Leipä on komija ku emäntäkin.

Luomuleipä on kuulemas statussymbooli. Jaahas. Voi olla, että joissakin piireissä niin voi ollakin. Itsekin kyllä mieluusti ostan paikkakunnan pienleipomoiden leipää, sitä ei luomuna mainosteta ja ehkä ei tiukasti olekaan. Ostan mieluusti torilta luomutilan jauhoja. En statuksen vuoksi, vaan kannaattaakseni lähiruokaa, saadakseni terveellisempää puuroa tai lepuskoita. Niitä paistoin viimeksi, oman maan perunoista ja luomuohrajauhoista Liperistä. Samalla joskus tulee mieleen myös pienentynyt hiilijalanjälkeni. Syömmehän paljon lähiruokaa. Omastakin pihasta. Hernekeitto porisi tänään suomalaisista herneistä ja tilateurastamon luista.

Lienee ihan totta, että itäisessä Suomessa on eniten pieniä leipomoita, ja näin valikoima kaupoissa on suuri. Meillä on aina Korpelan ruisleipää ja useimmiten Pullin tai Korpelan rieskaa. Rieska täälläpäin on pyöreä hiivalla kohotettu leipä, jossa on joko ohra- tai kaurajauhoja. Ei kaupan höttöjä viipaleita, ei päämummo niitä huoli. En kaipaa itsekään.

Äitipäämummo vähän sotkee ajatustani hiilijalanjäljen pienentämisestä, sillä aamupuuroksi kelpaavat vain Nallen neljän viljan hiutaleet, minä hauduttaisin hartaasti, keittäisin ohraryynistä tai tattarista uunipuuron. Joskus keitänkin.  Mutta joissain asioissa on päämummolle annettava periksi. Puuron päälle laitamme molemmat pellavasiemenrouhetta ja puolukoita. Siis puuroa aamulla. Se on hyvä!

Tulin katsoneeksi keittokirjakirjastostani lepuskan/leposkan/liepuskan ohjeen Karjalaisesta keittokirjasta. Ihan oikein se meni, vaikka lapsesta saakka olen tiennyt mitä ainekset ovat; perunamuussia ja ohrajauhoja, kananmunaa ja suolaa. Niistä leivotaan pehmeitä kakkaroita, näyttävät pitaleiviltä. mutta perunan ansiosta ne sulavat suuussa. Yhtymäkohtia Lähi-idän pitaleipään ja Intian niemimaan naan-leipiin siinä mielessä, että malli on sama ja ne tulee syödä tuoreeltaan.

Kun joku aihe putkahtaa esiin, tuntuu, että aiheesta ilmaantuu samaan aikaan jotakin muuta toiselta taholta. Sattumalta osui eteen artikkeli leivänteosta jo mahdollisesti kivikaudella; tehtiinkö jo silloin samantapaisia kakkaroita, josta maailman pitaleivät ja leposkat ja rieskat ovat periytyneet? Siteeraan tässä Hesarin artikkelia 19.10.2010:

....Tämä tarkoittaa, että kivikauden ihmiset keräsivät ja kuivasivat kasveja ja jauhoivat niitä ravinnoksi jo 30 000 vuotta sitten. Löytö muuttaa käsityksiä, joiden mukaan kivikauden ihmisten ruokavalio olisi koostunut vain lihasta ja satunnaisista marjoista ja hedelmistä.



Jauhinkivien löytyminen näin laajalta alueelta viittaa siihen, että tapa on ollut vakiintunut kivikautisissa ihmisyhteisöissä ja säännöllinen osa ihmisten ravitsemusta.


Tutkijat eivät osaa sanoa miten jauhetta on käytetty. Ihmiset ovat mahdollisesti sekoittaneet sitä veteen puuromaiseksi mössöksi tai paistaneet siitä ohuita "leipiä".

Leposka/lepuska/liepuska, potatrieska Karjalaisen keittokirjan mukaan (Tammi)
(pikku leipänen, venäjän sanasta hlieb, leipä)

*perunoita
*suolaa
*laskumaitoa (tai rasvatonta tai kokomaitoa, perunan keitinvettä) nesteeksi
*ohralestyjauhoja

Perunat kuoritaan ja keitetään. Keitinvesi kaadetaan toiseen astiaan ja perunat survotaan hienoksi.
Lisätään suolaa ja maitoa sen verran, että seoksesta tulee löysän puuron vahvuista.

Jauhoja sekoitetaan minkä kapustalla saa sekoittumaan. Jätetään vähäksi aikaa imeytymään peitettynä. (Voit käyttää myös ylimääräisen perunamuussin tähän)

Pyöritetään jauhotetulla pöydällä palloiksi, jotka taputellaan teevadin kokoisiksi ohuiksi kakkaroiksi (1/2-1 cm paksuja) . Pistellään ja koristellaan haarukalla uuniin laitettaessa. Paistetaan uunin arinalla kuumassa lämmössä kauniin ruskeaksi. Syödään voin kanssa sellaisenaan tai muun ruoan kanssa leivän asemesta. (Ruokolahti)
Itse olen laittanut joskus kananmunaa taikinaan, ja paistelen ne leivinpaperin päällä +300 C kuumassa uunissa. Meilläpäin Etelä-Karjalassa käytetään ohraa, mutta vehnää ja ruistakin käytetään varsinkin Kannaksen alueella.

laskumaito: kurri, kuorittu maito
kapusta: puukauha

Leipä on komija ku emäntäkin. (Viipuri)
Sillo nuor syöp ko leivä näkköö. (Jääski)

Kumpujen alla. Matkakertomus perjantaina osa 1 1

Oi ihmeellistä mitä voi tapahtua, jos auto sammahtaa ja kuitenkin pitää lähteä asioita hoitamaan.
Jouduin, tai paremminkin sain onnekseni kävellä muutaman kilometrin syvänsävyisessä syysiltapäivässä. Matkaan ja sen sattumiin kului 3,5 tuntia.

Matka alkaa ihmetellessä 20 bussilastin purkautuessa paikallisen marketin parkkipaikkalla. Olen kotikaupunkiini muuttettuani jo keksinyt, että valtavat marketit täällä ovat valtavia, koska rajan takaa Venäjältä käy paljon ostosmatkailijoita. Muuten valikoimat eivät olisi niin suuret.

Mutta siitä suunnistin pikaisesti kotimatkalle pujotellen täyden suuren parkkipaikan autojen välitse. Matkalle osuisi vanha hautuumaa, jonka läpi suunnittelin kulkevani, siellä on isoisäni, seppä Jaakko Alfred Sarellin itsetekemä hautaristi. Matkan varrella olisi Tykin vanha kaupunginosa.  Tykki on vanha puutaloalue, kadut hiekkaisia, talot mansardikattoisia, tai vaatimattomia mökkejä, jotka melkein tukehtuvat tien viereen, sillä tientekijät ovat aikojen kuluessa leventäneet ne autoille sopivimmiksi ja tunkeneet tienreunan talon lautaseiniin kiinni. Toisella kadulla huomaan uskomattoman kauniita vuosisadan alun puutaloja, osa kauniisti korjattuna, pihat täynnään omenapuita ja marjapensaita ja polttopuita. Nyt en huristakaan läpi kadun matkalla jonnekin, vaan kurkkailin pihoihin, ja mitä löysinkään! Ihania kumpuja! Kumpujen alla salaisen hämärät maakellarit! Olisikohan niissä kriikunahillopurkkeja ja lanttuja? Olisipa minullakin sellainen pihalla. Kamera sattui olemaan taskussa ja aloitin kuvaamaan. En voinut päättää mitä katua kulkisin hautausmaan portille; kuljeskelin lopulta siksakkia ettei yksikään menninkäiskumpu jäisi huomaamatta ja kuvaamatta.

Enhän minä kaikkia varmaankaan saanut näköpiiriini, sinne täytyy mennä uudestaan!
Miten iloiseksi tulinkaan niitä kuvatessani! Surullisia ajatuksia on ollut viime päivien aikana, ja nyt ihan oikeasti tuntuu, että ne surujen aiheet ovat väistymässä ajan mittaan, luontevasti ja  niinkuin tarkoitettu on. Samalla tavoin tunsin, kun kaksosteni syntyessa keskosena 3 kuukautta ennen aikojaan. Olin ihan varma, että selviämme silloin. Niinkuin selvisimme! Niin olen nytkin varma.

Perjantaikävelyn osa 2. jatkuu huomenissa.

Google ilmoittaa, että valokuvakiintiöni loppui nyt!

Pitääköhän aloittaa uusi blogi tai ostaa lisätilaa. Mitenkähän tämä nyt oikein toimii!

Näin sanottiin:

Hups! Tallennustilasi loppui. Käytät 100 % valokuville varatusta 1 Gt:n kiintiöstä. Osta lisää tilaa

Kuvat tallennetaan Picasa-verkkoalbumien tiliisi ja ne sisältyvät kuville varattuun 1 gigatavun ilmaiseen tilakiintiöön. Hankkimasi lisäsäilytystila jaetaan Gmailin, Picasa-verkkoalbumien ja Google-dokumenttien kesken. Lisätila lasketaan ilmaisen kiintiön päälle. Lisätietoja....

Suruinen päivä

Aisha kävelee Max-koira seuranaan pimeässä Melbournen yössä ja soittaa sieltä äidille. Suruissaan. Minäkin olen suruissani. Niin kaukana, en pääse rutistamaan lähelle.

Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.

Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.




Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?

Lumikiireitä ja uuden terveyden huoltolain muutoksista!

Luminen pihamaa aamulla. Iltapäivän mittaan kaikki lumi oli hävinnyt ja kylmä pohjoistuuli huusi huuhuu, nyt jäädytääään. Vuosisadan kuumin kesä on mennyt, näin on uskottava. että sellaista tuskin eteeni tulee. Korjailin viimeiset purjosipulit maasta, jätin vielä palsternakat, nekin pysyvät hyvinä talven yli. Maa-artisokat saavat vielä olla piilossa, ehkä osa kevääseen asti. Lehtikaalit nauttivat pakkastujauksesta ja makeutuvat.
Aamusella söimme haudutettua ruispuuroa voisilmällä. Se on suosikkini, mutta äiti vain keittää ja keittää neljänviljanpuroaan. Oli kiva poikkeus tänään. En nyt viitsi keittää itselleni erilaista, syön samaa kuin äiti.

Päänsärkyä äidillä. Mietin, miksi noustessani ylös ja kauemmin istuttaessa on jäykkä olo. Äiti ei vaikuta jäykältä, nousee napakasti liikkeelle. Onko tämä oire jostain, iän vaikutuksesta liikkumiseen? No voi.  En ole siihen oikein kiinnittänyt huomiota, kun olen jotenkin luullut, että iän tullessa sellaisia jäykkyyksiä tulee pikkuhiljaa.

Lounaaksi hain pakkasesta ihanaa kaalilaatikkoa ja mansikkakiisseliä.

Sitten naistensaunaan ja Saimaaseen uimaan. Vesi on jo +7 C ja se tuntuu jo melkein avannolta.
Saunakeskustelu kiertyy terveyspalveluihin. Ihmettelimme Eksoten (terveyspiirimme eksoottinen nimi) toimia, miten vaikea on saada hoitoa, lääkäriä ei helpolla saa edes tavata.

Iltasella televisiossakin keskusteltiin terveyspalveluista, vanhusten ja nuorten tarvitsemat palvelut laitettiin vastakkain. Kumpi on tärkeä? Miksi vastakkainasettelu!

Vanhusten huolto vie kasvavan osan rahoista, sanottiinn televisiokeskustelussa. Tämä suhteessa esimerkiksi paniikkihäiriöisten tai anoreksiasta kärsivien nuorten tarvitsemaan hoitoon.  Sallamari, nuori, hoitokokemuksistaan kertova haastateltava, kertoi, ettei systeemi toimi ollenkaan. Jatkuvuutta ei ole, koska hoitohenkilökunta vaihtuu. Onko edes ammattitaitoa, hän kysyi?

- Tahti joilla mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa, on huima, sanoi poliitikko Maria Guzenina. Uusi terveydenhoitolaki ei auta. Asetukset jaa, mutta noudatetaanko niitä edes. Määärärahoja ei ole. Koko perhe tarvitsee hoitoa, nuori sairastunut sairastuttaa myös perheensä, ellei alkupäässä satsata.

Nuorisopsykiatrian ylilääkäri (Kuopio) kertoo:  Rahatilanne on vaikea. Yksittäiselle avuntarvitsejalle avun saaminen on sattumanvaraista joskus. Poliittista päättäjää vain kiinnostaa raha.
Nuorisopsykiatrian palveluissa on iso aukko. Mistä tarvittavat palvelut otetaan?

Terveydenhuoltolain muutokset alkavat keväällä 2010.  Maria Guzenina sanoo, ettei laki  tule toteutumaan suunnitellussa muodossa.

Nuorten hoidosta kiistellään. Vanhusten hoidosta valitetaan. Käytännössä törmäämme äidin kanssa nähin asioihin melkein päivittäin. Nytkin äiti sai terveyskeskuslääkärin vasta 3 viikon päähän, kun halusi vastaanotolle jatkuvan päänsärkynsä ja kohonneen verenpaineen vuoksi.

En osaa tätä otsikoida. Lue niin tiedät miksi.

- Nyt se tuli. Mihin se parkkeeraa, onks sun auton takana tilaa (katsoo ulos)

- Ai tuonne aidan taakse. No tuossa tulee, sehän on nuori. Vahva musta tukka. (nuoruus on hieman negatiivinen piirre tässä hommassa)
- Onkohan sillä omat välineet?
- No päivää, minä olen niitä sotaveteraaneja. Olin rintamalla, ihan siinä etulinjassa. Kyllä siellä meinasi kova paikka tulla, mutta olin nuori, enkä muusta tiennyt. Se on niin musta ja nokinen. Että pitää olla varovainen. (tämä kätellessä, tarina rintamalta)

Tulija menee töihinsä.

- Annoitko harjan. (ponnahtaa pystyyn ja menee katsomaan)

- Aukasitko sivuoven, että voi kaataa likavedet ulos. (ponnahtaa pystyyn ja menee sanomaan)

- Sanoitko, että ei kaada likavesiä uuden saunan lattialle, siinä voi olla vaikka mitä mönjää, eikä sitä saa pois. Että ottaa sen läkkiämpärin likavesille (ponnahtaa ylös ja menee kertomaan)

- Sanoitko, että katto pitää pyyhkiä. (melkein ponnahtaa pystyyn mennäkseen kertomaan)

- Kuule äiti, antaa siivoojan tehdä työnsä. On hänellä varmasti kokemusta, että osaa pannuhuoneen siivota.

- No ei niin likaista kenelläkään ole. Ei tämmöstä työtä. Kyllä minä sanoin kun tilasin, että jos sellaisen työn voisi tehdä, niin muuta ei tarvitse. Että on kokenut siivooja, sanoin.Pitää sitten pestä sauna sen jälkeen kunnolla, kyllä sinne menee pölyä, onko edes osannut laittaa saunan oven kiinni....

- Kuule äiti, en nyt menisi enää neuvomaan siivoojaa.

- No mie olisin ensin pyyhkinyt...

Rintamanaisjärjestö kustantaa jäsenilleen milloin ikkunanpesun milloin siivosapua, kerran, pari vuodessa parin tunnin ajan. Muutamat liki ja yli yhdeksänkymmpiset naiset kokoontuvat sinnikkäästi ja pitävät viralliset kokouksensa kerran kuussa. Kun vielä pari vuotta jaksettaisiin, sanovat iäkkäät rouvat, molemmin puolin yhdeksänkymmenen ikää.

Vielä nämä muutamat hyväkuntoiset rintamanaiset järjestävät teatteri-iltoja ja jonkun tutustumismatkan lähialueelle. Viime keskiviikkona 10 rintamanaista kävi katsomassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa Kekkonen esityksen.

- Oli laitettu Kekkonen aika rivoon valoon.

- Näytettiin liikaa juominkia ja niin paljon kiroiltiin.

- Oli siinä Kekkosessa enemmän hyviä puolia, ei se nyt koko aikaa.

- Tämmöiseks nyt teatterissa menty, kiroilllaan vaan. Joka esityksessä kiroillaan. Semmoseks mennyt.

- Kyllä se oli kova mies, Kekkonen, Suomi sai olla rauhassa, ei sitä pöllytetty.

- Olihan sillä naisia, mutta kun Sylvi oli niin sairas.

Rivien välistä ymmärsin, että naisjutut hyväksyttiin. Minulle oli yllätys näin myönteinen suhtautuminen Kekkosen naisjuttuihin. Olin äidin ystävän mukana esityksessä ja keskustelimme siitä jälkikäteen matkalla kotiin.

Esitys oli  yllättävän kattava historiakuvaus Kekkosen ajasta ja varsinkin siitä, miten Kekkosen aika vaikuttaa vielä nykypäivän politiikkaan. Lavalle oli saatu presidentiksi tavoittelevat Sauli, Paavo ja Nallekin, Kekkonen "takapiruna määrämässä". Pikkuisen itseäni häiritsi koominen käsittely, mutta ajattelin, että pikkukaupungin teatteria ei voi tehdä liian vakavaksi, ja satiiriksi näytelmä oli tehtykin.

Tavallaan katsojien kosiskelua ryyppäämisten, saunareissujen ja naisjuttujen rempsakka korostaminen. Suurin osa näytelmistä oli takautumia peilautuen nykypolitiikkaan, siksipä sain selittää miksi morsiuspukuinen Sylvi ilmestyi lavalle "hortoilemaan". Selitin, että Sylvi oli aina Kekkosen mielessä, vaikka maailma tarjosi naisia ja ryyppyjä. Vanhoille rouville tällaiset lomittaiset takautumat olivat vähän hankalia, ei aina ehditty mukaan kun seilattiin Kekkosen ajan ja nykyajan vaihtuessa ja sekoittuessa tiuhaan. Näytelmään oli yritetty mahduttaa kaikki.

Naistulkit oli asetettu rooliin, joss stereotypiat saivat iskeä vasten kasvoja. Onko venäläinen tulkki keimaileva, ultramikrohameinen, valtiovieraiden kanssa pelehtivä tragikoominen pelle? Ei kai.

Mutta niin, populistinen musiikkisatiiri irroittelee häikäilemättömästi. Kaj Cydeniuksen tekemät laulut olivat parasta näytelmässä.

Lokakuussa kesä on loppu ja myyrät myllää

Tuli kiire pihahommiin, kylmä yllätti ja paljon olisi tekemättä. Aurinko paistaa, mutta parina aamuna on ollut hallaa. Koko päivän olen istutellut ja kaivellut, kantanut kompostiin, laajentanut ja valmistellut kukkapenkkiä, mihin aioin jakaa syysleimuja. Onkohan jo liian myöhä jos näin kylmä jatkuu. Pitää kysyä huomenna asiaa tuntevilta.

Myyrät mellastavat perunapellossa, löysin aika kasan kun halla oli kaatanut perunanvarret. Myyrät eivät nyt niin pahoja ole, oikeastaan. Mietin mitä ne niillä perunoilla tekevät. Tulevatkohan hakemaan ne alas varastoihinsa? Jätän kasan paikalleen ja seuraan mitä tapahtuu.

Istutin joku päivä sitten valkosipuleita rivin keskelle vihannesmaata, ja sitten luinkin, että myyrät eivät tykkää sipulikasveista (vai tietyistä sipulikasveista?). Olin tilannut ihania sipulikukkia viidelläkympillä ja ripottelin ne perennapenkkiin. Kalliita myyräkarkottimia, mutta toivottavasti kukat ovat ensi kesänä hintansa arvoisia. Tämän kesän sipulikukat, gladiolukset ja sen sukulaiset eivät myyriä karkottaneet, mutta eivät myöskään menestyneet, varret kasvoivat kauniisti, mutta kukkavarren kasvaessa koko kasvi alkoi ruskettumaan eikä kukista tullut mitään. Mikähän niille tuli? Ehkä liian kuivaa, tosin kastelin ahkerasti.

No niin myyrät, tässä tulee karkotussipulit, nimetkin ovat latinalaiset, ettäs katoatte aidan toiselle puolen heti:
Allium forelock, lila pitkävartinen iso pallolaukka, joss töyhtö, 2 sipulia
Allium Karataviense "Ivory Queen" pallolaukka, 5 sipulia
Allium Ampkectens, matalampi monikukkainen valkoinen pallolaukka, 1 sipuli

Myyristä tulee mieleen aina Aishan suosikki MYYRÄ, kirjoja ja taisi olla lasten piirrettykin. Ovathan ne kuitenkin söpöjä ja aika toimeliaita.

Korjasin viimeiset tomaatit. Pieniä raakoja tomaatteja  olisi vielä ollut kasvamassa, kesä loppui kesken. Pitää etsiä vihreistä tomaatista tehdyn pikkelsin tai hillokkeen ohje. Paistetut vihreät tomaatit kummittelee myös mielessä, joku amerikkalaisten juttu se on.
Maassa on vielä palsternakat, lehtikaali ja maa-artisokat, nehän saavatkin olla, koska ne paranevat pienessä pakkasessa. Peittelin jalokärhön havuilla. Siirtelin väriminttua, se tuntuu olevan kestävä ja napakka kukkimaan, kestääköhän näin myöhäisen siirtelynkin.

Äitikin lähti sauvakävelylle korttelin ympäri ja palatessaan sanoi, että enempää ei olisi jaksanutkaan.
Keitettiin iltapäiväkahvit ja syötiin omenapiirakkaa.

Hain ystävältä joriinin juuria ja sain jonkun japanilaisen sireenin ison taimen (nimi on epämääräinen). Siitä saa hyvän näkösuojapensaan takapihalle.

Illan maagisesta ohjelmasta toisessa blogissani.

Myyrän keräämä perunavarasto

Pihan syysleimupenkki remontissa

Purjot ovat pieniä, rapsakoita peukalonpaksuisia.

Viimeiset tomaatit 8.10.2010

talviverhot

Kesäverhot vaihdettiin talviverhoihin. Sitä ennen pestiin ikkunat. Niinkuin taas tehdään keväällä.
Oi, millaisessa mörköpesässä oltiinkin, sanoi päämummo ja ihaili syysauringossa putipuhtaita ikkunoitaan.

Minä taas, en ole aivan yhtä säännöllisesti ikkunoita pessyt....