Äitienpäivän aattona

tai oikeastaan kaksi minuuttia äitienpäivään. Suomi voitti Slovakian jännässä jääkiekkomatsissa 2-1. Jääkiekkokaukalo oli kouluaikojeni sosiaalinen tapahtuma. Silloin 60-luvun taitteessa Saipa nousi mestaruussarjaan ja pojat olivat meidän koulun poikia. Kentän laudalla oli ehka pari penkkiä ja joskus myytiin kuumaa mehua ja lihapiirakoitakin jossain vaiheessa.

Nyt voin myöntää, että olin ihastunut Joppeen, joka kerran vei minut tarakalla kouluun. Sitten Jopen tarakalle ilmaantui poninhäntäinen tummatukka jostain Imatralta, Brigitte Bardot hame keikkui vaan. Voi että näen sen uskomattoman pettymykseni vielä kuin elokuvan kohtausta katselisin. Vastahan se päivä oli, niinkö kaikki kuuskymppiset sanovat kun muistelevat nuoruuttaan.  Harmi, että Joppe oli vähän ylemmällä luokalla, eikä siis osallistu luokkakokoukseemme toukokuussa. Lauritsalan yhteiskoulun 5 A ja 5 B eli keskikoulun päättymisluokka kokoontuu koululla ja sitten ajellaan kaupungilla ja illastetaan Lappeenrannan kasinolla. Olisipa jännä nähdä tuo Joppe, Saipan pelaaja, nyt melkein seitsemänkymppisenä pappana. Makustelen näitä ikäsanoja, olen kuusikymppinen, kohta jo puolessa välissä seitsemääkymppiä ja vielä tuntuu melkein vatsanpohjassa se saavuttamaton todellinen ihastus 12-vuotiaana.

Vielä makustelen sitä ajatusta, että luokkatoverini ovat melkein kaikki eläkeläisiä. Kinastelimme siitä, missä meidän luokkamme oli koulurakennuksessa ja meillä oli melkein 5 eri mielipidettä siitä! Muistamme kuitenkin ihastuksiamme ja ihania ja ärsyttäviä opettajiamme hyvin, mitä luokkien sijainnista.

Muistan miten sain pomppia voikkatunnilla ekana sinisessä voimistelupuvussa ja vanhemmat tytöt "istuivat" penkeillä joskus. Sain minäkin "istua" ja joskus ehkä käytin sitä hyväksenikin. Mikä vääryys se oli, että sain aina olla luokan pienimpänä ensimmäsienä jonossa tekemässä opettajan näyttämiä liikkeitä, niinkuin se ikuin liihotus vaihtoaskelin salin kulmasta kulmaan. Ainahan viimeiset saivat katsella liikkeen oppiakseen muita! Ja keskellä loikkivat saivat melkein kadota jonon suojassa. Mutta minä aina ekana! Ja silloin oltiin usein jonossa, Seija ekana. Menen kyllä vieläkin etupenkkeihin mielelläni istumaan, kun koulussa aina siihen totuin.

No nyt on jo äitienpäivä. Meitä on täällä kaksi vanhaa äitiä. Toisella jo neljäs polvi tulossa katsomaan mummia. Minulla on ensimmäinen lapsenlapseni masu-asukkina. Työnimenä Zoe Peppi Martta. Kumpaakaan lastani en näe äitienpäivänä, mutta eiköhän Kiinasta ja Australiasta skypetellä.

Äiti sanoi kaupassa, etteivät äidit tee itselleen äitienpäiväkakkua, niinpä ostimme kaupasta, mikä on aika epätavallista tässä huushollissa. Harmi, ettei huomenna saa (tai miksei saisi, mutta päämummo ei taitaisi tykätä siitä) istuttaa perunoita, niin tekisi mieli.