Asia, tai vaiva, jota on puitu kuukausia ellei jo toista vuotta, on ehkä nyt saatu päätökseen.
- Kun se kerran kerrotaan, ei se nyt kirpase, tokaisi äiti.
Äidin hermokipu on alkanut vaivata, mutta ei estä liikkumista. Sen takia on käyty neurologit, terveyskeskuslääkärit, eikä äiti ole ollut tyytyväinen kehenkään ja tiukannut magneettikuvausta ja "kunnon tutkimista".
Kun nyt sairaanhoitajan perusteellisen haastattelun ja lääkärikonsultaation perusteella joku uskalsi selkeasti sanoa äidille sen, ettei vaivaa enää leikata, on äiti ainakin toistaiseksi tyytyväinen.
Tänään tyytyväisyyden aihetta tuli lisää. Neljännesvuosittainen seuranta paksun veren vuoksi oli tänään ja lääkäri Elja Repo totesi kaikkien veriarvojen olevan hyvä, maksa-arvot, hemoglobiini 130, valkosolut. Lääkitys jätettiin kaikilta osin ennalleen.
Kun lääkäri vielä muisti mainita, miten hyvin lähes yhdeksänkymppinen potilas on ikäänsä nähden pärjännyt, äidin päivä oli hyvä. Lääkärit ovat vanhemmille ihmisille vielä aikamoisia auktoriteetteja.
Vaikka miten olemme kotiväki sanoneet kuinka hyvässä kunnossa äiti on , ei se paina lääkärin sanaan verrattuna missään.
Nyt kun äiti ei valittaisi; ottaisi vähän kevätaurinkoa kuistilla ja nauttisi päivä kerrallaan kaikesta tästä ajasta, mitä monille ei ole suotukaan, olisi edessä vielä monta vuotta omassa kodissa.
Sakukin on päässyt kotiin kiinalaisesta sairaalasta. Mukanaan kolmea erilaista perinteistä kiinalaista troppia antibioottien lisäksi. Kokemus sairaalassa oli koko rahan arvoinen, sanoo Saku, varsinkin kielitaidon kannalta ja sairaalaelämään tutustumisen kannalta. Saku lupasi tutkia mitä ne tropit oikein sisältävät. Hoitoa Saku kehui, päinvastoin kuin Kiinassa opiskeleva Sara, jonka blogissa toisenlainen sairaskertomus. Toisessa blogissani enemmän Sakun kokemuksista.
Aurinko paistaa niin raikkaasti ja piha on suorastaan luistinratana. Ulos lähtiessämme tuon äidille potkurin rapun eteen, siitä hän sitten potkuttelee muutamat metrit auton viereen ja sama kotiintullessa toisin päin. Päivisin sulaa, yöllä pakastuu. Illalla kävin avannossa. Mitä muuta osaisin sanoa: täydellinen pulahdusolo. Järven jäällä ei enää näkynyt kävelijöitä, jäät eivät olleet kovin paksut tänä talvena.
Avantosaunalla juttelin kaupungin ainoan geriatrin kanssa. Hän on kohtalaisen nuoren näköinen, ja kertoi juuri tuosta auktoriteettiasemasta. Juuri lääkärin sana painaa kun potilaalle pitää puhua vakavista ja tärkeistä asioista. Vaikka sairaanhoitaja olisi iäkkäämpi kokenut ja asiantunteva, potilas uskoo aina lääkäriä. Eikä ainakaan sinä jutellessä kyseenalaista.
Illalla menen Lappeenrnnan Taideyhdistyksen torstai-iltaan piirtämään mallista. Kävin joskus Helsingin Taidehallissa, ja lukioaikana kuvataidekoululla Lappeenrannassa. Nyt on enemmän aikaa, mutta siltikään ei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi!
torstai 15. maaliskuuta 2012
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Sunnuntaipäivä
Potkurikeikka kivan naapurin kanssa Perä-Tirilään. Suoraa luksusta viiletellä valkealla maalaistiellä. Eikä haitannut, vaikka kotiintullessa kuutostien sillan päällä lumi oli jo sulanut ja potkuria sai kantaa. Se lisää potkurikelkkailun monipuolisuutta.
Kahteen otteeseen lumitöitä yhteensä kolme tuntia. Sanovat, että kevättä on ilmassa. Miksi sitten sataa vaan lisää lunta? No tykkään lumesta. Ja tykkään mielekkäästä treenistä, sitähän se raskaan nuoskalumen lapioiminen ja kärrääminen on.
Sunnuntaipuuhana myös kirppis, jos meni vähän poskelleen, tai potalleen; löysin hienon Björn Borg-potan odottamaan Zoukkia. Mulle ei sitten kirpparilla asiakkaita juurikaan riittänyt; kaikki lienee olleet lumitöissä tai taapertamassa lumessa tai turvallisesti tuvan lämmössä.
Yllättäen katson eka kertaa Idolsia. Äiti on seurannut sitä alusta asti. Siinä on eka suosikkini Ina, toinen Heikki. Ina esitti vintage-kappaleen Etta Jonesia, ihan huima Ina! Nyt esiintyy Diandra ja pääsee kirkkaasti kolmanneksi listallani. Diandra saa mahdottomat kehut tuomareilta. Ihmettelen itseäni katsomasta.
Äiti seuraa telkkarista erilaisia kilpailuja televisiossa, joihin minulla ei ole kiinnostusta. Katsoo ainakin kolmet uutiset joka päivä, seuraa ajankohtaisohjelmia, kuuntelee vielä radiosta uutisia ja joskus ajankohtaisohjelmia. Lukee aamulla ensin estarit (Etelä-Saimaan lukijoiden tekstarit = estari), kuolinilmoitukset ja sen jälkeen melko tarkkaan koko lehden.
Iltapäivällä äiti ottaa pitkät päikkärit. Joskus lepää ja saattaa nukua aamiaisen jälkeen. Tuntuu, että äiti nukkuu entistä enemmän. Yöunet ovat noin 12 tuntia. Ulos äitiä ei saa kävelemään. Saku sai kerran. Tänään laitettiin paplarit, sillä huomenna mennään pankkiin (hattu päässä).
Sakun kanssa keskustelin skypessä. Potilas sai käydä sairaalasta kotona suihkussa. Ultralla seurattiin keuhkojen tilannetta. Huonekaverit olivat sanoneet nähtyään kuvani, että sinulla on kaunis äiti. Siis vaalea äiti. Sakukin on siellä vaaleaksi laskettu. Ja potilaiden omaiset syöttävät kiinalaisia herkkujaan julkkispotilaalle.
Näin kaunis sunnuntaipäivästä tuli!
Kahteen otteeseen lumitöitä yhteensä kolme tuntia. Sanovat, että kevättä on ilmassa. Miksi sitten sataa vaan lisää lunta? No tykkään lumesta. Ja tykkään mielekkäästä treenistä, sitähän se raskaan nuoskalumen lapioiminen ja kärrääminen on.
Sunnuntaipuuhana myös kirppis, jos meni vähän poskelleen, tai potalleen; löysin hienon Björn Borg-potan odottamaan Zoukkia. Mulle ei sitten kirpparilla asiakkaita juurikaan riittänyt; kaikki lienee olleet lumitöissä tai taapertamassa lumessa tai turvallisesti tuvan lämmössä.
Yllättäen katson eka kertaa Idolsia. Äiti on seurannut sitä alusta asti. Siinä on eka suosikkini Ina, toinen Heikki. Ina esitti vintage-kappaleen Etta Jonesia, ihan huima Ina! Nyt esiintyy Diandra ja pääsee kirkkaasti kolmanneksi listallani. Diandra saa mahdottomat kehut tuomareilta. Ihmettelen itseäni katsomasta.
Äiti seuraa telkkarista erilaisia kilpailuja televisiossa, joihin minulla ei ole kiinnostusta. Katsoo ainakin kolmet uutiset joka päivä, seuraa ajankohtaisohjelmia, kuuntelee vielä radiosta uutisia ja joskus ajankohtaisohjelmia. Lukee aamulla ensin estarit (Etelä-Saimaan lukijoiden tekstarit = estari), kuolinilmoitukset ja sen jälkeen melko tarkkaan koko lehden.
Iltapäivällä äiti ottaa pitkät päikkärit. Joskus lepää ja saattaa nukua aamiaisen jälkeen. Tuntuu, että äiti nukkuu entistä enemmän. Yöunet ovat noin 12 tuntia. Ulos äitiä ei saa kävelemään. Saku sai kerran. Tänään laitettiin paplarit, sillä huomenna mennään pankkiin (hattu päässä).
Sakun kanssa keskustelin skypessä. Potilas sai käydä sairaalasta kotona suihkussa. Ultralla seurattiin keuhkojen tilannetta. Huonekaverit olivat sanoneet nähtyään kuvani, että sinulla on kaunis äiti. Siis vaalea äiti. Sakukin on siellä vaaleaksi laskettu. Ja potilaiden omaiset syöttävät kiinalaisia herkkujaan julkkispotilaalle.
Näin kaunis sunnuntaipäivästä tuli!
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Ahvenkukkoa ja lumitöitä
No nyt vasta hommaa on, huokaili äiti samalla penkoen keittiovälinelootaa.
Ilmeestä ja penkomisen kiivaudesta päättelin, että vähintäinkin joku pommi on tipahtanut lähimaastoon.Varovaisella tiedustelulla sain selville, että pommiksi kävi kilo pieniä ahvenia.
Suomustusrautaa ei löytynyt ja ahventen puhdistamisurakka oli se pommi. No, niitä putsattiin yhdessä tunti ja siinä kökköttivät ahveneet ilman päätä ja sisälmyksiä huuhdottuna. Kaupasta piti hakea pala kunnon possua läskillä.
Ne sitten ladottiin uunivuokaan, laitettiin vielä läskinahda päälle ja sen päälle tuhti kerros ruisleipätaikinaa. Uunin muutamaksi tunniksi muhimaan ja ah, miten ihana ahvenpossuruukkukukko sieltä ilmestyi! Vau.
Kuinka ajatukseni haikailivat mummoni kotimaisemiin Vepsänjärvelle Kuhmoon. Juuri sieltä on pilkitty ahvenia, niinkuin nyt veljeni Sailmaalta. Siellä olisi valmistettu juuri samanlaista kukkoa. Näen kirkasvetisen järven pohjalla kivet ja veden rajassa mummoni paljaat varpaat ja vaaleat letit. Huuhtomassa kalasaalista.
Miten tunne tuli niin vahvana? Olen aina tuntenut jonkinlaista suurta yhteyttä isänpuolen äitiin Eeva Mariaan. Tuntisikohan pikkukarhu Zoe siellä kaukana Australiassa isona tyttönä ja aikuisena yhteyden mummoonsa, sitten kun mummoa ei enää ole. Ehkä ihmisellä pitää olla joskus tällainen tunne pysyvästä linkistä sukupolviin. Se antaa pienen arvoituksellisen vilauksen siihen mitä olemme ja suuren ajatuksen siitä, mikä on elämän tarkoitus.
Lumityöt meinasivat jäädä pois tästä jutusta ajatusten jo viipyessä Vepsänjärven kesässä rantaheinikossa. Kevät jo huokailee, tipahtelee räystäiltä yhtenä päivänä, sitten koko piha jäätyy ja sataa monta senttiä uutta lunta.
Tällaisena lumentekopäivänä maistuu ahvenruukku aivan ihanalta ja taisin syödä liikaa. Kohta laitan saunan lämpenemään. Ja ajattelen Sakua kiinalaisessa sairaalassa toipumassa keuhkokuumeesta (jo hyvällä mallilla, toisessa blogissani Dalian raporttia) ja mummon pikkukarhusta Melbournessa nuhanenäisenä ja Aisha-äiti ja Meksua opettelemassa kokonaan uutta päiväjärjestystä kasvavan pikkukarhusen kanssa. Aisha aloitti yliopistossa, Zoe tarhassa.
Ilmeestä ja penkomisen kiivaudesta päättelin, että vähintäinkin joku pommi on tipahtanut lähimaastoon.Varovaisella tiedustelulla sain selville, että pommiksi kävi kilo pieniä ahvenia.
Suomustusrautaa ei löytynyt ja ahventen puhdistamisurakka oli se pommi. No, niitä putsattiin yhdessä tunti ja siinä kökköttivät ahveneet ilman päätä ja sisälmyksiä huuhdottuna. Kaupasta piti hakea pala kunnon possua läskillä.
Ne sitten ladottiin uunivuokaan, laitettiin vielä läskinahda päälle ja sen päälle tuhti kerros ruisleipätaikinaa. Uunin muutamaksi tunniksi muhimaan ja ah, miten ihana ahvenpossuruukkukukko sieltä ilmestyi! Vau.
Kuinka ajatukseni haikailivat mummoni kotimaisemiin Vepsänjärvelle Kuhmoon. Juuri sieltä on pilkitty ahvenia, niinkuin nyt veljeni Sailmaalta. Siellä olisi valmistettu juuri samanlaista kukkoa. Näen kirkasvetisen järven pohjalla kivet ja veden rajassa mummoni paljaat varpaat ja vaaleat letit. Huuhtomassa kalasaalista.
Miten tunne tuli niin vahvana? Olen aina tuntenut jonkinlaista suurta yhteyttä isänpuolen äitiin Eeva Mariaan. Tuntisikohan pikkukarhu Zoe siellä kaukana Australiassa isona tyttönä ja aikuisena yhteyden mummoonsa, sitten kun mummoa ei enää ole. Ehkä ihmisellä pitää olla joskus tällainen tunne pysyvästä linkistä sukupolviin. Se antaa pienen arvoituksellisen vilauksen siihen mitä olemme ja suuren ajatuksen siitä, mikä on elämän tarkoitus.
Lumityöt meinasivat jäädä pois tästä jutusta ajatusten jo viipyessä Vepsänjärven kesässä rantaheinikossa. Kevät jo huokailee, tipahtelee räystäiltä yhtenä päivänä, sitten koko piha jäätyy ja sataa monta senttiä uutta lunta.
Tällaisena lumentekopäivänä maistuu ahvenruukku aivan ihanalta ja taisin syödä liikaa. Kohta laitan saunan lämpenemään. Ja ajattelen Sakua kiinalaisessa sairaalassa toipumassa keuhkokuumeesta (jo hyvällä mallilla, toisessa blogissani Dalian raporttia) ja mummon pikkukarhusta Melbournessa nuhanenäisenä ja Aisha-äiti ja Meksua opettelemassa kokonaan uutta päiväjärjestystä kasvavan pikkukarhusen kanssa. Aisha aloitti yliopistossa, Zoe tarhassa.
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Tulkaa, mennään
Tulkaa, mennään
katsomaan lunta,
kuljetaan kunnes
kellahdetaan kumoon.
Japanilainen haiku-runoilija Matsuo Basho (1644-1694)
katsomaan lunta,
kuljetaan kunnes
kellahdetaan kumoon.
Japanilainen haiku-runoilija Matsuo Basho (1644-1694)
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Kriisikö?
Jos Danny on vanhan ja jotenkin elähtäneen näköinen, täytyy minunkin olla jo vanhistunut! Danny oli niin komea ja salskea laulajapoika silloin 1964! Näin kaikkialla vanhenemista, nuutumista, väsymistä, velttoututuneita lihaksia, artikkeleita vanhusten jalkauttamisesta, tai leikkausjonoista, tarjouskilpailutetuista senioripalveluista . Sitäkö tämä loppuelämä tulee olemaan? Koin päivien 24 tuntia vilahtavan ohi kuin 2 tuntia , mietin monta kertaa, miten kukaan ehtii työssä käydä kun aamupuuron ja iltapalan välissä ei oikein saanut mitään tehdyksi. Jos nyt muutaman vetäisyn kolalla pihassa ja maitokauppareissun, ilta jo pimeni.
Mutta se oli eilen toissapäivänä, viime viikolla. Kas, tänään Elli 7 v tuli aamukymmeneltä hakemaan minut uimaan. Mieleen tuli heti edelliskerran seikkailu pitkässä vesiliukumäessä. Sinne, totta kai ja uimakassi keikkui hetkessä olalla ja mentiin. Elli edelliskerralla ylipuhui minut urakalla ja sai kuin saikin minut mäkeen. Ja en kadu!
Uimahallissa pieni poika harmitteli äidillensä, miksi ei pääse liukumäkeen. Siinä sitten vaihdoin muutaman sanan tuon äidin kanssa, joka oli siinä kolmikymppinen.
- En minä, näin vanha, siihen liukumäkeen voi mennä, poika käy isänsä kanssa, sanoi äiti.
Sitten minä 65 v. kiipesin ketterin jaloin rappuset ylös ja niiin me tytöt laskettiin tandemilla se hurja vesiliukumäki alas monta kertaa ja yksitellenkin! Ja kokeilin allejani, kun muutamat vedessä juoksevat ikäseni naiset niistä vähän valittivat. Aika tiukat, muuten, allini vielä ovat. Eikä pahemmin ryppyjäkään vielä, ja vaikka olisikin mitä sitten!
Sen verran olen vanha, etten ilman nuorempaa seuraa ehkä kehtaa siihen veisliukumäkeen mennä. Elli saa tulla isotätiään pyytämään mukaan milloin vain.
Mutta se oli eilen toissapäivänä, viime viikolla. Kas, tänään Elli 7 v tuli aamukymmeneltä hakemaan minut uimaan. Mieleen tuli heti edelliskerran seikkailu pitkässä vesiliukumäessä. Sinne, totta kai ja uimakassi keikkui hetkessä olalla ja mentiin. Elli edelliskerralla ylipuhui minut urakalla ja sai kuin saikin minut mäkeen. Ja en kadu!
Uimahallissa pieni poika harmitteli äidillensä, miksi ei pääse liukumäkeen. Siinä sitten vaihdoin muutaman sanan tuon äidin kanssa, joka oli siinä kolmikymppinen.
- En minä, näin vanha, siihen liukumäkeen voi mennä, poika käy isänsä kanssa, sanoi äiti.
Sitten minä 65 v. kiipesin ketterin jaloin rappuset ylös ja niiin me tytöt laskettiin tandemilla se hurja vesiliukumäki alas monta kertaa ja yksitellenkin! Ja kokeilin allejani, kun muutamat vedessä juoksevat ikäseni naiset niistä vähän valittivat. Aika tiukat, muuten, allini vielä ovat. Eikä pahemmin ryppyjäkään vielä, ja vaikka olisikin mitä sitten!
Sen verran olen vanha, etten ilman nuorempaa seuraa ehkä kehtaa siihen veisliukumäkeen mennä. Elli saa tulla isotätiään pyytämään mukaan milloin vain.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Onko tuo X-tyttö?
- Kuka tuo nainen tuossa? Ja tuo...sehän on se..se X-tyttö.
Isomummo katsoo minua hätäisenä.
- No se, mulle X-tyttö, kun se nimi....aika vaikea miulle. Mitä mie sit sanon?
- Siis Zoe tarkoitat, että siinä on Zoe, mutta ei se ole Zoe. Katsohan vielä, sanon.
- Mutta, miten, ihan kuin X-tyttö...kuka se sitten on!
- Siinä onkin X-tytön äiti, kollegasi Pakistanin mummon kanssa, melkein 27 vuotta sitten, vuonna 1985.
- No on ihan äitinsä näköinen tyttö. Niin minähän tapasin Pakistanin Jehangir-mummon ensi kertaa vasta vuosia myöhemmin hänen ensimmäisellä Suomen vierailullaan, tuosta en tuntenutkaan.
Kolme polvea siis esittelyssä, Pakistanin Jehangir-mummo pojantyttärensä Aishan kanssa, alla taas Aisha ja tyttärensä Zoe alias X-tyttö.
Ps. opettelen tänään skannaamaan ja ensiksi onnistuin kuvista saamaan tuollaisia pieniä.
Ja tässä on äidin kanssa se ainoa oikea X-tyttö, pikkukarhunen Zoe, Zoikka, Zoui-Poui:
.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Helmikuun alun ajatuksia
Meillä on sitten uusi pressa, ei minun makuuni. Mietin pitkään vaalisalaisuutta, mutta huomasin miten avoimesti ihmiset facebookeissaan ilmoittivat kantansa ja jakoivat vaaleihin liittyviä juttuja. Niin sitten minäkin. Haavistoa äänestin molemmissa vaaleissa. Haavisto-ilmiöstä puhutaan; on varmasti osittain niin, että nuoret innostuivat vaaleista Haaviston myötä. Uskon myös, että Haavisto sai talousmies Niinistön katsomaan pehmeimpiä arvoja kuten nuorten syrjäytymiseen puuttumista, ympäristöasioita ja yleistä suvaitsevuutta aikaisempaa tarkemmin. Miljoona ääntä ei ole pahempi tulos kun suomalaiset eivät Haavistoa kovin hyvin tunteneet.
Vaan olipas nopea, mutta vähän kitkerän napakka keskustelu naapurin nuoren opiskelujaan aloittelevan miehen kanssa, joka vakuutti, että talouskasvua ehdottomasti tarvitaan, että suomalaisille taattaisiin hyvinvointi. Mistä tulee ajattelu, että niin voimakkaasti liputetaan talouskasvun tärkeyttä. Eihän se loppumaton voi olla!
Ollaanko unohdettu, miten meillä oli ulkovessat ja siihen verrattuna aika paljon on saatu hyvinvointia aikaiseksi Suomeen viisikymmenluvulta. Emme enempää tarvitsisi. Nyt pitäisi sitä hyyvinvointia ja varallisuutta tasaisemmin jakaa. Ja kyllä meillä olisi pakolaisten auttamiseksi varaa.
Näistä ajatuksista lumitöihin. Sakun kanssa levennettiin vähän pihatietä kun päästiin paukkupakkasista, näköjään vain täksi päiväksi. Saku on siis ollut täällä kolmisen viikkoa, ja vielä yhden täällä ja sitten lähtee Hesaan ja takaisin Dalianiin. Kiva kun on ollut täällä mumminsa ja äitinsä ilona, nukkunut opiskeluväsymystään ja lueskellut vähän solubiologiaa.
Syönyt perunamuussia ja äidin lihapullia, parit pihvit ja juonut litrakaupalla luomumaitoa. Ai niin, jätski, hyvä juusto ja pihalla savustettu lohi kuuluivat myös toiveisiin, unohtamatta suurta rieskavertailua. Tulimme siihen tuokseen, että Säräpirtin rieska on paras, Pullin rieska Korpela rieskaa parempaa....mummi vannoo Korpelan nimeen. Näitä herkkuja ei Kiinassa saa. Vaan pääsisinpä itse sinne Kiinan herkkujen ääreen, Keltaisen meren jättikatkarapuja...ehkä ei käärmettä kuitenkaan.
Saku on saanut mumminsa kävelylle, itse en ole onnistunut. Kokonaisuudessaan mummin tilanne on hyvä, oikeastaan pirteämpi kuin välillä on, ikäisekseen. INR-arvo vaan on pikkuisen heitellyt. Kaupassa käynti, jokunen vierailu sujuu kunhan kyyti on. Tekivätpä mummi ja tyttärenpoika yhdessä pizzankin, mummin omalla ohjeella, jota mummi aina teki kun tulimme Helsingistä käymäään. Siinä on paksu pohja ja tuhti kerros paistettua sipulia, tomaattia ja juustoa, alle vähän tomaattiketsuppia. Nyt laitettiin siihen silputtua kinkkua, kun kasvisyöjiä ei enää ole.
Iltalukemisena luen nobelisti V.S.Naipaulin kirjaa Intiasta (India: A million mutinies now, en tiedä onko se suomennettu, ei ainakaan netissä näy). On kuin kulkisi Naipaulin mukana Intian kaupungeissa, kaduilla, maaseuduilla, tapaamassa ihmisiä, piipahtamassa heidän asumuksissaan. Pitkä kiertomatkamme viime vuonna tavallaan jatkuu; on paljon mielenkiintoisempaa, kun on itse nähnyt Intiaa ympäriinsä. Kirja on parasta, mitä olen Intiasta lukenut, ehdottomasti.
Ajattelin, että tämä vuosi menee rauhallisemmin matkojen suhteen, onhan Saku täällä, Aisha ja Zoe aikovat tulla kesällä. Pikkumatkoja ei lasketa; menemme naapurin Anittan kanssa kaverimme Marketan luo Muncheniin huhtikuun ensimmäisellä viikolla 9 päivän reissulle. Sieltä käsin vierailen myös Karachin hyvän ystävän Christan luona Sulzbach-Rosenbergissä parin tunnin junamatkan päässä. Saattaa olla, että Etelä-Saksassa on silloin jo ihana kevät!
Vaan olipas nopea, mutta vähän kitkerän napakka keskustelu naapurin nuoren opiskelujaan aloittelevan miehen kanssa, joka vakuutti, että talouskasvua ehdottomasti tarvitaan, että suomalaisille taattaisiin hyvinvointi. Mistä tulee ajattelu, että niin voimakkaasti liputetaan talouskasvun tärkeyttä. Eihän se loppumaton voi olla!
Ollaanko unohdettu, miten meillä oli ulkovessat ja siihen verrattuna aika paljon on saatu hyvinvointia aikaiseksi Suomeen viisikymmenluvulta. Emme enempää tarvitsisi. Nyt pitäisi sitä hyyvinvointia ja varallisuutta tasaisemmin jakaa. Ja kyllä meillä olisi pakolaisten auttamiseksi varaa.
Näistä ajatuksista lumitöihin. Sakun kanssa levennettiin vähän pihatietä kun päästiin paukkupakkasista, näköjään vain täksi päiväksi. Saku on siis ollut täällä kolmisen viikkoa, ja vielä yhden täällä ja sitten lähtee Hesaan ja takaisin Dalianiin. Kiva kun on ollut täällä mumminsa ja äitinsä ilona, nukkunut opiskeluväsymystään ja lueskellut vähän solubiologiaa.
Syönyt perunamuussia ja äidin lihapullia, parit pihvit ja juonut litrakaupalla luomumaitoa. Ai niin, jätski, hyvä juusto ja pihalla savustettu lohi kuuluivat myös toiveisiin, unohtamatta suurta rieskavertailua. Tulimme siihen tuokseen, että Säräpirtin rieska on paras, Pullin rieska Korpela rieskaa parempaa....mummi vannoo Korpelan nimeen. Näitä herkkuja ei Kiinassa saa. Vaan pääsisinpä itse sinne Kiinan herkkujen ääreen, Keltaisen meren jättikatkarapuja...ehkä ei käärmettä kuitenkaan.
Saku on saanut mumminsa kävelylle, itse en ole onnistunut. Kokonaisuudessaan mummin tilanne on hyvä, oikeastaan pirteämpi kuin välillä on, ikäisekseen. INR-arvo vaan on pikkuisen heitellyt. Kaupassa käynti, jokunen vierailu sujuu kunhan kyyti on. Tekivätpä mummi ja tyttärenpoika yhdessä pizzankin, mummin omalla ohjeella, jota mummi aina teki kun tulimme Helsingistä käymäään. Siinä on paksu pohja ja tuhti kerros paistettua sipulia, tomaattia ja juustoa, alle vähän tomaattiketsuppia. Nyt laitettiin siihen silputtua kinkkua, kun kasvisyöjiä ei enää ole.
Iltalukemisena luen nobelisti V.S.Naipaulin kirjaa Intiasta (India: A million mutinies now, en tiedä onko se suomennettu, ei ainakaan netissä näy). On kuin kulkisi Naipaulin mukana Intian kaupungeissa, kaduilla, maaseuduilla, tapaamassa ihmisiä, piipahtamassa heidän asumuksissaan. Pitkä kiertomatkamme viime vuonna tavallaan jatkuu; on paljon mielenkiintoisempaa, kun on itse nähnyt Intiaa ympäriinsä. Kirja on parasta, mitä olen Intiasta lukenut, ehdottomasti.
Ajattelin, että tämä vuosi menee rauhallisemmin matkojen suhteen, onhan Saku täällä, Aisha ja Zoe aikovat tulla kesällä. Pikkumatkoja ei lasketa; menemme naapurin Anittan kanssa kaverimme Marketan luo Muncheniin huhtikuun ensimmäisellä viikolla 9 päivän reissulle. Sieltä käsin vierailen myös Karachin hyvän ystävän Christan luona Sulzbach-Rosenbergissä parin tunnin junamatkan päässä. Saattaa olla, että Etelä-Saksassa on silloin jo ihana kevät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
