maanantai 13. kesäkuuta 2011

Vanhat silmät väsyvät

Äidille tehtiin vasemman silmän kaihileikkaus tänään. Oikea silmä on leikattu yli 3 vuotta sitten.
Kunnallinen terveydenhuolto kiristää otteitaan nostamalla näköprosenttia, tai alentamalla paremminkin, ja tällä menolla silmälääkäri Helveen mukaan kaihi olisi ollut kunnallisella puolella leikkausvaiheessa noin puolentoistavuoden päästä kun siihen vaaditan näon heikkeneminen 30 prosenttiin. Nyt silmä kuitenkin haittaa jo koko ajan, äiti näkee kahtena esimerkiksi liikkuvia autoja, päätä on särkenyt kauan, muuta  syytä ei ole löytynyt, ja näyttäisi siltä, että syy on kaihin kasvaminen. Miksi 89-vuotias muuten melko hyväkuntoinen ihminen ei siis pääse kunnalliseen kaihileikkaukseen?
Kuinka huonoksi äidin vointi ja oleminen olisi käynyt puolessatoista vuodessa näön heiketessä  surkeammaksi päivä päivältä. Mainitsematta sitä kiukutusta ja kiusaa mitä näkökyky äidille tuottaa, kun ei kunnolla voi lehteäkään lukea ja päätä aina särkee.

Äiti täyttää siis pian 89 vuotta. Eikö vanhemmille ihmisille voisi olla oma leikkausohjeistus Kelalla, kun kerran kaihi on yleistä vanhetessa? Eikö olisi aika käyttää esimerkiksi rintamaveteraanirahoja sinne, missä niitä tarvitaan; parantamaan niiden muutamien vielä elossa olevien elämänlaatua? Ja vaikka ei olisi veteraanikaan, voisi ikäraja olla alempi niin kaihileikkauksiin kuin muihinkin hoitoihin pääsemiseksi. Puhutaan paljon kotihoidon järjestämisestä vanhuksille laitoishoidon sijaan. Pienellä toimenpiteellä on meidänkin päämummomme kotihoitokunnossa vielä pitkään. Nyt saimme tai jouduimme menemään yksityiselle silmäklinikalle.

Rankka ajatus, mutta siihen silmälääkärikin hienotunteisesti viittasi - onko mummomme enää hengissä, jos kaihileikkaus tehtäisiin Kelan kriteerien mukaan. Onneksi lääkäri ehdotti, että kun kaihi on tarpeeksi kypsä leikattavaksi, sen voisi tehdä yksityisellä. Näin se maksoi noin 1300e miinus parisataa Kelan avustusta. Jos vain tuollainen rahasumma on käytettävissä, kannattaa leikkaus tehdä ja niin se tehtiin.

Operaatio kestivajaat puoli tuntia. Valmisteluineen olimme silmäkirurgisella pari tuntia. Nyt olemme Kouvolan matkalaiset väsyneitä, paistettiin veljen lastenlasten kalastamia kuhia ja haukia, kyllä, monikossa pojat kalastelevat ja meillekin riitttää saaliista!

Kuuma kesänalku lamaantui yössä, ennätyslämpötilat  viikon verran kolmessakympissä virallisesti, nyt mittari näyttää juuri ja juuri 10 plussaa. Kouvolassa jouduin ostamaan nilkkasukat, kun matkalla sinne meinasi varpaat jäätyä.

Kaihi (katarakta, ent. harmaakaihi) tarkoittaa mykiön eli silmän linssin samenemista. Kaihi on paitsi silmäsairaus myös erottamaton osa ikääntymistä. Se on niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa johtava ja kasvava mutta parannettavissa oleva heikkonäköisyyden ja sokeuden syy. Kaihin vuoksi sokeita on maailmassa lähes 18 miljoonaa.

Riskitekijöitä: tupakoiminen, ylipaino, diabetes, ultraviolettisäteet (aurinko) ja kortikosteroidit (jaahas, siis astman hoidon kulmakivenä käytettävät lääkkeet!! onneksi en tarvitse  niitä enää toistaiseksi, pelottavaa tämä lääkkeiden sivuvaikutusviidakko).


www.terveyskirjasto.fi kertoo lisää kaihista


                  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti