Karkoitetaanko kaksi mummoa?

Pitkään jatkunut kahden mummon käännytysruljanssi on  käsittämätöntä julmuutta.
Venäläinen Irina Antonova ja egyptiläinen Eveline Fadayel ovat olleet melkein päivittäin eipäs juupas, en hyväksy, hyväksyn käännytyspelin surullisina kohteina.
-Mummot saisivat mennä takaisin sinne mistä ovat tulleet, ei heitä tarvitse täällä elättää valtion kustannuksella, uhoaa äitinikin. Selitin, ajattelehan, miltä sinusta tuntuisi, jos minä asuisinkin vielä Australiassa ja haluausin sinut sinne perheeni luo, ja Australian valtio heittäisi sinut ulos. Tai jos tyttäreni, Australian ja Suomen kaksoiskansalainen, ei saisi minua luokseen Melbourneen, jos joskus niin haluaisimme. Eveline on kanssani samaa ikäluokkaa reilusti kuuskymppinen, kaiken lisäksi, huomautan.
- No en muutenkaan tykkää venäläisistä, sanoo siihen hämmentynyt äiti. Sen jälkeen ei äiti ole käännytysasiaa ottanut puheeksi.
Äidiltä tuntuu muutenkin unohtuvat, että hänen tyttärenlapsensa ovat suomalaisia vain puoliksi.
- Mutta nehän ovat ihan suomalaisia, hämmästyi äiti kun hänelle esittää muuta.
Niin, mummin luona ollaan suomalaisia, koetetaan olla ja toimia  mummin ehdoilla täällä Tirilässä, eletään pääosin mummin ohjelman mukaan. Paistetaan muikkuja, puhutaan mie ja sie, istutaan kiikussa mummin kanssa ja parasta maailmassa on mummin mustikkapiirakka ja mummin mehut. Kun mummi koettaa vastustaa "en minä niitä mehuja enää ole aikoihin tehnyt", Saku vastaa, että silti ne on mummin mehuja, vaikka tekemisen hoitaa mummin opeilla nyt äiti.

Saku poikaseni on nyt täällä muutaman päivän samalla kun odottelee tietoa pääsystä lääketieteelliseen Kiinassa, Dalianin kaupungissa olevaan yliopistoon. Dalian on niemessä, joka pistää Keltaiseen mereen jossain Korean niemimaan tuntumassa, itäisessä Kiinassa.

Tänään uutisissa kerrotaan, että Eveline on yhtä edelleen piilossa Turun seurakunnan auttamana, eivätkä suomalainen miniä ja poika  aio suostua karkotukseen. Pari päivää sitten Irinan perhe ilmoitti, että hän menee inkeriläisten vanhainkotiin Viipurin ulkopuolalle. Perhe sanoi saaneensa tarpeeksi ikävästä pyörityksestä ja hyväksyi tällaisen vaihtoehdon. Irina lienee jo matkannut rajan yli. Putin otti vieraillessaan Lappeenrannassa toissa viikolla kantaa käännytykseen ja sanoi, että Irinalle järjestetään hyvät olot Venäjällä. Niin järjestyikin. Onneksi Viipuri on lähellä, Egyptiin olisi omaisilla pitempi matka perheen mummoa tapaamaan.

Kuvassa meidän mummi ja jälkipolvea Elliin 6-vuotissynttäreillä kesäkuun alussa .

Remontin 5. päivä ja päämummon surumielisyyttä

Kaksi kertaa on äiti antanut suostumuksensa suihkun rakentamiseen asuinkerrokseen. Talon suihku on ollut saunan yhteydessä kellarissa. Kymmenen kertaa kymmenen kertaa äiti on kieltänyt sen rakentamisen milloin milläkin painolla: siitä ei puhuta, menen vaikka kontallani alas, ei tarvii, siitä ei puhuta, juonitte selän takana.

Keskustelin rakennusmestarin kanssa, että olen ihan pattitilanteessa äidin kanssa ja yllätyksekseni äiti suostuikin kun pyysin äitiä puhumaan rakennusmestaria . Perui tunnin päästä. En ole mitään rakentajille maininnut.

Kolmantena remppapäivänä ilmeni, että puuvarastona käytetyssä tilassa, josta pitäisi tulla pukuhuone/kodinhoitohuone, on sokkeliin levinnyt kosteutta. Tarkemmin katsottuna koko talon sivu pitää aukaista ja asentaa suojalevy kosteutta vastaan. Vanhan talon yllätyksiä.

Remonttiurakka on aloitettu saunalla. Kaikki pinnat on purettu, lattia jyrsitty viemäriputkien asennuksia varten. Toistaiseksi elämä sujuu, meillä ei vain ole suihkua.

Nyt on remontin viides päivä. Kolmantena päivänä äiti poissaollessani oli pessyt rakentajien jäljiltä kellarin raput. Uskomattomia suorituksia, kun äiti niin haluaa.

Tänään kanaa paistellessani tuli äiti aika venttinä sisään. Oli tällä kertaa keksinyt voikukat tien puolella pensasaidan kupeessa. Kerrankin äiti oli sitä mieltä, että kumma kun ei itse ymmärrä ettei enää jaksa.

Kanasta puheenollen, uuniperunat ja bataatti saivat  tuomion.
- Enää en tämmösiä, pitää olla veessä  keitettyjä. Eikä tämmösiä makeita perunoita, bataattia, ei nää ole perunoita, mitään makeita ne ei saa olla. Seurasi murmutus mausteista ja hyvistä lihapullista, joita sai 10 vuotta sitten jossain kesäreissullaan. Tottahan vanhemmilla ihmisillä monilla mausteet eivät ole mieleen. Olenkin yrittänyt tehdä mahdollisimman yksinkertaista perinneruokaa. Usein se on erittäin hyvää, niinkuin eilinen kaalilaatikkoni, joka ei saanut yhtään miinusta päämummolta. Se on paljon se.

Vertaistuki on tärkeä ja yleensä asioista jutteleminen jonkun toisen kanssa. Äidin lapsenlapsista yksi mainitsi, että mummi on puhunut "pääsis jo pois täältä" juttuja aikuisille lapsenlapsilleenkin. Silloin huomasin, että olen ottanut äidin surumielisyyspuheet ehkä liikaa itseeni. Ajattelen, etten osaa olla äidille mieliksi ja siksi äiti masentuu. Ei kai niin ole. Koetan vain sanoa, että miten olet ikäiseksesi kovin hyväkuntoinen ollut ja vielä olet. On vain vaikea löytää sopivia sanoja, ettei mene mukaan surkutteluun ja etenkin, ettei sano jotain, joka kirvoittaa lisää kuolemanajatuksia.

Ihana naapurini myös on kokenut oman äitinsä vanhenemisen samassa talossa asuessaan ja on jaksanut kuunnella minua ihanilla saunareissuillamme Saimaan rannalla. Ja puutarhassa möyhyäminen, se auttaa jaksamaan. Myös tämä kirjoittaminen.

Pyysin äitiä mukaan saunalle. Ei sitten halunnut. Huomasin, että on parasta kysyä, sillä viime viikolla äiti suutahti kun en häntä pyytänyt. Tosin olin saanut jo aikaa sitten sellaisen käsityksen, ettei halua sinne yleiseen saunaan tullakaan. Pojaltakaan ei kysele armoa. Jos pyytävät saunaan niin menee. Sanoi päämummo.

Tehdään niin sitten.

Mutta nyt kylvämään lisää vihanneksia. Äiti halusi raparperikiisseliä.

Raparperiprinsessan piirakka

Suloinen prinsessahuntu on päässään. Olemus niin kevyt ja raikas.
Kuvaa en innostuksestani muistanut ottaa! Uskoisin, että saan uuden tilaisuuden.

Sillä aikaa jaan sanallisen osuuden.

Raparperiprinsessan piirakka

100 g voita (en pidä margariinista)
1,5 dl sokeria
1 muna
2 keltuaista
1 dl maitoa tai kermaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

päälle
reilu puoli litraa raparperinpaloja

kuorrutus
2 valkuaista
5 rk sokeria
1-2 dl kookoshiutaleita

1. vatkaa vaahdoksi voi ja sokeri
2. lisää vatkaten muna ja keltuaiset (ei haittaa jos "juoksettuu" tässä vaiheessa
3. lisää vatkaten maito/kerma
4. lisää jauhot ja leivinjauhe, hyvin keskenään humpsautettuna
5. laita vuokaan ja kaada raparperipalat päälle
6. paista pyöreässä piirakkavuoassa (voitele tarvittaessa) tai irtopohjavuoassa 175 C noin 20-25 min. kunnes alkaa olla kypsä ja ruskettuu jo sievästi laidoiltaan.
7. paistellessa vatkaa valkuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi (muista, että marengin onnistumiseen astian ja vatkaimen täytyy olla putisen puhdas ja kuiva)
8. kookoshiutaleet voi laittaa raparperien päälle ensin tai sekoittaa marenkiin - marengista tulee kevyempi huntu, jos kookoshiutaleet laitetaan marengin alle
8. Nostele marenki melkein kypsän kakun päälle- älä levitä ihan vuoan reunoille asti - marengin voi kuvioida vaikka haarukalla
9. takaisin uuniin, niin että marenkihuntu saa kauniin ruskean sävyn

Aika nam. Kuorrutuksen voi tehdä tuplana jos rakastaa marenkia niinkuin minä.
Aion pakastaa puolen litran raparperipussukoita tulevia prinsessoja varten. Niin kovasti ihastuin tähän herkkkuun, jonka Ritulta sain, joka sen on lehdestä bongannut.

Puutarhaurheilija vastaan äkämäpunkit

Leikattiin mustaviinimarjapensaat maan tasalle.  Äkämäpunkit ovat vallanneet pensaat.Luetaan puutarhakirjaa. Soitetaan biologiystävälle.  Äkämäpunkit ovatkin aika hurjia veikkoja. Nuo pullukat nappulat, joista ei aukea lehtiä tai kukkia, ovat täynnä pikkupunkkejä, jotka leijuvat ilmassa viereiseen pensaaseen. Niiden valtaamaan maatilkkuun ei kannata moneen vuoteen uusia mustaviinimarjapensaita istutella. Punaviinimarjat saavat olla rauhassa. Pensaita ja juuria ei saa panna kompostiinkaan, vaan ne on poltettava. Meillä veli lupasi viedä ne peräkärrillä pois. Ainakin yksi veli on erittäin hyvä olla olemassa. Peräkärrillinen on paras.

Mutta puutarhaurheilijuuteen. Urheilijat puhuvat aina passiivissa Suomessa. Meillä ei olla itsekehujia.
Kansalaiset arvostavat enemmän Sami Kapasta jos  "yritettiin siinä korjata menetetty kiekko ja taklattiin kaveria aika kovaa¨ tai Kim ilmoittaa ¨menetettiin hallinta siinä ohitustilanteessa ja mentiin päin mäntyä¨.

Tekisin mieleni kehua tässä, mutta käytän urheilijamaisesti passiivia.
Puurrettiin puutarhassa kahdeksan tuntia putkeen. Leikattiin nurmikot (vatsa piukkenee), kylvettiin purjot, salaatit ja kesämalvikit (tiukkoja selkäliikkeitä). Istutettiiin muutamat vaapukantaimet (allit kadotkoot). Leikattiin alas useampikin punkkinen marjapensas (syvävenytykset) , kuljetettiin ne lavalle (kokonaisvaltainen lihaskunto), ladottiin tiilimuuria (voimaharjoitukset). Siis mie ite. Aika makee olo suihkun jälkeen. Ei tunnu enää leikattu polvi.

Ja kuljeskeltiin ympäri puutarhaa ihaillen kätten töitä illan jo viiletessä ja auringon kadotessa omenapuiden taa. Hallanvaara.  Jätetään luontoäidin haltuun ensi yöksi koko puutarha. Älä anna hallan tulla.

Maailman paras puutarhurin opas:
Ulla Lehtonen: Ullan puutarha ja viljelyvinkit
- erinomainen tietopaketti äkämäpunkeista
- perusteellinen kompostointiopas (Poikani hymähteli, että teen kompostoinnista taidetta. Niin teenkin.)
- luonnonmukaista kotipuutarhaviljelyä

No nyt se alkoi

Nimittäin se saunan remontti, kaupan päälle kylpyhuone uusiksi ja matalat ulkorappuset pienen terassin kera, että äiti jaksaisi kulkea.  Vanhat raput ovat jyrkät ja talvella liukkaat betoniset.

Suunnitelmat alkoivat jo reilu vuosi sitten. Ensin kävi rintamaveteraaniliiton insinööri tekemässä arvion äidin tarpeista kotona asumista ajatellen. Sitten saimme sieltä piirustuksetkin. Tarjousten hankkiminen oli iso projekti ja osuin mielestäni oikeaan vasta tänä keväänä. Tällaiseen minunlaiseena talonkorjausummikkoon teki vaikutuksen rehdin tuntuinen ja asioita tasollani selvittelevä rakentaja.

Tänään purettiin saunan kymmeniä vuosia vanhat panelit ja lauteet. Avaimet käteen perusteella kaiken työn pitäisi valmistua noin viidessä viikossa.

Mutta mutta ja mutta! Äiti on taitavasti ja vakuuttavasti kieltäytynyt suihku-kylpyhuoneen varustamista asuinkerrokseen. Saku sitten pari kuukautta sitten yhtä taitavasti suostutteli äidin suostumaan.
- Tehkää sitten mitä haluatte.

Mutta sitten! Pari päivää sitten äiti painokkaasti kielsi rakentamasta suihkua. Vakuuttavasti uhaten haudankaivuulla. En uskaltanut sanoa siihen mitään. Tai sanoin vain; perutaan sitten. Tiedän, että äiti on hankala ja suuttuu jos yrittäisin nyt taivutella. Mitä teen. En tiedä! En.

Äidin huolet ja isän tekemät lusikat

- Ennenkuin remontti saadaan tehtyä, olen minä jo täältä pois, huokasi äiti.
- Kuulehan, ajattelehan mitä kylpylän raportissa sanottiin, olet ikäiseksi virkeä.
- Kun joku tietäis miltä päässä tuntuu, on kuin puolta päätä ei olisi.
- Kuule äiti, jos haluat että imuroidaan tai pyyhitään lattiat, sanot vaan niin teen heti kun voin.
- No mutta kun haluan tehdä jotain. Niin kauan kuin pystyn.
Se jotain oli keittiön laittian pesu. Äiti aloittaa jonkun siivousprojektin kun en ole juuri paikalla.
Ja sitten väsähtää perinpohjin. Verenpaine oli yläkanttiiin yli 100.
- Eikös se A.lääke ole sitä varten, että verenpaine pysyy kunnossa.
- Ei välttämättä, jos huhkit ja kuukit pää alaspäin niinkuin nyt.
- Ja muistikin on mennyt, enää ei tule mitään kun ei muista.
- Olisin halunnut neurologilla magneettikvuaukseen, miulla on itellä semmonen tunne että siellä on jotain.
-Mutta neurologi sanoi, että magneettikuvaukseen ei ole aihetta, mitään aivoperäiseen viittaavaa ei sinusta löytynyt, sanoin.
- Laitetaan vaikka paperille ylös ne tuntemukset, mitä haluat kertoa kun menemme Revolle seuraavan kerran, ehdotin vielä.  Elja Repo on Armilan sairaalan yliläkäri, jonka hoidossa äiti on paksun veren (veritauti, Hydrea-lääkitys) takia.
- En kerro.
- No mikset. Sanoihan Repokin viime kerralla, ettei näe syytä lähettää sinua magneettikuvaukseen.
- Ei sille kuulu tämä.
- Kuules, kerro hänelle kaikki oireesi, kyllä kokenut lääkäri tietää ja lähettää sinut sittene erikoislääkärille jos katsoo tarpeelliseksi.
- No kun ja mutta...
Käymme samantapaisen keskustelun parin viikon välein ja useimminkin.

En ole huomannut äidin niin kovin terävän muistin olennaisesti huononneen. Itse taidan unohdella enemmän. Iltapäiväunien jälkeen kahviteltuamme äiti olikin virkistynyt ja mielissään. Jo muistuivat isän tekemät lusikat.
- Mihin ne ovat hävinneet, pidän aina huolta että ne kaikki pysyvät yhdessä. Ne on isän tekemät. Ei sen parempia olekaan.
Neljä löytyi pesusta, yksi jauhopussista ja kolmas tiskipöydältä. Kuusi lusikkaa koossa, sekin huoli oli ohi. En vie mitään keittiöastioita kammariini, sillä äiti etsii yllättävällä hetkellä yllättäviä astioita. Kaikki ovat olleet vuosia ja vuosikymmeniä samalla paikallaan. Koetan pitää järjestyksen aivan samanlaisena.
- No taisi tuo kahvi virkistää, on niin hyvä olo nyt.

Voimaa vanhuuteen-projekti ja keiton keittelyä

No nyt sitten tehtiin me vanha äiti ja vähän vähemmän vanha tytär istumajumppaa yhdessä.
Käsi ylös ja kierrä oikealle ja katso kättä! Kaksin on mukavampi.

Ohjeet antoi Hellä, fysioterapeutti, joka käy kymmenen viikon ajan opettamassa liikunnan virkeyttä ylläpitäviä liikkeitä. Sain olla mukana. Yllättävän toimiva juttu onkin istumajumppa. Oikeastaan osa liikkeistä tehtiin seisten tukien tuoliin.

Voimaa Vanhuuteen-projekti on valtakunnallinen RAY:n ja kaupungin yhteisesti rahoittama.
Kylpyläviikolla äidille ehdotettiin, haluaako tällaisen kotiin tulevan jumpparin. Tottakai, vaikka ensin äiti purnasi, ettei semmoisia nyt jaksa. No, viikolla pitäisi jumpata muutama kerta ja liikkeet sitten vähitellen vaikeutuvat. Alussa ja lopussa mitataan liikkuvuutta. Jos projektiin saadaan loppuvuodesta lisärahoitusta, käyntejä tulee lisää. mutta harvemmin. Hieno juttu.

Jumppari kertoi, että suuri osa tästä tunnin ajasta käytetäänkin jutteluun, sillä monet vanhukset ovat kovin yksinäisiä ja todella odottavat jumpparin visiittiä. Äitikin kertoi ummet ja lammet ja lastenlasten kuvat tuotiin esiin. Tarkoitus on tehdä liikkeet välillä reilusti huilaamalla. Siinä ehtii mukavasti jutellakin.

Kyllä äidin liikkeistä vielä näkyy, että on pitänyt liikunnasta huolta. Käsi nousee vielä ylös, vaikka lakana ei enää narulle nousekaan. Sen verran oikeassa käsivarressa on jäykkyyttä. Tuoliltakin istualtaan äiti nousee ponnahduksella reippaasti. Kävely vain on sellaista lyhytaskeleista, hieman töpötystä.

Eilen katsoin, kuinka jalat eivät meinanneet nousta ulkorappuja, kaksin käsi piti äidin ponnistaa kaiteiden avulla. Äiti oli poissaollessani aloittanut saunan siivousta, kantanut kellarikerroksesta matot ulos. Pitäähän vanhan kansan naisen siivota remppamiehien edellä! Rempan pitäisi alkaa muutaman päivän päästä.

Tulin sopivasti kotiin lopettamaan homman, yritin sanoa, ettei nyt kannattaisi rempan edellä liiemmin siivota. Olen huomannut, että on parasta olla sanomatta vastaan, helpompi tehdä äidin haluama juttu. Pesin kellarinraput.
Äiti aloittaa siivous- ym projekteja usein poissaollessani, koska taitaa tietää, että en antaisi äidin tehdä. Äiti haluaisi jaksaa kuten vielä vuosi sitten.  Äiti on päivä päivältä turhautuneempi oloonsa ja siihen , etteivät hommat suju entiseen malliin. Siksi yrittää liikaa ja väsyy niin että selässä kipunoi, niinkuin eilen sanoi.

Sitten äidille tulee mieleen kattila, jota ei löydy ja komero pitää myllätä perinpohjin. Tai suolapaketti, joka piti olla kaapissa. Syytettyjen penkillä olen minä. Kattila on ollut ja mennyt, ehkä joku muistuma kattilasta, joka joskus on kenties ollutkin komerossa. Tänään kysely tuli lihakirveestä. Hm. Miten oikein selviän näistä karikoista kun äiti ei usko, ettei minulla ole ollut tarvetta lihakirveelle. Niin helposti siitä kiertyy väittely. Kysyin varovasti, mihin lihakirvestä tarvitset.
- Listisin vaikka tämän omenan tässä. Äiti oli pilkkomassa omenaa. Äänenpaino oli vähintäänkin uhkaava.

Piti jutella positiivisista voimahetkistä. Parasta tässä kirjoittamisessa on, että saan purkaa jonnekin turhautumisensa. Kohta lähdetään ihanan naapurin kanssa saunaan ja uimaan. Siellä yleisessä naistensaunassa rentoudun minäkin ja saan voimaa. Naapuri saa varmasti kerran jos toisenkin kuunnella pieniä murheitani. Onneksi hän on terveydenhoidon ammattilainen ja käynyt läpi vanhuuden oman äitinsä kanssa ja on monta kertaa saanut minutkin huomaamaan, millaisia lapsuuteen palaavia vanhemmat ihmiset voivat olla. Ja hankalia. Mutta kun kaikki tuntuu tapahtuvan äidille vauhdilla nyt.

Sain noottia keiton keittämisestä.
-Meillä kotona Porokylässäkään (lapsuudenkodissa) ei eläissäni tehty lihakeittoa ilman vehnäjauhosuurusta. Olin keittänyt kirkaaseen  liemeen.
- Kalakeitto ei oo minkään makuista, jos ei siihen laiteta maitoa. Ihan mitä litkua. Enää en sellaista syö. Ei siinä ole makua. Olin keittänyt kalakeiton kuhasta kirkaaseen liemeen.