Rinsessat resitentinlinnassa

Tuurin kyläkauppa matkan varrella. Omituinen nähtävyys.

Onko tämä viimeinen retki? Miten niin viimeinen?
Retket vähenevät, kun rouvien keski-ikä on liki 90 vuotta. Tämä retki voi hyvin jäädä viimekseksi henkilökohtaisesti ja myös rintamanaisten yhdistyksen osalta. Mukaan ei moni enää tänä vuonna jaksanutkaan lähteä, sillä matka Seinäjoelle rintamanaisten kesäjuhliin oli pitkä, yli 5 tuntia autossa istumista.
Matkaan lähdettiin varhain aamulla. Mukana oli rintamanaisrouvien edustajat ja me pari eläkeikäistä "tyttöä" avustajina.

Matkalla muisteltiin kenellä on tänä vuonna yhdeksänkymppiset ja kuka jäsenistä on poistunut joukosta. Laulettiinkin, erilaisia maakuntalauluja, suvivirsi ja muita kesäisiä lauluja. Kerrottiin sota-ajan kokemuksista ja itse sain äidiltä luvan kertoa rakkaustarinan; siitä miten vanhempani sodan loppupuolellaa seurustelivat muutaman päivän ja pian olivat naimisissa; ainoa  seurustelu "ulkona" oli yli 30 km kävelymatka Joensuuhun ja takaisin. Pitää kertoakin tarina eri postauksessa.

Mukana oli enää viisi urheaa rouvaa, ikäluokkansa hyväkuntoisimmat. Hotelli Vaakuna oli se resitentinlinna ja muutenkin juhla oli arvokas ja samalla herkistävä. Kyyneleet tulivat silmiin monessakin kohdassa. Muutamilla rouvilla oli lottapuku. Kun heistä suurin osa käveli kepein, tai avustajan tukemana, tuli kyynel simääni ajatellessani heidän kokemuksiaan tuossa lottapuvussa.

"Ollaan kuin rinsessat resitentinlinnassa" sanoi meidän päämummo,  isomummi, mummi ja äiti, silloin 20-vuotiaana eturintamalla nuoruutensa viettänyt.

 

Juhlan ohessa kiertelimme autolla Seinäjoen, ihmettelimme maiseman avaruutta. Kävimme suojeluskunta= ja lottamuseossa.