Juhlat, joita ei ole, pidettiin

Äiti täytti eilen 88 vuotta.

Kaksi viikkoa aikaisemmin:
- Niitä juhlia ei sitten ole.

Viikoa aikaisemmin:

- Jos jaksaisi vielä tehdä vanhanaikaisen tiikerikakun. Ei meille kuitenkaan ketään tule. Ketään ei käsketä.
- Aina ennen tein pieniä karjalanpiirakoita. Olisihan vielä kerran mukava tehdä.

Kaupassa:
- Lapsille otetaan karkkia. Millaisia ne on parhaat. Ai, tämmöisiäkö ne syö (tutkittiin irtokarkkeja).

Päivää ennen :
Hain torilta mansikoita, mutta enää ei saanut. Mietin  kelpaisiko pensasmustikat. Niitä  ei äiti ollllutkaan en maistanut, ja piti niistä. Kakun piti olla kostutettu, mutta ei sellainen vesilötky. Päälle vispattua kermaa, sisälle banaania ja mansikkahilloa. Pensasmustikoilla ja mantelilastuilla koristettiin kakku. Saku, tyttärenpoika, leipoi pullat.

Karjalanpiirakat teimme yhdessä, äiti ja minä. Äiti kaulitsi. Saku laski, että koossa oli jo sen seitsemän sorttia, ja keskustelimme siitä, miten ennen juhlapöydässä piti aina olla sen seitsemän sorttia. Siis perinteiseen tapaan: pullaa, tiikerikakkua, täytekakkua, omenlajiaapiirakkaa, karjalanpiirakoita ja kahta lajia pipareita.
- Ei nämä ole juhlat, iltapäiväkahvit vaan.

Ei-juhlapäivänä:
- Soita niille nyt, että eivät syö ennen tuloa,muuten menee piirakat hukkaan kun eivät ole nälkäisiä.
Soitin veljen perheelle, ja pian lähiperhe oli koossa, kaikkea maisteltiin ja lapsenlapsista oli parasta kun isomummi oli varannut irtokarkkeja.
- Mie en pitänyt näitä kun jotain höttöä ne on, Seikka sitten näytti mistä ne lapset tykkää. (ainoastaan äiti käyttää minusta lempinimeä Seikka, aikoinaan isäkin).


Kaikista  ei-juhlijoista ei-juhlissa oli mukavaa.