Voi miten iloinen olenkaan äskeisestä puhelinsoitosta. Siellä oli Kirsti-serkkuni tyttären tytär, joka oli osunut aikaisempaan blogikirjoitukseeni mummostani ja vaaristani.

Isovanhempieni tarina on kulkenut mielessäni vuosikymmenet ja tarkoitukseni olikin tarkentaa tietojani eläkkeelle päästyäni. Nyt on tullut kaikkea muuta, omien lasteni ja äidin asiat, saunaremontit, puutarhainnostus , joihin tämä reilu vuosi eläkkeellä on mennyt. Ja nyt matkantekoon!

En ole saanut edes savipajaani laitettua kuntoon. Mietin, miten onnistui, että vähintään kerran viikossa kiirehdin savipajalle töissä ollessani, mikään muu ohjelma ei mennyt sen ohi, yleensä. Palattuani Intia-Pakistan matkalta on ensimmäinen juttu laittaa paja sellaiseksi, että sinne vain istahdan ja kaikki on käsillä.Kaikki tarvittava siellä on jo, vaatii vain järjestystä. Dreijankin hommasin jo töissä ollessani pari vuotta sitten, enkä ole yhtään dreijannut sillä.

Äidin kanssa kävimme silmälääkärillä ja toisen silmän kaihi on pian, ehkä jo kesällä, valmis leikattavaksi. Silmälääkäri kuitenkin tutkimustensa perusteella vakaasti sanoi, että äidin toistuvat päänsäryt eivät johdu silmistä. Silmänpaine on sitten vuoden takaisen tutkimuksen kohonnut ja on toisessa 22 ja toisessa 26. Silmänpaine ei anna minkäänlaisia oireita. Ennen sitä kutsuttiin viherkaihiksi ja virallinen nimi on glaukoma nyt. Sitä siis seurataan. Silmänpohjat voat äidillä erinomaisessa kunnossa. Ja tänään ei ollut särkyjä, oikein erityisen hyvä olo äidillä.

Äiti sanoo nyt, että vielä on yksi lääkäri, kirurgi, jonka pitäisi tutkia hänet lonkkasärkyjen ja päänsärkyjen selvittämiseksi. Äidin lonkkakivut eivät minusta ole pahat, kävelyäkään eivät yhtään haittaa, jomottelua välillä ja sen mielestäni voi laittaa jo ikävuosien piikkiin. Kahden selkäleikkauksen ja puolentoistavuoden takainen kaatuminen saattavat kipuilla siellä lonkan tienoilla. Siihen ei kuitenkaan taida enää saada hoitoa äidin ikäinen. Kaikki lääkärit ovat sanoneet, että iän mukana tulee kaikenlaisia kolotuksia. Niin myös Jyrki Helve, mahdottoman erinomainen silmälääkäri sanoi: että se on tämä vanhuuden kääntöpuoli. Ja kehoitti äitiä ulkoilemaan 20-30 minuuttia päivisin. Siihen emme äitiä ole saaneet kesälläkään muutamaa kävelyä lukuunottamatta. Silmälääkäri on aika ihana kun patistaa mummoja kävelemään. Olisihan meillä hyvin lumilingolla avattua pihaa ja veljen pihaa kiertää menemättä kadullekaan. Ne kadun muhkurat äitiä pelottavatkin.

Aamusella kuljetin liian suuria saunapuita pilkottavaksi veljelle takapihalle. Puut ovat propsipurilaita, joita isäni on hommannut yli 50 vuotta sitten. Isän puuvaraston perällä oli purilaita, kun eteen oli aina kannettu uusia saunapuita. Sellainen olo, hyvä olo että kantelin isän hommamia puita, muistoineen. Ja siitä, että meillä on puusauna. Tutkimme takapihan jälkiä. Isot ketunjäljet juoksivat haipakkaa lumipenkan poikki. Siellä jossain ketturepolainen asuu, ihan vierellämme. Näin sen kadulla muina kettuina yhtenä iltana, komeaturkkinen kaveri se on.

Käytiin sitten kaupassa ja pankkiasioilla, salaattia ja tomaattia pitää olla, läääkärin määräyksestä. Oman pihan omenoita on vielä säilynyt. INR arvot pysyvät kyllä hallinnassa näilläeväin. Kaupasta tultua keitettiin kahvit ja syötiin jätskit. Samalla reissulla laitoinkin Melbourneen kirjapaketin, jossa toisessa blogissa mainitsemani El Corrector Meksulle ja Aishalle maahanmuuttoasioita käsittelevä kirja sekä pieni pieni papuyllätys.

Avantoon aion pian lähteä. Olen yrittänyt soittaa Pakistanin Ruotsin lähetystöön viisumeistamme, mutta nauhoitusta pidemmälle ei pääse. Lähtisimme matkaan heti viisumit saatuamme. Ensi viikolla.

Iloitse siitä, miten auringonvalo siivilöityy puitten lävitse, tai miten lumi narskuu jalkojesi alla.



Nauti elämän perusasioista, niin ne saavat sydämesi soimaan.


- Norman Vincent Peale