Kastellaanko pää ?

 Tällä viikolla

Sibelius-viulukilpailu, seurasin loppukilpailut kokonaan Teemalta. Finlandia-viulukonsertto on vain niin ihana ja sitä voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Voittaja Nikita Boriso-Glebsky. Petteri Iivonen oli toiseksi tullut suosikkini, kolmas Esther Yoo suloinen taitava 16-vuotias. Nancy Zhou oli temperamentikkain, konsertto räiskyi, mutta olen kai tottunut partituurin mukaiseen soittoon. No olen hieman lainannut kommentaattorien puheista, tekniikasta en oikeasti tiedä mitään, en osaa soittaa enkä laulaa. Musiikista osaan nauttia täysillä omalla tavallani, tunteella. Olo on niin auvoinen musiikin kuuntelemisen mukana.

Päätin ostaa herkkuani Manchego-juustoa ja jotain soppaan ripoteltavaksi, että saisin lisää proteiinia siihen. Ostin sinihomejuustoa, niin kauniissa rasiassa Brietä, tässä välissä ajattelin, että kympillä riittää, nappasin vielä salaatin substanssiksi fetaa mausteisessa oliiviöljyssä....melkein synnillinen olo ja vatsa täysi valitsemisesta...vielä paketti vuohenjuustoa. Mietin samalla miten paljon sitä rasvaa oikein saa syödä? Paino vaan  ei näytä putoavan. On VHH dieettini 5. päivä. Pitää tutkia lisää, jos jokin ei ei ole tasapainossa. Manchegon söin viulukilpailun aikana omenan kera. Siinä illalliseni.

Aamiaiseksi A-jugurttia ja omenahilloa sokeritta, oman pihan omenoista. Ei siis lisäaineita. Onkohan tuossa VHH dieettiin liikaa hedelmäsokeria. Päivälliseksi linssi-vihanneskeitto juustoraasteen ja mausteisen öljylorauksen  kera. Puoli paprikaa. Kuppi maitokahvia. Illalliseksi 200 g Manchegoa ja omena, 2 lasia omaa sokeritonta omenamehua. Jälleen, onko omenamehu ongelma hiilihydraatteineen? Olo aika täysi.

Aiemmin viikolla kävimme äidin kanssa lääkärissä. Aikaisempi verenpainelääke (niitä on nyt kolme erilaista) Amlodipin 2,5 g aloitettiin uudelleen, nyt sen nimi oli muuttunut: Amlo...  Päänsärky alkaa jo hieman hellittää. Lääkäri oli nuori ja äidin mieleen, koska tuttavallisesti kyseli asioita. Vaikka äiti kotona valittaa yleistä kehnoa oloa, ei lääkärille maininnut muuta kuin päänsäryn ja ummetuksen. Ummetuskin on hoidossa, sillä sain maaniteltua äidin syömään aamiaisella pellavansiemenrouhetta. Ostin myös Glauber-suolaa, kun lääkäri kehoitti ottamaan Duphalacia. Luonnonkonstit ensin, jos vain mahdollista!

Joulukortit on jo kirjoitettu ja kaksi kaukaisempaa lähetettykin. Korttien valintaan en puuttunut, äiti vietti pitkän tovin valitessaan kortteja, Ellille leikillinen, mieluiten runolla, ulkomaille Suomi-luminen, vanhemmille sukulaisille rauhallinen, enkeli kultakoristein sopikin monelle. Sitten vietimme tovin kirjoitellen, useimmille äiti mietti henkilökohtaisen viestin. Siis Saku siel Kiinassa

Vesijuoksemassa tiistaina. Maanantaina, keskiviikkona  ja perjantaina avannossa, torstaina reippaalla potkurilenkillä.

Ulkona on aivan postikorttitunnelma. Alkuviikon ennätyspakkaset lähes - 20 ovat lauhtuneet ja torstaina oli -6, naseva potkurikeli. Lunta satelee vähän väliä ja nyt lauantaina on taas -10 pakkasta. Lumitöihin ja sitten saunaan.

Skypettelyä Melbourneen. Kesäloma on Australiassa alkanut ja ihanat opiskelijani saavat rentoutua helmikuun lopulle asti. Aishalla on tosin tehtävänä tutkielman aiheen ja lähteiden miettiminen; Aisha suunnittelee maahanmuuttajanuorten ongelmista tutkielmaa, joka kattaisi sekä historian että antropologian. Nyt  on kandivaihe suoritettu. Ensi vuosi on ns. ylimääräinen honours-vuosi, johon otetaan parhaimmat opiskelijat. Sitten jatkuvat maisteriopinnot - Aisha voisi proffan mukaan aloittaa suoraan tohtoriopinnot. Opiskelun kulku on vähän erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Onnea rakkailleni siellä kaukana, hienosti olette opinnoissanne suoriutuneet. Ylpeä äiti.

Perjantain saunakeskustelu sujahti jälleen ei mitenkään yllätyksenä se, dieetteihin. VHH dieetti sai etupäässä hyväksyviä kommentteja, alku-raju-Atkins varoituksia kyllä. Timmi ikäiseni urheilija saunan lauteilla esitti järkevän muodon asiasta; VHH laiduttaa kyllä nopeasti, eikä hän suositellut rajua alakarppausta, mutta järkevää vaihtoehtoa, jossa proteenit ja rasvat ovat tärkeitä. Ilman rasvoja ei selviä kukaan, sanoi hän ja voita sen olla pitää. Keskustelu siirtyi margariinijuttuihin. Ehkä avantoihmiset ovat keskimäärin valveutuneempaa terveytensä suhteen, sillä margariinia en kuullut kenenkään puolustavan. Lähiruoka, mahdollisimman prosessoimaton ruoka olivat avainsanoja, kuinkas muuten! Ja sitten avantoon.

Kastellaanko pää? Minusta kerran tai kaksi pitää pää kastella, jotta olo olisi mahdollisimman raikas, siis avannossa käynnin yhteydessä. Useakin avantouimari on kastellut päänsä vuosia. Lääkärit eivät hyväksy pään kastelua. Joka tapauksessa, ilman kylmetessä avanto tuntuu aina vaan lämpimämmöltä, ihan linnunmaitoa; tosin eihän se vesi tuosta enää kylmene, vesi on juuri siinä ja siinä ennen jäätymispistettä asteen tai kaksi plussan puolella. Kun -10C  asteessa kävelee saunasta rappuset alas ja tarttuu jäisiin kaiteisiin avantoon laskeutuessa, -2C vesi ei enää niin jäistä olekaan. Vau!

Lumitöissä vierähti tunnin verran. Piha risteili jäniksen jälkiä. Hops, minne olivat menneet muutamat lehtikaalin lehdet, joita koeluonteisesti jätin kasvimaalle. Terhakat varrenpätkät vielä törröttivät lumesta. Taidan ensi vuonna kasvattaa reilumman rivin lehtikaalia ja jättää pupuille. Takapihan takana metsän puolella on harpponut joku isompikin eläin. Veljen kanssa tutkimme mikä se mahtaa olla.

Tassun jäljet eivät jää pehmeään lumeen tarpeeksi selvinä tunnistamiseen. Viime kesänä näimme supikoiran ihan rappusten vierellä useaan kertaan, ja tiuhat jäljet johtivat lautakasan alle, myöhemmin sille tarkoitettuun häkkiin tulikin hilleri. Se laskettiin kauemmas metsään. Supi oli ovelampi. Sekin olisi viety metsästäjien ohjeen mukaan kauemmas vapauteen. "Mummo, pihalla on pesusieni", ilmoitti Aapo innoissaan ja aikuiset eivät oikein 6-vuotiaan juttuja ottaneet todesta, kunnes pesusieni-supi  näyttäytyi muillekin.

Mietin jo maitokahvin ääressä lounasta. Ensin aloitan lainaamani Antti Heikkilän Hyvän olon Keittokirjan tutkimisen.  Ennen saunaa skypettelin vielä Kiinaan ja tapasin kasvokkain Sakun kurssikaverin ghanalaisen Portian, joka tuli Sakun huoneeseen kiinankielen kirja kainalossa kysymään jotain.

Huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden tekoa naapurin Anittan kanssa, tehdään joulupiirakat. Enhän minä niitä nyt maistelekaan, VHH-kiellettyjä! Annan luvan yhteen.

Saanko syödä vielä tomaatin? Karppausta.

Opettelen karppaajien kieltä
Hyväkarppi noin 100g hh / päivä

Alakarppi alle 40g hh / päivä

Tiukka ketokarppi noin 20 g hh / päivä

Esimerkkinä hiihihydraateista (hh)

100 g ruisleipää 41 g
1 peruna             13  g
porkkana                6 g
1 omena              21 g
1 appelsiini         15 g


VHH on käsittääkseni niin pitkälle kuin mahdollista aitojen, ravinnerikkaiden ja vähän käsiteltyjen raaka-aineiden käyttöä. Olin jättänyt muna-pekonidieetin oman onnensa nojaan aikaisemmin, sillä sen aikaiset Atkins-dieetin harrastajat ahmivat juuri noita ison pihvikuorman ohella, eikä se minua kiinnostanut millään muotoa. Olen keksinyt paljon muuta VHH herkkua; juustot, jugurtti (ei tietenkään maustetut), linssit ja pavut, kerma, ´voi, kala, kana, siemenet ja pähkinät. Näistähän saa vaikka mitä herkkuruokaa.

Puhutaan "kakusta" eli hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin suhteesta. Sitä tässä koetan opiskella. Luulen, että omenamehu ja ehkä liiaksi puolukoita aamiaisella saattoi nostaa hh saannin liiaksi.

Hiilihydraattien rajoittamisesta on monenlaisia versiota. Useimpiin niistä käsittääkseni tomaatti mahtuu. “Kiellettyjen” ruokien lista on ihan erilainen riippuen siitä, minkä suuntauksen edustaja on VHH:n määritellyt tai mistä VHH-versiosta on kyse. Käsittääkseni tieteellisissä tutkimuksissa tomaatti ei ole kuulunut kiellettyjen listalle. Kielletyt ovat siis: sokeri, viljatuotteet (kokonaan tiukemmassa versiossa) ja niiden mukana jää pois kaikenmoinen ihanuus, no, mistä nyt ei niin väliä.
Kaikissa ravitsemusta käsittelevissä kirjoituksissa painotetaan sitä, että keho ja aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. MITÄÄN yhtä samaa ei voi suositella kaikille – paitsi tietenkin kehotus välttää teollisesti keinotekoisesti aikaansaatuja halpamuonia.

Saanko syödä vielä tomaatin?

Ensimmäinen päivä VHH- eli vähähiilihydraattisella dieetillä. Valitsinkohan oikein?
Onko aurinkokuivattu tomaatti öljyineen oikeaoppista tai sinne päin?

Paljonkohan hiilareita on lasillisessa oman pihan omenamehua?

Vihanneksia, marjoja, hedelmiä pitäisi syödä puolisen kiloa. Aika lähelle taisin päästä. Hedelmiä ei kai pitäisi syödä liikaa, koska niissähän on sokeria. Pitää vielä tutkailla listoja mitä voi syödä. Kiva juttu, että juurekset ovat hyviä, niistä pidänkin.

Valmisruokia ei suositella, niitä en syökään. Lisäaineita välttelen, ja tämän päivän ruuassa ei juuri ollutkaan. En ainakaan syönyt viljatuotteita tai sokeria. Ainoa purkista otettu juttu olivat aurinkokuivatut tomaatit.


En halua mennä nipottamisiin, vaan toivoisin, että pienellä lukemisella saatu tieto riittäisi, Jos paino alkaa pudota niin sitten se toimii.

Näin eka päivä meni:

Aamiainen:
pappajugurttia 2 dl, ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta, 1 dl puolukkasurvosta

Päivällinen:
50 g salaattijuustoa (kuin feta)
1 iso tuore tomaatti
1 grillattu kananrinta
3 palasta aurinkokuivattua tomaattia ja sen öljyä pari rkl

Välipala:
100 g uunissa paistettua palsternakkaa (suosikkijuurekseni)
raaka iso porkkana

Illallinen:
kaalilaatikkoa, siinä jauhelihaa, ei riisiä

Iltapala
reilu siivu juustoa
50 g salaattijuustoa
2 aurinkokuivattua tomaattia

Ihanat naiset saunalla ja ihanat lukijani!

Avantosaunalla eilen käytiin keskustelua laihduttamisesta, kuinka ollakaan 30 naista saa siitä aikaan aika monipuolisen jutun. Jokin siitä jäi jumittamaan mieltä. Mitä ne hiilihydraatit oikein tekevät? Miten voi rasvan syönti laihduttaa?

Olin aina sivuuttanut vähähiilihydraattiset ja rasvaa suosivat dieetit tuntematta mitään kiinnostusta niihin. Mutta siinähän taitaakin olla jotain järkevää. Aloitin heti kotiin päästyäni umpimähkään selailemalla netistä lisää tietoa.

Tänään kerroinkin äidille, että nyt en syö enää aamupuuroa. Ei muitakana viljatuotteita, ne ovat hiilihydraattipitoisia. Hommasin aamiaiseksi pappajugurttia purkillisen ja aion laittaa siihen survottua puolukkaa ja pellavansiemeniä.

Söin illalliseksi hyvillä mielin voissa paistettuja muikkuja. Saan syödä juureksia, joista pidän, paitsi perunaa. Saan syödä ihania juustoja, joita syödessä aina tunsin pienen piston. Nyt niitä saa syödä! Espanjalainen Manchego mahdollisimman vanhana on herkuinta. Enkä enää katsokaan vähärasvaisiin kumijuustoihin!

Saan syödä papuja, joita rakastan. Voin keittää niistä ihania keittoja juuresten ja vihannesten kanssa ja lisätä reippaasti kermaa kenenkään osoittelematta. Siemenet, marjat, pähkinät, sienet, kala, kana,liha, vihannekset ovat sallitulla listalla. Pois jätän perunan, riisin, makaroonin, leivät, pullat, ja yleensä viljatuotteet. Katsotaanpa miten käy! Jos auttaisi tämä julkinen ilmoitus, etten sorru ihan heti.

Tosin äidille kermapurkin ilmestyminen jääkaappiin saattaa olla laihduttamisen kannalta omituista, sillä vähähiilihydraattisen dieetin selvittäminen äidille ei kokonaan ehkä onnistu. Sokerin ja viljatuotteiden poisjättämisen äiti ymmärtää. Ja laihduttamisen tarpeellisuuden. Minähän olen vuosia saanut kuulla, että minun pitäisi pudottaa painoani, ja oikeassa äiti onkin. Nyt se on noin 81 kg, pituus 154 cm.

Huvittaa vieläkin, kun satuin vilkaisemaan blogini tilastoja. Hakusanoilla "Upeita naisia saunassa"  oli tullut runsaasti kävijöitä. Niinpä otsikoin tulevaisuudessa blogitekstini entistä raflaavammin ;).

Uskon kuitenkin, että "upeat naiset saunassa" hakusanalla tuleva klikkaa sivuilta pois aika vikkelästi. Olin aika yllättynyt suuresta kävijämääristä täällä. Blogi on oikeastaan vain päiväkirjani, joka on tarkoitettu maailman äärissä oleville lapsilleni, muutamille ystävilleni ja itsellenikin; tulee pohdittua joitakin asioita ihan toiselta kantilta kun niitä yrittää laittaa kirjoitettuun asuun.

Myös se mahdollisuus, että joku vieraskin tätä lukee, auttaa kirjoittamaan ehkä vähän paremmin ja jäsennellymmin. Onhan se kiva, jos joku löytää tänne löytäessään ehkä juuri vanhenemiseen liittyvissä asioissa tukea. Saunalla olen myös saanut keskustella - purkaa ajatuksiani - joskus ongelmallisesta äiti-tytär suhteesta ja monista täälläkin käsittelemistäni asioista. Avantosauna on meille kävijöille monipuolista terapiaa ja oikea terveyslähde.

Tuntuu niin hurjan hyvältä, kun ystävä lauteilla sanoo, että tuohan kuulostaa tutulta, juuri tuollainen minunkin iäkäs äitini voi olla. Niinkuin vuoden mittaan saunalle lähtiessä evästyksiä avannon vaaroista, liukkaasta kelistä, sinne hukkumisesta, terveydelle vaarallisesta keikkumisesta sillä ja tällä kelillä. Voi meitä äitejä, emme osaa olla huolestumatta lapsistamme, olivat lapset 6- tai 60-vuotiaita !

Niin, olisi todella mukava kuulla ihanien lukijoitteni kommentteja! Esimerkiksi muiden kokemuksia kirjoittamistani asioista. Tai lisävalaistusta minullekin uusista asioista. Tai ihan vain mitä vain.

Piirakat potkurikyydissä ja äidin huolia

Katselen ulos ikkunasta. Kevyt lumi pyörii häkkärää korkealle ilmassa kaikkiin suuntiin. Vaikka kello on yksi iltapäivällä, on hämärää. Äiti menee kotitiellä potkurillaan naapurin pihaa kohden. Potkurin kädensijassa roikkuu sininen kassi, johon pakkasin lämpimiä lihapiirakoita, juuri paistamiemme. "Mie vien ite". Oletin ettei äiti jaksaisi paistohommien jälkeen lähteä viemään tuonne myrskytuuleen yhtään mitään. "Mie ite" sanoi hän kaulitessaan , että jaksaa loppuun asti, kun on päättänyt, että naapurille pitää paistaa piirakoita. "Miuta ihan harmittaa, ihan kyyneleet tulee silmiin, kun viimeksi kaikki meni sörpiin".

Olimme pyytäneet naapurin uuteen saunaan saunomaan ja äiti oli unohtanut hänen allergiaongelmansa. Sen takia tarjoukset olivat vääränlaiset ja se oli jäänyt äitiä harmittamaan ihan mahdottomasti ja sitä pohti melkein joka päivä. Tänään äiti on ollut vauhdissa, aamulla laittoi lammaskeiton alulle, sitten piirakoiden paistoon. Olisi hyvä, jos äidillä olisi mielekästä tekemistä, niin päivä menisi mukavasti miettimättä tuonpuoleisia ja kolotuksia, kuten tänään.

Eilen oli toisenlainen päivä. Äiti oli turhautunut ja minä neuvoton. Kesken kauppalistan miettimisen äiti kyynelehti "olisin joutanut lähtemään silloin isän kanssa". Kysyin mikä äidin on, "tietäsit millainen olo miulla on", vastaa hän erittelemättä ja lisää "ei miulla ole mitään arvoa, ei kukaan tarvitse, joutaisin pois".

Tuossa tilanteessa, kun se on tapahtunut useinkin, en oikein tiedä mitä sanoa. Sanon nyt, että ei noin tarvitse ajatella, sillä olet elänyt terveenä pitkän elämän ja olet saanut seurata neljännen polven pikkuisia, jotka kipaisevat mumminkin luona usein, ethän olisi sellaista halunnut olla näkemättä. Sanon, että kyllä me kaikki mummia tarvitsemme. Sanon, että jumpparikin sanoi viimeksi, ettei äidillä ole toista noin hyväkuntoista ikätoveria hänen jumpattavanaan.

En voi sanoa, että katso kuinka kaikki ystäväsi ovat jo nukkuneet pois, on vain Aino, joka on paljon sinua nuorempi ja Elvi, joka on jo kovin sairas. En voi sanoa, että kaikkihan me aikanaan nukumme pois, jotkut liiankin aikaisin. En halua synkistellä yhtään enempää äidin synkistelyjen lomaan.

Haluaisin sanoa, että äiti olet meille arvokas, rakas. Mutta siinä vaiheessa tuntuu, että äidin mieli on niin lukossa, ettei mikään puheleminen tunnu hänelle mieluisalta. Se on varmasti pelkoakin kuoleman kohtaamisesta, uskoisin.

Kauppalista tuli kutienkin tehtyä, ja ehkä jotain yrityksestäni saada äiti tuntemaan olonsa tarpeelliselta, onnistuikin. Kohta keitettiin kahvit ja syötiin rinkelit.

Sitten illansuussa valmistauduin avantosaunalle. Äiti muistuttaa tapansa mukaan olemaan varovainen. Jo tässä myrskyssä kuoli joku liikenteessä. Ja tiet ovat niin liukkaat, näkeekö siellä mitään. Pitääkö sinne mennä. Ennakoin nämä varoitukset ja helpottaakseni äidin huolta, sanoin, että naapurin mies vie meidät. Hassua, se auttoi. Ilmeisesti mies ajaa autoa taitavammin huonolla kelillä. Koko viime vuoden sain vakuutella, että avantosauna on turvallinen, terveellinen, sosiaalinen ja ennenkaikkea rentouttava. Nyt äiti on avantosaunalla käynnin hyväksynyt.

Äiti ja tytär eivät ole kaapissa

Lastenlasten silmät yllättyivät, kun mummi kertoi ohimennen tietävänsä, että kyllä  äiti tietää lapsestaan, että on pienestä jo erilainen seksuallisesti. Lastenlapset olisivat ennemmin uskoneet, ettei mummi tiedä mikä lesbo on. Myöhemmin keskustellessani äidin kanssa kohutun television homoillan jälkeen, hän totesi, että kummallista hälyä asiasta pidetään.

Koululaisena 60-luvun alkupuolella en ollut kuullut homoseksuaalisuudesta sanallakaan. Vasta Helsinkiin muutettuani opin aika hassulla tavalla. Olin tavannut pojan, seurustellut muutaman viikon, kun menimme silloin suosittuun Vanhan Kellariin. Istuimme baaritiskille. Pian kaverini toiselle puolelle istui toinen nuori mies, ja ennen pitkää huomasin viereen istuneen kaverin varteenotettavaksi kilpakosijaksi. Vaikka en asiaa oikein kunnolla edes tiedostanut, homous, tai tässä tapauksessa biseksuaalisuus, oli minulle aivan uutta kaikin puolin - huomasin että nyt oli paras jättäytyä tästä kolmioasetelmasta pois.

Myöhemmin sain tietää, että kyseinen pyöreä baaritiski oli homojen kohtauspaikka, olikohan ainoa 60-luvun Helsingissä. Kaverini oli vienyt minut sinne tarkoituksella, luulisin. Hakeakseen pientä jännitystä iltaan tai  tehdäkseen kaverin mustasukkaiseksi. Se oli noin 1965.

Toinen syy kirjoittamiseen tässä nyt on kirkolliskokouksen päätös rukoilla homoparien puolesta. Mikä kummallinen puolitie se on? Jos homopari on pari ja elää yhdessä, eikö se saisi olla yhdenvertainen inhimillinen perhe kuin heteroparitkin? Kun käytännössä on ollut kauan mukavasti toimivia sateenkaariperheitä lapsineen. Miksi asettaa ne vähempiarvoiseen asemaan?

Ei minulta kysytä koskaan olenko hetero. Miksi joiltakin pitäisi kysyä oletko homo tai transvestiitti tai mitä tahansa?

vaari ja mummo, perjantaikävely osa 2

Kuljen vielä hetken matkaa Tykin kapeilla kaduilla.Vaaleanoranssin talon kuisti pysäyttää minut mykistyneenä; kuisti on kuin intialaisesta palatsista. Koko piha on puutörkyä täynnä. Talossa asuu varmasti taiteilijasielu, jolla oli rahaa kunnostaa talo, mutta ei pihaa. Piharakennuskin oli kuin koru. Taidan mennä joku päivä rohkeasti ja pyydän saada kuvata pihan puolelta. Kuvailen pihaa joka puolelta aidan takaa. Päivä on syksyisen sumuinen, välillä sataa kevyesti ja soratiet ovat kauniin ruskeansävyiset sateesta. Japanilaiset kastelevat putarhansa juuri ennen vieraitten tuloa; silloin värit ja kiilto tulevat esiin.

Vanhan hautausmaan matala sammaleinen kiviaita pujahtaa näkyviin. Tämä takaportti on pieni, kädensija kulunut ainakin reilun sadan vuoden kättelyistä. Löysin vaarin haudan, koska sen merkitsi omatekoinen rautaristi. Vaarini seppä Jaakko Sarell kuoli kun isäni oli pieni poika. Parisssa säilyneesssä valokuvassa näen hänen tummat hiuksensa, ulkomaalaisen tuntuisen vahvan olemuksensa.

Isoisä on tullut Vaasan seudulta Itä-Suomeen. Perheen mukana säilynyt tarina kertoo englantilaisesta fregatista, joka oli tullut Suomeen auttamaan Oolannin sodan aikoihin. Tuli talvi ja laiva jäätyi Vaasan satamaan. Sinä talvena merimies Sarell perusti perheen,  Vaasan lähettyvillä kerrotaan olleen Sarellin kylän joidenkin vuosien päästä.

Joskus vuonna 1952 tätini oli leikannut lehdestä kuvan Britannian laivastovierailusta ja siinä seisoi vaarini oloinen tumma mies, laivastoamiraali Sarell. Minäkin näin tuon kuvan koulutyttönä. Netistä olen selvitellyt nimen Sarell alkuperää, ja selvisi, että se on hugenottinimi. Hugenotit olivat ranskalaisia protestantteja, jotka uskonvainottuina pakenivat pois Ranskasta. Sarell-nimi esiintyy siksi  Cornwallin maakunnassa Englannissa, koska se on heti kanaalin yli Ranskasta. Sittemmin nimen tapaa esimerkiksi USA:ssa. Jännittäviä kiemuroita.

Sieltä Vaasasta (tästä on dokumentit olemassa, sitä ennen tarina on perimätietoa, miten oikeaa, en tiedä)ruotsinkielinen Jaakko eli Jacob lähti Impilahdelle perustettavaan paperitehtaaseeen töihin. Jossain kohden noin 1892 hän tapasi mummoni, kotoaan Kuhmon Vepsänjärveltä karanneen nuoren pellavalettisen tytön Eeva Maria Kärnän, tuskin yhdeksäntoistavuotiaan. Emme tiedä, miksi mummo karkasi tiettömän taipaleen takaa niin kauas. Mummo ei koskaan ottanut yhteyttä kotiinsa, eikä kukaan hänen omista lapsistaankaan saanut koskaan tietää äitinsä tarinaa tai mistä hän oli kotoisin. Itse päättelin, että Eeva Maria oli kenties karannut tilannetta, joka oli syntynyt perheen isän kuollessa 1891. Perheessä oli tusinan verran lapsia ja isoimmat veljet ehkä määräsivät siskonsakin tulevaisuudesta. Jossain sieluni, aivojeni sopukoissa on kuva naimakauppaa pakenevasta nuoresta tytöstä. Onkohan mummo joskus minulle kertonut menneisyydestään ja se on jäänyt soimaan mieleeni. Niin. Totuutta emme enää koskaan tiedä.

Ensimmäiset lapset syntyivät Impilahdella 1893 alkaen, nuorimmaiset kaikkiaan kahdestatoista Kaukaalla, Kaukaan tehtaan kupeessa, minne Jaakko perheineen muutti. Isäni Frans Albert on nuorimmainen, syntyi 1916. Aikuiseksi eli 8 lasta.

Jaakko, tai kirkonkirjoissa Jacob, teki oman ristinsa jo paljon ennen kuolemaansa 1922. Suunnistan aina hautausmaalla tuon ristin mukaan. Se löytyy heti. Vieressä on mummoni Eeva Maria, kuolinvuosi 1955 ja yksi heidän lapsistaan, kummitätiti Hilma Ester Sipiuläinen os. Sarell ja hänen perheensä.

Mummostani pitäisi kirjoittaa tarina ja keksiä tarinaan hänen puuttuva pakotarinansa. Olen miettinyt sitä monella tapaa. Olikohan niin, että Jaakko kulki jalan Impilahdelle Laatokan pohjoisrannalle Vaasasta ja nuoret tapasivat jossain matkan varrella? Aluksi heillä ei ollut yhteistä kieltä, vaarini oli ruotsinkielinen, mummo taas syvältä Kuhmon korvesta. Tutkittuani kirkonkirjoja heidän tapaamisensa oli reissumatkan alettua tapahtunut nopeasti, kirjausten välillä oli noin vuosi.  Tuon aikaisilla maanteillä, joita ei aina ollutkaan, karkaaminen, tapaaminen, matkanteko ja perheen muotoutuminen  tapahtui kaikki noin vuodessa. Tai ehkä nuoret tapasivatkin vasta  Impilahdella, jonne Eeva Maria oli jo ehtinyt piiaksi.  Oliko hän tullut piikomaan, sitäkään emme tiedä.

Isovanhempieni papintodistuksessa mummon syntymäpaikka oli kirjoitettu , mutta käsialasta ei saanut selvää. Vasta kesäällä 2005 käsittämättömien yhteensattumien vuoksi (toinen tarina) sain selville mummon kotipaikan ja löysin sukulaiset Kuhmosta. Kuhmossa on ollut innokkaita sukututkijoita ja sukukirjakin on painettu; Kärnän suku on tullut Kuhmoon jo 1600-luvulta Pohjanmaalta. Tämän päivän kuhmolaisille sukulaisilleni Eeva Marian kohtalo oli aina ollut täydellinen musta aukko. Löysin koko joukon sukulaisia Kuhmosta, mutta karanneen mummoni tarinaa ei kukaan enää tiennyt sielläkään.

Näitä ajatuksia mielessäni kävelin kotiin läpi Tirilän kaupunginosan, satoikin, tuskin huomasin. Äiti jo huolestui, missä se tytär viipyy ja soitti kahteen kertaan matkan varrella.