Helmikuun alun ajatuksia

Meillä on sitten uusi pressa, ei minun makuuni. Mietin pitkään vaalisalaisuutta, mutta huomasin miten avoimesti ihmiset facebookeissaan ilmoittivat kantansa ja jakoivat vaaleihin liittyviä juttuja. Niin sitten minäkin. Haavistoa äänestin molemmissa vaaleissa. Haavisto-ilmiöstä puhutaan; on varmasti osittain niin, että nuoret innostuivat vaaleista Haaviston myötä. Uskon myös, että Haavisto sai talousmies Niinistön katsomaan pehmeimpiä arvoja kuten nuorten syrjäytymiseen puuttumista, ympäristöasioita ja yleistä suvaitsevuutta aikaisempaa tarkemmin. Miljoona ääntä ei ole pahempi tulos kun suomalaiset eivät Haavistoa kovin hyvin tunteneet.

Vaan olipas nopea, mutta vähän kitkerän napakka keskustelu naapurin nuoren opiskelujaan aloittelevan miehen kanssa, joka vakuutti, että talouskasvua ehdottomasti tarvitaan, että suomalaisille taattaisiin hyvinvointi. Mistä tulee ajattelu, että niin voimakkaasti liputetaan talouskasvun tärkeyttä. Eihän se loppumaton voi olla!

Ollaanko unohdettu, miten meillä oli ulkovessat ja siihen verrattuna aika paljon on saatu hyvinvointia aikaiseksi Suomeen viisikymmenluvulta. Emme enempää tarvitsisi. Nyt pitäisi sitä hyyvinvointia ja varallisuutta tasaisemmin jakaa. Ja kyllä meillä olisi pakolaisten auttamiseksi varaa.

Näistä ajatuksista lumitöihin. Sakun kanssa levennettiin vähän pihatietä kun päästiin paukkupakkasista, näköjään vain täksi päiväksi. Saku on siis ollut täällä kolmisen viikkoa, ja vielä yhden täällä ja sitten lähtee Hesaan ja takaisin Dalianiin. Kiva kun on ollut täällä mumminsa ja äitinsä ilona, nukkunut opiskeluväsymystään ja lueskellut vähän solubiologiaa.

Syönyt perunamuussia ja äidin lihapullia, parit pihvit ja juonut litrakaupalla luomumaitoa. Ai niin, jätski, hyvä juusto ja pihalla savustettu lohi kuuluivat myös toiveisiin, unohtamatta suurta rieskavertailua. Tulimme siihen tuokseen, että Säräpirtin rieska on paras, Pullin rieska Korpela rieskaa parempaa....mummi vannoo Korpelan nimeen. Näitä herkkuja ei Kiinassa saa. Vaan pääsisinpä itse sinne Kiinan herkkujen ääreen, Keltaisen meren jättikatkarapuja...ehkä ei käärmettä kuitenkaan.

Saku on saanut mumminsa kävelylle, itse en ole onnistunut. Kokonaisuudessaan mummin tilanne on hyvä, oikeastaan pirteämpi kuin välillä on, ikäisekseen. INR-arvo vaan on pikkuisen heitellyt. Kaupassa käynti, jokunen vierailu sujuu kunhan kyyti on. Tekivätpä mummi ja tyttärenpoika yhdessä pizzankin, mummin omalla ohjeella, jota mummi aina teki kun tulimme Helsingistä käymäään. Siinä on paksu pohja ja tuhti kerros paistettua sipulia, tomaattia ja juustoa, alle vähän tomaattiketsuppia. Nyt laitettiin siihen silputtua kinkkua, kun kasvisyöjiä ei enää ole.

Iltalukemisena luen nobelisti V.S.Naipaulin kirjaa Intiasta (India: A million mutinies now, en tiedä onko se suomennettu, ei ainakaan netissä näy). On kuin kulkisi Naipaulin mukana Intian kaupungeissa, kaduilla, maaseuduilla, tapaamassa ihmisiä, piipahtamassa heidän asumuksissaan. Pitkä kiertomatkamme viime vuonna tavallaan jatkuu; on paljon mielenkiintoisempaa, kun on itse nähnyt Intiaa ympäriinsä. Kirja on parasta, mitä olen Intiasta lukenut, ehdottomasti.

Ajattelin, että tämä vuosi menee rauhallisemmin matkojen suhteen, onhan Saku täällä, Aisha ja Zoe aikovat tulla kesällä. Pikkumatkoja ei lasketa; menemme naapurin Anittan kanssa kaverimme Marketan luo Muncheniin huhtikuun ensimmäisellä viikolla 9 päivän reissulle. Sieltä käsin vierailen myös Karachin hyvän ystävän Christan luona Sulzbach-Rosenbergissä parin tunnin junamatkan päässä. Saattaa olla, että Etelä-Saksassa on silloin jo ihana kevät!