisuojusten teko. Aisha oli tilannut bambuflanellia, pehmoista valkoista hyvin kosteutta imevää kangasta ja siitä leikkasin pyörylöitä. Ne olisivat luontoystävällisempiä kuin kalliit  kertakäyttöoiset ostosuojat. Zoellekin pitää tehdä vaippaliinoja, enimmäkseen Zoe käyttää kestovaippoja.

Aikaisemmin olin tehnyt tutkimusta netissä, millaisia liivinsuojuksia ovat muut tehneet ja mistä kankaista. Yllättävän paljon ja monenlaista liivinsuojusta olivat äidit tehneet. Tavallista flanellia on käytetty ja päälliseksi pul-kangasta. Bambu on uudehko materiaali. Kokeilemme aluksi 3 tai 4 kerrosta bambuflanellia. Kokeilukappaleet olivat valmiit iltakahdeltatoista ja pieni perhe on jo unten mailla. Jokainen hetki on otettava talteen. Mummo tässä vielä naputtelee mukavan päivän ajatuksia ylös. Kuvia en taida enää laittaa, jääkööt huomiseen.

Nyt varustaudun uusin flanellihousuin yöpuulle.