Sauna lämpiää

Sauna lämpiää. Posket punaisena tulin ssaunanlämmitykseen tunnin potkuroinnin jälkeen.  Possunkylkiluut (spare ribs) tirisevät uunissa. Nyt neljän jälkeen vielä sinisenharmaa hämärä. Löysin tien varrelta tunnelmaisen kuvauspaikan. Huomenna täytyy potkuroida sinne uudestaan.

Mieli on hyvä ja rauhaisa monessakin mielessä. Tämä päivämäärä on muistettavan erikoinen, 21.1.2011 siis. Toinen muistettava on 14.1.2011. Istun saunan alalauteella ja katselen tulenliekkejä. Osaan jo sytyttää saunanuunin kertaheitolla, mutta saan joka saunassakäynnin aikana luennon äidiltä siitä, miten väärin asettelen pellit. En enää keksi, millä millimetriasteikolla osaisin pellin asentoa mitata. Mutta löylyt ovat uudessa saunassa pehmeät ja makeat. Ja kas, tällä kertaa en saa luentoa, miten pelkällä vedellä ei voi peseytyä. Vaikka olen allergiatohtorin määräyksestä tehnyt niin nelisenkymmentä vuotta.

Se suurin tekijä hyvään mieleen, on vielä sen verran kesken,  tekeytymässä, ettei sitä voi julkistaa. Mutta niin todellinen. Niin täydellinen.

Toinen hyvän mielen tekijä on, että sain selitettyä äidille Pakistanin-Intian matkan hyvällä hetkellä, niin, ettei siitä äidille tullut paha mieli. Näyttää siltä, että Espanjan matka osoitti, että äiti tulee aivan hyvin toimeen ja on ehkä mielissäänkin rauhallisesta olostaan yksin.

Vaikka kuinka yritän olla mieliksi, huonosti pesty jugurttukuppini tai unohtunut sukka romuttaa yritykseni ja ihan totta, joskus haluan sanoa vastaan. Olenhan tytär, jota pitää komentaa laittamaan esiliina eteen,
takinnapit kiinni ja kampaamaan tukka. Eikä käsilaukkua saa roikottaa maahan asti.

Noin, se tuli sanottua. Ei sekään oikeastaan enää paljoa häiritse. Koetan ja osaan olla jo hiljaa näiden äidillisten toiveitten ja pikku vaatimusten edessä.

Siis, matkaan. "Sit kun oot reissun heittänyt, mennään Ansulle ja Ainolle ja vanha ystäväni A. on hoitokodissa ja varmaankin ilahtuu kun mennnään käymään. Nämä visiitit ovat sellaisia, etten ajattelekaan keksiväni jotain muuta tehtävää vierailun ajaksi. Minunkin pitää edustaa. Olla tytär. Kertoa lasteni tekemisistä ja kuunnella samat juonenpätkät; kolotukset ja tuntemukset, käynnit poliklinikalle, hyvällä lääkärillä ja huonolla lääkärillä. Kuulon heikkenemiset, Vanhasen naisjutut, huonosti hoidetut lumityöt, nuorten mopoilut ja ystävien sairaudet saavat vuoron kaikki vuoronsa, kerta toisensa jälkeen.

"Onhan meillä monta kesää". sanoi äiti 5 vuotta nuoremmaalle pikkusisarelleen puhelimessa joku päivä sitten. Olin yllättynyt, ahaa, siis kesiä suunnitelllaankin kovaa vauhtia, vaikka minulle helposti tuksautetaaan "joutais jo pois täältä", "ei tuu mittäään kun ei jaksa niinkuin ennen"," kuolemanpilleri pitäs ottaa". Nyt en kuuntelekaan näitä kuolemanjuttuja niin vakasti, vaan muistan ne tulevat kesät. Tuo ohimennen kuulemani lause auttoi asennoitumaan uudella tavalla. Äiti sentään ajattelee tulevia keväitä ja kesiä, vaikka ei minulle sellaista voikaan myöntää.

Äiti onkin voinut hyvin ja kaikkien viime aikojen lääkärissäkäyntien ja kokeiden tulos on hyvä: äitiä ei vaivaa mikään erityinen. Sydämen flimmerit eivät ole vaivanneet, sillä Marevan-hoito on onnistunut, verenpaine tasoittunut erinomaiselle tasolle, pulssi reipas (äidin verenpaine on yhtä hyvä kuin itsellänikin, tosin minulla ei ole vielä ollut nousupiikkejä!).  Vaikka äiti minulle usein valittaa, että aivoperäistä se kipu on, tai neurologista, ei ne minua tutki, eivät ota magneettikuvaukseen, missään ei ole erityistä merkkiä, että niin olisi. Päätä särkee ja alaselkää kolottaa välillä, mutta kun äiti on jo 88, ikä vie yleiskuntoa hauraampaan suuntaan, eittämättä. Nyt minusta tuntuu, että tällä menolla äiti elää satavuotiaaksi.

Juuri äsken sain selitettä eron kortisoonisuihkeen ja antibioottien välillä. Ja sen mitä röntgenkuva näyttää nenäonteloissa. Röntgen ei nimittäin näyttänyt mitään erityistä, ja vettä valuvaan nuhantapaiseen äiti sai kortisoonisuihketta. Mutta lääkäri oli äidin mielestä, vaikkakin nuori, hyvin pätevä, kun lähetti röntgeniin.

Tämä vuosi on äidillä alkanut siis aika tasaiseen tahtiin. Ei mitään ihmeempiä terveysongelmia, ainakaan minun eikä lääkärinkään mielestä-