Vuosiko vaihtuu?

Vuosi vaihtuu pian.No minne se edellinen hujahti? Siltä tuntuu. Mitä vuoden aikana sitten tapahtui, kolmantena eläkevuonna. Näitä nyt muistuu mieleen.

Suurin juttu on Zoe, pieni ensimmäinen lapsenlapseni, murunen elämänlankani. Zoe ja äitinsä kävivät elokuussa Suomessa, myös mummokollegani Adelaidesta. Mummokollega sai kerätä metsästä mustikoita, vaapukoita, polkoita, kanttarelleja herkkusieniä. Hän ei ollut koskaan kerännyt mitään suoraan luonnosta. Eikös ole ihana maa ja metsät meillä. Oli ilo esitellä nämä meille itsestään selvät ihanuudet hänelle.

Vierailu ajoittui äitini 90-vuotispäivien ympärille. Äidin syntymäpäivä oli sitten se toiseksi tärkein tapahtuma vuoden aikana. Näillä näkymine on vielä monta syntymäpäivää edessä.

Matkoja... huhtikuun lopulla viilettämässä Marketan luona Munchenissä ja ympäristössä Bavarien Alpeille asti.

Omenasadon käsittely vei koko lokakuun. Kellariin saatiin reilu sata pulloa omenamehua, paljon hilloa ja omenachutneytä. 6 vanhaa omenapuuta olivat ihan liian täynnä. Nyt osaisin harventaa etukäteen. Paras talviomenapuu katkaisi oksansa liiasta painosta. ain yksi oksa jäi.

Pihan vihannekset lähtivät hitaasti alkuun, eivätkä ehtineetkään tekemään kunnon satoa 2012. Sateinen ja viileä kesä.

Avannossa ja samassa paikassa  uimassa kävin läpi vuoden. Savusanassa maanantaisin Hinkanrannassa Suur-Saimaan rannalla ja kerran tutustumassa Rautjärven Uinamossa savusaunaan.
Savusaunareissulla Marketan kanssa kävimme Parikkalan patsaspuistossa, se oli aika valtava kokemus ...uniikit patsaat, puutarhakokeilut, lummelammikko, joka toi mieleen Monetin lummemaalaukset. Ehdottomasti koko päivän tutkimusmatka sinne uudelleen. Rantasana ja avanto ovat minun mielenterveystoimistoni.

Taiteesta puheen ollen, Zoe rattaissa mukana kävin Helene Schjerfbeckin Ateneumin suuressa näyttelyssä. Zoen ensimmäinen taidenäyttely. Salissa ei kyllä saanut mummo liian kauaksi jäädä tutkimaan yhtä seinää, tuli vastalauseita rattaista. Niinpä mummo kiersi aina uusintakierroksen. Olen aina pitänyt Schjerfbäckin muotokuvista, varsinkin myöhäisemmistä pelkistetyistä.  Syksymmällä Fanny Churbergin näyttelyssä opin tuntemaan vähemmän tunnetun, mutta yhtä taidokkaan taiteilijan elämäntyön; yllättävän moderneja otteita! Mutta ilmeisesti Fanny jätti maalaamisen sosiaalisen paineen takia.

Se  mikä piilee sisinnä – intohimon – sen tahtoisin saada esiin, mutta  sitten häpeää, eikä sitä voi loitsia näkyviin – kun on nainen. Naisista  ei monesti tullut tällaista taikuria. Fanny Churbergista tuli.
    - Helene Schjerfbeck, 1921.

Aivan yllättävän herättävä näyttely, onneksi kävin katsomassa, oli ihan kävelymatkan päässä viehättävässä Pihatto Galleriassa Lappeenrannassa, kansainvälinen korunäyttely. Se inspiroi aivan valtavasti ja laajensi ajatuksen korun olemuksesta upeasti. No, en ole vielä koruinspiraatiota toteuttanut, ehkä vielä sekin onnistuu! Mukana oli sellaisiakin töitä, joita katsoessa kysyin, onko tämä koru, onko tämä taidetta. Joku on sanonut, en muista nimeä: kaikki on taidetta ja mikään ei ole taidetta.

Harratuksista; taideyhdistyksen elävänmallin piirustus on ihan parasta, ehkä pitäisi keskittyä siihen ja savitöihin. Tuossa nököttää kolme rakutekniikalla tehtyä nallea, nalleperhe. Ne on tehty Zoelle.

Mitäs muuta....terveyteni on hyvä, tuntuu, että paljon parempi kuin työssä ollessa. Astma ei vaivaa. Siitä kiitän avantoa. ja ehkä sekin auttaa, että työpaikan paperipöly ei enää leijaile ympärillä. Lääkkeitä en syö minkäänlaisia.

Äidin terveys on ennallaan, joulukuussa kaikki monet säännölliset verikokeet ja sisätautilääkärin tarkastus olivat hyvällä mallilla. Vanhenemisen haurastuminen kyllä näkyy hiljalleen. Voimat vähenevät ja keppi on tänä vuonna aina mukana, viime vuonna ei vielä useinkaan. Toki äiti on yhdeksänkymppisten joukossa aivan parhaimmistoa.

Sitä ei äiti itse halua uskoa. Kuulen usein alas tullessani, että äiti hyräilee usein itsekseen, ei koskaa kun olen paikalla. Äiti helposti valittaa eikä oikein onnistu hyväksymään vanhenemisen haasteita. Äiti laittelee kyllä nyt ruokaakin useimmin kuin viime vuonna, yleisesti olo on mielestäni parempikin viime vuoteen verrattuna. Jaksaa vielä siivota yhden huoneen lattian, pyyhkii pölyt ja pestä käsipyykkiä.

Kaupassa käymme kerrn viikossa yhdessä. Mielummin kävisin yksin mutta ajattelen että koska äiti ei suostu ulkoilemaan omalla isolla pihallakaan,  kaupassa käyminen on liikuntaa. Käymme silloin tällöin vieraisilla, sekin piristää. Ja INR-labrat ovat ulkoilu sekin.

Lähiperhe koolla 26.8.2012, kuvasta puuttuvat jääkkiekkoiluleirillä ollut Eetu ja Mantsuriassa opiskeleva Saku sekä Aishan puoliso Meksu, joka jäi Melbourneen töihin..

Viimeiseksi pääministeri Kataisen sanoma pari päivää sitten: Meillä ei ole varaa hyvinvointiyhteiskuntaan. Siinäkö oli uudenvuodenviesti suomalaisille?

Nigellan katkaravut

Nigellan katkaravut vähän japanilaiseen tapaan..wasabia ja sakea. Nyt ei ole tilaisuutta kokeilla, siispä reseptivideo talteen.

Kuuntelin urdun tämän päivän oppituntiani joka käsittelee Intian perustuslain kohtaa, joka takaa uskonnonvapauden. Vakavasta aiheesta piti ottaa tauko hetkeksi. Laitoin pakkasesta mansikoita sulamaan, lorautin vähän konjakkia sekaan.

Potkurilla Perä-Tirilään

Potkurikeli tuli tänään. Minullapa on reitti, jota voi jo kutsua perinteiseksi. Lapsesta asti olen käynyt maalaistalossa, jonne Veistontie päättyy. Loppumatkasta näkyi yöllisessä lumessa vain yhdet autonjäljet ja yhdet potkurinjäljet.

Laineen talon kuistille olikin nostettu punainen potkuri. Mietin menisinkö ovelle.Talo kuitenkin näytti niin hiljaiselta, etten mennyt koputtelemaan. talonväki on iäkäs, jo kahdeksankymppisiä. Ehkä ovat päiväunilla.Varmaankin ihmettelevät toisen potkurin jälkiä pihaan, ellei sada enempää.

Reitin toisella puolen on Veistonvuori, toisella Karhuvuori. Välissä, kuin laaksossa, luikertelee tie, vanhojen maalaistalojen ympärillä kumpuilevia peltoja, kapeimmassa kohdassa vain tie ja muutama talo, maattomia lie ne. Ja viime vuosina on tullut uudenuutukaisia "kaupunkitaloja" jokunen. Metsän taakse näkymättömissä, on putkahtanut iso asuinalue sitten lapsuuden ajan.

Mutta tämä tie kaartaa samat mutkat kuin lapsenakin. Ulkomailtakin talvella käydessäni pyrin ainakin kerran talvessa potkuttelemaan 4km tien suuntaansa. Meiltä lähtiessä alkupää on tosin rajusti muuttunut. Ennen laskettiin pihasta heti pelloille, ikivanha maalaistie kulki silloin kotimme vierestä. Nyt keskelle ensimmäistä peltoaukeamaa on rakennettu kuutostie ja sen toiselle puolelle valtava ABC kompleksi. Päästäkseni nyt vanhalle tieosuudelle, täytyy kiertää kuutostien liittymäsillan kautta.

Lapsena laskimme pihan takaa vanhaa tietä pulkalla tai suksilla. Nyt pulkkamäki on roimasti lyhentynyt kuutostien ja pienen asuinalueen tuppaannuttua eteen. Mutta siinä mäessä olen laskenut 57 vuotta sitten, siinä lapseni ja ehkä jonain talvena lapsenlapseni. Mäki on siis vielä käytössä typistettynä.

Potkuroidessani mietin olisiko jonain talvena Zoe istumassa mummon kyydissä potkurissa. Aika tuntuu jakautuneen aikaan ennen Zoea ja aikaan jälkeen Zoen. eZ ja jZ.

Kaikenlaisia mietin tapaninpäivän jälkeisenä arkipäivänä potkutellessani. Mieli on ollut vähän maassa viime aikoina. En ole saanut oikein mitään aikaan. Välttämättömimmän. Tänään tuntui toiselta. Lumitöitä heti aamusta, sitten potkuriretki, takaisin tullessa lisää raskaampaa lumilapiointi kun aura-auto oli käynyt tekemässä vallinsa. Sitten uimahalliin vesijuoksemaan. Sitten päätökseni mukainen tunti urdun parissa. Sain kutsun ystävien kanssa tekemään pakistanilaisen illallisen parin päivän päästä. Nyt on aika hyvä mieli. Saattaisin huomenna avata nurkassa kököttäneen savimöykyn ja tehdä jotain.

Kuka muuten tietää millainen on potkurikeli?

Joulukuinen sunnuntai

Tänään vein kompostiastian ulos. Senkin olisi voinut viedä huomenna.
Tänään olisi voinut olla yöpaitapäivä, mutta ei ihan. Äiti ei oikein ymmärrä koko päivää yöpukusillaan.
Miksi turhaan ärsyttäisin, siis vaihdoin jonkinlaiset sisävaatteet ennen aamupuuroa.

Eilen olimme rintamanaisten joulupäivällisellä. Vain 5 yhdeksänkymppistä oli jaksanut tulla, me kaksi kuusikymppistä tytärtä avustajana sekä majuri M., lipunkantaja, joka kunniamitalilla palkittiin. Selkeästi esitetty toteamus oli: ei taideta enää ensi vuonna tavata näissä merkeissä. Viime jouluna oli mukana kymmenisen rouvaa, sitä edellisenä yli kaksikymmentä.

Minulle riittäisi jouluksi tämä pieni hellä tilaisuus. Lauloimme muutaman joululaulun, puheenjohtaja lausui pari joulurunoa. Saimme perinteiset jouluherkut. Kynttilät paloivat ja päivä oli mitä suloisin pakkaspäivä.

Muuten en siis käynyt ulkona tänään. Luntakaan ei tullut putsattavaksi. Joskus tuntuu että tällainen päivä olisi hyvä. Luen, pelasin Aishan kanssa sanaristikkoa netissä. Se on muuten aika kivaa, molemmat olemme aika tasaveroisia niin siinä pysyy mielenkiinto. Teimme kolmea ja neljääkin ristikkoa vuorotellen. Pesin ja mankeloin pyykit sentään.

Nyt Aisha on jo nukkumassa Melbournessa. Mielessäni katselen pienen pientä muistissani olevaa pätkää kun Zoe on touhuamassa keittiövälineiden kanssa. Keittää puuroa uudella äidin ja Anu-Riina tädin tekemällä hellalla. Tai oikeastaan enemmän lattialla tai jakkaralla. Ja kasaa astioitaan suu mutruntärkeänä eri paikkoihin,  ja taas pois, niin tarkoituksenmkainen ote. Välillä tarjoaa äidille lusikallaan mitä nyt keittääkin ja myös mummolle nettikuvaan. Osaapas jo ajatella niin abstraktisti, että leikisti keittelee ja tarjoaa puuroa nettiinkin. Kynälläkin voi hämmentää, miksi ei!

Nappasin Helsingin reissulla pokkarin, jonka takakansi paljasti tapahtumapaikaksi Karachin, entisen kotikaupungin. Nappasin sen, enkä enempää ajatellut. Sitten tuli mieleeni, etten ajatellut oliko kirja englanniksi vaiko suomeksi. Se oli suomeksi; en yleensä osta englanninkielellä kirjoitettuja kirjoja käännöksinä, sillä en oikein pääse käännöksen mausta, se mielestäni tulee aina jossain esille.

Kirja on vasta alussa, ja olisin aivan varmasti jättänyt lukemisen, ellei tapahtumapaikka olisi ollut Karachi. Alku on niin alleviivaavan vaivaannuttava aiheen käsittelyn vuoksi. Mutta luen sen loppuun vain aiheen takia. Katselin sopivaa luettavaa viedäkseni Sakulle jotain suomeksi. En taida tätä sinne viedä. En ollut kirjasta kuullut englanninkielisenäkään, mistä suomenkielinen käännös ja vielä pokkarina oikein putkahti?
Kamila Shamsi, Kartanpiirtäjä

Sofi Oksasen Kun Kyyhkyset katosivat odottaa toista lukukertaa. Se kelpaa viedä Sakulle ja sitten laittaa Aishalle.

Kirpparilta löysin kerran Kiinaan liittyviä kirjoja, joita olen lukenut.
Su Tong, Punainen lyhty, elokuvaksikin tehty tarina 1930-luvun kiinalaisen jalkavaimon elämästä. Kontrasti nykyiseen Kiinaan tuntuu käsittämättömältä sitä lukiessa.
Erkki Karjalainen, Raija Valta, Kiina, toimittajien tekemä selvitys myyteistä riisutuista "tutkimattomista kiinalaisista" vuodelta 1982, jolloin Kiina alkoi vapautua..ja itsekin pikkuriikkisen sain sinne kurkistaa ensimmäisellä matkallani Hong Kongin kautta Makaoon ja sieltä Kiinan kansantasavaltaan juuri 1982.

Helsingin reissun päätarkoitus oli Kiinan viisumianomuksen jättäminen. Lippu on ostettu, 15.1.2013 Pekingiin Finnairilla.

Kiinanmatkan tapahtumat löytyvät sitten tammikuun puolella matkablogistani www.siperiankautta.blogspot.com

Toisen matkan tarinoita täytyy nyt lukea taas itsekin, sehän oli 2009 Siperian ja Mongolian kautta Pekingiin.
Matkakertomuksia on siis matkablogissani vuoden 2009 elokuusta alkaen.

Ihminen

Dalai Lamalta kysyttiin mikä on hänestä yllättävintä, hän vastasi: "Ihminen, koska hän uhraa terveytensä jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen terveytensä. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa; hän elää ikäänkuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."

Pääsenkin lumitöihin

Eilen ystäväni Nata pohti talven tuloa blogissaan  uutukaisen mauritiukselta kotoisin olevan miehensä näkökulmasta, tai paremminkin sitä, miten pitäisi miehensä sopeutumiseen suhtautua. Nata on toimittaja, enkä siteeraa sen enempää, lukijani voi siirtyä seuraamaan oivaa blogia tästä.

Lukiessani sitä tuli mieleeni monta asiaa talvesta; miten kaipasinkaan sitä lumettomissa ja kuumissa asuinpaikoissani. Ihmetttelin Karachissa, milloin siellä oikein taivaalle ilmestyy pilviä. Edes. Liki neljänkymmenen asteen kuumuudessa, kun kuumasta se kuumempi sesonki oli vasta alkamassa.

Varistelin käsivarsiani kun tulin Suomeen, tuntui, että kesti viikkoja, kuukausia, että sai kuuman tunnun pois luista ja ytimistä. Niinhän sitä sanotaan, että joku tuntuu luissa ja ytimissä. Yleensä tunne on kuvitteellista, mutta Karachin kuumuus todella tuntui luissa ja ytimissä.

Mutta nyt puuterilunta on kertynyt yön aikana, niin että pääsen lumitöihin. Jossain vaiheessa talvea saattaa tulla siinäkin mitta täyteen, mutta ei vielä. Kirjataan tähän, että ennätystuulinen Antti-Myrsky-Tuisku on heitellyt lunta sinne tänne ja lehdestä luin, kuinka sähköjä on poikki tuhansissa taloissa, junat myöhässä, puita kaatunut autojen päälle Lauritsalassakin parin kilometrin päässä. Lehdessä oli ohjeita, miten lunta oikein luodaan. Uuttako tämä kaikki suomalaisille?

Ehkä uutta mauritiukselta tulleelle, niinkuin anoppikollegalleni Australiasta pari talvea sitten. Pihalla tarpominen lumikinoksissa kuvien ottoa varten oli tarpeeksi ulkoilua himoliikkujille silloin.

Mietin kyllä sitä, miten Melbournessa tuntui, että Etelämeren nasakka tuuli meni sielläkin luihin ja ytimiin huolimatta lämpöasteisiin nähden sopivaa vaatetusta (+13C). No ei siellä kukaan muu kävellytkään silloin. Kuljin täällä aivan samassa asukombinaatiossa muutaman asteen pakkasessa paleltumatta. No ei sitä Etelämeren tuulta täällä puhallutkaan.

Kai on niin, että asukkaat sopeutuvat omissa kotikoloissansa oloissaan melkein mihin tahansa ilmastoon kasvamalla siihen. Vuodenaikojen vaihtelut ovat minusta parasta. Rakastan kutakin vuodenaikaa omanaan, sumuista harmaata syksyäkin.

Taas siul jäätää? Slangia?

Mitä miul tekkee? Jäätää? Tiijätsie mitä tuo tarkottaa?

Etelä-Saimaa oli - nuorten sivulle - koonnut nuorten slangia. Osa oli minulle täysin tuntemattomia uudessa merkityksessään, osa taas tuttuja ennestään vuosien ajan. Kieli kiinnostaa minua kovasti ja sen muuttuminen. Koska olen asunut ulkomailla yli kaksikymmentä vuotta, taivun huonosti englanninkielen suoraan käyttöön.

Nuorison kautta tulee paljon uusia sanoja, osa on "jäätää"-tyyppisiä, joissa suomenkielen merkitys supistuu tiettyyn merkitykseen. Se on kiva. Taivun siihen, että englanninkielisiä sanoja tulee nuorison käytössä, mutta jotkut sanat yleisessä käytössä harmittavat, niinkuin superfoods, kicksit, downshifting (siihen onkin ilmaantunut kiva sana leppoistaminen). 

Oma nuoriso alkaa olla jo aikuistumassa, eikä aina äitiä sparraamassa, siksi kai uudemmat ilmaisut ovat ohittaneet minut. Ajan kuvaukseksi laitan lehdessä esitetyt ilmaisut tähän. Ensiksi itselleni täysin tuntemattomat. Onko mielessäsi muita?

JÄÄTÄÄ
Samaan paikkaan tuijottaminen tajuamatta tuijotustaan ja huomioimatta ympäristöään. "Taas siul jäätää."

RETU
Lyhenne englanninkielisestä sanasta retard. Tarkoittaa jälkeenjäänyttä, hieman mieleltään vajaata yksilöä. "Täs kuvassa kaikki näyttää ihan retuilta."

LANIT
Kaveriporukka kokoontuu jollekulle pelaamaan tietokoneellaan. "Me lanitettiin koko yö."

LÄTKÄOSSI
Teini-ikäinen jääkiekon pelaaja. "Onks toi lätkäossi sun kaveri?"

TROLLATA
Häiriköidä tahallisesti netissä, lähetellä ärsyttäviä viestejä, yrittää vedättää ihmisiä. "Eile yks tyyppi yritti trollata miuta Facessa."

ES
Halpa energiajuoma nimeltä Euro Shopper Energy Drink. "Tää ES on tosi hyvää."

ES-JONNE
ES:n juoja, yleensä poika. "Noi pojat on kauheita ES-jonneja."

ERNU
Lyhenne sanoista erilainen nuori. "Sie oot ihan ernu, jos et tuu niihin bileisiin:"

Osan ymmärrän englanninkielen perusteella, mutta eivät muuten ole suomenkielen seassa tuttuja ilmaisuja:

DAFUQ
Tarkoittaa samaa kuin "mitä ihmettä". "Dafuq did I just read."  Tätä ei lehdessä selitetty, mutta lie puhekielen äänneasu sanoille what the fuck.

BADASS
Pahis. "Ootko vähä badass?" Englannikielestä tuttu sanonta, bad=paha, ass = perse.

RAGEE
Raivota, raivostua. "Älä jaksa ragee koko ajan."

Sitten sanat, jotka hyvinkin tunnen entuudestaan.

RANDOM
Satunnainen hieman outo ja vieraskin asia. "Eile joku random jätkä tuli kysyy tietä rautatieasemalle."

HENGAILLA
Viettää aikaa, oleilla. "Lähetääs kaupungille hengaamaan."  Minulle tuttu vuosien takaa jo.

STALKATA
Vahtia tai kytätä jotakin/jonkun tekemisiä. "Miks toi tyyppi koko ajan stalkkaa miuta".

WTF
Lyhenne sanoista what the fuck "Wtf? Mie en tajuu mitä tuo selittää!"

LOL
Lyhenne sanoista lots of laugh, eli paljon naurua. Käytetään yleensä jonkun hauskan jutun yhteydessä lisäsanana. "Lol tol tyypil on paita väärin päin:" LOL on tuttu vuosien takaa nettilyhenteenä, kuten myös ROLF eli roll out laughing on the floor...meniks se niin ;) eli nauraa kierien lattialla. Uutta on kuitenkin lol puhekielessä.

OMG
Oh my god eli suomeksi herranjumala. "OMG mie unohdin miun bussikortin kotiin!"

SIENISSÄ
Olla huumeissa, on juuri vetänyt huuomeita. "Sie vaikutat ihan siltä ku olisit sienissä."

SPÄMMÄYS
Roskapostien lähettelyä.

ANGSTATA
Valittaa turhasta, olla huonolla tuulella, murjottaa. "Älä jaksa aina angstata." Saksankielinen angst merkitsee tuskaa.

GANGSTA
Kovis, liikkuu huonoissa piireissä. "Tos ne kolme ganstaa, joista puhuin eile."

GANGNAM STYLE
Tästä otin selvää itse pari päivää sitten, kun avasin netissä useaan kertaan ilmaantuneen linkin. Ei se ole niin gansterimeininkiä niinkuin luulin, vaan hulvaton tanssi, tämän ajan macarena kai! Eteläkorealainen PSY esittää huumorilla ja hyväntuulisen hymyilevänä.

Edelliset esimerkit lehdestä luettuani tuli mieleen nämä:

PIMU, JANNU ja LÄTTÄHATTU
Eivät oikein kuulu edelliseen joukkoon. Kuka muistaa? He olivat 50-60 luvun nuorison edustajia.

PISSIS
Ei ollut mukana listassa. Joko "pissis" on vanhentunut ilmaisu? Sitä ainakin käytettiin kymmenisen vuotta sitten tytöistä, jotka meikkasivat ja pukeutuivat pikkuaikuismaisesti sievistellen ja keimailivat pää tyhjänä.

Tämä on tietysti Lappeenrannan seudun nuorten lista. Mitenköhän hesan nuorisoslangi eroaa?

Eipä ole montaa sanaa, joita ylläolevista käyttäisin itse, tai olen käyttänyt. Ainoana luontevana taitaa olla hengailla ja gangnam style (nyt kun sen pari viikkoa sitten opin), ehkä angstata ja random saattaisivat eksyä puheeseeni joskus.

Omenainen tiramisu  eli 

Tiramisu aux pommes confites façon crumble

Piilomajan ihanasta blogista:

Neljälle:

50 g mascarponea
3 munaa
2 omenaa
kymmenkunta piparkakkua
20 g voita
3 ruokalusikallista sokeria
pari hyppyselllistä kanelia

Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Karamelisoi ne voissa pannulla. Anna pehmentyä ihan kunnolla. Laita jo aika alkuvaiheessa kanelia omenoiden päälle.

Tee piparkakuista jauhoa vaikka morttelin avulla. Laita tarjoiluastiaan pohjalle. Minusta on hauska laittaa annos vaikka juomalasiin. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa kunnes seos vaalenee, laita sitten sekaan mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto muuhun.

Kaada seos piparkakkumurusten päälle, laita päällimmäiseksi omenanpalat. Laita annokset pariksi tunniksi jääkaappiin. Odota jos pystyt, se kannattaa.

Tanssien hautaan ja muita saunakeskusteluja

Myllysaaren saunassa perjantaina, lämpimän kostea marraskuun ilta, lämmintä +7, vesi jo ehti pakkasten aikana kylmetä avantovedeksi +2C. Kovin lämmintä marraskuuksi. Ensiumi suli pois aikoja sitten eikä luvassa ole uutta lunta aikoihin.

"Tämän upeampaa tunnetta ei voi olla". No niin, katselen ympärilleni, suuri osa meistä on reippaasti keski-iän toisella puolen, ja olen samaa mieltä, kyllä, meille, tälle saunaporukalle parempaa tunnetta tuskin muualta löytää. Ehkä nuoremmilla on paljon muuta, mistä tällaiset supertunteet saa (melkein kirjoitin kicksit, mutta paasaan usein englannin turhasta käyttämisestä, en keksi juuri nyt siihen kunnolla sopivaa käännöstä = supertunteet?)

Seisomme napasillaan kaupungin parhaalla terassilla. Joku paistaa makkaraa, joku makoilee penkillä "ottamassa aurinkoa" eli ilmakylpyjä,  tarjolla täydellä teholla. Avannosta noustessa veri kiertää lämpimästi ja terassilla voi istua, jutella, loikoilla. Anu Saagin kertoi jossain lehdessä nuoruus- ja kauneusvinkkinsä: pese kasvot jääkylmällä vedellä. Miten kauniita me olemmekaan täällä Saimaan viileyden äärellä, dippaamme useamman kerran saunomisen välissä ja jopa uimme muutaman vedon avantokylmässä vedessä, siis jotkut. Mutta muutama kerta saunaan ja välillä dippi on illan ohjelmaa.

Pohdimme siinä napasillamme, miten lähestymme vanhuutta, sen tiedämme hiippaavan aika nopeasti, emmekä osaa vastaankaan sanoa. Nyt yksi saunaystävä käy Virossa hoidoissa. Hm..huomaan ajatuksen, ettei täällä saunassa taida olla ketään kauneusleikattua. Oikeastaan on aika lohduttavaa katsella saunojien pulllukoita muotoja, toisilla jo kuivakkaa hoikuutta, toisilla riippuvia rintoja. Joukossa saattaa olla jokunen sileäihoinen, nuoria, nuoria. Mutta puhe on pelkästään positiivista vanhenemisen hyväksymistä.

En usko, että meistä kukaan kahdehtii takaisin nuoruden kimmoisaa ihoa. Kaikki saunojat ovat tervejärkisiä, sillä eihän yleiseen saunaan ulkonäköpaineiset tule!

Mutta niin, siinä  jutellessamme lupasimme auttaa toinen toisiamme, että ainakin sovitaan kyyti saunaan sitten kun itse kukin ei itse pääsisi.

Näinhän nytkin teemme. Saunan kunniahelmi Helmi täyttää juuri 85 vuotta ja on käynyt saunomassa joka viikko yli 50 vuoden ajan kesät talvet. Helmi on esimerkki, miten energiseksi varsinkin talviuinti tekee. Helmi haetaan saunaan. Ja haetaan niin kauan kuin jaksaa mukana olla.

Kaikki meistä haluaisivat tanssien hautaan. Kukaan ei haluaisi tilanteeseen, jossa tarvitaan toisten apua, emmekä enää voisi nauttia yhteisistä asioista. Mutta totesimme, että niin ei tosielämässä usein tapahdu. Kremppoja ja vaivoja on edessä useimmilla.

Siinä seisoimme, yksi saunahattuinen, kaksi nuorta eläkeläistä, kaksi työikäistä juttelemassa kaupunginlahden yli kaupunkimme valot, Saimaan ranta tummana. Millaisia vanhuksia meistä tulee jo muutaman vuoden päästä? Voimme aika varmasti helpottaa niitä viimeisiä vuosiamme, jos kauneuskäsittelemme ihomme ja mielemme avannossa niin kauan kuin jaksamme!

Sitäpaitsi, ihan varmasti, tällaista yleistä saunaa ei taida Suomessakaan kovin montaa olla, kaikilla näillä lisäihanuuksilla: kaupungin valot heijastelevat veden pintaan illan hämärtyessä, sisävesilaivat  puhaltavat lähtöpillinsa ja lipuvat ohi. Harakkapariskunta residenssissään lähipuussa odottelee makupaloja. Sauna lämmitetään puilla. Grilli kuumenee. Lauteilla käy joskus mieletön sorina ja porina. Vastankin saa tuoda. Lapset saa tulla. Ja Saimaan vesi on raikasta läpi vuoden. Olemme kaupungin parhaalla terassilla.

Elämäni ensimmäinen verenpainetabletti

Eilen olisin sanonut olevani elämäni kunnossa.
Tänään Adalat 20 g korkeaan verenpaineeseen 186/111.
Elämäni ensimmäinen verenpainetabletti. Mitään vakituista lääkitystä ei ole ollut, astmalääkettä olen tarvinnut yli kaksi vuotta sitten.

Aamulla heräsin huimaukseen. Hiljalleen yritin tasapainottaa oloni ja söin aamupuuron. En halunnut huolestuttaa äitiäni, sanoin että voin vähän huonosti ja tulin yläkertaan. Huimaus välillä kiihdytti olemustaan, piti pysyä tiukasti paikallaan,  kun käänsin silmiänikin, huimasi.

Nuori tavattoman miellyttävä lääkäri tarkisti aivoperäiset oireet, ei ollut. Ei mitään muita oireita kuin huimaus ja oksennus. Hapetus 99% (hapetuksen puute näkyisi jos keuhkot ei puhalla tarpeeksi happea verenkiertoon, tai sydän ei pumppaa tarpeeksi verta hapettumaan ja esim. raudan puute, se mahdollisesti näkyisi tässä arvossa, kertoo Saku. Hapetus on moninainen kertoja vihjeenä moninaisiin asioihin mm. krooniseen astmaan.

Verikokeen tulokset hyvät (tulehdusarvot, elektrolyytit, munuaiset, "sydämeen vaikuttava"(mikähän tämä viralliselta nimeltään).

Illallan mittaan verenpainelääke toimii, olo palautuu normaaliksi tuntuu vain pientä väsymystä.

Lääkärin neuvo on tarkkailla muutama päivä ja ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Oliko tämä ns. harmiton korkea verenpaine, miettii Saku, kun kerron tästä skypessä.

ps. seuraavana päivänä olo erinomainen , kuten toissapäivänä. Tunnen olevani elämäni kunnossa.
Eilinen jäi kuitenkin mietityttämään ja tarkastalen varmasti terveyttäni tarkemmin tulevaisuudessa.

Juovatko eläkeläiset lattea? Kahvia Suomessa ja Australiassa.

Kahvilakulttuuria ensin "down under" alapuolen alla, Australiassa. Kuvat pamahtivat tähän eteen ja niiden siirtämisessä saan koko blogisivun sekaisin, taatusti. Mutta ovathan nämä kaukaiset kuvat kiinnostavampia kuin eläkeläisten latteet, vai mitä? Siihen alempana palataan. Juttelin juuri skypessä Melbourneen, siitä juohtui mieleeni tämä kahvikeskustelu. Ettei se olisi vain minun yksipuolinen puheenvuoroni, kirjoitathan lukijani kommentteihin omia kokemuksiasi! Kaikki kuvat ovat siis Australian matkaltani vuosi sitten.

Pavlova on nimetty mainekkaan balettitanssijan Anna Pavlovan mukaan, alunperin hänelle tehty kakku: marenkipohjan päällä kermavaahtoa ja hedelmiä, yleensä aina mansikoita mukana. Tästä on tullut aussien kansalliskakku  kuin meidän mansikkakermakakkumme.

Kahvilakulttuuri on muuttunut Suomessa. Useimmissa kahviloissa saa erikoiskahveja.
Jossakin lehdessä ihmeteltiin, että jopa eläkeläisen saattaa nähdä kahvilassa kuppi latteta edessään. Minulle capuccino, joskus tuplaexpresso.

Kahviloiden erikoiskahvit ovat makuuni pikkuisen liian mietoja. Jospa tarjolla olisi vahvempikin vaihtoehto. Ostin mutteripannun ja keitän välillä espresson itselleni. Äiti suorastaan kielsi espresson valmistamisen alakerrassa, aromit ovat liian vahvoja, että "oikein pahaa tekee". Keittelen sitten silloin tällöin yläkerrassa.

Muutenkin keitämme tavalliset kahvit kahden hengen huushollissa erikseen, minä puolta vahvemman. Kotona teen useimmiten itselleni latten, kiehautan maidon erikseen ja sekoitan vahvan kahvin siihen.

Australiassa piipahdin usein kävelyretkellä läheisessä Umberto´s kahvila-ravintolassa. Kahvi oli viimeisen päälle ihanaa. Australiassa kahvitellaan ulkona paljon..vähän ihmettelen kahviloiden paljoutta. Kauempana Lygon Streetillä valitsin kauan kahvilaani. Lygon Street on supertunnettu "Italiakatu". Kahvi oli taivaallista ja sen seuraksi tilasin tiramisun. Niin hyvää yhdistelmää en ole koskaan saanut. Sittemmin sain italialaisen aidon tiramisun kotona tehtynä, mutta se ei ihan vetänyt vertoja kahvilan tarjoamalle. Kahvilassa tarjoilijoilla oli pitkät tummanruskeat esiliinat. Pöytiin tarjoilu. Viehättävä tunnelma. Harmi, etten saanut tilaisuutta poiketa uudelleen, sillä kotimatka oli jo lähellä silloin. (kuvat alla)  Asuessani Australiassa 70-80 luvuilla juotiin siellä vain pikakahvia. Mitä nyt italialaisissa lähiöissä oli omat kahvikanavat. Suomalaista kahvia sai suomalaiselta maahantuojalta pakettiautosta ostaa! Olikohan kaupoissa edes kahvinkeittimiä. Silloin juotiin teetä perienglantilaiseen tapaan maidon kanssa.

Se oli silloin 50 vuotta sitten, kun kaupungin lukiolaisnuoriso kokoontui Opelan kahvilaan. Emme me kahvia juoneet. Limssaa. Ehkä joskus kaakaon, muistaakseni. Pääosassa oli toisten tapaaminen, ja jotakin piti ostaa, halusi tai ei, että sai istua kahvilassa. Muistin mukaan vähissä varoissa saattoi vähän salamyhkäisesti istua ostamatta mitään, isommassa porukassa.

Nyt kahviloissa istutaan seurustelemassa ja haetaan elämyksiä siitä kahvista itsestään. Aleksandra vei meidät Helsingissä Aleksanterinkadun Torroon, viihtyisään roastery-paahtimokahvilaan. Kun en enää Helsingissä asu, uutta oli minullekin tällainen kahvilaerikoisuus. Sitten huomasinkin, että tällaisia talon pikkpaahtimoita on useita jo Helsingissä.

Sain ystävältäni pari pakettia Columbiasta erikoiskahvia papuina. Pitää jauhaa kahvi ja laittaa espressopannu liedelle.

Tässä vielä muita kahvilakuvia Melbournesta:

Umberto´s, High Street, Preston, Melbourne

Katujuhlien tarjous

Jos päivä oli aurinkoinen, muutama tuoli ja pöytä kannettiin ulos kadunreunaan. Tällaisia kahviloita on sitten paljon!

Miss Marples...englantilaistyylinen kahvila sulkemisaikaan...tänne saa muuten jonottaa jos sittenkään mahtuu. Dandenongs, Melbournen ulkopuolella

Kesäisen "kypsä" kahvila , Dandenongs

Pitkän iän salaisuus

Pitkän iän salaisuus löytyi tämän päivän Iltasanomista.

Kävele pieni matka päivässä. 35 minuuttia yhteensä päivässä riittää lisäämään muutaman elinvuoden. 35 minuuttia voi koostua pienistä palasista, vaikka pihatöissä.
Eikä eroa ole,  olipa kävelijä  laiha tai pullerompi. Ok, olen oikealla tiellä! Puolitoista tuntia tänään pihatöissä.

Äiti 90 v. on ollut koko ajan liikkeessä, vielä muutama vuosi sitten kävi kolmesssa jumpassa viikottain, hoiteli isoa pihaa. Nyt kun fyysinen olemus hidastuu, on äiti - päämummomme - vielä suoraryhtinen ja tarvittaessa jaksaa.Voi olla, että aamulla käymme INR-verikokeessa, sitten pankissa, kaupassa ja vielä vierailulla. Kuinka moni ysikymppinen jaksaa.

Jostain syystä emme saa päämummoa kävelemään laajan pihapiirimme tienoilla ollenkaan, mitä nyt joskus katselee mitä höpötystä olen keksinyt, niinkuin ripustellut tekemiäni keramiikkakelloja omenapuun oksille.

Päämummo haluaa itse käydä kaupassa. Tänä vuonna keppi on tiukasti kaverina ja ostoskärry tukena. Parkkipaikalla en parkkeeraa ihan lähelle, tulee siinäkin kävelyä. Kaupassakäynti muuten kestää...melko suuren supermarketin hyllyjärjestys ei muistu mieleen ja saamme seilata edestaas. Välilllä koetan kysyä minne mummo on menossa, ei kai kaljahyllyille? No, aikaa ja askelia siihen kuluu, kuin myös keksipakettihyllyn tarkkaan tutkimiseen (eikä mieleistä löydy "ku ei mittään vanhanajan keksiä enää ole").

Niinpä parkkeeraan vielä vähän kauemmas reissuillamme niin tulee kävelyä enemmän. Tosin aika usein äiti istuu keittiön pöydän ääressä ja jostakin harmistuneena tokaisee "enkä mie montaa askelta tässä enää ota". Yritän sanoa, ja moni muukin kehuu, miten hyvässä kunnossa äiti on ikäisekseen. Ei se silloin auta, kun mieli on maassa.

Toisessa artikkelissa vastikään neuvottiin, miten saa tietää henkilön iän. Katso käsiin. Käsien iho on ohuempaa kuin muualla kehossa. Iho näyttää ohuemmalta ja verisuonet alkavat näkyä selkeämmin. Artikkelissa näytettiin kuvia  julkkiksista, jotka näyttivät nuoremmilta kauneusleikkausten jäljiltä. Käsiä en ole kuullut kauneusleikattavan!

Pitää myöntääkin, että tuo oli uutta itselleni. Olen aika usein katsellut käsiäni ja ihmetellyt miten eri paria käsieni iho on verrattuna muuhun ihooni. No hyvä, ei kannata huolehtia siitä nyt kun tiedän.

Meillä on ikäeroa äidin kanssa reilut 20 vuotta. Hiukkasen rinnan alla riipasee, sillä en vanha koe olevani, mutta aika on rajallinen, kuitenin. Olenkohan elossa äidin ikäisenä? Pohdin jotain siihen liittyvää, jota on vaikea pukea sanoiksi. En pelkää sitä rajallisutta, en pelkää kuolemaa, mutta tuo ajatus välillä mietityttää, että raja on enemmän edessä ja mielessä kuin koskaan.

Mutta pitkän iän salaisuus. Ei minusta ole tärkeää pitkä ikä, vaan millaisia ne pitkän iän vuodet olisivat. Olen tainnut ennenkin sanoa, että saisinpa lähteä saappaat jalassa.

Joskus sitä vaan miettii, pitäisikö istuttaa uusi talviomenapuu  omenien painosta revenneelle puulle, kannattaako tehdä niin pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kuinka kauan kestää kasvaa, kunnes puu kasvattaa reilusti omenoita? Höh sanon itselleni. Kaikkea sitä tuleekin miettineeksi. No sitten äiti tänään kuoriessaan ulkolaisia omenoita, pohti, ottaisiko siemeniä talteen ja istuttaisi ne. Kun niin hyviä omenoita harvoin saa (Gala). Kasvaisivatko omenat meillä?

Äiti 90 v-päivänään ja minä kohta 67.

Skypessä Zoe

Zoe söi aamupuuroa kun meillä oli iltayksitoista. Ihan itse lusikoi ison annoksen. Leikittiin pöydän alla legoilla.
Tervehdittiin maailmaa parvekkeen ikkunan takaa. Laitettiin kynät omaan penaaliin. Välillä piti saada sormin tökätä  mummoa skypen näytöllä. Ja vahingossa sulkea skype.

Zoe luki mummolle monta kirjaa. Mieluisin on eläinkirja, jossä bää kannessa. Bää lammas on Zoen lemppari. Niitä käy Zoe äidin ja isän kanssa katsomassa ja syöttämässä eläinfarmilla.

Leikittiin vähän aikaa pallolla, soitettiin soittoleluilla ja rakas Sohvi-kirahvi piti sitten kaivaa esiin ja vinguttaa sitä. Sitten tuli pieni nälkä, jano tai äidin läheisyyden kaipuu ja piti saada tissimaitoa.

Se tarkoitti, että aamun leikit olivat väsyttäneet ja oli aika mennä pienille unille. Laitettiin skype kiinni ja vilkuteltiin heihei. Tunti leikittiin yhdessä, äiti kiersi vaan mukana asettelemassa läppäriä Zoen perässä niin että mummo oli mukana leikeissä.

Omenachutney Jehangir-mummon tapaan

Jatketaan omenasyksyä omenateemalla. Vielä on korikaupalla kolhiintuneita ja rupisiakin talviomenoita, joita ei raaski heittää kompostiin. Mietin Pakistanin Jehangir-anoppini chutneyreseptiä ja netin sijaan otinkin muutaman pakistanilaisen ja intialaisen keittokirjan esiin. Sieltä löytyi tutunoloinen resepti, jota heti sovelsin.
Oikeastaan oli kivempi lukea reseptejä kirjasta kuin netistä. Onhan minulla ehkä 7-8 hyllymetriä erilaisia keittokirjoja ja niistä montakymmentä kirjaa Intiasta ja Pakistanista. Seuraavaksi täytyy etsiä paljon käytetty Tosca-kakun resepti Sakulle Kiinaan vanhasta kotitalouskirjasta, se on noin 55 vuotta vanha. Kakku on Sakun suosikki.

Chutneyn koemaistajina saunakaverini, pyysivät reseptiä, ja kehuja siis tuli.

Omenachutney Jehangir-mummon tapaan

1,5-2 litraa kuutioituja happamia omenoita, kuorineen, sellaisia peukalonpään kokoisia paloja
2 dl omenaviinietikkaa (kokeile muitaiin etikoita)
2,5 dl intiaanisokeria (tai muita sokereita )
3-4 cm pala tuoretta inkivääriä pieninä kuutioina (raastekin ok)
n. 12 valkosipulin kynttä siivuina (jäävät mukavasti näkyviin lopputuloksessa)
1 tl juustokuminaa kokonaisia (jeera)
1 tl garam masala mausteseosta, jauhettuna
1,5 tl suola
(chiliä jos tulisuutta vielä kaipaa)

Kippaa kaikki kattilaan ja kiehauta ja anna hiljalleen kiehua noin 40 minuuttia, välillä sekoitellen. Valmiissa chutneyssä ei ole näkyvää nestettä ja se on kivan tummaa, omenanpalojen ei tarvitse kaikki olla muussaantuneita. Purkita. Säilynee hyvin purkitettuna, jätän jonkun purkin pitkäksi aikaa kokeiluun. Taisin tehdä jo illalla neljännen annoksen, johon aitoin kaksi kokonaista melko tulista chiliä. on noita  kolhiintuneita talviomppuja. Rupiset kuoret leikkelin pois.
Samalla reseptillä voi kokeilla muita yhdistelmiä, päärynöitä, aprikooseja, luumuja, rusinoita...

Toinen pakkasyö ja omenasyksy

Omenoita vielä kuivuriin siivutellessani heräsin: minne meni syyskuu. Mitä oikein teinkään elokuun jälkeen kun nyt ollaan jo kohta talvilumilla. Ai niin, omenasouvissa se meni. Tänä vuonna omenoita on tullut kuudesta vanhasta puusta aivan kuin lisääntyisivt kaksi kertaa oksilla kun mutaman pudottivat.

Lokakuu onkin sitten mennyt pihan hoitamisessa talvikuntoon mitä nyt sadepäiviltä on päässyt ulos. Kun jättää pivittämistä siis ei olevinaan ehdi on joka päivä viakeampi palata tekemään päivityksiä.

Ompuista on tehty yli sata pulloa omenamehua, monta purkillista uuniomenahilloa kokeiltu muutama chutneyresepti, kuivatettu ties kuinka monta kuivurilastia.

Yhdeksänkymppiset

Saatiin talo juhlakuntoon ja juhlijan kulmakarvatkin kohennetuksi. Kaikki sujui mainiosti. 26.8.2012

Ensin pestään postilaatikko, yhdeksänkymppiset lähestyvät osa 1

Ruohontupsut postilaatikon ympäriltä on jo leikattu, ne pitää olla siistit, sanoo yhdeksänkymppinen päämummomme. Oli käynyt leikkaamassa ne itse saksilla.

Torakat pitää korjata pihalta, alkaa päämummon työlista alamummo-tyttärelle.

Torakat, en tiennytkään, ovat hangot, lapiot, kuokat jne.

Pitemmittä puheitta siis töihin. Listan mukaan.

Juhliin on 5 päivää aikaa.

Mummon apulaispuutarhuri

Mummon pieni puutarhurin alku ihmettelee mitä to ruoho oikein on!

Yksivuotiaan ehdoilla päiväkirja no.2

Ai unohdin sitten päiväkirjakirjoituksen aloituksen, että sellaista pitikään kirjoittaa. Ei mummo ehdi paljoakaan nettiä aukaista. Tänäänkin on ollut paras päivä mummon elämässä, niinkuin eilen ja toissapäivänä..ajattelin, että kun saan tämän kuukauden yhdessä Zoen kanssa, se on enemmän kuin moni mummo yhteensä vuoden, parin aikana.

Tänään, eilen ja toissapäivänä Zoe on pistellyt punaisia viinimarjoja suoraan puskasta kerättynä ja isommmin piti ne jo piilottaa Zoen silmiltä niitä putsatessaan. Kuinka paljon yksivuotias saa pistellä punaisia viinimarjoja? Sen lisäksi napostellaan mustikoita, vadelmia ja äiti yritti tarjota vielä hieman raakoja karviaisia. Mummo joutui kieltämään!

Ja mihin masuun Zoe pistelee kaiken ruoan: iso annos aamupuuroa marjoilla tai mehukeitolla, lounaaksi lautasellinen mummon kasvimaan vihanneksia ja jotain proteiinia siihen, kanaa, kalaa tai kananmunaa. Illalliseksi samantapainen satsi. Näiden välissä äidinmaitoa, ruisleipäpalasia, kurkkua, paprikaa. Onhan pikkukarhusen posket jo pulskistuneet ja masussakin syöminen ja hyvin nukkuminen näkyy.

Nukkuminen, se onkin ollut ainoa ongelma alusta asti, ja sen mukana keikkuu moni asia sinne sun tänne, niinkuin äidin jaksaminen; mutta nyt mummon pikkukarhunen nukkuu kahdet pitkät 1,5-2 tunnin päiväunet ja kunnon yöunet, 10-12 tuntia. Siihen väliin yksi äidinmaitokeikka.  Nukuttaminen on kestänyt ikuisuuksia, nyt sujuu leikiten. Mummo on nukuttanut muutaman kerrran rattaissa...ulkoilmassa lapsikin nukkuu paremmmin, on mummon mielipide.

Mistähän Zoe ei innostuisi; ihastelee kuin kokentkin kukkaihminen hellästi kosketellen daalian kukkaa ja sivellen nuppua. Koskettelee ihmeissään kurkkuyrtin karvaisia lehtiä, ihmettelee keinun istuimen rakoja ja jokaista naulanpaikkaa, mummon saviötökät pitää saada käteen, isomummin Nalle-neljänviljan laatikko on paras leluvekotin. Mikään ei jää huomaamatta.

Ja mummosta on parasta, kun Zoe painautuu mummon rintaa vasten vähän väsyttyään. Ja nukahtaakin siihen. Ja kun aamulla iloinen naama nousee pinnasängyn laidan reunalta ja haluaa mummon syliin niin iloisena. Äitiä ei ole ikävä, ennenkuin ehkä tunnin päästä kun täytyy päästä maitobaariin. Zoe ei taida koskaan turhia kiukutella.

3.8. taidettiin olla kotosalla, autokin korjaamolla...aikaero oli jo selvitetty ja päivärytmi muotoutunut
4.8. vieraita; Marketta, Marjatta ja Inkeri,mummoja ja yksi mummoksi halajava; mummon avanto- ja sanakavereita
5.8. Zoen ensimmäinen löylysauna meni mukavasti kevyttä sihauttelua ihmetellen, vesileikit paljussa innosta ihkuen
6.8. ulkoilupäivä, Elli tuli hoitamaan kummipikkusiskoaan, aamulla Sakun kanssa skypessä

Yksivuotiaan ehdoilla. päiväkirja 1.

Yksivuotiaana olisi kiva olla, kirjoittaa Project Mama blogissaan. Project Mama on kirjoittanut bloginsa pohjalta ja lukijoidensa innoittamana yhden kirjan, ja kirjoittaa toista. Rennon rapsakka äitimama, kannattaa tutustua.

Mummo on onnessaan seuraillut meidän yksivuotiasta pikkukarhusta nyt kolmatta päivää...vai miten ne päivät nyt menee; maanantaiaamuna saapuivat Melbournesta, tiistaina ajoimme Lappeenrantaan, eilen oltiin eka kokonainen päivä täällä, tänään torstaina heräilemme eri tahtiin ja mummo vahtii Zoea, joka nukahti mummon kainaloon. Mummo ei  halua hostaa Zoea sänkyyn, ettei heräisi. Äiti-Aisha nukkuu toisessa huoneessa ja saakin nukkua univelkojaan.

Koetimme tehdä alustavaa aikataulua, mutta eihän siitä oikein meinaa tulla mitään...vielä. Ajattelin naapuriin paistamaan karjalanpiirakoita, mutta eihän siitä tullut mitään. Ajattelimme yhdessä mennä kauppaan eilen isommmi mukaanlukien, mutta eihän siitä tullut mitään kun aina joku nukahti.

Eiköhän aikaeron ja matkaväsymyksen tasoituttua päästä  jotain ajoitustakin harkitsemaan.

Pääsuunnitelma on, että hoidan Zoea niin paljon kuin voin, että Aisha saa opiskella, lukea huvikseenkin ja nukkua vuoden puuttuvien unien edestä. Zoe on nimittäin ollut huono nukkuja, nukkuu lyhyitä pätkiä. Nyt näyttää olevan paremmin, ensimmäiset yöunet ovat jo 7-8 h.

Mummo alkaakin pitämään päiväkirjaa.

30.7. saapuivat Verity-mummo, Aisha ja Zoe. Ajelimme Pihlan, Nikon ja Jeren  luo Veikkolaan. Sinne tulivat Raija ja Jussi Somerolta. ensimmäiset mustikat sai Zoe poimia itse metsästä. Ja istui tietenkin mustikkamättään päällä, Vaatteet vain mustikkaa ja mustikkaa täynnä! Verity-mummokin sai ensimmäistä kertaa elämässään villejä mustikoita suoraan metsästä. Napsivat myös vadelmia ja metsämansikoita. Päivä meni Zoe-Jere esityksen lumoissa. Ystävystyminen kävi hetkessä, pientä sosiaalista kanssakäymistäkin yksivuotias jo osaa, Zoe tökkäsi Jereä silmään, leluja tutkittiin ja käytettiin ytä aikaa, toiselta saattoi napata aluamansa lelun. Ennenkaikkea ristiin rastiin lattialla imettelemässä kaikkea ja kiipeilemässä uonekaluja ylös. Käveleminen ei vielä onnistu, Jere nostaa itsensä voimalla ylös, ja on vasta muutaman päivän osannut ottaa askeleen tukien. Zoe on on sitä arjoitellut jo seamman viikon ja odottelemme milloin kipaisee ómin avuin lattialla.

31.7. Ajoimme Veikkolasta Karhusuolle Riitan kotiin. Riitta on koulukaverini oppikoulun ekaluokalta asti ja olemme olleet yhteyksissä ulkomaista huolimatta kaikki nämä kymmenet vuodet. Riitta oli kerännyt mustikoita, ja Zoe halusi kourallisen kerralla. Oli parempi laittaa kerralla vain muutama lautaselle napsittavaksi. Veikkolasta seuraava rasti Piialle Valkealaan. Illan suussa sitten Lappeenrantaan. Isomummi odotti kovasti perheensä nuorimmaista, neljättä polvea.

Zoe sutautui isomummiin kuin vanhaan tuttuun, yhteys oli heti vahva. Isomummille piti selittää nämä maitokiemurat, ettei Aisha eikä Zoe voi tavallisia maitotuotteita syödä. Mustikkakiisseli oli valmiina mustikkatytölle.

1.8. hyvin nukuttu yö. Isomummilla oli aamupuuro valmiina ja isomummin tekee onnelliseksi kaikenikäiset puuronsyöjät. Mustikkakiisselin kanssa tietenkin. Mummo kipaisi aamutuimaan ruohonleikkuuseen, että ehtii sovittaa näitä muita töitä väliin zoen kanssa olemisen väliin. Iltapäivä meni mummolta ruokaa tehdessä, perusruoasta tuli monta variaatiota, kesäkurpitsapaistoksesta isomummille omansa ilman chilia. Zoelle oman maan kasviksilla täydennettynä. Oman maan kesäkurpitsoista.

Ja sitten herrasväki nukkui uniaan eri tahtiin ettei kauppaan päästy. Saunaan sentään saatiin kaikki, Zoe ensimmäistä kertaa. Löylyyn ei vielä, kunhan sauna paikkana tulee ensin tutuksi. Punaisessa isossa vadissa Zoe leikki innosta täristen kansilla ja kauhalla.

2.7. Kello on 11 aamupäivällä ja Zoe nukkui aamumaitonsa jälkeen mummon kainaloon. Aisha kuorsaa toisessa huoneessa. Ja mummo ei raaski nostaa sänkyyn, odottelee ja kirjoittelee, tulikin päiväkirja tähän asti. Isomummikin jo melkein hädissään kyseli että ootteko hengissä siellä yläkerrassa kun ei kuulu kopinaakaan.

Saku odottelee varmaankin Dalianissa uutisia täältä. Laitetaan sinne enolle rakkaita terveisiä maailman ihanimmalta Zoukkipoukilta, jota mummo ei anna pois Melbourneen takaisin!

Syntynyt matkustamaan mummon luo

Melbourne-Hong Kong-Helsinki 29.7.2012

Qantas-Finnair 22 tuntia koneessa, pari tuntia koneenvaihdossa.

Perillä Helsingissä  30.7.2012 klo 6.05

Zoe on tänään 1-vuotias

Pitelen sylissäni vajaa 4 kk vanhaa, nukkuvaa Zoea Melbournen lentokentällä. Tuntuu ikuisuudelta ajatella, milloin olisi seuraava kerta kun näemme. Nyt se on muutaman päivän päästä.

Elämän pieniä sattumia. Viime vuonna ennen Zoen syntymää sain tilaisuuden tehda veistoksen savesta. Olin tehnyt jotain pienempiä juttuja mutta en oikein tiennyt tekniikkaa isompaa tehdäkseni. Lappeenrannan taideyhdistys järjesti saviveistoskurssin ja luin siitä sattumalta pienén ilmoituksen.

Mietin mitä tekisin.

Ajatus pikkuisesta vielä masussa,  nimikin oli jo kaavailtu , pyöri mielessäni. kunnes yhtäkkiä tuli ajatuksiini tuli kuva pikkutytöstä lukemassa kirjaa rappusilla. Sellaisen teen! Se on Zoe.

Aisha oli sanonut, että tulevan lapsen suhteen muusta ei väliä, kunhan pelastaa maailman. Aisha, Zoen Pakistanin isommmo Jehangir ja minä pidämme kirjoista. Sellainen sopii maailmanparantajallekin. Maailmasta pitää ottaa selvää. Ja...alle yksivuotiaana Zoe vetää suosikkikirjansa omasta kirjahyllystään. Toinen on antamani muumikirja, toinen Australian eläimistä.

Toteutus olikin monimutkaisempi kuin osasin ajatella. Keraamikko Arja Martikaisen neuvoilla sain tekniikasta kiinni ja työ syntyi niin helposti ja kuin itsestään.

Nyt sitten se sattuma. Taideydistys ilmoitti näyttelystä. Laitoin töiden jättöajan jonnekin muistin lokeroihin. Kunnes mustikkametsässä Ulla-Maija ystäväni soitti ja sanoi, että missäs oot, ne työt pitäisi jättää kahden tunnin sisään. ups. Olin mustikkametsässä. Niinkuin saadessani tiedon Zoen ennenaikaisesta kiireestä syntyä.

Ulla-Maija kysyi jo lupaa minulle tulla myöhässä töineni ja odotti gallerian ovella. Sain työni sisään ajoissa.

Nyt olen menossa näyttelyn avajaisiin, Tänään on Zoen syntymäpäivä ja päätyöni on Zoelle omistettu veistos. Tällaisia elämän pieniä yhteensattumia olisi vaikea sovittaa ennalta tapahtuvaksi, näyttely avataan juuri Zoen syntymäpäivänä! Kun vielä melkein unohdin tuon töidenjättöajankin.

Aivan kuin käsikirjoitus olisi ollut kirjoitettuna, kaikki tapahtui vaan. Tekeminen, näyttely,avajaisten ajankohta, mustikkametsä.

Siis tänään, 23.7.2012 avataan Lappeenrannan taideyhdistyksen näyttely Galleria Kaakaopavussa Linnoituksessa. Zoekin näkee sen! Ja Zoe saa veistoksensa viedä mihin tahansa, tai se saa olla mummon luona. On se sen verran painavakin, juuri ja juuri jaksan itse sen kantaa.

Onnea pikkukarhunen, mustikkatyttö, mummontyttö Zoe!

Finnairin lento lasketuu Seutulaan 30.7.2012 kello 6.05.

Leikkimään Kiinassa ja Tirilässä, lisänä furoshiki

Etsin Sakulle ideoita pikkulasten leikittämiseen. Eteen tuli niin ihana japanilainen lahjakääre-juttu,
furoshiki. Ei tämä nyt suorastaan Sakun leikittämisiin käy, mutta Aisha voisi ihastua tähän. Ellei jo tiedä, japanilaisen Akiko-ystävänsä myötä.

Saku on saanut työpaikan pariksi viikoksi nyt lomallaan tuurata lastentarhanopettajaa...siis Kiinassa englanninkielellä. Etupäässä Saku ottaa sen saadakseen  sitä kautta lisäoppia kiinankieleen.  Kiinankielessä intonaatio on tärkeä, ja lapsilta aina oppii yksinkertaistettuna asioita, oli se sitten oman nimen ääntäminen tai muuta yksinkertaista juttua. Kielikylpytarhan lapset eivät sinänsä englantia osaa vielä. Mitä nyt muutaman hello, my name is Chu-lauseen.

Mummon ajatukset ovat kyllä täysin leikittämisessä, kun se oma pieni Zoe tulee viikon päästä.
Zoelle on tuossa korissa muumimamma laukkuineen, oma paikka kirjahyllyssä ja siinä Zoelle kirjoja, valkoinen nalle ja pari kangasnukkea, brio-vaunut ja enon korispallo ja sellainen soikea pallo, hiekkaleluja, oma kiikkutuoli, joka onkin todellinen perintölelu. Kiikkutuoli on 40-luvulla minulle tehty vanerinen kiikku. Voin kuvitella Zoe siinä jo istumassa, ja se tuntuu tuolla rinnan alla...onkos mummot näin höpöjä kaikki!

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Bn6zdyCAwJs

Pionien aikaan

Pionit eivät kaipaa kuvailua. Ne ovat parasta pihalla, mutta vain niin lyhýen aikaa.
Tänä vuonna istutin uuden tummanpunaisen.

Oranssin pionin toin kolmisen vuotta sitten, nyt siinä oli 6 kukkaa. Isoja, korkeita, yli metrin. Kukinta kesti kauemmin kuin vanha pinkki lajike. Kuvassa sama ensimmäinen kukka nupusta viimeisiin hetkiin vaalenneena. Ensimmäinen kukka avautui 26.6. ja viimeinen kukka on melkein varissut tänään 16.7.

Ja alla pihalla vuodesta 1955 kasvanut pioni, jossa oli 23 kukkaa. Siirsin osan siitä toiseen kukkapenkkiin, jossa se viihtyy ja teki pari kukkaa heti ensimmäisenä kesänä. Vastoin kaikkia neuvoja, joissa sanotaan, ettei pioni tykkää siirtamisestä. Siirsin palasen juurta suoraan uuteen penkkiin, lannoitin hyvin hevosenlannalla.

Päämummo toipuu juhlaväsymyksestä

Eilen illalla olin tosi huolissani; kuulin alakerrasta kolistelua päämummon normaalin nukkuma-ajan jälkeen ja menin katsomaan. Päämummo istui pallilla pimeässä vessassa. Yritin kysyä, oliko olo huono. Tarjosin apua. Ei sopinut. Mutta kuka nyt istuu pimeässä vessassa. Mietin, että jos joku kohtaus olisikäynyt, ei hän olisi jaksanut kantaa pallia vessaan.
- Mie vaan istun tässä. Mee vaan.

Jotain oli kuitenkin. Jäin keittiöön lukemaan lehteä ja näyttämään siltä, etten odotellut, vaikka sen takia jäinkin. Päämummo oli selvästi sillä mielellä, ettei kannattanut tuppaantua liikaa kyselemään.  Sitten viimein, hitaasti ja harkiten, puki hän yöpukunsa ja kävi nukkumaan.

Olimme illansuussa ajelleet Valkealasta.  Perheen nyt nuorin aikuinen, isomummin pojantyttärenpoika Atte juhli rippillepääsyä. Isomummille se oli tärkeä päivä , se verotti niin henkisesti kuin fyysisestikin voimia. Isomummi oli kyllä iloinen ja jaksoi todella hyvin koko päivän ja matkat.

Kävin vielä myöhemmin illalla tarkistamassa. Siellä päämummomme nukkui ja hengitti tasaisesti. Aamulla puuro oli jo keitetty kun menin alakertaan. Väsymys näkyi vielä koko päivän, oli kuin päämmmo olisi hidastanut puolella olemustaan eikä oikein jaksanut jutellakaan ja nukkui tavallista pidemmät päiväunet. Kävin välillä tarkistamassa.

- Ei tää nyt ihan tavallinen olo ole.

Ilta sujui kuitenkin uutisten äärellä tavalliseen tapaan. Kyllä yksi juhlapäivä vie voimat muutamaa päivää alle yhdeksänkymppiseltä.

ja vielä reteitä poikia; meidän puolelta vasemmalta  Eetu. Atte, Janus ja Tuukka ja Atte.