Potkurilla Perä-Tirilään

Potkurikeli tuli tänään. Minullapa on reitti, jota voi jo kutsua perinteiseksi. Lapsesta asti olen käynyt maalaistalossa, jonne Veistontie päättyy. Loppumatkasta näkyi yöllisessä lumessa vain yhdet autonjäljet ja yhdet potkurinjäljet.

Laineen talon kuistille olikin nostettu punainen potkuri. Mietin menisinkö ovelle.Talo kuitenkin näytti niin hiljaiselta, etten mennyt koputtelemaan. talonväki on iäkäs, jo kahdeksankymppisiä. Ehkä ovat päiväunilla.Varmaankin ihmettelevät toisen potkurin jälkiä pihaan, ellei sada enempää.

Reitin toisella puolen on Veistonvuori, toisella Karhuvuori. Välissä, kuin laaksossa, luikertelee tie, vanhojen maalaistalojen ympärillä kumpuilevia peltoja, kapeimmassa kohdassa vain tie ja muutama talo, maattomia lie ne. Ja viime vuosina on tullut uudenuutukaisia "kaupunkitaloja" jokunen. Metsän taakse näkymättömissä, on putkahtanut iso asuinalue sitten lapsuuden ajan.

Mutta tämä tie kaartaa samat mutkat kuin lapsenakin. Ulkomailtakin talvella käydessäni pyrin ainakin kerran talvessa potkuttelemaan 4km tien suuntaansa. Meiltä lähtiessä alkupää on tosin rajusti muuttunut. Ennen laskettiin pihasta heti pelloille, ikivanha maalaistie kulki silloin kotimme vierestä. Nyt keskelle ensimmäistä peltoaukeamaa on rakennettu kuutostie ja sen toiselle puolelle valtava ABC kompleksi. Päästäkseni nyt vanhalle tieosuudelle, täytyy kiertää kuutostien liittymäsillan kautta.

Lapsena laskimme pihan takaa vanhaa tietä pulkalla tai suksilla. Nyt pulkkamäki on roimasti lyhentynyt kuutostien ja pienen asuinalueen tuppaannuttua eteen. Mutta siinä mäessä olen laskenut 57 vuotta sitten, siinä lapseni ja ehkä jonain talvena lapsenlapseni. Mäki on siis vielä käytössä typistettynä.

Potkuroidessani mietin olisiko jonain talvena Zoe istumassa mummon kyydissä potkurissa. Aika tuntuu jakautuneen aikaan ennen Zoea ja aikaan jälkeen Zoen. eZ ja jZ.

Kaikenlaisia mietin tapaninpäivän jälkeisenä arkipäivänä potkutellessani. Mieli on ollut vähän maassa viime aikoina. En ole saanut oikein mitään aikaan. Välttämättömimmän. Tänään tuntui toiselta. Lumitöitä heti aamusta, sitten potkuriretki, takaisin tullessa lisää raskaampaa lumilapiointi kun aura-auto oli käynyt tekemässä vallinsa. Sitten uimahalliin vesijuoksemaan. Sitten päätökseni mukainen tunti urdun parissa. Sain kutsun ystävien kanssa tekemään pakistanilaisen illallisen parin päivän päästä. Nyt on aika hyvä mieli. Saattaisin huomenna avata nurkassa kököttäneen savimöykyn ja tehdä jotain.

Kuka muuten tietää millainen on potkurikeli?