"Tottakai mie sinnuu rakastan."

Löysin äidin 80-vuotisjuhliin kirjoittamani pienen historiikin vuodelta 2002.


Martta Mirjami Sarell

os. Parviainen

80 vuotta 26.8.2002



Parviaisen perhe Porokylästä

Nurmeksen Porokylässä, Pohjois-Karjalassa syntyi Martta 26.8.1922

perheeseen, johon kuului isä Jooseppi ja äiti Siiri (Sikke) os. Timonen sekä isoveli Erkki.

Martta syntyi melkein "telkien takana" pienen vankilan yhteydessä,

missä isä Jooseppi oli yksin vanginvartijana.

Myöhemmin perheesen syntyi Meeri-sisko ja

veli Mauri, joka kuoli nuorena pommituksessa sodan loppupuolella.

Sukulaiset kertovat, että Martta lapsena oli vilkas ja aina menossa

tyyny kainalossa yökylään. Ja matkat senkun pitenivät vuosien mittaan...


Sota-aika toi elämään muutoksia ja Ranssun....


Sodan aikana vuoteen 1945 Martta oli pikkulottana mukana rintamalla

muonitustehtävissä....kohtalokkain seurauksin.



11.2.1945 kohta sotatoimien loputtua pidettiin häitä Kaukaan Kuppilassa.

Sulhanen oli sodan loppuvaiheilla löytynyt Frans Albert Sarell.

Kosiomatka Nurmekseen oli tosin mennä melkein myttyyn.

Marttaa ei näkynytkään asemalla vastassa....siitä lannistumaton Ranssu

etsi ja löysi mielitiettynsä Martan kovassa kuumeessa lavantaudissa.

Kihlasormus saatiin kuitenkin sormeen siinä vuoteen ääressä ja pian

tuleva morsian matkusti hädin tuskin toipuneena junalla Kaukaan pysäkille.

Sillä matkalla, tai oikeastaan muutaman askeleen päässä

tuosta jo aikoja sitten monelta unohtuneesta Kaukaan pysäkistä,

on Martta vieläkin - nyt 80-vuotispäiväänsä juhlimassa.

Häitä tanssivat vain vieraat, nuori morsian ei ollut sodan aikana oppinut

tanssimaan. Kaukaan tehtaan väki vaati tanssihäitä kun juuri sodan päätyttyä

tanssihuvit olivat olleet vähissä. Pula-ajasta huolimatta häätarjoilut oli

saatu kakkuineen, ties mistä oli hamstrattu

kananmunat ja sokerit säästetty pienistä kuponkiannoksista.

Morsiamen kukkaset olivat paperista ja

lainahunnun repäisi joku vieras kengällään....


Sarellin perhe Tirilästä

Nurmeksesta matka kävi siis Lauritsalan kauppalaan,

nykyiseen Lappeenrantaan.

Aluksi asuttiin tehtaan kupeessa työväen  asunnoissa  pari vuotta.

Sitten muutettiin omaan kotiin Tirilään Pellervonkadulle v. 1948.

Sieltä vuonna 1956 Jukolankadulle, missä juhlatkin nyt pidetään.


Seija Anneli syntyi vuonna 45 ja Seppo Kalevi 1948. Nyt 80-vuotisjuhliin

osallistuvat lapsenlapset Aisha ja Saku (Saulat), Piia ja Terhi,

isomummia juhlivat myös Atte 4 v. ja Eetu 2 v.

Sukuun juhlimaan ovat päässet myös Ritva Sepen vaimo sekä Piian puoliso

Jarkko ja Terhin puoliso Jari.


Puolison kanssa ehdittiin viettää monet juhlat yli 50-vuotisen taipaleen aikana.

Merkkipäivien lisäksi nimipäivät vietettiin naapurien kanssa lapsikatraat mukana.

Sarellin pihasta muistuu mieleen Fransin päivä: ulkorappauksen

aikaan, tellingillä soitettiin aika kovaa kylän uusinta

matkalevysoitinta ja yhtä kappaletta: Se kappale oli "Rakas Frans".



Ranssu hitsaili vuosikymmenien ajan peltiseppänä (nimike sittemmin muuttui levysepäksi)

Kaukaan tehtailla, yhteisiä eläkevuosiakin saatiin nauttia kauan, kunnes

puolison terveys hitaasti heikkeni ja

voimat hiipuivat kokonaan toukokuussa 1997.


Kotona ja koulussa......

Kotihommista alkoi jäädä sen verran aikaa, että Martta hakeutui

töihin 50-luvun lopulla.Työpaikka eläkeikään asti löytyi läheltä,

Kaukaan koululta keittiöltä. Kesät tehtiin

töitä Parkkarilan vanhainkodilla tai Pöksänlahden kesäsiirtolassa.


Kesämökki Lemille rakennettiin 1968 ja siellä vierähtivät sen jälkeen

kesät kalasoppaa keitellen.


Eläkepäivillä sitä vasta kiirettä onkin....

Uintireissut, jumpat, matkat maapallon toiselle puolelle.....

Australiaan ja Pakistaniin Seija luo. Sotsiin, Pärnuun,

Ruissaloon ja välillä Nurmekseen lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.

Rintamanaisten tilaisuudet ja retket...kunnes oma terveys

petti viimeisten vuosien aikana. Juuri nyt 80-vuotispäivän

kynnyksellä onnistunut selkäleikkaus on piristänyt

niin, että uusia retkiä voi jo suunnitella.

Melkein jäivät synttäritkin pitämättä, mutta toipuminen

on mennyt niin hyvin, että juhlathan tästä saatiin!


historiikin kertonut tytär Seija


Sakun muistoja mummista ja ukista


Muistan kun pelasimme ukin kanssa mustaamaijaa

keittiön pöydän ääressä. Mummi katsoi aina välillä

tuhahdellen sitä, kun ukki melkein poikkeuksetta

hävisi - silloin en tiennyt että tahallaan. Vaatii

muuten hyvän logiikan, että osaa hävitä tahallaan pelin

toisensa jälkeen.


Kerran mummi antoi meille vadillisen joulutorttuja, juuri suoraan

uunista.. Ukki syötti Honey-koiralle torttuja samalla mutustellen

niitä itse. Kun tortut pian loppuivat, ukki aidosti ihmetteli,

että minne tortut olivat hävinneet. Mummi moittien tokaisi:

"Justiinhan sie ne syötit tuolle koiralle."


Päiväunien aikaan erääänä päivänä mummi sai hellyyskohtauksen

ja kysyi ukilta: "Rakastatsie minnuu." Siitä ukki vähän hämillään

tokaisi: "Mitä sie nyt tuommosii kysyt?" Siitä mummi tuhahti jotain.

Pienen tauon jälkeen ukilla välähti ja hän tokaisi: "Tottakai mie

sinnuu rakastan."