keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Kolmannen sukupolven esittely

Lisää määritelmiä mummoutumisesta. Näin kirjoittaa tyttäreni 25-v facebookissa:

"nyt kuulkaa meinaa uhkaa mummoutuminen sillä virkkasin isoäidinneliöitä, oon kattonut uutiset melkein joka päivä tasan kuudelta, ostin lämmittävän laama aluspaidan(samanlainen ku mummilla!) ja kävin äidin kanssa vesijuoksemassa. että semmosta. aika lähteä helsinkiin vaikka on jo mummia valmiiksi ikävä. eilen sain mustikkapiirakkaakin."


Minä en virkkaa, en kudo. Harppasi yhden sukupolven yli, sillä mummi, siis äitini, on kutonut tähän asti perheen nuorimmille ja isommille sukat. Ompelen ja väkrään kaikenlaista mielelläni, kyllä.

Minulla ei ole laamapaitaa. 70-luvulla nuoriso piti värjättyä laamapaitaa toppina. Se mummoutumisesta?

Vesijuoksu ei mielestäni ole mummoille vaan, kaikenikäisiä siellä käy! Ja se on ihanaa. Saan polkea hieman kipeiden polvieni kanssa tunnin kipeytymättä. Tunnin hiekkajuoksu ei onnistuisi.

Mustikkapiirakkaa olen paistanut aina. Ja saanut kuulla, että mummin mustikkapiirakka on paras. En vieläkään osaa ihan yhtä hyvää.

Aisha naurahti, kun sanoin, että hän on tietysti kolmas henkilö ja kolmas sukupolvi tässä blogissa, mutta ei ihan pääosassa vähien ikävuosiensa vuoksi. Eikä mitenkään vihjeenä, suoraa puhetta: neljäskin sukupolvi olisi tervetullut.

                                                    Kuvassa kaksoseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti