Tänään aurinko paistaa kuin parhaana kesäpäivänä. Muutaman sateisen ja kylmän päivän jäljiltä puutarha on syksyinen, kasvit ja kukat rempsottavat sinne ja tänne. Tomaatinvarret ränsistyvät, mutta tomaatit kiiltävät kypsyessään kuin harvinaiset jalokivet. Tomaattijalokivet. Luumut alkavat kypsyä. Niistä tulee mieleen Kiina ja pionit. Omenahilloja keittelen, tänään kokeilin vain kaneliomenoista.
Tervetuloa omenatalkoisiin, syömään ja keräämään mukaan.
Remppa puuttuu: jotkut päällysteet putkiin. Kellarikäytävän lattian maalaus. Ulkovalot ja autolämmitykselle pistoke seinään.
Saunan lattialämmitys on kokeellisesti päällä. Katselemme vain uutta ja vesihenkistä saunaamme, onko tämä jo valmis? Eikö enää tarvitse elää vessasta luikertelevan roikan kanssa? Eikä enää tarvitse herätä ennen seitsemää avaamaan ovia remppamiehille? Eikö pihalla olekaan sirkkeliä, laudanpätkiä, letkuja, roskalavaa, maalipurkkeja, ämpäreitä, multakasoja ja muuta rakennusroinaa?
Taidamme päästä lauantaisaunaan, melkein kolme ja puoli kuukautta rempan aloittamisesta. Pesukone pyörii jo!
torstai 9. syyskuuta 2010
tiistai 7. syyskuuta 2010
Hurumummo lähti permanenttiin
- Mie oon jo ihan ku joku hurumummo, sanoi päämummomme, kun lähti permanenttiin.
Mikä se hurumummo sitten oikein on, jäin miettimään. Korjaako permanentti asian?
Googletin hurumummoja.
- Sarjakuvassa "Mummo" tykkää univormupukuisista miehistä. Joku kommentoi näin:
Ukko-parka ihan ihmeissään “mikähän hurumummo tuokin lie”
- Ministeri Hyssälää arvosteltiin www.uusisuomi.fi keskustelussa näin:
Vanhainkotiin noin hyvin pöhöttynyt ja hyvinsyöneen näköinen hurumummo kuuluu, ei noin tärkeään tehtäävään mummoja pidä valita. (Kysymys oli Kelan johtajuudesta).
- Keskustelupalstalla puhuttiin lastensuojelusta ja hurumummoista näin:
Sitä paitsi edelleen, lastensuojelun on todella vaikea yrittää auttaa niitä jotka apua todella tarvitsevat kun kiihkoilevat hurumummot ja mammat kuormittavat turhilla ilmoituksilla jatkuvasti. Voisi miettiä kahteen kertaan ennenkuin johonkin soittaa, tai edes jollekin uhkailee kun ei tilanteesta mitään tiedä.
Hurumummot tuntuvat siis olevan aikamoisia; tykkäävät unovormuista, ovat hyvinsyöneitä ja jonkun mielestä pohöttyneitäkin, kiihkoileviakin, eikä heitä kovin tärkeisiin tehtäviin saisi valita. Nettiviittaukset vähenivät ja huru-ukotkin tulivat esiin, tässä lainaus linkitetystä kirjoituksesta, jonka löysin kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilta. Hurumummot ja huru-ukot ovat sitten sopiva pari, huruuttelevat pitkin tannerta..joskus vähän hurahtaneina (ja ilman permanenttiä).
Nykyisin huru-ukko-sanaa näkee lehdissäkin. Nimitystä on käytetty 60-luvun rokkitähdistä, jotka ovat taas innostuneet konsertoimaan, taikka seitsemänkymmentävuotiaista urheilupomoista, jotka eivät älyä väistyä nuorempiensa tieltä. Huru-ukko on ajat sitten kehityksen kelkasta pudonnut menneen ajan edustaja.
Sanojen huru-ukko ja hurukyyti alkuosa kuuluu samaan liikettä ja ääntä kuvailevien sanojen joukkoon kuin verbit huruuttaa, huristella ja hurahtaa. Viimeisestä on muodostettu höpsähtänyttä tai johonkin aatteeseen tai uskoon ylenpalttisesti intoutunutta tarkoittava sana hurahtanut.
Nakuille saunarouville pitäisi keksiä nimi, ja ehdotuksia pyydettiin.
Tästä sain nimi-idean: hurueevat.
Hurahtaneitakin aatteeseemme ollaan, ja eevan asussa saunotaan ja uidaan. Jätän ehdotuksen eteenpäin.
Sanoudumme irti yhdestä huru-sanan vivahduksesta, että olisimme ajan kelkasta pudonneita. Sitähän me emme ole. Ai niin, en ole vielä esittänyt nimi-ideaa muille, odotellaan vielä hyväksymistä.
Mikä se hurumummo sitten oikein on, jäin miettimään. Korjaako permanentti asian?
Googletin hurumummoja.
- Sarjakuvassa "Mummo" tykkää univormupukuisista miehistä. Joku kommentoi näin:
Ukko-parka ihan ihmeissään “mikähän hurumummo tuokin lie”
- Ministeri Hyssälää arvosteltiin www.uusisuomi.fi keskustelussa näin:
Vanhainkotiin noin hyvin pöhöttynyt ja hyvinsyöneen näköinen hurumummo kuuluu, ei noin tärkeään tehtäävään mummoja pidä valita. (Kysymys oli Kelan johtajuudesta).
- Keskustelupalstalla puhuttiin lastensuojelusta ja hurumummoista näin:
Sitä paitsi edelleen, lastensuojelun on todella vaikea yrittää auttaa niitä jotka apua todella tarvitsevat kun kiihkoilevat hurumummot ja mammat kuormittavat turhilla ilmoituksilla jatkuvasti. Voisi miettiä kahteen kertaan ennenkuin johonkin soittaa, tai edes jollekin uhkailee kun ei tilanteesta mitään tiedä.
Hurumummot tuntuvat siis olevan aikamoisia; tykkäävät unovormuista, ovat hyvinsyöneitä ja jonkun mielestä pohöttyneitäkin, kiihkoileviakin, eikä heitä kovin tärkeisiin tehtäviin saisi valita. Nettiviittaukset vähenivät ja huru-ukotkin tulivat esiin, tässä lainaus linkitetystä kirjoituksesta, jonka löysin kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilta. Hurumummot ja huru-ukot ovat sitten sopiva pari, huruuttelevat pitkin tannerta..joskus vähän hurahtaneina (ja ilman permanenttiä).
Nykyisin huru-ukko-sanaa näkee lehdissäkin. Nimitystä on käytetty 60-luvun rokkitähdistä, jotka ovat taas innostuneet konsertoimaan, taikka seitsemänkymmentävuotiaista urheilupomoista, jotka eivät älyä väistyä nuorempiensa tieltä. Huru-ukko on ajat sitten kehityksen kelkasta pudonnut menneen ajan edustaja.
Sanojen huru-ukko ja hurukyyti alkuosa kuuluu samaan liikettä ja ääntä kuvailevien sanojen joukkoon kuin verbit huruuttaa, huristella ja hurahtaa. Viimeisestä on muodostettu höpsähtänyttä tai johonkin aatteeseen tai uskoon ylenpalttisesti intoutunutta tarkoittava sana hurahtanut.
Nakuille saunarouville pitäisi keksiä nimi, ja ehdotuksia pyydettiin.
Tästä sain nimi-idean: hurueevat.
Hurahtaneitakin aatteeseemme ollaan, ja eevan asussa saunotaan ja uidaan. Jätän ehdotuksen eteenpäin.
Sanoudumme irti yhdestä huru-sanan vivahduksesta, että olisimme ajan kelkasta pudonneita. Sitähän me emme ole. Ai niin, en ole vielä esittänyt nimi-ideaa muille, odotellaan vielä hyväksymistä.
maanantai 6. syyskuuta 2010
haudutettua ruispuuroa
Kopioin tähän eilen aloittamani facebook-keskustelun. Kimmokkeen alkukommenttiini antoi maaseutumarkkinoilla ilmaiseksi tarjottu haudutettu ruispuuro. Puuron sponsoroi lähiruokaa edistävä taho.
Puurojono kiemurteli kojujen lomassa kymmeniä metrejä. Kenttäkeittiössä oli 140 litraa valmiina, mutta sitä tuskin riitti koko markkinapäiväksi.
Monessa kojussa myytiin pienten myllyjen luomujauhoja ja ryynejä. En ole ennen nähnyt näin reipasta muutosta; en tällä kertaa nähnyt yhtään keksihelppoheikkiäkään kassejaan kauppaamassa. (Ehkä helppoheikkejä ei tulekaan maalaismarkkinoille, vaan tavallisille markkinoille. Tuokin ammattikunta edustaa sentään ennenvanhaa). Maalaisserkkuni kojulla luomurieskat olivat jo loppuneet vajaassa parissa tunnissa. Serkku nakkasi kakkupöydältään suuren kurpitsan kainalooni; vie tuo. Mie vein.
Kauppatori kuhisi kansaa, kanojen ja possujen edessä oli muuri lapsia katselemassa. Kojujen välillä piti kulkea käskynkkää äidin kanssa, ettei kaveri kadonnut vilskeeseen.
Seija: Jotenkin nurinkurista, kun nyt palataan haudutettuihin ruispuuroihin lähiruaan ja ekologisen jalanjäljen nimissä. Höh, haudutettu ruispuuro on ollut parasta herkkuani ikinä, lapsesta asti. Murutetut-vitamisoidut-viljaan-etäisesti-viittaavat-pahvipakatut sokerihipperot eivät koskaan ole kuuluneet kaappiini. Syön melkein joka aamu puuroo!
Heidi: hyvä hyvä!:) Ennenvanhaan jo tiedettiin mikä on hyvää, ollaan välillä eksytty polulta....Me syötiin tänään luomupossun lihasta tehtyä lihakastiketta, haudutin luomukermassa ja tiätty luomupottujen kanssa....ja luomumaitoo...leipää....sikahyvää!:)
Seija: hyvä hyvä meille, meilläkin tänään oman maan pottuja, papuja, tomaattia ja Pernajan kalastajien silliä; nam!
Aisha: ja muutenkin nykyisin painotetaan perheen, muiden ihmissuhteiden ja elämysten merkitystä. luen just mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: But will it make you happy.
Seija : huomasin juuri, miten saan selittää äidille mitä luomu oikein tarkoittaa ja miksi se maksaa enemmän...huomaan myös senkin miten äidille tietty status ja tavaroiden uusiminen ja remontoiminen on tärkeää, vaikka entinen olisi ihan toimiva. Toisaalta perhearvot ovat 88 vuoden aikana pysyneet hyvinä entisenlaisina, merkityksellisinä.
Puurojono kiemurteli kojujen lomassa kymmeniä metrejä. Kenttäkeittiössä oli 140 litraa valmiina, mutta sitä tuskin riitti koko markkinapäiväksi.
Monessa kojussa myytiin pienten myllyjen luomujauhoja ja ryynejä. En ole ennen nähnyt näin reipasta muutosta; en tällä kertaa nähnyt yhtään keksihelppoheikkiäkään kassejaan kauppaamassa. (Ehkä helppoheikkejä ei tulekaan maalaismarkkinoille, vaan tavallisille markkinoille. Tuokin ammattikunta edustaa sentään ennenvanhaa). Maalaisserkkuni kojulla luomurieskat olivat jo loppuneet vajaassa parissa tunnissa. Serkku nakkasi kakkupöydältään suuren kurpitsan kainalooni; vie tuo. Mie vein.
Kauppatori kuhisi kansaa, kanojen ja possujen edessä oli muuri lapsia katselemassa. Kojujen välillä piti kulkea käskynkkää äidin kanssa, ettei kaveri kadonnut vilskeeseen.
Seija: Jotenkin nurinkurista, kun nyt palataan haudutettuihin ruispuuroihin lähiruaan ja ekologisen jalanjäljen nimissä. Höh, haudutettu ruispuuro on ollut parasta herkkuani ikinä, lapsesta asti. Murutetut-vitamisoidut-viljaan-etäisesti-viittaavat-pahvipakatut sokerihipperot eivät koskaan ole kuuluneet kaappiini. Syön melkein joka aamu puuroo!
Heidi: hyvä hyvä!:) Ennenvanhaan jo tiedettiin mikä on hyvää, ollaan välillä eksytty polulta....Me syötiin tänään luomupossun lihasta tehtyä lihakastiketta, haudutin luomukermassa ja tiätty luomupottujen kanssa....ja luomumaitoo...leipää....sikahyvää!:)
Seija: hyvä hyvä meille, meilläkin tänään oman maan pottuja, papuja, tomaattia ja Pernajan kalastajien silliä; nam!
Aisha: ja muutenkin nykyisin painotetaan perheen, muiden ihmissuhteiden ja elämysten merkitystä. luen just mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: But will it make you happy.
Seija : huomasin juuri, miten saan selittää äidille mitä luomu oikein tarkoittaa ja miksi se maksaa enemmän...huomaan myös senkin miten äidille tietty status ja tavaroiden uusiminen ja remontoiminen on tärkeää, vaikka entinen olisi ihan toimiva. Toisaalta perhearvot ovat 88 vuoden aikana pysyneet hyvinä entisenlaisina, merkityksellisinä.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Äiti yllätti
- Minäkin lähden maalaismarkkinoille.
Olemme käyneet silloin tällöin kaupassa ja vierailuilla. Tänään kävelimme bussille, pitkän tovin torilla, melkoisen matkan bussia odottelemaan ja vielä pysäkiltä kotiin...en olisi uskonut! Mikä tarkoittaa, että äiti on virkistynyt talven töpöttelykävelystä ihan ihmeesti.
Sakua kun olin saattamassa, äiti oli tehnyt paljon pihatöitä, vedellyt kuivia heiniä ja kantanut multapaakkuja. Sitäkään en olisi ihan uskonut. Mutta hienoa se on! Aivan selvästi turha lääkkeiden syöminen aiheutti väsymystä ja turtumista ja töpperöisyyttä. INR-arvotkin Marevanin kontrolloimiseksi ovat olleet kerrassaane erinomaiset, parin kuukauden ajan 2.4 (suositus 3-4 välillä).
Torilla jonotimme haudutettua ruispuuroa. Sitä oli keitetty 140 litraa - jono oli useita metrejä pitkä koko ajan.
Vanhanajan ruispuuro on aina ollut suosikkini! Onhan se aika merkittävää, että palataan lapsuuteni perusasioihin, vaikka se sama ruispuuro on nyt pakattu ekologisiin teeseihin, hiilijalanjäljen vähentämiseen; ei silloin ollut muro-pika-vitaminisoitu-sokeroitu-suklaakuorrutettuja-pahviinpakattuja kaukaisesti viljaan viittaavia aamaistuotteita. Keitin muuten Pakistanissa lapsille "daliaa" vehnänjyväpuuroa, jota piti hauduttaa tunti ellei kaksi; muuta ei siellä onneksi ollut tarjollakaan (eikä muita puuroaineksia). Keitin kattilallisen daliaa ja laitoin sen annoksina pakkaseen, sillä Saku huusi kuudelta aamulla: "ÄITI PUULOO", ei ollut aikaa haudutella.
Mukaan ostimme spelttimannaryynejä ja puolukoita, joista teemme huomenna mannapuuroa. Niitä luomuruisjauhoja myös tuli mukaan. Asta-serkun kojusta olivat rieskat loppuneet, Asta nakkasikin syliini ison kurpitsan. Vie tuo! Mie vein, ja keitän ison kattilallisen soppaa siitä ja muista vihanneksista. Koetan opettaa äidille monipuolisempaa vihannesten käyttöä. Enpäs mennytkään kauppaan ostamaan äidin jäävuorisalaattia vaan tarjosin oman maan papuja päivän vihreäksi. "En syö", mutta pienen saarnan (joita pidän melkein päivittäin), pisteli äiti niitäkin. Tarjosin raastettua punajuurta "se on kovaa". Sitten mielellään söikin, kun selitin, että sehän on sama kuin syö raastettua porkkanaa. "no kun mie en oo koskaan puhnajuurta raakana syönyt".
Torilla sateli muutamia pisaroita, myyjillä astereita ja juureksia, kurpitsoita, syksyn aarteita. Mukaan tuli Munchenissä asuva saunaystäväni Marketta, joka kesäisin tulee saunomaan Saimaan rannoille. Marketalle huomenna hyvää kotimatkaa talvikotiin.
Kotiin tultua kaivoin ja keitin oman maan perunoita, söimme ne Pernajan kalastajien matjes-sillin kera, myös torilta, niin hyvää! Sipulia, valkosipulia ja oman maan punajuuriraastetta. Muutama raaka pensaspapu kyytipojaksi.
Minäkin nukuin pienet päiväunet, äiti tapansa mukaan pitkät päiväunet reissun ja lounaan päälle.
Olemme käyneet silloin tällöin kaupassa ja vierailuilla. Tänään kävelimme bussille, pitkän tovin torilla, melkoisen matkan bussia odottelemaan ja vielä pysäkiltä kotiin...en olisi uskonut! Mikä tarkoittaa, että äiti on virkistynyt talven töpöttelykävelystä ihan ihmeesti.
Sakua kun olin saattamassa, äiti oli tehnyt paljon pihatöitä, vedellyt kuivia heiniä ja kantanut multapaakkuja. Sitäkään en olisi ihan uskonut. Mutta hienoa se on! Aivan selvästi turha lääkkeiden syöminen aiheutti väsymystä ja turtumista ja töpperöisyyttä. INR-arvotkin Marevanin kontrolloimiseksi ovat olleet kerrassaane erinomaiset, parin kuukauden ajan 2.4 (suositus 3-4 välillä).
Torilla jonotimme haudutettua ruispuuroa. Sitä oli keitetty 140 litraa - jono oli useita metrejä pitkä koko ajan.
Vanhanajan ruispuuro on aina ollut suosikkini! Onhan se aika merkittävää, että palataan lapsuuteni perusasioihin, vaikka se sama ruispuuro on nyt pakattu ekologisiin teeseihin, hiilijalanjäljen vähentämiseen; ei silloin ollut muro-pika-vitaminisoitu-sokeroitu-suklaakuorrutettuja-pahviinpakattuja kaukaisesti viljaan viittaavia aamaistuotteita. Keitin muuten Pakistanissa lapsille "daliaa" vehnänjyväpuuroa, jota piti hauduttaa tunti ellei kaksi; muuta ei siellä onneksi ollut tarjollakaan (eikä muita puuroaineksia). Keitin kattilallisen daliaa ja laitoin sen annoksina pakkaseen, sillä Saku huusi kuudelta aamulla: "ÄITI PUULOO", ei ollut aikaa haudutella.
Mukaan ostimme spelttimannaryynejä ja puolukoita, joista teemme huomenna mannapuuroa. Niitä luomuruisjauhoja myös tuli mukaan. Asta-serkun kojusta olivat rieskat loppuneet, Asta nakkasikin syliini ison kurpitsan. Vie tuo! Mie vein, ja keitän ison kattilallisen soppaa siitä ja muista vihanneksista. Koetan opettaa äidille monipuolisempaa vihannesten käyttöä. Enpäs mennytkään kauppaan ostamaan äidin jäävuorisalaattia vaan tarjosin oman maan papuja päivän vihreäksi. "En syö", mutta pienen saarnan (joita pidän melkein päivittäin), pisteli äiti niitäkin. Tarjosin raastettua punajuurta "se on kovaa". Sitten mielellään söikin, kun selitin, että sehän on sama kuin syö raastettua porkkanaa. "no kun mie en oo koskaan puhnajuurta raakana syönyt".
Torilla sateli muutamia pisaroita, myyjillä astereita ja juureksia, kurpitsoita, syksyn aarteita. Mukaan tuli Munchenissä asuva saunaystäväni Marketta, joka kesäisin tulee saunomaan Saimaan rannoille. Marketalle huomenna hyvää kotimatkaa talvikotiin.
Kotiin tultua kaivoin ja keitin oman maan perunoita, söimme ne Pernajan kalastajien matjes-sillin kera, myös torilta, niin hyvää! Sipulia, valkosipulia ja oman maan punajuuriraastetta. Muutama raaka pensaspapu kyytipojaksi.
Minäkin nukuin pienet päiväunet, äiti tapansa mukaan pitkät päiväunet reissun ja lounaan päälle.
Upeita naisia saunassa ja yksi mies avannossa.
On se varmasti ikäjuttu. Naistensauna ja avantouinti. Keski-ikä taitaa olla viisikymppiä,
Naistensaunalla tänään sai jo pienen tuntuman reippaampaan totutteluun tulevaan avantokauteen viilenneessä Saimaassa, +14 C, kun parhaimmillaan oli jo +26 C. Olin Hesan reissulla poissa pari saunailtaa; heti huomasin, miten rentouttava sielun ja ruumiin hellittely Myllysaaren ilta on...kun saa rauhassa saunoa ja uida, istuksia, jutella 3-4 tuntia. Juoda kahvit terassilla Eevan asussa, tai paistaa makkaraa. Viimeiseksi käyn uimassa, että jää raikas olo. Ystäväni ja naapurini sanoikin, että Myllysaaren naisten sauna avasi aivan uuden aikakauden, uuden elämäntavan: viisikymppinen nainen ei muuta kaipaa, että jaksaisi töissä ja kotona.
Salaisuutena! Keksimme koirankävelyreissulla naapuri-saunakaverini kanssa rantakalliot aivan kätevän polun päässä, missä tuskin kukaan käy. Olimme tottuneet uimaan ilman uimapukua, niinpä emme niitä käyttäneet rantakalliollakaan. Ohi kulki välillä veneitä, mutta silloin nappasimme pyyhkeet tai pysyimme vedessä.
Rentouttava ilta oli myös Mäkelänrinteen uimahallilla maanantai-iltana 30.8. Kävin vesijuoksemassa niinkuin työssä ollessani, usein ystävieni kanssa siellä. Aamulla Saku-lapseni oli lentänyt Kiinaan ja olo oli aika haikea. Maaken ja Tuulan tuttu seura siirtolapuutarhassa vei ajatukset pois Sakun lähdöstä. Maake vielä piti minusta väsyneestä huolta, tarjosi lohileipiä, kanasalaattia ja villasukat..ja vei viimeiseksi yöksi Sakun tyhjään asuntoon patjalle nukkumaan. Kiitos Maake!
Välillä tätä kirjoittaessani luin blogeja klikkailemalla sinne tänne, sattui eteeni asiaa avannosta. Avanto ei kai olekaan yhtä paljon ikäjuttu miehille Minulle tuntematon kolmekymppinen mies kirjoitti avannnossa hyppimisestä näin:
Tuo avannossa hyppiminen on muutenkin taas asia joka viehättää minua. Ensinnäkin silloin kun sinne veteen menee ja henki salpautuu, niin tuntuu kuin vasta todella hengittäisi. Nurinkurista ja minulle aivan liian vaikea pukea sanoiksi. Kun vedestä nousee sääriä särkee. Se fiilis on kiva kun lämmintä vettä menee säärille ja kipu vaihtuu viileäksi ja rennoksi oloksi. Olen kai ihastunut siihen tunteeseen ja minua hymyilyttää kun kävelen pakkasessa autolle ja jalat tuntuvat viileiltä.
Avantoa odotellessa kuva viime vuodelta:
Naistensaunalla tänään sai jo pienen tuntuman reippaampaan totutteluun tulevaan avantokauteen viilenneessä Saimaassa, +14 C, kun parhaimmillaan oli jo +26 C. Olin Hesan reissulla poissa pari saunailtaa; heti huomasin, miten rentouttava sielun ja ruumiin hellittely Myllysaaren ilta on...kun saa rauhassa saunoa ja uida, istuksia, jutella 3-4 tuntia. Juoda kahvit terassilla Eevan asussa, tai paistaa makkaraa. Viimeiseksi käyn uimassa, että jää raikas olo. Ystäväni ja naapurini sanoikin, että Myllysaaren naisten sauna avasi aivan uuden aikakauden, uuden elämäntavan: viisikymppinen nainen ei muuta kaipaa, että jaksaisi töissä ja kotona.
Salaisuutena! Keksimme koirankävelyreissulla naapuri-saunakaverini kanssa rantakalliot aivan kätevän polun päässä, missä tuskin kukaan käy. Olimme tottuneet uimaan ilman uimapukua, niinpä emme niitä käyttäneet rantakalliollakaan. Ohi kulki välillä veneitä, mutta silloin nappasimme pyyhkeet tai pysyimme vedessä.
Rentouttava ilta oli myös Mäkelänrinteen uimahallilla maanantai-iltana 30.8. Kävin vesijuoksemassa niinkuin työssä ollessani, usein ystävieni kanssa siellä. Aamulla Saku-lapseni oli lentänyt Kiinaan ja olo oli aika haikea. Maaken ja Tuulan tuttu seura siirtolapuutarhassa vei ajatukset pois Sakun lähdöstä. Maake vielä piti minusta väsyneestä huolta, tarjosi lohileipiä, kanasalaattia ja villasukat..ja vei viimeiseksi yöksi Sakun tyhjään asuntoon patjalle nukkumaan. Kiitos Maake!
Välillä tätä kirjoittaessani luin blogeja klikkailemalla sinne tänne, sattui eteeni asiaa avannosta. Avanto ei kai olekaan yhtä paljon ikäjuttu miehille Minulle tuntematon kolmekymppinen mies kirjoitti avannnossa hyppimisestä näin:
Tuo avannossa hyppiminen on muutenkin taas asia joka viehättää minua. Ensinnäkin silloin kun sinne veteen menee ja henki salpautuu, niin tuntuu kuin vasta todella hengittäisi. Nurinkurista ja minulle aivan liian vaikea pukea sanoiksi. Kun vedestä nousee sääriä särkee. Se fiilis on kiva kun lämmintä vettä menee säärille ja kipu vaihtuu viileäksi ja rennoksi oloksi. Olen kai ihastunut siihen tunteeseen ja minua hymyilyttää kun kävelen pakkasessa autolle ja jalat tuntuvat viileiltä.
Avantoa odotellessa kuva viime vuodelta:
lauantai 4. syyskuuta 2010
Sauna, syyspiha ja onnistunut komposti
Uuteen saunaan? No ei vielä. Ikkunat on viimein asennettu saunaan, ne piti teettää tilaustyönä, vanhanmalliset. Hetken ajatteli äiti jo åääsevänsä lauantaisaunaan, ensimmäisen kerran uuteen saunaan. Sähkömiehen pitää vielä lopetella suunnittelemansa kohdevalot saunan ikkunan päälle.
Loppusiivous...pihaa jo pojat siivoilivatkin, tasoittivat multakasoja ja ovat sirkkelöineet lautajämät sieväksi pinoksi pihalle saunapuiksi. Mutta kolmen kuukauden työ näyttää olevan ihan loppusuoralla. Pääsisimmeköhän saunaan ensi viikolla? Remontissa meni koko kesä. Neljäs kuukausi jo menossa.
Omppusouvi. Keräilen pudonneita omenoita ja keitän omenahilloa mausteena kanelitanko ja paistelen omenapiirakoita. Ohje on helppo, sekoita vaan, laitan sen seuraavaan postaukseen. Kohta kuuden omenapuun omput pitää tiputella alas ja mennä mehuasemalle.
Kompostin tutkiminen. Se oli riemullinen hetki. Saku aukaisi keväällä aloitetun avokompostin. Se oli melkein valmista multaa! Mikä upea näky! Olen tutkinut silmä kovana kompostikirjallisuutta...jees mulla on kompostikirjakin. Saku vähän naureskeli, miten tarkkaan kokosin kompostia keväämmällä, mutta nyt innoissaan huuteli pihalta; äiti sun täytyy tulla kattomaan. Ja siinä se oli, yllätys, miten hienosti kompostointi toimii. En tietenkään ymmärrä niitä pihan omistajia, jotka eivät kompostoi. Tuntuu, että paras juttu on keksiä, kuinka paljon lisää kompostoitavaa saan, tai ei tarvitse keksiä, kyllä puutarhasta koko ajan tulee lisää...ja lehdet pian putoavat ...taidan mennä asioiden edelle! Mutta kun komposti koukuttaa. Siis tuokaa meille kaikki kompostoitava materiaali. Iloisena minä ja komposti vastaanotamme. Sen takia Saku teki toisen kompostin siihen vierelle. Muista katsoa kuva muhevasta kompostistani, alla.
Mietin jo mitä laitan kasvamaan ensi kesänä. Ai niin, kolme valtavaa kurpitsaa on kellarissa. Toinen ihana saavutus. Niitä kasvatan ensi kesänä. Entä muuta: lisää syysleimuja eli lokseja. Leijonankitoja, jotka kasvatin taimesta, ne kukkivat nyt syyskyyn alussakin napakasti. Papuja, palsternakkaa, punasipulia, punajuuria, pinaattia, perunoita, yrttejä. Jotkut alkavat katsella puutarhakirjoja kevättalvella, minä nyt.
Saku meni Kiinaan, asettui kaupunginkokoiselle kampukselle omaan huoneeseen. Sai kiinankännykän ja joutui teatterikomiteaan. Opiskelu alkaa maanantaina, viides syyskuuta. Dalianista ja opiskelusta siellä enemmän toisessa blogissani www.siperiankautta.blogspot.com.
Loppusiivous...pihaa jo pojat siivoilivatkin, tasoittivat multakasoja ja ovat sirkkelöineet lautajämät sieväksi pinoksi pihalle saunapuiksi. Mutta kolmen kuukauden työ näyttää olevan ihan loppusuoralla. Pääsisimmeköhän saunaan ensi viikolla? Remontissa meni koko kesä. Neljäs kuukausi jo menossa.
Omppusouvi. Keräilen pudonneita omenoita ja keitän omenahilloa mausteena kanelitanko ja paistelen omenapiirakoita. Ohje on helppo, sekoita vaan, laitan sen seuraavaan postaukseen. Kohta kuuden omenapuun omput pitää tiputella alas ja mennä mehuasemalle.
Kompostin tutkiminen. Se oli riemullinen hetki. Saku aukaisi keväällä aloitetun avokompostin. Se oli melkein valmista multaa! Mikä upea näky! Olen tutkinut silmä kovana kompostikirjallisuutta...jees mulla on kompostikirjakin. Saku vähän naureskeli, miten tarkkaan kokosin kompostia keväämmällä, mutta nyt innoissaan huuteli pihalta; äiti sun täytyy tulla kattomaan. Ja siinä se oli, yllätys, miten hienosti kompostointi toimii. En tietenkään ymmärrä niitä pihan omistajia, jotka eivät kompostoi. Tuntuu, että paras juttu on keksiä, kuinka paljon lisää kompostoitavaa saan, tai ei tarvitse keksiä, kyllä puutarhasta koko ajan tulee lisää...ja lehdet pian putoavat ...taidan mennä asioiden edelle! Mutta kun komposti koukuttaa. Siis tuokaa meille kaikki kompostoitava materiaali. Iloisena minä ja komposti vastaanotamme. Sen takia Saku teki toisen kompostin siihen vierelle. Muista katsoa kuva muhevasta kompostistani, alla.
Mietin jo mitä laitan kasvamaan ensi kesänä. Ai niin, kolme valtavaa kurpitsaa on kellarissa. Toinen ihana saavutus. Niitä kasvatan ensi kesänä. Entä muuta: lisää syysleimuja eli lokseja. Leijonankitoja, jotka kasvatin taimesta, ne kukkivat nyt syyskyyn alussakin napakasti. Papuja, palsternakkaa, punasipulia, punajuuria, pinaattia, perunoita, yrttejä. Jotkut alkavat katsella puutarhakirjoja kevättalvella, minä nyt.
Saku meni Kiinaan, asettui kaupunginkokoiselle kampukselle omaan huoneeseen. Sai kiinankännykän ja joutui teatterikomiteaan. Opiskelu alkaa maanantaina, viides syyskuuta. Dalianista ja opiskelusta siellä enemmän toisessa blogissani www.siperiankautta.blogspot.com.
perjantai 27. elokuuta 2010
Juhlat, joita ei ole, pidettiin
Äiti täytti eilen 88 vuotta.
Kaksi viikkoa aikaisemmin:
- Niitä juhlia ei sitten ole.
Viikoa aikaisemmin:
- Jos jaksaisi vielä tehdä vanhanaikaisen tiikerikakun. Ei meille kuitenkaan ketään tule. Ketään ei käsketä.
- Aina ennen tein pieniä karjalanpiirakoita. Olisihan vielä kerran mukava tehdä.
Kaupassa:
- Lapsille otetaan karkkia. Millaisia ne on parhaat. Ai, tämmöisiäkö ne syö (tutkittiin irtokarkkeja).
Päivää ennen :
Hain torilta mansikoita, mutta enää ei saanut. Mietin kelpaisiko pensasmustikat. Niitä ei äiti ollllutkaan en maistanut, ja piti niistä. Kakun piti olla kostutettu, mutta ei sellainen vesilötky. Päälle vispattua kermaa, sisälle banaania ja mansikkahilloa. Pensasmustikoilla ja mantelilastuilla koristettiin kakku. Saku, tyttärenpoika, leipoi pullat.
Karjalanpiirakat teimme yhdessä, äiti ja minä. Äiti kaulitsi. Saku laski, että koossa oli jo sen seitsemän sorttia, ja keskustelimme siitä, miten ennen juhlapöydässä piti aina olla sen seitsemän sorttia. Siis perinteiseen tapaan: pullaa, tiikerikakkua, täytekakkua, omenlajiaapiirakkaa, karjalanpiirakoita ja kahta lajia pipareita.
- Ei nämä ole juhlat, iltapäiväkahvit vaan.
Ei-juhlapäivänä:
- Soita niille nyt, että eivät syö ennen tuloa,muuten menee piirakat hukkaan kun eivät ole nälkäisiä.
Soitin veljen perheelle, ja pian lähiperhe oli koossa, kaikkea maisteltiin ja lapsenlapsista oli parasta kun isomummi oli varannut irtokarkkeja.
- Mie en pitänyt näitä kun jotain höttöä ne on, Seikka sitten näytti mistä ne lapset tykkää. (ainoastaan äiti käyttää minusta lempinimeä Seikka, aikoinaan isäkin).
Kaikista ei-juhlijoista ei-juhlissa oli mukavaa.
Kaksi viikkoa aikaisemmin:
- Niitä juhlia ei sitten ole.
Viikoa aikaisemmin:
- Jos jaksaisi vielä tehdä vanhanaikaisen tiikerikakun. Ei meille kuitenkaan ketään tule. Ketään ei käsketä.
- Aina ennen tein pieniä karjalanpiirakoita. Olisihan vielä kerran mukava tehdä.
Kaupassa:
- Lapsille otetaan karkkia. Millaisia ne on parhaat. Ai, tämmöisiäkö ne syö (tutkittiin irtokarkkeja).
Päivää ennen :
Hain torilta mansikoita, mutta enää ei saanut. Mietin kelpaisiko pensasmustikat. Niitä ei äiti ollllutkaan en maistanut, ja piti niistä. Kakun piti olla kostutettu, mutta ei sellainen vesilötky. Päälle vispattua kermaa, sisälle banaania ja mansikkahilloa. Pensasmustikoilla ja mantelilastuilla koristettiin kakku. Saku, tyttärenpoika, leipoi pullat.
Karjalanpiirakat teimme yhdessä, äiti ja minä. Äiti kaulitsi. Saku laski, että koossa oli jo sen seitsemän sorttia, ja keskustelimme siitä, miten ennen juhlapöydässä piti aina olla sen seitsemän sorttia. Siis perinteiseen tapaan: pullaa, tiikerikakkua, täytekakkua, omenlajiaapiirakkaa, karjalanpiirakoita ja kahta lajia pipareita.
- Ei nämä ole juhlat, iltapäiväkahvit vaan.
Ei-juhlapäivänä:
- Soita niille nyt, että eivät syö ennen tuloa,muuten menee piirakat hukkaan kun eivät ole nälkäisiä.
Soitin veljen perheelle, ja pian lähiperhe oli koossa, kaikkea maisteltiin ja lapsenlapsista oli parasta kun isomummi oli varannut irtokarkkeja.
- Mie en pitänyt näitä kun jotain höttöä ne on, Seikka sitten näytti mistä ne lapset tykkää. (ainoastaan äiti käyttää minusta lempinimeä Seikka, aikoinaan isäkin).
Kaikista ei-juhlijoista ei-juhlissa oli mukavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
