Miun suussa se tuprettaa

Miun suussa se tuprettaa, sanoi äiti.
- Ai mikä tuprettaa?
- No se persilja.
Olin napsinut siemenestä kasvattamaani persiljaa  ja kysyin laitetaanko salaattiin.

Lauantaipäivä meni mukavasti. Katselimme puutarhaohjelmia. Katsoimme pihalle marjapensaan alle kaivautuneen kasvin, joka pitäisi sieltä pelastaa. Voimistelimme yhdessä. Huomasin, että kun äidillä on hyvä olla eikä päänsärkyä, mielikin on rauhallisempi.

Kunnes tulin iltakävelyltä ja löysin lapun pöydältä. Asettelin ihanasti tuoksuvat kielot keittiön pöydälle ja mietin. Ei, en sittenkään lopeta ostamasta sellaisia ruokatarvikkeita, joista itse pidän. Ei "minun" ruokatarvikkeitani juuri olekaan enää, kun en jaksa jähistä jokaisesta purkista jääkaapissa. Jauhokaapissakin kun oli äidin mielestä niitä ulkomaan jauhoja, ettei löydä enää mitään. Ei edes ollut. Eihän äiti ole tällainen ennen ollut. Lapussa luki "heitä tämä kompostiin, kuka pitää huolta ruokatarvikkeista". Siinä purkissa oli ihan tuoretta jugurttia. Äiti kun ei syö jugurttia, josta itse todella pidän. No, äiti taas pitää piimästä, jota en itse koskaan juo.
Tein raparperikiisselin, mutta tällä kertaa se ei ollut tarpeeksi makea ja hain uudet varret, joista äiti keitti oman kiisselinsä. Ehdotin sokerin lisäämistä keitokseeni, mutta se idea ei saanut kannatusta. Niinpä meillä on omat raparperikiisselit nyt.