Päivien kimallus

Eilen aamulla kuulin radiosta tutun sävelen...se muistui kaukaa. Sitten muistin Nat King Colen.
Maailman ihanin samettiääni löytyi uTubesta ja sitten soittelinkin "Love is a many splendored thing" kappaletta moneen kertaan.  Suomeksi 1950-luvulla tehty elokuva ja sen nimkappale on nimeltään "Päivien kimallus".

Päivä olikin yhtä kimallusta. Istuin ulkorappusella kahvikupposen kanssa. Aurinko kimalteli. Vesinoro ripsitteli kuistin katolta, lumet sulivat, aurinko oli lämmin.

Iltapäivällä sitten avantosaunaan. Miten sattuikaan Etelä-Saimaassa joku tutkijamies kirjoittamaan, kuinka kokemus avantoon pulahtamisesta on verrattavissa musiikin kuunteluun. Avantoon astuessa keho luulee olevansa hengenvaarassa, sitten endorfinit ja adrenalinit purskahtavat ja olo on kuin maailman omistaisi, tai ainakin hyvin suloinen.

Tarkistin artikkelin. Musiikkitieteen professori Tuomas Eerolan sanoin "Requiem huijaa kehoa ja mieltä luulemaan, että käsiteltävänä on oikea suru. Seurauksena on lohdullinen olo".

Illalla oli liput varattu kaupunginorkesterin manittuun pääsiäiskonserttiin. Mozartin Requiem ja Arvi Pärtin Cantus Benjamn Brittenin muistolle kauneista kauneimmassa vanhassa puukirkossa, Lappeenrannan Marian kirkossa.

Penkeiltä edestä, mutta sivuprofiilista seurasimme kapellimestari Kari Tikan intensivistä ja sielukasta johtamista. Kapellimestarin  yleensä näkee vain selästä. Jotenkin lisäsi musiikin nautintoa nähdä kaikki musiikn tunneilmaisut kapellimestarin eleissä ja kasvonilmeissä.

Helene oli erityisesti koettanut valita  täyteläisen chileläisen viinin illanistujaisiin konsertin jälkeen. Kolmen Tirilän mummon illanistujaisiin, jaa, puheenaiheet: mitä kirjoja juuri nyt luemme, mitä haluaisimme kasvattaa pihamaillamme, mitä lapsemme touhuavat, miten selviämme ikääntyvien vanhempiemme kanssa.  Vertaistuki on joskus juuri mitä tarvitsen selvtäkseni äidin kanssa. Kiitos Tupu ja Helene.

Jäät rapisivat kotiin kävellessäni. Pakkasöitä vielä tämän pääsiäisen aikaan, mutta päivällä tien yli leviävät lätäköt.

Kaupantekoa Kiinassa

Kiina on muuttumassa valtavaa vauhtia. Kalasatamassa Keltaisen meren rannalla käydään kauppaa suoraan rannalta. Kenties täällä on kalastettu vuosisatoja ellei tuhansia. Tai huivipäinen mummo on lastannut polkupyöränsä tarakalle mansikoita ja myy niitä kadunkulmassa.  Aja Lushunin rannoilta bussilla tunti rannikon myötäisesti, niin saavut viiden miljoonan Dalianiin. Siellä on marmoria, kiiltäv seinäisiäpilvenpiirtäjiä, joiden sisällä kaiken maailman luksus esittäytyy. Koillis-Kiina helmikuussa 2013.
Kiinankuvia ja matkakertomuksia www.siperiankautta.blogspot.com myös aikaisemmalta matkaltani 2009.

Viimeisenä "teekakku", kompressoitu tee, perinteinen tapa säilyttää ja paketoida. Teelaatuja arvotetaan kuin vuosikertaviinejä. Yunnanin maakunta on ehkä kuuluisin teenkasvatusalue. Tämä kakku on sieltä.

Zoen uudet kengät

Niissä on rusetit. Niissä on palloja. Ne ovat lilanväriset. Zoe valitsi ne itse.

Zoe ja dädä lensivät grannyn ja grandpan luokse Adelaideen. Granny Verity oli jo hankkinut mekon ja sukat, mutta kengät sai Zoe valita itse. Granny kertoi, että Zoe suuntasi suoraan näiden kenkien luo. Siinä ne odottivat, Zoen kengät.

Ja miten hienosti niillä jo Zoe osaa kävellä. Juostakin.

Eilen aamulla aussiaikaa 7 am Zoe ja Aisha laittoivat mummolle skypen päälle. Ei aikaakaan, kun Zoe haki uudet kengät, joita piti näyttää mummolle. Ne piti laittaa jalkaan puuroaamiaiselle. Puuroa Zoe lusikoi äidinkin lautaselta mahdottoman määrän pieneksi tytöksi. Omenaa ja libanonilaista leipää lisäksi.

Puuron jälkeen oman uuden pikkupöydän päällä leivottiin muovailuvahaa, järjestettiin muotit tuolin selkämyksen tappeihin, Sitten käytiin pöyhentämässä Maxin sohvaa ja laitettiin peitto Maxin päälle. Sitten oli vuorossa semmoinen aika kielletty paika. Dädän työpöytä. Jos oikein kurkottaa, voi saada käsiinsä dädän puhelimen ja ehtii vähän näppäillä ennen kuin äiti huomaa. Ja itkettää, jos ei saa dädälle soittaa. Huuli han väpättää!

Mummo on Tirilässä ja saa jutella skypen välitysellä tunnin verran Melbouren Thornburyn maailman rakkaimmalle pikkukarhuselle. Eikä vain jutella, mummo saa monen monta lentopusua, jotka ovat sellasia mojovia, että koko käsi on suun edessä ja siitä mummo sitten saa monta monta pusua ja leveitä hymyjä pusujen välissä. Mummoilla pitää olla vahva sydän!

Mummo miettii, miten pieni henkilö ylipäänsä valitsee aivossaan ne sanat, joita alkaa ensiksi käyttämään. Uusia sanoja ovat apple, beans, more. Suomalaisella puolella taas on kato, ei, namnam. Ja tietysti mummo ja eno. Täydennä Aisha!

Saku-eno muuten sanoi 1 v 7 kk vuotiaana ensimmäsen lauseensa: eno ajjaa autoo, Aisha sanoi vielä yksittäisiä sanoja. Silloin oltiin melkein vuosi Suomessa ennen muuttoa Pakistaniin, ja siksi suomi oli vahvin alussa.

1,5 vuotiaana pituus on 81 cm, paino vähän yli 10 kg.

kuvat grandpa Andrew

Mustikat ja mansikat onvat muikeita!

Kiinan kuvia aikaisempiin kirjoituksiin

Kylläpäs netti toimi vikkelästi! Annoin perksi Kiinassa blogiin kirjoittelusta, sillä blogiin en saanut ladattua kuvia ollenkaan, facebookiin hitaasti.

Nyt  lisäilen kuvia edellisiin postauksiin ja julkaisen pikkuhiljaa juttuja, jotka kirjoitin koneelle puolivalmiiksi. Kumpi on parempi, kirjoittaa heti kokemuksista tai antaa ajan hieman selventää ajatuksia. No nythän sen näkee. 

Tässä on yksi suosikkikuvistani. Seurasin poikaa, joka kulki edelläni kalakadun takakujalla. Pojan ihanat omenaposket...odotin tilaisuutta napata kuva. Poika huomasi aikeeni ja käänsi salamannopeasti kasvonsa pois, vaikka oli utelias tästä ulkomaan mummosta hänen pikku kujallaan. Luovutin kasvokuvasta, mutta pidän tästä kuvasta tosi paljon. Olisinpa osannut kysyä, saanko ottaa  kuvan. Joskus se toimii elekielellä, mutta poika oli salamannopea, vaikka kurkkasi minua usean kerran.

Takaisin kotona lohturuokaa: kaalilaatikkoa

Iso komea kaalikerä kotikaupassa ei suostunut kauppaan jäämään. Kotiin tultua pidemmältä reissulta  pitää saada lohturuokaa. Mitähän minun lohturuokani ovat, jäinkin miettimään.  En nyt heti itse keksinyt, että olen laittanut lohturuokaa uuniin, ennenkuin aloitin lukemaan netistä kaalilaatikon ohjeita omani jo hautuessa  ja eteeni osui Kauhaa ja rakkautta blogi ja varsinkin sen laaja kommenttiosasto. Lohturuokaa, niin, se on minulle kaalilaatikko ja taitaa monelle muullekin olla! Kiinalaiset ruoat voivat olla herkullisia tai sitten aivan omituisia tottuneenkin ruokaharrastajan makuun. Matkan antimista kirjottelen pikkuhiljaa.

Oma lohturuokani on ehdottomasti juustot. Pidän vahvoista vanhoista juustoista, kokeilen usein uusia. Musta emmental on parhaita, manchego, gryere, parmesan tulee ensiksi mieleen ja uusi tuttavuus vuohen gryere (Juustoportin uutuus). Juustoja ei juuri Kiinassa saa, mitä nyt kumisia aamiaisviipaleita isojen kaupunkien marketeista. Yhdessä marketissa oli Philadelphia juustoa. Nyt palattuani olen ehtinyt napata useamman yllämainituista iltapalaksi. Sakulle viemäni tuliaisjuustot ja ruisleivät hupenivat vauhdilla. Siis Sakun masuun, ei minun. Olisinpa vienyt enemmänkin, mutta ne painorajoitukset! Varsinkin kun muina viemisinä oli talvivaatteita ja suklaata.

Jopas oli kaalilaatikon tekemisestä monta mielipidettä tuossa blogissa. Monet niistä aika kärkeviä ja joku hauskan sarkastinen "  Ihanan snobbaileva kaalilaatikkoresepti. Teen itselleni ja juppimiehelleni tätä sunnuntaina, sillä ostin ruokamessuilta tänään espanjalaista jumalattoman kalllista espanjalaista vihreää kultaa. Laitan fabo-statuksen asiasta, että muut osaavat kadehtia, ja jätän tyhjän, käytetyn ylineitseellisen oliiviöljypullon lasinkeräyspisteen päällimmäiseksi, että hipsterinaapurimme näkisivät sen.

Äidille teen kaalilaatikosta nyt aika perinteisen. Tällä kertaa en laittanut keitettyä riisiä.  Mitään chiliä tai kermoja en käytä tätä versiotani tehdessä. Saapihan  näitä vanhoja perinnereseptejä muunnella jokainen omassa keittiössään. Vai mitä?

Kommenteista poimin muutaman hyvän idean: karpaloita ja omenanpaloja voisi laittaa. inkiväärikin sopisi hyvin. Itse kokeilisin chiliä siihen myös. En nyt menisi extra virgin öljyä kaalinruskistamiseksi lorauttelemaan. Tavallinen öljy kelpaa. Voita voi laittaa vähän mukaan. Se tuo makua. Koetin olla vähempirasvainen tänään enkä voita lisännyt tänään.

Hauduttamisesta olen samaa mieltä monen kanssa, mitä pidempi haudutus, sen parempi tulos. Teen kerralla ison annoksen,sillä kaalilaatikko pakastuu helposti ja melkein paranee pakastettaessa.

Tässä sitten reseptini, tuoksu kettiöstä on ihana jo:

Tosi iso kaalinkerä
4-5 sipulia
3-4 porkkanaa
muutama kynsi valkosipulia
800 g jauhelihaa
öljyä (voita)
suolaa
valkopippuria
2 tl sokeria (tai hunajaa, siirappia)
vettä

Suikaloi vihannekset ja kääntele niitä pienessä rasvamäärässä , jotta pikkuisen alkavat ruskistua ja hauduttele padassa jonkin aikaa. Paista jauheliha, lisää kaalin sekaan ja mausta. Kaalin hauduttaminen pienentää kaalisuikaleet, niin saat ne mahtumaan paremmin paistoastiaan.

Haudutan kaalin 10 l kattilassa, jossa sitä sopii ruskitettaessa kääntelemään. Pienemmässä kattilassa tai vokissa voi tehdä erissä. Joskus kiireessä olen paistanut kaalia samaan aikaan kahdessa kattilassa/vokissa.

Kopsaan kommenteista tämän kiinnostavan reseptin, jota saattaisin kokeilla.

Vaihteluksi voi kokeilla etiopialaista kaalipataa

Ainekset:
1,2 kg keräkaalia, 400 g sipulia, 450 g porkkanaa, 250 g perunaa
1 rkl voita, 1 dl rypsiöljyä, 2 dl vettä
2 kpl valkosipulinkynttä, 1 rkl tuoretta inkivääriä (raastettuna)
2 tl kurkumaa, 1/2 tl mustapippuria,1 tl suolaa

Valmistus:
1) Hienonna sipuli ja kuullota (= pehmenee, ei ruskistu) voissa pehmeäksi
2) Lisää kurkuma ja 1/2 dl vettä. Hauduta miedolla lämmöllä noin 15 min välillä sekoitellen.
3) Suikaloi kaali. Kuori porkkanat ja perunat, raasta ne.
4) Kuumenna öljy toisessa kattilassa ja kuullota kasvisraasteita noin 20 min, kunnes raaste pehmenee.
5) Kuori valkosipuli ja inkivääri. Lisää sipuliseoksen joukkoon puristetut valkosipulit, raastettu inkivääri, mustapippuri, suola ja 1/2 dl vettä. Hauduta välillä sekoitellen noin 10 min.
6) Lisää sipuliseoksen joukkoon notkistunut kaaliseos ja 1 dl vettä. Kiehauta ja hauduta kaalipataa miedolla lämmöllä vielä 10–15 minuuttia.

Etiopiassa tuota kaalipataa tarjoillaan 14 mausteen berberé-mausteseosta sisältävien ruokien lisäkkeenä, mutta sopii hyvin esim. broileripadan kanssa muutenkin. Etiopialaisessa ruokaperinteessa lihapatojen kanssa tarjotaan usein niihin tarjoiltaessa mukaan laitettuja kokonaisia keitettyjä kananmuniakin.

Tori Lushunin kukkuloille menevällä kadulla

Tori Lushunin kukkuloille menevällä kadulla

Torit ovat parhaita paikkoja tutustua ihmisten elämään missä päin maailmaa tahansa. Aivan sattumalta törmäsin kilometrin pituiseen toriin kadun varrella. Ensimmäiseksi pysähdyin katselemaan sisarusten kauppaa. Jakkaroilla istuen veli paistoi vohveliraudoilla ohuen ohuita lättyjä, jotka sisko sitten puupuikolla kiesi näppärästi vohvelisikareiksi. Homma oli niin nopea, että tuskin ehti kuvan ottaa. 

Ojensin 5 juania, vajaan euron ja sisko hyvin ymmärsi punnita viidellä juanilla minulle pussillisen, toistakymmentä sikaria. Sain vähän ujot hymyt mukaan. Niitä samalla kirjoittaesseni napostelen pu-Erh teen kera. Sain vähän ujot hymyt mukaan. Näillä kaduilla en nähnyt ketään toista ulkomaalaista. 

Seuraavaksi otin kuvan täydestä lihatiskistä ihan mummille näyttääkseni. Kaikki reilusti paljaan tiskin päällä. Siinä taaempana toinen myyjä teki hakkelusta rasvaisesta possusta asiakkaalle. Kiinalaiset laittavat possua vähän joka ruokaan, ja pitävät porsaan ihrasta. 

Kalamyyjän anti oli yleensä kadulle levitetyn liinan päällä. Joillakin oli jäitä. Kalakaupat, lihakaupat, pähkinäkaupat...siinä toinen kiinalaisten suosikki, pähkinät...syömätikut ja riisikupit, uudenvuoden koristeet, punaiset kengänpohjalliset onnea tovottavin mietelausein, sekatavarapöydät, hedelmäkojut, nuudelikaupat, kiinalaiset valmisruokakojut ...pujottelivat vuorotellen leveän katukäytävän molemmin puolin.

Tässä vaiheessa loppui kameran akku, kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka.

Pienessä kojussa valmistettiin ”kiinalaisia hodareita” kun en keksi parempaakaan nimeä, enkä niiden oikeaa nimeäkään tiedä. Ei Sakukaan.

Olemme niitä jossain syöneet ja olen ihmetelleet miten ne saa valmistettua. No nyt tiedän. Syviin lettupannun tapaisiin pannuihin laitetaan löysää taikinaa pohjalle, Siihen päälle täyte, joka voi olla jauhelihapihvin tapaan laitettua porsasta, kalaa, kanaa tai vihreitä vihanneksia. Kun alapuoli on kauniin ruskeaksi paistunut, nostetaan kakkarat sivuun ja pannuun laitetaan taas ohut kerros taikinaa. Äsken paistetut lätyt täytteineen sujautetaan nurinperin paistuvan kakkaran päälle. Nyt on kakkaralla molemmin puolin kerros paistettua taikinaa ja täyte jää sisäpuolelle. Öljyä sivellään reilusti päälle, siksi en oikein tiennyt niiden tekotapaa, kun ne eivät tuntuneet uppopaistettuilta, vaikka rasvaa oli makuumme vähän liian runsaasti.

Vielä uusi oppi, jota seurasin; kuinka perata merimakkara. Makkara vain avataan pitkittäin saksilla ja vedetään sisälmykset pois. Ne ovat kuitenkin sen verran niljakkaita otuksia, ettei tee mieli maistaa, vielä. Merimakkara on vielä mysteeri. Suuressa ostoskeskuksessa oli merimakkarakauppa, jossa erikokoiset makkarat oli aseteltu kuin sikarit kauniisin, suorastaan ylellisiin laatikoihin. Kuivattuja? Onko niillä joku erikosasema. Toisaalta katutorilla merimakkaroita puhdistettiin ronskisti ja sellaisenaan myytiin kaikelle kansalle tuoreeltaan.

Merimakkaroita

Mukaan ostin vain vohvelit, sillä olin etsimässä tietä ylioppistolle kukkuloiden rinteitä seuraillen, enkä halunnut kannettavaa. Kävi kuitenkin, että jouduin kävelemään takaisin kaupunkiin, koska en läytänyt oikeaa tietä. Kukkulota oli liian monta, että löytäisen sen, missä on tunneli pos kaupungin alueelta. Löysin tämän ihanan torin, jonne pitää mennä uudestaan. Voi olla, että se oli vain lauantaitori. Kävelyretkestä enemmän toisessa postauksessa www.siperiankautta.blogspot.com

Miekkakaloja

Kaupparetki Lushuniin. Kananvarpaille ei kiitos.

Ihan itsekseni lähdin kauppareissulle ensimmäistä kertaa. Saku oli näyttänyt muutaman kaupan ja ihastuin delityyppiseen kauppaan, joka muistuttaa Stokkan Herkkua, kaikki valmisruoka vain on kiinalaista. Kananvarpaita oli monenkokoisia, värisiä...ne näyttävät olevan suurta herkkua. Siis ne varpaat! Näin pienen tytön imeskelelevän kananvarpaita junassa. Niitä nimenomaan imeskellään.

Lihatiskillä oli kaikenlaista lihaa, myös aasinlihaa saa. Osasin sanan liha kiinaksi, mutta ostamani keitetty/savustettu pala oli kyllä lihaa, mutta en ollut varma mitä. Näytti minusta lampaanlihalta. Makkaroita oli monenlaisia. Saku varoitti, ettei itse niistä pidä, mutta sen takia pitihän minunkin ostaa maistiaiseksi. Maustetaan luultavasti kiinalaisella "five spice" mausteella...siinä varsnkin anis ja sen makeus tulevat esiin.

Leipätiskillä oli tungosta. Takaani tunki käsi raha valmiina heilumassa myyjälle päin. Käännyin ja katsoin (tarkoitan mulkaisin) kuin vihainen härkä ja varmistin, ettei neiti etuilija pääse lähemmäs. Sain hyväksyvän hymyn ja kiitokset toiselta varttuneemmalta kiinalaisrouvalta. Ostin kiinalaista, mutta pakistanilaistyyppistä lehikäistä litteää leipää, kuin pakistanilaista parathaa. Sitä lohkaistiin kiinalaisella veitsellä reilusti pala ja laitettiin muovipussiin.

Seuraavalla tiskiosuudella oli kymmenittäin erilaisia salaattijuttuja. Valitsin kolme jotenkin syötävänoloista ja yhden riskillä. Yhdessä pääosassa oli jotkut vesikastanjat (?) joita ostaessani luulin pavuiksi sekä paprikaa. Toinen oli jotain jotain...päädyimme ehkä jonkinlaiseen merilevään. Näitä outouksia pitää vielä selvittää. Kolmas oli puolitettuja vesikastanjoita tai mitä ovatkaan...luulin niitäkin eri pavuiksi ja tummanpunaista samaa merilevähyrssyä kuin toisessakin. Neljäs oli melle tavanomaisin, mustia ja vihreita papuja. Kaikki nämä olivat miedossa viinietikkakastikkeessa. Luulisin, että riisiviinietikkaa? Edit: merilevähyrssyt olivat marinotuja ameeban lonkeroita. Jänniä, jänteviä syötäviä.

Vasemmalla papusalaatti, Oikealla jänteviä hörssyjä. Ameeban lonkeroita.

Ylemmän kuvan valkoiset hörssyt sekä  alemman tummat ovat ameeban lonkeroita. Pavuiksi luulemani kai vesikastanjota. 

Sakulle, nuhapotilaalle, ostin nyyttejä, vihreällä täytteellä (jiaozi) . Herkullisia. Sitten  maitoa, senkin etsiminen oli homma. Onneksi Saku sanoi, että ne ovat muovipusseissa, niinkuin Suomessa ennen, mutta 3 desin. Maitoa ei paljoa käytetä Kiinassa, mutta sen suosio on räjähtämässä, sillä sitä markkinoidaan terveysvaikutusten takia. Hyllyssä oli myös  hapatettua maitoa nimikkeellä joko jugurttia tai piimää. Maito on karjatalouden sivutuote, joka menee hukkaan ja jota nyt halutaan opettaa käyttämään. Toisaalta ravintoloissa on tuskin koskaan muita maitotuotteita kuin jätskiä tarjolla. Juustoja en ole huomannut, mutta niitä on, prosessoituja amerikkalaisia aamujuuston tyyppisiä.

Ja vielä kassiin: kiinalaisia keksejä, melkein kilo cashew-pähkinöitä, saksanpähkinäjauhetta juomajauheena. Ja erityisesti minulle: Capuccino pikakahvipusseja. En ollutkaan nähnyt kahvia missään muodossa kaupoissa - ei todellakaan meidän kotoisen kalakadun puodeissa, joista saa melko lailla normaalit kiinalaiset jutut - mutta tämä kauppa onkin supermuodikas deli. Yllätyksekseni, suklaitakin oli monenlaisia.  Eikä muuta kuin valkoista leipää eri muodoissa ja malleissa.

Saksanpähkinä-jojobajauhetta. 

Kas. muumipipareita tehty Taiwanissa. Sakun mielestä piraatteja.

Mutta pärjäisimme toki ihanilla kiinalaisilla ruokatarvikkeilla täydellisen hyvin. Huomaa kyllä miten Kiina länsimaalaistuu kaiken aikaa ja se tietysti alkaa näkymään kauppojen hyllyillä. Kiinalaisille ruoka on tärkeä ja suuri osa kulttuuria. Toivottavasti perinteet eivät hautaudu kaiken länsimaisen ihailun alle vaan jatkuvat siinä rinnalla. Oli ilo nähdä ison kaupungin bussiasemalla katumyyjällä monikerroksinen bambuhöyrytin höyryämässä nyytteineen pakkaspäivänä. Seuraavassa postauksessa viehättäviä katukauppakuvia enemmänkin.

Kotiin kasseineni otin taksin supermarketin kulmalta: tsyy ikadashue (lääketieteen yliopistolle), naiskuski hymyili ja vei minut portille. Olin oikein ylpeä itsestäni tästä onnistumisesta. Joskus taksikuskit väittelevät kovastikin hinnasta. Mittarihinta on noin 15 juania eli vajaat 2 euroa. Taisimme ajella muutaman viikon aikana enemmän 2 euron takseillaa kuin yhteensä elämäni aikana. Taksikuskit helposti käyttävät hyväksi uusia opiskelijoita, jotka eivät hinnoista ole vielä perillä. Hinnasta pitää sopia aina etukäteen. Eivätkä taksikuskit osaa englantia.
Tämän 5 km kauppamatkan voi tehdä bussillakin 2 juanin kertamaksulla (25 senttiä). Yleensä mentiin bussilla ja tultiin kasseinemme taksilla pois.