Päivien kimallus

Eilen aamulla kuulin radiosta tutun sävelen...se muistui kaukaa. Sitten muistin Nat King Colen.
Maailman ihanin samettiääni löytyi uTubesta ja sitten soittelinkin "Love is a many splendored thing" kappaletta moneen kertaan.  Suomeksi 1950-luvulla tehty elokuva ja sen nimkappale on nimeltään "Päivien kimallus".

Päivä olikin yhtä kimallusta. Istuin ulkorappusella kahvikupposen kanssa. Aurinko kimalteli. Vesinoro ripsitteli kuistin katolta, lumet sulivat, aurinko oli lämmin.

Iltapäivällä sitten avantosaunaan. Miten sattuikaan Etelä-Saimaassa joku tutkijamies kirjoittamaan, kuinka kokemus avantoon pulahtamisesta on verrattavissa musiikin kuunteluun. Avantoon astuessa keho luulee olevansa hengenvaarassa, sitten endorfinit ja adrenalinit purskahtavat ja olo on kuin maailman omistaisi, tai ainakin hyvin suloinen.

Tarkistin artikkelin. Musiikkitieteen professori Tuomas Eerolan sanoin "Requiem huijaa kehoa ja mieltä luulemaan, että käsiteltävänä on oikea suru. Seurauksena on lohdullinen olo".

Illalla oli liput varattu kaupunginorkesterin manittuun pääsiäiskonserttiin. Mozartin Requiem ja Arvi Pärtin Cantus Benjamn Brittenin muistolle kauneista kauneimmassa vanhassa puukirkossa, Lappeenrannan Marian kirkossa.

Penkeiltä edestä, mutta sivuprofiilista seurasimme kapellimestari Kari Tikan intensivistä ja sielukasta johtamista. Kapellimestarin  yleensä näkee vain selästä. Jotenkin lisäsi musiikin nautintoa nähdä kaikki musiikn tunneilmaisut kapellimestarin eleissä ja kasvonilmeissä.

Helene oli erityisesti koettanut valita  täyteläisen chileläisen viinin illanistujaisiin konsertin jälkeen. Kolmen Tirilän mummon illanistujaisiin, jaa, puheenaiheet: mitä kirjoja juuri nyt luemme, mitä haluaisimme kasvattaa pihamaillamme, mitä lapsemme touhuavat, miten selviämme ikääntyvien vanhempiemme kanssa.  Vertaistuki on joskus juuri mitä tarvitsen selvtäkseni äidin kanssa. Kiitos Tupu ja Helene.

Jäät rapisivat kotiin kävellessäni. Pakkasöitä vielä tämän pääsiäisen aikaan, mutta päivällä tien yli leviävät lätäköt.