Jytky = tukeva, tanakka
niinkuin kunnon pölli, tai reipas pieni miehenalkukin voi olla jytky. Tai makkarapötkökin voi olla aika jytky.
Nyt tuli jytky, pamautti Soini voitonpuheessaan. Eli tanakka vaalivoitto. Sanonta jää varmasti elämään.
Laitan hesarin toimittajan ajatuksia tähän jytkyillan tapahtumista.
Keskustelin Sakun kanssa siitä, että ehkä yksi positiivinen puoli persujen vaalivoitossa on se, että ehkäpä poliitikot puhuvat nyt asioista hieman selkeimmin sanankääntein. Toinen hyvä puoli on, että keskustellaan paljon laajemmin kuin aikaisemminkin. Mutta mitä kaikkea persujen vaalivoitto tuo tullessaan, sitä on vaikea ajatella.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Tyttärentyttärentytär
Pitkästä aikaa...moneen viikkoon emme päässeet Aishan kanssa skypettämään. Tänään se onnistui kun sain tietsikkani korjauksesta. Mistä juttelimme, tietenkin tulevasta pikkuisesta neiti-Fransista, jonka nimiehdotuksia pohdimme ja juttelimme siitä, kuinka tuleva äiti itse syntyi 27 viikkoisena keskosena ja kaksosena ja painoi 972 grammaa. Veljen paino oli 1174 grammaa. Nuo luvut eivät koskaan unohdu.
Mummikin istui keittiön pöydän ääressä, asettelin kuulokkeet päähän ja niin mummi sai jutella tyttärentyttärentyttärestään ja katsoa jo tyttärentyttären odotusmasuakin. Kaikki on siis hyvin ja tämän viikon ultrassa sai tietää jo sukupuolen.
Itse aikoinaan en halunnut tietää sukupuolta, vaikka kaksosia odotinkin, silloin 26 vuotta sitten. Olin iäkäs äiti, kovasti varuillani että kaikki sujuu hyvin . Ja sitten kävikin niin, että vauvat syntyivät kovin aikaisin. Hyvin selvisivät, niinkuin näkyy! Kaivoin esiin pienet kilon keskoselle sopivat nutut ja hatut, jotka hyvä ystäväni Rita kutoi lapsille, vaikka oli itse jo kovin sairaana. Rita ei selvinnyt sairaudestaan. Rita asetti itselleen pieniä etappeja sairastaessaan. Yksi oli, että saisi lapset syliinsä. Niin Rita saikin, vaikka minun piti kannatella lapsia hänen jo heikoilla käsivarsillaan.
Jäin istumaan koneen ääreen. Muistoja tulvi mieleen.
Nyt on vaaliyö, kummallista kummallisemmat tunnelmat vaalituloksia katsellessani. Ehdokkaani ei päässyt läpi. Ihmettelen sitä, miten ennen niin vahva vaalisalaisuuden pitäminen on heltynyt; monet kirjoittavat ystävilleen Facebookiinkin ehdokkaidensa nimen ja numeronkin muille valmiiksi ehdotukseksi. En edes tiedä äidin ehdokasta, vaikka tiedänkin puolueen. Eikä tulisi mieleen kysyäkään.
Niin ne nimet, vanhemmat ovat miettineet näitä: Zoe Peppi. Aika kiva ja reipas nimi. Annoin siihen lisäksi pari omaa ehdotustani. Australiassa lapset rekisteröidään sairaalassa. Hetkinen. Olikohan niin, että meidän vauvat rekisteröitiin vauvojen teho-osastolla liian aikaisen ja huteran syntymänsä perusteella? En silloin mieltänyt sitä millään lailla hätäkasteeksi. Eihän meillä ollut nimiäkään edes tarkkaan mietitty ja sitten ne piti antaa papereihin vauhdilla. Rakkaat nimet lapsilleni kuitenkin tuli.
Ajattelen sanaa tyttärentyttärentytär ja piti ihan ruveta laskemaan tuliko tarpeeksi tyttäriä siihen. Tuleva pikkuienen on siis neljättä polvea tyttäriä. Suomen kieli on aika ihana noiden sanojensa kanssa.
Mummikin istui keittiön pöydän ääressä, asettelin kuulokkeet päähän ja niin mummi sai jutella tyttärentyttärentyttärestään ja katsoa jo tyttärentyttären odotusmasuakin. Kaikki on siis hyvin ja tämän viikon ultrassa sai tietää jo sukupuolen.
Itse aikoinaan en halunnut tietää sukupuolta, vaikka kaksosia odotinkin, silloin 26 vuotta sitten. Olin iäkäs äiti, kovasti varuillani että kaikki sujuu hyvin . Ja sitten kävikin niin, että vauvat syntyivät kovin aikaisin. Hyvin selvisivät, niinkuin näkyy! Kaivoin esiin pienet kilon keskoselle sopivat nutut ja hatut, jotka hyvä ystäväni Rita kutoi lapsille, vaikka oli itse jo kovin sairaana. Rita ei selvinnyt sairaudestaan. Rita asetti itselleen pieniä etappeja sairastaessaan. Yksi oli, että saisi lapset syliinsä. Niin Rita saikin, vaikka minun piti kannatella lapsia hänen jo heikoilla käsivarsillaan.
Jäin istumaan koneen ääreen. Muistoja tulvi mieleen.
Nyt on vaaliyö, kummallista kummallisemmat tunnelmat vaalituloksia katsellessani. Ehdokkaani ei päässyt läpi. Ihmettelen sitä, miten ennen niin vahva vaalisalaisuuden pitäminen on heltynyt; monet kirjoittavat ystävilleen Facebookiinkin ehdokkaidensa nimen ja numeronkin muille valmiiksi ehdotukseksi. En edes tiedä äidin ehdokasta, vaikka tiedänkin puolueen. Eikä tulisi mieleen kysyäkään.
Niin ne nimet, vanhemmat ovat miettineet näitä: Zoe Peppi. Aika kiva ja reipas nimi. Annoin siihen lisäksi pari omaa ehdotustani. Australiassa lapset rekisteröidään sairaalassa. Hetkinen. Olikohan niin, että meidän vauvat rekisteröitiin vauvojen teho-osastolla liian aikaisen ja huteran syntymänsä perusteella? En silloin mieltänyt sitä millään lailla hätäkasteeksi. Eihän meillä ollut nimiäkään edes tarkkaan mietitty ja sitten ne piti antaa papereihin vauhdilla. Rakkaat nimet lapsilleni kuitenkin tuli.
Ajattelen sanaa tyttärentyttärentytär ja piti ihan ruveta laskemaan tuliko tarpeeksi tyttäriä siihen. Tuleva pikkuienen on siis neljättä polvea tyttäriä. Suomen kieli on aika ihana noiden sanojensa kanssa.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Frans Sidney Albert Sultan-Grampista tuli neiti-Frans
Enneuneni piti paikkaansa niin pitkälle, että terve vauveli odottaa maailmaan tuloaan elokuun lopulla. Enneunessa kantelin vauvaa, jonka luulin olevan Saku. Pieni tummatukkainen vauva se kuitenkin oli. Kapaloissaan
Tänään Aisha kertoi, että vauveli on neiti-Frans, kaikki pienet varpaat ja sormet valmiina ottamaan mummon kädestä kiinni. Silleen vauvatiukasti.
Aion opettaa neiti-Fransille suomen kielen, toki Aishakin sen tekee, mutta autan. Ja voisin nyt heti mennä kauppaan ja ostaa jotain neiti-pitsiä, ei kuitenkaan vaaleanpunaista. Voi miten tämä rakkauden tunne pientä masu-asukkia kohtaan onnistuu sekoittamaan mummon ihan kokonaan.
(vaaleanpunaisesta en tykkää vieläkään, koska sain kaksosteni aikana liikaa vaalenanpunaisia ja vaaleansinisiä lahjavaatteita, eikä taida Aishakaan tykätä - neiti-Fransista tulee värikäs vauva)
Tänään Aisha kertoi, että vauveli on neiti-Frans, kaikki pienet varpaat ja sormet valmiina ottamaan mummon kädestä kiinni. Silleen vauvatiukasti.
Aion opettaa neiti-Fransille suomen kielen, toki Aishakin sen tekee, mutta autan. Ja voisin nyt heti mennä kauppaan ja ostaa jotain neiti-pitsiä, ei kuitenkaan vaaleanpunaista. Voi miten tämä rakkauden tunne pientä masu-asukkia kohtaan onnistuu sekoittamaan mummon ihan kokonaan.
(vaaleanpunaisesta en tykkää vieläkään, koska sain kaksosteni aikana liikaa vaalenanpunaisia ja vaaleansinisiä lahjavaatteita, eikä taida Aishakaan tykätä - neiti-Fransista tulee värikäs vauva)
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Reippaina naisina liikkeella
Äiti on odottanut tytärtään kotiin, ja aina välillä huokaillut kurjuuttaan ja päiviensä hupenemista.
No, ei äiti niin hupenevassa tilanteessa vielä ole, vaikka jo yhdeksääkymppiä lähenteleekin, jos eilisen mukaan katsotaan!
Päänsarkyjä on ollut melkein joka päivä, johon äiti on viimeisen vuoden aikana kysynyt syytä neurologilta, parilta terveyskeskuslääkäriltä ja saanut etupäässä neuvoja ottaa Panadolia tai Panacodia.
Lääkäri ei ole hyvä kun ei lähetä tutkimuksiin. Kuitenkin on moneen kertaan todettu, ettei äidilla ole neurologisia vaivoja, kaikki veriarvot ovat olleet hyviä. Syytä päänsräkyihin ei löydy. Vastassa on vain ikä.Ehkä.
Tilasin ja sainkin eiliseksi yksityislääkärilta, Jyrki Tikkaselta, ajan päänsäryn selvittelemiseksi. Äiti olisi halunnut "kirurgin" kun hänen mielestään sellainen on parempi kuin joku yleislääkäri. Neurologi kun oli jo käyty. Selitin, että kokenut yleislääkäri olisi nyt se paras vaihtoehto, että kirurgit etupäässä leikkaa potilaita. Kirurgi-sanalla on kunnon kaiku äidin silmissä.
Lääkäri antoi lähetteen kaularangan röntgeniniin, ja sellainen oli äidin mielestä hyvä, että tutkitaan. Sen sijaan lääkärin yritys selittää, että päänsarky saattaa johtua joistakin lääkkeista ja viettikin aikaa tutkimalla äidin lääkelistaa, ei uponnut ja sain sitä selittää kotona moneen kertaan. Listasta löytyi kaksi mahdollista syyllistä, Amlodiplin ja Ramipril, joissa sivuvaikutuksina on juuri päänsärkya ja huimausta.
Tikkanen arvioi, että Lappeenrannassa tarvittaisiin geriatrian erikoislääkäri, sellaista ei ole. Ehkä joku on erikoistumassa, mutta emme saaneet sillä erää nimeä esille.
Siinäpä se. Vanhuksia on paljon, ja tuntuu, että heitä ei enää hoideta kun ikää alkaa olla lähes yhdeksänkymentä, ainakaan terveyskeskuksessa. Syö vaan Panadolia, sanotaan.
Olisi kuitenkin hienoa, jos ikäihmisten oloa helpottettaisiin ja elämä olisi elämisen arvoista loppuun asti. Varsinkin kun ikäihminen on napsakka mummi kuin meidän, hoksottimet kohdillaan ja kaynti suora, vaikka päivä paivältä haparoivampi. Sen huomasin oltuani tuon pari kuukautta poiss a matkoillani. Ajattelen jo tässä itseänikin. Mitä jos minulle sanottaisiin, että ota vaan Panadolia eikä asiaani oikein kuunneltaisi?
Miten nyt jatkettaisiin tästä?
Siis eilinen,reippaina naisina liikkeellä: ensin röntgeniin, sitten ruokakauppaan, sitten äidin päiväunet, sitten toiseen kauppaan ostamaan pääsiäisnarsisseja, sukkia ja suklaamunia jälkikasvulle. Sitten vielä mentiin kyläilemaan. Eli kyllä äiti jaksaa jos itse haluaa. Enka kuullut yhtään valitusta päänsärystä!
Minä jatkan vielä päivää avannolla ja saunomisella.
No, ei äiti niin hupenevassa tilanteessa vielä ole, vaikka jo yhdeksääkymppiä lähenteleekin, jos eilisen mukaan katsotaan!
Päänsarkyjä on ollut melkein joka päivä, johon äiti on viimeisen vuoden aikana kysynyt syytä neurologilta, parilta terveyskeskuslääkäriltä ja saanut etupäässä neuvoja ottaa Panadolia tai Panacodia.
Lääkäri ei ole hyvä kun ei lähetä tutkimuksiin. Kuitenkin on moneen kertaan todettu, ettei äidilla ole neurologisia vaivoja, kaikki veriarvot ovat olleet hyviä. Syytä päänsräkyihin ei löydy. Vastassa on vain ikä.Ehkä.
Tilasin ja sainkin eiliseksi yksityislääkärilta, Jyrki Tikkaselta, ajan päänsäryn selvittelemiseksi. Äiti olisi halunnut "kirurgin" kun hänen mielestään sellainen on parempi kuin joku yleislääkäri. Neurologi kun oli jo käyty. Selitin, että kokenut yleislääkäri olisi nyt se paras vaihtoehto, että kirurgit etupäässä leikkaa potilaita. Kirurgi-sanalla on kunnon kaiku äidin silmissä.
Lääkäri antoi lähetteen kaularangan röntgeniniin, ja sellainen oli äidin mielestä hyvä, että tutkitaan. Sen sijaan lääkärin yritys selittää, että päänsarky saattaa johtua joistakin lääkkeista ja viettikin aikaa tutkimalla äidin lääkelistaa, ei uponnut ja sain sitä selittää kotona moneen kertaan. Listasta löytyi kaksi mahdollista syyllistä, Amlodiplin ja Ramipril, joissa sivuvaikutuksina on juuri päänsärkya ja huimausta.
Tikkanen arvioi, että Lappeenrannassa tarvittaisiin geriatrian erikoislääkäri, sellaista ei ole. Ehkä joku on erikoistumassa, mutta emme saaneet sillä erää nimeä esille.
Siinäpä se. Vanhuksia on paljon, ja tuntuu, että heitä ei enää hoideta kun ikää alkaa olla lähes yhdeksänkymentä, ainakaan terveyskeskuksessa. Syö vaan Panadolia, sanotaan.
Olisi kuitenkin hienoa, jos ikäihmisten oloa helpottettaisiin ja elämä olisi elämisen arvoista loppuun asti. Varsinkin kun ikäihminen on napsakka mummi kuin meidän, hoksottimet kohdillaan ja kaynti suora, vaikka päivä paivältä haparoivampi. Sen huomasin oltuani tuon pari kuukautta poiss a matkoillani. Ajattelen jo tässä itseänikin. Mitä jos minulle sanottaisiin, että ota vaan Panadolia eikä asiaani oikein kuunneltaisi?
Miten nyt jatkettaisiin tästä?
Siis eilinen,reippaina naisina liikkeellä: ensin röntgeniin, sitten ruokakauppaan, sitten äidin päiväunet, sitten toiseen kauppaan ostamaan pääsiäisnarsisseja, sukkia ja suklaamunia jälkikasvulle. Sitten vielä mentiin kyläilemaan. Eli kyllä äiti jaksaa jos itse haluaa. Enka kuullut yhtään valitusta päänsärystä!
Minä jatkan vielä päivää avannolla ja saunomisella.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Kukkia Karachista
Karachin lahes 20 miljoonaa ihmista ovat asettuneet eramaahan, taalla oli vain hiekkaa, kuivia puskia Arabianmeren rannalla. Kaupunki on kasvanut muutamassa vuosikymmenessa pienesta kalastajakylasta yhdeksi maailman suurimmista kaupungeista.
Arvata saattaa, etta vedesta on pula. Siksi Karachin kukkanayttely on ihme. Ihmeellisia ovat myos helposti taalla kasvava ihmekoynnokset, ne purskahtelevat talojen aidoilla juuri nyt huumavan varisina suurina kukkamerina.
Lisaa kuvia ja tarinoita Intian ja Pakistanin matkasta toisessa blogissani http://www.siperiankautta.blogspot.com/
Kukkanayttelysta:
Taateleita tassa ikebaba-asetelmassa
Armeijan puutarhaosasto, kyltti kehoittaa kasvattamaan kasveja ja tekemaan Pakistanista paremman, ohjuksineen!
Nayttelyssa oli paljon koululaisryhmia tehtavapapereineen ja evaineen.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Mummoksi ihan oikeesti eika unessa
Iltapaivalla melkein nukahdin Poppyn sohvalla Karachissa, olo oli ihanan raukea ja hyva, vaikka Saku jarjesti asioita lahteakseen takaisin Kiinaan. Ikava jo vahan kaivertaa. Eihan minulla huolta ole, Saku on innoissaan ja olen onnellinen siita. On vain ollut mukavaa, kun Saku tulee vahan valia halailemaan.
Juttelimme Aishan kanssa skypessa, myos Poppy phuppo jutteli pitkaan. Oli ihana kuulla, etta Aisha on alkanut voimaan paremmin viime paivina ja iloinen, etta jaksaa jatkaa opiskelujaan. Syy siihen on iloinen ja onnellinen. Minusta tulee mummo!
Olihan se vahan yllatys, mutta maailman ihanin. Tammikuun puolivalissa olin sukulaisilla yota. Ehdin juuri kertomaan uneni Tanjalle: kannoin kapaloitua pikkuista tummatukkaa Saku-vauvaa , jonka vein naapurin Anittalle ja laitoin vauvan keittion poydalle, ikaankuin naytille. Sitten seisoin ja katsoin vauvaa ja tajusin, etta jossain on jotain outoa, mina olen tama vanha Seija, eika silloin Saku voi olla minun kanssani vauvana. Sakuhan on iso mies.
Kohta sain Aisha nettiiin.Aisha kertoi juuri heti unen jalkeen, etta odottaa vauvaa. Heti sellaisen unen jalkeen!
No, vauvahan on sitten enonsa kopio, niin kai se on. Uni on niin selva, etten minkaan osaa ajatella tytoksi.
Tepakin oli nahnyt unta edellisena yona, mutta siina ei ollut sukupuoli selvilla, vauvauni sekin.
Nyt 14 viikon kohdalla vauva on greipin kokoinen ja koko ihmisen pieni elimisto on valmiina. Hurja kasvuvauhti, silla Aisha ja Saku syntyivat 27 viikkosena ja silloin olivat 972 g ja 1174 g painoisia, ja ihan pikkunukkeja.
Seuraava matka on sitten elokuussa Australiaan vauva katsomaan. Matkakertomus toisessa blogissani
http://www.siperiankautta.blogspot.com/
Juttelimme Aishan kanssa skypessa, myos Poppy phuppo jutteli pitkaan. Oli ihana kuulla, etta Aisha on alkanut voimaan paremmin viime paivina ja iloinen, etta jaksaa jatkaa opiskelujaan. Syy siihen on iloinen ja onnellinen. Minusta tulee mummo!
Olihan se vahan yllatys, mutta maailman ihanin. Tammikuun puolivalissa olin sukulaisilla yota. Ehdin juuri kertomaan uneni Tanjalle: kannoin kapaloitua pikkuista tummatukkaa Saku-vauvaa , jonka vein naapurin Anittalle ja laitoin vauvan keittion poydalle, ikaankuin naytille. Sitten seisoin ja katsoin vauvaa ja tajusin, etta jossain on jotain outoa, mina olen tama vanha Seija, eika silloin Saku voi olla minun kanssani vauvana. Sakuhan on iso mies.
Kohta sain Aisha nettiiin.Aisha kertoi juuri heti unen jalkeen, etta odottaa vauvaa. Heti sellaisen unen jalkeen!
No, vauvahan on sitten enonsa kopio, niin kai se on. Uni on niin selva, etten minkaan osaa ajatella tytoksi.
Tepakin oli nahnyt unta edellisena yona, mutta siina ei ollut sukupuoli selvilla, vauvauni sekin.
Nyt 14 viikon kohdalla vauva on greipin kokoinen ja koko ihmisen pieni elimisto on valmiina. Hurja kasvuvauhti, silla Aisha ja Saku syntyivat 27 viikkosena ja silloin olivat 972 g ja 1174 g painoisia, ja ihan pikkunukkeja.
Seuraava matka on sitten elokuussa Australiaan vauva katsomaan. Matkakertomus toisessa blogissani
http://www.siperiankautta.blogspot.com/
lauantai 19. helmikuuta 2011
Reissulla
Päivitykset jatkuvat taas kunhan pääsen kotiin Pakistan-Intia reissulta maaliskuun lopulla.
Matkablogi http://www.siperiankautta.blogspot.com/.
Namaste!
Khuda Hafiz!
Matkablogi http://www.siperiankautta.blogspot.com/.
Namaste!
Khuda Hafiz!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
