Tori Lushunin kukkuloille menevällä kadulla

Tori Lushunin kukkuloille menevällä kadulla

Torit ovat parhaita paikkoja tutustua ihmisten elämään missä päin maailmaa tahansa. Aivan sattumalta törmäsin kilometrin pituiseen toriin kadun varrella. Ensimmäiseksi pysähdyin katselemaan sisarusten kauppaa. Jakkaroilla istuen veli paistoi vohveliraudoilla ohuen ohuita lättyjä, jotka sisko sitten puupuikolla kiesi näppärästi vohvelisikareiksi. Homma oli niin nopea, että tuskin ehti kuvan ottaa. 

Ojensin 5 juania, vajaan euron ja sisko hyvin ymmärsi punnita viidellä juanilla minulle pussillisen, toistakymmentä sikaria. Sain vähän ujot hymyt mukaan. Niitä samalla kirjoittaesseni napostelen pu-Erh teen kera. Sain vähän ujot hymyt mukaan. Näillä kaduilla en nähnyt ketään toista ulkomaalaista. 

Seuraavaksi otin kuvan täydestä lihatiskistä ihan mummille näyttääkseni. Kaikki reilusti paljaan tiskin päällä. Siinä taaempana toinen myyjä teki hakkelusta rasvaisesta possusta asiakkaalle. Kiinalaiset laittavat possua vähän joka ruokaan, ja pitävät porsaan ihrasta. 

Kalamyyjän anti oli yleensä kadulle levitetyn liinan päällä. Joillakin oli jäitä. Kalakaupat, lihakaupat, pähkinäkaupat...siinä toinen kiinalaisten suosikki, pähkinät...syömätikut ja riisikupit, uudenvuoden koristeet, punaiset kengänpohjalliset onnea tovottavin mietelausein, sekatavarapöydät, hedelmäkojut, nuudelikaupat, kiinalaiset valmisruokakojut ...pujottelivat vuorotellen leveän katukäytävän molemmin puolin.

Tässä vaiheessa loppui kameran akku, kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka.

Pienessä kojussa valmistettiin ”kiinalaisia hodareita” kun en keksi parempaakaan nimeä, enkä niiden oikeaa nimeäkään tiedä. Ei Sakukaan.

Olemme niitä jossain syöneet ja olen ihmetelleet miten ne saa valmistettua. No nyt tiedän. Syviin lettupannun tapaisiin pannuihin laitetaan löysää taikinaa pohjalle, Siihen päälle täyte, joka voi olla jauhelihapihvin tapaan laitettua porsasta, kalaa, kanaa tai vihreitä vihanneksia. Kun alapuoli on kauniin ruskeaksi paistunut, nostetaan kakkarat sivuun ja pannuun laitetaan taas ohut kerros taikinaa. Äsken paistetut lätyt täytteineen sujautetaan nurinperin paistuvan kakkaran päälle. Nyt on kakkaralla molemmin puolin kerros paistettua taikinaa ja täyte jää sisäpuolelle. Öljyä sivellään reilusti päälle, siksi en oikein tiennyt niiden tekotapaa, kun ne eivät tuntuneet uppopaistettuilta, vaikka rasvaa oli makuumme vähän liian runsaasti.

Vielä uusi oppi, jota seurasin; kuinka perata merimakkara. Makkara vain avataan pitkittäin saksilla ja vedetään sisälmykset pois. Ne ovat kuitenkin sen verran niljakkaita otuksia, ettei tee mieli maistaa, vielä. Merimakkara on vielä mysteeri. Suuressa ostoskeskuksessa oli merimakkarakauppa, jossa erikokoiset makkarat oli aseteltu kuin sikarit kauniisin, suorastaan ylellisiin laatikoihin. Kuivattuja? Onko niillä joku erikosasema. Toisaalta katutorilla merimakkaroita puhdistettiin ronskisti ja sellaisenaan myytiin kaikelle kansalle tuoreeltaan.

Merimakkaroita

Mukaan ostin vain vohvelit, sillä olin etsimässä tietä ylioppistolle kukkuloiden rinteitä seuraillen, enkä halunnut kannettavaa. Kävi kuitenkin, että jouduin kävelemään takaisin kaupunkiin, koska en läytänyt oikeaa tietä. Kukkulota oli liian monta, että löytäisen sen, missä on tunneli pos kaupungin alueelta. Löysin tämän ihanan torin, jonne pitää mennä uudestaan. Voi olla, että se oli vain lauantaitori. Kävelyretkestä enemmän toisessa postauksessa www.siperiankautta.blogspot.com

Miekkakaloja

Kaupparetki Lushuniin. Kananvarpaille ei kiitos.

Ihan itsekseni lähdin kauppareissulle ensimmäistä kertaa. Saku oli näyttänyt muutaman kaupan ja ihastuin delityyppiseen kauppaan, joka muistuttaa Stokkan Herkkua, kaikki valmisruoka vain on kiinalaista. Kananvarpaita oli monenkokoisia, värisiä...ne näyttävät olevan suurta herkkua. Siis ne varpaat! Näin pienen tytön imeskelelevän kananvarpaita junassa. Niitä nimenomaan imeskellään.

Lihatiskillä oli kaikenlaista lihaa, myös aasinlihaa saa. Osasin sanan liha kiinaksi, mutta ostamani keitetty/savustettu pala oli kyllä lihaa, mutta en ollut varma mitä. Näytti minusta lampaanlihalta. Makkaroita oli monenlaisia. Saku varoitti, ettei itse niistä pidä, mutta sen takia pitihän minunkin ostaa maistiaiseksi. Maustetaan luultavasti kiinalaisella "five spice" mausteella...siinä varsnkin anis ja sen makeus tulevat esiin.

Leipätiskillä oli tungosta. Takaani tunki käsi raha valmiina heilumassa myyjälle päin. Käännyin ja katsoin (tarkoitan mulkaisin) kuin vihainen härkä ja varmistin, ettei neiti etuilija pääse lähemmäs. Sain hyväksyvän hymyn ja kiitokset toiselta varttuneemmalta kiinalaisrouvalta. Ostin kiinalaista, mutta pakistanilaistyyppistä lehikäistä litteää leipää, kuin pakistanilaista parathaa. Sitä lohkaistiin kiinalaisella veitsellä reilusti pala ja laitettiin muovipussiin.

Seuraavalla tiskiosuudella oli kymmenittäin erilaisia salaattijuttuja. Valitsin kolme jotenkin syötävänoloista ja yhden riskillä. Yhdessä pääosassa oli jotkut vesikastanjat (?) joita ostaessani luulin pavuiksi sekä paprikaa. Toinen oli jotain jotain...päädyimme ehkä jonkinlaiseen merilevään. Näitä outouksia pitää vielä selvittää. Kolmas oli puolitettuja vesikastanjoita tai mitä ovatkaan...luulin niitäkin eri pavuiksi ja tummanpunaista samaa merilevähyrssyä kuin toisessakin. Neljäs oli melle tavanomaisin, mustia ja vihreita papuja. Kaikki nämä olivat miedossa viinietikkakastikkeessa. Luulisin, että riisiviinietikkaa? Edit: merilevähyrssyt olivat marinotuja ameeban lonkeroita. Jänniä, jänteviä syötäviä.

Vasemmalla papusalaatti, Oikealla jänteviä hörssyjä. Ameeban lonkeroita.

Ylemmän kuvan valkoiset hörssyt sekä  alemman tummat ovat ameeban lonkeroita. Pavuiksi luulemani kai vesikastanjota. 

Sakulle, nuhapotilaalle, ostin nyyttejä, vihreällä täytteellä (jiaozi) . Herkullisia. Sitten  maitoa, senkin etsiminen oli homma. Onneksi Saku sanoi, että ne ovat muovipusseissa, niinkuin Suomessa ennen, mutta 3 desin. Maitoa ei paljoa käytetä Kiinassa, mutta sen suosio on räjähtämässä, sillä sitä markkinoidaan terveysvaikutusten takia. Hyllyssä oli myös  hapatettua maitoa nimikkeellä joko jugurttia tai piimää. Maito on karjatalouden sivutuote, joka menee hukkaan ja jota nyt halutaan opettaa käyttämään. Toisaalta ravintoloissa on tuskin koskaan muita maitotuotteita kuin jätskiä tarjolla. Juustoja en ole huomannut, mutta niitä on, prosessoituja amerikkalaisia aamujuuston tyyppisiä.

Ja vielä kassiin: kiinalaisia keksejä, melkein kilo cashew-pähkinöitä, saksanpähkinäjauhetta juomajauheena. Ja erityisesti minulle: Capuccino pikakahvipusseja. En ollutkaan nähnyt kahvia missään muodossa kaupoissa - ei todellakaan meidän kotoisen kalakadun puodeissa, joista saa melko lailla normaalit kiinalaiset jutut - mutta tämä kauppa onkin supermuodikas deli. Yllätyksekseni, suklaitakin oli monenlaisia.  Eikä muuta kuin valkoista leipää eri muodoissa ja malleissa.

Saksanpähkinä-jojobajauhetta. 

Kas. muumipipareita tehty Taiwanissa. Sakun mielestä piraatteja.

Mutta pärjäisimme toki ihanilla kiinalaisilla ruokatarvikkeilla täydellisen hyvin. Huomaa kyllä miten Kiina länsimaalaistuu kaiken aikaa ja se tietysti alkaa näkymään kauppojen hyllyillä. Kiinalaisille ruoka on tärkeä ja suuri osa kulttuuria. Toivottavasti perinteet eivät hautaudu kaiken länsimaisen ihailun alle vaan jatkuvat siinä rinnalla. Oli ilo nähdä ison kaupungin bussiasemalla katumyyjällä monikerroksinen bambuhöyrytin höyryämässä nyytteineen pakkaspäivänä. Seuraavassa postauksessa viehättäviä katukauppakuvia enemmänkin.

Kotiin kasseineni otin taksin supermarketin kulmalta: tsyy ikadashue (lääketieteen yliopistolle), naiskuski hymyili ja vei minut portille. Olin oikein ylpeä itsestäni tästä onnistumisesta. Joskus taksikuskit väittelevät kovastikin hinnasta. Mittarihinta on noin 15 juania eli vajaat 2 euroa. Taisimme ajella muutaman viikon aikana enemmän 2 euron takseillaa kuin yhteensä elämäni aikana. Taksikuskit helposti käyttävät hyväksi uusia opiskelijoita, jotka eivät hinnoista ole vielä perillä. Hinnasta pitää sopia aina etukäteen. Eivätkä taksikuskit osaa englantia.
Tämän 5 km kauppamatkan voi tehdä bussillakin 2 juanin kertamaksulla (25 senttiä). Yleensä mentiin bussilla ja tultiin kasseinemme taksilla pois.

Zoelle hurraa! Ensimmäiset askeleet!

Zoe onkin harjoitellut homman viimeisen päälle ja otti ensimmäiset askeleensa eilen, 1 vuoden ja 5 kuukauden ikäisenä, aivan kuin äitinsäkin. Saku enolla vei kauemminkin. Jo pitkään näytti siltä, että tuosta vaan kohta menee, mutta aina käsi hipaisi jotain tukea. Kiipeämiset, kyykystä nousemiset ja kaikki muut temput olivat jo rutiinia. Toissapäivänä olimme skypessä ja Zoe seisoi tovin itsekseen ja näyttikin, että siitä, siitä vois lähteä. Ensiaskel oli siis todella lähellä. Aisha kertoi, että Zoe oli hymyillyt koko naamallaan silmät sirrillään onnesta ja katsonut hyväksyntää. Enkös nyt osaakin! Taputtakaa! Nyt alkoi perheessä ihan uusi aikakausi. Meksu on iloinen, että on pyöräillyt töihin ja hankkinut hyvän kunnon, että jaksaa juosta Zoen perässä puistossa ja rannalla. Neiti pikkukarhunen on nimittäin osoittanut huimapäisyyttä suorastaan laskemalla pienelle isosta liukumäestä ja vipeltää kontatenkin vauhdilla joka paikkaan määrätietoisesti. Katselin skypessä, kuinka Zoe keräsi syödessään monta liukasta makaronia yhdellä kädellä tiukasti pieneen kouraansa. Motoriikka on napsakkaa. Lusikoi puuronsa reippaasti ja osaa käyttää haarukkaakin. Mummon tyttönen.

Keltaisen meren saaliista pitää ottaa selvää vuorossa mustekalat ja ravut

Pitääkö näistä mustekaloista ottaa tuo kalvo pois? Miten mustekalan sisäelimet saa pois, ettei mustepussi poksahda auki? Miten kauan sitä keitetään tai paistetaan?

Entäs kauniit ruskeanpunaiset ravut, miten niiden kanssa toimitaan? Etsin netistä tietoa, reilu puoli kiloa sieviä pieniä mustekaloja (octopus) odotti käsittelyä. Olen tehnyt mustekalaa valmiiksi putsatuista, syönyt monta kertaa ravintolassa eri muodoissaan, mutta en ole osannut käsitellä niitä tuoreina.

Ostimme mustekalat läheiseltä rannalta, kalamarkkinoilta, johon kalastajat tuovat ne suoraan veneillään. Kuvaus kalamarkkinoilta toisessa blogissani. Siellä siis enemmänkin Kiinanmatkan kuvauksia...kuvia en tänne saa millään konstilla vielä ladattua, sitten ehkä vasta Suomessa, sillä Kiinan valtio pitää vielä tiukkaa kontrollia sallituista nettisivustoista. Tänne pääsen helposti kyllä kirjoittamaan.

Mustekalat maksoivat 30 juania eli noin 3,5 euroa kilo. Hyvin puhdistusoperaatio sujuikin ja ruokalajiksi muotoutui tähän mennessä oppimastani kiinalaisesta keittiöstä omaksumani tapa, mausteet vähän omalla tyylillä. Vaikeinta on vihannesten sujauttaminen mukaan vasta aivan lopussa, etteivät ne vilty, vaan ovat kiinalaisen al dente, rapeat. Ravut maksoivat enemmän ja syöminen on minimaalista herkuttelua ja enemmän ravunlihan kaivelemista tai imaisemista.

Näin sitten valmistin Keltaisen meren rapuja: Ostimme 3 rapua viereiseltä kalatorilta 35 juanilla eli 4-5 e. Ohje tuntui aivan yksinkertaiselta, niitä keitetään 10-15 minuuttia railakkaasti kiehuvassa vedessä, koosta riippuen kunnes ravut kelluvat pinnalle. Sitten pari minuuttia lisää ja nostellaan ravut jäähtymään. Hyvin onnistui.

Itse olen rapuja syönyt varsinkin Australiassa. Saku ei. Meidän ravut eivät olleet kaikkein isoimpia, ja napostelua se oli. Montakohan grammaa sai lihaa yhdestä..ei montaakaan. Nyt on sekin elämys yhdessä koettu. Saku pitää kaikistä merenelävistä...tai, voi olla, että merisiilit ja merimakkarat saavat olla. Ainakin minulta, ellei joku muu niitä tee ja näytä miten niitä syödään.

Ostin myös kaupasta kuivattua ravunlihaa. Kuivattua kalaa saa runsaasti puristettuina palasina tai oheuelti revittyinä rrallaan tai pakattuna.

Mustekalat (octopus tai squids) puhdistin ja valmistin näin: Puhdistaminen kesti pienen tovin, sillä nämä Keltaisen meren mustekalat (octopus) ovat pienipäisiä ja lonkerot ovat suhteessa isommat ja liha on niissä lonkeroissa. Lonkeroiden puhdistaminen päälliskalvosta vie aikaa. Muuten putsaaminen oli helppoa, vedetään sisukset ulos ja katkaistaan lonkerot pikkuisten mustien silmien alapuolelta. Myöhemmin opin, ettei päälliskalvoa todellakaan tarvitse irrottaa.

Toinen mustekalamalli (squid) on taas pienilonkeroinen ja  ruumis on pitempi. Näistä pitempipäisistä tehdään mustekalarenkaita.

Näin onnistui mielestäni mukavanmakuinen kiinalainen mustekala-ateria.

noin reilu 500 g mustekaloja pudistamattomina. 
1-2 cm pala inkivääriä ohuina siivuina 
4-5 valkosipulin kynttä pienennettynä 1-2 tuoretta chiliä silputtuna 
1 rkl vaaleaa soijakastiketta loraus 
noin reilu ruokalusikallinen kiinalaista kokkausviiniä

öljyä paistamiseen. 
reilusti jotain vihreää sipulia, kiinansipulia, ruohosipulia tai purjoa
muita vihanneksia ohuina siivuina esim. paprikaa, porkkanaa,  jne maun mukaan 
kourallinen korianteria tai persiljaa silputtuna.

Paista inkivääri, valkosipuli ja chili hetkisen, noin minuutin ajan, kuumassa öljyssä. Lisää puhdistetut ja paloitellut mustekalapalat pannulle, pyörittele hetken aikaa, niitäkin vain  minuutin verran. Lisää soijakastike ja kokkausviini. Pyörittele hetki. Kastikkeista modostuu hieman nestettä. Älä anna nesteen kokonaan kuivua, lorauta lisäksi vaikka lusikallinen kaksi vettä. Suolaa ei tarvitse lisätä.

Riippuen miten suuria lonkerot ovat ja miten olet leikannut ne, ei niitä todellakaan juuri minuuttia enempää tarvitse paistaa. Nopeasti siis. Maistamalla selviää.Vähän ennen kuin lonkerot ovat valmiita, lisää kiinansipulia tai ruohosipulia tai purjoa reilusti.

Muutakin vihannesta voi lisätä, ohuiksi leikattuja paprikasiivuja, tulitikkuporkkanoita tms. Itse lisäsin samaan aikaan lonkeroiden kanssa ohuiksi siivuttuja porkkanoita, ne vaativat hieman pidemmän paistoajan, mutta kiinalaisittain saavat jäädä rapeiksi.  Lopuksi reilusti tuoretta korianteria tai persiljaa. Syödään keitetyn riisin kera. Kiinalaiset eivät aina ota riisiä mukaan ja ravintolassa pitääkin erikseen tilata riisiannos. 

Kokkaillaan kalaa Kiinassa

Nyt sitten vähän juttuja koillisesta Kiinasta. Enemmän kuvia ja matkakertomusta toisessa blogissani www.siperiankautta.blogspot.com. Olemme Keltaisen meren rannalla, yliopiston kampus on rantakukkuloilla aika lailla maalla. Lähistöllä on ikiaikainen kalastajakylä, joka päivä rannalla myydään tuoreita kaloja ja muita mereneäviä. Läheiseen Lushunin kaupunkiin on 5 km, alueen suurkaupunkiin Dalianiin 35 km. Ruoka on meidän juttu ja kiinalaisiin ruokajuttuihin aiommekin perehtyä.Tänne laitan enimmäkseen erilaisia ruokaan liittyviä juttuja...tai terveyteen ja jokapäiväiseen elämänmenoon.

Siitä tulikin mieleen kiinalainen voimistelu. Vaikka täällä nyt on talven kylmimmät säät (kylmimmillään voi olla kymmenisen aste miinusta, luntakin vähän, mereltä tuulee), kaupungin keskusaukioilla on joka iltapäivä voimisteluhetki.

Sakun luona on jo viikossa ehditty käymään Sakun suosikkiravintolassa, tutkimaan mereneläviä läheisellä kalamarketilla  ja kokkailemaankin.

Oma hommansa on löytää nimiä eri kaloille. Onneksi osa niistä on tuttuja Australiasta tai Pakistanista, niinkuin pomfretti, maukas lihaisa kala. Karppi elää istutettuna melkein koko Suomessa. Karppi on makean veden särkikala,  kasvaa meillä jopa 20- kiloiseksi.

Karppi (carp) kiinalaiseen tapaan.

Tänään ostimme karpin, joka näyttäisi olevan halvin kala näillä Kiinan kalamarkkinoilla. Karppi esiintyy monissa vanhoissa kiinalaisissa piirroksissa pääosassa, sitä on viljelty jo ennen ajanlaskumme alkua. Nyt pitää vielä etsiä jotain kiinalaista reseptiä.

Karppi on nyt putsattu ja suomustettu, viillot tehty kupeisiin ja niihin laitettu inkivääriä ja valkosipulia. Sitten paistan sen pannulla valmiiksi. Teen kiinalaisittain kastiketta ja viimeistelen kalan siinä. Kuvia en vain saa ladattua.  Tämän ohjeen tekotapa on sellainen peruskiinalainen, jonka kastike on helppo ja makua voi muunnella kiinalaisilla kastikkeilla. Yksinkertaisimmillaan käytetään vain soijakastiketta. Soijakastikkeita oli supermarketissa seinähyllyllinen. Ne jaetaan kevyeen (light) ja tummaan (dark).





Kastike:
Inkivääriä n. 2 cm pala ohuina siivuina
Valkosipulia 4-5 kynttä ohuina siivuina
Kokonainen tuore chili paloiteltuna (tai maun mukaan, riippuen chilin tulisuudesta), kuivattukin käy.
loraus vaaleaa soijakastketta
Loraus kiinalaista kokkausviinia, kiinalaista etikkaa (tai vastaavaa) tai osterikastiketta tai hoisin kastiketta...
eri kastkkeilla saat er mauelämyksiä ja nihn pitää van tutustua
Seesamiöljyä

Vihannekset:
ohuita siivuja esim.
sipulia, paprikaa, porkkanaa, tuoreita papuja, purjosipulia
tuoretta korianteria iso kourallinen(jos saatavilla)

1. Kalan valmistus:
Napakkalihasta kalaa joko isohkoja paloja ruodotonta ta kokonainen kala viillot kyljissä
viiltoihin muutama valkosipulisiivu ja inkiväärisiivu, suolaa kala ensin.
Paista kala öljyssä ja aseta syrjään.

2. Kastike vihanneksilla:

Paista inkivääriä, valkosipulia ja chiliä 2-3 minuuttia kuumassa öljyssä. Vokki on paras.
lorauta siihen valitsemasi maustekastikkeet. Kiehauta ne. Lisää ensin hitaammin kypsyvät vihannekset kuten porkkana, sipulit ja kuumenna nopeasti, lisää muut vihannekset, tarkista suola (soijakastike saattaa olla tarpeeksi suolainen) ja paista korkeintaan pari minuutta, sillä kiinalaiset vihannekset saavat jäädä rapeiksi, todella rapeiksi. Kokeillessa tätä nopeaa kiinalaista tapaa, vihanneksista tahtoo tulla aina aluksi liian pehmeitä.

Vähän ennen kun vihannesseos on valmis, lisää pari teelusikallista seesamiöljyä. Se antaa kivan pehmeän maun. Lisää silputut korianterit. Lisää valmiiksi paistetut kalapalat ja kuumenna nopeasti. Voit lisätä vähän vettä, jos kastikkeeseen lorahti liikaa makuja tai siinä ei ole tarpeeksi nestettä. 
Tarjoa heti riisin kanssa. 

Ohhoh, reseptin kirjaaminen ymmärrettävästi ei olekaan nin helppoa, kun itselleni kokemus on uutta. Olen tosin oppinut kiinalaisesta kokaamisesta aikonaan 70-luvulla kiinalaisen kokin ja hänen vaimonsa kiinalaisessa ravintolassa Australiassa Sydneyn Bondi Beachilla. 


Pomfretti (pomfret) yllä olevalla reseptillä

Saku ei oikein osaa puhdistaa kalaa, aloitettiiin siis siitä. Pomfretista sai sai mojovat kalapihvit tai leikkeet, miksi niitä kutsutaankaan. Pomfretin voi kokkailla luovasti yllä olevan karppi-ohjeen mukaan. Pomfretti on erittäin maukas ja arvostettu kala. Vuoroaan odottavat katkaravut ja mustekalat.

Yksin ladulla

Huomasin tänään juonteet suupielestä alaspäin. Kun vedin sormella niiden poikki, ne tuntuivat paksuilta. Joo, mutta milloin ne ovat tulleet. On kuin aivan yhtäkkiä sellaiset selvät poimut! Ryppyjä ei ole aikaisemmin ollut, enkä näitäkään ollut huomannut aikaisemmin.

Huomaamatta tulee ajatelleeksi monia asioita nyt iän suhteen. Vai miten olisi  tullut edes mieleen pari vuotta sitten laittaa nimi- ja yhteystietolappunen vaikka taskun siltä varalta, että kuukahtaisi ilman papereita vaikka kävelyreissulla.

Avantosaunassa lauteilla oli tämä puheenaiheena ja ilman muuta olen sitä mieltä että tästä lähtien lappu on laitettava taskuun.

Avannnossakävijä, tuntemamme 54-vuotias nainen oli kuollut hiihtoladulle. Vielä ei tiedetä, oliko aiheuttajana kaatuminen tai joku kohtaus.

Itse olen vähän miettinyt pieniä huimauksentunteita, varsinkin jos pomppaan ylös äkkiseltään sangystä aamulla. Vaikkakin yleisesti ottaen voin parammin kuin työssäollessa. Mutta tänä syksynä olen ollut jotenkin väsynyt. Saamattomuutta vai onko tämä jotain iän mukana tulevaa? Ei kai, en usko.

Vuosiko vaihtuu?

Vuosi vaihtuu pian.No minne se edellinen hujahti? Siltä tuntuu. Mitä vuoden aikana sitten tapahtui, kolmantena eläkevuonna. Näitä nyt muistuu mieleen.

Suurin juttu on Zoe, pieni ensimmäinen lapsenlapseni, murunen elämänlankani. Zoe ja äitinsä kävivät elokuussa Suomessa, myös mummokollegani Adelaidesta. Mummokollega sai kerätä metsästä mustikoita, vaapukoita, polkoita, kanttarelleja herkkusieniä. Hän ei ollut koskaan kerännyt mitään suoraan luonnosta. Eikös ole ihana maa ja metsät meillä. Oli ilo esitellä nämä meille itsestään selvät ihanuudet hänelle.

Vierailu ajoittui äitini 90-vuotispäivien ympärille. Äidin syntymäpäivä oli sitten se toiseksi tärkein tapahtuma vuoden aikana. Näillä näkymine on vielä monta syntymäpäivää edessä.

Matkoja... huhtikuun lopulla viilettämässä Marketan luona Munchenissä ja ympäristössä Bavarien Alpeille asti.

Omenasadon käsittely vei koko lokakuun. Kellariin saatiin reilu sata pulloa omenamehua, paljon hilloa ja omenachutneytä. 6 vanhaa omenapuuta olivat ihan liian täynnä. Nyt osaisin harventaa etukäteen. Paras talviomenapuu katkaisi oksansa liiasta painosta. ain yksi oksa jäi.

Pihan vihannekset lähtivät hitaasti alkuun, eivätkä ehtineetkään tekemään kunnon satoa 2012. Sateinen ja viileä kesä.

Avannossa ja samassa paikassa  uimassa kävin läpi vuoden. Savusanassa maanantaisin Hinkanrannassa Suur-Saimaan rannalla ja kerran tutustumassa Rautjärven Uinamossa savusaunaan.
Savusaunareissulla Marketan kanssa kävimme Parikkalan patsaspuistossa, se oli aika valtava kokemus ...uniikit patsaat, puutarhakokeilut, lummelammikko, joka toi mieleen Monetin lummemaalaukset. Ehdottomasti koko päivän tutkimusmatka sinne uudelleen. Rantasana ja avanto ovat minun mielenterveystoimistoni.

Taiteesta puheen ollen, Zoe rattaissa mukana kävin Helene Schjerfbeckin Ateneumin suuressa näyttelyssä. Zoen ensimmäinen taidenäyttely. Salissa ei kyllä saanut mummo liian kauaksi jäädä tutkimaan yhtä seinää, tuli vastalauseita rattaista. Niinpä mummo kiersi aina uusintakierroksen. Olen aina pitänyt Schjerfbäckin muotokuvista, varsinkin myöhäisemmistä pelkistetyistä.  Syksymmällä Fanny Churbergin näyttelyssä opin tuntemaan vähemmän tunnetun, mutta yhtä taidokkaan taiteilijan elämäntyön; yllättävän moderneja otteita! Mutta ilmeisesti Fanny jätti maalaamisen sosiaalisen paineen takia.

Se  mikä piilee sisinnä – intohimon – sen tahtoisin saada esiin, mutta  sitten häpeää, eikä sitä voi loitsia näkyviin – kun on nainen. Naisista  ei monesti tullut tällaista taikuria. Fanny Churbergista tuli.
    - Helene Schjerfbeck, 1921.

Aivan yllättävän herättävä näyttely, onneksi kävin katsomassa, oli ihan kävelymatkan päässä viehättävässä Pihatto Galleriassa Lappeenrannassa, kansainvälinen korunäyttely. Se inspiroi aivan valtavasti ja laajensi ajatuksen korun olemuksesta upeasti. No, en ole vielä koruinspiraatiota toteuttanut, ehkä vielä sekin onnistuu! Mukana oli sellaisiakin töitä, joita katsoessa kysyin, onko tämä koru, onko tämä taidetta. Joku on sanonut, en muista nimeä: kaikki on taidetta ja mikään ei ole taidetta.

Harratuksista; taideyhdistyksen elävänmallin piirustus on ihan parasta, ehkä pitäisi keskittyä siihen ja savitöihin. Tuossa nököttää kolme rakutekniikalla tehtyä nallea, nalleperhe. Ne on tehty Zoelle.

Mitäs muuta....terveyteni on hyvä, tuntuu, että paljon parempi kuin työssä ollessa. Astma ei vaivaa. Siitä kiitän avantoa. ja ehkä sekin auttaa, että työpaikan paperipöly ei enää leijaile ympärillä. Lääkkeitä en syö minkäänlaisia.

Äidin terveys on ennallaan, joulukuussa kaikki monet säännölliset verikokeet ja sisätautilääkärin tarkastus olivat hyvällä mallilla. Vanhenemisen haurastuminen kyllä näkyy hiljalleen. Voimat vähenevät ja keppi on tänä vuonna aina mukana, viime vuonna ei vielä useinkaan. Toki äiti on yhdeksänkymppisten joukossa aivan parhaimmistoa.

Sitä ei äiti itse halua uskoa. Kuulen usein alas tullessani, että äiti hyräilee usein itsekseen, ei koskaa kun olen paikalla. Äiti helposti valittaa eikä oikein onnistu hyväksymään vanhenemisen haasteita. Äiti laittelee kyllä nyt ruokaakin useimmin kuin viime vuonna, yleisesti olo on mielestäni parempikin viime vuoteen verrattuna. Jaksaa vielä siivota yhden huoneen lattian, pyyhkii pölyt ja pestä käsipyykkiä.

Kaupassa käymme kerrn viikossa yhdessä. Mielummin kävisin yksin mutta ajattelen että koska äiti ei suostu ulkoilemaan omalla isolla pihallakaan,  kaupassa käyminen on liikuntaa. Käymme silloin tällöin vieraisilla, sekin piristää. Ja INR-labrat ovat ulkoilu sekin.

Lähiperhe koolla 26.8.2012, kuvasta puuttuvat jääkkiekkoiluleirillä ollut Eetu ja Mantsuriassa opiskeleva Saku sekä Aishan puoliso Meksu, joka jäi Melbourneen töihin..

Viimeiseksi pääministeri Kataisen sanoma pari päivää sitten: Meillä ei ole varaa hyvinvointiyhteiskuntaan. Siinäkö oli uudenvuodenviesti suomalaisille?