keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Aavistan rikkaruohoksi

Tulpaanien taakse avautuu kohta päivänkakkaraniitty
alla upean lilat tulppaanit juuri avautumassa pari viikkoa sitten. Kannon päässä kärhö, jolle mietin uutta paikkaa maassa, alempana kuva sen kukista. Viinikärhökö se on?

Huomaan edellisestä kirjoituksesta, että puutarhan kuulumisia saisin kirjoittaa useammin, itselleni muistiin ja opiksi; niin nopeasti kasvu etenee ja kysymyksiä on mielessä. Pitääkin lukea viime vuoden kirjoitukseni, miten pihalla olin silloin, vaikka vieläkin.

Tuhannetta kertaa luen kompostoinnista ja mitä enemmän luen, sitä vähemmän tiedän. Vaikkakin viime keväänä aloittamani puutarhakompostointi oli onnistunut aika hyvin. Tyhjensin ensinnä aloitetun ja käänsin uudemman ...ja sain ison kasan, luullakseni puolivalmista kompostia. Nyt pitää tarkoin miettiä mihin se soveltuu. Voiko sitä antaa katteeksi vihanneksille? Missä vaiheessa? Voiko sitä levittää jo nyt kun esimerkiksi porkkanat ovat taimettuneet ja harvennusta vaille? Ja onko komposti puolikypsää tai missä vaiheessa? Kääntelen kompostia kämmenellä. Pakistanin oranssit porkkanat itivät hyvin. Pakistanissa ne ovat todella makeita ja upean oransseja, saa nähdä miten ne käyttäytyvät Suomen multamaassa.

Ja niin siinä kävi, etten muista puoliakaan istuttamistani siemenistä, minne ja mitä.En merkannut kaikkia, muuta kuin puutikuin. Mikä puutikku millekin, luulin että muistaisin.  Onneksi säästin pussit ja yleensä tunnistan kasvit kun ne ovat kasvaneet...mutta ongelmana onkin erottaa rikkakasvien taimet. Nimittäin kesäkukkien vähän sinne tänne kylvämäni siemenet ovat arvoitus, vielä. Lavassakin kasvaa muutama taimi, joita viime vuonnakin erehdyin luulemaan korianterin taimeksi. Nyt tiedän, ettei niin ole, ja kasvatan paria niistä katsoakseni mitä siitä oikein tulee...nyt minulla on jo aavistus.

Eilen aamulla seison ja seurasin mustien pilvien liikkeit taivaanrannalla...ohi...ohi, kauas pilvet karkasivat. Paikallisradiossa kerrottiin, että Linnoituksessa sataa, vaan usein sateet kaartavat Saimaan rantoja pois, ukkosetkin. Kesän lämpöennätyksiä jo näin alkukesästä (+29 virallisesti C), sadetta ei ole viikkoon näkynyt.
Vetta kannan, en laita pitkää letkua tai muuta konstia, sillä sen verran jaksan liikkuakseni kannella, että siemenet saavat tarpeeksi vettä. Vaan viikonlopuksi on luvassa ukkosia! Tervetuloa. En ole milloinkaan näin tarkasti seuraillut säätä. Ymmärrän vähän maanviljelijöidenkin pulmia.


Olisiko tämä viiniköynnös. Se etsii vielä ruukussaan omaa paikkaansa, ehkä vanhan omenapuun vartta kiertämään, luulen että siitä se pitäisi. Taimen sain Itä-Helsingin puutarhamökkipalstalta toissa kesänä.


Tilanne nyt:
porkkanat kolmen sentin taimella (25.5.) harso
nauriit ja lantut pienellä taimella (28.5.) harso
härkäpavut itäneet (1.6.) harso
pensaspavut ei vielä (siemenet noin 1.6.) harso
punasipulit kasvaa loistavasti, harso, porkkanoiden kumppanuuskasveina torjumaan tuholaisia
valkosipulit voivat hyvin, istutettu viime syksynä
peruna Timo kasvaa harson alla roihuten kuivuudesta huolimatta, yksi rivi harsotta sekin melkein samaa tahtia, istutin jo10.5.
jättikurpitsa hakee kasvuaan istutettu 1.6. valmis taimi, hallavaroitusöinä laitoin pahvilaatikon taimen päälle, harsonkin voi laittaa, neuvottiin
kesäkurpitsan 6 tainta napakoita valmiina istutettavaksi maahan, istutettu turpeeseen pikkuruukkuihin
ja ne lavaan
6 pinaatintainta sinnittelevät, mutta selvästi alkaneet toipua istutuksesta 28.5.
viimevuoden persiljaa löytyi parista ruukusta ja voivat nyt hyvin
lipstikka, Anittalta saatu alku viime vuonna, on jo pensasmainen
korianteri, sekin pakistanista tuoduista siemenistä, jo napsittavissa
salaatti ja tilli voivat lavassa vihreesti
hajuherne, taitaa se olla, olen jossain vaiheessa tökännyt lavaan, nyt 10 cm taimia
harjaneilikka on harson alla alkanut taimettua
muut kesäkukat ovatkin sitten seillä sun täällä
50 vuotta vanhat omenapuut eivät kukkineet ollenkaan, viime vuonna saimme ennätyssadon
kirsikkapuu, sekin kymmeniä vuosia vanha,  kukki mahtavasti
pensasmustikat istutin syksyllä, ja yllätyksekseni ne kukkivat jo, ovat sellaisia 20 cm pikkupensaita, terhakoita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti