Kaikenlaista viime viikolla

Koetan unohtaa Helsingin ja sen mahdollisuudet täällä Tirilässä ja täällä ollessa alkaa tuntua välillä samantekevältä mitä siellä tapahtuu. Voin katsella miten istuttamani kärhö menestyi talven yli, minne laitan vihannesmaan, voin miettiä mitä kesäkukkia laittaisi, miten nyt niin harmaasta ja ankeasta maasta putkahtaa hetkessä ihana kotipiha. Lunta on vielä paksuina mattoina pihalla tänään puolessavälissä huhtikuuta. Mahtavat lumikuormat ovat kuitenkin sulaneet nopeasti.

Helsingissä olin muutaman päivän ja ahmin kaikkea hurjalla vauhdilla. Pakistanilaisystäväni Ryqiyyan luona laitoimme uuden tietokoneen käyntiin ja internettiin (minun taidoillani se ei ihan onnistunut, mutta Saku oli puhelimen toisessa päässä). Pikku-Aishan kanssa kävimme uimassa Mäkelänrinteessä ja Horisontin savipajalla tekemässä muutaman hienon jutun, Aisha 8-vuotias ihan ensimmäistä kertaa. Aishan työt jäävät kuivumaan, ne on maalattu alilasitteilla ja ne vielä lasitetaan ja poltetaan lasitepoltossa. Olin yllättynyt Aishan innosta ja kätevyydestä. (erotuksena tyttäreeni on tämä nuorempi usein pikku-Aisha erotukseksi)

Seuraavan päivän ohjelmaa: Sakun, Salmanin (8) ja Ehteshamin (4) kanssa kävimme ensin Pizzahutissa ja sitten Ehteshamin  synttärin kunniaksi katsomassa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras-leffan. Hauska ja positiivinen yllätys; olisipa sairaaloissa oransseihin asuihin pukeutuneita laulavia lääkäreitä kuten Syrjän veljekset tai junan takalaiturilla Bollywoodin tyyliin intialainen tanssi-ja laulukohtaus, aitoa bhangraa (punjabilaista kansanmusiikkia, josta on tullut suosittua). Kymppi tekijöille!

No sitten Perkkaalle poikien kotiin, missä Salman henkeä vetämättä kertoi elokuvan tapahtumista. Naheedin mainio paksitanilainen illallinen, isä-Babar ja liian-pieni-leffaan Noman (3) myös seurassamme. Opiskelijana Babar tuli useita vuosia sitten työpaikalleni katsomaan suomalaista, joka osaa urdua, siis minua!. Seuralliseen Babariin ei voinut olla tutustumatta ja nyt kutsuvat nämä ihanat kolme poikaa minua dadoksi, eli pakistanilaisittain se on isänpuoleinen isoäiti. Tietokonealan insinööriksi valmistuttuaan Babar toi myöhemmin vaimonsa ja Salmanin Suomeen, nyt perhe on kasvanut täällä ja kotiutunut erinomaisesti. Suomen kieli sujuu kohtalaisesti vanhemmiltakin, pojat tietysti osaavat sen.

Seuraavana päivänä pikavisiitti Karhusuolle luokkatoverini Riitan luo, sitten Kauklahteen, jossa kahvittelin perinteisessä Halmeen kahvilassa, kun en tavannutkaan serkkuni vaimoa, helmentekijää ja kauneudenhoitajaa kauneushoitolassaan. Sitten olin suunnitellut käyväni Björn Weckströmin lasinäyttelyssä Brondan Galleriassa. Galleria oli kiinni, mutta sain hyvän kuvan töistä suurista ikkunoista. Ihania ne ovat, Stonehengestä innoittuneita.
Otin kuvia Helsinkiä ikävöivälle Aishalleni Bulevardin torneista ja ajoin katsomaan miten jäät ovat lähteneet mereltä.

Uunisaaren silta oli auki, aurinko paistoi kimmeltävästi ulapalta, joutsen ui ihan viereen, lokit juttelivat, muutama muukin kävelijä otti aurinkoa kallioilla.