Päämummo toipuu juhlaväsymyksestä

Eilen illalla olin tosi huolissani; kuulin alakerrasta kolistelua päämummon normaalin nukkuma-ajan jälkeen ja menin katsomaan. Päämummo istui pallilla pimeässä vessassa. Yritin kysyä, oliko olo huono. Tarjosin apua. Ei sopinut. Mutta kuka nyt istuu pimeässä vessassa. Mietin, että jos joku kohtaus olisikäynyt, ei hän olisi jaksanut kantaa pallia vessaan.
- Mie vaan istun tässä. Mee vaan.

Jotain oli kuitenkin. Jäin keittiöön lukemaan lehteä ja näyttämään siltä, etten odotellut, vaikka sen takia jäinkin. Päämummo oli selvästi sillä mielellä, ettei kannattanut tuppaantua liikaa kyselemään.  Sitten viimein, hitaasti ja harkiten, puki hän yöpukunsa ja kävi nukkumaan.

Olimme illansuussa ajelleet Valkealasta.  Perheen nyt nuorin aikuinen, isomummin pojantyttärenpoika Atte juhli rippillepääsyä. Isomummille se oli tärkeä päivä , se verotti niin henkisesti kuin fyysisestikin voimia. Isomummi oli kyllä iloinen ja jaksoi todella hyvin koko päivän ja matkat.

Kävin vielä myöhemmin illalla tarkistamassa. Siellä päämummomme nukkui ja hengitti tasaisesti. Aamulla puuro oli jo keitetty kun menin alakertaan. Väsymys näkyi vielä koko päivän, oli kuin päämmmo olisi hidastanut puolella olemustaan eikä oikein jaksanut jutellakaan ja nukkui tavallista pidemmät päiväunet. Kävin välillä tarkistamassa.

- Ei tää nyt ihan tavallinen olo ole.

Ilta sujui kuitenkin uutisten äärellä tavalliseen tapaan. Kyllä yksi juhlapäivä vie voimat muutamaa päivää alle yhdeksänkymppiseltä.

ja vielä reteitä poikia; meidän puolelta vasemmalta  Eetu. Atte, Janus ja Tuukka ja Atte.