Juhannusruusut

Minä avaan syömeni selälleen ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari.
-Eino Leino

Tämän kesän juhannsuruusut vei sade ja kylmä ihan päivässä kahdessa, viime vuonna ne sen sijaan kukkivat napakan herkkinä kauan.

Sadepisaroita

Pitää nyt kiltisti olla tekemättä mitään

hei mama

ehditkö jo lähteä?

kaikki kunnossa

tuli vaan karu diagnoosi physiolta

et kaikenlaista pitää välttää eli ei kävelyjä, ei joogaa, ei yhtäjaksoista istumista eli koneella istumista pitää rajoittaa

kylmää neljän tunnin välein

selälle kauratyyny

pitää levätä paljon

pitää sellaista vyötä

ja kaikki liike mikä vähäänkään sattuu on kiellettyä

muuten jos ei rauhoitu tilanne niin voin joutua vuodelepoon ja pahin skenaario on et sairaalaan vuodelepoon

eli pitää nyt kiltisti olla tekemättä mitään

Sent at 16:26 on Tuesday

Tämä viesti siis jatkona edelliseen postaukseen. Aishan pitää nyt malttaa odotella rauhallisesti loput reilu kaksi kuukautta. Olo itselläni on kuitenkin rauhallinen, yhtä rauhallinen kuin sinä päivänä kun Aisha ja Saku syntyivät kolme kuukautta ennen aikojaan, enkä ollut vielä nähnyt vauvojani. Tiesin ja tunsin, että kaikki menee hyvin, vaikka pienoiset olivat kilon painoisia. Aisha 972 grammaa ja Saku 1174 grammaa. Nyt Aisha on jo paremmalla puolen siihen nähden. Ja Zoe Peppi Martta erittäin aktiivinen ja voi hyvin. Aisha-äidin vain pitää nyt malttaa odotella hiljalleen. Voi kun voisin jo mennä Melbourneen. Onhan Meksu siellä pitämässä huolta Aishastaan ja tyttärestään, ei siitä huoli. Voisin kuitenkin kävelyttää Maxia ja tehdä ruokaa. Jos malttaisin vielä elokuulle! Rakkaita olette siellä, aina mielessä. Pian näemme! 

tässä kurkistus....pikku puuhailuuni savipajalla

Väärät sakset

Joskus aina menee väärinpäin. Kaikelle on paikkansa ja käyttötarkoituksensa, äidillä viimeisen päälle.
Pyyheliinat ovat eri tarkoituksiin selvästi erilaiset, käsipyyhkeitä ei voi käyttää astianpyyhkeiksi puhtaanakaan. Sääntöjä on paljon. Yritän.

Leikkasin keittiösaksilla suodatinkangasta ja jätin sakset keittiön tuolille. Pesemättäkin. En olisi saanut niitä ulos viedäkään. Unohdin siihen tuolille, olisi pitänyt laittaa roikkumaan naulaansa, niin päämummo ei olisi huomannutkaan erhettäni.

Pihalla paistaa vinosti aamuaurinko. Päivänkakkarameri on osaksi auringossa verikurjenpolvi pilkottaen siellä keskellä tummanpinkin värisine kukkineen. Pitää mennä' kiireesti kuvaamaan, ettei aurinko muutu.

Tulin nettiin katsomaan, onko Aisha tullut ultrasta. Pieni hälytys, sillä Aishan pelviskipu äityi Aishan juostessa karkaavan Maxin perään. Ajattelematta. Kipua ja painetta on tuntunut aikaisemminkin, mutta nyt Aishan tilanne tutkitaan tarkemmin. Pikkuinen maha-asukki sai kyytiä yllättäen. Siitä myöhemmin.
PIA eli Pelvic Instability Association

Hätää ei pitäisi olla, mutta Aishan odotus on jo lähes 29 kuukautta ja painetta ja kipua liikkuessa on ollut. Täällä äiti kuitenkin taas kurkkasi nettiin, onko tietoa. Ei vielä. Sairaalassa kestää odottelut. Sakun kanssa juttelin ja yhdessä tutkimme tuota linkkiä, missä juurta jaksaen kerrotaan aiheesta. Suomeksi pelvikseen liittyvien lihaksien ja jänteiden liikkuvuutta, löysyyttä, painetta ja kipua, joka on näköjään aika yleistä odottavilla äideillä.

Odotellaan, kullannuppuni, ei nyt hätäisenä mutta kumminkin pieni jännitys, että kuulen hyviä uutisia.

Narvan marssi ja iloisen arvokkaat rintamanaiset

Edessäni seisova kookas mies, tyylikäs harmaa tukka tuskin harventunut, pyyhki silmäkulmiaan. Niin minäkin. Tilanne oli toisaalta  mahdottoman mahtipontinen, Narvan marssin tahdissa lähetettiin seppelpartio sotaveteraanien haudalle. Mutta samalla se tunnelma osui sydämeen.Nyt edessäni olivat ne viimeisetkin elossa olevat rintamanaiset, jotka vielä jaksoivat tulla yhteisiin juhliin. Liikuttuneina, muistellen, iloisina, mutta hauraina, harmaatukkaisina, arvokkaina.

Suurin osa rintamanaisten kesäpäivien juhlijoista Nurmijärvellä oli yhdeksänkymppisiä  naisia, huolellisesti tummiin jakkupukuihin tai kansallispukuihin pukeutuneina. Lotat eivät juuri sen nuorempia voi olla. Oma äitinikin oli nuori pikkulotta mennessään vapaaehtoisena rintamalle. Äiti täyttää elokuussa 89 vuotta ja on yksi hyväkuntoisimmista, vaikka askel on väliin haparoiva.
-Nii kaua ku henki pihisee, ni myö männää, sanoi vierustoveri toiselle.
-Kaikil meil on kolotuksii vähintääkii,  nyt ei valiteta, sanoi lottaystävä toiselle.
Useilla oli avustaja, siksi minäkin olin mukana. Äidillä oli pakottava tarve selittää, miksi olin mukana, sillä avun tarvetta on vähäteltävä.
 -Kun oli tuo silmäleikkaus ja ei oikein eteensä vielä näe, ehä mie muuten, vielä tässä ite pääsee muuten, ni tuli tuo tyttö nyt mukkaa.
No tuo tyttö on itsekin kohta 65-vuotias.

Ohjelmassa oli aluksi jumalanpalvelus, sitten ruokailu, sitten juhlaohjelma. Juhlaohjelmassa oli tervehdyksiä eri virallisilta tahoilta, kuten Nurmijärven kaupunki, Naisten valmiusliitto, ja mukana paikkakunnan lukiolainen tuomassa nuorison tervehdyksen. Ainoa, jolla ei ollut paperia, oli pappi, joka osasi avata puheensa "rakkaat rintamanaiset" ja puhe oli ikäänkuin kaikille henkilökohtaisesti osoitettu välitön viesti.

Jaksoivat vanhat rintamanaiset kuitenkin istua kaiken tuon virallisuuden, kuuntelivat kaikki kauniit toivotukset ja ottivat ne omakseen; juhlapuhuja puhuu juuri meille, minulle. Ajattelin siinä istuessani, että miten paljon iloisempaa ja välittömämpää olisi ollut, jos vaikkapa paikkakunnan päiväkerhojen lapset olisivat olleet airueina, vaikkapa kunniakujassa vastaanottamassa juhlijoita. Ehkä heidän laulunsa olisi ollut raikkaampaa kuin Panssirisoittokunnan Eldankajärven jäät, Lili Marleenit ja muut sota-ajan laulut. Monilla vanhemmilla ihmisillä ei ole tarpeeksi kosketusta lasten elämään ja vastavuoroisesti, lapset eivät näe ja koe vanhusten elämästä juuri mitään nykyisin. Hämmästyin joku aika sitten, kun huomasin, etteivät monet nuoret tiedä edes mitä evakko on.

Poistullessa kolmen tunnin kotimatkalla lauloimme yhdessä karjalaisia lauluja ja kaikenlaisia isänmaallisia lauluja, joita muistan omilta kouluajoiltani, sen jälkeen en ole niitä juuri kuullut.
Ihmettelen rouvien jaksamista!

Marjat marjat!

Kaikkea hyvää marjoista, juttu napattu tämän päivän Iltasanomista:

Lähes kaikista suomalaisista marjoista on VTT:n tutkimusten mukaan hyötyä korkeaan verenpaineeseen.Tummat marjat, kuten mustikka ja mustaherukka näyttävät tutkimusten mukaan jopa ehkäisevän diabetesta.

Mustikka näyttää lisäksi ehkäisevän tulehduksia ja vadelma, mansikka ja lakka puolestaan korjaavan kolesteroliarvoja.

Terveyshyötyjä voi näkyä jo lyhyessä ajassa, jos marja-annokset ovat riittävän suuria. Tutkimuksessa marjoja syötiin 300 grammaa päivässä kahden kuukauden ajan.

Pienet pensasmustikkapensaat yllätyksekseni ovat kukkineet ja marjoja on tulossa muutama kymmenen. Pensasmustikat eivät varmastikaan ole yhtä vitamiinisia kuin metsän mustikat. Jotenkin kiva ajatus kuitenkin napsia omalta pihalta mustikoita.

Viime vuonna istutin pari mustaviinimarjapensasta pois kaivettujen äkämäpunkkisten tilalle. Entiset ovat punaisia, sekä yksi karviaispensas. Kolmisen vuotta sitten istutin pitkävartisen karviaispensaan, mutta se on näköjään enemmän koristeellinen, istutinkin sen kukkapenkkiin. Tuleehan siitä ehkä pari litraa marjojakin. Naapurilta saamani vadelmantaimet ovat hyvässä kasvussa. Täytyy lisätä marjapuskia. Super-ruokaa.

STT

Vanhat silmät väsyvät

Äidille tehtiin vasemman silmän kaihileikkaus tänään. Oikea silmä on leikattu yli 3 vuotta sitten.
Kunnallinen terveydenhuolto kiristää otteitaan nostamalla näköprosenttia, tai alentamalla paremminkin, ja tällä menolla silmälääkäri Helveen mukaan kaihi olisi ollut kunnallisella puolella leikkausvaiheessa noin puolentoistavuoden päästä kun siihen vaaditan näon heikkeneminen 30 prosenttiin. Nyt silmä kuitenkin haittaa jo koko ajan, äiti näkee kahtena esimerkiksi liikkuvia autoja, päätä on särkenyt kauan, muuta  syytä ei ole löytynyt, ja näyttäisi siltä, että syy on kaihin kasvaminen. Miksi 89-vuotias muuten melko hyväkuntoinen ihminen ei siis pääse kunnalliseen kaihileikkaukseen?
Kuinka huonoksi äidin vointi ja oleminen olisi käynyt puolessatoista vuodessa näön heiketessä  surkeammaksi päivä päivältä. Mainitsematta sitä kiukutusta ja kiusaa mitä näkökyky äidille tuottaa, kun ei kunnolla voi lehteäkään lukea ja päätä aina särkee.

Äiti täyttää siis pian 89 vuotta. Eikö vanhemmille ihmisille voisi olla oma leikkausohjeistus Kelalla, kun kerran kaihi on yleistä vanhetessa? Eikö olisi aika käyttää esimerkiksi rintamaveteraanirahoja sinne, missä niitä tarvitaan; parantamaan niiden muutamien vielä elossa olevien elämänlaatua? Ja vaikka ei olisi veteraanikaan, voisi ikäraja olla alempi niin kaihileikkauksiin kuin muihinkin hoitoihin pääsemiseksi. Puhutaan paljon kotihoidon järjestämisestä vanhuksille laitoishoidon sijaan. Pienellä toimenpiteellä on meidänkin päämummomme kotihoitokunnossa vielä pitkään. Nyt saimme tai jouduimme menemään yksityiselle silmäklinikalle.

Rankka ajatus, mutta siihen silmälääkärikin hienotunteisesti viittasi - onko mummomme enää hengissä, jos kaihileikkaus tehtäisiin Kelan kriteerien mukaan. Onneksi lääkäri ehdotti, että kun kaihi on tarpeeksi kypsä leikattavaksi, sen voisi tehdä yksityisellä. Näin se maksoi noin 1300e miinus parisataa Kelan avustusta. Jos vain tuollainen rahasumma on käytettävissä, kannattaa leikkaus tehdä ja niin se tehtiin.

Operaatio kestivajaat puoli tuntia. Valmisteluineen olimme silmäkirurgisella pari tuntia. Nyt olemme Kouvolan matkalaiset väsyneitä, paistettiin veljen lastenlasten kalastamia kuhia ja haukia, kyllä, monikossa pojat kalastelevat ja meillekin riitttää saaliista!

Kuuma kesänalku lamaantui yössä, ennätyslämpötilat  viikon verran kolmessakympissä virallisesti, nyt mittari näyttää juuri ja juuri 10 plussaa. Kouvolassa jouduin ostamaan nilkkasukat, kun matkalla sinne meinasi varpaat jäätyä.

Kaihi (katarakta, ent. harmaakaihi) tarkoittaa mykiön eli silmän linssin samenemista. Kaihi on paitsi silmäsairaus myös erottamaton osa ikääntymistä. Se on niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa johtava ja kasvava mutta parannettavissa oleva heikkonäköisyyden ja sokeuden syy. Kaihin vuoksi sokeita on maailmassa lähes 18 miljoonaa.

Riskitekijöitä: tupakoiminen, ylipaino, diabetes, ultraviolettisäteet (aurinko) ja kortikosteroidit (jaahas, siis astman hoidon kulmakivenä käytettävät lääkkeet!! onneksi en tarvitse  niitä enää toistaiseksi, pelottavaa tämä lääkkeiden sivuvaikutusviidakko).


www.terveyskirjasto.fi kertoo lisää kaihista