Aamulla ennen seitsemää

Aamulla ennen seitsemää nousin avaamaan timpurille oven. Keitin neljänviljan puuron ja luin aamun Etelä-Saimaan. Maahanmuuttopolitiikkaa selvitettiin puolue puolueelta torstaiaamun lehdessä. Laitoin reilusti selvää voita puuroon. Unenpöpperössä en jaksanut mennä puurooni pihalta marjoja keräämään.

Parasta aikaisissa aamuissa on raikas viileys ja tunne, että ikäänkuin saa lisäaikaa, sillä nukkuisin pitempään, ellei herästyskello soi. Remppamiehet täytyy päästää sisään aamuseitsemältä.

Kastelin tomaatit ja tutkin ihmekurpitsani yöllisen kasvun. Nyt versot kiertelevät metrikaupalla pensasaidan päällä. Ihastelin eilen keksimiäni kurpitsan köllötyskierukoita. Nyt  jalkapallon kokoiset kurpitsani ( niitä on 5) eivät mätäne maata vasten. Sadetta ei tullutkaan eilen suurista odotuksista huolimatta.

Työväentalolla äidin kenkäostoksilla heti aamupuolella, samalla lähikaupassa. Se on sen verran kaukana, ettei äiti jaksaisi paria maitopurkkia enempää sieltä kotiin kantaa. Talvella ei olisi pystynyt ollenkaan. Kunto on talvesta huimasti parantunut. Eipä äidin ole vuosiin tarvinnutkaan yksin kauppaan yrittää, veljeni on hoitanut kauppareissut.

- Harmittaa kun ei ole päässyt hautuumaalle.
- No mennään vaikka heti, jos jaksat. Sanot vaan, kun haluat. No nyt olisi hyvä, tänään on viileämpi.
Kuumalla ilmalla ei juuri erityisiä reissuja jaksanutkaan. Tapa, jolla äiti sanoo haluavansa jotain, on epäsuora yleensä. Olen oppinut tulkitsemaan sen. Siis kotiin, pihalta syysleimuja, leijonankitoja ja harsokukkaa, mukaan ruohosakset ja Lepolaan. Istuimme veteraanien hautausmaan penkillä. Veteraanien hautanurmi on levollinen. Pienet laatat suorassa rivissä kuin joskus nuoret sotapojat valmiina sotimaan, kaikilla samanlainen uniformu, laattakivi tällä viimeisellä reissulla. vuosien aikana veteraanialueen koko on kasvanut vauhdilla. Isäni kuoli 1997.

Äidin lepimurmutus: kun te nuoret ette enää käy haudoilla.  

Äidille ostimme maksalaatikkoa, ainoa kaupan eines, jota äiti syö. "Kun ei sellaista määrää maksaa osaa ostaa, että laatikon tekisi ja tämä kaupan on hyvää." Itse söin makaroonilaatikon lopun, sillä sitä äiti ei halunnut, koska ei tykkää spagettimakaroonilaatikosta, vaikka teimme sen kuluttaaksemme kaappiin kerääntyneitä spagetteja. Kaupasta ostimmekin niitä perinteisiä makaroonilaatikkomakarooneja.

Välipalaksi keräsin pihalta kypsyviä karviaisia ja tein pirtelön; rahkaa, maitoa, jugurttia, hunajaa, ei sokeria. Voisin elää sillä vaikka koko päivän. Äidille sen sijaan pitää olla kunnon ruokaa puoleenpäivään mennessä. Illalla riittää voileipä tai joku kevyt keitto.

Neuvottelin iltapäivällä timpurin kanssa terassin teosta ja mestarin kanssa katon pelleistä ja mahdollisuudesta korjata koko katto. Pyysin tarjouksen katon uusimisesta. Äiti tuli keskusteluun mukaan ja kuinka ollakaan olimme pian äidin lempitarinoissa, kertomuksessa Pakistanin ja Australian visiiteistä ja lapsenlapsien töistä ja opiskeluista.

Juttelin Sakun kanssa  muutosta, tai paremminkin mihin annamme, tai myymmekö mitäkin huonekaluja ja mitä kannattaa pitää. Lähdenkin Helsinkiin, pitää hoitaa omiakin asioita siellä.

Järjestelin kammarini siihen kuntoon, että äiti voi sinne kurkistaa kun aamulla lähden Helsinkiin. Onneksi äiti ei usein sinne kiipeä ja kauhistele. Meidän tapamme ovat aika erilaiset. Aamulla petaan sängyn ja koetan jättää jälkeni siistiksi.

Sikitikon eli kehitysmaakauppayhdistyksen kaupan hallituksen kokous oli illalla pihaterassilla kivassa vanhassa Tykin kaupunginosassa, missä talot ja tiet ovat melkein limittäin; etupihoja ei ole, koska entiset kapeat tiet on tehty tiukkaan julkisivuun kiinni. Jotenkin hellyyttävää, miten vanhat rakennukset on pidetty asuinkuntoisena vanhojen pihapuiden katveessa, lisätty siipi ja katos sinne ja tänne. Useimmiten vanhat kuurit (ulkorakennukset) ja ulkosaunat ovat onneksi säilyneet.

Vein kokoukseemme viemisiksi pihan ensimmäiset pensaspavut, vihreiksi makeisiksi. Useimmat eivät tunne papuja saati osaavat syödä nuoria raikkaita papuja raakana. Istuimme katetulla pihaterassilla, jollaisen haluaisin itsellenikin. Suuri pöytä, jonka ääressä voisi kokoontua isokin porukka tai askarrella. kokkailla, sillä grilli oli vieressä. Sateen ropina oli raikas ja ihana yllätys, se kesti vain hetken. Yksi viileä ilta moneen viikkoon!

Illan hämärtyessä laittelin vielä pihalla tomaattien kasteluvesiä äidille valmiiksi ja siirtelin tomaatit vähän auringolta suojaan, koska viikonlopuksi on taas yli +30 astetta luvattu. Näyttää, etteivät ne millään ala punertumaan. Luin jostain, etteivät tomaatit punerru yli +25 asteen lämmössä. No eihän sellaisia päiviä juuri ole ollutkaan moneen viikkoon. Keräsin puista tippuneet omenat, osa niistä kelpaa jo piirakkaan tai syötäväksikin. Kymmenen aikaan oli jo aika pimeä. Lempeä ilta.

Juttelin vielä ystäväni kanssa, jonka pakistanilainen ortopediaviomies haluaisi saada nopeasti muutamia kumiveneitä Pakistanin katastrofaaliselle tulva-alueelle. Lupaan välittää pyynnön tuen saamiseksi Suomen pakistanilaisyhteisölle. Yksi kumivene maksaa Islamabadissa 350 euroa. Asia on kiireinen. Tulvien uhreiksi on joutunut jo yli miljoona ihmistä. Pakistanissa on ainakin 120 miljoonaa, ellei 150 miljoonaa ihmistä. Waqar Shah lensi Suomesta Pakistaniin vuoden 2005 maanjäristyksen aikana ja leikkasi siellä järistyksen uhreja. Nyt hän oli lentänyt heti Pakistaniin auttamaan.

Viime päivien myrskyistä ja sen tuhoista huolimatta me olemme onnellisessa asemassa täällä Suomessa.  Pakistanissa, miljoonat ovat menettäneet kotinsa ja perheenjäseniään tulvissa. Me olemme menettäneet paljon puita, kattoja ja muuta yltäkylläisyyttä. Pakistanissa ei monilla alueilla ole ollutkaan polttopuita, siellä kerätään lehmänlanta polttoaineeksi.