Joulutarina Tirilästä
AApuuua! APUA! sain huutaa kainaloita myöten lumeen uppoutuneena omenapuun alla. Ai miten sinne jouduin? No, onkos kukaan teistä nähnyt joulutonttua ihan lähietäisyydeltä? Onkos? Aina ne vilahtelee, mutta kun olin kuvaamassa ihanasti lumipalleroista vanhaa talviomenapuuta, näin jotain punaista ja säntäsin päin metristä lumikinosta.
Ja siinä vajosin yhä syvemmälle pehmoiseen pakkaslumeen, kun toista kättä piti pitää ylhäällä ja varoa kameraa, enkä saanut pehmeässä lumessa mitään tukea kammetakseni ylös omin voimin, kun näin vilahduksen. Mitä se oli? Jänis? Kettu? Ei ne oo punasia kerkesin hoksaamaan. Just, sain kamerakäden ylös ja sihtasin sinne päin; siellä se oli! Ihan oikea tonttu! Olikohan se kuullut avunhuutoni...
Yhtäkkiä pärähti kone käymään. Okei, se oli veljeni. Miten veli kuulisi avunhuutoni lumilingon melussa! Olin jo aika epätoivoinen -15 C pakkasessa ja umpisukkelossa lumessa...kun pieni lapaskäsi tarttui käteeeni ja yritti vetää minua ylös lumipenkasta....ei, ei ihan onnistunut ja silloin alkoi tupruttaa lunta ympäriinsä. Alkoiko satamaan lunta? Lumilingon ääni koveni...eieeieieie! lunta alkoi suhisemaan päällemme, lumilingon suhauttelemana, ei taivaasta, ja katsoin lapaskättä: tonttu, tonttu se oli tullut auttamaan minua, mutta lumilinko alkoi lähestyä...
"Muori uppooo, muori uppooo" tonttu huitoi kovasti käsillään ja koetti päästä lumilinkomiehen näkökenttään. Se ei ollut helppoa, sillä lumilinko metelöi ja tuprutti lunta. No viimein, se hurja kone pysähtyi lumipenkan taa. "Mitä sie huijot, tonttutyttö, ei täällä mitään muoria oo, eiks se muorisi ole vielä Korvatuntur...illa."
"Eikun ei se muori, tuolla lumessa uppoo yks mummeliini, tuu auttamaan." Tonttu huitoi lumipenkkaan päin ja jopas veliseni minut huomasi. Annoin ensin kameran toisesta kädestä ja sitten lopulta pääsin jaloilleni. Veli kyllä naureskeli "mitä sie siellä omenapuun alla möyrit, eikös kauempaa valokuvaa saa".
Tonttukin putsaili pehmeää lunta punaiselta nutultaan, vähän jo kylmissään sekin. Tonttu sanoi, että kun joulu on jo niin lähellä, on kaikki kiltit ja tuhmatkin katsastettu, joulupukille tiedotettu, niin voitais yhdessä mennä lämmittelemään ja askartelemaan viimeiset joulukortit. Niin tehtiin. Ensin pyysin, poseeraisiko Elli-tonttu kameralle, että saisin todistuskappaleen kaikille teille, jotka eivät meinaa uskoa, että tonttu minua todella auttoi. Ehdittiin vielä paistaa karjalanpiirakatkin kun veli oli leivinuunin laittanut lämpenemään ja laitettiin sinne kokonaisia nauriita hautumaan. Sellaisen vanhan tavan kertoi meille Martta-mummi. Nauriinpuolikkaat sitten koverrettiin voin kanssa suuhun. Mummi kertoi, että sellainen oli tapana hänen lapsuudessaan 80 vuotta sitten. Ei sen parempaa! Ai niin, syötiin vielä pihan omenapuiden punakylkisiä talviomenoita jälkiruuaksi. Ne olivat pahvilaatikossa kellarin rapussa lämpimästi pakattuna säilyneet jouluun asti.
Sen pituinen se.
ps. kuviakin on tulossa (todisteeksi)
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Joulutarina, mikä on ihan tosi
Ja siinä vajosin yhä syvemmälle pehmoiseen pakkaslumeen, kun toista kättä piti pitää ylhäällä ja varoa kameraa, enkä saanut pehmeässä lumessa mitään tukea kammetakseni ylös omin voimin, kun näin vilahduksen. Mitä se oli? Jänis? Kettu? Ei ne oo punasia kerkesin hoksaamaan. Just, sain kamerakäden ylös ja sihtasin sinne päin; siellä se oli! Ihan oikea tonttu! Olikohan se kuullut avunhuutoni...
perjantai 24. joulukuuta 2010
Upeita naisia ja perunalaatikkoa jouluaaton iltana
Parasta perunalaatikkoa talvi-illan pimetessä-kirjoitus toisessa blogissani on ollut hakutilastojen mukaan huiman suosittu (siellä onkin äitini perunalaatikon ohje). Juuri jouluaattona, tänään, hakuja sivulle tuli 83! Perinneruokia kai arvostetaan uudelleen. Alunperin kirjoittelin matkablogina aloittamaani http://www.siperiankautta.blogspot.com/ blogia. Koska mukaan hiipi kaikenlaista äidin ja tyttären vanhenemiseen liittyvää ja myös perinneruokajuttuja, aloitin rinnalle tämän "mummoblogin" lähinnä kahdelle kaukana asuvalle rakkaimmalle lapselleni, joita kiinnostavat meidän, äidin ja mummin päivittäiset, ihan tavallisetkin touhut.
Ja voi, kirjoittaessani hengen ja ruumiin innoituksessa upeista naisista saunassa
juuri tuolla otsikolla tähän blogiin, yksi suosituimmista hakusanoista tänne on ollut juuri upeat naiset!
Saattaa sivuille eksynyt ihmetellä eli pettyä, sillä uskon että aivan toisenlaiset ihanat naiset ovat hakijalla mielessä, eivät ihanat vanhenevat nakunaiset avantosaunalla. Avantosauna niin talvella kuin pitkin vuotta on terveyslähteeni ja parasta rentoutumista. Ja jaksan siitä aina keksiä jotain sanottavaa.
Tänään on ollut perinneruoan päivä, jouluaatto. Aattoillan vietimme veljen perheessä naapurissa perinteisen jouluruuan parissa. Tänä vuonna pienellä joukolla, sillä viime joulun läheiset ja vieraat ovat kaukana. Äiti ei jaksanut lähteä -27C pakkasessa hautuumaalle. Itsekin just ja just sain käden lapasesta sytyttääkseni hautakynttilät. Haudalla käynti luo joulun tunnelman.
Jouluterveiset saimme ensin Uudesta Seelannista Dunedinin kaupungista hostellin baarista, jossa Aisha naputteli internetissä sikäläistä aikaa iltayhdeltätoista noi +15 C lämpimissä grillijuhlissa. Sitten tuli Saku linjoille, oli lukemassa tenttiin ghanalaisen Kwamen kanssa Dalianissa Kiinassa, missä olikin yllättäen valkoinen joulu. Pakkanen oli siellä ehkä talven korkeimmillaan, noin -10C. Tuli mieleen pyytää Sakulta parin kaverin yhteystiedot, jos vaikkapa jotain sattuisi enkä saa poikaani yhteyttä. Esimerkiksi Korean raja on aika lähellä ja jos siellä Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, voi jotain tapahtuakin. Toivottavasti ei.
Illalla juttelin chatissa Pakistanissa tapaamani, sittemmin perheystävämme hollantilaisen Marjanin kanssa, joka asuu Torontossa. Ja sitten tuli linjalle Meksu-Nigel Melbournessa, Austraiassa pitäisi olla kesä kuumimmillaan, mutta shortsit sai unohtaa tänä vuonna, kylmää ja sateista sielläkin. Juteltiin Maxista ja Maxin jouluruuista; katkarapuja ja kolmea sorttia meetvurstia oli Max-koiralla kupissaan. Samat herkut Meksun lautasella. Aishalla brietä, avokaadoja ja päärynöitä. En muistanutkaan kysyä Sakun päivän menyytä.
Stingin joulukonsertin perinteiset englantilaiset ja irlantilaiset joululaulut soivat taustalla. Hyvää joulunaikaa kaikille!
Ja voi, kirjoittaessani hengen ja ruumiin innoituksessa upeista naisista saunassa
juuri tuolla otsikolla tähän blogiin, yksi suosituimmista hakusanoista tänne on ollut juuri upeat naiset!
Saattaa sivuille eksynyt ihmetellä eli pettyä, sillä uskon että aivan toisenlaiset ihanat naiset ovat hakijalla mielessä, eivät ihanat vanhenevat nakunaiset avantosaunalla. Avantosauna niin talvella kuin pitkin vuotta on terveyslähteeni ja parasta rentoutumista. Ja jaksan siitä aina keksiä jotain sanottavaa.
Tänään on ollut perinneruoan päivä, jouluaatto. Aattoillan vietimme veljen perheessä naapurissa perinteisen jouluruuan parissa. Tänä vuonna pienellä joukolla, sillä viime joulun läheiset ja vieraat ovat kaukana. Äiti ei jaksanut lähteä -27C pakkasessa hautuumaalle. Itsekin just ja just sain käden lapasesta sytyttääkseni hautakynttilät. Haudalla käynti luo joulun tunnelman.
Jouluterveiset saimme ensin Uudesta Seelannista Dunedinin kaupungista hostellin baarista, jossa Aisha naputteli internetissä sikäläistä aikaa iltayhdeltätoista noi +15 C lämpimissä grillijuhlissa. Sitten tuli Saku linjoille, oli lukemassa tenttiin ghanalaisen Kwamen kanssa Dalianissa Kiinassa, missä olikin yllättäen valkoinen joulu. Pakkanen oli siellä ehkä talven korkeimmillaan, noin -10C. Tuli mieleen pyytää Sakulta parin kaverin yhteystiedot, jos vaikkapa jotain sattuisi enkä saa poikaani yhteyttä. Esimerkiksi Korean raja on aika lähellä ja jos siellä Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, voi jotain tapahtuakin. Toivottavasti ei.
Illalla juttelin chatissa Pakistanissa tapaamani, sittemmin perheystävämme hollantilaisen Marjanin kanssa, joka asuu Torontossa. Ja sitten tuli linjalle Meksu-Nigel Melbournessa, Austraiassa pitäisi olla kesä kuumimmillaan, mutta shortsit sai unohtaa tänä vuonna, kylmää ja sateista sielläkin. Juteltiin Maxista ja Maxin jouluruuista; katkarapuja ja kolmea sorttia meetvurstia oli Max-koiralla kupissaan. Samat herkut Meksun lautasella. Aishalla brietä, avokaadoja ja päärynöitä. En muistanutkaan kysyä Sakun päivän menyytä.
Stingin joulukonsertin perinteiset englantilaiset ja irlantilaiset joululaulut soivat taustalla. Hyvää joulunaikaa kaikille!
torstai 23. joulukuuta 2010
Lanttulaatikko a la Australia ja Hauskaa Joulua!
Hyvää joulua kaikille tänne osuneille lukijoille!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Tarkastellaanpa jouluun kuuluvaa (tai kuuluuko enää monelle?) lanttulaatikkoa, sillä minusta se on aliarvostettu ruoka. Syy on varmasti Rouva Saarioisen ja hänen ystäviensä. Mutta kokeilepas itse tehtyä pienin lisämaustein! Kokkailin sitä gourmet-kavereilleni aikoinaan Australiassa (nauriista ja/tai kurpitsasta tosin) ja sain paljon kehuja. Mukaan laitan myös Kotilieden reseptin, joka on aika perinteisen tapainen. Sitten äidin, minun ja aussiversiot. Ja ainesten suhteethan saa olla vähän avoimet; määrien ei tarvitse niin tipotarkkoja olla.
Kotilieden lanttulaatikon perusohje
Kahden sukupolven lanttulaatikot :
Äidin perinteinen lanttulaatikko
1 kg lanttusurvosta
2 munaa
kermaa tai kermamaitoa noin 2 dl riippuen lanttusurvoksen omasta nestemäärästä
siihen sekoitetaan 2 rkl jauhoja
suolaa
pippuria
vähän sokeria tai siirappia
Kaikki sekoitetaan ja laitetaan voilla siveltyyn uunivuokaan ja paistetaan aluksi +200 C ja sitten noin +150C 1,5-2 tuntia.
Seijan lanttulaatikko
samaan tapaan kuin yllä, mutta jauhoja ei laiteta.
maustetaan raastettulla tuoreella inkiväärillä (noin 2 cm pala)
sokerin sijaan muutama rkl hunajaa
hyvä ripaus muskottipähkinää
Aussilanttulaatikko
Australiassa ei saanut lanttuja, mutta nauriit (swedes) olivat melkein samantapaiset. Siihen voi myös lisätä keltaista jättikurpitsaa...siitä saa hehkuvan värinkin. Muuten sitten suunnilleen sama kuin yllä. Chiliäkin lisäsin siihen joskus. Jos kurpitsaa ei ole käsillä, teelusikallinen kurkumaa antaa keltaisen värin.
Meillä syödään karjalanpaistia, lohta, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita, sekametelisoppaa. Uutuutena punajuuri-smetanavuoka. Laitan reseptin myöhemmin. Tänä vuonna olemme vain kahden äidin kanssa. Viime vuonna oli hulinaa.
Unelmaupea talvi ulkona, tänään -27C!
Rutiterve
Olen rutiterve, sanoo Aira Samulin, 82. Ohjaan omaa elämääni, sanoo hän myös. En neuvo, en käske.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?
Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.
Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.
Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Etanavoide , muita rasvoja ja suloisia salaisia ostoksia
Kuka uskoo etanaseerumivoiteeseen? Vakuutuin, sillä olen jo yhden purkin käyttänyt, ainakin se on riittoisaa ja pehmoista . Etanavoide on jokin uusi ihmevoide, aika kallis, ja samaan kauppaan sai vielä ruusunmarjasiemenöljyä sisältävän voidegeelin.
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
Sitten tarvitsin hoitovoiteen, ja ystäväni neuvoi hevosbalsamipurkkia etsimään. Sen pitäisi toimia väsyneisiin koipiin kuten hevosiin ja ilmeisesti myös ...Ja samalla, kun halpaa oli, lämmittävä jalkavoide Dina koriin. Lypsyvoide, neuvoi ystäväni, olikos se nyt vihdoin tepsivä konsti kesän alussa saamiini kutiseviin punaisiin mäkäräisen puremiin, jotka eivät meinaa millään parantua kunnolla. Perinteisen lypsäjän reseptin mukainen voide.
Kolme viimeistä ovat saksassa asuvan suomalaisen Marketan suosittelemia ja minulle valtavasta Rajamarketista löytämiämme purnukoita. Ja niin halpoja, muutamalla eurolla! Olisin epäillyt näitä juuri halvan hintansa takia itse, mutta ne ovat tunnettuja Saksassa. Hm, täällä ne ovat halpiskauppojen hyllyllyllä.
No nyt on vanhenevalle kuivalle iholleni pehmikevoiteita ja hoitovoiteita, kuusi purkkia kerralla!
Purkkiostokset tulivat mukaan kaupunkireissulta, kun asiana oli hakea äidille ja kolleegoilleen rintamaveteraanikokoustajien kuvat. Samalla matkalla torilta joulumarkkinoilta ostin lisäksi jotain, mitä tuskin uskallan tunnistaa. Hiplaan aina vauvaosaston vaatteita ja Aisha on nykinyt minut jo kymmenen vuotta sitten pois: äiti ei ole vielä aika katsella vaatteita lastenlapsille.
Salaisuutena kerrottakoon, että vuosi sitten ostin kaksi ihanaa bodya Marimekosta, koska ne olivat niin ihanan väriset, ja ajattelin, että tietenkään noita värejä ei sitten ole kun niitä todella tarvitaan. Olen vieläkin nyreissäni vuodelle 1985, kun vain hennot pastellivärit olivat muotia vauvoille ja omat kaksoseni saivat laatikoittain lahjaksi sinänsä suloisia vaatepareja, vaalenpunaista ja vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä niin että ne pursuvat vieläkin mielessäni joka paikasta. Niinpä, eikö minulla ole hyvä syy varata jotain värikästä, ja vauvabodyt käyvät sitten kenelle tahansa (tulevalle) lapsenlapselle, sukupuolesta riippumatta.
Mutta niin, se syy miksi vauvanvaatteet tulivat tähän juttuun ikäänkuin kulman takaa. Eteeni osui torilla vauvanuken vaatteita myyvä koju. Ne piti hiplata. Valokuvakin piti ottaa. Menin pois. Ajauduin vahingossa uudelleen saman kojun eteen. Anoin periksi. Minullahan oli kotona juuri mallina olleen vauvanuken malliset kaksoset. Pörröinen pupujussiasu ja suloinen talvitakkisetti oli ihan pakko ostaa. Ai mitä äsken puhuin joka paikassa pursuavasta kyllästyttävästä vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta? Unohdin jo. Katso kuvaa.
Että voisin hyvällä omalla tunnolla palata kotiin, menin vielä etsimään ulkokuistille mattoa, joka ei luistaisi. Sekin löytyi. Kaiken kaikkiaan siis nautittavan ihana ostosreissu, ja sain samalla auton sulatetuksi parkkihallissa.
Ps. tuli mieleeni tuo etanavoide, mitä niille etanoille tapahtuu ja luin tämän rauhoitukseksi
Lainaus naturamedian sivuilta:
"Koska tarhakotilo on eritteensä ansiosta arvokkaampi elävänä kuin syötynä, niitä kohdellaan hyvin. Aikaisemmin niitä pidettiin tuholaisina, koska ne syövät puutarhakasveja. Nyt ne elävät kuin ruhtinaat ja saavat popsia entisten puutarhaviljelijöiden tuotteita mielin määrin."
tiistai 14. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
katri-helenainen paatos ja lumimyräkkien myräkkä ja lumenluojat kadonneet ties minne!
Lunta on satanut noin 19 tuntia yhtämittaa, ja lumitöitä piisaa. Onhan se hyvää liikuntaa! Avantosaunan pikkujoulutkin meni mynkään. Liikkeelle emme uskaltaneet lähteä. Pihalla joissain kohdin aamulla oli polviin asti lunta, toisessa kohtaa eri juuri mitään. Tuuli pyöritti välillä viuhasti takaisin sen mitä sain kasattua. No nyt on pihalla autotietä lukuunottamatta kapeat korkeat lumikäytävät. Ihmeen kaunista, lumivaippa pihan yllä. Pikkulinnuille pitää viedä lisää syötävää.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
Kaiken lisäksi veli lumilinko-ekspertti teloi sormensa sirkkelissään ja sai siihen tikit. Sen takia myräkän selvittely jäi naisvoimin tehtäväksi. Ja olen kaipaillut viime talvena treenamiani päteviä lumenluojia, Aishaa, Meksua, Elviraa, Sakua. Sinne kauas ovat kaikki karanneet; Aisha paimentaa lampaita Uudessa Seelannissa, Meksu hoitelee Max-koiraa Melbournessa, Elvira on joulupukin virallinen lähettiläs Melbournessa, Saku Kiinassa sekoittamassa Kiinan ihmisoikeussoppaa!
Katri-helenainen paatos jymisi raskastempoisen orkesterin kanssa Lappeenranta-salissa. Äidille tapahtuma oli ainutlaatuinen; äidin ensimmäinen konsertti koskaan! Onhan äiti käynyt paljonkin teatterissa ja muissa viihdetilaisuuksissa, mutta ihan oikea konsertti täydessä salissa oli ensimmäinen kerta. Jos en olisi saanut ilmaisia lippuja konserttiin, en olisi mennytkään. Katri-Helena ei minua saisi omin rahoin liikkeelle. Katri-Helena laulaa samalla tempolla kaikki joululaulut, niin Sylvian joululaulun kuin tonttumeiningit. Sillä tavalla liiaksi artikuloiden ja painottaen, että kaikki laulut kuulostivat liian samanlaisia.
Mutta äiti oli hyvillään konserttireissusta.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pelkään, itken, unelmoin , olen onnellinen
Mikä on varhaisin muistoni?
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
Olin 2,5-vuotias kun vierailimme maatalossa Rautavaaralla. Muistan talon pohjapiirustuksenkin ja talon sijainnin tien suhteen. Äitini väitti, etten ollut mukana tuolla visiitillä. Tarkistimme juuri tuon pohjapiirustuksen perusteella, että olin todellakin ollut mukana. Emme koskaan ole käyneet siinä Rautavaaran talossa sen jälkeen, joten muisto todella on noin varhainen. Minusta se on ihan selvä muisto, kuin elokuva aivoissani, jonka voin laittaa pyörimään. Juttu oli ne tytöt ja juokseminen pihalla.
Voisin myös väittää, että äitini melkein kaatui liukastuttuaan vauva sylissään lähtiessään kotiin synnytyslaitokselta. Tuo vauva olin minä. Ilmeisesti lapsuudessani tuosta tapahtumasta on kerrottu niin kuvailevasti, että uskon niin nähneenikin! Mutta en väitä. Tai, kuka tietää, sillä vauvat eivät pysty kertomaan asioista muutaman päivän vanhana, mutta tapahtuma saattaakin jäädä aivoihin putkahtaakseen sieltä sopivan ärsykkeen myötä.
Mitä minulla on aina mukana?
Astmapiippu on yleensä taskussa, vaikka en ole yli vuoteen tarvinnutkaan sitä. Arvelisin, että astma on sinne avantoon jäänyt viime talvena.
Mitä piirrettä en siedä itsessäni?
On paljonkin piirteitä, jotka ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta keljuja toisissa. Kokonaan sietämätöntä? Ehkä nopea hiiltymiseni.
Mistä saavutuksesta olen ylpeä?
Opin urdun kielen alkeista alkaen reilusti nelikymppisenä ja jatkan sen oppimista vieläkin niin että olen ollut oikeuslaitoksen tulkkinakin.
Mikä on pahin pelkoni?
Äkkiä, ei mikään. No joo, olen klaustrofobinen. Lapsena en mennyt edes hetekan alle piiloon, saati komeroon. Sen takia en pidä hisseista, paitsi niistä vanhanaikaisista, joissa on avonaiset ristikkohaitariovet. Saman pelkoon liittyvät tunnelit, ja varsinkin luolat. Helsinki-Turku tunnelit ovat helppoja, mutta esimerkiksi Alppien tunnelit kammottavia. Sydän takoo tuhatta ja sataa, jos esimerkiksi en heti saa lentokoneen vessan ovea auki ja jätänkin sen laittamatta lukkoon, jos menen jonossa koneen vessaan, sillä silloin kukaan ei tule ovelle, koska odottavat sen takana vuoroaan. Ajatuskin noihin pieniin kopperoihin jäämisestä kauhistuttaa. Miksi lentokoneiden vessojen ovat ovat kuin jostain avaruusvankilasta?
Mikä on ikuisuusprojektini?
Laihdutus. Nyt siis menossa VHH dieetti, toinen viikko, kilo pudonnut. Tosin vasta parina päivänä olen hiffannut sen idean oikein, toivottavasti. Ja mitä enemmän puhun dieetistäni, sitä paremmin saatan pystyä noudattamaan sitä. Tällä kertaa.
Mikä saa minut itkemään?
Lapsieni onni tai sen puute.
Mitä haluaisin muuttaa itsessäni?
Toivoisin saavani paksut pitkät hiukset ja olla lopun elämääni hoikempi. Toivoisin, etten koskaan hermostuisi vanhan äitini joskus käsittämättömiin vaatimuksiin ja käsityksiinkin. Toivoisin, että osaisin rajata tekemisiäni minulle ja läheisilleni tärkeimpiin asioihin, sillä joinain hetkinä havahdun ajan rajallisuuteen suhteessa elämän maksimaaliseen pituuteen ja sen sattumanvaraisuuteen.
Milloin tunsin viimeksi suurta onnea?
Kun kuopukseni matkasi opiskellakseen unelma-ammatissaan. Vanhimmaiseni on jo saanut napakat juuret omaansa.
lauantai 4. joulukuuta 2010
Kastellaanko pää ?
Tällä viikolla
Sibelius-viulukilpailu, seurasin loppukilpailut kokonaan Teemalta. Finlandia-viulukonsertto on vain niin ihana ja sitä voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Voittaja Nikita Boriso-Glebsky. Petteri Iivonen oli toiseksi tullut suosikkini, kolmas Esther Yoo suloinen taitava 16-vuotias. Nancy Zhou oli temperamentikkain, konsertto räiskyi, mutta olen kai tottunut partituurin mukaiseen soittoon. No olen hieman lainannut kommentaattorien puheista, tekniikasta en oikeasti tiedä mitään, en osaa soittaa enkä laulaa. Musiikista osaan nauttia täysillä omalla tavallani, tunteella. Olo on niin auvoinen musiikin kuuntelemisen mukana.
Päätin ostaa herkkuani Manchego-juustoa ja jotain soppaan ripoteltavaksi, että saisin lisää proteiinia siihen. Ostin sinihomejuustoa, niin kauniissa rasiassa Brietä, tässä välissä ajattelin, että kympillä riittää, nappasin vielä salaatin substanssiksi fetaa mausteisessa oliiviöljyssä....melkein synnillinen olo ja vatsa täysi valitsemisesta...vielä paketti vuohenjuustoa. Mietin samalla miten paljon sitä rasvaa oikein saa syödä? Paino vaan ei näytä putoavan. On VHH dieettini 5. päivä. Pitää tutkia lisää, jos jokin ei ei ole tasapainossa. Manchegon söin viulukilpailun aikana omenan kera. Siinä illalliseni.
Aamiaiseksi A-jugurttia ja omenahilloa sokeritta, oman pihan omenoista. Ei siis lisäaineita. Onkohan tuossa VHH dieettiin liikaa hedelmäsokeria. Päivälliseksi linssi-vihanneskeitto juustoraasteen ja mausteisen öljylorauksen kera. Puoli paprikaa. Kuppi maitokahvia. Illalliseksi 200 g Manchegoa ja omena, 2 lasia omaa sokeritonta omenamehua. Jälleen, onko omenamehu ongelma hiilihydraatteineen? Olo aika täysi.
Aiemmin viikolla kävimme äidin kanssa lääkärissä. Aikaisempi verenpainelääke (niitä on nyt kolme erilaista) Amlodipin 2,5 g aloitettiin uudelleen, nyt sen nimi oli muuttunut: Amlo... Päänsärky alkaa jo hieman hellittää. Lääkäri oli nuori ja äidin mieleen, koska tuttavallisesti kyseli asioita. Vaikka äiti kotona valittaa yleistä kehnoa oloa, ei lääkärille maininnut muuta kuin päänsäryn ja ummetuksen. Ummetuskin on hoidossa, sillä sain maaniteltua äidin syömään aamiaisella pellavansiemenrouhetta. Ostin myös Glauber-suolaa, kun lääkäri kehoitti ottamaan Duphalacia. Luonnonkonstit ensin, jos vain mahdollista!
Joulukortit on jo kirjoitettu ja kaksi kaukaisempaa lähetettykin. Korttien valintaan en puuttunut, äiti vietti pitkän tovin valitessaan kortteja, Ellille leikillinen, mieluiten runolla, ulkomaille Suomi-luminen, vanhemmille sukulaisille rauhallinen, enkeli kultakoristein sopikin monelle. Sitten vietimme tovin kirjoitellen, useimmille äiti mietti henkilökohtaisen viestin. Siis Saku siel Kiinassa
Vesijuoksemassa tiistaina. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina avannossa, torstaina reippaalla potkurilenkillä.
Ulkona on aivan postikorttitunnelma. Alkuviikon ennätyspakkaset lähes - 20 ovat lauhtuneet ja torstaina oli -6, naseva potkurikeli. Lunta satelee vähän väliä ja nyt lauantaina on taas -10 pakkasta. Lumitöihin ja sitten saunaan.
Skypettelyä Melbourneen. Kesäloma on Australiassa alkanut ja ihanat opiskelijani saavat rentoutua helmikuun lopulle asti. Aishalla on tosin tehtävänä tutkielman aiheen ja lähteiden miettiminen; Aisha suunnittelee maahanmuuttajanuorten ongelmista tutkielmaa, joka kattaisi sekä historian että antropologian. Nyt on kandivaihe suoritettu. Ensi vuosi on ns. ylimääräinen honours-vuosi, johon otetaan parhaimmat opiskelijat. Sitten jatkuvat maisteriopinnot - Aisha voisi proffan mukaan aloittaa suoraan tohtoriopinnot. Opiskelun kulku on vähän erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Onnea rakkailleni siellä kaukana, hienosti olette opinnoissanne suoriutuneet. Ylpeä äiti.
Perjantain saunakeskustelu sujahti jälleen ei mitenkään yllätyksenä se, dieetteihin. VHH dieetti sai etupäässä hyväksyviä kommentteja, alku-raju-Atkins varoituksia kyllä. Timmi ikäiseni urheilija saunan lauteilla esitti järkevän muodon asiasta; VHH laiduttaa kyllä nopeasti, eikä hän suositellut rajua alakarppausta, mutta järkevää vaihtoehtoa, jossa proteenit ja rasvat ovat tärkeitä. Ilman rasvoja ei selviä kukaan, sanoi hän ja voita sen olla pitää. Keskustelu siirtyi margariinijuttuihin. Ehkä avantoihmiset ovat keskimäärin valveutuneempaa terveytensä suhteen, sillä margariinia en kuullut kenenkään puolustavan. Lähiruoka, mahdollisimman prosessoimaton ruoka olivat avainsanoja, kuinkas muuten! Ja sitten avantoon.
Kastellaanko pää? Minusta kerran tai kaksi pitää pää kastella, jotta olo olisi mahdollisimman raikas, siis avannossa käynnin yhteydessä. Useakin avantouimari on kastellut päänsä vuosia. Lääkärit eivät hyväksy pään kastelua. Joka tapauksessa, ilman kylmetessä avanto tuntuu aina vaan lämpimämmöltä, ihan linnunmaitoa; tosin eihän se vesi tuosta enää kylmene, vesi on juuri siinä ja siinä ennen jäätymispistettä asteen tai kaksi plussan puolella. Kun -10C asteessa kävelee saunasta rappuset alas ja tarttuu jäisiin kaiteisiin avantoon laskeutuessa, -2C vesi ei enää niin jäistä olekaan. Vau!
Lumitöissä vierähti tunnin verran. Piha risteili jäniksen jälkiä. Hops, minne olivat menneet muutamat lehtikaalin lehdet, joita koeluonteisesti jätin kasvimaalle. Terhakat varrenpätkät vielä törröttivät lumesta. Taidan ensi vuonna kasvattaa reilumman rivin lehtikaalia ja jättää pupuille. Takapihan takana metsän puolella on harpponut joku isompikin eläin. Veljen kanssa tutkimme mikä se mahtaa olla.
Tassun jäljet eivät jää pehmeään lumeen tarpeeksi selvinä tunnistamiseen. Viime kesänä näimme supikoiran ihan rappusten vierellä useaan kertaan, ja tiuhat jäljet johtivat lautakasan alle, myöhemmin sille tarkoitettuun häkkiin tulikin hilleri. Se laskettiin kauemmas metsään. Supi oli ovelampi. Sekin olisi viety metsästäjien ohjeen mukaan kauemmas vapauteen. "Mummo, pihalla on pesusieni", ilmoitti Aapo innoissaan ja aikuiset eivät oikein 6-vuotiaan juttuja ottaneet todesta, kunnes pesusieni-supi näyttäytyi muillekin.
Mietin jo maitokahvin ääressä lounasta. Ensin aloitan lainaamani Antti Heikkilän Hyvän olon Keittokirjan tutkimisen. Ennen saunaa skypettelin vielä Kiinaan ja tapasin kasvokkain Sakun kurssikaverin ghanalaisen Portian, joka tuli Sakun huoneeseen kiinankielen kirja kainalossa kysymään jotain.
Huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden tekoa naapurin Anittan kanssa, tehdään joulupiirakat. Enhän minä niitä nyt maistelekaan, VHH-kiellettyjä! Annan luvan yhteen.
Sibelius-viulukilpailu, seurasin loppukilpailut kokonaan Teemalta. Finlandia-viulukonsertto on vain niin ihana ja sitä voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Voittaja Nikita Boriso-Glebsky. Petteri Iivonen oli toiseksi tullut suosikkini, kolmas Esther Yoo suloinen taitava 16-vuotias. Nancy Zhou oli temperamentikkain, konsertto räiskyi, mutta olen kai tottunut partituurin mukaiseen soittoon. No olen hieman lainannut kommentaattorien puheista, tekniikasta en oikeasti tiedä mitään, en osaa soittaa enkä laulaa. Musiikista osaan nauttia täysillä omalla tavallani, tunteella. Olo on niin auvoinen musiikin kuuntelemisen mukana.
Päätin ostaa herkkuani Manchego-juustoa ja jotain soppaan ripoteltavaksi, että saisin lisää proteiinia siihen. Ostin sinihomejuustoa, niin kauniissa rasiassa Brietä, tässä välissä ajattelin, että kympillä riittää, nappasin vielä salaatin substanssiksi fetaa mausteisessa oliiviöljyssä....melkein synnillinen olo ja vatsa täysi valitsemisesta...vielä paketti vuohenjuustoa. Mietin samalla miten paljon sitä rasvaa oikein saa syödä? Paino vaan ei näytä putoavan. On VHH dieettini 5. päivä. Pitää tutkia lisää, jos jokin ei ei ole tasapainossa. Manchegon söin viulukilpailun aikana omenan kera. Siinä illalliseni.
Aamiaiseksi A-jugurttia ja omenahilloa sokeritta, oman pihan omenoista. Ei siis lisäaineita. Onkohan tuossa VHH dieettiin liikaa hedelmäsokeria. Päivälliseksi linssi-vihanneskeitto juustoraasteen ja mausteisen öljylorauksen kera. Puoli paprikaa. Kuppi maitokahvia. Illalliseksi 200 g Manchegoa ja omena, 2 lasia omaa sokeritonta omenamehua. Jälleen, onko omenamehu ongelma hiilihydraatteineen? Olo aika täysi.
Aiemmin viikolla kävimme äidin kanssa lääkärissä. Aikaisempi verenpainelääke (niitä on nyt kolme erilaista) Amlodipin 2,5 g aloitettiin uudelleen, nyt sen nimi oli muuttunut: Amlo... Päänsärky alkaa jo hieman hellittää. Lääkäri oli nuori ja äidin mieleen, koska tuttavallisesti kyseli asioita. Vaikka äiti kotona valittaa yleistä kehnoa oloa, ei lääkärille maininnut muuta kuin päänsäryn ja ummetuksen. Ummetuskin on hoidossa, sillä sain maaniteltua äidin syömään aamiaisella pellavansiemenrouhetta. Ostin myös Glauber-suolaa, kun lääkäri kehoitti ottamaan Duphalacia. Luonnonkonstit ensin, jos vain mahdollista!
Joulukortit on jo kirjoitettu ja kaksi kaukaisempaa lähetettykin. Korttien valintaan en puuttunut, äiti vietti pitkän tovin valitessaan kortteja, Ellille leikillinen, mieluiten runolla, ulkomaille Suomi-luminen, vanhemmille sukulaisille rauhallinen, enkeli kultakoristein sopikin monelle. Sitten vietimme tovin kirjoitellen, useimmille äiti mietti henkilökohtaisen viestin. Siis Saku siel Kiinassa
Vesijuoksemassa tiistaina. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina avannossa, torstaina reippaalla potkurilenkillä.
Ulkona on aivan postikorttitunnelma. Alkuviikon ennätyspakkaset lähes - 20 ovat lauhtuneet ja torstaina oli -6, naseva potkurikeli. Lunta satelee vähän väliä ja nyt lauantaina on taas -10 pakkasta. Lumitöihin ja sitten saunaan.
Skypettelyä Melbourneen. Kesäloma on Australiassa alkanut ja ihanat opiskelijani saavat rentoutua helmikuun lopulle asti. Aishalla on tosin tehtävänä tutkielman aiheen ja lähteiden miettiminen; Aisha suunnittelee maahanmuuttajanuorten ongelmista tutkielmaa, joka kattaisi sekä historian että antropologian. Nyt on kandivaihe suoritettu. Ensi vuosi on ns. ylimääräinen honours-vuosi, johon otetaan parhaimmat opiskelijat. Sitten jatkuvat maisteriopinnot - Aisha voisi proffan mukaan aloittaa suoraan tohtoriopinnot. Opiskelun kulku on vähän erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Onnea rakkailleni siellä kaukana, hienosti olette opinnoissanne suoriutuneet. Ylpeä äiti.
Perjantain saunakeskustelu sujahti jälleen ei mitenkään yllätyksenä se, dieetteihin. VHH dieetti sai etupäässä hyväksyviä kommentteja, alku-raju-Atkins varoituksia kyllä. Timmi ikäiseni urheilija saunan lauteilla esitti järkevän muodon asiasta; VHH laiduttaa kyllä nopeasti, eikä hän suositellut rajua alakarppausta, mutta järkevää vaihtoehtoa, jossa proteenit ja rasvat ovat tärkeitä. Ilman rasvoja ei selviä kukaan, sanoi hän ja voita sen olla pitää. Keskustelu siirtyi margariinijuttuihin. Ehkä avantoihmiset ovat keskimäärin valveutuneempaa terveytensä suhteen, sillä margariinia en kuullut kenenkään puolustavan. Lähiruoka, mahdollisimman prosessoimaton ruoka olivat avainsanoja, kuinkas muuten! Ja sitten avantoon.
Kastellaanko pää? Minusta kerran tai kaksi pitää pää kastella, jotta olo olisi mahdollisimman raikas, siis avannossa käynnin yhteydessä. Useakin avantouimari on kastellut päänsä vuosia. Lääkärit eivät hyväksy pään kastelua. Joka tapauksessa, ilman kylmetessä avanto tuntuu aina vaan lämpimämmöltä, ihan linnunmaitoa; tosin eihän se vesi tuosta enää kylmene, vesi on juuri siinä ja siinä ennen jäätymispistettä asteen tai kaksi plussan puolella. Kun -10C asteessa kävelee saunasta rappuset alas ja tarttuu jäisiin kaiteisiin avantoon laskeutuessa, -2C vesi ei enää niin jäistä olekaan. Vau!
Lumitöissä vierähti tunnin verran. Piha risteili jäniksen jälkiä. Hops, minne olivat menneet muutamat lehtikaalin lehdet, joita koeluonteisesti jätin kasvimaalle. Terhakat varrenpätkät vielä törröttivät lumesta. Taidan ensi vuonna kasvattaa reilumman rivin lehtikaalia ja jättää pupuille. Takapihan takana metsän puolella on harpponut joku isompikin eläin. Veljen kanssa tutkimme mikä se mahtaa olla.
Tassun jäljet eivät jää pehmeään lumeen tarpeeksi selvinä tunnistamiseen. Viime kesänä näimme supikoiran ihan rappusten vierellä useaan kertaan, ja tiuhat jäljet johtivat lautakasan alle, myöhemmin sille tarkoitettuun häkkiin tulikin hilleri. Se laskettiin kauemmas metsään. Supi oli ovelampi. Sekin olisi viety metsästäjien ohjeen mukaan kauemmas vapauteen. "Mummo, pihalla on pesusieni", ilmoitti Aapo innoissaan ja aikuiset eivät oikein 6-vuotiaan juttuja ottaneet todesta, kunnes pesusieni-supi näyttäytyi muillekin.
Mietin jo maitokahvin ääressä lounasta. Ensin aloitan lainaamani Antti Heikkilän Hyvän olon Keittokirjan tutkimisen. Ennen saunaa skypettelin vielä Kiinaan ja tapasin kasvokkain Sakun kurssikaverin ghanalaisen Portian, joka tuli Sakun huoneeseen kiinankielen kirja kainalossa kysymään jotain.
Huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden tekoa naapurin Anittan kanssa, tehdään joulupiirakat. Enhän minä niitä nyt maistelekaan, VHH-kiellettyjä! Annan luvan yhteen.
Saanko syödä vielä tomaatin? Karppausta.
Opettelen karppaajien kieltä
Hyväkarppi noin 100g hh / päivä
Alakarppi alle 40g hh / päivä
Tiukka ketokarppi noin 20 g hh / päivä
Esimerkkinä hiihihydraateista (hh)
100 g ruisleipää 41 g
1 peruna 13 g
porkkana 6 g
1 omena 21 g
1 appelsiini 15 g
VHH on käsittääkseni niin pitkälle kuin mahdollista aitojen, ravinnerikkaiden ja vähän käsiteltyjen raaka-aineiden käyttöä. Olin jättänyt muna-pekonidieetin oman onnensa nojaan aikaisemmin, sillä sen aikaiset Atkins-dieetin harrastajat ahmivat juuri noita ison pihvikuorman ohella, eikä se minua kiinnostanut millään muotoa. Olen keksinyt paljon muuta VHH herkkua; juustot, jugurtti (ei tietenkään maustetut), linssit ja pavut, kerma, ´voi, kala, kana, siemenet ja pähkinät. Näistähän saa vaikka mitä herkkuruokaa.
Puhutaan "kakusta" eli hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin suhteesta. Sitä tässä koetan opiskella. Luulen, että omenamehu ja ehkä liiaksi puolukoita aamiaisella saattoi nostaa hh saannin liiaksi.
Hiilihydraattien rajoittamisesta on monenlaisia versiota. Useimpiin niistä käsittääkseni tomaatti mahtuu. “Kiellettyjen” ruokien lista on ihan erilainen riippuen siitä, minkä suuntauksen edustaja on VHH:n määritellyt tai mistä VHH-versiosta on kyse. Käsittääkseni tieteellisissä tutkimuksissa tomaatti ei ole kuulunut kiellettyjen listalle. Kielletyt ovat siis: sokeri, viljatuotteet (kokonaan tiukemmassa versiossa) ja niiden mukana jää pois kaikenmoinen ihanuus, no, mistä nyt ei niin väliä.
Kaikissa ravitsemusta käsittelevissä kirjoituksissa painotetaan sitä, että keho ja aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. MITÄÄN yhtä samaa ei voi suositella kaikille – paitsi tietenkin kehotus välttää teollisesti keinotekoisesti aikaansaatuja halpamuonia.
Hyväkarppi noin 100g hh / päivä
Alakarppi alle 40g hh / päivä
Tiukka ketokarppi noin 20 g hh / päivä
Esimerkkinä hiihihydraateista (hh)
100 g ruisleipää 41 g
1 peruna 13 g
porkkana 6 g
1 omena 21 g
1 appelsiini 15 g
VHH on käsittääkseni niin pitkälle kuin mahdollista aitojen, ravinnerikkaiden ja vähän käsiteltyjen raaka-aineiden käyttöä. Olin jättänyt muna-pekonidieetin oman onnensa nojaan aikaisemmin, sillä sen aikaiset Atkins-dieetin harrastajat ahmivat juuri noita ison pihvikuorman ohella, eikä se minua kiinnostanut millään muotoa. Olen keksinyt paljon muuta VHH herkkua; juustot, jugurtti (ei tietenkään maustetut), linssit ja pavut, kerma, ´voi, kala, kana, siemenet ja pähkinät. Näistähän saa vaikka mitä herkkuruokaa.
Puhutaan "kakusta" eli hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin suhteesta. Sitä tässä koetan opiskella. Luulen, että omenamehu ja ehkä liiaksi puolukoita aamiaisella saattoi nostaa hh saannin liiaksi.
Hiilihydraattien rajoittamisesta on monenlaisia versiota. Useimpiin niistä käsittääkseni tomaatti mahtuu. “Kiellettyjen” ruokien lista on ihan erilainen riippuen siitä, minkä suuntauksen edustaja on VHH:n määritellyt tai mistä VHH-versiosta on kyse. Käsittääkseni tieteellisissä tutkimuksissa tomaatti ei ole kuulunut kiellettyjen listalle. Kielletyt ovat siis: sokeri, viljatuotteet (kokonaan tiukemmassa versiossa) ja niiden mukana jää pois kaikenmoinen ihanuus, no, mistä nyt ei niin väliä.
Kaikissa ravitsemusta käsittelevissä kirjoituksissa painotetaan sitä, että keho ja aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. MITÄÄN yhtä samaa ei voi suositella kaikille – paitsi tietenkin kehotus välttää teollisesti keinotekoisesti aikaansaatuja halpamuonia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
