Potkurilla maitokauppaan

87 päivää peräkkäin pakkasta alkaen 3.12.2009.  Se on ennätys 50 vuoteen. Jostain kuulen jo murinoita; eikö lumentulo jo voisi loppua. Teitä ei aurata kunnolla ja niin edelleen. Miten ihana talvi on ollut. Viime vuonna oli mustaa vain, siitä vähän murisen, en tästä! Muutama kuva pihaltamme.

Helmikuinen päivä. Linnutkin lauloivat kun aukaisin oven aurinkoiselle pihalle. Potkuri meillä on aina vamiina rappujen juurella. Äiti kävi vielä viime talvena kaupassa potkuroiden, mutta nyt reilun kilometrin matka on liian pitkä. Potkuri on vähän kuin rollaattori, jolla voi turvallisesti liukkaallakin mennä naapuripihalle tai kompostille pihan perällä.

Vastaan tuli pari muuta potkureineen, puolimatkassa kylällä käveli vaivalloisesti vanha rouva, selkä oli kumarassa ja kauppakassit tuntuivat kivipainoilta. Otin kassit kyytiin, tarjosin potkurin istuintakin, mutta rouva halusi kävellä. Hyvä niin. Kuljimme hiljalleen loput puoli kilometriä, sillä rouva oli kuuroutunut eikä minua tuntenutkaan.

Potkuttelin kotiin loivaa alamäkeä, melkein koko kotimatka vie alaspäin. Tällainenko on eläkepäivän täyttymys? Kiireetön reissu kauppaan ja luistava loistava potkuttelu? Mielessä koko ajan päästä vielä avantoon, sinne saunattomaan, pikaiselle pulahdukselle. Sitten jos vielä jaksan, miksen jaksaisi, vesijuoksemaan. Samalla voisi ajaa komean Lauritsalan sillan kautta ja ottaa valokuvia aurngon laskiessa. 

Tänään tiistaina ei ollutkaan mitään etukäteisohjelmaa, labraa tai muutakaan äidin menoa. Ruokakin oli valmiina, pakkasesta hernekeittoa.

Äidin menot tällä viikolla.

Maanantaina INR-labra, tulos 2,7 ja seuraava vasta 4 viikon päästä.

Optikolla tutkimassa, voiko toisen linssin vaihto auttaa kaihia kasvavaan silmään. Kyllä, onnistuu. Lukeminen on ollut hieman hankalaa.

Keskiviikkona Rintamanaisten puheenjohtajan 90-vuotispäivä. Järjestö sulautetaan muihin veteraanijärjestöihin keväällä, sillä aktiivisia lottia ei enää montaa ole. Nämä kyydittäväni 4 olivat melko samantasoisia iäkkyydessään. Iloisia ja virkeitä mieleltään ja rouvat simpsetissään.

Polveni ovat jo kuin varsan pian tätä vauhtia. Yllättäen huomasin, että illalla ei jalkoja pakotakaan.

Olin pari viikkoa sitten aloittanut Bioteekin Hainrusto+Vihersimpukka kapselit. Ehdoton suositukseni varsinkin kun söin niitä toista vuotta sitten kun isoissa varpaissani todettiin nivelrikko. Silloin sain avun todella kipeisiin varpaisiin, auton ajokin oli kivulias. Sitten polvileikkauksen jälkeen kysyin lääkäriltä glutasamiinia tabletteina (Glucadol 400 mg x3 tablettia päivässä), sillä sitähän näissäkin kapseleissa on, mutta ne eivät tuntuvasti auttaneet.

Otan päivittäin 4 Bioteekin kapselia  ja vähennän kahteen kun en tunne kipuja enää. Helpotus!

Tuutte sieltä jääpuikkoina ylös

Äiti: Tuutte sieltä jääpuikkoina ylös. Pimmeesee sinne meette. Se on vaarallista.

Mikä on tämä  extreme laji?

Olen  voinut erityisen hyvin. Astma ei vaivaa ja olo on useimmiten energinen, jos vaan nukun tarpeeksi.
Mitä sitten olen tehnyt eri tavalla viime aikoina? Tutkin nettisivuja, ja tämä oli se juttu, mikä eniten kiinnosti lajista: verenkierto paranee, edistää kudosten aineenvaihduntaa, aiheuttaa solujen vanhenemisen hidastumista mikä taas säilyttää ihon kimmoisuutta.

Vastaus on: avantouinti.

Lauteilla  viimeksi keskusteltiin siitä, miten vähän tutkimusta on tehty avantouinnin vaikutuksista ja yksi  saunoja mainitsi, että Oulun yliopistolla on tehty tutkimus, jossa on todettu avantouinnin vaikutuksista astmaan; pulahtaminen nyt +2 C asteiseen veteen on kortisoonisuihku elimistölle; eli saamme me astmaiset luontevan lääkkeen, ei purkista vaan avannosta! Itse oikein tunnen kuinka hengitän syvemmältä ja avoimemmin, vaivatta. Se on hieno tunne. Tänä pakkastalvena ei ole tuntunut yhtään kertaa, että pakkanen haittaisi hengitystä eikä aikaisemmista vaikeuksista hengittää sisään ja ulos mennessä ole ollut jälkeäkään. Toinen itsestäni ihmeellinen juttu; kestän paremmin kuin ennen tupakansavua. Joskus vielä on pieni pakko olla tiloissa, joissa poltellaan. (vesi jään alla tai avannossa ei siis tästä +2 C kylmene, muutenhan se olisi jäätä...huomio, joka ei aina tule mieleen). Mutta keskustelunaiheet; ne voivat kehittyä sienipaikoista päivän tapahtumien jakamiseen, joku meistä nauttii hiljaa ottamatta osaa, nauretaan, neuvotaan uusia uskalikkoja, vertaillaan varusteita. Varusteita? Napasillaan sinne mennään. Varusteet voivat olla ihanat saunahatut, avantokengät tai muovilipokkaat, avantokäsineet tai perunanpesuhanskat. Mitään ei kuitenkaan tarvita, saunasta vievät lämmitetyt matot avannolle.

Kaikki vaivat jäävät avantoon, vannovat monet.

Turvallista extremeä, sanon minä. Pienoinen riippuvuus, sen voi tunnustaa! Sinne ainakin perjantaisin, joskus keskiviikkoisin. Olen edistynyt saunattomaan avantoon, sinne voi pulahtaa vaikka keskellä päivää. Juuri nyt on ihana aurinkoinen -15C, kaupassakäynnin lomassa voisi käväistä, oikeastaan, tuntuu siltä, että täytyy. Kassi on aina valmiina.

- 2% yli 15-vuotiaista harrastaa avanto-uintia, 8% on kokeillut edellisen vuoden aikana
- Suomessa siis noin 80 000 vakituista harrastajaa seuroissa, harrastajamäärä on reilusti suurempi jos  otetaan mukaan seuroihin kuulumattomat säännöllisesti kävijät ja satunnaiset kävijät
- kaksi koulukuntaa; saunassakävijat ja ei-saunassa kävijät
- suosituinta 40-60 vuotiaiden naisten parissa

terveysvaikutukset dosentti Pirkko Huttusen mukaan:
- kylmänsietokyky paranee
- särkyjen ja kolotusten vähentyminen
- stressihormonin eritys lisääntyy; virkistyminen ja piristyminen
muita positiivisa vaikutuksia:
- parantaa unen laatua
- mielihyvää, henkistä hyvinvointia
- flunssilta ja muilta tartuntataudeilta usein välttyy
- "miltä itsestä tuntuu"
- mukavaa saunaseuraa "tittelit ja vaatteet pois" -meiningillä
- riskit
- olen läytänyt ainoastaan varoituksen, ettei sydänsairaiden pitäisi mennä avantoon


Alla kollaasi Lappeenrannan Myllysaaren saunalta ja sen lähiympäristöstä tammikuussa 2009
Yläkuvassa "saunaton" avanto myös lähistöllä .

Flimmereillä mennään...äidin terveydentila nyt

Flimmeri, eteisvärinä, rytmihäiriö...miksi lääkärit käyttävät sanaa flimmer, jota en minä enkä äiti ensin ymmärtäneet? Kun on suomenkielinenkin sana. Sitä helposti luulee, että tulikos nyt uusi diagnoosi.

Mietin miten tekisin blogin järkeväksi ja päätin, että kirjoitan "päivä viikossa" ja sitten jostain erityisesta aiheesta kun se tuntuu tarpeelliselta  Kirjoitin jo omasta terveydentilastani, nyt äidin vuoro.  Kaikkea muuta sitten kirjoittelen toiseen blogiini http://www.siperiankautta.blogspot/ com.

Äidin tämänhetkinen terveydentila flimmereineen.
- Siul on paksu veri sano Riit (tohtori Strid) ja vaan meni sängyn ohi. Siitä se alko, tutkimukset, että veri on paksua, kertoo äiti. Tämä tapahtui selkäleikkauksen jälkeen  kymmenkunta vuotta sitten. Silloin koverrettiin luuta, että saataisiin hermo vapaaksi. Leikkaus onnistui hyvin Ortonissa Helsingissä. Äiti heitti melkein voltin kun lääkäri yksivuotistarkastuksella kysyi, miten selkä jaksaa. Nyt ovat vesivoimistelut, pyörälläajo, puutarhatyöt ym. jääneet. Puutarhassa äiti puuhasteli vielä viime kesänä 2009. Uskon, että äidin peruskunto on aina ollut erinomainen ja siksi on pysynyt näinkin hyvässä kunnossa tähän asti. Tämän vuoden aikana äiti on laihtunut, hidastunut, voimat vähenneet, vaikeantuntuiset päänsäryt ovat melkein päivittäisiä, sydämen rytmihäiriö on jäänyt pysyväksi. Vai sattaisiko rytmi mennä itsekseen normaaliksi?

Ikäisekseen vielä virkeällä 87-vuotiaalla äidillä todettiin sydämen rytmihäiriö (flimmeri) ja ensimmäinen rytminkorjaus tehtiin alkuvuonna 2009. Tai niinkuin äiti kertoi kaikille aluksi, sydämensiirto. Flimmeri uusi muutamaa kuukautta myöhemmin ja kolmas oli nyt joulukuussa 2009. Silloin äiti oli kaatunut yöllä, mutta kun mitään ulkoisia ruhjeita ei näkynyt, ja tullessani seuraavana päivänä ei tuntunut tarvetta lääkäriin. Äitikin vähätteli, että mitenkäs sitä nyt kaaduinkaan, kun ei siinä mattoakaan ollut kompastuakseni.  Siinä saattoi olla jokin pienehkö aivokatkos, ja rytmi mennä juuri siinä kaatumisessa, sillä jälkeenpäin äiti sanoi jalkojen tutisseen. Äidillä ei ole rytmin muuttuessa kipuja, niinkuin monilla on, se tapahtuu ikäänkuin huomaamatta. Väsymys vain lisääntyi ja voimattomuus, niinpä päätimme mennä lääkäriin.

Ajoittain äidin mieliala on vaihtelevainen kuolemanhalusta tai kuolemanpelosta, en aina osaa sanoa kummasta on kysymys "en minä enää tässä montaa askelta ota " tai "joutaisin jo pois" kommentein. Vielä kesällä 2009 äiti touhusi pihalla, mutta kukkapenkit ovat pikkuhiljaa ruohottuneet ja vihannesmaa on ajat sitten luovutettu. On varmasti turhauttavaa ajatella, että tiettyjä asioita ei enää jaksa eikä saisi tehdä. Samaa turhautumsita vähän minullakin! Nuo polvet; tekisipä mieli lasketella, mutta en oikein uskalla.

Äidin kommentit tulevat usein  kykenemöttömyydestä johonkin arkiseen tai minuun ....ja niihin on tavattoman vaikea suhtautua. Joskus olen kommentoinut, että olet onnekas kun sinulla on pää kunnossa ja ystäviisi verrattuna olet muutenkin ikäiseksi hyvässä kunnossa. Siihen ei voi sanoa, kuinka monet ystävistäsi ovat jo kuolleet. Kerran uskalsin sanoa napakasti, että lopeta tuo synkistely, sillä koin sen minulle uhitteluna.
Selvitänpä kuitenkin terveydentilaa arvottamatta enempää tässä. Suhteemme käsittely tulee kuitenkin tehtyä moneen kertaan tulevissa postauksissa. Tässä aloittaessa on vain niin paljon assosiaatioita, jotka tulevat mieleen ja jotka ovat tärkeitäkin kuvatakseni kokonaisuuttamme.

Rytminsiirtoa ennen joulukuussa 2009sanottiin jo etukäteen, että jos ei nyt onnistu, sitä ei enää tehdä. Onko syynä ikä? Saimme selitykseksi, että toimenpiteestä voi aiheutua sydämen veritulppa.  INR-verikoe eli veren paksuuden mittaus tehdään nyt joka neljäs viikko, jos se pysyy 2-3 välillä. Marevan- lääkitys on pysyvä nyt ja INR tuloksesta riippuen annostusta muutetaan.

Ruokavalioon on annettu ohjeita, joiden kanssa on vähän taiteilua. Äiti on ottanut jotkin ohjeet niin kirjaimellisesti, ettei mikään painettu tai puhuttu sana, vaikka ohjeet ovat Marevan-hoitajan antamia, saa äitiä muuttamaan alussa saatuja tai vähän väärin kuultuja ohjeita. Hernekeitto on vihreää, siis ei saa syödä, päärynät ovat vihreitä, ei siis saa syödä, on äiti tulkinnut.  Ohjeissa on vain kielletty liiallinen pinaatin syöminen ja pyydetty välttämään karpaloita. Olen saanut pikkuisen korjattua noita käsityksiä. Ihan pikkuisen. Tärkein ohje on syödä normaaleissa rajoissa kaikenlaista, eikä ruokatottumuksia saisi radikaalisti muuttaa. Se tarkoittaa, ettei yhtäkkiä syötäisi kiloa päärynöitä tai porkkanoita päivässä, kun ei niitä normaalistikaan sellaisia määriä syö. Kysymyksessä on K-vitamiinpitoistan vihannesten ja hedelmien syömisen tarkkailu, sillä K-vitamiini aiheuttaa veren paksuuntumista (karpalo, pinaatti).

Olen nyt käynyt mukana Marevan-hoitajalla, ollut mukana suunnitellessa rytminsiirtoa ja saanut mielestäni paljon ohjeita. Eniten ihmetyttää näiden ohjeiden monimutkaisuus ja jotenkin ylimalkainen lääketieteellisyys; niitä on välillä vaikea omaksua minunkin, saati 87-vuotiaan. Odotellessamme Etelä-Karjalan keskussairaalassa käytäväsängyssä rytminsiirtoa (joka ei toteutunut sen takia, ettei tiedetty milloin rytmi oli mennyt paikoiltaan), tuli lopuksi lääkäri kertomaan tilanteesta. Virolainen lääkäri selitti  juurta jaksaen ja tavallisella kielellä kaiken niin, että me molemmat olimme ihan ihmetyksestä ihastuksissamme. Vaikka päivystyspoliklinikalla näkyi kiire, käytäväpaikalla sen selvästi näki, lääkäri jutteli kiireettömästi paneutuen juuri yhden potilaan asiaan aivan kuin kiire ei olisi sillä hetkellä koskettanut meitä. Samalla tavalla lääkäri jutteli vieressä odotteleville kahdelle muulle ikäihmisille. Suuri kiitos!

Toinen juttu, mikiä harmituttaa välsitä, on  ihan vaan pallottelu;  ei sanota kunnolla mitä seuraavaksi, ja meiltä molemmilta jää joskus se oleellinen asia ...pitääkö nyt tilata laboratoria, mennä Marevan-hoitajalle, tai terveyskeskuslääkärille . Mitä yhteyttä on nimetyllä terveyskeskuslääkärillä, joka on seurannut veren paksuutta ja  Marevan-hoitoa vuosia ja sillä, ettei lääkityksen muutosta toimitakaan tämä  lääkäri, vaan kuka tahansa terveyskeskuksesta? Miksi hajautetaan ainakin minulle käsittämättömällä tavalla. Jos tarvitset lääkäriä, ei saa tätä äidin historiaan jo perehtynyttä lääkäriä, vaan kenet tahansa terveyskeskusläälärin? Tätä yritän  vielä selvittää. Eräällä laboratoriakerralla selvisi, että aivan sama testi tarvitaan äitiä seuraavaa lääkäriä sekä rutiini Marevan-seurantaa varten. Soitin laboratorioon ja onnistuin saamaan samat testi ohjatuksi molempiin tarkoituksiin samalla kertaa. Se tuntui saavutukselta, sillä lähtöön  ja laboratoriossa käyntiin menee helposti aamupäivä. Äidin puheista pätelleen on äitiä seurannut lääkäri ottanut äidin joskus aikaisemmin erityiseen tarkkailuun kiinnostuksesta, ehkä johonkin tutkimukseen. Seuraavalla kerralla menen mukaan niin kyselen vähän.


Verenpaine näyttää olevan hallinnassa. Joskus verenpaine nousee hetkittäin ja korkeimmillaan xxx. Äidillä on verenpainemittari, jolla itse mittaa noin kerran viikossa.

Lääkkeet:
Marevan, veren ohennuslääke
Primaspan, verisuonitukosten hoitoon reseptillä
Simvastatin , rasvalääke (kolestroolin kontrolloimiseksi), törmäsin hurjiin sivuvaikutuskertomuksiin!
Ramipril 5 mg x 1, verisuoni- ja sydänlääke
Bisoprolol 10 mg x 1, verisuoni- ja sydänlääke
Klotriptyl Mite,  määrätty vaikeisiin päänsärkyihin tarvittaessa, joihin vahvatkaan käsikauppalääkkeet eivät tunnu auttavan, keskushermostoon vaikuttava lääke, jonka lääkeselostuksessa mainitaan, ettei rytmihäiriöistä kärsiville?
Törmäsin netissä tietoa lääkkeistä tietoa etsiessäni todelliseen viidakkoon, jopa kauhuskenaarioihin keskustelupalstoilla. Mihin voi luottaa? Siitä myöhemmin.

vasemmalla serkkuni ...yhteisiä muistoja 65 vuoden ajalta...ja molemmat kovia puhumaan ja muistelemaan

Katsoimme yhdessä tohtori Kiminkisen ohjelman. Äiti uskoo Kiminkiseen. Onneksi ohjelmassa oli Marevan-lääkityksen ohjeita uskottavaksi:
- etteikö vihanneksia saisi syödä. se on hupunpuppua, sanon minä. Vihanneksia pitää ja tulee syödä, kunhan syö niitä suunnilleen saman määrän joka päivä.
- Tiedätkö millaisesta lääkäristä ihmiset tykkää, kysyi Kiminkinen aloittevalta terveyskeskuslääkäriltä.
- Sellaisesta, joka lähettää eteenpäin. En tosin oikein tiedä vielä mikä se eteenpäin oikein on, jatkaa Kiminkinen. Kiminkis-tohtoreita saisi olla enemmänkin!

Päivä Lappeenrannassa

Aamulla äiti keitti neljänviljan puuron tapansa mukaan. Illalla sanoi minulle, että älä tule alas ennen yhdeksää.   Rakastan voisilmää puurossani, mutta laihdutusajatukseen se ei oikein sovi. Puolukatkin on aika hyviä voin sijaan. Kuppi teetä molemmille.  Jaksoin katsoa kourulaskuja melkein aamukolmeen, ja osasin odottaa Peetu Piiroisen hyvää sijoitusta, mutta en jaksanut valvoa ihan loppuun. Onnea hopeamitalistille, olet miellyttävä ja vaatimaton urheilija. Kuka tiesikään Peetun nimen ennen mitalia?
Kameraiseni pitää aamuauringon väreistä. Ulos kameroimaan.
Eilen iltapäivällä ajelin takaisin Hesasta pirtsakkaan Lappeenrantaan, -20 C ja lunta oli parissa viikossa tullut runsaasti lisää. En muista näin lumista talvea. Äiti puhui tultuani tauotta kaksi tuntia vuosia sitten Saarenmaalta ostetun kupin kohtalosta Meksun ainaiseen suureen nälkään ja "saunan pelti oli taas lonksallaan, kuka siellä viimeeksi oli, olenhan sinua neuvonut, että miten se laitetaan". Samalla katsoimme kahdet uutiset ja Salattuja elämiä, jota en itse omasta tahdostani katsele. Äiti tuntui virkeältä ja iloiselta. Oikeastaan joulun ja uudenvuoden Australian vieraat olisivat voineet olla liian raskas pala, mutta taisi olla päinvastoin. Äiti on kuitenkin sosiaalinen ja niistä vierailuista sai muistelemisen ja kertomisen aihetta moneen tilanteeseen. Äiti lienee myös rauhoittunut omasta terveydentilastaan. Huomaan, että vaikka vain INR-labra, sekin  hermostuttaa, tuloksen odotteleminen hermostuttaa ja vie ajatukset sairauteen. Nyt kun INR kokeet ovat toistaiseksi joka kolmas viikko ja Marevan lääkitys säännöllistä, ei tarvitse jännittää niin usein.
Lounaaksi kanakeittoa, äidin tekemää. Vispipuuroa jälkkäriksi. Yleensä teen ruuat, äiti joskus. Emme juurikaan syö eineksiä,. ellei nakkeja lasketa sellaiseksi. Äidin toiveena oli saada siskonmakkarakeittoa; toin niitä Helsingistä ja huomenna sitä on lounaaksi.

Keskussairaalaan kuuloklinikalle. Olipas äiti iloinen, kun ei tarvinnut ottaa kuulokojetta. Vasemman korvan jo sodassa menettyä kuuloa kun ei voi auttaa. Oikeassa korvassa on vielä 70 % kuulosta jäljellä, ja on kyseenalaista kannattaako yrittää palauttaa siihen 100 % kuulo. Ei, arvioi kuulohuollon asiantuntija. Itsekin sain tietää vasta pari vuotta sitten, ettei äidillä ole  ollutkaan toisessa korvassa kuuloa, sillä suurimmaksi osaksi se on ollut sodan pommituksen ja sen jälkeisen pahan tulehduksen aiheuttama. Äiti on sopeutunut siihen ja sanoo aina istuvansa siten, että kuulee maksimaalisesti hyvästä korvastaan. Pelkoa hyvän korvan kuulon menettämisestä kokonaan ei juuri ole, koska mitään aivoperäistä syytä ei ole. Hyvä näin! Lokakuisen kaatumisen jälkeen korvassa oli ollut jotakin hyrinää, mutta nyt se on hävinnyt. Se varsinaisesti  äidin sai huolestumaan kuulostaan vasta nyt.
Iloitsimme kuulotutkimusta tekevästä asiantuntijasta, joka jaksoi selittää asiat kansantajuisesti ja kuunnella muutaman rintamaveteraanijutun siihen väliin, niitä äiti kertoo mielellään kun saa pienenkin aiheen siihen.  Mikä tärkeintä, poistui äidiltä yksi huolen ja jännityksen aihe.  
Päätimme mennä pian tutun optikon luo, jos hänellä olisi jotain ratkaisua kaihin tuomaan silmäongelmaan. Silmät ovat ärtyneet. Joku aika sitten äiti kävi silmälääkärissä, mutta toinen kaihi on vielä kaukana leikkaustilasta. Silmälasit eivät ole kuitenkaan muuttuvan tilanteen tasalla. Kannattaisiko kaihia kasvavan silmän linssi nyt muuttaa vai odottaa leikkausta. Juttu on se, että lukeminen ja kutominen on silmiä ärsyttävää ja väliaikainenkin linssinvaihdos kannattaa, jos se ratkaisi ärtyneiden silmien ongelman.
Iltapäiväkahvit keskussairaalan kanttiinissa. Eipä äiti juuri kahvittele kahviloissa. Sellainen ei kuulu äidin sukupolven juttuihin. Otettiin isot rahkaviinerit. Makeita kahvileipiä emme juuri harrasta.
Kauppareissu isoon marketiin. Huomasin, että äiti jo väsyi ja ilmoitti, ettei tällaisiin isoihin kauppoihin halua tulla. Ostoskärryt ovat äidin tuki. Espanjalaisia tomaatteja ei äiti halua ostaa. "Ne käyttävät työvoimaa hyväkseen" sanoo uutisia seuraava tiedostava äiti.  Valitsimme 90-vuotiskortin  äidin rintamanaisveteraaniystävälle. Kortin piti olla hieno ja siinä piti olla sopiva runo . Äiti antaa paljon arvoa viestien, saamiensa ja lähettämiensä, sanomaan.
Iltapäiväpalanen: kauraleipää, kaksi täyslihanakkia naiseen, tomaatti, salaatinlehtiä.
Uutisissa juuri vanhusten oikeuksista: apulaisoikeusasiamies Riitta-Liisa Paunio haluaa selvittää  nyt puhuttavan vanhusten huonon hoidon laitoksissa. Voimassa olevat laatusuositukset eivät riitä turvaamaan hoitoa. Neljäsosa henkilöresurssia tarvittaisiin lisää. Pakotteiden ja rajoitteiden käyttö, jotka varmistaisivat tarvittavan hoitotason. Valvontaa tulisi tehostaaa. Valvonnasta Valvira aikoo lähettää kyselyn vanhuksia hoitaville laitoksille. Rima heiluu.
Iltapala: emme syö varsinaista ateriaa, ehkä soppaa tms. kevyttä. Tänään söimme kaksi juuri keitettyä punajuurta melkein kattilasta suoraan. Maitoteetä. Appelsiini. Päivän ruokamääärä aika kevyt lukuunottamatta epätavallista pullaviineriherkkua.
Katselimme vähän telkkaria, kuuden uutisista äiti aina aloittaa.  Ritukin naapurista tuli juttelemaan.
Nukkumaan ja nettiin. Äidin nukkuma-aika on yleensä heti 20.30 uutisten jälkeen, ehkä jos telkkarissa on mielenkiintoinen ajankohtaisohjelma, venyy kymmeneen. Minäpä olen iltavalvoja. Nettiin, lukemaan, telkkariakin.

Avantosauna odottaa huomenna perjantaina!

Päivä Helsingissä

Lounasaikaan tapasin  A:n, joka oli matkakaverini  syksyllä 7 viikkoa keestäneellä Siperia-Mongolia-Kiina turneella,  sekä Helin, ystäväni yli 20 vuotta. Meillä molemmilla on ollut pakistanilaissyntyinen aviomies ja A:llakin Euroopan ulkopuolelta. On ollut, eroistammekin on jo kauan.   Lounastinne Virgin Oil Company-ravintolassa, mikä oli uudessa ylioppilastalossa, missä  60-luvulla oli  BioBio elokuvateatteri. Nyt oli paikka sekainen tunnelma  italialaista ja vanhaa epämääräisesti kasaan heitettynä. Tuhti lounas: tomaattivuohenjuustokeitto, salaatteja, patonkia oliivitahnalla, pinaatti-artisokkapastaa (hyvä idea muistaa tehdä)ja kahvi, lasi olutta. Hyvä seisovan pöydän ateriaksi.
Keskustelunaiheet olivat polvikivut, iäkkäät äitimme...siis parasta vertaistukea.
Kirjakaupassa ostin Muumitarinan englanniksi Hugh Laurien lukemana (House), pienen puutarhakirjan, koska siinä oli helppo turpeesta tehty reunus puutarhaan ja kuinka sen saa sammaloituneeksi nopeasti. Aikomuksenani on tehdä jotakin kotipihalla. Sakulle ostin uuden penaalin ja kynät, harpin ja viivottimet, sillä siivotessani olen onnistunut tekemään entiset näkymättömäksi. Tilasin kirjan, jonka nimeä tai kirjailijaa en muista, romaani, joka käsitteli  kristittyjen ja muslimien elämää Istanbulissa. Alkuteos on englanniksi, suomeksi se olisi ollut tarjolla pokkarisuosikkina. En tuntenut kirjailijaa ennestään. (tarksitus: Alan Drew, Vesipuutarhat)
Havahduin ajattelemaan miten ihana tunne, kun sain kuljeskella kaupungilla keskellä päivää. Ja saisin kuljeskella huomennakin, mutta menenkin koko päiväksi savipajalle.
Harmitti lounaspaikan rikkonaisuus, tyylittömyys perinteisessa ennen niin tyylikkäässä talossa.
Päiväni kohokohta oli ystävien tapaaminen ja suuren eläkematkani muisteleminen.

Minua ilahdutti kun menin väärään ratikkaan ja jouduin kauppatorille. Menin Helskyn taidekäsityöläisten  putiikkiin Okraan Mantan patsaan lähellä. Siellä inspiroituu  aina savitöistä ja tällä kertaa hämmästyttävistä huovutuksista. Ne olivat huovutusmaalauksia, tauluja. Kuinka ollakaan kommentoin huovutustaidetta suoraan tekijälle, joka sattui olemaan tiskin takana. Kuinka  ollakaan sainkin siihen keskusteluun Mongolian matkani ja elämäni ensimmäisen huovutuskokemuksen siellä. Lupasin lähettää tekstiilitaiteilija Karoliina Arvilommille tiedot Mongolian yhteyksistä.
Ratikalla ajelin sitten Mäkelänrinteen uintikeskukseen vesijuoksemaan. Maarit oli jo tullut ja yhdessä juoksimme tunnin. Mennen tullen kylmään altaaseen, olo autuas. Maaritin kanssa on helppo jutella kaikenlaista, vertaistukea myös. Tällä viikolla kolmas vesijuoksu. Hyvä! Nivelet eivät kipeydy vesijuoksussa ja olo sen jälkeen napakka ja energinen.
Unelmoin sopivani M-kokoon. Vesijuoksu kiinteyttää, mutta lisää pitää tehdä. Olen harrastanut vesijuoksua välillä 2-3 kertaa viikossa ja se on  ehdottomasti ihanaa.
Illalla latasin kuvia tietokoneelle ja siitä sitten blogeihini.
Iltapalaksi pari palaa ruisleipää ja valkosipulipateeta. Kaksi appelsiinia. Yksi magnesium tabletti 500mg, koska vesijuoksun lopussa varpaasta alkoi vetää suonta. Olen ottanutkin magneesiumia kuureittain ja suonenveto vähentyi selvästi.
Preppasin vielä Sakua biologian päivän lukemisista. Enimmäkseen osasikin. Keskustelimme Tarton lääkiksen eduista Helsinkiin verrattuna. Tarttoon Saku nyt tähtää, koska sinne pääsemisessä painotetaan biologiaa.
Sänkyyn menin yöllä yhden jälkeen. Päivärytmi viippaa itsestään myöhemmäksi vaan...
Ajatus ennen unta; ehkä matkalaiseni ovat jo saapuneet Melbourneen. Istanbulin jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Päivälleni annan arvosanan 10

Helisevät vuodet

Puhelen lapsilleni ajan rajallisuudesta. Se on asia, joka on tullut vahvasti ajatuksiini ja puheisiini eläkkeelle jäämisen jälkeen. Onhan se, että työelämä on takana, ajallisesti suuri ja merkittävä raja. Lapseni katsovat minua jo huolehtien, ettei nyt sentään noin vakavia! - Mummikin on vielä virkeä, eihän sinulla ole vielä mitään hätää ajan kanssa, huolehtivat lapseni. Mutta kumminkin, aika on rajallista. Ei sitä 25-vuotiaana ajattele, enkä itse tähän asti ajatellutkaan. Tartun nyt helposti artikkeliin tai johonkin keskusteluun, kun se käsittelee ikääntymistä.

Jossain lehdessä - taisi olla viimeinen Kodin Kuvalehti - oli ihana kertomus palvelutaloon muuttaneista kahdesta leskestä, jotka löysivät toisensa 82- ja 90-vuotiaina. Vanhan rouvan kasvot ovat elävästi edessäni niinkuin ne loistivatkin onnea ja vilpitöntä iloa; sitä ei voi unohtaa. Kumpikin piti oman huoneensa, koska halusivat pitää pienet omat rauhalliset hetkensä. Tarina loppui melko pian surullisesti; mies kuoli ennen artikkelin julkaisemista, mutta perheet olivat pyytäneet sen julkaisemasta. Vaikka rakkaus ei saanut pitkää aikaa, tarina ei ollut niin surullinen kuin se olisi voinut olla. Tärkein sanoma oli, että pari sai kokea herkän onnen ajan yhdessä ja se on aivan hyvin mahdollista yhdeksänkymppisellekin. Uskon, että kumpikin tiesi koko ajan aikansa rajallisuudesta ja siksi osasivatkin iloita siitä joka tunti, joka päivä.

Kaikenlaista ikääntymiseen liittyvää tulee mieleen kuin liukuhihnalta ja kello on jo yöllä 1.30. Eipä tarvitse herätä aamulla aikaisin minkään takia, olenhan poikani luona Helsingissä. Olen aina rakastanut hitaita aamuja ja yövalvomista.Tästä onkin äidin kanssa ollut alituinen pieni kina yhdessä ollessamme. Kun valvon. En tarvitse lähikään yhtä paljon unta kuin äiti, joka nukkuu reippaasti yli 10 tuntia, usein kellon ympäri. Lappeenrannassa koetan herätä samoihin aikoihin ja syödä aamiaispuuron yhdessä. Se on poikkeuksetta neljän viljan hiutaleita.

Eilen Lasse Pöysti puhui telkkarissa saatuaan Jussi-patsaan elämäntyöstään, 70 vuotta näyttelijänä.
Lasse Pöysti kutsui näyttelijän vuosikymmeniään "ne helisevät vuodet"; 70 vuotta näyttelemistä tuli täyteen. Ihana ilmaus, helisevät vuodet. Kun katson Pöystin leppoisaa olemusta, uskon, että sellaisia ne ovat olleet.

Kipeät polvet

Aamulla heräsin jalat vielä kipeinä. Eilinen kävely Kulttuurien museossa oli vähän liikaa. Polvia ja jalkoja jomotti koko illan. Aisha hieroi jalkojani, se auttoi hetken. Mietin onko tämä nyt alasajoa jotenkin. Miten asettaisin kivun asteikolle. Kannattaisiko jutella lääkärille? Onko se kulumista? Jotain muuta? Oikean polven kierukka leikattiin/putsattiin vuosi sitten ja se parani hyvin.

Siperian reissu saattoi olla polvilleni liikaa, olen aika lailla sitä mieltä. Loppumatkasta Pekingissä, seitsemän viikkoa kuljettuamme melkein joka päivä, tallustin hotelliin melkein tuskissani pysähdellen tienvarren kivetyksillä huilaamatta että jaksaisin. Viimeisellä viikolla keksin hotellin vieressä jalkahierontapaikan, jonne aina pääsi heti ja se oli ihanaa - myös edullista. Olikohan ajoittainen 15 kg rinkan kantaminen junaan ja asemilla läpi Siperian sittenkin liikaa. No, matkaa en kadu, mutta tunnistan polvillani, etten rinkkamatkalle enää lähde. Tai sitten rinkka ei ole kuin muutaman kilon. Jätin ikivanhan rinkan Pekingiin ja ostin kotimatkalennolle vedettävän feikkidolceetcabbanan. (kuva Kiinan muurilta syyskuussa 2009, rappuset olivat korkeita ja ne olivat eri korkuisia. Näin siksi, etteivät muurille päässeet viholliset voisi juosta tasatahtia harppoen ja menettäisivät näin vauhdin. Niinpä suostuin menemään gondolilla ylös ja kävelin sitten pienehkön matkan muuria täällä korkealla satojen kiinalaisten kanssa, olihan sunnuntai ja muutama paikallinen siellä sateenvarjoineen.)

Vuosia sitten todettiin isoissa varpaissa kulumia. Ne sain kuriin käyttämällä järkevämpiä kenkiä. Kirjoitan tämän polvi- ja jalkajutun, että voisin sitten seurata sen edistymistä tai mieluummin parantumista.

Paino on ongelma, noin 85 kg kun pituutta on vain 155cm venytettynä. Auttaisiko painonpudotus. Varmasti ainakin helpottaisi asiaa tai viivyttäisi kulumia. Saku poikani sanoo ja tiedän, tiedän, että painonpudotus olisi aiheellista. Mutta kun ei ole vielä sellaista napakkaa varoitusta, että tekisin sen tältä istumalta.

Oikeastaan olen aika terve muuten. Jaksan tehdä raskaita lumitöitä. Kävelen tunnin, pari. Se tuntuu polvissa jonkin verran. Varon liukastumista tarkemmin kuin ennen ja myöskin hyppäämistä vaikkapa lumivallilta tai tienpenkalta...otan varovaisesti alastulot!

Astma tuntuu olevan kurissa. Kannan mukanani Prednisolonia, jota osaan ottaa pienen kuurin oma-aloitteisesti. Olen 70-luvulta oppinut huomaamaan astman merkit ajoissa ja ottanut pienen lisäkuurin tarvittaessa. En ota astmalääkkeitä säännöllisesti. Minulla on myös Pulmicort ja se toinen...

Minulla ei ole ollut koskaan korkeaa verenpainetta tai kolestrolia, eikä muutakaan merkittävää sairauteen viittaavaa.

Tämä selvitys omasta terveydentilastani tällä hetkellä 64-vuotiaana. Aika hassua, sillä tituleerasin itseni aikaisemmin blogissani 65-vuotiaaksi. Ei kai tässä kertymässä vuosi sinne tai tänne haittaa!

Kolmannen sukupolven esittely

Lisää määritelmiä mummoutumisesta. Näin kirjoittaa tyttäreni 25-v facebookissa:

"nyt kuulkaa meinaa uhkaa mummoutuminen sillä virkkasin isoäidinneliöitä, oon kattonut uutiset melkein joka päivä tasan kuudelta, ostin lämmittävän laama aluspaidan(samanlainen ku mummilla!) ja kävin äidin kanssa vesijuoksemassa. että semmosta. aika lähteä helsinkiin vaikka on jo mummia valmiiksi ikävä. eilen sain mustikkapiirakkaakin."

Minä en virkkaa, en kudo. Harppasi yhden sukupolven yli, sillä mummi, siis äitini, on kutonut tähän asti perheen nuorimmille ja isommille sukat. Ompelen ja väkrään kaikenlaista mielelläni, kyllä.

Minulla ei ole laamapaitaa. 70-luvulla nuoriso piti värjättyä laamapaitaa toppina. Se mummoutumisesta?

Vesijuoksu ei mielestäni ole mummoille vaan, kaikenikäisiä siellä käy! Ja se on ihanaa. Saan polkea hieman kipeiden polvieni kanssa tunnin kipeytymättä. Tunnin hiekkajuoksu ei onnistuisi.

Mustikkapiirakkaa olen paistanut aina. Ja saanut kuulla, että mummin mustikkapiirakka on paras. En vieläkään osaa ihan yhtä hyvää.

Aisha naurahti, kun sanoin, että hän on tietysti kolmas henkilö ja kolmas sukupolvi tässä blogissa, mutta ei ihan pääosassa vähien ikävuosiensa vuoksi. Eikä mitenkään vihjeenä, suoraa puhetta: neljäskin sukupolvi olisi tervetullut.

                                                    Kuvassa kaksoseni.

Yhteensä 152 vuotta

Olemme äiti ja tytär, 87 ja 64 vuotta, ikäeromme on siis 23 vuotta. Toisella meistä on kokemusta eläkkeellä olosta jo yli 30 vuotta, toisella vasta reilut 3 kuukautta. Huomasin, kuinka lähestymme toisiamme asetelmasta vanha äiti ja maailmalla kieppuva tytär. Huomasin, kuinka tiedotusvälineissä oli yhtenään - vai sattuivatko ne nyt enemmän eteeni ajankohtaisuuden vuoksi - kirjoituksia vanhenemisesta ja varsinkin vanhuuden tuomista ongelmista. Mitä ne ovat?
Mitäpä jos kirjaisin nyt omaa elämäämme. Katsotaan mitä tapahtuu!

Muutin vanhaan kotitalooni Lappeenrannan liepeille. Kirjoitan omilla nimillämme, sillä en välitä peittelyistä. Olen se mikä olen, tähän ikään päästyäni eikä minulla ole mitään syytä keneltäkään piilotella ja minut saa löytää kuka haluaa. Sama facebookissa. Kun kirjoittaa julkista blogia, tulee sanat punnittua paremmin.

Miksi sitten sauna? Sauna näyttelee tällä hetkellä suurta osaa elämässämme. Äitini 87-v oli päättänyt, että alakerran sauna pitäisi pintaremontoida. Sauna on ihan toimiva, ihanat puulämmitteisen kiukaan löylyt ovat niin tutut kuin vanha villasukka. Ulkoasu on jostain 60-luvun alusta. Pukuhuone on kaikki nämä vuodet ollut täynnä puita. Pukuhuoneena toimii vanha vihreä penkki kapeassa välieteisessä. Pirtelin pikkutyttönä sormella kuvia sen huurteiseen siniturkoosiin betoniseinään vilvotellessani.

En edes osannut saunanpeltien asentoja kun aloitin selvittelemään remontoimista viime keväänä.Siinä sitten tupsahti saunan lattialle viemäristä paskavelliä. Seisoin siinä saappaissani päivän veljeni neuvoin velliä häätämässä. Kepillä ja lorottamalla vettä viemäriin. Tilasimme lopulta puhdistusauton. Joka tapauksessa selvisi, että näin vanhassa talossa täytyy tehdä koko viemärin uudistus. Kaivettava kaikki auki tielle asti ja spiikata betonilattiat...siinä yksi uusi termi, spiikata. Okei, pintaremonttia ei kannata tehdä, ellei kaiveta koko horsseliä. Ja kun kerran...okei, samalla omakotitalon putket kaikki kannattaa uudistaa. Homma laajeni saunan pintaremontista. Opin yhtä ja toista omakotitalon sydämenlyönneistä.

Pieni esittely meistä kahdesta.
Martta, 87 v, kansakoulun keittäjä, rintamanaisveteraani ja siinä vielä aktiivinen tänäänkin. Ikäisekseen melko hyväkuntoinen, aivot terävät. Leski, tytär ja poika. Uutiset pitää katsoa joka ilta ja seurata Vanhasen touhut. "Emännän tuntee uunistaan" touhusi äiti kun odotimme lieden asentajaa. Siis pois heitettävä uuni ajaksilla putipuhtaaksi. Tästä en ollut ollenkaan samaa mieltä. Äidin selkä taipui vielä uunin pesuun.

Seija, 65 v. entisiä ammatteja on monia, yksi niistä laivameklari. Tulkki, opettajan sijainen, nakkikioskin myyjä, ravintoloitsija ja kaikenlaista muuta Suomessa ja maailmalla...teen vielä urdun kielen tulkin ja opettajan töitä kun niitä eteen tulee. Eronnut, 25-vuotiaat kaksoset. Savipajan aion rakentaa kesällä ja kärsin vieroitusoireita tällä hetkellä, sillä kävin ihanalla pajalla vuosia. Paja on Helsingissä, minä en enää. Tätä kirjoittaessani olen poikani luona Helsingissä saattamassa tytärtäni ja vävyäni Melbourneen ja aion käydä apjalla jotakin tekemässä. Parasta rentoutusta työpäivän jälkeen, paitsi nyt ei ole varsinaisia työpäiviä. Kiirettä kumminkin!

Äiti, mitä eläke tarkottaa?

Rauha: Äiti, mitä eläke tarkottaa?
Äiti: Sitä että kun tulee vanhaksi niin ei enää jaksa tehdä töitä niin pääsee eläkkeelle ja saa tehdä mitä haluaa.
Rauha: Ai saako tehä vaarallisiakin juttuja?
Ä: Vanhukset tuskin haluu tehä kauheen vaarallisia juttuja...
R: Mutta jos ne saa tehä mitä haluaa ja jos ne on jo niin vanhoja että ne haluu kuolla niin sitten ne varmasti tekee vaarallisia juttuja. [muistat edelleenkin että Siina-Isomummi halusikin jo kuolla]
Ä: No tuskin useimmat eläkeläiset sentään haluu kuolla, enkä mä usko että ne kovin vaarallisia juttuja tekee. Mä tarkotin ettei niitten tartte tehä töitä tai käydä koulua.
R: Taas sä puhut ihan hassuja. Eihän vanhukset oo mitään lapsia, ei niitten tarttiskaan käydä koulua.

Ystäväni Natan ja hänen 5-vuotiaan tyttärensä Rauhan keskustelu sopii aloittamaan blogini. Nata kirjoittaa blogissaan elämästään kaksotyttöjensä Lahjan ja Rauhan kanssa ihanan herkästi ja rehellisesti. Minullakin on kaksoset, nyt 25-vuotiaat Aisha ja Saulat. Pääosissa ovat kuitenkin 87-vuotias äitini ja minä, juuri eläkkeelle päässyt 65-vuotias.