Itsepalvelua, ruoka-automaatteja ja kameravalvontaa!

"sie oot tässä ja Martta-isomummi" (Elli 5 v)

Elli silpaisi eteisessä haalarinsa ja meni suoraa päätä mummin kaapille, missä on Ellin oma kynälaatikko. Samassa silpaisi muotokuvan meistä. Iso-mummi on mielissään, kun Elli tulee käymään. Iso-mummi oli ohjeistanut minut ostamaan laatikollisen juuri tietynlaisia jäätelöpuikkoja lastenlastenlapsia varten. Ja muuta herkkua on aina. Iso-mummi näkee olkkarin ikkunasta kun naapuriin papalle (veljelleni) on tullut lapsenlapsia pihalle. Sitten hän odottaa, että tulevat tervehtimään.

 

Sitten päivän uutisiin. Itsepalvelua,  kameravalvonta ja ruoka-automaatteja. Ei, ei ole  kyse lentokentän palveluista. Iäkkäiden palveluita ne voisivat olla kuntaliiton toimitusjohtajan mukaan! Silmät pyöreinä luin mitä uusi kuntaliiton toimitusjohtaja paukutti ehdotuksinaan hoitojen kehittämiseksi. Nämä ovat siis keinoja hoitaa iäkkäitä lähitulevaisuudessa?

Meidän perheen mummot tulivat mieleeni.

Lapsuudessani meillä asui mummo. Tunnen, että Eeva Maria mummo on minulle hyvin läheinen, sielussani aivan. Mummon tarina pitääkin kirjoittaa tänne. Elämäni suurimpia kokemuksia on, kun  seisoin kirkkaan Vepsänjärven rannan rantakivillä ensimmäisen kerran, saatuani vasta vahingossa selville mummon sadan vuoden pakomatkan alun, tuon hänen kotipaikkansa ja kotisaunansa, missä kivet näkyivät veden alla syvälläkin. Samat kivet. Mummo kantoi vettä saunaan sata vuotta sitten ja karkasi koskaan palaamatta. Siitä toisen kerran. Jos mummo ei olisi meidän kanssamme asunut, olisin jäänyt paljosta ilman.

Lapsillani oli Pakistanin mummo, dadima, joka asui luonamme ajoittain. Dadima Jehangirin kertomukset ja läheisyys ovat antaneet lapsilleni suuren osan heidän isänpuolen henkisestä perinnöstään. Dadima taas on kashmirilainen, joutunut luopumaan kotimaastaan pääsemättä sinne koskaan takaisin. Dadiman tarina pitää myös kertoa.

Täällä Lappeenrannassa lasteni mummi, äitini on asunut omassa talossaan vuodesta 1955, eikä hänellä ole aikomusta tai tarvettakaan muuttaa minnekään. Äiti tuli sotamorsiamena Nurmeksesta. Äidinkin tarina odottaa kertojaa.

Mitä on tapahtunut vajaassa kuudessakymmenessä vuodessa lapsuuteni ajoista? Silloin isovanhemmat asuivat perheen kanssa. Nyt perheen verkosto on rikki, ihmiset itsenäisiä ja itsekkäitä.  Vanhuksista ei välitetä perheissä, ei mummoille ja papoille ole tilaa. Kuntien päättäjät suunnittelevat itsepalvelua sun muita robotteja?

Mitä tarvetta on kameravalvonnalle, ruoka-automaateille...ja mihin itsepalvelua tarvitaan?

Koetanpa miettiä. Terveyskeskuksen seinällä on automaatti, josta voi printata ulos itse reseptinsä saatuaan diagnoosin syöttämällä oireet: huimaustakin on, selkä ei suoristu, enpä oikein näe, kaaduin, sellaisia nappeja voisi painella. Antaisiko automaatti lääkkeetkin?

 Itsepalvelupesula.  Jos tätä ei ole keksitty aikaisemmin, nyt se on tässä keksitty: aja-sisään autopes...siis mummopesula. Kunnat toimittavat vanheneville mummoille ja papoille pesuyksikön, johon mummon rullaa itsensä painamalla haluamansa pesun. Ovi menee kiinni ja sudit viuhuu samaan tapaan kuin autopesulassa. Kädet sivulle, ja sitten kuivatuspuhallin. Ovi aukeaa ja ulos rullautuu puhdas mummo. Mietin vielä vaatteiden riisumista ja pukemista, sillä sellaiseen autopesula ei anna mallia. Parasta lopettaa, tämä alkaa maistua karmivalta kauhulta.

No joo, arvelin tähän äidin hoitajaksi ryhtyessäni, että koko vanhustenhuolto on aika sekava karuselli. Mutta tuollainen lausunto virkamiestasolta! Missähän oloissa herra kuntajohtaja on kasvanut? Onko hänellä mummoa tai pappaa ollutkaan? Tai edes naapurin iäkästä setää? Onko saanut mummon paistamaa pullaa? Onko käynyt papan tai naapurin sedän kanssa ongella tai ripustanut linnunpesää?

Manukin sitten soitti väärään paikkaan ja hoitoa ei järjestynytkään. Ja tunnettu sairaala saa seuraavan päivän lehdessä selitellä. Kävin muuten siellä uudessa Diakonissalaitoksen sairaalassa, minne Manu  ja Tellervo eivät ymmärtäneet soittaa. Olisiko heidän pitänyt tietää, että nimi onkin nyt Diacor. Manun olisi pitänyt tietää, että entinen sairaala ei ole enää Diakonissalaitos vaan Diacor. Hieno nimi eli kamalia nuo nimihienostelut. .

Olin siellä päiväkirurgisessa polvileikkauksessa, upouudessa Diacor sairaalassa, jota en ensin meinannut löytääkään. Muistan sieltä toipumishuoneessa istuskellessani, että samassa huoneessa oli hoitajien kahviautomaatti ja juoruilupiste.