Paa se kapusta tuohon vetteen

Äiti neuvoo lastaan, aina. Mutta jos kysyn perinteisen perunalaatikon ohjetta saadakseni muistiin äidin version siitä , "pitäshä siun osata".

Äiti keittää aamulla neljän viljan puuron aina itse tarkalla rutiinilla mukaanlukien miten kapusta pannaan vetteen kun puuro on keitetty. Minun puuroni on joko liian vetistä, tönkköä,suolatonta tai hauduttamatonta. Ja puuron pitää olla Nallen neljän viljan puuroa. Hyvää puuro on, mutta en välttämättä keittäisi puuroa joka aamu. Ottaisin vaikka jugurttia mustikoiden kanssa.

Tänä aamuna puuro ei ollutkaan valmista alas tullessani. "Mihin se on kattilan vieny". Se kulkee meillä usein ympäriinsä, milloin se on työntänyt kattilankannen väärään paikkaan, tiputtanut jauhoja lattialle, jättänyt ulkovalot, hävittänyt päivän lehden. Kuka lie tuo Se-niminen. Osuva lyhenne sattumoisin!
Se kuitenkin kurkkasi kattilakaappiin, niin siinähän pikkuinen tuttu mustakylkinen puurokattila oli kallellaan muiden pikkukattiloiden päällä. Ne muut eivät nimittäin ole puurokattiloita, eivätkä sellaiseksi kelvanneet.

"Enkä mie aamulla huoli leipää". Keitin puuron, siitä tuli tällä kertaa hyvää, paitsi että se oli suolatonta ja sitä oli liian paljon.

Äidin tutut rutiinit tiukentuvat iän myötä, parikymppisestä elämä on ollut koti. Itse en ole rutiini-ihminen sitten millään. Joskus toivoisin olevani enemmän. Koetan alakerrassa pitää kaikki oikeilla paikoillaan, enkä tuo omia tavaroitani sekoittamaan. Kun äiti on asunut 56 vuotta samassa kodissa, ovat rutiinit ja asetelmat enemmän kuin vakiintuneet.

Muistakaa rakkaat lapseni sitten kun nyt sanon, että ehkä minustakin tulee vanhettuani jotain samanlaista. Ei kuitenkaan, en usko, voi olla että oman vanhuuteni on aika erilainen. Ne piirteet, jotka ihmisellä ovat tunnusomaisia, korostuvat ja lapsenmielikin siinä lisääntyy. Olin ihan vähän hyvilläni, kun kuulin, että äiti oli neuvonut miniäänsäkin lattian pesussa poissa ollessani. Se ei olekaan ihan aina minä!

Kun sitten kysyin, ottaako äiti lounaaksi tekemääni kurpitsaporkkanakeittoa, oli vastaus napakka ei.
Kurpitsa olikin kesän satoa, kellarissa mukavasti köllötellyt ja hyvin säilynyt jättikurpitsa. Tein mietoa keittoa ja toista lajia kokeilin lisäämällä mausteita ja kookosmaitoa sekä kaffirlimen lehtiä. Siitä tuli erityisen hyvää. Se täytyy kirjoittaa muistiin Aishalle Melbourneen, että saa luomuvihanneslaatikossa tulevat kurpitsat hyvään käyttöön. Minusta kurpitsa on tosi hyvää, uunissa paahdettuna tai kurpitsapiirakkana. Sitäkin teen pakkaaseen laittamastani pureesta. Mutta reseptit kohta eri postauksessa.

Ruoho vihertää, vähiset lumet ovat sulaneet, eikä valkeaa joulua luvata. Illalla Saimaaseen, opettelenkin puhumaan nyt talviuinnista, kun sitä avantoa ei ole tullut. Vesi nyt on juuri niin kylmää kuin avannossakin, kun lämpöasteet keikkuvat joka päivä nollan tietämissä. Samaan hengenvetoon sataa lunta, räntää tai vettä. Joinain aamuina vesipöntöt ovat olleet jäässä. Saimaa ei ihan niin nopeasti jäädy.

Ah, vielä äidin tuore kommentti talviuintiin, vuorossa 3799 kommentti sen vaaroista ja tarpeellisuudesta joko sinne lähtiessäni, sieltä tullessani tai muuten vaan.

- Olisi se uimahallilla paljon hyödyllisempää käyvä kuin siellä kylmissä vesissä pimmeessä läträämässä.