sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Irina-mummon kohtalo ja muita mummomietteitä

Irina-mummosta vielä. Hän on jo Viipurissa. Kansainvälinen EU-tuomioistuin antoi välipäätöksen, jonka turvin Irina Antoneva olisi saanut väliaikaisen luvan jäädä Suomeen suomalaisen vävynsä ja venäläisen tyttärensä perheeseen. Kuitenkin perhe oli saanut tarpeekseen hulinasta ja julkisuuden pyörityksestä ja hyväksyi Venäjältä tulleen tarjouksen paikasta vanhainkodissa. Ensin hänet kuitenkin hoidetaan Viipurissa sairaalassa.

Selvisi sekin, että Suomen lakien mukaan oleskeluluvan saa ulkomaalainen aikuisen lapsen vanhempi, joka on TÄYSIN riippuvainen lapsestaan. Miksi ja milloinkohan näin epäinhimillinen ja ymmärtämätön laki on saatu aikaan? Jos ulkomaalaisella on pysyvä oleskelulupa, miksi hän ei saa vanhempaansa luokseen vaikkei täysin riippuvainen olisikaan.

Etteivät kaiken maailman mummot, satoja jo Venäjältä, valtaisi Suomea, sanoo kansanedustaja Sinikka Hurskainen tämän päivän Etelä-Saimaassa. Sinikka Hurskainen, imatralainen kansanedustaja, esittää kolme argumenttia mummopykälien lievennystä vastaan. Ennenkuin kerron mitä ne ovat, sanon vain, että Hurskainen ei kuulu suosikkipoliitikkoihin ainakaan nyt. Sydämessä ihan tuntuu.

Minun puolestani, tervetuloa mummot. Jos mummon perhe asuu jo Suomessa syystä tai toisesta, niin suomalainen tai maahanmuuttaja, tänne mahtuvat heidän mummonsakin. Mummot kuuluvat lähiperheeseen.

Lapsuudessani mummo asui meidän kanssamme, nuorimman poikansa perheessä. Sitten kun mummoa ei enää voitu hoitaa kotona, hän sai paikan vanhainkodin sairasosastolla. Pyöräilin sinne usein, olin 9-10 vuotias silloin ja mummo kuoli jouluaattona kun olin juuri täyttänyt 10. Olin mummon tyttö. Olen muistaakseni maininnut tämän jo kertaalleen ja mummon tarina, sadan vuoden karkumatka, on vielä kertomatta. Tuskin sukupolvi on mennyt, kun mummot halutaan pois näkyvistä, suomalaisetkin. Kuinka moni perhe haluaa mummonsa - tai pappansa - kanssaan asumaan näinä päivinä?

Tuntuu ihan turhalta kysyä, ovatko kaikki muutamassa vuosikymmenessä unohtaneet miten perheiden mummoista pidettiin huolta silloin ennen, vain muutama vuosikymmen sitten. Samalla tavoin pidetään mummoista huolta monissa kulttuureissa, joissa sosiaalipalvelut eivät ole kehittyneet samaan kylmään "valtio pitää huolta" malliin kuin Suomessa. Kaikki pitäisi viedä kuukaudeksi tai pariksi vaikka Pakistaniin tai Egyptiin, olisi vähemmän valittajia ja vähemmän mummovastaisuutta. Olen siitä aivan varma.

Niin, kukapa nuori suomalaisperhe enää vapaaehtoisesti ottaa mummon kotiinsa asumaan ja huolehtii mummostaan? Vanhustentalosta paikat ovat pitkien jonojen päässä, vaikka vanhus ei enää omassa kodissaan tule toimeen. Omassa asunnossaan tuntemamme Ella-mummo ei oikein pääse edes sängystä ylös. Ruoka tuodaan, hoitajat käyvät usean kerran päivässä minuuttiaikataulutetut toimenpiteensä tekemässä. Työuraansa vaalivat lapset Helsingistä käyvät kerran kuukaudessa viikonloppuisin. Anomuksia on jätetty, intervallihoitopaikka vaatimalla ja vaatimalla saatu, koska aikuinen tytär on itsekin sosiaalialalla ja osaa tinkiä. Perhe todella panostaa hoitojärjestelyihin. Emme edes pääse vierailemaan, koska Ella ei pääse itse avaamaan ovea. Koetamme olla ovella kotisairaanhoitajan käynnin aikana, niin pääsemme sisään. Sellaista on suomalainen vanhustenhuolto.

Verrataan sitä egyptiläiseen tai venäläiseen; mummo on kotona, sinne mummon luo tulevat perheen lapset koulusta, vanhemmat hieman myöhemmin. Mummon ei tarvitse kauan olla yksin.

Tässä sitten Sinikka Hurskaisen kolme syytä, miksi ulkomaalaisille mummoille ei saisi antaa oleskelulupaa, vaan sairaalahoitoa tarvitseva Irina-mummo pyörätuolissa olisi väkisin viety rajan yli pois suomalaisen vävynsä ja venäläisen tyttärensä luota Suomesta.
Kohdat on poimittu suoraan Sinikka Hurskaisen omasta mielipidekirjoituksesta Etelä-Saimaassa 28.6.2010.

"Mummopylälää ei tule väljentää"
1. Lakeja ei tulisi tehdä tyhjän päälle. Jos lakeihin tehtäisiin kyseinen väljennös, pitäisi jo tällä hetkellä olla tiedossa miten näille vanhuksille pystytään takaamaan terveys-, sairaala- ja hoivapalvelut, Tarvetta palveluille tulee jossakin vaiheessa, vaikka vanhus ensin muuttaisikin Suomessa asuvan perheensä luo.
2. Emme voi tehdä lainsäädäntöä, jossa jo lähtökohtaisesti murennetaan yhdenvertaisuuden periaatetta. Näin kävisi, jos velvoittaisimme maahanmuuttotaustaisia perheitä pitämään itse huoltatänne muuttavista vanhuksistaan. Jos lakia päätetään väljentää, pitää näillä mummoilla olla oikeus samoihin palveluihin kuin omilla mummoillamme.
Lain väljentäminen lisäisi sosiaali. ja terveyshuollon menoja takuuvarmasti. Maahanmuuttoviranomaisten arvio esimerkiksi Venäjän tilanteesta on täysin oikea,Rajan pinnassa asuvana kansanedustajana olen seurannut läheltä palvelutalojen perustamista rajan toiselle puolelle, ja selvää on, että tilanne siellä on todella heikko. Etelä-Karjalassakin asuu varmasti satoja perheitä, jotka mieluusti ottaisivat mummonsa tänne hoitoon, jos lakimme sen mahdollistaisi.
3. Ei pidä sulkea silmiä siltä, millaisella tolalla oma vanhustenhuoltomme on. Millä ihmeellä takaamme ulkomaalaistaustaisille vanhuksille hoito-ja hoivapalvelut, kun niistä jo nyt omien mummojen kohdalla on huutava pula? Koko elämänsä Suomessa asuneet, tähän maahan vaurauden kovalla työllä luoneet vanhukset joutuvat monissa kunnissa odottamaan esimerkiksi palvelutalopaikkaa useita vuosia. Kyse ei ole suomalaisten ja ulkomaalaisten mummojen vastakkainasettelusta tai nurkkakuntalaisuudesta, vaan siitä, että meidän on ensin taattava jo täällä asuville vanhuksille inhimillinen kohtelu ja hoito.

...että mummot saisivat olla perheidensä kanssa, sanoi Tarja Halonen suorassa mediatilaisuudessa heinäkuun lopulla  vierellään Venäjän presidentti Medvejev. Tarja Halonen viittasi tulevaan pikaiseen lainmuutoksen mummojen oleskelun helpottamiseksi perheidensä luona.

Toinen mummo, joka Irina-mummon kanssa on ollut median pyörityksessä, egyptiläinen Eveline Dadayel sai  kaksi kuukautta lisäaikaa heinäkuun alusta lähtien. Taustalla on Euroopan ihmisoikeusthomioistuimen väliaikaismääräys, joka estää käännytyksen syyskuun toiseen päivään asti. Eveline-mummon pitää toimittaa kesän aikana yksityiskohtainen lääkärintodistus. Ulkoministeriö on kertonut, ettei Suomen hallitukselta ole pyydetty mitään.

Eveline Fadayelin perhe, suomalainen miniä ja egyptiläissyntyinen poika, veivät hänet viranomaisilta piiloon. Tässä auttoi kirkko.

Mittasuhteet ovat menneet pahasti pieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti