lauantai 29. lokakuuta 2011

Zoe




Nyt ei enää Zoea itketä, yöunet ovat pitkiä, imetys sujuu....Aisha on tehnyt ihmeitä ja jaksanut enemmän kuin hienosti läpi vaikeiden alkuaikojen kun Zoe ei vielä osannut keskosena imeäkään. Paitsi imemisen oppiminen, Aishan laktoosi-intoleranssi välittyi Zoelle ja aiheutti vatsavaivoja, ilmavaivoja ennenkuin lääkäri neuvoi jättämään pois kaikki lehmänmaitotuotteet. Kävi ilmi, että soijakaan ei Zoelle sopinut. Vuohenmaitoa ja vuohenjuustoja Aisha voi syödä. Kauramaito sopii hyvin. Teimme siitä riisipuuron karjalanpiirakoillekin.

Pikkuinen mustikkakarhu on ruvennut hymyilemäänkin enemmän ja enemmän. Pikkuisen jo odottelimme, ilahduimme muutamasta nopeasta hymystä. Kun jotkut ikäiset jo jakelevat kovasti hymyjään tämän ikäisenä, olimme ehkä hivenen verran jo sivukarein huolestumaan päin. Mutta nyt alkoi tapahtumaan, kerralla kierähdykset, hymyt, pitkät unet! Zoe kiikuttelee sitterissä mielellään. Rattaissa nukkuu hyvin, kunhan ensin ajetaan niin kovaa kuin mummo jaksaa, nukahtamiseen saakka! Jos mummo meinaa hidastaa vauhtia kuuluu rattaista käsky ajaa kovempaa.

Eilen kävi Marjatta, kätilö ja luontaisterapeutti kylässä. Marjatta jo aikoinaan Sydneyssä neuvoi minua odottaessani kaksosia ja mitä selvimmin hyvän proteiinipitoisen dieetin ansiosta vauvat olivat syntymäviikkoihinsä nähden isoja, ja selvisivät hyvin juuri ihanan Marjatan huolenpidon ansiosta.  Syntymän jälkeenkin sain kullanarvoisia neuvoja.

Marjatta katseli Zoea ja sanoi, että Zoe on hyvin kehittynyt, vahva tyttö. Jos joku muukin imettävä äiti lukee tämän, annan teevinkin eteenpäin,  saimme Marjatalta hänen kokemuksensa mukaan parasta teetä äidinmaidon tuotannon lisäämiseksi. (Wileda Nursing Tea, Wiledan tuotteita saa myös Suomesta).


Ja nyt lataamaan mummille lisää kuvia. Olikohan tässä niitä isomummin kaipaamia juttuja Zoesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti