Juovatko eläkeläiset lattea? Kahvia Suomessa ja Australiassa.

Kahvilakulttuuria ensin "down under" alapuolen alla, Australiassa. Kuvat pamahtivat tähän eteen ja niiden siirtämisessä saan koko blogisivun sekaisin, taatusti. Mutta ovathan nämä kaukaiset kuvat kiinnostavampia kuin eläkeläisten latteet, vai mitä? Siihen alempana palataan. Juttelin juuri skypessä Melbourneen, siitä juohtui mieleeni tämä kahvikeskustelu. Ettei se olisi vain minun yksipuolinen puheenvuoroni, kirjoitathan lukijani kommentteihin omia kokemuksiasi! Kaikki kuvat ovat siis Australian matkaltani vuosi sitten.

Pavlova on nimetty mainekkaan balettitanssijan Anna Pavlovan mukaan, alunperin hänelle tehty kakku: marenkipohjan päällä kermavaahtoa ja hedelmiä, yleensä aina mansikoita mukana. Tästä on tullut aussien kansalliskakku  kuin meidän mansikkakermakakkumme.

Kahvilakulttuuri on muuttunut Suomessa. Useimmissa kahviloissa saa erikoiskahveja.
Jossakin lehdessä ihmeteltiin, että jopa eläkeläisen saattaa nähdä kahvilassa kuppi latteta edessään. Minulle capuccino, joskus tuplaexpresso.

Kahviloiden erikoiskahvit ovat makuuni pikkuisen liian mietoja. Jospa tarjolla olisi vahvempikin vaihtoehto. Ostin mutteripannun ja keitän välillä espresson itselleni. Äiti suorastaan kielsi espresson valmistamisen alakerrassa, aromit ovat liian vahvoja, että "oikein pahaa tekee". Keittelen sitten silloin tällöin yläkerrassa.

Muutenkin keitämme tavalliset kahvit kahden hengen huushollissa erikseen, minä puolta vahvemman. Kotona teen useimmiten itselleni latten, kiehautan maidon erikseen ja sekoitan vahvan kahvin siihen.

Australiassa piipahdin usein kävelyretkellä läheisessä Umberto´s kahvila-ravintolassa. Kahvi oli viimeisen päälle ihanaa. Australiassa kahvitellaan ulkona paljon..vähän ihmettelen kahviloiden paljoutta. Kauempana Lygon Streetillä valitsin kauan kahvilaani. Lygon Street on supertunnettu "Italiakatu". Kahvi oli taivaallista ja sen seuraksi tilasin tiramisun. Niin hyvää yhdistelmää en ole koskaan saanut. Sittemmin sain italialaisen aidon tiramisun kotona tehtynä, mutta se ei ihan vetänyt vertoja kahvilan tarjoamalle. Kahvilassa tarjoilijoilla oli pitkät tummanruskeat esiliinat. Pöytiin tarjoilu. Viehättävä tunnelma. Harmi, etten saanut tilaisuutta poiketa uudelleen, sillä kotimatka oli jo lähellä silloin. (kuvat alla)  Asuessani Australiassa 70-80 luvuilla juotiin siellä vain pikakahvia. Mitä nyt italialaisissa lähiöissä oli omat kahvikanavat. Suomalaista kahvia sai suomalaiselta maahantuojalta pakettiautosta ostaa! Olikohan kaupoissa edes kahvinkeittimiä. Silloin juotiin teetä perienglantilaiseen tapaan maidon kanssa.

Se oli silloin 50 vuotta sitten, kun kaupungin lukiolaisnuoriso kokoontui Opelan kahvilaan. Emme me kahvia juoneet. Limssaa. Ehkä joskus kaakaon, muistaakseni. Pääosassa oli toisten tapaaminen, ja jotakin piti ostaa, halusi tai ei, että sai istua kahvilassa. Muistin mukaan vähissä varoissa saattoi vähän salamyhkäisesti istua ostamatta mitään, isommassa porukassa.

Nyt kahviloissa istutaan seurustelemassa ja haetaan elämyksiä siitä kahvista itsestään. Aleksandra vei meidät Helsingissä Aleksanterinkadun Torroon, viihtyisään roastery-paahtimokahvilaan. Kun en enää Helsingissä asu, uutta oli minullekin tällainen kahvilaerikoisuus. Sitten huomasinkin, että tällaisia talon pikkpaahtimoita on useita jo Helsingissä.

Sain ystävältäni pari pakettia Columbiasta erikoiskahvia papuina. Pitää jauhaa kahvi ja laittaa espressopannu liedelle.

Tässä vielä muita kahvilakuvia Melbournesta:

Umberto´s, High Street, Preston, Melbourne

Katujuhlien tarjous

Jos päivä oli aurinkoinen, muutama tuoli ja pöytä kannettiin ulos kadunreunaan. Tällaisia kahviloita on sitten paljon!

Miss Marples...englantilaistyylinen kahvila sulkemisaikaan...tänne saa muuten jonottaa jos sittenkään mahtuu. Dandenongs, Melbournen ulkopuolella

Kesäisen "kypsä" kahvila , Dandenongs

Avantoon tai melkein

Tätä kaipasin. Eilen kävin avannolla...tai järvessä, eihän se vielä avanto ole, mutta vesi on jo odottavalla kannalla, teräksenharmaa ja kylmä; jääpeite voisi jo tulla. Tänään sitten oli naistensauna ja muutama pulahdus. Oi, tunsin olevani kotona.

Joku saunalla kysyi, mikä ero Australialla ja Suomella tulee ensiksi mieleen. Sanoin vuodenaikojen vaihtelut. Minusta kaikki vuodenajat ovat ihania. Miten kaunis syksyn metsä onkaan, kun sammaleiset  kivet kiiltävät kosteudesta ja pudonneet lehdet vielä kahisevat kävellessä. Sienimetsään en ehtinyt, se on hienointa syksyssä. Ja Australaissa ei ole sieniä, eikä Melbournen 4-miljoonaisessa kaupungissa kunnon metsiäkään. Metsiin, tai puskaan kuten siellä sanotaan, pitää mennä erikseen ja ajella tuntikaupalla. Meillähän metsäkaistale on tuossa tontin rajalla. Aishakin sanoi, että suomalaista mäntymetsää usein kaipaa, tai edes jotain oikeaa metsää lähempänä.

Mutta pihalla ruoho vihertää! Kaivoin eilen palsternakat maasta. Nehän tykkää pienestä pakkasesta, silloin niistä tulee oikein makeita. Riisi-ohrapuuron kanssa paistoin peukalonpaksuisia tankoja sellaisenaan uunissa, ei suolaa, ei öljyä. Miten makeita!

Viime vuonna tähän aikaan oli jo paljon lunta.

Kuvissa eukapyptusmetsää Victorian osavaltion alueella, toisessa tuulen pieksämää puskaa avoimen meren rantamilla. Molempiin paikkoihin teimme päivän retket pois Melbournen liikenteestä.

Mitä rasvaa lumilinkoon?

Talvihan se tulee, mutta mistä minä tiedän lumilinkojen rasvoista?
Hakusanoja sivuilleni on joskus kiva lukea ja tällaisen ongelman eteen on joku lukija tullut, juuri näilla sanoilla mitä rasvaa lumilinkoon.
Luulen, että jossain blogiarkistossa on kuva veljestäni lumilingolla tupruttamassa. Mutta ei siinä rasvoja selvitetty, anteeksi vain kyselevä lukijani. Toivottavasti vastaus jostain löytyi!

Tämä muistuttaa siitä, että kotiinpäin, lumimaahan, on pian matka. Kaksi kokonaista päivää on jäljellä.
Täällä Melbournessa on ruusujen aika. Sinisarjojen sinisadekukat ovat juuri avautumassa ja niitä täällä on paljon, tuossa lähellä St. Georges Roadin keskellä on raitiovaunu ja sen puoli nurmikkokaistaleet, jotka on molemmin puolin kilometrien matkan sinisarjoitettu. Ehdinköhän nähdä ne avoinna!

Menen parvekkeelle viimeistelemään istutuksia, muutamia taimia on vielä ruukutettava. Kesä alkaa lupailla, on ollut muutamia kuumia +30 päiviä, myrskykin, ja vielä kesken kaiken suhteellisen kylmää kun etelämantereen kylmät tuulet viuhuvat sieltä suoraan yli. Melbournen sää on oikukas.

Siis tänään bikinit päälle ja D-vitamiinia talven varalle!

Max nauttii auringosta täysillä!

Kenguruita luonnossa...golfkentällä

Anglesea, pieni merenrantakaupunki, lomalaisten suosima,  Melbournesta sata kilometriä rantatietä, the Great Ocean Road.
Tapasimme siellä ison lauman kenguruita golf-kentällä loikoilemassa. En koskaan nähnyt Sydneyssä 14 vuoden aikana näin isoa laumaa. Kenguruita näkee liikkeellä aikaisin aamulla, jos näkee, sillä ne eivät liiku paljoakaan päivällä, vaan lepäilevät. Golfkenttällä onkin hyvä lokoilumaasto!

Mummo ja Zoe kaksistaan

Zoe ja Zoen äiti, parhaiten Zoe nukkuu tässä kantoliinassa.

Tämä kuva on Saku-enon suosikki.

Tänään olemme kaksistaan, mummo ja Zoe. Tai kolmistaan, sillä Max-koira on kotona. Äiti-Aisha meni terveystarkastukseensa. Isä-Meksu töissä. Mummo antoi äidin mentyä rintaruokinnan jälkeen 30 ml pullosta, mutta sepä ei riittänytkään. Pienen unitauon jälkeen Zoe hamusi rintaa innolla, mummon poski sai pusuja kun Zoe etsi tissiä. Lämmitin 30 ml lisää äidin pumppausmaitovarastosta. Nyt Zoe nukkuu kestovaipan vaihdon jälkeen.Yleensä Zoe pitää pienen taistelunäytöksen nukahtaakseen, nukahtaa ehkä ihan hetkeksi ja taas pieni unitaistelulaulu. Joskus kyllä nukahtaa suoraan heti syötön jälkeen.

Hymy! Ensimmäistä kertää yhdessä kaksistaan ja mummo sai kaikkein ensimmäisen hymyn! Se oli kuin Zoen kasvot olisivat kertaheitolla muuttuneet lapsen kasvoiksi, niin merkityksellisen suloinen lapsen hymy on. Zoe saa päivä päivältä kehittyvän lapsen ilmeitä, katsekontakti voi olla jo vakaa, pysähtyy kuuntelemaan mummon laulua, kädet tarttuvat tarkoituksenmukaisemmin ja Zoe saa kätensä heti auki kapalostaan, kun vähän aikaa sitten nukkui siinä samassa asennossa kuin tötterö. Nyt kädet huitoo unissakin. Ja murinoita, ääntelyita jos minkälaisia Zoe unissaankin tekee. Hereillään on aina äänessä ja koettamassa liikkua.

Mummo keittää luomuohrahiutaleista puuroa. Sitten vähän ompelutöitä. Pieniä pesulappuja flanellista. Illalliseksi voinkin valmistella kofta lihapullia.

Joanin historia käsillä. Jossain välissä voi ehtiä lukemaan australialaisen Kate Grenvillen kirjoittamaa kirjaa Joan makes history (Joanin historia), joka kertoo eri aikausina eri naisten, Joanin "jokanaisen", arkielämästä. Mielenkiintoiseksi sen aavistan, sillä Kate Grenville on kirjallisuuspiireissä mielipiteitä jakava kirjoittaja-historioitsija; sanookin suoraan kirjoittavansa fiktiota, ja joutuu keksimään tapahtumat historian ympärille, sillä sellaista historiaa josta Grenville on kiinnostunut, ei ole kirjoitettu kirjoihin. Kuka sitten kirjoitetaan historiankirjoihin ja kuka siitä päättää?. Mielenkiintoinen aihe. Joan "jokanainen" kuuluu tärkeänä jokaiseen aikakauteen, mutta eipä ole hänestä juuri kirjoitettu.

Onhan Australian julkaistu historia mantereen "löytämisen", hyväksikäytön, kultaryntäyksen, kaupallisen kehityksen ´ja varakkaiden tai lainsuojattomien miesten historia, eurooppalaisten historiaa.  Australissa legendaksi on kohonnut lainsuojaton  Ned Kelly, joka kuoli Melbournen Pendridgen vankilassa sinne jouduttuaan syytettynä taposta. Ned Kellystä on historia tehnyt sankarimiehen, kun itse asiassa mies on mantereen kuuluisin bushranger, puskarosvo, jotka väijyivät takamailla kultavankkureita.

Mutta niin, tiettömien taivalten takana puursivat uutisraivaajien ja  karjankasvattajien vaimot, kasvattivat lapsensa,  kurpitsansa, lampaansa,  jotta miehet pääsivät tekemään historiallisia tekojaan.

Yksi Joan on aboriginaali. Odotan kiinnostuneena kovasti, miten Kate käsittelee aboriginaali Joanin; onko hän mukana vain omantunnon vuoksi, ettei kymmenien tuhansien vuosien Australian oikean historian tekijät, aboriginaalit, jää pois kuvasta. Yleensä jäävät.

Mutta näitä mietin Zoen nukkuessa, pieni mustikkakarhu punavalkoraidalliseen vauvahuopaan "bunny rugiin" kapaloituna. Kun Australian äideille annetaan lista vauvatarvikkeista, siitä ei Aisha osannut arvata mikä se bunny rug oikein on. Yleensä se on flanellineliö.

Pikku-Zoen  isän puolen esi-isä on yksi Australian eurooppalaisen historian henkilöistä , Saksasta noin 1870 siirtolaisena tullut, viininviljelijäksi ryhtynyt Johan. Siihen sukuun on sitten liittynyt avioliiton kauttamummo, vastaparini, jonka perhe on tullut Britanniasta aikaa sitten. Zoella onkin aikamoisen mittava perimä, noin lyhyesti lähimmät tässä:
suomalais-australialais-pakistanilais-brittiläis-kashmirilainen tyttö. Oijoi, alan ihan kietoutumaan tähän ajatukseen siitä, miten Zoe on tähän maailmaan tullut, ja minä olen sen aikaansaanut tulemalla tänne nuorena seikkailemaan 1971! Enkös jo kuulu aussien historiaan minäkin?

Kolme sukupolvea ulkoilemassa Northlandissa

Zoe varustettiin varavaipoilla ja rintamaitopullolla, isä Meksu vei meidät Northland ostoskeskukseen, paikallinen Itis. Ai ulkoilemaan ostarille? No, loppumatkasta käveltiin kotiinpäin Zoe kantoliinassaan. Zoen äidin on  vielä otettava varovasti keisarinleikkauksen jälkeen. Niin, ostoskeskus oli laaja, todella joka suuntaan valtavia käytäviä, sillä eivät nämä aussit todellakaan pidä korkeista rakennuksista lähiöissään. Ulkopuolelta näytti  toinen toisensa suurempia litteitä laatikoita kököttämässä keskellä matalaa omakotialuetta valmiina nakattavaksi jonnekin, ne näyttivät jotenkin huteroilta. Ei sisään houkutellut. Eikä varsinkaan sissivankilalta vaikuttava lasten leikkipaikka pääoven edustalla. Sisällä oli kuitenkin komeita kauppoja ja leveät kiiltelevät käytävät joka suuntiin. Toiseen blogiini www.siperiankautta.blogspot.com kirjoittelen enemmän yleistä Australiasta, tämä on enemmän onnellisen mummon juttuja.

tähän "leikkipaikkaan ei Zoea laiteta!

Luomuun kallellaan olevina mummona ja äitinä etsimme hamppukangasta, josta saataisiin tehtyä kosteutta hyvin imaisevia vaippoja Zoelle. Sakulle löysimme jotain kivaa Kiinaan viemisiksi (ei kerrota  kun luet tätä ennen sinne menoasi). Isänpäivä on tulossa täällä ja sattumalta saimme Meksu-isällekin sopivan lahjan.   Ostimme vauvapulloharjan, äidinmaitosäilytysmukeja ja keittiöpyyhkeitä ja Zoelle Sophie du cirafin, purulelun, jota on valmistettu vuodesta 1961 Ranskassa, Aisha on jostain keksinyt sen eikä auttanut, kun sanoin ettei sen ostamisella ole kiire, ei ne hampaat ihan heti ulos putkahda. Katselimme vauvalle vaippa/tarvikelaukkua, mutta ne olivat joko rumia tai kalliita. Päätimme tehdä sellaisen itse. Teemme myös vaipanvaihtoalustan. Ihan kaikkea ei Aisha-äiti ehtinyt valmistelemaan, kun Zoe tuli monta viikkoa etuajassa.

Pysähdyimme sushipaikkaan suuren ruokakeskittymän keskelle. Aisha halusi juuri sushia, koska niitä ei saanut syödä raskaana ollessaan. Sushit ovat huippusuosittuja täällä. Hassuja pieniä soijakastike-annoksia saatiin sushin seuraksi. Pikkukaloja. Sitten oli aika syöttää Zoe. Saimme hymyjä, onnen ja siunauksen toivotuksiakin istuessamme Zoea syöttämässä. "Miten suloinen pikkuinen". Olihan siinä mummon mukava istua kahvilassa kun ohikulkijat ihastelevat lapsenlasta.

kuules äiti, en huoli enää tippaakaan

Vaippahuone oli suuri, siellä oli monta looshia nojatuolineen vaikka imettämiseen. Näitä tiloja olikin Aishan tarkoitus katsastella tulevaisuutta varten.

Kotimatkalla sain jälleen käveltyä lisää uuden palasen High Streetiä, joka ei näy milloinkaan loppuvan tai paremminkin en taida päästä sen kumpaankaan päähän. Siinä tavoite kolmen kuukauden sisällä.

Osuimme Prestonin Community Centerin kulmalle, jossa pidetään erilaisia kursseja, maalausta ja kädentaitojuttuja, mutta ei minulle savipajaa. Sievä vanha talo on jäänyt High Streetin liikkeiden puristuksiin. Viereisessä lähiössä olisi tarjolla savipajakin. Odotammesoittoa sieltä, voinko liittyä johonkin ryhmään. Olisi kiva tehdä Aishalle muutama savijuttu, ne ovat niin painavia kantaa Suomesta asti.

Nyt on täällä down under, alhaalla alla,siis maapallon alapuolella,  ilta jo aikaa sitten pimentynyt, kuuden maissa on jo pimeä. Illallinen on tehty ja syöty, mummo teki alu goshtia, pakistanilaista lihaperunapataa. Laitan siitä ohjeen kohta tuonnen Siperiankautta-blogiin, innostuin ottamaan kuviakin. Harvoin tulee laitettua tarkkoja määriä aineksia ylös, nyt tein sen.

Aisha on juuri löytänyt netistä hamppuflanellia noin 20 aussidollaria metri (noin 16 e), jota nyt mietimme miten paljon tilata. Riittäisikö kolme metriä. Onhan kestovaippaliinoja mukava olla paljon.  Ompeluhommia tiedossa. Pitää katsoa, jos netistä löytyy joku kiva kaava vaippavarustekassille.

Iltalukemiseksi odottaa viimeisin luomupuutarhalehti. Huomenna tulee terveyssisar kotiin, sillä sairaalan kätilön 4 vierailua on nyt tehty.

 Pikkuinen mustikkatyttö tummasilmä katselee suurta maailmaa kuukauden ja yhden päivän ikäisenä.