Ensimmäinen päivä VHH- eli vähähiilihydraattisella dieetillä. Valitsinkohan oikein?
Onko aurinkokuivattu tomaatti öljyineen oikeaoppista tai sinne päin?
Paljonkohan hiilareita on lasillisessa oman pihan omenamehua?
Vihanneksia, marjoja, hedelmiä pitäisi syödä puolisen kiloa. Aika lähelle taisin päästä. Hedelmiä ei kai pitäisi syödä liikaa, koska niissähän on sokeria. Pitää vielä tutkailla listoja mitä voi syödä. Kiva juttu, että juurekset ovat hyviä, niistä pidänkin.
Valmisruokia ei suositella, niitä en syökään. Lisäaineita välttelen, ja tämän päivän ruuassa ei juuri ollutkaan. En ainakaan syönyt viljatuotteita tai sokeria. Ainoa purkista otettu juttu olivat aurinkokuivatut tomaatit.
En halua mennä nipottamisiin, vaan toivoisin, että pienellä lukemisella saatu tieto riittäisi, Jos paino alkaa pudota niin sitten se toimii.
Näin eka päivä meni:
Aamiainen:
pappajugurttia 2 dl, ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta, 1 dl puolukkasurvosta
Päivällinen:
50 g salaattijuustoa (kuin feta)
1 iso tuore tomaatti
1 grillattu kananrinta
3 palasta aurinkokuivattua tomaattia ja sen öljyä pari rkl
Välipala:
100 g uunissa paistettua palsternakkaa (suosikkijuurekseni)
raaka iso porkkana
Illallinen:
kaalilaatikkoa, siinä jauhelihaa, ei riisiä
Iltapala
reilu siivu juustoa
50 g salaattijuustoa
2 aurinkokuivattua tomaattia
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
lauantai 27. marraskuuta 2010
Ihanat naiset saunalla ja ihanat lukijani!
Avantosaunalla eilen käytiin keskustelua laihduttamisesta, kuinka ollakaan 30 naista saa siitä aikaan aika monipuolisen jutun. Jokin siitä jäi jumittamaan mieltä. Mitä ne hiilihydraatit oikein tekevät? Miten voi rasvan syönti laihduttaa?
Olin aina sivuuttanut vähähiilihydraattiset ja rasvaa suosivat dieetit tuntematta mitään kiinnostusta niihin. Mutta siinähän taitaakin olla jotain järkevää. Aloitin heti kotiin päästyäni umpimähkään selailemalla netistä lisää tietoa.
Tänään kerroinkin äidille, että nyt en syö enää aamupuuroa. Ei muitakana viljatuotteita, ne ovat hiilihydraattipitoisia. Hommasin aamiaiseksi pappajugurttia purkillisen ja aion laittaa siihen survottua puolukkaa ja pellavansiemeniä.
Söin illalliseksi hyvillä mielin voissa paistettuja muikkuja. Saan syödä juureksia, joista pidän, paitsi perunaa. Saan syödä ihania juustoja, joita syödessä aina tunsin pienen piston. Nyt niitä saa syödä! Espanjalainen Manchego mahdollisimman vanhana on herkuinta. Enkä enää katsokaan vähärasvaisiin kumijuustoihin!
Saan syödä papuja, joita rakastan. Voin keittää niistä ihania keittoja juuresten ja vihannesten kanssa ja lisätä reippaasti kermaa kenenkään osoittelematta. Siemenet, marjat, pähkinät, sienet, kala, kana,liha, vihannekset ovat sallitulla listalla. Pois jätän perunan, riisin, makaroonin, leivät, pullat, ja yleensä viljatuotteet. Katsotaanpa miten käy! Jos auttaisi tämä julkinen ilmoitus, etten sorru ihan heti.
Tosin äidille kermapurkin ilmestyminen jääkaappiin saattaa olla laihduttamisen kannalta omituista, sillä vähähiilihydraattisen dieetin selvittäminen äidille ei kokonaan ehkä onnistu. Sokerin ja viljatuotteiden poisjättämisen äiti ymmärtää. Ja laihduttamisen tarpeellisuuden. Minähän olen vuosia saanut kuulla, että minun pitäisi pudottaa painoani, ja oikeassa äiti onkin. Nyt se on noin 81 kg, pituus 154 cm.
Huvittaa vieläkin, kun satuin vilkaisemaan blogini tilastoja. Hakusanoilla "Upeita naisia saunassa" oli tullut runsaasti kävijöitä. Niinpä otsikoin tulevaisuudessa blogitekstini entistä raflaavammin ;).
Uskon kuitenkin, että "upeat naiset saunassa" hakusanalla tuleva klikkaa sivuilta pois aika vikkelästi. Olin aika yllättynyt suuresta kävijämääristä täällä. Blogi on oikeastaan vain päiväkirjani, joka on tarkoitettu maailman äärissä oleville lapsilleni, muutamille ystävilleni ja itsellenikin; tulee pohdittua joitakin asioita ihan toiselta kantilta kun niitä yrittää laittaa kirjoitettuun asuun.
Myös se mahdollisuus, että joku vieraskin tätä lukee, auttaa kirjoittamaan ehkä vähän paremmin ja jäsennellymmin. Onhan se kiva, jos joku löytää tänne löytäessään ehkä juuri vanhenemiseen liittyvissä asioissa tukea. Saunalla olen myös saanut keskustella - purkaa ajatuksiani - joskus ongelmallisesta äiti-tytär suhteesta ja monista täälläkin käsittelemistäni asioista. Avantosauna on meille kävijöille monipuolista terapiaa ja oikea terveyslähde.
Tuntuu niin hurjan hyvältä, kun ystävä lauteilla sanoo, että tuohan kuulostaa tutulta, juuri tuollainen minunkin iäkäs äitini voi olla. Niinkuin vuoden mittaan saunalle lähtiessä evästyksiä avannon vaaroista, liukkaasta kelistä, sinne hukkumisesta, terveydelle vaarallisesta keikkumisesta sillä ja tällä kelillä. Voi meitä äitejä, emme osaa olla huolestumatta lapsistamme, olivat lapset 6- tai 60-vuotiaita !
Niin, olisi todella mukava kuulla ihanien lukijoitteni kommentteja! Esimerkiksi muiden kokemuksia kirjoittamistani asioista. Tai lisävalaistusta minullekin uusista asioista. Tai ihan vain mitä vain.
Olin aina sivuuttanut vähähiilihydraattiset ja rasvaa suosivat dieetit tuntematta mitään kiinnostusta niihin. Mutta siinähän taitaakin olla jotain järkevää. Aloitin heti kotiin päästyäni umpimähkään selailemalla netistä lisää tietoa.
Tänään kerroinkin äidille, että nyt en syö enää aamupuuroa. Ei muitakana viljatuotteita, ne ovat hiilihydraattipitoisia. Hommasin aamiaiseksi pappajugurttia purkillisen ja aion laittaa siihen survottua puolukkaa ja pellavansiemeniä.
Söin illalliseksi hyvillä mielin voissa paistettuja muikkuja. Saan syödä juureksia, joista pidän, paitsi perunaa. Saan syödä ihania juustoja, joita syödessä aina tunsin pienen piston. Nyt niitä saa syödä! Espanjalainen Manchego mahdollisimman vanhana on herkuinta. Enkä enää katsokaan vähärasvaisiin kumijuustoihin!
Saan syödä papuja, joita rakastan. Voin keittää niistä ihania keittoja juuresten ja vihannesten kanssa ja lisätä reippaasti kermaa kenenkään osoittelematta. Siemenet, marjat, pähkinät, sienet, kala, kana,liha, vihannekset ovat sallitulla listalla. Pois jätän perunan, riisin, makaroonin, leivät, pullat, ja yleensä viljatuotteet. Katsotaanpa miten käy! Jos auttaisi tämä julkinen ilmoitus, etten sorru ihan heti.
Tosin äidille kermapurkin ilmestyminen jääkaappiin saattaa olla laihduttamisen kannalta omituista, sillä vähähiilihydraattisen dieetin selvittäminen äidille ei kokonaan ehkä onnistu. Sokerin ja viljatuotteiden poisjättämisen äiti ymmärtää. Ja laihduttamisen tarpeellisuuden. Minähän olen vuosia saanut kuulla, että minun pitäisi pudottaa painoani, ja oikeassa äiti onkin. Nyt se on noin 81 kg, pituus 154 cm.
Huvittaa vieläkin, kun satuin vilkaisemaan blogini tilastoja. Hakusanoilla "Upeita naisia saunassa" oli tullut runsaasti kävijöitä. Niinpä otsikoin tulevaisuudessa blogitekstini entistä raflaavammin ;).
Uskon kuitenkin, että "upeat naiset saunassa" hakusanalla tuleva klikkaa sivuilta pois aika vikkelästi. Olin aika yllättynyt suuresta kävijämääristä täällä. Blogi on oikeastaan vain päiväkirjani, joka on tarkoitettu maailman äärissä oleville lapsilleni, muutamille ystävilleni ja itsellenikin; tulee pohdittua joitakin asioita ihan toiselta kantilta kun niitä yrittää laittaa kirjoitettuun asuun.
Myös se mahdollisuus, että joku vieraskin tätä lukee, auttaa kirjoittamaan ehkä vähän paremmin ja jäsennellymmin. Onhan se kiva, jos joku löytää tänne löytäessään ehkä juuri vanhenemiseen liittyvissä asioissa tukea. Saunalla olen myös saanut keskustella - purkaa ajatuksiani - joskus ongelmallisesta äiti-tytär suhteesta ja monista täälläkin käsittelemistäni asioista. Avantosauna on meille kävijöille monipuolista terapiaa ja oikea terveyslähde.
Tuntuu niin hurjan hyvältä, kun ystävä lauteilla sanoo, että tuohan kuulostaa tutulta, juuri tuollainen minunkin iäkäs äitini voi olla. Niinkuin vuoden mittaan saunalle lähtiessä evästyksiä avannon vaaroista, liukkaasta kelistä, sinne hukkumisesta, terveydelle vaarallisesta keikkumisesta sillä ja tällä kelillä. Voi meitä äitejä, emme osaa olla huolestumatta lapsistamme, olivat lapset 6- tai 60-vuotiaita !
Niin, olisi todella mukava kuulla ihanien lukijoitteni kommentteja! Esimerkiksi muiden kokemuksia kirjoittamistani asioista. Tai lisävalaistusta minullekin uusista asioista. Tai ihan vain mitä vain.
torstai 25. marraskuuta 2010
Piirakat potkurikyydissä ja äidin huolia
Katselen ulos ikkunasta. Kevyt lumi pyörii häkkärää korkealle ilmassa kaikkiin suuntiin. Vaikka kello on yksi iltapäivällä, on hämärää. Äiti menee kotitiellä potkurillaan naapurin pihaa kohden. Potkurin kädensijassa roikkuu sininen kassi, johon pakkasin lämpimiä lihapiirakoita, juuri paistamiemme. "Mie vien ite". Oletin ettei äiti jaksaisi paistohommien jälkeen lähteä viemään tuonne myrskytuuleen yhtään mitään. "Mie ite" sanoi hän kaulitessaan , että jaksaa loppuun asti, kun on päättänyt, että naapurille pitää paistaa piirakoita. "Miuta ihan harmittaa, ihan kyyneleet tulee silmiin, kun viimeksi kaikki meni sörpiin".
Olimme pyytäneet naapurin uuteen saunaan saunomaan ja äiti oli unohtanut hänen allergiaongelmansa. Sen takia tarjoukset olivat vääränlaiset ja se oli jäänyt äitiä harmittamaan ihan mahdottomasti ja sitä pohti melkein joka päivä. Tänään äiti on ollut vauhdissa, aamulla laittoi lammaskeiton alulle, sitten piirakoiden paistoon. Olisi hyvä, jos äidillä olisi mielekästä tekemistä, niin päivä menisi mukavasti miettimättä tuonpuoleisia ja kolotuksia, kuten tänään.
Eilen oli toisenlainen päivä. Äiti oli turhautunut ja minä neuvoton. Kesken kauppalistan miettimisen äiti kyynelehti "olisin joutanut lähtemään silloin isän kanssa". Kysyin mikä äidin on, "tietäsit millainen olo miulla on", vastaa hän erittelemättä ja lisää "ei miulla ole mitään arvoa, ei kukaan tarvitse, joutaisin pois".
Tuossa tilanteessa, kun se on tapahtunut useinkin, en oikein tiedä mitä sanoa. Sanon nyt, että ei noin tarvitse ajatella, sillä olet elänyt terveenä pitkän elämän ja olet saanut seurata neljännen polven pikkuisia, jotka kipaisevat mumminkin luona usein, ethän olisi sellaista halunnut olla näkemättä. Sanon, että kyllä me kaikki mummia tarvitsemme. Sanon, että jumpparikin sanoi viimeksi, ettei äidillä ole toista noin hyväkuntoista ikätoveria hänen jumpattavanaan.
En voi sanoa, että katso kuinka kaikki ystäväsi ovat jo nukkuneet pois, on vain Aino, joka on paljon sinua nuorempi ja Elvi, joka on jo kovin sairas. En voi sanoa, että kaikkihan me aikanaan nukumme pois, jotkut liiankin aikaisin. En halua synkistellä yhtään enempää äidin synkistelyjen lomaan.
Haluaisin sanoa, että äiti olet meille arvokas, rakas. Mutta siinä vaiheessa tuntuu, että äidin mieli on niin lukossa, ettei mikään puheleminen tunnu hänelle mieluisalta. Se on varmasti pelkoakin kuoleman kohtaamisesta, uskoisin.
Kauppalista tuli kutienkin tehtyä, ja ehkä jotain yrityksestäni saada äiti tuntemaan olonsa tarpeelliselta, onnistuikin. Kohta keitettiin kahvit ja syötiin rinkelit.
Sitten illansuussa valmistauduin avantosaunalle. Äiti muistuttaa tapansa mukaan olemaan varovainen. Jo tässä myrskyssä kuoli joku liikenteessä. Ja tiet ovat niin liukkaat, näkeekö siellä mitään. Pitääkö sinne mennä. Ennakoin nämä varoitukset ja helpottaakseni äidin huolta, sanoin, että naapurin mies vie meidät. Hassua, se auttoi. Ilmeisesti mies ajaa autoa taitavammin huonolla kelillä. Koko viime vuoden sain vakuutella, että avantosauna on turvallinen, terveellinen, sosiaalinen ja ennenkaikkea rentouttava. Nyt äiti on avantosaunalla käynnin hyväksynyt.
Olimme pyytäneet naapurin uuteen saunaan saunomaan ja äiti oli unohtanut hänen allergiaongelmansa. Sen takia tarjoukset olivat vääränlaiset ja se oli jäänyt äitiä harmittamaan ihan mahdottomasti ja sitä pohti melkein joka päivä. Tänään äiti on ollut vauhdissa, aamulla laittoi lammaskeiton alulle, sitten piirakoiden paistoon. Olisi hyvä, jos äidillä olisi mielekästä tekemistä, niin päivä menisi mukavasti miettimättä tuonpuoleisia ja kolotuksia, kuten tänään.
Eilen oli toisenlainen päivä. Äiti oli turhautunut ja minä neuvoton. Kesken kauppalistan miettimisen äiti kyynelehti "olisin joutanut lähtemään silloin isän kanssa". Kysyin mikä äidin on, "tietäsit millainen olo miulla on", vastaa hän erittelemättä ja lisää "ei miulla ole mitään arvoa, ei kukaan tarvitse, joutaisin pois".
Tuossa tilanteessa, kun se on tapahtunut useinkin, en oikein tiedä mitä sanoa. Sanon nyt, että ei noin tarvitse ajatella, sillä olet elänyt terveenä pitkän elämän ja olet saanut seurata neljännen polven pikkuisia, jotka kipaisevat mumminkin luona usein, ethän olisi sellaista halunnut olla näkemättä. Sanon, että kyllä me kaikki mummia tarvitsemme. Sanon, että jumpparikin sanoi viimeksi, ettei äidillä ole toista noin hyväkuntoista ikätoveria hänen jumpattavanaan.
En voi sanoa, että katso kuinka kaikki ystäväsi ovat jo nukkuneet pois, on vain Aino, joka on paljon sinua nuorempi ja Elvi, joka on jo kovin sairas. En voi sanoa, että kaikkihan me aikanaan nukumme pois, jotkut liiankin aikaisin. En halua synkistellä yhtään enempää äidin synkistelyjen lomaan.
Haluaisin sanoa, että äiti olet meille arvokas, rakas. Mutta siinä vaiheessa tuntuu, että äidin mieli on niin lukossa, ettei mikään puheleminen tunnu hänelle mieluisalta. Se on varmasti pelkoakin kuoleman kohtaamisesta, uskoisin.
Kauppalista tuli kutienkin tehtyä, ja ehkä jotain yrityksestäni saada äiti tuntemaan olonsa tarpeelliselta, onnistuikin. Kohta keitettiin kahvit ja syötiin rinkelit.
Sitten illansuussa valmistauduin avantosaunalle. Äiti muistuttaa tapansa mukaan olemaan varovainen. Jo tässä myrskyssä kuoli joku liikenteessä. Ja tiet ovat niin liukkaat, näkeekö siellä mitään. Pitääkö sinne mennä. Ennakoin nämä varoitukset ja helpottaakseni äidin huolta, sanoin, että naapurin mies vie meidät. Hassua, se auttoi. Ilmeisesti mies ajaa autoa taitavammin huonolla kelillä. Koko viime vuoden sain vakuutella, että avantosauna on turvallinen, terveellinen, sosiaalinen ja ennenkaikkea rentouttava. Nyt äiti on avantosaunalla käynnin hyväksynyt.
Äiti ja tytär eivät ole kaapissa
Lastenlasten silmät yllättyivät, kun mummi kertoi ohimennen tietävänsä, että kyllä äiti tietää lapsestaan, että on pienestä jo erilainen seksuallisesti. Lastenlapset olisivat ennemmin uskoneet, ettei mummi tiedä mikä lesbo on. Myöhemmin keskustellessani äidin kanssa kohutun television homoillan jälkeen, hän totesi, että kummallista hälyä asiasta pidetään.
Koululaisena 60-luvun alkupuolella en ollut kuullut homoseksuaalisuudesta sanallakaan. Vasta Helsinkiin muutettuani opin aika hassulla tavalla. Olin tavannut pojan, seurustellut muutaman viikon, kun menimme silloin suosittuun Vanhan Kellariin. Istuimme baaritiskille. Pian kaverini toiselle puolelle istui toinen nuori mies, ja ennen pitkää huomasin viereen istuneen kaverin varteenotettavaksi kilpakosijaksi. Vaikka en asiaa oikein kunnolla edes tiedostanut, homous, tai tässä tapauksessa biseksuaalisuus, oli minulle aivan uutta kaikin puolin - huomasin että nyt oli paras jättäytyä tästä kolmioasetelmasta pois.
Myöhemmin sain tietää, että kyseinen pyöreä baaritiski oli homojen kohtauspaikka, olikohan ainoa 60-luvun Helsingissä. Kaverini oli vienyt minut sinne tarkoituksella, luulisin. Hakeakseen pientä jännitystä iltaan tai tehdäkseen kaverin mustasukkaiseksi. Se oli noin 1965.
Toinen syy kirjoittamiseen tässä nyt on kirkolliskokouksen päätös rukoilla homoparien puolesta. Mikä kummallinen puolitie se on? Jos homopari on pari ja elää yhdessä, eikö se saisi olla yhdenvertainen inhimillinen perhe kuin heteroparitkin? Kun käytännössä on ollut kauan mukavasti toimivia sateenkaariperheitä lapsineen. Miksi asettaa ne vähempiarvoiseen asemaan?
Ei minulta kysytä koskaan olenko hetero. Miksi joiltakin pitäisi kysyä oletko homo tai transvestiitti tai mitä tahansa?
Koululaisena 60-luvun alkupuolella en ollut kuullut homoseksuaalisuudesta sanallakaan. Vasta Helsinkiin muutettuani opin aika hassulla tavalla. Olin tavannut pojan, seurustellut muutaman viikon, kun menimme silloin suosittuun Vanhan Kellariin. Istuimme baaritiskille. Pian kaverini toiselle puolelle istui toinen nuori mies, ja ennen pitkää huomasin viereen istuneen kaverin varteenotettavaksi kilpakosijaksi. Vaikka en asiaa oikein kunnolla edes tiedostanut, homous, tai tässä tapauksessa biseksuaalisuus, oli minulle aivan uutta kaikin puolin - huomasin että nyt oli paras jättäytyä tästä kolmioasetelmasta pois.
Myöhemmin sain tietää, että kyseinen pyöreä baaritiski oli homojen kohtauspaikka, olikohan ainoa 60-luvun Helsingissä. Kaverini oli vienyt minut sinne tarkoituksella, luulisin. Hakeakseen pientä jännitystä iltaan tai tehdäkseen kaverin mustasukkaiseksi. Se oli noin 1965.
Toinen syy kirjoittamiseen tässä nyt on kirkolliskokouksen päätös rukoilla homoparien puolesta. Mikä kummallinen puolitie se on? Jos homopari on pari ja elää yhdessä, eikö se saisi olla yhdenvertainen inhimillinen perhe kuin heteroparitkin? Kun käytännössä on ollut kauan mukavasti toimivia sateenkaariperheitä lapsineen. Miksi asettaa ne vähempiarvoiseen asemaan?
Ei minulta kysytä koskaan olenko hetero. Miksi joiltakin pitäisi kysyä oletko homo tai transvestiitti tai mitä tahansa?
vaari ja mummo, perjantaikävely osa 2
Kuljen vielä hetken matkaa Tykin kapeilla kaduilla.Vaaleanoranssin talon kuisti pysäyttää minut mykistyneenä; kuisti on kuin intialaisesta palatsista. Koko piha on puutörkyä täynnä. Talossa asuu varmasti taiteilijasielu, jolla oli rahaa kunnostaa talo, mutta ei pihaa. Piharakennuskin oli kuin koru. Taidan mennä joku päivä rohkeasti ja pyydän saada kuvata pihan puolelta. Kuvailen pihaa joka puolelta aidan takaa. Päivä on syksyisen sumuinen, välillä sataa kevyesti ja soratiet ovat kauniin ruskeansävyiset sateesta. Japanilaiset kastelevat putarhansa juuri ennen vieraitten tuloa; silloin värit ja kiilto tulevat esiin.
Vanhan hautausmaan matala sammaleinen kiviaita pujahtaa näkyviin. Tämä takaportti on pieni, kädensija kulunut ainakin reilun sadan vuoden kättelyistä. Löysin vaarin haudan, koska sen merkitsi omatekoinen rautaristi. Vaarini seppä Jaakko Sarell kuoli kun isäni oli pieni poika. Parisssa säilyneesssä valokuvassa näen hänen tummat hiuksensa, ulkomaalaisen tuntuisen vahvan olemuksensa.
Isoisä on tullut Vaasan seudulta Itä-Suomeen. Perheen mukana säilynyt tarina kertoo englantilaisesta fregatista, joka oli tullut Suomeen auttamaan Oolannin sodan aikoihin. Tuli talvi ja laiva jäätyi Vaasan satamaan. Sinä talvena merimies Sarell perusti perheen, Vaasan lähettyvillä kerrotaan olleen Sarellin kylän joidenkin vuosien päästä.
Joskus vuonna 1952 tätini oli leikannut lehdestä kuvan Britannian laivastovierailusta ja siinä seisoi vaarini oloinen tumma mies, laivastoamiraali Sarell. Minäkin näin tuon kuvan koulutyttönä. Netistä olen selvitellyt nimen Sarell alkuperää, ja selvisi, että se on hugenottinimi. Hugenotit olivat ranskalaisia protestantteja, jotka uskonvainottuina pakenivat pois Ranskasta. Sarell-nimi esiintyy siksi Cornwallin maakunnassa Englannissa, koska se on heti kanaalin yli Ranskasta. Sittemmin nimen tapaa esimerkiksi USA:ssa. Jännittäviä kiemuroita.
Sieltä Vaasasta (tästä on dokumentit olemassa, sitä ennen tarina on perimätietoa, miten oikeaa, en tiedä)ruotsinkielinen Jaakko eli Jacob lähti Impilahdelle perustettavaan paperitehtaaseeen töihin. Jossain kohden noin 1892 hän tapasi mummoni, kotoaan Kuhmon Vepsänjärveltä karanneen nuoren pellavalettisen tytön Eeva Maria Kärnän, tuskin yhdeksäntoistavuotiaan. Emme tiedä, miksi mummo karkasi tiettömän taipaleen takaa niin kauas. Mummo ei koskaan ottanut yhteyttä kotiinsa, eikä kukaan hänen omista lapsistaankaan saanut koskaan tietää äitinsä tarinaa tai mistä hän oli kotoisin. Itse päättelin, että Eeva Maria oli kenties karannut tilannetta, joka oli syntynyt perheen isän kuollessa 1891. Perheessä oli tusinan verran lapsia ja isoimmat veljet ehkä määräsivät siskonsakin tulevaisuudesta. Jossain sieluni, aivojeni sopukoissa on kuva naimakauppaa pakenevasta nuoresta tytöstä. Onkohan mummo joskus minulle kertonut menneisyydestään ja se on jäänyt soimaan mieleeni. Niin. Totuutta emme enää koskaan tiedä.
Ensimmäiset lapset syntyivät Impilahdella 1893 alkaen, nuorimmaiset kaikkiaan kahdestatoista Kaukaalla, Kaukaan tehtaan kupeessa, minne Jaakko perheineen muutti. Isäni Frans Albert on nuorimmainen, syntyi 1916. Aikuiseksi eli 8 lasta.
Jaakko, tai kirkonkirjoissa Jacob, teki oman ristinsa jo paljon ennen kuolemaansa 1922. Suunnistan aina hautausmaalla tuon ristin mukaan. Se löytyy heti. Vieressä on mummoni Eeva Maria, kuolinvuosi 1955 ja yksi heidän lapsistaan, kummitätiti Hilma Ester Sipiuläinen os. Sarell ja hänen perheensä.
Mummostani pitäisi kirjoittaa tarina ja keksiä tarinaan hänen puuttuva pakotarinansa. Olen miettinyt sitä monella tapaa. Olikohan niin, että Jaakko kulki jalan Impilahdelle Laatokan pohjoisrannalle Vaasasta ja nuoret tapasivat jossain matkan varrella? Aluksi heillä ei ollut yhteistä kieltä, vaarini oli ruotsinkielinen, mummo taas syvältä Kuhmon korvesta. Tutkittuani kirkonkirjoja heidän tapaamisensa oli reissumatkan alettua tapahtunut nopeasti, kirjausten välillä oli noin vuosi. Tuon aikaisilla maanteillä, joita ei aina ollutkaan, karkaaminen, tapaaminen, matkanteko ja perheen muotoutuminen tapahtui kaikki noin vuodessa. Tai ehkä nuoret tapasivatkin vasta Impilahdella, jonne Eeva Maria oli jo ehtinyt piiaksi. Oliko hän tullut piikomaan, sitäkään emme tiedä.
Isovanhempieni papintodistuksessa mummon syntymäpaikka oli kirjoitettu , mutta käsialasta ei saanut selvää. Vasta kesäällä 2005 käsittämättömien yhteensattumien vuoksi (toinen tarina) sain selville mummon kotipaikan ja löysin sukulaiset Kuhmosta. Kuhmossa on ollut innokkaita sukututkijoita ja sukukirjakin on painettu; Kärnän suku on tullut Kuhmoon jo 1600-luvulta Pohjanmaalta. Tämän päivän kuhmolaisille sukulaisilleni Eeva Marian kohtalo oli aina ollut täydellinen musta aukko. Löysin koko joukon sukulaisia Kuhmosta, mutta karanneen mummoni tarinaa ei kukaan enää tiennyt sielläkään.
Näitä ajatuksia mielessäni kävelin kotiin läpi Tirilän kaupunginosan, satoikin, tuskin huomasin. Äiti jo huolestui, missä se tytär viipyy ja soitti kahteen kertaan matkan varrella.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Leipä on komija ku emäntäkin.
Luomuleipä on kuulemas statussymbooli. Jaahas. Voi olla, että joissakin piireissä niin voi ollakin. Itsekin kyllä mieluusti ostan paikkakunnan pienleipomoiden leipää, sitä ei luomuna mainosteta ja ehkä ei tiukasti olekaan. Ostan mieluusti torilta luomutilan jauhoja. En statuksen vuoksi, vaan kannaattaakseni lähiruokaa, saadakseni terveellisempää puuroa tai lepuskoita. Niitä paistoin viimeksi, oman maan perunoista ja luomuohrajauhoista Liperistä. Samalla joskus tulee mieleen myös pienentynyt hiilijalanjälkeni. Syömmehän paljon lähiruokaa. Omastakin pihasta. Hernekeitto porisi tänään suomalaisista herneistä ja tilateurastamon luista.
Lienee ihan totta, että itäisessä Suomessa on eniten pieniä leipomoita, ja näin valikoima kaupoissa on suuri. Meillä on aina Korpelan ruisleipää ja useimmiten Pullin tai Korpelan rieskaa. Rieska täälläpäin on pyöreä hiivalla kohotettu leipä, jossa on joko ohra- tai kaurajauhoja. Ei kaupan höttöjä viipaleita, ei päämummo niitä huoli. En kaipaa itsekään.
Äitipäämummo vähän sotkee ajatustani hiilijalanjäljen pienentämisestä, sillä aamupuuroksi kelpaavat vain Nallen neljän viljan hiutaleet, minä hauduttaisin hartaasti, keittäisin ohraryynistä tai tattarista uunipuuron. Joskus keitänkin. Mutta joissain asioissa on päämummolle annettava periksi. Puuron päälle laitamme molemmat pellavasiemenrouhetta ja puolukoita. Siis puuroa aamulla. Se on hyvä!
Tulin katsoneeksi keittokirjakirjastostani lepuskan/leposkan/liepuskan ohjeen Karjalaisesta keittokirjasta. Ihan oikein se meni, vaikka lapsesta saakka olen tiennyt mitä ainekset ovat; perunamuussia ja ohrajauhoja, kananmunaa ja suolaa. Niistä leivotaan pehmeitä kakkaroita, näyttävät pitaleiviltä. mutta perunan ansiosta ne sulavat suuussa. Yhtymäkohtia Lähi-idän pitaleipään ja Intian niemimaan naan-leipiin siinä mielessä, että malli on sama ja ne tulee syödä tuoreeltaan.
Kun joku aihe putkahtaa esiin, tuntuu, että aiheesta ilmaantuu samaan aikaan jotakin muuta toiselta taholta. Sattumalta osui eteen artikkeli leivänteosta jo mahdollisesti kivikaudella; tehtiinkö jo silloin samantapaisia kakkaroita, josta maailman pitaleivät ja leposkat ja rieskat ovat periytyneet? Siteeraan tässä Hesarin artikkelia 19.10.2010:
....Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.
Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.
Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita "leipiä".
Leposka/lepuska/liepuska, potatrieska Karjalaisen keittokirjan mukaan (Tammi)
(pikku leipänen, venäjän sanasta hlieb, leipä)
*perunoita
*suolaa
*laskumaitoa (tai rasvatonta tai kokomaitoa, perunan keitinvettä) nesteeksi
*ohralestyjauhoja
Perunat kuoritaan ja keitetään. Keitinvesi kaadetaan toiseen astiaan ja perunat survotaan hienoksi.
Lisätään suolaa ja maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysän puuron vahvuista.
Jauhoja sekoitetaan minkä kapustalla saa sekoittumaan. Jätetään vähäksi aikaa imeytymään peitettynä. (Voit käyttää myös ylimääräisen perunamuussin tähän)
Pyöritetään jauhotetulla pöydällä palloiksi, jotka taputellaan teevadin kokoisiksi ohuiksi kakkaroiksi (1/2-1 cm paksuja) . Pistellään ja koristellaan haarukalla uuniin laitettaessa. Paistetaan uunin arinalla kuumassa lämmössä kauniin ruskeaksi. Syödään voin kanssa sellaisenaan tai muun ruoan kanssa leivän asemesta. (Ruokolahti)
Itse olen laittanut joskus kananmunaa taikinaan, ja paistelen ne leivinpaperin päällä +300 C kuumassa uunissa. Meilläpäin Etelä-Karjalassa käytetään ohraa, mutta vehnää ja ruistakin käytetään varsinkin Kannaksen alueella.
laskumaito: kurri, kuorittu maito
kapusta: puukauha
Leipä on komija ku emäntäkin. (Viipuri)
Sillo nuor syöp ko leivä näkköö. (Jääski)
Lienee ihan totta, että itäisessä Suomessa on eniten pieniä leipomoita, ja näin valikoima kaupoissa on suuri. Meillä on aina Korpelan ruisleipää ja useimmiten Pullin tai Korpelan rieskaa. Rieska täälläpäin on pyöreä hiivalla kohotettu leipä, jossa on joko ohra- tai kaurajauhoja. Ei kaupan höttöjä viipaleita, ei päämummo niitä huoli. En kaipaa itsekään.
Äitipäämummo vähän sotkee ajatustani hiilijalanjäljen pienentämisestä, sillä aamupuuroksi kelpaavat vain Nallen neljän viljan hiutaleet, minä hauduttaisin hartaasti, keittäisin ohraryynistä tai tattarista uunipuuron. Joskus keitänkin. Mutta joissain asioissa on päämummolle annettava periksi. Puuron päälle laitamme molemmat pellavasiemenrouhetta ja puolukoita. Siis puuroa aamulla. Se on hyvä!
Tulin katsoneeksi keittokirjakirjastostani lepuskan/leposkan/liepuskan ohjeen Karjalaisesta keittokirjasta. Ihan oikein se meni, vaikka lapsesta saakka olen tiennyt mitä ainekset ovat; perunamuussia ja ohrajauhoja, kananmunaa ja suolaa. Niistä leivotaan pehmeitä kakkaroita, näyttävät pitaleiviltä. mutta perunan ansiosta ne sulavat suuussa. Yhtymäkohtia Lähi-idän pitaleipään ja Intian niemimaan naan-leipiin siinä mielessä, että malli on sama ja ne tulee syödä tuoreeltaan.
Kun joku aihe putkahtaa esiin, tuntuu, että aiheesta ilmaantuu samaan aikaan jotakin muuta toiselta taholta. Sattumalta osui eteen artikkeli leivänteosta jo mahdollisesti kivikaudella; tehtiinkö jo silloin samantapaisia kakkaroita, josta maailman pitaleivät ja leposkat ja rieskat ovat periytyneet? Siteeraan tässä Hesarin artikkelia 19.10.2010:
....Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.
Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.
Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita "leipiä".
Leposka/lepuska/liepuska, potatrieska Karjalaisen keittokirjan mukaan (Tammi)
(pikku leipänen, venäjän sanasta hlieb, leipä)
*perunoita
*suolaa
*laskumaitoa (tai rasvatonta tai kokomaitoa, perunan keitinvettä) nesteeksi
*ohralestyjauhoja
Perunat kuoritaan ja keitetään. Keitinvesi kaadetaan toiseen astiaan ja perunat survotaan hienoksi.
Lisätään suolaa ja maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysän puuron vahvuista.
Jauhoja sekoitetaan minkä kapustalla saa sekoittumaan. Jätetään vähäksi aikaa imeytymään peitettynä. (Voit käyttää myös ylimääräisen perunamuussin tähän)
Pyöritetään jauhotetulla pöydällä palloiksi, jotka taputellaan teevadin kokoisiksi ohuiksi kakkaroiksi (1/2-1 cm paksuja) . Pistellään ja koristellaan haarukalla uuniin laitettaessa. Paistetaan uunin arinalla kuumassa lämmössä kauniin ruskeaksi. Syödään voin kanssa sellaisenaan tai muun ruoan kanssa leivän asemesta. (Ruokolahti)
Itse olen laittanut joskus kananmunaa taikinaan, ja paistelen ne leivinpaperin päällä +300 C kuumassa uunissa. Meilläpäin Etelä-Karjalassa käytetään ohraa, mutta vehnää ja ruistakin käytetään varsinkin Kannaksen alueella.
laskumaito: kurri, kuorittu maito
kapusta: puukauha
Leipä on komija ku emäntäkin. (Viipuri)
Sillo nuor syöp ko leivä näkköö. (Jääski)
perjantai 5. marraskuuta 2010
Kumpujen alla. Matkakertomus perjantaina osa 1 1
Jouduin, tai paremminkin sain onnekseni kävellä muutaman kilometrin syvänsävyisessä syysiltapäivässä. Matkaan ja sen sattumiin kului 3,5 tuntia.
Matka alkaa ihmetellessä 20 bussilastin purkautuessa paikallisen marketin parkkipaikkalla. Olen kotikaupunkiini muuttettuani jo keksinyt, että valtavat marketit täällä ovat valtavia, koska rajan takaa Venäjältä käy paljon ostosmatkailijoita. Muuten valikoimat eivät olisi niin suuret.
Mutta siitä suunnistin pikaisesti kotimatkalle pujotellen täyden suuren parkkipaikan autojen välitse. Matkalle osuisi vanha hautuumaa, jonka läpi suunnittelin kulkevani, siellä on isoisäni, seppä Jaakko Alfred Sarellin itsetekemä hautaristi. Matkan varrella olisi Tykin vanha kaupunginosa. Tykki on vanha puutaloalue, kadut hiekkaisia, talot mansardikattoisia, tai vaatimattomia mökkejä, jotka melkein tukehtuvat tien viereen, sillä tientekijät ovat aikojen kuluessa leventäneet ne autoille sopivimmiksi ja tunkeneet tienreunan talon lautaseiniin kiinni. Toisella kadulla huomaan uskomattoman kauniita vuosisadan alun puutaloja, osa kauniisti korjattuna, pihat täynnään omenapuita ja marjapensaita ja polttopuita. Nyt en huristakaan läpi kadun matkalla jonnekin, vaan kurkkailin pihoihin, ja mitä löysinkään! Ihania kumpuja! Kumpujen alla salaisen hämärät maakellarit! Olisikohan niissä kriikunahillopurkkeja ja lanttuja? Olisipa minullakin sellainen pihalla. Kamera sattui olemaan taskussa ja aloitin kuvaamaan. En voinut päättää mitä katua kulkisin hautausmaan portille; kuljeskelin lopulta siksakkia ettei yksikään menninkäiskumpu jäisi huomaamatta ja kuvaamatta.
Enhän minä kaikkia varmaankaan saanut näköpiiriini, sinne täytyy mennä uudestaan!
Miten iloiseksi tulinkaan niitä kuvatessani! Surullisia ajatuksia on ollut viime päivien aikana, ja nyt ihan oikeasti tuntuu, että ne surujen aiheet ovat väistymässä ajan mittaan, luontevasti ja niinkuin tarkoitettu on. Samalla tavoin tunsin, kun kaksosteni syntyessa keskosena 3 kuukautta ennen aikojaan. Olin ihan varma, että selviämme silloin. Niinkuin selvisimme! Niin olen nytkin varma.
Perjantaikävelyn osa 2. jatkuu huomenissa.
Google ilmoittaa, että valokuvakiintiöni loppui nyt!
Pitääköhän aloittaa uusi blogi tai ostaa lisätilaa. Mitenkähän tämä nyt oikein toimii!
Näin sanottiin:
Hups! Tallennustilasi loppui. Käytät 100 % valokuville varatusta 1 Gt:n kiintiöstä. Osta lisää tilaa
Kuvat tallennetaan Picasa-verkkoalbumien tiliisi ja ne sisältyvät kuville varattuun 1 gigatavun ilmaiseen tilakiintiöön. Hankkimasi lisäsäilytystila jaetaan Gmailin, Picasa-verkkoalbumien ja Google-dokumenttien kesken. Lisätila lasketaan ilmaisen kiintiön päälle. Lisätietoja....
tiistai 2. marraskuuta 2010
Suruinen päivä
Aisha kävelee Max-koira seuranaan pimeässä Melbournen yössä ja soittaa sieltä äidille. Suruissaan. Minäkin olen suruissani. Niin kaukana, en pääse rutistamaan lähelle.
Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.
Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.
Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?
Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.
Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.
Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?
Lumikiireitä ja uuden terveyden huoltolain muutoksista!
Luminen pihamaa aamulla. Iltapäivän mittaan kaikki lumi oli hävinnyt ja kylmä pohjoistuuli huusi huuhuu, nyt jäädytääään. Vuosisadan kuumin kesä on mennyt, näin on uskottava. että sellaista tuskin eteeni tulee. Korjailin viimeiset purjosipulit maasta, jätin vielä palsternakat, nekin pysyvät hyvinä talven yli. Maa-artisokat saavat vielä olla piilossa, ehkä osa kevääseen asti. Lehtikaalit nauttivat pakkastujauksesta ja makeutuvat.
Aamusella söimme haudutettua ruispuuroa voisilmällä. Se on suosikkini, mutta äiti vain keittää ja keittää neljänviljanpuroaan. Oli kiva poikkeus tänään. En nyt viitsi keittää itselleni erilaista, syön samaa kuin äiti.
Päänsärkyä äidillä. Mietin, miksi noustessani ylös ja kauemmin istuttaessa on jäykkä olo. Äiti ei vaikuta jäykältä, nousee napakasti liikkeelle. Onko tämä oire jostain, iän vaikutuksesta liikkumiseen? No voi. En ole siihen oikein kiinnittänyt huomiota, kun olen jotenkin luullut, että iän tullessa sellaisia jäykkyyksiä tulee pikkuhiljaa.
Lounaaksi hain pakkasesta ihanaa kaalilaatikkoa ja mansikkakiisseliä.
Sitten naistensaunaan ja Saimaaseen uimaan. Vesi on jo +7 C ja se tuntuu jo melkein avannolta.
Saunakeskustelu kiertyy terveyspalveluihin. Ihmettelimme Eksoten (terveyspiirimme eksoottinen nimi) toimia, miten vaikea on saada hoitoa, lääkäriä ei helpolla saa edes tavata.
Iltasella televisiossakin keskusteltiin terveyspalveluista, vanhusten ja nuorten tarvitsemat palvelut laitettiin vastakkain. Kumpi on tärkeä? Miksi vastakkainasettelu!
Vanhusten huolto vie kasvavan osan rahoista, sanottiinn televisiokeskustelussa. Tämä suhteessa esimerkiksi paniikkihäiriöisten tai anoreksiasta kärsivien nuorten tarvitsemaan hoitoon. Sallamari, nuori, hoitokokemuksistaan kertova haastateltava, kertoi, ettei systeemi toimi ollenkaan. Jatkuvuutta ei ole, koska hoitohenkilökunta vaihtuu. Onko edes ammattitaitoa, hän kysyi?
- Tahti joilla mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa, on huima, sanoi poliitikko Maria Guzenina. Uusi terveydenhoitolaki ei auta. Asetukset jaa, mutta noudatetaanko niitä edes. Määärärahoja ei ole. Koko perhe tarvitsee hoitoa, nuori sairastunut sairastuttaa myös perheensä, ellei alkupäässä satsata.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri (Kuopio) kertoo: Rahatilanne on vaikea. Yksittäiselle avuntarvitsejalle avun saaminen on sattumanvaraista joskus. Poliittista päättäjää vain kiinnostaa raha.
Nuorisopsykiatrian palveluissa on iso aukko. Mistä tarvittavat palvelut otetaan?
Terveydenhuoltolain muutokset alkavat keväällä 2010. Maria Guzenina sanoo, ettei laki tule toteutumaan suunnitellussa muodossa.
Nuorten hoidosta kiistellään. Vanhusten hoidosta valitetaan. Käytännössä törmäämme äidin kanssa nähin asioihin melkein päivittäin. Nytkin äiti sai terveyskeskuslääkärin vasta 3 viikon päähän, kun halusi vastaanotolle jatkuvan päänsärkynsä ja kohonneen verenpaineen vuoksi.
Aamusella söimme haudutettua ruispuuroa voisilmällä. Se on suosikkini, mutta äiti vain keittää ja keittää neljänviljanpuroaan. Oli kiva poikkeus tänään. En nyt viitsi keittää itselleni erilaista, syön samaa kuin äiti.
Päänsärkyä äidillä. Mietin, miksi noustessani ylös ja kauemmin istuttaessa on jäykkä olo. Äiti ei vaikuta jäykältä, nousee napakasti liikkeelle. Onko tämä oire jostain, iän vaikutuksesta liikkumiseen? No voi. En ole siihen oikein kiinnittänyt huomiota, kun olen jotenkin luullut, että iän tullessa sellaisia jäykkyyksiä tulee pikkuhiljaa.
Lounaaksi hain pakkasesta ihanaa kaalilaatikkoa ja mansikkakiisseliä.
Sitten naistensaunaan ja Saimaaseen uimaan. Vesi on jo +7 C ja se tuntuu jo melkein avannolta.
Saunakeskustelu kiertyy terveyspalveluihin. Ihmettelimme Eksoten (terveyspiirimme eksoottinen nimi) toimia, miten vaikea on saada hoitoa, lääkäriä ei helpolla saa edes tavata.
Iltasella televisiossakin keskusteltiin terveyspalveluista, vanhusten ja nuorten tarvitsemat palvelut laitettiin vastakkain. Kumpi on tärkeä? Miksi vastakkainasettelu!
Vanhusten huolto vie kasvavan osan rahoista, sanottiinn televisiokeskustelussa. Tämä suhteessa esimerkiksi paniikkihäiriöisten tai anoreksiasta kärsivien nuorten tarvitsemaan hoitoon. Sallamari, nuori, hoitokokemuksistaan kertova haastateltava, kertoi, ettei systeemi toimi ollenkaan. Jatkuvuutta ei ole, koska hoitohenkilökunta vaihtuu. Onko edes ammattitaitoa, hän kysyi?
- Tahti joilla mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa, on huima, sanoi poliitikko Maria Guzenina. Uusi terveydenhoitolaki ei auta. Asetukset jaa, mutta noudatetaanko niitä edes. Määärärahoja ei ole. Koko perhe tarvitsee hoitoa, nuori sairastunut sairastuttaa myös perheensä, ellei alkupäässä satsata.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri (Kuopio) kertoo: Rahatilanne on vaikea. Yksittäiselle avuntarvitsejalle avun saaminen on sattumanvaraista joskus. Poliittista päättäjää vain kiinnostaa raha.
Nuorisopsykiatrian palveluissa on iso aukko. Mistä tarvittavat palvelut otetaan?
Terveydenhuoltolain muutokset alkavat keväällä 2010. Maria Guzenina sanoo, ettei laki tule toteutumaan suunnitellussa muodossa.
Nuorten hoidosta kiistellään. Vanhusten hoidosta valitetaan. Käytännössä törmäämme äidin kanssa nähin asioihin melkein päivittäin. Nytkin äiti sai terveyskeskuslääkärin vasta 3 viikon päähän, kun halusi vastaanotolle jatkuvan päänsärkynsä ja kohonneen verenpaineen vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
