Kaikki remontin osalta sujuu aika mallikkaasti. Aikataulussa ei kuitenkaan pysytä, sillä vielä menee nelisen viikkoa. Mutta äidin vastustus suihkuihuoneen tekemiseen asuinkerrokseen on ollut niin betonisen kovaa, että olen luovuttanut. Keskustelu siitä on tasolla, jota en tähän edes osaa kirjoittaa. Poikani yritti jutella mummilleen, mutta mummi melkein muurasi pojan betoniin, eikä mikään näy palauttavan Sakun mainetta. Isoa vessaa ei siis näillä näkymin muuteta suihkulliseksi kylppäriksi. Se oli se tärkein pointti koko remontissa.
Eilen katselimme erikseen Victorian ja Danielin häitä. Erikseen, koska päämummo oli ja on äreä ja saan silloin oman osani kaikista tekemistäni virheistä kuten siitä, etten aikoinaan opettanut pakistanilaista apulaistani oikeisiin siivoustapoihin. Siitä päämummo kiertää juttunsa uhrautumiseensa "teidän eteen" ja kuinka vähän hänelle arvoa annamme ja "miksi Jumala minut jätti tänne näin kärsimään pitkäksi aikaa".
Vastaan ei haluaisi sanoa, ja jos yritän sanoa mitä tahansa päämummon olon piristämiseksi tai itseni puolustamiseksi miksi käytän puutarhakenkiä enkä saappaita multapellolla...päämummo vain saa lisää kierroksia ja minun on vaikeista vaikeinta pitää homma kasassa itse ärähtämättä.
Ymmärrän, että äidillä on tuska siitä, ettei ole entisensä, tehokas Martta, joka jaksaa kaiken ja jonka kunnia-asia on putipuhdas koti. Mutta juuri nyt minusta tuntuu, etten jaksaisikaan. Yritän parhaani, mutta olemme kovin erilaisia, aina olleet.
Äiti voi nyt paremmin , ja silloin tämä virheiden etsintä, ja uhrautuvaisuusteema nostaa hurjasti päätään. Saimme Sakun kanssa äidin jättämään migreenilääkityksen pois ja aika nopeasti myös töhnäisyys, töpöttelevä kävely ja jatkuva väsymyskin hellitti. Puhuimme tästä monta kertaa ennenkuin äiti lääkityksen suostui lopettamaan, mutta äiti jokapäiväisen lopettamisenkin jälkeen vielä saattoi napsia pitkävaikutteista migreenilääkettä aamuiseen päänsärkyynsä ymmärtämättä lääkkeen käyttöä ja vaikutusta. Saku sanookin, että jos lääkäriksi tulee, laittaa takuuvarmasti vanhoille ja kenelle vain sellaiset reseptit, että niihin on tarkemmin kirjattu miten lääkettä otetaan. Äidin tapauksessa oli reseptissä vain 2 tablettia iltaisin.
Soitinkin neurologille ja selitettyäni äidin oireita, sanoi, lääkkeen voi jättää pois ja mieluummin koettaa mahdollisia migreenikohtauksia hoitaa muulla tavoin, levolla. Iäkkään ihmisen elämänlaatu on tärkeämpi kriteeri verrattuna tokkuraisuuteen. Niinpä äidillä oli omasta mielestään eräänä aamuna migreeni. Sain äidin uskomaan, että lepo olisi paras apu, ja niin kävikin, että muutaman tunnin unet ja lepo veivät sen migreenin, oli se sitten tai ei varsinainen migreeni.
Vähän aikaa sitten hommasimme dosetin. Alkuun tuntui dosetin täytäminen todella vaikealta, mutta nyt se sujuu äidiltä tosi hyvin. Aluksi tarkistin, mutta nyt laittelee omia aikojaan tabletit, vilkaisen vain äidin näkemättä, ettei siitä suutu.
Nyt virkistynyt äiti käy päivittäin vetämässä heiniä puutarhassa...mitä oudoimmissa paikoissa kaiken lisäksi; kiikun alta ja pensasaidan ulkopuolelta.... Pyydämme, ettei olisi pää alaspäin. Kahden tontin reilun kävelykierroksen tekeminen ei näytä onnistuvan...siinä on jotain sellaista, että se on raihnaisempien hommaa, päämummo haluaa näyttää naapureille, että vielä on mummossa voimaa käydä rikkaruohojenkin kimppuun, eikä halua näyttäytyä kävelemässä keppien kanssa.
Tekstit
