Kaikki on etuajassa tänä vuonna. Mustikoita ja metsämansikoita maistoin jo juhannuksena. Kanttarellin napiskoita näin pari päivää sitten, en raaskinut vielä kerätä. Punaiset viinimarjat aurinkoisessa paikassa ovat jo syötäviä.
Pionit ovat ajat sitten kukkansa karistaneet, paitsi yksi koralllinvärinen erikoisus, jonka yksi kukkaksista viipyilee väriminttujen tukemana vielä. Kukka on kuin lautanen avauduttaan.
Omenapuut kukivat heikosti, eilen katselin yhden puun alla ja bongasin kaksi omenaa. Luumuja tulee paljon.
Kesäkrpitsoita olen jo ottanut kolme kymmenne sentin mittaista.
Odotan apulaistani Kiinasta, iso lista töitä odottaa...kuopan kaivuuta, kasvimaan ympäröiminen kivi- ja/tai tiiliaidanteella, miten nyt saamme käytettyä materiaalia. Mutamaksi viikoksi odotan rohonleikkaajaa. Se käy ihanasti kuntoilusta eikä sinänsä pahitteeksi, mutta miten miusta tntu, että kun saan toisen puolen pihaa leikattua, on toinen puoli valmis uuteen urakkaan.
Joka päivä katselen ympärilleni kiikussa huilatessani ja saan ideoita tehdä sitä ja tätä, siirtää nämä ja no kasvit, sitten en muista mitä olen suunnitellut! Pitäisi oikeastaan lvata, etten hanki enää uusia kasveja. Mut...
Tänään oli ensimmäinen päivä akvarellikurssilla. Olen haaveillut siitä vuosia. Viimeksi maalasin vesiväreillä kai lukiossa. Uuvuttavan ihana päivä...kaksi yritelmää eivät kelvollisia kenellekään näytettäväksi. Huomenna ehkä edistystä, tai toivon että perjantaina kurssin loputtua on joku työ, jota kehtaa näyttää.
Alla samassa paikassa 60-luvulta kasvaneet äidin pionit (yli 20 kukkaa). Viime vuonna siirretty pioni kukki pari kukkaa, tänä vuonna ei yhtään. Lehtivarret kyllä kasvoivat kaniisti. Ylimmissa kuvissa nelisen vuotta kasvanut erikoisen korralinoranssi pioni, joka vaalenee kermanvaaleaksi vanhetessaan (kuusi kukkaa, viime vonna neljä).
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti