Ikääntyvät nelikymppiset naiset

Ikääntyvistä nelikymppisistä naisista puhuttiin jossain naisten ohjelmassa. Sävy oli ohi on elämä.
Juuri alle nelikymppisenä sain kaksoseni. Silloin tunsin olevani nuori. Tietysti, rakastin ajatusta, että saan lapsia, tai lapsen, se tuntui luomisen ihmeeltä, maailman suurimmalta tapahtumalta. Silloin ei ehtinyt edes ikää ajattelemaan. Kuusikymppisen näkökulmasta nyt käsitän, että silloin alkoi uusi elämä. Keskoskaksosten selviäminen oli tärkein asia maailmassa.

Lasten kanssa sain leikkiä, istua keinussa, tehdä hiekkakakkuja, nauttia rattaiden työntelystä rannalla kun Arabian meren tuuli vilvoitti. Se kaikki oli minulle vapaa-aikaa. Kasvavien kaksosten kanssa oli jännittävää oppia heidän rinnallaan kasvamisen ihanat ja vaikeat asiat; tutustua heidän kavereihinsa, musiikkiin, filosofisiin poohdiskeluihin ja fyysisiin muutoksiin. Harvoin, jos koskaan, huomasin olevani äideistä iäkkäimpiä. Olen ihan varma, että lapset nuorensivatkin minua ja ainakin ajatteluni aiheita. Pysyin kuin huomaamatta mukana asioissa ja tapahtumissa, joihin ei muita ikäisiäni mukaan saanutkaan.

Eläkeiän ajatteleminen ei tullut mieleenkään ja se yllättikin´minut täysin. Voisin jäädä eläkkeelle. Onneksi sain miettiä sitä rauhassa ja olinkin melkein vuoden yliaikaa. Päätös kypsyi itsestään ja jäin eläkkeelle lokakuusta 2009 melkein 64-vuotiaana.

Sattuipa eteeni kirjoitus ikäihmisten palveluista paikkakunnalla. Siitä opin, että ikääntyvät ihmiset ovat 65+, seniorit 60+, vanhukset jotain yli 70. Olenkin ohimennen ihmetellyt, mitkä raja asetetaan eri ikä-nimityksille. Sakukin joskus leikillään kutsuu minua mummoksi, mummeliksi. Olen siis joulukuussa 65. Oikeastaan on yllätys, että sisälläni en tunne olevani vanha. Ruumis pikkuisen raihnaantuu, se antaa merkkejä kuten ukkovarpaiden kulumat, liikavarpaan tapainen luukasvauma, korkokenkiä ei juuri voi pitää, tai ei ollenkaan. En ole niitä vuosikymmeniin harrastanutkaan, mutta nyt sellaiset matalakorkoisetkin paremmat avokkaat ovat kärsimystä. Ryppyjä ei juurikaan ole, kaulan ja käsien iho kurttuuntuu kivasti. Pientähän tuo on. Rypyt eivät muuten haittaisikaan.

Avantotalven jälkeen tunnen fyysisten voimieni paremminkin huimasti kohentuneen. Nostettiin Sakun kanssa täyspuinen piironki yläkerran hankalista rapuista. Lihasvoimaa vielä on. Ensi talvena käyn vielä useammin vesijuoksussa ja kävelen enemmän, kun polven leikkaus on täysin parantunut. Viime talvena se vielä ärtyi välillä.

Nyt esillä oleva eläkekeskustelu tuli mieleen. Ihan mieli piristyy, kun ajattelen, ettei minun tarvitse olla töissä 70-vuotiaaksi. Työnsä saa nyt valita, työajan saa valita. Paitsi mitä tuo päämummo aina keksii, siivoamista, haravoimista, omenien keruuta, minkä pitäisi tapahtua "just saman tien".